Pidämme pienen tauon postausten tekemisessä kiireiden vuoksi. Toivottavasti ymmärrätte. Käymme kuitenkin julkaisemassa kommentteja tasaisin väliajoin.
- Grew & Hazard
lauantai 23. tammikuuta 2016
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Sininen mies
Jos näet Sinisen Miehen kävelevän
Osoita hänelle ettet puhu
Jos näet Sinisen Miehen hymyilevän
Sinun sielusi hän anastaa
-Kappale perinteisestä kansanmusiikin balladista nimeltä"The Blue Man"
Samuel Douglas ajoi kotiin kaupungista ja valitsi reitikseen päätien sivuteiden sijaan. Se poikkesi tavallisesta, sillä sivutiet olivat yleensä hänen ensimmäinen valintansa. Samuelilla ei ollut mitään erityistä tekemistä kaupungissa, joten hänen vierailunsa oli lyhyt. Hän kulutti aikaansa puhumalla alueella viljeleville maanviljelijöille eli niille harvoille joiden tiloja ei oltu myyty isommille yhdistyksille. Ned Harrison kuitenkin myisi tilansa pian; hänen viljelykasvinsa olivat huonoja ja lapsi makasi sairaana sängyssä. Tämän johdosta maan myyminen tuntui varmasti parhaimmalta ajatukselta. Ehkä tilan ostajat peräti antaisivat hänen jäädä entiselle tilalleen ja jatkaa työskentelyä.
Sam pudisti päätään. Ned ei työskentelisi koskaan toisen miehen omistamalla maalla, ei mistään rahasummasta. Nedin maa kuului Nedille ja se oli kuulunut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat asuttaa aluetta.
Sam alkoi pyöritellä käsissään omenaa joka oli aiemmin pyörinyt holtittomasti hänen viereisellään istuimella. Osa Sarahin suurta projektia oli saada hänet syömään oikein. Tämä tarkoitti sitä, että aina kun Sam oli lähdossä jonnekin Sarah pakkasi hänen mukaansa hedelmiä ja vihanneksia. Sam oli jo tottunut siihen. Hän puraisi omenasta katsomatta poispäin tiestä. Hän ei koskaan myöntänyt sitä, mutta Sarah oli oikeassa. Hän oli jo alkanut tottumaan hedelmien syöntiin. Hän tuhahti ääneen ja ajatteli kertoa Sarahille havainnostaan myöhemmin.
Samin ajatus katkesi kun hän näki hahmon kävelemässä teinposkessa. Oli outoa nähdä joku kävelemässä tällaisena päivänä, sillä lämpötilat olivat huipussaan. Vielä oudompaa oli se, että hahmo käveli ojassa. Kello oli hieman yli viisi iltapäivällä ja aurinko oli jo alkanut laskemaan, mutta sen lämpö velloi yhä ilmassa.
Sam huomasi lähestyessään, että hahmo oli mies ja erittäin pitkä sellainen. Mies käveli pitkin harppauksin ja hän oli pukeutunut siniseen päästä varpaisiin. Sam hidasti kuitenkaan pysähtymättä. Ehkä hän voisi antaa kävelijälle kyydin, jotta tämä pääsisi nopeampaa määränpäähänsä. Tai ainakin hän voisi ojentaa vettä. Samilla oli aina pari pulloa vettä autossaan, sillä nekin olivat osa Sarahin projektia muuttaa Samin elämäntapoja.
Sam pysäytti autonsa miehen vierelle, kurotti matkustajanpuoleisen etupenkin yli ja avasi ikkunan. Mies oli lopettanut kävelemisen ja seisoi paikallaan. Miehen sininen farkkutakki näytti paksulta, eikä se voinut yhtään helpottaa kuumutta. Hänen farkkunsa näyttivät kuluneilta ja haalistuneilta ja Sam huomasi, että niissä ei ollut ollenkaan mutaa vaikka mies seisoi ojassa.
"Hei! Tarvitsetko kyydin jonnekin?" Sam kysyi.
Sininen mies kääntyi ja mustat silmät porautuivat Samin silmiin. Mies hymyili leveästi paljastaen hammasrivinsä. Sam nojautui takaisin autoonsa ja painoi kaasua. Auto singahti eteenpäin ja mystinen mies katosi auton jättämään pölypilveen. Sam katsoi sivupeilistä ja näki miehen jatkaneen kävelemistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi leveä hymy oli hyytynyt. Pelästynyt Sam ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä vaan jatkoi ajamista ilman pysähdyksiä kotiinsa asti.
Sam parkkeerasi talon etupihalla kasvavan yksinäisen puun viereen, jonne hän parkkeerasi aina. Sitten hän nousi autosta ja jätti autonsa lattialla omenan, josta hän oli aiemmin puraissut. Sam käveli jäykästi talolle ja pysähtyi terassille työkalulaatikon eteen. Hän kumartui alas ja alkoi tutkimaan sitä. Hän jätti laatikon aina terassille, mutta Sarah kävi aina viemässä sen takaisin paikalleen pihalla olevaan vajaan.
Hän löysi vasaran, jota hän oli etsinytkin. Sam avasi oven ja käveli sisälle taloon vasara roikkuen rennosti toisessa kädessä. Sarah oli keittiössä valmistamassa illallista.Sam ei tiennyt eikä välittänyt mitä se oli. Aurinko paistoi Sarahin haalean vaaleisiin hiuksiin kun hän käänsi päänsä hymyillen ja avasi suunsa tervehtiäkseen Samia.
