Kyseiset pätkät ovat ilmeisesti jonkinlaisesta japanilaisesta kauhu-aiheisesta talk-showsta. En usko että kaikki videot ovat oikeita, mutta ainakin viihdyttäviä!
13 kummitusvideota
10 kummitusvideota
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Täydellinen videopeli
Olen kuullut huhuja pelikonsolista joka julkaistiin 90-luvun alussa. Se lupasi kaikista mukaansatempaavimpia pelejä joita pystyi vain kuvittelemaan. Se oli hyvin samankaltainen kuin Super Nintendo, mutta siinä ei ollut levyasemaa tai käynnistysnappia ja siinä oli vain yksi ohjain. Niitä valmistettiin erittäin vähän; vain viisikymmentä konsolia oli koskaan julkaistu. Ihmiset joille puhuin asiasta, muistivat sen heidän lapsuudestaan ja mainitsivat vain yhdestä tietystä pelistä. Muitakin pelejä oli kehitetty konsolille, mutta tämä peli, he sanoivat, oli täydellinen. Aidot grafiikat ja äänet, jopa nykyajan tasoon verrattuna. Hauska sisältö ja laaja peliympäristö.
Se oli sellainen peli jonka pelaamista kukaan ei halunnut lopettaa. Ihmiset joita haastattelin huomauttivat jotenkin katkerasti, että heidän vanhempansa vetivät heidät voimakeinoin pois pelin äärestä pari päivän jatkuvan pelaamisen jälkeen ja heittivät konsolin roskiin. Olin hyvin kiinnostunut saamastani tiedosta, joten aloin etsimään lisää ihmisiä jotka muistaisivat tämän pelin.
Etsin kaikkialta ihmisiä niiden lisäksi joille olin jo puhunut, ja kuukauden uuvuttavan etsimisen jälkeen löysin kaksi ihmistä. Heidän oli hankala muistaa mitään erityisiä yksityiskohtia konsoliin liittyen, mutta onnistuin saamaan heidän muistinsa toimimaan kertaamalla muistiinpanojani aijemmilta keskusteluilta. Huomasin että heidän silmänsä kirkastuivat hieman, täydellisen pelin muistosta, mutta molemmat heistä sanoivat, "Peli oli jotain paljon muutakin." Parin päivän pelaamisen jälkeen, pelillä alkoi olla positiivisia psykologisia vaikutuksia; pelaaja kykeni olemaan ilman ruokaa ja vettä, sillä pelistä kerätyt tavarat eri tasoilla antoivat ikäänkuin tarvittavan ravinnon heille.
Kun tätä jatkui muutaman päivän (he olivat pelanneet peliä taukoamatta jo viikon tähän hetkeen mennessä), he alkoivat tuntea kivun mitä heidän hahmolleen pelissä tuli; kipu oli aluksi pientä, ja vain muistutus siitä että heidän täytyi olla tarkkaavaisempi pelissä. Pelaamisen jatkuessa kipu alkoi olla jo äärimmillään ja pelin aiheuttama väsymys alkoi näkyä heissä. "Peli oli yhä täydellinen. Se oli parempi kuin edes voisi kuvitella," eräs heistä sanoi, mutta peli alkoi olla fyysisesti uuvuttavaa pelata. He eivät kuitenkaan voineet irtautua siitä. "Olin melkein päässyt erään tason läpi ja olin loppuvastuksessa, joka käytti piiskaa.", toinen haastatelluista sanoi. "Muistan että piiskan isku tappoi sinut yhdellä kertaa; Minun täytyi aloittaa koko taso alusta, mutta muistan sen viiltävän kivun joka osui käteeni." Hän napitti paitansa hihan auki ja näin hänen kätensä ympärillään olevan arven. "Se oli muuttumassa pahemmaksi." Molemmat haastatelluista sanoivat että heidän vanhempansa palasivat kotiin yhdeksän päivän pelimaratoonin jälkeen ja veivät heidät pakolla terveyskeskukseen. Konsoli oli poissa heidän palatessaan kotiin - se oli luultavasti heitetty roskiin kuten toisetkin niistä, luulisin.
En kyennyt enää löytämään ketään muuta joka olisi ymmärtänyt mistä puhun. Johtolangat olivat loppuneet siihen ja minulla oli kerättynä ainoastaan keskeneräinen kasa tietoja siitä, mistä voisin edes löytää yhden näistä konsoleista. Minulle jäi kuitenkin käteen epätietoisuuden tunne, ja minusta tuntui tarpeelliselta selata vanhoja lehtiartikkeleita noilta ajoilta. Yritin kaikenlaisia hakusanoja netissä toimivaan hakukoneeseen, ja se mitä viimeinkin onnistuin löytämään oli jotain järkyttävää. Hakutuloksena oli 15 erilaista tapausta joissa ihmiset oli löydetty heidän kotoaan kuolleina television äärestä, johon oli kytkettynä tämä samainen pelikonsoli. He näyttivät siltä että heidät olisi ikäänkuin teurastettu. Useimmat oli löydetty paloiteltuina, ja ruumiinavauksessa huomattiin että heidän elimensä olivat tuhoutuneet täysin. Eräässä artikkelissa kerrottiin että televisio kohisi ja rikostutkijat eivät saaneet käynnistettyä konsoleita. Paikalliset viranomaiset yrittivät ottaa yhteyttä konsolin valmistajaan, mutta yhtiön omistajan tiedot tarrassa konsolin takana paljastivat osoitteen, joka johti varastorakennuksen sivuille. Varastorakennus oli purettu 80 vuotta sitten.
Se oli sellainen peli jonka pelaamista kukaan ei halunnut lopettaa. Ihmiset joita haastattelin huomauttivat jotenkin katkerasti, että heidän vanhempansa vetivät heidät voimakeinoin pois pelin äärestä pari päivän jatkuvan pelaamisen jälkeen ja heittivät konsolin roskiin. Olin hyvin kiinnostunut saamastani tiedosta, joten aloin etsimään lisää ihmisiä jotka muistaisivat tämän pelin.
Etsin kaikkialta ihmisiä niiden lisäksi joille olin jo puhunut, ja kuukauden uuvuttavan etsimisen jälkeen löysin kaksi ihmistä. Heidän oli hankala muistaa mitään erityisiä yksityiskohtia konsoliin liittyen, mutta onnistuin saamaan heidän muistinsa toimimaan kertaamalla muistiinpanojani aijemmilta keskusteluilta. Huomasin että heidän silmänsä kirkastuivat hieman, täydellisen pelin muistosta, mutta molemmat heistä sanoivat, "Peli oli jotain paljon muutakin." Parin päivän pelaamisen jälkeen, pelillä alkoi olla positiivisia psykologisia vaikutuksia; pelaaja kykeni olemaan ilman ruokaa ja vettä, sillä pelistä kerätyt tavarat eri tasoilla antoivat ikäänkuin tarvittavan ravinnon heille.
Kun tätä jatkui muutaman päivän (he olivat pelanneet peliä taukoamatta jo viikon tähän hetkeen mennessä), he alkoivat tuntea kivun mitä heidän hahmolleen pelissä tuli; kipu oli aluksi pientä, ja vain muistutus siitä että heidän täytyi olla tarkkaavaisempi pelissä. Pelaamisen jatkuessa kipu alkoi olla jo äärimmillään ja pelin aiheuttama väsymys alkoi näkyä heissä. "Peli oli yhä täydellinen. Se oli parempi kuin edes voisi kuvitella," eräs heistä sanoi, mutta peli alkoi olla fyysisesti uuvuttavaa pelata. He eivät kuitenkaan voineet irtautua siitä. "Olin melkein päässyt erään tason läpi ja olin loppuvastuksessa, joka käytti piiskaa.", toinen haastatelluista sanoi. "Muistan että piiskan isku tappoi sinut yhdellä kertaa; Minun täytyi aloittaa koko taso alusta, mutta muistan sen viiltävän kivun joka osui käteeni." Hän napitti paitansa hihan auki ja näin hänen kätensä ympärillään olevan arven. "Se oli muuttumassa pahemmaksi." Molemmat haastatelluista sanoivat että heidän vanhempansa palasivat kotiin yhdeksän päivän pelimaratoonin jälkeen ja veivät heidät pakolla terveyskeskukseen. Konsoli oli poissa heidän palatessaan kotiin - se oli luultavasti heitetty roskiin kuten toisetkin niistä, luulisin.
En kyennyt enää löytämään ketään muuta joka olisi ymmärtänyt mistä puhun. Johtolangat olivat loppuneet siihen ja minulla oli kerättynä ainoastaan keskeneräinen kasa tietoja siitä, mistä voisin edes löytää yhden näistä konsoleista. Minulle jäi kuitenkin käteen epätietoisuuden tunne, ja minusta tuntui tarpeelliselta selata vanhoja lehtiartikkeleita noilta ajoilta. Yritin kaikenlaisia hakusanoja netissä toimivaan hakukoneeseen, ja se mitä viimeinkin onnistuin löytämään oli jotain järkyttävää. Hakutuloksena oli 15 erilaista tapausta joissa ihmiset oli löydetty heidän kotoaan kuolleina television äärestä, johon oli kytkettynä tämä samainen pelikonsoli. He näyttivät siltä että heidät olisi ikäänkuin teurastettu. Useimmat oli löydetty paloiteltuina, ja ruumiinavauksessa huomattiin että heidän elimensä olivat tuhoutuneet täysin. Eräässä artikkelissa kerrottiin että televisio kohisi ja rikostutkijat eivät saaneet käynnistettyä konsoleita. Paikalliset viranomaiset yrittivät ottaa yhteyttä konsolin valmistajaan, mutta yhtiön omistajan tiedot tarrassa konsolin takana paljastivat osoitteen, joka johti varastorakennuksen sivuille. Varastorakennus oli purettu 80 vuotta sitten.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Mr. Welldone
Hei.
Minä olen Mr. Welldone.Katsoin tapahtumaa jossa sinä sait alkusi ja huusin kauhusta. Näin kun sinä synnyit kuin kuoriutunut lintu, hiuksettomana ja kakistellen. Minä purin hammasta vihaisena, liikutellen niitä yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kunnes ne olivat täysin sileät ja pehmeät. Tulen katsomaan sinua kun kuihdut ja sinusta tulee vanhus, kun kehosi kangistuu ja vuosien määrä venyttää ihoasi. Silloin minä nauran ja hihitän, nauran ja nauran. Tulen näkemään kuivettuneen ruumiisi täynnä kemikaaleja, haudattuna multaan. Olet silmättömien, maan alla asuvien ötököiden ruokaa ja minä ulvon naurusta koska tiedän minne olet menossa.
Tiedän minne olet menossa.
Tiedän tämän maailman salaisuudet, niinkuin tiesin edellisenkin. Tuon lopun sille, ja sinä et voi estää minua. Luet näitä kertomuksia ja sinä et tiedä, että jokainen jonka luet, jokainen jonka luot ja herätät henkiin, jokainen jonka sinä kerrot eteenpäin, jokainen jonka väität omakseksi, sinä edistät lopun alkua.
Joukossanne on sellaisia jotka yrittävät todistaa näitä kertomuksia. Te etsitte vastauksia niihin. Ne jotka tekevät niin määrätietoisesti huomaavat, että monet niistä ovat tarua... mutta jotkut ovat tuskallisia. Jotkut saavat sinut pelkäämää jäljelläolevien ohikiitävien päiviesi ajaksi. Toiset taas saavat sinut kynityksi lihastasi.
Ja sitä lihaa käytetään uusien tarinoiden kehittämiseen. Vääristyneinä nämä tarinat pelottavat yhä useampia uteliaita yksilöitä.
Ja minä tulen hymyilemään, hampaat puristettuna yhteen tiukasti, tiukasti, tiukasti, kunnes yksi halkeaa miellyttävällä poksahduksella. Silmääkään räpäyttämättä, katson palojen loksahtavan paikoilleen.
Olen niin innoissani. Todella innoissani.
Silläkin aikaa kun luet tätä, joku teidän joukosanne rohkaistuu. Se sairas osa teistä joka himoitsee lopun kuiskauksia mieliinne, saaden teidät haluamaan lisää kauhua, kipua, verta, kuolemaa. Te haluatte nähdä sen. Haluatte nähdä mitä pimeän takana on piilossa.
Tule.
Tule ja näe.
Tulen näyttämään sinulle mahtavia asioita.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Itkevä vauva
Eräänä iltana, keski-ikäinen nainen istui kotonaan lukien sanomalehteä. Hänen miehensä oli työskentelemässä ilta-vuorossa, joka tarkoitti, että hänen täytyi olla usein yksin kotona. Oli jo melko myöhäistä ja nainen oli menossa nukkumaan, kunnes hän kuuli outoa ääntä ulkoa. Se kuulosti itkevältä vauvalta ja tuli etuoven viereisestä pusikosta. Hän ajatteli sen olevan hyvin epäilyttävää, mutta päätti silti mennä tutkimaan asiaa. Juuri silloin, hänen koiransa alkoi haukkua ja ulvoa ulko-ovea kohden. Naiselle tuli outo tunne tilanteen johdosta, joten hän pysähtyi ja päätti soittaa poliisille.
Kun nainen kertoi kuulleensa vauvan itkua, poliisi sanoi, "Me tulemme heti sinne. Mitä ikinä teetkin, ÄLÄ avaa oveasi."
Nainen sulki puhelimensa ja minuutteja myöhemmin hän kuuli sireeneiden ääntä. Yksi poliiseista koputti ovea, toisten tutkiessa pusikoita.
Nainen avasi oven ja päästi poliisit sisään. Poliisi piteli käsissään nukkea ja nainen huomasi että sen mahassa oli nauhoitin. Poliisi panoi play-nappia, jolloin alkoi kuulumaan vauvan itkua.