Sarah kuitenkin lopetti huomatessaan hänen silmänsä. Ne eivät oleet enää Samin. Silmät, jotka Sarah näki olivat mustat ja kuolleet. Samin ote vasarasta tiukkeni ja hän aloitti lyönnit. Ensimmäisen lyönnin jälkeen kuului vertahyytävä kiljaisu, mutta toinen lyönti hiljensi sen. Kolmas, neljäs, viides. Sam ei lopettanut ennen kuin vasaran kahva halkesi.
Sitten Sam käveli peremmälle keittiöön ja vetäisi keittiötasojen yläpuolella olevien kaappien päältä haulikon. Hän latasi haulikon ja laittoi piipun leukaansa vasten vasemmalla kädellään. Oikean käden hän laittoi liipaisimelle ja painoi. Sitten hänen kasvonsa olivat mennyttä.
Naapurit eivät kyenneet selittämään tragediaa, eikä poliisi edes yrittänyt. Ihmiset kertoivat parin olleen syvästi rakastuneita. Pettikö mies? Tai nainen? Kaikki kysyivät miksi. Ainoa vastaus, mitä he kykenivät ajattelemaan oli, että näin vain joskus tapahtui.
Hiljaisilla maanteillä ja vanhoilla valtateillä
Sininen mies kävelee ja huojuu ja heiluu
Kylmä musta sydän ja hymy
Hän kävelee kanssasi sen viimeisen pitkän kilometrin
- "The Blue Man"-balladista
Franklin muistutti kaikkia aina siitä, että häntä ei saisi kutsua Frankliniksi. Miksikö? Syy oli se, että hänen vanhempansa kutsuivat häntä sillä nimellä. Kutsu häntä vain Frankieksi. Kertoessaan tämän Frankie nojaisi erittäin lähelle ja kykenisit haistamaan hänen hengityksestään kaiken, mitä hän oli edellisenä iltana juonut.
Johnny Walker Halliwell pyöritti paikallista baaria ja kaikki huomasivat, että hän halusi aina heittää Frankien ulos tämän tullessa sisään. Frankie joi aina kaikista halvinta alkoholia, eikä koskaan jättänyt tippiä. Ja Frankie puhui loputtomasti; hän ei koskaan sulkenut suutaan. Yhdeksästä kahteentoista Frankie istui baarin nurkassa ja puhui taukoamatta. Urheilu, politiikka, uskonto; aiheella ei ollut väliä.
Frankie joi viimeisen kulauksen juomastaan ja katseli hetken aikaa ympärilleen etsien silmillään Johnnyä. Huomatessaan tämän Frankie viittoi tätä tulemaan luokseen. Johnny ei aikonut kuunnella miehen höpinöitä illan loppuun saakka.
"Sinun on tullut aika lähteä kotiisi Frankie. Häivy." Johnny sanoi.
"Selvä, selvä. Olin juuri lähdössä." Frankie lähti kävelemään ovelle päin ja tunnusteli samalla takkinsa sisätaskua. Johnny kuuli avainten kilinää.
"Mene taksilla, Frankie. Et voi ajaa tuollaisessa kunnossa."
Frankie pyörähti ympäri ja kaatui kohti baaritiskiä.
"Sinun olisi pitänyt ajatella tuota ennen kuin käskit minua lähtemään!" Frankie huudahti ja huojui ulos baarista paiskaten oven perässään kiinni.
Johnny huokaisi ja palasi työnsä pariin. Tämä ei ollut hänen ongelmansa.
Frankie onnistui saamaan autonsa päälle ja ajamaan pois parkkiruudusta. Ei ollut kuitenkaan lähellä että hän olisi kolhinut muutamaa parkkipaikalla ollutta autoa. Frankie ajoi pois parkkipaikalta ja pääsi valtatielle, joka oli onneksi tähän aikaan melko tyhjänä lukuunottamatta satunnaisia autoilijoita.
Frankie nojautui ratin päälle ja yritti katsoa humalaisilla silmillään tietä. Hän ei edes huomannut kuinka auto lipui kaistalta toiselle ja lopulta päätyi jalkakäytävälle. Auton ajovalojen edessä näkyi jotain, joten Frankie painoi tottumuksesta jarrua ja tunsi tömähdyksen.
Auto oli nyt pysähtyneenä ja ajovalot osoittivat pimeyteen. Frankie istui hievahtamatta paikallaan. Mies makasi ruohikossa noin kolmen metrin päässä auton keulasta. Frankien sydän alkoi lyödä kiivaammin. Osuiko hän mieheen? Hänen pitäisi mennä katsomaan, missä kunnossa mies on. Frankie onnistui saamaan oven auki muutaman yrityksen jälkeen ja jätti auton päälle.
Frankien lähtiessä kävelemään miehen luokse tämä oli jo noussut seisomaan ja lähtenyt kävelemään poispäin. Frankie tunsi helpotuksen virtaavan läpi kehonsa.
"Hei kaveri! Hei! Oletko kunnossa? Osuinko sinuun?"
Ei vastausta.
Frankie juoksi miehen taakse. "HEI, OSUINKO sinuun?"
"Minun ei ollut tarkoitus osua sinuun, join muutaman oluen, tiedäthän? Minun ei ollut tarkoitus osua sinuun jos osuin. Oletko kunnossa vai pitääkö sinun mennä sairaalaan?"
Frankie tarttui kiinni miehen olkapäästä ja käänsi tämän ympäri. Mustat silmät. Frankie irrotti otteensa miehestä ja katsahti tämän käsiin. Hän karjaisi.
Frankie perääntyi, mutta kompastui omiin jalkoihinsa kaatuen maahan. Sininen mies vain katsoi Frankietä hymyillen ja hampaat välkehtien auton ajovaloissa.
Frankie onnistui nousemaan pystyyn ja hän juoksi jättäen autonsa tien reunaan.
Frankie jatkoi juoksemistaan eikä pysähtynyt, ennen kuin pääsi kotiinsa. Hän potkaisi oven auki ja juoksi sisään. Frankie katsoi ympärilleen hien valuessa pitkin hänen kasvojaan ja sydämen hakatessa taukoamatta. Frankie ei kuitenkaan välittänyt tästä. Hänen täytyi peseytyä. Hänen täytyi pestä kätensä. Hän tarvitsi kuumaa vettä. Frankie meni keittiöönsä ja etsi käsiinsä kattilan. Hän täytti sen nopeasti vedellä, laittoi kattilan liedelle ja käänsi lieden lämpötilan kuumimpaan.
Hän katsoi kuinka levy alkoi hehkumaan punaisena ja vesi alkoi kuplia. Sitten hän työnsi kätensä kattilaan. Kädet muuttuivat tulipunaisiksi ja rakkulaisiksi välittömästi, mutta Frankie ei sanonut mitään. Hän vain hymyili tyhjää hymyä ja keitti käsiään.
Hymy hyytyi ja muuttui irvistykseksi. Hän ei ollut puhdas. Hänen täytyi olla PUHDAS. Frankie heitti kuuman kattilan pois hellalta ja laittoi kätensä suoraan liedelle. Höyry housi hänen käsistään ja hän kuuli sihinää ja kuplintaa. Frankie alkoi jälleen hymyillä, mutta tuokin hymy hyytyi. Hän otti kätensä pois liedeltä, johon oli palanut hänen käsiensä muotoiset alueet.
Frankie tuijotti tuhoutuneita käsiään lihan yhä kupliessa ja savutessa. Tämä ei ollut tarpeeksi. Hän oli yhä likainen, ei vieläkään puhdas. Hän piteli käsiään kaukana muusta ruumiistaan kuin ne oisivat kuolleita eläimiä ja yritti ajatella. Hän piristyi ja juoksi autotalliinsa. Frankie heitteli tavaroita sivuun kunnes löysi etsimänsä; polttoaine ruohonleikkurille.
Frankie onnistui saamaan korkin auki, vaikkakin se oli hankalaa palaneiden käsien takia. Hän kaatoi runsaasti polttoainetta kummalekin kädelle ja seisoi hetken paikallaan kunnes tajusi, että hänen piti löytää tulta. Frankie alkoi lyömään nyrkkiään seinään vihaisesti. Sitten hän lopetti ja hymy palasi hänen kasvoilleen.
Hän juoksi takaisin sisälle taloon ja löysi sytyttimen. Frankiellä oli hankaluuksia pidellä sytytintä käsissään polttoaineen vuoksi. Hän laittoi sytyttimen lähelle vasenta kättään ja sytytti sen. Ensin pieni liekki leimahti, mutta muutamassa sekunissa molemmat kädet olivat ilmiliekeissä. Frankie hymyili. Näin oli parempi. Hänen kätensä olivat nyt puhtaat.
Vuosi myöhemmin Frankie istui jälleen baarin nurkassa, mutta tällä kertaa hän ei puhunut kellekään. Hän käytti koukkukättään vetääkseen lasin lähemmäs itseään ja joi pitkän kulauksen viskiä pillillään. Niin hän joi alkoholinsa nykyään.
Johnny tuijotti Frankietä ja mietti, mitä hänelle tapahtui sinä iltana. Hän oli kyllä kysynyt Frankielta, mutta Frankie ei puhunut enää. Ei yhtään mitään. Jos hän halusi juomista, hän osoitti kädellään Johnnyn suuntaan. Ei mitään politiikasta, uskonnosta tai säästä. Vain hiljaisuutta. Kukaan ei tiennyt miksi hän oli polttanut omat kätensä.
Johnny kohautti olkapäitään, niin vain joskus tapahtui.
Hulluus ja kuolema ovat hänen vanhoja ystäviään
Ja niiden avulla hän saa aikaan kammottavia loppuja
Niille jotka pysähtyvät ja puhuvat
Siniselle miehelle joka kävelee ikuisesti
- "The Blue Man"-balladista
Mick oli aina ongelmissa, sillä hän etsimällä etsi niitä ja onnistui aina löytämään. Deke ja Hugh tiesivät tämän, sillä he olivat liikkuneet samoissa piireissä yläkoulusta lähtien. He olivat joutuneet vuosien saatossa tappeluihin, varastaneet autoja ja myyneet niiden osia sekä varastaneet savukkeita kaupoista. Ei siis mitään vakavaa, mutta tarpeeksi vakavaa sille, että heidät on lähetetty muutamaan otteeseen nuorisovankilaan.