Hänelle selitettiin että lähistöllä liikkui sarjamurhaaja joka otti kohteikseen yksin olevia naisia. Hän käytti nauhuria houkutellakseen naisia avaamaan ovensa ja tulemaan ulos. Murhaaja piileksi puskissa ja odotti pahaa-aavistamatonta uhriaan.
Nauhoite vauvan itkusta sai naiset ajattelemaan että heidän oviensa ulkopuolella oli vauva joka tarvitsi apua. Sillä aikaa kun he etsisivät itkun aiheuttajaa, murhaaja iskisi ja tappaisi heidät.
Poliisi sanoi että muutaman päivän aikana he olivat vastaanottaneet lukuisia puheluita naisilta, jotka sanoivat kuulleensa itkua ulko-ovensa takaa heidän ollessa yksin. Sarjamurhaaja oli jo onnistunut tappamaan kaksi naista Baton Rougessa, Louisianassa. Jos naisen koira ei olisi varoittanut häntä vaarasta, hänestä olisi voinut tulla seuraava uhri.
Poliisi ei ole koskaan tosi-elämässä kohdannut tällaista tapahtumaa, mutta sähköposteissa kierteli samantapainen tarina kuin tämä, jonka luitte. Sähköposti sai inspiraationsa America's Most Wanted-sarjan jaksosta jossa kerrottiin sarjamurhaajasta Louisianassa, joka saattoi käyttää vauvan itkua houkutellakseen uhrejaan. Vuosia myöhemmin, Criminal Minds-sarjan jaksossa mainittiin myös sarjamurhaaja joka käytti samankaltaista taktiikkaa.
Kun nainen kertoi kuulleensa vauvan itkua, poliisi sanoi, "Me tulemme heti sinne. Mitä ikinä teetkin, ÄLÄ avaa oveasi."
Nainen sulki puhelimensa ja minuutteja myöhemmin hän kuuli sireeneiden ääntä. Yksi poliiseista koputti ovea, toisten tutkiessa pusikoita.
Nainen avasi oven ja päästi poliisit sisään. Poliisi piteli käsissään nukkea ja nainen huomasi että sen mahassa oli nauhoitin. Poliisi panoi play-nappia, jolloin alkoi kuulumaan vauvan itkua.
Hänelle selitettiin että lähistöllä liikkui sarjamurhaaja joka otti kohteikseen yksin olevia naisia. Hän käytti nauhuria houkutellakseen naisia avaamaan ovensa ja tulemaan ulos. Murhaaja piileksi puskissa ja odotti pahaa-aavistamatonta uhriaan.
Nauhoite vauvan itkusta sai naiset ajattelemaan että heidän oviensa ulkopuolella oli vauva joka tarvitsi apua. Sillä aikaa kun he etsisivät itkun aiheuttajaa, murhaaja iskisi ja tappaisi heidät.
Poliisi sanoi että muutaman päivän aikana he olivat vastaanottaneet lukuisia puheluita naisilta, jotka sanoivat kuulleensa itkua ulko-ovensa takaa heidän ollessa yksin. Sarjamurhaaja oli jo onnistunut tappamaan kaksi naista Baton Rougessa, Louisianassa. Jos naisen koira ei olisi varoittanut häntä vaarasta, hänestä olisi voinut tulla seuraava uhri.
Poliisi ei ole koskaan tosi-elämässä kohdannut tällaista tapahtumaa, mutta sähköposteissa kierteli samantapainen tarina kuin tämä, jonka luitte. Sähköposti sai inspiraationsa America's Most Wanted-sarjan jaksosta jossa kerrottiin sarjamurhaajasta Louisianassa, joka saattoi käyttää vauvan itkua houkutellakseen uhrejaan. Vuosia myöhemmin, Criminal Minds-sarjan jaksossa mainittiin myös sarjamurhaaja joka käytti samankaltaista taktiikkaa.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
perjantai 28. maaliskuuta 2014
Ikkuna
Keskiyöhön mennessä Brittanyn vanhemmat eivät olleet vieläkään tulleet kotiin, ja hänestä alkoi tuntua epämukavalta. Hän ei kuitenkaan halunnut soittaa heille, koska he olisivat ajatelleet ettei hän osaisi huolehtia itsestään.
Televisio oli huoneen nurkassa, ikkunan vieressä. Hän katsoi yhtä lempielokuvaansa, kauhuelokuvaa nimeltä Prom Night. Yhtäkkiä hän näki silmäkulmastaan jonkin liikkuvan ikkunassa. Pimeyden ja lumen seasta hän pystyi erottamaan miehen hahmon, joka käveli ikkunaa kohden. Kun mies läheni, Brittany näki tämän kasvot ja järkyttyi näkemästään. Miehen kasvot olivat arpeutuneet ja hänen silmissään oli hullu katse. Hän tuijotti herkeämättä Brittanya. Brittany vetäisi peitteen päänsä yli. Hän ei uskaltanut liikkua.
Hitaasti hän veti peitteen nähdäkseen juuri ja juuri jotain. Mies seisoi yhä siellä, tuijottaen suoraan häneen. Mies laittoi käden taskuunsa ja vetäisi jotain esille. Se oli pitkä veitsi. Kauhistuneena Brittany vetäisi peitteen jälleen päänsä yli ja toivoi, että mies luulisi sohvalla olevan vain kasa vilttejä. Hän onnistui siirtämään kättään ja vetämään hitaasti puhelimen taskustaan. Hän paineli numerot 911 hitaasti ja pidätti hengitystään odottaen vastausta.
Kun operaattori vastasi "Mikä on hätätilanteesi?", Brittany veti puhelimen lähelle kasvojaan ja kuiskasi "Ikkunani takana seisoo mies. Hänellä on veitsi. Tulkaa pian."
Hän oli liikkumattomana peiton alla minuuttien kuluessa. Lopulta hän kuuli sireenien äänen ulkoa ja poliisi koputti oveen.
Brittany vetäisi peitteen pois ja juoksi ulko-ovelle päästäen kaksi poliisia sisään. He sanoivat etteivät olleet nähneet ketään talon ulkopuolella.
"Hän oli tuolla", Birttany sanoi osoittaen ikkunaa etupihalla.
"Se ei ole mahdollista", toinen poliiseista sanoi. "Kukaan ei ole voinut seistä siellä. Lumessa ei ole yhtään jälkiä. Jos joku olisi ollut siellä, hän olisi jättänyt jalanjälkiä."
"Mutta hän seisoi juuri siellä ja tuijotti minua", Brittany sanoi. "Näin hänet omilla silmilläni!"
"Tiedäthän että silmäsi saattavat joskus huiputtaa sinua", poliisi sanoi. "Ehkä olet katsonut liikaa kauhuelokuvia."
Poliisit kääntyivät lähteäkseen, kun yhtäkkiä toinen poliiseista pysähtyi. Hän katsoi sohvaa jossa Brittany oli ollut. Hänen leukansa loksahti auki ja silmät suurenivat järkytyksestä.
Lattialla sohvan takana oli vetiset jalanjäljet ja veitsi.
"Sinä et katsonut miestä ikkunasi ulkopuolella", sanoi poliisi. "Katsoit hänen heijastustaan. Hän seisoi kokoajan takanasi."
Kelly Linkin kummitustarina
Time-lehti haastatteli Kelly Linkiä artikkeliin nimeltä "What Scares The People Who Scare Us?". Hän kertoi lehdelle seuraavan tositarinan.
Meitä oli yhdeksän tai kahdeksan North Carolinassa sijaitsevassa ravintolassa ja kerroimme toisillemme kummitustarinoita. Ystäväni ystävä sanoi, "Kun asuin pienenä Teksasissa, näin toistuvasti samaa unta. Unessa kävelin kotikaupunkini katua pitkin ja mies käveli minua vastaan. Joskus hän oli vanhempi ja joskus nuorempi. Hänellä ei ollut aina samoja kasvoja, mutta tiesin että hän oli sama mies. Hän läheni ja läheni, ja minulla oli tunne että jotain pahaa tapahtuisi, mutta heräsin aina ennen kohtaamistamme. Herätessäni olin kauhuissani. Eräänä yönä unessani, me vihdoinkin kohtasimme ja minä puhuin hänelle.
"Mikä sinun nimesi on?"
Hän sanoi, "Olen Sammy."
Sitten heräsin ja olin niin peloissani etten voinut enää mennä nukkumaan. Menin siskoni huoneeseen ja sanoin: "Voisinko tulla nukkumaan viereesi? Näin painajaista."
Siskoni sanoi, "Oliko se Sammy?"
"Mitä sanoit? Miten tiedät Sammyn?"
Siskoni vastasi, "En tiedäkkään. Mutta sinä toit juuri hänet kanssasi huoneeseen."
Laitoin valot päälle ja huomasin että siskoni nukkui.
Meitä oli yhdeksän tai kahdeksan North Carolinassa sijaitsevassa ravintolassa ja kerroimme toisillemme kummitustarinoita. Ystäväni ystävä sanoi, "Kun asuin pienenä Teksasissa, näin toistuvasti samaa unta. Unessa kävelin kotikaupunkini katua pitkin ja mies käveli minua vastaan. Joskus hän oli vanhempi ja joskus nuorempi. Hänellä ei ollut aina samoja kasvoja, mutta tiesin että hän oli sama mies. Hän läheni ja läheni, ja minulla oli tunne että jotain pahaa tapahtuisi, mutta heräsin aina ennen kohtaamistamme. Herätessäni olin kauhuissani. Eräänä yönä unessani, me vihdoinkin kohtasimme ja minä puhuin hänelle.
"Mikä sinun nimesi on?"
Hän sanoi, "Olen Sammy."
Sitten heräsin ja olin niin peloissani etten voinut enää mennä nukkumaan. Menin siskoni huoneeseen ja sanoin: "Voisinko tulla nukkumaan viereesi? Näin painajaista."
Siskoni sanoi, "Oliko se Sammy?"
"Mitä sanoit? Miten tiedät Sammyn?"
Siskoni vastasi, "En tiedäkkään. Mutta sinä toit juuri hänet kanssasi huoneeseen."
Laitoin valot päälle ja huomasin että siskoni nukkui.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Squidwards Suicide (Jalmarin itsemurha)
Olin työharjoittelijana Nickelodeon vuonna 2005 animaatioinnin tukintoani varten. Minulle ei tietenkään maksettu mitään, mutta sain lisäetuja opiskelujeni ulkopuolella. Aikuisille harjoittelupaikkani ei olisi luultavasti iso juttu, mutta suurin osa lapsista sekoaisi jos saisi mahdollisuuden päästä studiolle.
Nyt, kun olen työskennellyt elokuvien leikkaajien ja animaattoreiden kanssa, saan katsauksen uusista jaksoista päiviä ennenkuin ne ilmestyvät. Menen suoraan asiaan antamatta liian paljon turhia yksityiskohtia. He olivat tehneet vasta elokuvan Paavo Pesusienestä ja koko henkilökunnalta oli jotenkin loppunut luovuus joten heiltä kesti kauempaa aloittaa tuotantokausi. Mutta aloituksen viivästyminen kesti kauempaa myös toisista syistä. Jakson 4 kanssa oli ongelmia jotka alkoivat useita kuukausia sitten.
Minä ja kaksi muuta harjoittelijaa olimme editointihuoneessa johtavien animaattoreiden ja äänten editoijien kanssa muokkaamassa viimeistä osaa jaksosta. Saimme kopion jonka piti olla "Fear of a Krabby Patty" ja keräännyimme ruudun ympärille katsomaan. Kopio ei ollut vielä lopullinen versio jaksosta, joten editoijat vaihtoivat usein jakson nimen tilalle jonkinlaisen "sisäpiirivitsin" kuten "Miten seksi ei toimi". Niissä ei ole yleensä mitään erityisen hauskaa, mutta silti tirskumme niille aina. Joten kun näimme jakson otsikon "Jalmarin itsemurha" emme ajatelleet sen olevan muuta kuin sairas vitsi.
Yksi harjoittelijoista nauroi otsikolle. Happy-go-lucky musiikki alkoi soida kuten tavallista. Tarina alkoi Jalmarista, joka harjoitteli soittamaan klarinettiiaan. Kuulimme Paavo Pesusienen nauramassa ulkopuolella taloa ja jolloin Jalmari lopettaa ja käskee Paavoa olemaan hiljaa. Jalmarilla on konsertti sinä iltana ja hänen täytyy harjoitella. Paavo hyväksyy tämän ja menee tapaamaan Santa Sannaa Patrickin kanssa. Kuplat täyttävät ruudun ja näemme Jalmarin konsertin lopun. Tässä kohden jakso alkaa kääntymään huonompaan suuntaan.
Jotkut nuotit toistavat itseään pari kertaa, mutta hahmojen äänet eivät. Kun Jalmari lopettaa soittamisen, yleisöstä kuuluu muminaa ennenkuin he alkavat buuaamaan. Se ei ollut normaalia animaatioiden buuausta joka on yleistä tässä kyseisessä ohjelmassa, vaan pystyit kuulemaan selvästi sen pahantahtoisuuden. Seuraavaksi kuvataan Jalmaria koko ruudun täydeltä ja hän näyttää selvästikin pelokkaalta. Kuva pyyhkäisee yleisön läpi jossa Paavo Pesusieni seisoo keskellä, myöskin buuaten, joka on todella outoa häneltä. Se ei ole kuitenkaan oudoin asia. Kaikilla on hyvin realistiselta näyttävät silmät. Hyvin yksityiskohtaiset. Ne eivät kuitenkaan selvästikään olleet oikean ihmisen silmiä. Pupillit olivat punaiset. Katsoimme harjoittelijoiden kanssa toisiamme, ilmiselvästi hämmentyneinä, mutta koska emme olleet jakson käsikirjoittajia, me emme kyseenalaistaneet sen soveltuvuutta lapsille vielä.