Mutta sitten Mick lähetettiin vankilaan kahdeksi vuodeksi. Poliisi oli löytänyt hänen hallustaan yli kilon kannabista, jossa oli tarpeeksi epäilynvaraa poliiseille siitä, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut myydä sitä. Deke ja Hugh eivät olleet hänen kanssaan huumeiden löytämisen aikaan, joten he välttivät vankilatuomion. Mick piti tietenkin suunsa kiinni, sillä kumpikaan heistä ei saanut vierailua poliiseilta.
Mickin palatessa takaisin hän oli erilainen. Ennen hän oli aina tiennyt rajansa, eikä ollut koskaan ylittänyt sitä. Nyt hän meni aina rajojen yli, siitä kertoo myös se että hän melkein tappoi Charlien erään tappelun aikana. Ja hän havitteli aina yhä suurempia ja suurempia rikoksia. Se ei ollut enää pelkästään hauskanpitoa Mickille, kuten se oli Dekelle ja Hughille. Deke ei tiennyt mitä Mickille oli tapahtunut tuomion aikana, mutta se oli muuttanut Mickiä.
He kolme istuivat Mickin autossa ja ajoivat pitkin valtatietä huomattavalla ylinopeudella. Mick ajoi ja oli ollut hiljaa siitä lähtien kun hän kävi hakemassa Deken ja Hughin kyytiin. Hughkaan ei sanonut paljoa, hän vain istui takapenkillä toivoen, että joku kertoisi hänelle mitä oli meneillään. Deke istui Mickin vieressä etupenkillä ja tarkkaili tätä sivusilmällä.
Mick ei kiinnittänyt huomiotaan keneenkään muuhun tiellä liikkujaan ja ignoorasi myös kaikki Deken yritykset aloittaa keskustelua. Mick ei edes kertonut minne he olivat menossa tai mitä he aikoivat tehdä. Heidän iltansa olivat lähiaikoina kuluneet siinä että he ajelivat ympäriinsä ilman päämäärää tekemättä mitään.
Deke huokaisi syvään ja painautui syvemmälle penkkiin yrittäen nukahtaa hetkeksi.
"Mikä tuo on?"
Deke suoristi itsensä. Mick oli puhunut. Ja hän oli alkanut hiljentää auton vauhtia. Kaksi jännittävää tilannetta yhden illan aikana. Deke ei voinut uskoa tätä.
Mick osoitti miestä joka käveli tien laidassa. Mies oli pitkä ja pukeutunut siniseen; siniset farkut, sininen takki, näytti jopa siltä että miehellä olisi siniset kengät.
"Mennään." Mick sanoi selittelemättä enempää, mutta kaikki autossa olevat tiesivät mitä hän tarkoitti.
Deke kohautti olkapäitään. Mikä tahansa oli hauskempaa kuin ajella koko yön ympäriinsä etsien jotain, mitä Mick ei näyttänyt koskaan löytävän.
Mick pysäytti autonsa muutaman metrin päähän miehen taakse ja he kaikki kolme astuivat ulos autosta. He lähtivät kävellen miehen perään. Mies ei kääntynyt, vaan jatkoi matkaansa tien reunaa pitkin. Dekellä oli paha aavistus miehestä, sillä tämä oli jollain tavalla melko aavemainen. Kuka sitäpaitsi ei kääntyisi katsomaan, ketkä olivat lähteneet seuraamaan? Mies ei juossut, ei kävellyt nopeampaa, ei tehnyt mitään. Hän vain välitti omista asioistaan. Ihmiset jotka käyttäytyivät kyseisellä tavalla eivät nähneet huolen häivää.
Mickillä ei ollu epäilyksiä hänen pukatessaan miestä.
"Hei, anna meille lompakkosi tai saat selkään."
Sininen mies pysähtyi ja kääntyi. Deke ja Hugh eivät kyenneet näkemään miehen kasvoja, sillä Mick seisoi heidän edessään. Mick tuijotti syvälle mustiin silmiin. Sininen mies hymyili Mickille ja Mick hymyili takaisin. Sitten Mick alkoi nauraa. Deke hätkähti. Nauru kuulosti vääristyneeltä, sellaiselta, joka sai ihon väreilemään. Mick jatkoi nauramista ja kääntyi poispäin miehestä. joka ei sanonut mitään vaan jatkoi hymyilemistä. Mick työntyi Deken ja Hughin välistä ja meni takaisin autolle.
Hugh katsoi Dekeä ja Deke kohautti olkiaan. He molemmat juoksivat Mickin perään ja menivät autoon. Kumpikaan heistä ei ehtinyt nähdä Sinisen miehen kasvoja. Mickin tehdessä u-käännöksen keskellä tietä, Deke kääntyi nähdäkseen miehen jatkaneen matkaa.
Seuraavana aamuna Mick käveli paikalliseen pankkiin katkaistun haulikon ja semiautomaattisen käsiaseen kanssa. Mick ampui yhden hylsyn ilmaan ja huusi "Kaikki maahan nyt!". Vartija heräsi torkuiltaan Mickin huutoon ja kurotti kohti asettaan. Mick oli kuitenkin nopeampi ja ampui tarkan luodin suoraan kohti vartijaa. Osuma lennätti vartijan taaksepäin ja pudotti maahan. Mick heitti haulikon maahan ja vetäisi käsiaseen esille. Hän osoitti tiskin takana olevia virkailijoita, jotka kyykistyivät nopeasti maahan.