Kuva siirtyy Jalmariin joka istuu sänkynsä laidalla näyttäen surkealta. Hänen ikkunansa ulkopuolella näkyy yötaivas, joten kohtaus ei ole kovin kauaa konsertin jälkeen. Outo asia on, ettei kuulu mitään ääntä. Kirjaimellisesti ei mitään. Jalmari vain istui siellä, räpsytellen silmiään hiljaisuudessa 30 sekunnin ajan. Sitten hän alkoi nyyhkyttää hiljaa. Hän laittoi lonkeronsa silmiensä päälle ja itki hiljaa minuutin ajan, jolloin tausta äänet alkoivat kuulua hieman selvemmin.
Näyttö alkaa hitaasti kohdistua hänen kasvoihinsa. Hänen nyyhkytyksensä kovenee, ja muuttuu yhä vihantäyteisemmäksi ja surulliseksi. Kuva särähtää hieman parin sekunnin ajan jonka jälkeen se palautuu normaaliksi. Tuulen ääni voimistuu ja rankistuu, aivan kuin jossakin olisi kohoamassa myrsky. Äänet, kuten Jalmarin nyyhkyttäminen kuulostavat hyvin realistisilta, aivankuin ne eivät tulisi kuulokkeista, vaan siltä kuin kuulokkeet olisivat reikiä, joista ääni kantautuisi toiselta puolelta. Vaikka studio haluaa että äänet ovat laadukkaita, he eivät osta tarvikkeita joilla saisivat tuotettua niin hyvän äänenlaadun.
Tuulen äänen ja nyyhkytyksen lisäksi kuuluu hyvin etäistä naurulta kuulostavaa ääntä. Se ei kestänyt paria sekuntia enempää joten oli erittäin hankalaa erottaa naurun ääni kaikista muista äänistä jotka nauhalla kuuluivat (me katsoimme jakson kahdesti, joten anteeksi jos kuulostan liian yksityiskohtaiselta, mutta minulla oli aikaa ajatella niitä). 30 sekunnin jälkeen, näyttö sumeni ja muuttui. Jotain välähti näytöllä, aivan kuin yksi osa videota olisi korvattu.
Editori pysäytti videon ja kelasi taaksepäin osa osalta. Se, mitä näimme oli kauheaa. Videolla välähtänyt kuva oli kuva kuolleesta lapsesta. Lapsi ei voinut olla 6-vuotta vanhempi. Kasvot olivat ruheilla ja veriset, toinen silmä roikkui hänen poskellaan. Hänellä ei ollut muita vaatteita kuin alushousut ja hänen mahansa oli leikattu raa'asti auki. Sisäelimet olivat hänen vierellään maassa. Lapsi makasi jalkakäytävällä jonkin tien juurella.
Kaikista pelottavinta oli, että kuvassa näkyi kuvan ottajan varjo. Kuvassa ei ollut mitään poliisien tutkintaan liittyvää aineistoa kuten merkkejä todisteista, keltamustaa varoitusnauhaa... Kuvan kuvakulma oli myös liian huono käytettäväksi poliisin todistusaineistona. Vaikutti siltä että kuvan ottaja olisi vastuussa lapsen kuolemasta. Me olimme tietenkin kauhuissamme, mutta jatkoimme jakson katsomista ajatellen, että välähtänyt kuva oli vain sairas pila.
Näyttö vaihtui takaisin Jalmariin, joka nyyhkytti vieläkin, kovemmin kuin ennen ja vain puolet hänen ruumiistaan oli näkyvissä. Nyt hänen kasvoistaan ja silmistään kuitenkin valui jotain, joka oli ilmeisesti verta. Veri oli myös tehty erittäin realistisen näköiseksi, ja tuntui siltä että jos sitä koskettaisi, saisit sitä sormiisi.
Tuuli kuulosti nyt myrskytuulelta joka puhalsi metsän lävitse; kuului jopa puiden oksien katkeilemista. Nauru, joka oli hyvin matala, kesti kauemmin ja sitä kuului yhä useammin. 20 sekunnin jälkeen, näyttö muuttui jälleen ja siinä välähti kuva.
Editori oli vastahakoinen kelaamaan videota takaisin, me kaikki olimme, mutta tiesimme mitä täytyi tehdä. Kyseinen kuva oli pienestä tytöstä, joka ei ollut ensimmäistä lasta vanhempi. Hän makasi mahallaan, ja hänen hiussolkensa olivat verilammikossa hänen vieressään. Tytön vasen silmä roikkui myös poskella, ja hän oli alasti lukuunottamatta alusvaatteita. Hänen sisäelimensä oli kasattu pinoon selän päälle, jota pitkin kulki syvä viilto. Ruumis oli jälleen kadulla ja kuvan ottajan varjo näkyi, hyvin samanlaisessa muodossa ja koossa kuin edellisessäkin kuvassa. Minun täytyi taistella oksennusta vastaan ja yksi harjoittelijoista, ainut nainen huoneessa, juoksi ulos. Jakso jatkui.
Noin 5 sekunnin jälkeen siitä kuin toinen kuva oli välähtänyt, Jalmari oli hiljeni, ja niin tekivät myös muutkin äänet, kuten kohtauksen alussa. Hän laittoi lonkeronsa syliinsä ja hänen silmänsä olivat jälleen erittäin realistiset. Niistä valui verta ja ne olivat täysin punaiset. Hän vain tuijotti näyttöä, aivankuin katsoisi jakson katsojia. Noin 10 sekunnin jälkeen hän alkoi nyyhkyttää, mutta tälläkertaa hän ei peittänyt silmiään. Ääni oli kova ja läpitunkeva. Kaikista järkyttävintä oli se, että hänen nyyhkytyksensä seasta kuului kiljuntaa.
Kyyneleitä ja verta valui hänen kasvojaan pitkin vuolaasti. Tuulen ääni palasi takaisin, ja niin teki myös matala nauru. tätä kesti kauan aikaa.
Editoija kelasi takaisin jälleen. Näytölle ilmestyi kuva pojasta, joka oli samanikäinen kuin kaksi edellistä lasta, mutta tällä kertaa jokin oli erilaista. Kaikki sisäelimet oli vedetty ulos mahaan leikatusta haavasta, oikea silmä roikkui poskella verta valuen. Editoija jatkoi. Oli vaikea uskoa, mutta seuraava kuva oli sama, mutta siinä oli jotain eriä. Editoija meni seuraavaan, sama juttu. Hän meni takaisin ensimmäiseen kuvaan ja eteni ne nopeampaa kuin ennen. En kestänyt enää, vaan oksensin lattialle animaattorin ja äänieditoijien tuijottaessa ruuttua järkyttyneinä. 5 kuvaa eivät olleet erilaisia, vaan samasta tilanteesta otettuja. Kun editoija oli kelannut videot nopeampaa, kuvat muuntautuivat ikäänkuin videoksi. Näimme käden nostavan hitaasti sisäelimet ulos, jolloin lapsen silmät seurasivat käden liikettä.
Editoija käski meitä lopettamaan, hänen täytyi soittaa ohjelman tekijälle, jotta tämä näkisi jakson. Herra Hillenberg saapui 15 minuutissa paikalle. Hän oli hämmentynyt siitä miksi hänet oli kutsuttu joten editoija vain jatkoi jaksoa. Ensimmäiseksi näkyi pari kohtausta jossa kuului pelkästään kiljumista, jonka jälkeen kaikki äänet pysähtyivät. Jalmari vain tuijotti katsojaa, 3 sekunnin ajan. Kohtaus loppui nopeasti ja matala ääni sanoi "TEE SE" ja näimme Jalmarin ottavan käteensä haulikon. Hän laittoi haulikon välittömästi suulleen ja vetäisee liipaisinta. Realistisen näköistä verta ja aivoja roiskuu seinään ja sängylle hänen takanaan, Jalmari lentää taaksepäin voimalla. Jakson viimeiset 5 sekuntia kuvaavat hänen ruumistaan sängyllä. Jalmarin toinen silmä roikkuu silmäkuopan ulkopuolella. Sitten jakso loppuu.
Herra Hillenburg on tietenkin vihainen kaikesta tästä. Hän vaati saada tietää miten näin on päässyt käymään. Monet lähtivät huoneesta tässä vaiheessa, joten meitä oli vain kourallinen katsomassa jaksoa uudelleen. Jakson uudelleen katsominen sai sen vain painautumaan paremmin päähäni ja aiheuttamaan minulle kauheita painajaisia. Kadun sitä että jäin.
Ainut selitys, mitä pystyimme ajattelemaan oli, että joku piirtämis-studion ketjusta oli muokannut jaksoa. CTO kutsuttiin paikalle tutkimaan tapahtumaa. Aineiston analysointi paljasti, että jakson päälle oli kuin olikin editoitu uutta materiaalia. Editointi oli tapahtunut vain 24 sekuntia aijemmin kun me olimme alkaneet katsomaan sitä. Kaikki editointiin liittyvät laitteet tutkittiin tuntemattomien ohjelmien varalta. Myös laitteisto tutkittiin, sillä ajattelimme että editoinnista kulunut aika ei voinut olla mahdollinen ja kone saattoi näyttää ajan jotenkin väärin, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei löytynyt. Me emme tiedä mitä sinä päivänä tapahtui, ei kukaan muukaan.
Välillä välähtäneistä kuvista oli myös erillinen tutkimus, mutta mitään ei selvinnyt. Ketään kuvissa olleista lapsista ei tunnistettu, ja yhtään todistusaineistoa ei saatu kerättyä kasaan. En ole koskaan uskonut selittämättömiin tapahtumiin, mutta nyt kun olen kokenut jotain sellaista jolle en voi keksiä järjellistä selitystä, uskon niihin.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Tiny Teri
Theresa Lair, tai Tiny Teri, oli nyt lukion ensimmäisellä luokalla. Kukaan hänen ystävistään ei ollut tullut samaan kouluun hänen kanssaan, vaan Teri oli yksin koko ensimmäisen päivän. Seuraavana päivänä hän sai oudon tunteen...Sellaisen kuin joku katselisi häntä. Hänen katsoessaan ympärilleen siellä ei kuitenkaan ollut ketään. Teri katsoi jälleen eteenpäin ja vietti loppupäivän koulussa.
Seuraavana päivänä asiat näyttivät menevän huonompaan suuntaan. Joka ikisellä oppitunnilla hän tunsi tuijotuksen ja tuntui siltä kuin jonkun silmät porautuisivat hänen selkäänsä. Ja joka ikisellä kerralla kun hän katsoi taakseen, kukaan ei ollut siellä, sillä hän istui aivan luokan perällä ja oppilas, joka hänen takanaan istui oli uppoutunut muistiinpanojensa kirjoittamiseen. Aina, kun hän kääntyi takaisin opettajaan päin tunne palasi. Se sai hänet vainoharhaiseksi...eikä hän pitänyt siitä yhtään. Sen sijaan että hän olisi kertonut jollekin asiasta, hän vain piti sen sisällään. Hän kuvitteli vain kaiken, hän oli vain nukkunut huonosti... Niin, sitä sen täytyi olla...hän ottaa torkut päästyään kotiin...
Ensimmäinen viikko koulussa meni nopeampaa kuin Teri luuli. Oli valoisa sunnuntaiaamu ja hän oli hyvin innoissaan, sillä hän tapaisi läheisen ystävänsä Willin. Ehkäpä hän oli vainoharhainen sen takia, ettei hänellä ollut ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Hän saapui Willin talon luokse ja meni iloisesti koputtamaan ovea. Hetken odottamisen jälkeen Will avasi oven ja virnisti.
"Teri!" Hän hihkaisi ja halasi ystäväänsä.
"No mutta mitä kuuluu kaunotar. Näytät tooodella hyvältä." Hän sanoi iskien silmää virnistellen. Will alkoi nauramaan holtittomasti.
"Oi Teri. On niin mukavaa nähdä jälleen! Mitä haluaisit tehdä tänään?"
"Mitä ikinä tahdot, olen valmis kaikkeen!" Teri sanoi, yhä sama typerä virne kasvoillaan.
"Okei, no..." Will mietti hetken.
"Jospa menisimme kävelylle? Tiedäthän, nopea lenkki puiston ympäri. Tuntuu että siitä on ikuisuus kun viimeksi vietimme yhdessä aikaa."
"Kuulostaa hyvältä, sinun jälkeesi rouva." Teri kumarsi, päästäen Willin menemään ohitseen. Will nauroi ystävälleen ja otti mukaansa avaimet ja puhelimen. Sen jälkeen he kävelivät yhdessä puistoon.
Vaikka Teri vaikutti onnelliseltaa ja pirteältä kuten aina, Will huomasi että hän oli....herkempi kuin yleensä. Teri oli aina niin rento ja menevä ihminen, mutta...nyt Teri tarkkaili ympäristöään enemmän. Will halusi kysyä oliko kaikki hyvin, mutta unohti koko asian kun he pääsivät perille puistoon.
He kiikkuivat keinuissa, liukuivat liukumäissä ja käyttäytyivät kuin normaalit lapset. Vaikka he tekivät kaikkea tätä, Teri ei ollut aivan täysin mukana leikeissä vaan tarkkaili. Hän oli vainoharhaisimmillan vaikka olikin Willin kanssa, ja hänestä tuntui kuin oli kauhea virhe edes tavata ystäväänsä. Tarttuisiko hänen vainoharhaisuutensa myös Williin? Entä jos hän ei kestäisi sitä? Teri todella toivoi ettei näin kävisi...Hän ei halunnut että hänen ystävänsä joutuisi johonkin..johonkin psykoosiin hänen takiaan.
Ennenkuin tytöt huomasivatkaan, heidän täytyi erota ja palata koteihinsa. Teri oli huolissaan siitä, että Will joutuisi kävelemään yksin kotiin, muttei antanut sen näkyä vaan peitti huolen hymyllä.
"Tänään oli niin hauskaa! Meidän pitäisi nähdä huomenna!"
"Totta, voisit tulla käymään minun luonani ja voisimme pelata pelejä. Äiti ja isä aikovat mennä huomenna kirkkoon, joten voimme tehdä mitä ikinä haluamme muutaman tunnin ajan!"
Nyt Teri oli todella huolissaan. Will aikoi siis olla yksin kotona? Hän ei aikonut antaa minkään satuttaa ystäväänsä.
"Hyvä on, tulen luokseksi heti huomenaamulla!" Teri sanoi.
"Kuulosta hyvältä, nähdään huomenna!" Will huikkasi ja lähti kävelemään kotiin. Hän oli luultavasti vain kuvitellut että Teri vaikutti jotenkin oudolta.
Samalla aikaa Teri alkoi saavuttaa rajojaan. Hän oli kyllästynyt siihen kusipäähän joka seurasi häntä. Hän ei voinut juurikaan nukkua tai olla viittä minuuttia ilman, että hänen täytyisi katsoa taakseen. Ja tieto siitä, että Will tulisi olemaan yksin kotonaan parin tunnin ajan ei helpottanut hänen oloaan. Siispä Teri palasi nopeasti kotiinsa ja yritti parhaansa mukaan nukahtaa, mutta vainoharhaisuus ja huoli hänen ystävästään alkoivat olla liikaa. Teri sulki silmänsä ja upotti kasvonsa tyynyyn.
"Nuku Teri, nuku!!" Hän sanoi itselleen vihaisesti. Siitä ei ollut hyötyä, vaikka hänen ovensa ja sälekaihtimensa olivat kiinni, hän tunsi yhä että joku katseli häntä. Hän ei enää kestä kauaa, huomenna Teri aikoo kertoa Willille...
Teri oli uupunut jälleen yhdestä yöstä ilman unta. Hänen silmiensä aluset olivat tummat ja hän näytti täysin sotkuiselta. Hän otti pikaisen suihkun ja vaihtoi vaatteensa, eikä näyttänyt enää yhtä pahalta. Väsyneeltä hän kuitenkin näytti.
Teri vetäisi päälleen takkinsa, otti puhelimen ja lähti kävelemään Willin talolle. Tunne lähti pois hetkeksi, mutta palasi, kun hän oli puolimatkaassa. Hänen nopea kävelytahtinsa hidastui, kun hänen puhelimensa tärisi taskussa. Hän pysähtyi paikoilleen ja katsoi puhelintaan. Hän oli saanut tekstiviestin Williltä...
Teri nielaisi ja painoi OK. Hänen rintaansa puristi kun tekstiviesti tuli näytölle.
Viesti oli kirjoitettu nopeasti ja siinä oli sekaisin numeroita ja kirjaimia, mutta Teri kykeni erottamaan kaksi sanaa: 'soita' ja 'poliisi'. Sitten se iski häneen. Terin silmät laajenivat ja hänen kävelytahtinsa muuttui juoksuksi kun hän näppäili numerot 9-1-1.
"9-1-1 Mikä hätänä?"
"Hei, ystäväni on pulassa, teidän täytyy auttaa häntä!!"
"Kultaseni, sinun täytyy rauhoittua, mikä ystävälläsi on hätänä?"
"Luulen että joku on murtautunut hänen taloonsa, en tiedä!! Olkaa kilttejä ja lähettäkää poliisi hänen talolleen! Osoite on Evergreenin Bulevardi 7164! Kiirehtikää!" Ennenkuin nainen ehti sanoa sanaakaan, Teri sulki puhelun ja juoksi niin nopeasti kuin kykeni Willin talolle. Kun hän pääsi perille, hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun. Väliovi oli kiinni, mutta etuovi oli selällään.
Teri ryntäsi sisään, sydän hakaten ja hän meni heti Willin huoneeseen. Hän jähmettyi paikalleen, haukkoen henkeään. Kyyneleet alkoivat valua hänen silmäkulmistaan. "Will... WILL!!" Hän itki, kaatuen polvilleen ystävänsä viereen, joka oli raiskattu...ja ammuttu päähän. Hänen silmänsä olivat täyttyneet kauhusta, silmät olivat sumuisat ja hänen haavoistaan pursusi verta. Kyyneleet sokaisivat hänen näkönsä ja hän vain itki itkemistään, ja hänen mielentasapainonsa oli järkkymässä. Aluksi hän kielsi kaiken. Tämä ei ollut totta..Se ei voinut olla. "Ei ei ei! Will, onhan tämä vitsi? Se on vain harjoitus halloweenia varten? Niinhän? Wi-Will...?" Hän tuijotti Willin ruskeisiin silmiin. Eilen ne olivat täynnä elämää...ja nyt..."Ei..ei!! WILL!!" Hän huusi ja vetäisi ruumiin lähelleen. Hän oli luvannut Willille suojella tätä...ja hän epäonnistui. Teri epäröi ja sulki Willin silmät kädet täristen.
"Hänen kanssaan oli hauskaa..." Terin koko ruumis jähmettyi ja hän tunsi aseen takaraivossaan."Mutta meidän katseemme olivat ensin sinussa. Me päätimme että kun hän on kuitenkin yksin, me voisimme pitää hänelle seuraa ennenkuin tulemme tapaamaan sinua. Ja nyt...on sinun vuorosi. Nouse ylös" Teri ei liikkunut hetkeen, vaan puristi Willin kättä kovaa. Sitten hän tunsi että ase kolahti uudelleen hänen päähänsä ja hän nousi ylös kädet täristen, tuijottaen hänen ystävänsä veristä ruumista. Kaikki se veri ja Willin ruumis saivat hänen mielenterveytensä heikkenemään yhä enemmän ja enemmän, kunnes sitä ei ollut enää jäljellä.
Hän lupasi suojella Willia ja hän epäonnistui...Nyt hän tulisi olemaan seuraava.. Hänen kiihtynyt hengityksensä vaihtui raskaaksi ja vihaiseksi. Teri saattoi kuolla tänään, mutta hän ei aikoinut sallia sitä ennenkuin ottaisi edes yhden raiskaajista mukaansa, jos ei kaikkia.
He maksaisivat... he todellakin maksaisivat.
"Poliisit ovat tulossa! Tuo pieni huora soitti varmasti hätäkeskukseen." Sanoi toinen ääni, mies, hieman nuorempi kuin se joka oli osoittanut häntä aseella.
"No, meidänhän täytyy siis rangaista häntä siitä, vai mitä?"
Asemies otti tukon Terin hiuksia käteensä ja raahasi hänet talon takapihalle. Teri alkoi kiroamaan mielessään sitä että Willin talon takana oli metsä. Se ei ollut suuri, mutta tarpeeksi suuri siihen että sinne pystyi eksymään. Hän muisti ne ajat kun hän ja hänen ystävänsä leikkivät siellä...
Suru oli muuttumassa hitaasti vihaksi, raivoksi, kostonhaluksi. Kun he jatkoivat Terin raahaamista metsään poliisiautojen sireenien soidessa, hän mietti tapaa jolla pistäisi roistot maksamaan. Hän tiesi mitä he aikoisivat tehdä, hän tiesi mitä he ajattelivat juuri tällä hetkellä ja Teri aikoi varmistaa että he eivät nauttisi ajastaan hänen kanssaan. Hänet heitettiin maahan ja kolme miestä kerääntyivät hänen ympärilleen avaten housujaan.
"Leikitään pientä leikkiä." Yksi sanoi, ällöttävä virne kasvoillaan. "Se on nimeltään piiri pyörii prostitoidun ympärillä." Miehet alkoivat nauramaan Terin ollessa paikallaan, luoden vihantäyteisiä katseita asemieheen. Hän ei tuntenut enää kuolemanpelkoa, hän ei pelännyt mitään, hän oli liian vihainen välittääkseen. Heidän virneensä pilkkasivat häntä kun he hitaasti alkoivat raiskata häntä.
"Joukkoraiskaus ja murha-ketju on vihdoin tullut loppuunsa. Yksi todistava kertoo nähneensä kaksi epälyttävää miestä menemässä nuoren tytön asuntoon illalla ja soittaneensa heti poliisille. Heidät saatiin kiinni ja he ovat nyt vankilassa ja tulevat olemaan siellä pitkän aikaa. Saimme juuri lisätietoa tapahtuneesta; joukko lapsia löysi Theresa Lairin ruumiin purosta läheltä puistoa. Tämä kolmeviikkoinen etsintä on vihdoilleen päättynyt."
"Tämä on typerä idea, meidän ei pitäisi tehdä tätä!"
"Ei niin, entä jos joku zombi tulee ja syö meidän kasvomme?"
"Älä ole typerä!" Sanoi Sam Adam. Hän, Marcus ja Peter vaeltelivat halloween-yönä ympäriinsä metsässä, joka sijaitsi autioituneen Willin talon takana. Yksi heistä kantoi lapiota, toinen taskulamppua. "Zombeja ei ole olemassa!"
"Mitä me sitten teemme täällä?!"
"Muistathan sen vanhan miehen joka asuu naapurissani?"
"Herra Williamsin? Eikö hän olekin hullu?"
"Vain hieman. Kuitenkin, törmäsin häneen eräänä päivänä ja hän puhui minulle arvokkaista esineistä jotka oli piilotettu tänne!"
"Mitä?! Oletko tyhmä tai jotain?!" huudahti Marcus.
"Miksi uskoisit jotain vanhaa kääkkää joka ei osaa käydä edes vessassa yksin?! Me olemme tässä pelottavassa metsässä koska joku vanha hullu mies puhui sekavia?! Sinä saat tehdä tämän kyllä yksin!" Hän sanoi, heittäen lapion yhdelle pojista.
"Marcus on oikeassa, en aijo tehdä tätä myöskään. Tämä paikka on karmiva." Sanoi Peter ja astui Marcuksen vierelle.
"Te molemmat olette pelkureita." ivasi Adam.
"Meidän karkkipussimme voisivat olla jo täynnä jos emme olisi tulleet tänne HALLOWEEN YÖNÄ." Marcus sanoi laittaen kätensä puuskaan.
"Te olette vain peloissanne siitää että joku kummitus tulee tai joku säikäyttää teidät."
"Eikö tämä ole se paikka jossa joku tyttö raiskattiin ja tapettiin? Entä jos hän kummittelee täällä?" Marcus sanoi katsoen ympärilleen hermostuneena.
"Oikeasti?! Te kaksi olette suurimpia vauvoja jotka olen koskaan nähnyt!" Adam sanoi vihaisesti. "Kummituksia tai zombeja ei ole olemassa!"
"Ei ole totta oletko sinä niin-äh, lähdetään täältä Marcus-" Marcus ja Peter olivat jo lähtemässä, kun he pysähtyivät kuullessaan hyräilyä. Se kuulosti tytön hyräilyltä...Ring around the rosie.
"Mikä tuo on...?" Adam mumisi lähtiessään äänen suuntaan lapio ja taskulamppu kädessään.
"Lähdetään vain pois täältä!" Marcus sanoi.
"Me emme voi jättää häntä, varmistetaan ettei hän tee mitään typerää." Marcus ja Peter lähtivät seuraamaan Adamia joka seurasi hyräilyn ääntä.
He pysähtyivät nähdessään hahmon joka kiersi ympyrää hyräillessään, mutta tällä kertaa se hyräili row your boat-laulua.
"Tämä on pelottavaa, lähdetään pois." Peter kuiskasi.
Hahmo pysähtyi ja he pystyivät tuntemaan sen tuijottamassa heitä. Adam valaisi hitaasti taskulampullaan hahmoa. Se oli tyttö. Hänen huulistaan vuosi verta, hänen likaiset punaiset hiuksensa peittivät hänen oikean silmänsä, josta valui myös verta. Näkyvissä oleva silmä oli sumuinen ja näytti aivankuin se tuijottaii suoraan sieluun. Tytön takki ja toppi olivat repeytyneitä ja likaisia, kuten myös hänen housunsa. Hänen jalkansa olivat paljaat ja täynnä mutaa ja haavoja. Pojat muistivat nähneensä kuvan tytöstä uutisissa jokin aika sitten. Tämä tyttö...oli Theresa Lair... joka tunnettiin myös Tiny Terinä.
Hän tuijotti kolmea kauhistunutta poikaa pitkän aikaa, täysin hiljaisena, kunnes hänen suunsa vetäytyi virnistykseen joka kasvoi kasvamistaan.
"Oi, toitte minulle uuden ystävän! Kiitos siitä! Kutsun häntä Herra Lapioksi!" Tyttö sanoi, tarttuessaan lapioon ja vetäistessään sen itseensä kiinni. "Me leikimme piiloleikin ja loruleikin sekoitusta." Hän sanoi iloisesti, astuen askeleen lähemmäs poikien perääntyessä.
"Nämä ovat säännöt. Jos löydän teidät, Herra Lapio haluaa vaihtaa sanasen kanssanne." Hän sanoi heilutellen lapiota kädessään. "Ette saa juosta pois täältä tai Herra Lapio rankaisee teitä!" Hän sanoi hihittäen ja kääntäen päänsä toiselle sivulle."Se on piilo-osa! Loru-osa taas...Etsin jokaisen teistä. Kun ketään ei ole enää jäljellä, päästän teidät menemään...Valmiina?" Hän kysyi, sulkien silmänsä. "Yksi...kaksi...kolme..."
"Meidän täytyy päästä pois täältä!!" Peter sanoi tarraten Adamin käteen. Adam kääntyi ja lähti juoksemaan poispäin tytästä, Marcus ja Peter kannoillaan. Näytti siltä että mitä kauemmas he menivät tytöstä, sitä suuremmaksi metsä muuttui.'
Kun he kolme jatkoivat juoksemista, tuli pimeämpää ja vaikeampaa nähdä toisensa. Kun he lopettivat juoksemisen hengittääkseen ja heidän silmänsä tottuivat viimein pimeyteen, he huomasivat olevansa yksin.