Yksi virkailijoista kuitenkin oli Mickin mielestä liian hidas, joten hän ampui tämän. Toinen virkailija onnistui painamaan hiljaista hälytysnappia kumartuessaan alas.
Mick tuli tiskin t oiselle puolelle ja löi aseena avulla kassan lukkoa. Virkailijat pitivät katseensa maassa, mutta yksi heistä tuijotti suoraan Mickin silmiin ja näki vain mustaa. Mick hymyili virkailijalle ja hänen valkoiset hampaansa hohtivat pankin himmeässä valossa.
Viisi poliisiautoa ilmestyi pankin eteen kymmenisen minuuttia myöhemmin renkaat vinkuen ja sireenit huutaen. Mick nauroi nähdessään autot. Hän nosti haulikkonsa lattialta ja latasi sen. Sitten hän astui ulos ovista ja ampui kaksi luotia tuulilasien läpi. Sitten hän pudotti haulikon jälleen ja otti käsiaseen esille. Sitten poliisit aloittivat tulituksen.
Mick nauroi luotien osuessa häneen ja tähtäsi lähintä poliisia. Poliisi ampui kohti Mickiä osuen tätä toiseen silmään. Mickin pää nytkähti taaksepäin ja hän kaatui maahan.
Sinä iltana Deke ja Hugh istuivat baarissa kuunnellen, kuinka ihmiset puhuivat Mickistä joka sekosi ja ammuskeli pankissa. Eräs vanha mies nojasi taaksepäin ja sanoi: "Niin vain joskus tapahtuu."
Mutta Deke tiesi paremmin.
eng. ©
Osoita hänelle ettet puhu
Jos näet Sinisen Miehen hymyilevän
Sinun sielusi hän anastaa
-Kappale perinteisestä kansanmusiikin balladista nimeltä"The Blue Man"
Samuel Douglas ajoi kotiin kaupungista ja valitsi reitikseen päätien sivuteiden sijaan. Se poikkesi tavallisesta, sillä sivutiet olivat yleensä hänen ensimmäinen valintansa. Samuelilla ei ollut mitään erityistä tekemistä kaupungissa, joten hänen vierailunsa oli lyhyt. Hän kulutti aikaansa puhumalla alueella viljeleville maanviljelijöille eli niille harvoille joiden tiloja ei oltu myyty isommille yhdistyksille. Ned Harrison kuitenkin myisi tilansa pian; hänen viljelykasvinsa olivat huonoja ja lapsi makasi sairaana sängyssä. Tämän johdosta maan myyminen tuntui varmasti parhaimmalta ajatukselta. Ehkä tilan ostajat peräti antaisivat hänen jäädä entiselle tilalleen ja jatkaa työskentelyä.
Sam pudisti päätään. Ned ei työskentelisi koskaan toisen miehen omistamalla maalla, ei mistään rahasummasta. Nedin maa kuului Nedille ja se oli kuulunut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat asuttaa aluetta.
Sam alkoi pyöritellä käsissään omenaa joka oli aiemmin pyörinyt holtittomasti hänen viereisellään istuimella. Osa Sarahin suurta projektia oli saada hänet syömään oikein. Tämä tarkoitti sitä, että aina kun Sam oli lähdossä jonnekin Sarah pakkasi hänen mukaansa hedelmiä ja vihanneksia. Sam oli jo tottunut siihen. Hän puraisi omenasta katsomatta poispäin tiestä. Hän ei koskaan myöntänyt sitä, mutta Sarah oli oikeassa. Hän oli jo alkanut tottumaan hedelmien syöntiin. Hän tuhahti ääneen ja ajatteli kertoa Sarahille havainnostaan myöhemmin.
Samin ajatus katkesi kun hän näki hahmon kävelemässä teinposkessa. Oli outoa nähdä joku kävelemässä tällaisena päivänä, sillä lämpötilat olivat huipussaan. Vielä oudompaa oli se, että hahmo käveli ojassa. Kello oli hieman yli viisi iltapäivällä ja aurinko oli jo alkanut laskemaan, mutta sen lämpö velloi yhä ilmassa.
Sam huomasi lähestyessään, että hahmo oli mies ja erittäin pitkä sellainen. Mies käveli pitkin harppauksin ja hän oli pukeutunut siniseen päästä varpaisiin. Sam hidasti kuitenkaan pysähtymättä. Ehkä hän voisi antaa kävelijälle kyydin, jotta tämä pääsisi nopeampaa määränpäähänsä. Tai ainakin hän voisi ojentaa vettä. Samilla oli aina pari pulloa vettä autossaan, sillä nekin olivat osa Sarahin projektia muuttaa Samin elämäntapoja.
Sam pysäytti autonsa miehen vierelle, kurotti matkustajanpuoleisen etupenkin yli ja avasi ikkunan. Mies oli lopettanut kävelemisen ja seisoi paikallaan. Miehen sininen farkkutakki näytti paksulta, eikä se voinut yhtään helpottaa kuumutta. Hänen farkkunsa näyttivät kuluneilta ja haalistuneilta ja Sam huomasi, että niissä ei ollut ollenkaan mutaa vaikka mies seisoi ojassa.