Adam katsoi oikealle ja vasemmalle huutaen Peterin ja Marcuksen nimeä ja kun hän ei saanut vastausta, hän päätti löytää tien ulos metsästä. Sillä välin Marcus etsi Adamia ja Peteri, huudellen heitä, yrittäen soittaa heidän puhelimiinsa, mutta tuloksetta, sillä kenttää ei ollut. Hän kirosi ja jatkoi ystäviensä etsimistä ja huhuilua kunnes pysähtyi. Hän pystyi kuulemaan...sen tytön...tyttö lauloi tällä kertaa, ei hyräillyt.
"Saatko koskaan sellaisen tunteen että joku katselee sinua? Ja se vain... repii sinut kappaleiksi pala palalta kunnes ei ole enää mitään jäljellä?" Marcus kuuli tytön kuiskaavan takanaan, mutta kun hän kääntyi, ketään ei ollut siellä. Hänen ympäriltään kuului hihittelyä.
"Ring auround the rosie...Pocket full of posie..." Teri lauloi hitaammin, lähestyessään ensimmäistä uhriaan. "Ashes...Ashes...we all...fall..."
THUMP!
Marcus kaatui maahan kovaa ja verta pursusi hänen päästään. Teri virnisti ja kikatti.
"Down~"
Teri nousi seisomaan, yhä hymyillen ja katosi metsikön seaan.
Peter oli menettämässä toivoaan kahden ystävänsä löydön suhteen. Hänen puhelimensa ei toiminut, hän näki heikosti eteensä ja kaiken lisäksi hän tunsi kuin joku katselisi häntä. Se oli hermostuttavaa! Hän pysähtyi kuullessaan tytön äänen. Tyttö lauloi ja kuulosti kuin hänen äänensä muuttui kovemmaksi mitä pidemmälle laulu jatkui. Peter kääntyi juuri ajoissa nähdäkseen Terin kohottamasas lapion ilmaan.
Adam pysähtyi kuullessaan Peterin huutavan, ja sitten kuului kova tömähdys. "Peter? Hei, Peter!!" Hän lähti juoksemaan äänen suuntaan, muttei nähnyt eteensä vaan juoksi suoraan orjantappurapensaikkoon. Hän huusi ja veti piikkejä pois kehostaan.
"Peter? Peter!! Vastaa minulle!!"
"Voi Peter raukkaa~" Tyttö lauloi hänen takanaan. "Voi Marcus raukkaa~" Hän hihitti hymyillen Adamille. "Onneksi olkoon. Olet viimeinen! Saat mennä nyt~"
"Tarkoitatko siis...?"
"Kyllä! He molemmat ovat kuolleita! Mutta, sinähän olet elossa vai mitä? Te ihmiset ette välitä kirouksesta! Mene nyt!" Teri sanoi, heiluttaen kättään.
Adam perääntyi hitaasti tytöstä ja kääntyi lähteäkseen nopeasti. Terin iloinen virne muuttui pahaksi ja hän seurasi Adamia hitaasti. Adam juoksi kunnes ei kyennyt enää siihen, sitten hän näki jotain... katuvalot! Tyttö puhui totta, hän sai mennä. Hän oli vapa-
"Ring auround the rosie...pocket full of posie..."
Adam jähmettyi paikalleen ja käänsi päätään. Ketään ei ollut hänen takanaan.
"Ashes...ashes...we all fall..."
THUMP!
"...Down....hahahaha~"
Niille jotka ovat kiinnostuneita siitä, mikä on ring around the rosie-loru:
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
ToBy
Kun olin noin viisivuotias, vanhempani veivät minut Build-a-Bear lelukauppaan (kauppa jossa saa koota itse pehmoleluja) ensimmäistä kertaa. En ole nynny, mutta minulla on aina ollut heikkous suloisiin asioihin. Minulla oli kaupassa todella hauskaa, mutta kun katsoin kaikkia eläinpehmoleluja siellä olin... pettynyt. Se johtui siitä etten tykännyt karvaisista eläimistä niin paljoa kuin matelijoista, joista suosikkini oli kilpikonna. Kun katsoin kaikkia vaihtoehtoja eläimistä löysin yhden korin jossa oli kaneja, ja.. sen yläpuolella oli onnekseni kilpikonna! Ja vain yksi sellainen! Otin sen ja tein siitä omanlaiseni. Prosessin aikana nimesin kilpikonnan Tobyksi.
Kuitenkin painoin vahingossa Caps Lock-näppäintä ja nimestä tuli Tobyn sijaan ToBy, mutten välittänyt siitä. Vanhemmillani oli vähän rahaa, joten sain valita vain yhden kappaleen vaatetusta sille ja päätin valita kilven raidolla ja vetoketjulla, joka toimisi ikäänkuin pienenä reppuna johon säilöä tavaroita. Vein sen kotiin ja leikin sen kanssa joka päivä.
Huomasin eräänä päivänä että ystävälläni Anthonyllä oli todella hieno marmorikuula. Halusin sen itselleni mutta hän ei suostunut vaihtokauppoihin joita ehdotin. Seuraavana päivänä herättyäni huomasin, että ToByn repussa oli jotakin. Kun avasin vetoketjun löysin sisältä marmorikuulan. Hymyilin ja pidin sen itselläni olettaen että Anthony oli antanut sen minulle. Seuraavan parin viikon aikana huomasin että haluamani tavarat ilmestyivät ToByn reppuun.
Muistan kuinka halusin kerran uuden pyörän ja löysin kuitin hänen repustaan pyörään, jonka löysin myöhemmin etupihalta. Käytin ToByn voimia hyvin ja nautin siitä että jokainen toiveeni toteutui. Minä ja Anthony aloimme tapella paljon ja lopulta emme olleet enää ystäviä. Toivoin että hän loukkaisi itsensä ja menin nukkumaan...Seuraavana päivänä avasin ToByn repun (josta oli tullut aamurutiinini) ja löysin sieltä lautasliinan jossa oli verta.
Säikähdin ja huolestuin miettien milloin olin satuttanut itseni ja miksi olin laittanut lautasliinan ToByn reppuun. Sitten kuulin äitini puhuvan Anthonyn äidin kanssa puhelimessa. Hän sanoi että Anthony oli kaatunut portaissa. Tajusin pian että veri oli Anthonyn. Olin järkyttynyt, mutta toisaalta iloinen. Myöhemmin ajauduimme vielä pahempiin tappeluihin Anthonyn kanssa ja toivoin että hän loukkaantuisi vielä pahemmin ja seuraavana päivänä löysin Anthonyn peukun repusta. En ollut edes peloissani koska tiesin mitä oli tapahtunut.
Kannoin ToBya matkassani minne ikinä meninkin, kunnes eräänä päivänä Anthony hakkasi minut leikkikentällä ja sinä iltana itkin ToBylle "Toivon että Anthony katoaisi!"...Seuraavana aamuna Anthony oli kadonnut.ToByn repussa oli kuva Anthonystä pyörtyneenä aavikolla ja hänen yläpuolellaan oli varjo joka näytti aivan ToBylta.. ToByn jaloissa oli myös hiekkaa. Sen jälkeen laitoin ToByn laatikkoon ja en kysynyt siltä enää mitään.
Monta vuotta kului ja olin 20-vuotias, kun toinen henkilö alkoi kiusata minua. En huomioinut häntä koska minulla oli toinen ihminen mielessäni, itseasiassa tyttö. Sain ihastuksen kohteeltani soiton ja hän kysyi minua ulos treffeille! Kun saavuin hänen talollensa, koputin ovea ja kiusaaja avasi sen. Hän, hänen ystävänsä ja jopa tyttö nauroivat ja ottivat kuvia minun tyrmistyneestä ilmeestäni. Sinä iltana menin kotiin kiljuen ja huutaen raivosta ja toivon että he kaikki kuolisivat. Seuraavana aamuna huoneessani oli suuri laatikko ja luulin etten ollut vielä purkanut sitä muutettuani.
Avasin sen ja kauhukseni löysin sisältä ToByn ja verisen veitsen. Täirisin ja avasin varovaisesti hänen reppunsa ja melkein oksensin. Sen sisällä oli 5 silmämunaa, jotka kuuluivat tytölle ja kiusaajille. Heitin ToByn läheiseen jokeen toivoen että pääsisin hänestä eroon lopullisesti. Käännyin ja sanoin hiljaa "Toivon että minä olisin kuollut". Jähmetyin paikalleni tajuttuani virheeni. Kuulin takaani roiskahduksen. Käännyin ja näin ToByn rannalla. Lähdin juoksemaan ja kun katsoin taakseni näin sen yhä tuijottamassa minua.
Päätin pakata tarpeelliset tavarat ja lähteä koskaan palaamatta takaisin. Nyt tapahtumista on aikaa 4 kuukautta ja minne ikinä menenkään, löydän ToByn sieltä odottamassa minua...Pelkään etten elä kauaa.. Minun täytyi kertoa jollekin joten kerroin teille...Kaikille teille...Olkaa varovaisia mitä toivotte. Jos näet tämän kilpikonnan, polta se, tapa se, tai toivo että se tappaisi itsensä. Rukoilen sinua.. Olen saattanut löytää tavan millä saada se kiinni. Huomenna teen sen. Pian pääsen eroon siitä hirvityksestä ja olen jihr87gyeuiheu5ttjigjdjrogjerwuw03w4iot ietj4tbmmb0ute0trtietttttttryeä'6å7876554rewbernuyt
5e4tea¨al'jkh
[sfdudfjik9'kngkdy5
maanantai 17. helmikuuta 2014
Kuollut Bart
Se kieltäytyi laskemasta paria jaksoa mukaan, joka tekee niiden kokonaismäärästä todellista pienemmän.
Syy tähän on kadonnut jakso ensimmäiseltä tuotantokaudelta.
Kadonneesta jaksosta on hankalaa löytää tietoa, sillä kukaan joka työskenteli sarjan parissa niihin aikoihin ei halua puhua aiheesta. Tiedoista jotka on saatu kasaan selviää, että kadonneen jakson käsikirjoituksen teki kokonaan Matt Groening. Ensimmäisen tuotantokauden tuottamisen aikaan Matt alkoi käyttäytymään oudosti. Hän oli erittäin hiljainen, vaikutti hermostuneelta ja sairaalta. Jos olisit maininnut tästä jollekkin joka oli läsnä silloin, he muuttuisivat vihaisiksi ja kieltäisivät sinua mainitsemasta koskaan Mattille mitään asiasta.
Kuulin tapauksesta ensimmäisen kerran tilaisuudessa, jossa David Silverman puhui. Joku yleisössä kysyi jotain jaksosta, ja Silverman vain yksinkertaisesti lähti pois lavalta, päättäen esitelmän tunteja etuajassa. Jakson tuotantonumero oli 7G06 ja nimi oli Dead Bart. Jakso jonka tuotantonumero sama, kantoi nimeä Moaning Lisa ja se tehtiin myöhemmin peittääkseen alkuperäisen jakson.
Sen lisäksi että sarjan parissa työskennelleet vihastuivat kysymyksistä, he tekivät kaikkensa estääkseen sinua puhumasta suoraan Matt Groeningille kadonneesta jaksosta. Eräässä fanitapaamisessa onnistuin seuraamaan häntä sen jälkeen kun hän oli puhunut yleisölle, ja lopulta sain mahdollisuuden puhua hänelle kahdenkesken. Hän ei vaikuttanut hermostuneelta siitä että olin seurannut häntä, vaan odotti luultavasti tavallista kohtaamista pakkomielteisen fanin kanssa. Kun kuitenkin mainitsin hänelle kadonneesta jaksosta, kaikki väri hänen kasvoiltaan katosi ja hän alkoi täristä. Kun kysyin häneltä voisiko hän kertoa minulle yksityiskohtaista tietoa jaksosta, hän kuulosti siltä kuin olisi purskahtamassa itkuun. Hän vetäisi esiin palan paperia, kirjoitti jotain siihen ja ojensi sen minulle. Hän rukoili etten mainitsisi enää koskaan mitään kyseisestä jaksosta.
Paperille oli kirjoitettu nettisivun osoite, en mieluiten kerro mikä se oli ja selitän miksi. Kun menin osoitteeseen tietokoneellani, näytölle avautui sivu joka oli täysin musta. Sivulla oli kuitenkin rivi keltaista tekstiä joka oli latauslinkki. Painoin siitä ja tiedosto alkoi latautumaan. Kun lataus oli valmistunut, tietokoneeni sekosi ja se oli kauhein virus minkä olin koskaan nähnyt. Järjestelmän palauttaminen ei tehonnut, vaan koko tietokone täytyi käynnistää uudelleen. Ennekuin tein sen, latasin tiedoston levylle. Avasin sen koneeni ollessa täysin puhdas, ja kuten arvelinkin, se sisälsi Simpsonien kadonneen jakson.
Jakso alkoi kuten kaikki muutkin, mutta sen animaatio oli todella huonolaatuinen. Ensimmäinen kohtaus oli melko normaali, mutta tapa jolla hahmot käyttäytyivät oli kummallinen. Homer vaikutti vihaisemmalta, Marge masentuneelta ja Lisa huolestuneelta. Bart vaikutti olevan aidosti vihan vallassa, erityisesti vanhempiaan kohtaan.
Jaksossa Simpsonit matkustivat lentokoneella, ja ensimmäisen kohtauksen loppua kohden kone oli putoamassa maahan. Bart pelleille, kuten tavallista. Kun lentokone oli 15 metrin päässä maasta, Bart rikkoi ikkunan ja sen imu vetäisi hänet ulos.
Sarjan alussa Mattilla oli ajatus että Simpsonien animoitu maailma kuvasti elämää ja kuolema muutti asiat realistisemmiksi. Tätä ajatuskaavaa käytettiin tässä jaksossa. Kuva Bartin ruumiista oli melkein tunnistamaton, se oli täysin liikkumaton ja melkeinpä todenmukainen animaatio.
Ensimmäinen kohtaus loppui kuvaan Bartin ruumiista. Kun toinen kohtaus alkoi, Homer, Marge ja Lisa istuivat pöydässään itkemässä. Itku jatkui ja jatkui ja muuttui yhä tuskaisemmaksi ja kuulosti aidommalta. Se kuulosti niin aidolta, että et voisi edes kuvitella että joku voisi ääninäytellä niin hyvin. Animaatio alkoi hiipua mitä enemmän he itkivät, ja taustalta pystyi kuulemaan kohinaa. Hahmot alkoivat olla vaikeita erottaa, ne venyivät ja sumenivat, ja lopulta näyttivät melkeimpä varjoilta joissa oli satunnaisia värejä.
Itku jatkui koko toisen kohtauksen ajan.
Kolmas kohtaus alkoi pienellä tekstillä jossa luki että vuosi oli kulunut. Homer, Marge ja Lisa olivat luurankomaisen laihoja ja istuivat yhä pöydässä. Maggiesta ja lemmikeistä ei näkynyt jälkeäkään. He päättivät vierailla Bartin haudalla. Springfield oli täysin autio, ja kun he olivat kävelemässä hautuumaalle, talot muuttuivat yhä rapistuneemmiksi. Ne kaikki näyttivät hylätyiltä. Kun he saapuivat haudalle, Bartin ruumis vain makasi hänen hautakivensä edessä ja näytti täysin samalta kuin ensimmäisen kohtauksen lopussa.
Perhe alkoi jälleen itkeä. Viimein he lopettivat ja vain tuijottivat Bartin ruumista. Näyttö kohdistui Homerin kasvoihin. Homer sanoi jotakin, mutta puhetta ei kuulunut. Jakson loppua kohden näyttö loittoni Homerin kasvoista. Taustan hautakivissä oli jokaisen jaksossa vierailleen tähden nimet. Jotkut olivat nimiä jopa 1989 luvulta asti, jotkut taas olivat sellaisia joita ei ollut vielä jaksoissa nähty. Hautakivissä luki myös kuolinpäivät.
Vieraiden hautakivet, jotka olivat jo kuolleet, kuten Michael Jackson ja George Harrison, näyttivät heidän oikeat kuolinpäivämääränsä. Lopputekstit olivat täysin hiljaiset ja näyttivät käsinkirjoitetuilta. Viimeisessä kuvassa Simpsonien perhe istui sohvalla kuten introissa, mutta näyttivät erittäin realistisiltilta ja elottomilta kuten Bartin ruumis.
Mieleeni tuli ajatus kun olin nähnyt jakson ensimmäistä kertaa. Hautakivien avulla pystyttäisiin ennustamaan kaikkien Simpsoneissa vierailleiden tähtien kuolinpäivämäärät. Vielä elossa olevien vierailijoiden kuolinpäivämäärissä oli kuitenkin jotain outoa.
Niiden kaikkien kuolemat oli listattu samalle päivälle.
Kauhublogin lukijat!
Nyt on päästy siihen vaiheeseen että "toivomuslista", eli lista juttuehdotuksista on päässyt venynyt liian pitkäksi. Toivomuslista sisältää 20 toivomusta, jotka aijon toteuttaa siten, että kerran viikossa ilmestyy yksi postaus. Haluankin siis painottaa, että uusia toivomuksia ei oteta vastaan, ennen kuin olen toteuttanut suurimman osan aijemmista. Ilmoitan täällä blogissa kun toivomuksia jälleen otetaan vastaan!
- Grew
- Grew
lauantai 15. helmikuuta 2014
18 asiaa joita kauhuelokuvat opettivat meidät pelkäämään
1. Final Destination muistutti, että voit kuolla KAIKKEEN.
2. The Strangers sai sinut pelkäämään yksin kotona olemista
ja opetti myös, että ihmiset tekevät kauheita asioita ilman erityistä syytä
ja opetti myös, että ihmiset tekevät kauheita asioita ilman erityistä syytä
3. Jeepers Creepers saa sinut kävelemään nopeampaa aina kun näet variksenpelättimen
Erityisesti jos vietit lapsuutesi maalla.
4. Psyko on syy siihen miksi katsot suihkuverhon taakse 30 sekunnin välein
5. Scream on syy miksi et vastaa tuntemattomaan numeroon
Se on myös luultavasti syy siihen miksi soittajan tunnistaja on keksitty
6. Aina kun televisiosi näyttö alkaa kohisemaan, pelkäät että löydyt kuolleena kaapistasi kiitos The Ringin
7. Carrie opetti sinut pelkäämään kiusaamisen seuraamuksia
8. Psyko opetti myös sen, että ei kannata luottamaa mieheen joka sanoo että hänen äitinsä on hänen paras ystävänsä
9. A Nightmare on Elm Street on syy miksi sinulla on unettomuutta
10. Kiitos elokuvan Vertigo, inhoat tuulisia rappukäytäviä
11. Mikään ei pelota sinua enemmän kuin joukko ärsyyntyneitä lapsia sen jälkeen kun katsoit elokuvan Children of the Corn
Ei ole väliä leikkivätkö he syntymäpäiväjuhlilla - joukkoon lapsia ei pidä luottaa
12. Pelkäät kävellä pitkillä käytävillä nähtyäsi elokuvan The Shining.
13. Inhoat nukkeja The Chucky elokuvien takia
Ei ole väliä onko kyseessä Woody-nukke tai mollamaija - nuket ovat karmivia
14. It sai sinut pelkäämään pellejä yhä enemmän
15. The Omen on syy miksi inhoat lasten vahtimista
16. Friday The 13th -elokuvan takia et koskaan mene vapaaehtoisena leiriapulaiseksi
17. Texas Chainsaw Massacren ansiosta ajattelet Leatherfacen olevan lähellä kuullessasi moottorisahan äänen
18. Jaws on syy miksi pelkäät meressä uimista
torstai 6. helmikuuta 2014
ZoZo - Ouija-laudan demoni
Kokemuksieni aikana Ouija-laudan kanssa, yksi erityinen henki halusi aina saada läsnäolonsa pelaajien tietoisuuteen. Sen nimi on ZoZo. Nykyään kieltäydyn edes lausumasta sen nimeä ääneen, koska uskon että pelkästään se saattaa saada aikaan jotain pahaa.
Liian monta kertaa se on ensimmäisenä teeskennellyt ystävällistä henkeä tai ollut olevinaan joku henki johon yritin saada yhteyttä. Mutta lopulta se näytti todellisen luonteensa kiroilemalla minulle, sekä uhkailemalla minua ja muita huoneessa olijoita.
Kerran se kiroili minulle käyttäen jotain kieltä joka näytti latinalta ja heprealta, ja käyttäen raamatullista sanastoa. Olin aidosti vaikuttunut ja hätkähdyin siitä, kuinka monena kertana ZoZo näyttäytyi pelissä. Se ei nimittäin näyttäytynyt pelkästään minun laudassani, vaan myös monissa muissa osavaltioissa ja monissa erilaisissa Ouija-laudoissa. Se käyttäytyi aina ilkeästi ja kertoi vapaasti siitä kuinka se haluaisi riivata kaikki tyttöystäväni ja viedä heidät paratiisiin. Kun kysyin että missä paratiisi sijaitsee, se lausui H.E.L.V.E.T.I.S.S.Ä.
Kerran sen jälkeen kun ZoZo oli ilmestynyt Ouija-laudassani, kävelin kylpyhuoneeseeni ja näin kauhukseni yksivuotiaan tyttäreni hukkumaisillaan. Hänen äitinsä oli jättänyt hänet yksin ammeeseen "vain hetkeksi", ja jotenkin vesihana oli mennyt päälle ja vesi virtasi yli ammeen laitojen.
Vaistomaisesti hän oli nostanut kasvonsa ylös vedenpinnan noustessa ja oli sekunneista kiinni että hän olisi joutunut veden alle, mutta kerkesin nostaa hänet sitä ennen pois. Seuraavana päivänä hän joutui sairaalaan jonkin oudon tartunnan takia ja hänet laitettiin eristyksiin seuraavaksi kahdeksi viikoksi jotta lääkärit diagnosoisivat sairauden. Me melkein menetimme hänet, ja silloin aloin epäillä demonista hyökkäystä.
Niihin aikoihin tyttöystäväni vaipui transsinomaiseen tilaan. Hänen persoonallisuutensa muuttui todella ystävällisestä henkilöstä sulkeutuneeksi ja välinpitämättömksi. ZoZo sanoi ennen tätä että se aikoo riivata hänet ja syödä hänen sielunsa. Äänitin musiikkia tulevaisuuden rock-projektia varten ja muistan kysyneeni leikillään ZoZon mielipidettä siitä, mikä bändin nimeksi tulisi. Se lausui IRON TONGUE, ja mielestäni se oli hyvä nimi niihin aikoihin. Myöhemmin kun tyttäreni kieli turposi sairaalassa melkein tukehduttaen hänet tajusin, että nimi EI OLLUT HYVÄ! Hänen kielestään tuli kiven kova ja se roikkui ulkona hänen suustaan. Me vuorottelimme tyttäremme seurana sängyn vieressä ja kesti ikuisuuden ennenkuin hän alkoi vihdoin parantua tästä oudosta vaivasta.
Kun vieraat yöpyivät talossamme he kertoivat kuulleensa järkyttäviä ääniä seinien sisältä. Esineitä lensi huoneen seiniin ja hämähäkkejä tuli kuin tyhjästä. Tyttöystäväni veli joka asui kanssamme valitti, ettei hän kyennyt nukkumaan öisin seinien sisästä kuuluvien äänten vuoksi. Hän sanoi niiden olevan niin kovaäänisiä ettei hän kyennyt nukahtamaan. Hän uskoi kummituksiin ja vaikka hän ei pelännyt niitä, hän sanoi tapahtumien olleen demonisia. Valot sammuivat ja syttyivät itsestään, ovet lukkiutuivat. Eräänä iltana makuuhuoneessamme kuului pahaenteistä naurua joka kulkeutui ikäänkuin ilman mukana, ja vielä tänäkään päivänä en voi selittää kuinka kauheaa pelkoa tunsin sillon. Eräänä yönä heräsin siihen että tunsin kurkullani kaksi kättä kuristamassa. En voinut hengittää tai huutaa. Noin 30 sekunnin kuluttua ote hellitti ja haukoin ilmaa. Sama asia tapahtui tyttöystävälleni seuraavana yönä. Toisena iltana minä ja veljeni seisoimme takapihalle vievien lasiovien luona ja puhuimme kirouksesta. Huudahdin äkillisesti "Minä syytän tätä kirousta kaikesta Jeesuksen Kristuksen nimeen!" juuri kun olin lausunut sanat, korvia huumaava ääni ja tärinä iski taloon.. Naapurit tulivat luokseni kysymään olinko kuullut jotain outoa. Tiesin ettei se ollut mielikuvitustemme tuotetta, joten nousin tikkaille katsoakseni mikä oli laskeutunut katollemme. Katto oli kuitenkin tyhjä. Asiat rauhoittuivat tapahtuman jälkeen. Uskon että mikä ikinä saikaan aikaan tärinän ja kovan äänen sai pahan poistumaan... ainakin hetkeksi.
Tyttöystäväni ja minä erosimme ja tapasin netissä naisen Michiganista, jonne muutin hänen luokseen. Hän ei uskonut henkiin, ja koska minä tiesin miten asioiden todellinen laita oli, aijoin saada hänet uskomaan. Pienessä Marshall Michiganin kylässä ei ollut kauppoja jotka myisivät Ouija-lautoja, joten latasin laudan netistä. Tulostin sen ja kauhukseni huomasin ZoZon palanneen. Se sanoin tulleensa "virtuaaliavaruudesta" ja kun kysyin missä se asuu se lausui "PÄÄKALLO-KAULAKORU"... Emme ajatelleet tässä olevan mitään erityistä, kunnes kysyin uudelleen missä se oli, se lausui "PEILI." Olimme makuuhuoneeessa ja siellä oli vain yksi peili lattialla. Tyttöystäväni 7-vuotias veljentytär, joka katsoi istuntoamme, alkoi kiljumaan. Katsoimme peiliä ja näimme pääkallo-kaulakorun heilumassa edestakaisin. Korussa oli hohtavan punaiset silmät jotka katsoivat meitä!
Uuden tyttöystäväni poika oli laittanut korun sängyn reunalle tunteja ennenkuin tulostin laudan. Säikähdimme tilannetta. Edellisenä iltana oli satanut paljon lunta, mutta silti ryntäsimme etupihalle tietämättä mitä tehdä, pelokkaina ja kylmettyneinä. Tyttöystäväni oli niin kiinnostunut tilanteesta, että hän ajoi hämmästyksekseni 64 kilometriä kauppaan ostaakseen pimeässä hehkuvan Ouija-laudan.
Seuraavana yönä me pidimme uuden istunnon samassa huoneessa. ZoZo ilmestyi välittömästi peliin, vaikken itse osallistunut. Tyttöystäväni veljentyttäret kokeilivat pelaamista. Kirjoitin salassa värin nimen pienelle paperinpalalle ja piilotin sen niin, ettei kukaan nähnyt sitä. Käskin tyttöjä kysymään hengeltä, tietäisikö se minkä värin olin kirjoittanut ylös ja henki lausui "KYLLÄ!"..."SININEN!". Muistan kuinka selkäpiitäni pitkin kulki kylmiä väreitä ja annoin paperin tyttöystävälleni. Hänen silmänsä laajenivat kun hän luki kirjoitetun värin: SININEN! Sitten yritimme samaa erilaisten muotojen ja sanojen avulla, ja jokaisella kerralla henki tiesi oikean vastauksen.