"Hei! Tarvitsetko kyydin jonnekin?" Sam kysyi.
Sininen mies kääntyi ja mustat silmät porautuivat Samin silmiin. Mies hymyili leveästi paljastaen hammasrivinsä. Sam nojautui takaisin autoonsa ja painoi kaasua. Auto singahti eteenpäin ja mystinen mies katosi auton jättämään pölypilveen. Sam katsoi sivupeilistä ja näki miehen jatkaneen kävelemistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi leveä hymy oli hyytynyt. Pelästynyt Sam ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä vaan jatkoi ajamista ilman pysähdyksiä kotiinsa asti.
Sam parkkeerasi talon etupihalla kasvavan yksinäisen puun viereen, jonne hän parkkeerasi aina. Sitten hän nousi autosta ja jätti autonsa lattialla omenan, josta hän oli aiemmin puraissut. Sam käveli jäykästi talolle ja pysähtyi terassille työkalulaatikon eteen. Hän kumartui alas ja alkoi tutkimaan sitä. Hän jätti laatikon aina terassille, mutta Sarah kävi aina viemässä sen takaisin paikalleen pihalla olevaan vajaan.
Hän löysi vasaran, jota hän oli etsinytkin. Sam avasi oven ja käveli sisälle taloon vasara roikkuen rennosti toisessa kädessä. Sarah oli keittiössä valmistamassa illallista.Sam ei tiennyt eikä välittänyt mitä se oli. Aurinko paistoi Sarahin haalean vaaleisiin hiuksiin kun hän käänsi päänsä hymyillen ja avasi suunsa tervehtiäkseen Samia.
Sarah kuitenkin lopetti huomatessaan hänen silmänsä. Ne eivät oleet enää Samin. Silmät, jotka Sarah näki olivat mustat ja kuolleet. Samin ote vasarasta tiukkeni ja hän aloitti lyönnit. Ensimmäisen lyönnin jälkeen kuului vertahyytävä kiljaisu, mutta toinen lyönti hiljensi sen. Kolmas, neljäs, viides. Sam ei lopettanut ennen kuin vasaran kahva halkesi.
Sitten Sam käveli peremmälle keittiöön ja vetäisi keittiötasojen yläpuolella olevien kaappien päältä haulikon. Hän latasi haulikon ja laittoi piipun leukaansa vasten vasemmalla kädellään. Oikean käden hän laittoi liipaisimelle ja painoi. Sitten hänen kasvonsa olivat mennyttä.
Naapurit eivät kyenneet selittämään tragediaa, eikä poliisi edes yrittänyt. Ihmiset kertoivat parin olleen syvästi rakastuneita. Pettikö mies? Tai nainen? Kaikki kysyivät miksi. Ainoa vastaus, mitä he kykenivät ajattelemaan oli, että näin vain joskus tapahtui.
Hiljaisilla maanteillä ja vanhoilla valtateillä
Sininen mies kävelee ja huojuu ja heiluu
Kylmä musta sydän ja hymy
Hän kävelee kanssasi sen viimeisen pitkän kilometrin
- "The Blue Man"-balladista
Franklin muistutti kaikkia aina siitä, että häntä ei saisi kutsua Frankliniksi. Miksikö? Syy oli se, että hänen vanhempansa kutsuivat häntä sillä nimellä. Kutsu häntä vain Frankieksi. Kertoessaan tämän Frankie nojaisi erittäin lähelle ja kykenisit haistamaan hänen hengityksestään kaiken, mitä hän oli edellisenä iltana juonut.
Johnny Walker Halliwell pyöritti paikallista baaria ja kaikki huomasivat, että hän halusi aina heittää Frankien ulos tämän tullessa sisään. Frankie joi aina kaikista halvinta alkoholia, eikä koskaan jättänyt tippiä. Ja Frankie puhui loputtomasti; hän ei koskaan sulkenut suutaan. Yhdeksästä kahteentoista Frankie istui baarin nurkassa ja puhui taukoamatta. Urheilu, politiikka, uskonto; aiheella ei ollut väliä.
Frankie joi viimeisen kulauksen juomastaan ja katseli hetken aikaa ympärilleen etsien silmillään Johnnyä. Huomatessaan tämän Frankie viittoi tätä tulemaan luokseen. Johnny ei aikonut kuunnella miehen höpinöitä illan loppuun saakka.
"Sinun on tullut aika lähteä kotiisi Frankie. Häivy." Johnny sanoi.
"Selvä, selvä. Olin juuri lähdössä." Frankie lähti kävelemään ovelle päin ja tunnusteli samalla takkinsa sisätaskua. Johnny kuuli avainten kilinää.
"Mene taksilla, Frankie. Et voi ajaa tuollaisessa kunnossa."
Frankie pyörähti ympäri ja kaatui kohti baaritiskiä.
"Sinun olisi pitänyt ajatella tuota ennen kuin käskit minua lähtemään!" Frankie huudahti ja huojui ulos baarista paiskaten oven perässään kiinni.
Johnny huokaisi ja palasi työnsä pariin. Tämä ei ollut hänen ongelmansa.
Frankie onnistui saamaan autonsa päälle ja ajamaan pois parkkiruudusta. Ei ollut kuitenkaan lähellä että hän olisi kolhinut muutamaa parkkipaikalla ollutta autoa. Frankie ajoi pois parkkipaikalta ja pääsi valtatielle, joka oli onneksi tähän aikaan melko tyhjänä lukuunottamatta satunnaisia autoilijoita.
Frankie nojautui ratin päälle ja yritti katsoa humalaisilla silmillään tietä. Hän ei edes huomannut kuinka auto lipui kaistalta toiselle ja lopulta päätyi jalkakäytävälle. Auton ajovalojen edessä näkyi jotain, joten Frankie painoi tottumuksesta jarrua ja tunsi tömähdyksen.
Auto oli nyt pysähtyneenä ja ajovalot osoittivat pimeyteen. Frankie istui hievahtamatta paikallaan. Mies makasi ruohikossa noin kolmen metrin päässä auton keulasta. Frankien sydän alkoi lyödä kiivaammin. Osuiko hän mieheen? Hänen pitäisi mennä katsomaan, missä kunnossa mies on. Frankie onnistui saamaan oven auki muutaman yrityksen jälkeen ja jätti auton päälle.
Frankien lähtiessä kävelemään miehen luokse tämä oli jo noussut seisomaan ja lähtenyt kävelemään poispäin. Frankie tunsi helpotuksen virtaavan läpi kehonsa.
"Hei kaveri! Hei! Oletko kunnossa? Osuinko sinuun?"
Ei vastausta.
Frankie juoksi miehen taakse. "HEI, OSUINKO sinuun?"
"Minun ei ollut tarkoitus osua sinuun, join muutaman oluen, tiedäthän? Minun ei ollut tarkoitus osua sinuun jos osuin. Oletko kunnossa vai pitääkö sinun mennä sairaalaan?"
Frankie tarttui kiinni miehen olkapäästä ja käänsi tämän ympäri. Mustat silmät. Frankie irrotti otteensa miehestä ja katsahti tämän käsiin. Hän karjaisi.
Frankie perääntyi, mutta kompastui omiin jalkoihinsa kaatuen maahan. Sininen mies vain katsoi Frankietä hymyillen ja hampaat välkehtien auton ajovaloissa.
Frankie onnistui nousemaan pystyyn ja hän juoksi jättäen autonsa tien reunaan.
Frankie jatkoi juoksemistaan eikä pysähtynyt, ennen kuin pääsi kotiinsa. Hän potkaisi oven auki ja juoksi sisään. Frankie katsoi ympärilleen hien valuessa pitkin hänen kasvojaan ja sydämen hakatessa taukoamatta. Frankie ei kuitenkaan välittänyt tästä. Hänen täytyi peseytyä. Hänen täytyi pestä kätensä. Hän tarvitsi kuumaa vettä. Frankie meni keittiöönsä ja etsi käsiinsä kattilan. Hän täytti sen nopeasti vedellä, laittoi kattilan liedelle ja käänsi lieden lämpötilan kuumimpaan.
Hän katsoi kuinka levy alkoi hehkumaan punaisena ja vesi alkoi kuplia. Sitten hän työnsi kätensä kattilaan. Kädet muuttuivat tulipunaisiksi ja rakkulaisiksi välittömästi, mutta Frankie ei sanonut mitään. Hän vain hymyili tyhjää hymyä ja keitti käsiään.
Hymy hyytyi ja muuttui irvistykseksi. Hän ei ollut puhdas. Hänen täytyi olla PUHDAS. Frankie heitti kuuman kattilan pois hellalta ja laittoi kätensä suoraan liedelle. Höyry housi hänen käsistään ja hän kuuli sihinää ja kuplintaa. Frankie alkoi jälleen hymyillä, mutta tuokin hymy hyytyi. Hän otti kätensä pois liedeltä, johon oli palanut hänen käsiensä muotoiset alueet.
Frankie tuijotti tuhoutuneita käsiään lihan yhä kupliessa ja savutessa. Tämä ei ollut tarpeeksi. Hän oli yhä likainen, ei vieläkään puhdas. Hän piteli käsiään kaukana muusta ruumiistaan kuin ne oisivat kuolleita eläimiä ja yritti ajatella. Hän piristyi ja juoksi autotalliinsa. Frankie heitteli tavaroita sivuun kunnes löysi etsimänsä; polttoaine ruohonleikkurille.
Frankie onnistui saamaan korkin auki, vaikkakin se oli hankalaa palaneiden käsien takia. Hän kaatoi runsaasti polttoainetta kummalekin kädelle ja seisoi hetken paikallaan kunnes tajusi, että hänen piti löytää tulta. Frankie alkoi lyömään nyrkkiään seinään vihaisesti. Sitten hän lopetti ja hymy palasi hänen kasvoilleen.
Hän juoksi takaisin sisälle taloon ja löysi sytyttimen. Frankiellä oli hankaluuksia pidellä sytytintä käsissään polttoaineen vuoksi. Hän laittoi sytyttimen lähelle vasenta kättään ja sytytti sen. Ensin pieni liekki leimahti, mutta muutamassa sekunissa molemmat kädet olivat ilmiliekeissä. Frankie hymyili. Näin oli parempi. Hänen kätensä olivat nyt puhtaat.
Vuosi myöhemmin Frankie istui jälleen baarin nurkassa, mutta tällä kertaa hän ei puhunut kellekään. Hän käytti koukkukättään vetääkseen lasin lähemmäs itseään ja joi pitkän kulauksen viskiä pillillään. Niin hän joi alkoholinsa nykyään.