Eräänä iltana kysyin hengeltä voisiko se ilmestyä minulle. Se lausui KYLLÄ ja käski minua sammuttamaan valot ja ottamaan kuvan laudan yläpuolella olevasta kaulakorusta. Tein mitä henki käski ja se mitä tapahtui oli jotain pelottavaa. Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyi selvästi "siivekkäitä" luurankoja ilmassa ja ne olivat tismalleen samanlaisia kuin pääkallo-kaulakorussa. Kuvan keskellä näkyy useita vääristyneitä kasvoja, joita on ainakin neljä. Otin kuvan kuusi vuotta sitten ja ihmiset ovat varastelleet sitä paranormaaleille nettisivuilleen väittäen sitä omaksi otoksekseen, vaikka se olin minä. Olen lähettänyt kuvan useille "asiantuntijoille" ja he ovat kaikki sanoneet, että eivät kykene selittämään kuvaa. Aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi outoa, nyt vasta seuraa todella pelottava osa tarinaa.
Pari kuukautta sitten googletin sanat ZOZO. Järkytyksekseni, monet muutkin ihmiset uskoivat että demoni oli ottanut heihin yhteyttä SAMALLA NIMELLÄ! Olen lukenut noin 20 samankaltaista tarinaa ja olen nyt vakuuttunut siitä että tämä ei voi olla sattumaa. ZoZo on ilmeisesti muinaisen demonin nimi joka tarkoittaa tuhoajaa. Väitteet demonisesta riivauksesta liittyvät ZoZoon, ja koin velvollisuudekseni varoittaa ihmisiä välttelemään ZoZoa, jos se ilmestyisi Ouija-istunnossa. Tällä hetkellä teen taustatutkimusta tästä ilmiöstä tulevaisuudessa julkaistavaa kirjaani varten. Olen alkuvaiheessa esittelemässä löydöksiäni hyvämaineisille demonologisteille jotka ovat työskennelleet satojen paranormaalien tapausten parissa ympäri maailman.
Mikä ZoZo on? Ilmeisesti 3 päinen koira demoni joka vartioi helvetin portteja ja jolla on tatuoituna otsaan ZOSO. ZoZo on myös termi, jonka Aleister Crowley väitti tarkoittavan numerosarjaa "666." Led Zeppelin yhtyeen Jimmy Page käytti myös Zosoa symbolina bändin neljännessä albumissa. Voivatko ZOZO ja Zoso liittyä jotenkin toisiinsa? Miten niin monet ihmiset niin monista maista voisivat valehdella Zozosta? Jos he eivät valehtele, miten selität tämän demonin vierailut? Onko Zozo itse paholainen? Vaiko demoni jolla on kyky ilmestyä aina kun sitä kutsutaan?
Huomioikaa varoitukseni ihmiset, jos käytätte Ouija lautaa ja kysytte mikä hengen nimi on ja se sanoo ZOZO, lopettakaa istunto oikein, puhdistakaa talo ja älkää KOSKAAN, toistan KOSKAAN kysykö sitä enää. Ja jos olet tarpeeksi rohkea jatkamaan keskustelua tämän hengen kanssa, älkää suututtako sitä, tai toimiko sen ohjeiden mukaan. Tiedän mitä olen nähnyt ja tiedän muita ihmisiä jotka ovat myös olleet yhteydessä tähän henkeen. Se on vaarallista. Ymmärrän ettei jokainen istunto pääty negatiivisesti, mutta kun kyse on Zozosta, et voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Kaikki mitä olen sanonut tässä on totta, enkä ole suurennellut asioita yhtään. Aijon kirjoittaa kirjan tapahtumista, sillä minulla on vielä paljon tarinoita aiheeseen liittyen joita en ole maininnut täällä. Ne kaikki kertovat todellisista tapahtumista, jotka tapahtuivat yhteydessä ZoZoon.
Minua viisaammat ihmiset ovat kertoneet minulle että henkien maailma on "todellisempi" kuin tämä meidän niin sanottu todellisuutemme. Ouija-laudat voivat aiheuttaa monia pahoja asioita elämässäsi. Lisään tekstin loppuun vielä kuvan Ouija laudan haamuista. Olkaa avoimin mielin, ja mikä tärkeämpää, OLKAA VAROVAISIA!
Kyseisestä demonista on tehty myös elokuva nimeltä "I Am ZoZo".
Liian monta kertaa se on ensimmäisenä teeskennellyt ystävällistä henkeä tai ollut olevinaan joku henki johon yritin saada yhteyttä. Mutta lopulta se näytti todellisen luonteensa kiroilemalla minulle, sekä uhkailemalla minua ja muita huoneessa olijoita.
Kerran se kiroili minulle käyttäen jotain kieltä joka näytti latinalta ja heprealta, ja käyttäen raamatullista sanastoa. Olin aidosti vaikuttunut ja hätkähdyin siitä, kuinka monena kertana ZoZo näyttäytyi pelissä. Se ei nimittäin näyttäytynyt pelkästään minun laudassani, vaan myös monissa muissa osavaltioissa ja monissa erilaisissa Ouija-laudoissa. Se käyttäytyi aina ilkeästi ja kertoi vapaasti siitä kuinka se haluaisi riivata kaikki tyttöystäväni ja viedä heidät paratiisiin. Kun kysyin että missä paratiisi sijaitsee, se lausui H.E.L.V.E.T.I.S.S.Ä.
Kerran sen jälkeen kun ZoZo oli ilmestynyt Ouija-laudassani, kävelin kylpyhuoneeseeni ja näin kauhukseni yksivuotiaan tyttäreni hukkumaisillaan. Hänen äitinsä oli jättänyt hänet yksin ammeeseen "vain hetkeksi", ja jotenkin vesihana oli mennyt päälle ja vesi virtasi yli ammeen laitojen.
Vaistomaisesti hän oli nostanut kasvonsa ylös vedenpinnan noustessa ja oli sekunneista kiinni että hän olisi joutunut veden alle, mutta kerkesin nostaa hänet sitä ennen pois. Seuraavana päivänä hän joutui sairaalaan jonkin oudon tartunnan takia ja hänet laitettiin eristyksiin seuraavaksi kahdeksi viikoksi jotta lääkärit diagnosoisivat sairauden. Me melkein menetimme hänet, ja silloin aloin epäillä demonista hyökkäystä.
Niihin aikoihin tyttöystäväni vaipui transsinomaiseen tilaan. Hänen persoonallisuutensa muuttui todella ystävällisestä henkilöstä sulkeutuneeksi ja välinpitämättömksi. ZoZo sanoi ennen tätä että se aikoo riivata hänet ja syödä hänen sielunsa. Äänitin musiikkia tulevaisuuden rock-projektia varten ja muistan kysyneeni leikillään ZoZon mielipidettä siitä, mikä bändin nimeksi tulisi. Se lausui IRON TONGUE, ja mielestäni se oli hyvä nimi niihin aikoihin. Myöhemmin kun tyttäreni kieli turposi sairaalassa melkein tukehduttaen hänet tajusin, että nimi EI OLLUT HYVÄ! Hänen kielestään tuli kiven kova ja se roikkui ulkona hänen suustaan. Me vuorottelimme tyttäremme seurana sängyn vieressä ja kesti ikuisuuden ennenkuin hän alkoi vihdoin parantua tästä oudosta vaivasta.
Kun vieraat yöpyivät talossamme he kertoivat kuulleensa järkyttäviä ääniä seinien sisältä. Esineitä lensi huoneen seiniin ja hämähäkkejä tuli kuin tyhjästä. Tyttöystäväni veli joka asui kanssamme valitti, ettei hän kyennyt nukkumaan öisin seinien sisästä kuuluvien äänten vuoksi. Hän sanoi niiden olevan niin kovaäänisiä ettei hän kyennyt nukahtamaan. Hän uskoi kummituksiin ja vaikka hän ei pelännyt niitä, hän sanoi tapahtumien olleen demonisia. Valot sammuivat ja syttyivät itsestään, ovet lukkiutuivat. Eräänä iltana makuuhuoneessamme kuului pahaenteistä naurua joka kulkeutui ikäänkuin ilman mukana, ja vielä tänäkään päivänä en voi selittää kuinka kauheaa pelkoa tunsin sillon. Eräänä yönä heräsin siihen että tunsin kurkullani kaksi kättä kuristamassa. En voinut hengittää tai huutaa. Noin 30 sekunnin kuluttua ote hellitti ja haukoin ilmaa. Sama asia tapahtui tyttöystävälleni seuraavana yönä. Toisena iltana minä ja veljeni seisoimme takapihalle vievien lasiovien luona ja puhuimme kirouksesta. Huudahdin äkillisesti "Minä syytän tätä kirousta kaikesta Jeesuksen Kristuksen nimeen!" juuri kun olin lausunut sanat, korvia huumaava ääni ja tärinä iski taloon.. Naapurit tulivat luokseni kysymään olinko kuullut jotain outoa. Tiesin ettei se ollut mielikuvitustemme tuotetta, joten nousin tikkaille katsoakseni mikä oli laskeutunut katollemme. Katto oli kuitenkin tyhjä. Asiat rauhoittuivat tapahtuman jälkeen. Uskon että mikä ikinä saikaan aikaan tärinän ja kovan äänen sai pahan poistumaan... ainakin hetkeksi.
Tyttöystäväni ja minä erosimme ja tapasin netissä naisen Michiganista, jonne muutin hänen luokseen. Hän ei uskonut henkiin, ja koska minä tiesin miten asioiden todellinen laita oli, aijoin saada hänet uskomaan. Pienessä Marshall Michiganin kylässä ei ollut kauppoja jotka myisivät Ouija-lautoja, joten latasin laudan netistä. Tulostin sen ja kauhukseni huomasin ZoZon palanneen. Se sanoin tulleensa "virtuaaliavaruudesta" ja kun kysyin missä se asuu se lausui "PÄÄKALLO-KAULAKORU"... Emme ajatelleet tässä olevan mitään erityistä, kunnes kysyin uudelleen missä se oli, se lausui "PEILI." Olimme makuuhuoneeessa ja siellä oli vain yksi peili lattialla. Tyttöystäväni 7-vuotias veljentytär, joka katsoi istuntoamme, alkoi kiljumaan. Katsoimme peiliä ja näimme pääkallo-kaulakorun heilumassa edestakaisin. Korussa oli hohtavan punaiset silmät jotka katsoivat meitä!
Uuden tyttöystäväni poika oli laittanut korun sängyn reunalle tunteja ennenkuin tulostin laudan. Säikähdimme tilannetta. Edellisenä iltana oli satanut paljon lunta, mutta silti ryntäsimme etupihalle tietämättä mitä tehdä, pelokkaina ja kylmettyneinä. Tyttöystäväni oli niin kiinnostunut tilanteesta, että hän ajoi hämmästyksekseni 64 kilometriä kauppaan ostaakseen pimeässä hehkuvan Ouija-laudan.
Seuraavana yönä me pidimme uuden istunnon samassa huoneessa. ZoZo ilmestyi välittömästi peliin, vaikken itse osallistunut. Tyttöystäväni veljentyttäret kokeilivat pelaamista. Kirjoitin salassa värin nimen pienelle paperinpalalle ja piilotin sen niin, ettei kukaan nähnyt sitä. Käskin tyttöjä kysymään hengeltä, tietäisikö se minkä värin olin kirjoittanut ylös ja henki lausui "KYLLÄ!"..."SININEN!". Muistan kuinka selkäpiitäni pitkin kulki kylmiä väreitä ja annoin paperin tyttöystävälleni. Hänen silmänsä laajenivat kun hän luki kirjoitetun värin: SININEN! Sitten yritimme samaa erilaisten muotojen ja sanojen avulla, ja jokaisella kerralla henki tiesi oikean vastauksen.
Eräänä iltana kysyin hengeltä voisiko se ilmestyä minulle. Se lausui KYLLÄ ja käski minua sammuttamaan valot ja ottamaan kuvan laudan yläpuolella olevasta kaulakorusta. Tein mitä henki käski ja se mitä tapahtui oli jotain pelottavaa. Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyi selvästi "siivekkäitä" luurankoja ilmassa ja ne olivat tismalleen samanlaisia kuin pääkallo-kaulakorussa. Kuvan keskellä näkyy useita vääristyneitä kasvoja, joita on ainakin neljä. Otin kuvan kuusi vuotta sitten ja ihmiset ovat varastelleet sitä paranormaaleille nettisivuilleen väittäen sitä omaksi otoksekseen, vaikka se olin minä. Olen lähettänyt kuvan useille "asiantuntijoille" ja he ovat kaikki sanoneet, että eivät kykene selittämään kuvaa. Aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi outoa, nyt vasta seuraa todella pelottava osa tarinaa.
Pari kuukautta sitten googletin sanat ZOZO. Järkytyksekseni, monet muutkin ihmiset uskoivat että demoni oli ottanut heihin yhteyttä SAMALLA NIMELLÄ! Olen lukenut noin 20 samankaltaista tarinaa ja olen nyt vakuuttunut siitä että tämä ei voi olla sattumaa. ZoZo on ilmeisesti muinaisen demonin nimi joka tarkoittaa tuhoajaa. Väitteet demonisesta riivauksesta liittyvät ZoZoon, ja koin velvollisuudekseni varoittaa ihmisiä välttelemään ZoZoa, jos se ilmestyisi Ouija-istunnossa. Tällä hetkellä teen taustatutkimusta tästä ilmiöstä tulevaisuudessa julkaistavaa kirjaani varten. Olen alkuvaiheessa esittelemässä löydöksiäni hyvämaineisille demonologisteille jotka ovat työskennelleet satojen paranormaalien tapausten parissa ympäri maailman.
Mikä ZoZo on? Ilmeisesti 3 päinen koira demoni joka vartioi helvetin portteja ja jolla on tatuoituna otsaan ZOSO. ZoZo on myös termi, jonka Aleister Crowley väitti tarkoittavan numerosarjaa "666." Led Zeppelin yhtyeen Jimmy Page käytti myös Zosoa symbolina bändin neljännessä albumissa. Voivatko ZOZO ja Zoso liittyä jotenkin toisiinsa? Miten niin monet ihmiset niin monista maista voisivat valehdella Zozosta? Jos he eivät valehtele, miten selität tämän demonin vierailut? Onko Zozo itse paholainen? Vaiko demoni jolla on kyky ilmestyä aina kun sitä kutsutaan?
Huomioikaa varoitukseni ihmiset, jos käytätte Ouija lautaa ja kysytte mikä hengen nimi on ja se sanoo ZOZO, lopettakaa istunto oikein, puhdistakaa talo ja älkää KOSKAAN, toistan KOSKAAN kysykö sitä enää. Ja jos olet tarpeeksi rohkea jatkamaan keskustelua tämän hengen kanssa, älkää suututtako sitä, tai toimiko sen ohjeiden mukaan. Tiedän mitä olen nähnyt ja tiedän muita ihmisiä jotka ovat myös olleet yhteydessä tähän henkeen. Se on vaarallista. Ymmärrän ettei jokainen istunto pääty negatiivisesti, mutta kun kyse on Zozosta, et voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Kaikki mitä olen sanonut tässä on totta, enkä ole suurennellut asioita yhtään. Aijon kirjoittaa kirjan tapahtumista, sillä minulla on vielä paljon tarinoita aiheeseen liittyen joita en ole maininnut täällä. Ne kaikki kertovat todellisista tapahtumista, jotka tapahtuivat yhteydessä ZoZoon.
Minua viisaammat ihmiset ovat kertoneet minulle että henkien maailma on "todellisempi" kuin tämä meidän niin sanottu todellisuutemme. Ouija-laudat voivat aiheuttaa monia pahoja asioita elämässäsi. Lisään tekstin loppuun vielä kuvan Ouija laudan haamuista. Olkaa avoimin mielin, ja mikä tärkeämpää, OLKAA VAROVAISIA!
Kyseisestä demonista on tehty myös elokuva nimeltä "I Am ZoZo".
maanantai 27. tammikuuta 2014
Pieni tyttö punaisessa viitassa
Pienen tytön vanhemmat menivät työlounaalle joten he palkkasivat lastenvahdin.
"Voisinko saada jäätelöä?" pieni tyttö nimeltään Holly kysyi illallisella.
"Toki" lastenvahti Beatrice sanoi. "Missä pakastin on?"
"Kellarissa, niinkuin pähkinät, kirsikat ja karkitkin."
Kun Beatrice meni kellariin hakemaan jäätelöä, hän katsoi ulos ikkunasta ja näki pienen tytön seisomassa ulkona. Se ei saanut häntä epäilemään mitään vaan hän palasi Hollyn luokse.
Kun hän oli antanut jäätelön, Holly kysyi, "Voisinko saada tähän kastiketta?"
"Tietenkin," Beatrice vastasi nopeasti.
Kun hän meni takaisin kellariin hakemaan kastiketta, hän katsoi uudelleen ikkunasta ja näki saman pienen tytön, mutta tällä kertaa hänellä oli päällään punainen viitta. Hän ajatteli hajamielisesti että tyttö varmaan leikki jonkinlaista roolileikkiä ja meni takaisin yläkertaan.
"Kiitos," tyttö vastasi ilmeettömästi ja laittoi kastikkeen mikroon lämpenemään, jonka jälkeen hän kaatoi paksun suklaakerroksen jäätelön päälle.
"Saisinko vielä pähkinöitä tämän päälle...?"
"Oikeasti?"
"Kiltti?
"Hyvä on..." Beatrice huokaisi ja meni alas portaita.
Kun hän meni pähkinävaraston luokse ja katsoi jälleen ikkunaan, sama pieni tyttö punaisessa viitassa seisoi siellä, pitäen veitseä.
Beatrice juoksi yläkertaan ja päätti soittaa poliisit.
"Oi kiitos!" Holly huudahti iloisesti.
"K-kyllä. Hei Holly, sinun täytyy-"
"Voi ei! Saisinko päälle kirsikan?"
Beatrice ei halunnut pelästyttää Hollya, joten hän päätti mennä hakemaan kirsikan ja soittaa sitten poliisille lukkiuduttuaan ensin vessaan Hollyn kanssa. Pieni tyttö ei pääsisi mitenkään sisälle taloon koska ovet ja ikkunat olivat kaikki lukossa.
Kun Beatrice käveli hitaasti takaisin kellariin, hän avasi jääkaapin tärisevin käsin. Hän uskalsi katsoa vielä kerran ikkunasta. Siellä oli sama pieni tyttö, samassa punaisessa viitassa, pitäen samaa veitseä. Veitsessä oli vain tällä kertaa verta.
Beatrice juoksi yläkertaan ja näki Hollyn kuolleena pienessä verilammikossa. Hän juoksi vessaan ja lukitsi oven takanaan ennen kuin soitti hätänumeroon.
Kun poliisi saapui, äiti ja isä olivat heidän kanssaan. Äiti lähestyi Beatricea itkien hallitsemattomasti. "Mitä tapahtui?"
"Voi hyvä Jumala- Olen pahoillani! N-näin pienen tytön jolla oli veitsi ja punainen viitta kellarin ikkunassa!"
Äiti sanoi, "Meillä ei ole ikkunoita kellarissa, vain peilejä.."
Ei enää koskaan
"Mikä sinun nimesi on kultaseni?"
Kysymystäni seurasi pitkä hiljaisuus kun hän tuijotti minua. Minulle tuli epämukava olo hänen synkästä katseestaan. Sitten tyttö aukaisi suunsa ja sanoi pehmeällä äänellä.
"Lacy Morgan."
Nyökkäsin hymyillen.
"Voit olla täällä yön yli, Lacy." Sanoin nyökäten sohvaan päin. Tyttö käpertyi pienelle kerälle, mustat silmät yhä minussa kun poistuin huoneesta. Sinä iltana nukuin rauhallisesti, enkä ollut huolissani äidistäni tai oudosta tytöstä sohvalla.
Kun aamu koitti ja menin keittiöön, minua tervehdittiin lyömällä kahvimukilla olkapäähän. Huudahdin kivusta, tuijottaen äitiäni.
"Mitä helvettiä sinä teit? Miksi sohvalla on mutaa ?!" Hän huusi ja vastasin hämmentyneellä katseella. Menin tutkimaan tilannetta ja huomasin että Lacy oli kadonnut, ainoa todiste siitä että hän oli ollut siellä oli mutaa, jonka oli täytynyt tippua hänen mekostaan tai jaloistaan. Otin vastuun, ja sain vahvan iskun poskelleni. Sen jälkeen lähdin kouluun. Koulussa kuulin jotain joka sai kylmiä väreitä kulkemaan selkääni pitkin.
"Lacy Morgan löydettiin kuolleena eilen."
Kulutin päivän odottamalla jotain lisätietoa uutisesta, mutten kuullut mitään. Saapuessani kotiin, uutisissa näytettiin live-lähetys Lacystä.
"Kuusivuotias Lacy Morgan löydettiin eilen kuolleena seitsemältä illalla. Hänen ruumiinsa löydettiin takapihalta haudattuna. Hänen äidinsä Marrisa Morganin liikkeistä ei ole tietoa, ja häntä epäillään tappajaksi. Marrisan on raportoitu lyövän Lacyä usein, ja hän saattaa olla vastuussa tytön kuolemasta."
Yhtäkkiä, kuva Lacysta ilmestyy ruudulle. Hän näyttää samalta kuin tavatessamme, vaaleat hiukset saparoilla, pinkki mekko, kalpeat kasvot. Ainut poikkeus oli että hänen poskissaan oli väriä.... ja hänen silmänsä olivat vaalean siniset. Monille tämä ei olisi ollut tärkeää, mutta minulle se oli. Hän kuoli ennen kuin tuli talolleni, jos uutisankkurin puheisiin on uskominen. Tyttö kuoli tunteja aijemmin. Yritin unohtaa asian ja menin nukkumaan aikaisin jottei minun tarvisi nähdä äitiäni. Oli melkein keskiyö kun heräsin siihen että kylmät sormet hivelivät mustelmaa poskessani. Huokaisin nojaten pieneen käteen.
"Ei enää koskaan." Lacy kuiskasi ennenkuin katosi. Kymmenen minuutin kuluttua kuulin äitini kiljuvan. Juoksin makuuhuoneeseen ja melkein pyörryin siitä mitä näin.
Äitini rimpuili sängyssä ja pieni olio oli upottanut kasvonsa hänen rintakehäänsä. Kuulin repeilevän lihan äänen ja äitini kiljui kovaa. Toivoin etten olisi herännyt. Myöhemmin vakuutin itselleni että se oli unta. Mutta se ei ollut. Joten, kun Lacy perääntyi äidistäni revittyään häneen suuren reiän, näin hänen terävät hampaansa, jotka loistivat yössä. Loistivat äitini verestä. Hän hymyili viattomasti minulle hetken aikaa, ennenkuin repi äitini kaulavaltimon. Silloin pyörryin. Kun virkosin, olin sängyssäni. Kävelin äitini huoneeseen. Avatessani oven huomasin, että sänky oli tyhjä. Sänky oli pedattu aivan kuten silloin kun äitini olisi lähtenyt töihin. Ainoa outo asia oli pienen lapsen likaiset jalanjäljet ja avoin ikkuna, jotka paljastivat että Lacy oli vieraillut talossa. En nähnyt äitiäni enää koskaan, enkä myöskään ikävöinyt häntä. Aikanaan menin naimisiin ja sain lapsen. Nimesin hänet Lacyksi. Viimeaikoina olen huomannut että naapurin lapsilla on ympäri kehoa mustelmia ja haavoja. Olen alkanut tarkkailemaan heidän talojaan. Yhtenä päivänä huomasin jotain outoa: pieni tyttö juoksi paljain jaloin erään talon takapihalta takaovelle. Oli keskiyö, joten en ollut varma, mutta luulen että hän näki minut. Ja voin vannoa että hän muotoili suullaan kolme sanaa minulle.
Ei enää koskaan.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Lyhyitä kauhupätkiä
Drew Daywalt tekee Youtube-tililleen lyhyitä kauhuvideoita englanniksi, joita suosittelen katsomaan.
Videoihin pääsee tästä!
Videoihin pääsee tästä!
Haju
Eräänä iltana, sen jälkeen kun he olivat vieneet lapsensa nukkumaan, äiti ja isä ajautuivat pahaan tappeluun. Isä oli suuren raivon vallassa ja tappoi vaimonsa. Kun hän tuli järkiinsä ja ymmärsi mitä oli tehnyt, hän raahasi vaimonsa ruumiin autotalliin ja nosti sen autonsa takakonttiin. Sitten hän ajoi vuorille ja pimeyden suojassa nosti naisen ruumiin olalleen ja kantoi sen läheiseen soiseen rämeikköön. Mies heitti ruumiin haisevaan liejuun ja katsoi sen uppoamista.
Kun aamu alkoi sarastaa, hän palasi kotiin ja siivosi suihkuhuoneen. Hän ei saanut millään pois rämeikön hajua, vaikka jynssäsi lattiaa kauan. Hän nukkui pari tuntia ja herätessään alkoi miettimään mitä kertoisi pojalleen. Hän päätti kertoa pojalle että hänen vaimonsa oli mennyt sisarensa luokse joksikin aikaa. Kuitenkin, kun hänen nuori poikansa tuli aamupalalle, poika ei maininnut mitään äidistään. Hän vain tuijotti isäänsä hiljaa.
Mies pystyi yhä haistamaan mudan hajun. Hän otti ilmanraikastimen ja alkoi suihkuttamaan sitä ympäri taloa toivoen, että se peittäisi hajun. Haju sai hänet voimaan pahoin.
Muutama tunti kului ja poika oli katsomassa televisiota olohuoneessa. Isä sai epämiellyttävän tunteen mahassaan. Aina, kun hän meni olohuoneeseen hän huomasi, että poika tuijotti häntä kiinnostunut ilme kasvoillaan. Se sai hänet hermostuneeksi ja vainoharhaiseksi. Ehkä poika tiesi mitä oli tapahtunut. Ehkä poika oli kuullut jotain. Jos hänen poikansa tiesi mitä hän oli tehnyt, ehkä pojankin täytyisi kuolla.
Isä käveli huoneeseen jossa hänen poikansa yhä katsoi televisiota.
"Onko sinulla jotain kysyttävää?" Hän sanoi.
Poika ajatteli hetken ennenkuin vastasi, "Kyllä...."
"Liittyykö se äitiisi?" isä kysyi.
"Kyllä...." poika sanoi.
"Mietit varmaan missä äitisi on," isä sanoi.
"En", sanoi poika. "Mietin miksi äidin kasvot ovat niin kalpeat ja miksi olet kantanut häntä selässäsi koko päivän."
perjantai 17. tammikuuta 2014
Netissä seurattavia haamukameroita
Kamerat ovat kiinni 08.00-17.00 välisenä aikana, koska Ordsall Hall on silloin avoinna vierailijoille. Alla olevassa linkissä pääset seuraamaan kolmea kameraa, jotka on asennettu ympäri rakennusta. Kohteita ovat Great hall (monien haamujen leikkikenttä), Great Chamber (yksi rakennuksen vanhimmista huoneista, jossa White Ladyn sanotaan kummittelevan) ja Star Chamber (kaikista aavemaisin huone).
KAIKKI KAMERAT
Willard Library, Indiana
Yli 110-vuotiaassa kirjastorakennuksessa on raportoitu useita paranormaaleita ilmiöitä. Kameroita on kaksi kappaletta. Niistä yksi on lasten lukuhuoneessa, jossa rakennuksen kuuluisan "Lady in Gray"-haamun sanotaan viihtyvän eniten. Toinen on kellarissa. Ensimmäisen paranormaalin ilmiön koki 60 vuotta sitten rakennuksen työntekijä.
Gettysburg Battlefield
Taistelukenttä, jossa Amerikan siviilisodan Gettysburgin taistelu alkoi. Täällä on tehty useita paranormaaleja havaintoja. Uusia kuvia tulee 10 minuutin välein.