Johnny tuijotti Frankietä ja mietti, mitä hänelle tapahtui sinä iltana. Hän oli kyllä kysynyt Frankielta, mutta Frankie ei puhunut enää. Ei yhtään mitään. Jos hän halusi juomista, hän osoitti kädellään Johnnyn suuntaan. Ei mitään politiikasta, uskonnosta tai säästä. Vain hiljaisuutta. Kukaan ei tiennyt miksi hän oli polttanut omat kätensä.
Johnny kohautti olkapäitään, niin vain joskus tapahtui.
Hulluus ja kuolema ovat hänen vanhoja ystäviään
Ja niiden avulla hän saa aikaan kammottavia loppuja
Niille jotka pysähtyvät ja puhuvat
Siniselle miehelle joka kävelee ikuisesti
- "The Blue Man"-balladista
Mick oli aina ongelmissa, sillä hän etsimällä etsi niitä ja onnistui aina löytämään. Deke ja Hugh tiesivät tämän, sillä he olivat liikkuneet samoissa piireissä yläkoulusta lähtien. He olivat joutuneet vuosien saatossa tappeluihin, varastaneet autoja ja myyneet niiden osia sekä varastaneet savukkeita kaupoista. Ei siis mitään vakavaa, mutta tarpeeksi vakavaa sille, että heidät on lähetetty muutamaan otteeseen nuorisovankilaan.
Mutta sitten Mick lähetettiin vankilaan kahdeksi vuodeksi. Poliisi oli löytänyt hänen hallustaan yli kilon kannabista, jossa oli tarpeeksi epäilynvaraa poliiseille siitä, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut myydä sitä. Deke ja Hugh eivät olleet hänen kanssaan huumeiden löytämisen aikaan, joten he välttivät vankilatuomion. Mick piti tietenkin suunsa kiinni, sillä kumpikaan heistä ei saanut vierailua poliiseilta.
Mickin palatessa takaisin hän oli erilainen. Ennen hän oli aina tiennyt rajansa, eikä ollut koskaan ylittänyt sitä. Nyt hän meni aina rajojen yli, siitä kertoo myös se että hän melkein tappoi Charlien erään tappelun aikana. Ja hän havitteli aina yhä suurempia ja suurempia rikoksia. Se ei ollut enää pelkästään hauskanpitoa Mickille, kuten se oli Dekelle ja Hughille. Deke ei tiennyt mitä Mickille oli tapahtunut tuomion aikana, mutta se oli muuttanut Mickiä.
He kolme istuivat Mickin autossa ja ajoivat pitkin valtatietä huomattavalla ylinopeudella. Mick ajoi ja oli ollut hiljaa siitä lähtien kun hän kävi hakemassa Deken ja Hughin kyytiin. Hughkaan ei sanonut paljoa, hän vain istui takapenkillä toivoen, että joku kertoisi hänelle mitä oli meneillään. Deke istui Mickin vieressä etupenkillä ja tarkkaili tätä sivusilmällä.
Mick ei kiinnittänyt huomiotaan keneenkään muuhun tiellä liikkujaan ja ignoorasi myös kaikki Deken yritykset aloittaa keskustelua. Mick ei edes kertonut minne he olivat menossa tai mitä he aikoivat tehdä. Heidän iltansa olivat lähiaikoina kuluneet siinä että he ajelivat ympäriinsä ilman päämäärää tekemättä mitään.
Deke huokaisi syvään ja painautui syvemmälle penkkiin yrittäen nukahtaa hetkeksi.
"Mikä tuo on?"
Deke suoristi itsensä. Mick oli puhunut. Ja hän oli alkanut hiljentää auton vauhtia. Kaksi jännittävää tilannetta yhden illan aikana. Deke ei voinut uskoa tätä.
Mick osoitti miestä joka käveli tien laidassa. Mies oli pitkä ja pukeutunut siniseen; siniset farkut, sininen takki, näytti jopa siltä että miehellä olisi siniset kengät.
"Mennään." Mick sanoi selittelemättä enempää, mutta kaikki autossa olevat tiesivät mitä hän tarkoitti.
Deke kohautti olkapäitään. Mikä tahansa oli hauskempaa kuin ajella koko yön ympäriinsä etsien jotain, mitä Mick ei näyttänyt koskaan löytävän.
Mick pysäytti autonsa muutaman metrin päähän miehen taakse ja he kaikki kolme astuivat ulos autosta. He lähtivät kävellen miehen perään. Mies ei kääntynyt, vaan jatkoi matkaansa tien reunaa pitkin. Dekellä oli paha aavistus miehestä, sillä tämä oli jollain tavalla melko aavemainen. Kuka sitäpaitsi ei kääntyisi katsomaan, ketkä olivat lähteneet seuraamaan? Mies ei juossut, ei kävellyt nopeampaa, ei tehnyt mitään. Hän vain välitti omista asioistaan. Ihmiset jotka käyttäytyivät kyseisellä tavalla eivät nähneet huolen häivää.
Mickillä ei ollu epäilyksiä hänen pukatessaan miestä.
"Hei, anna meille lompakkosi tai saat selkään."
Sininen mies pysähtyi ja kääntyi. Deke ja Hugh eivät kyenneet näkemään miehen kasvoja, sillä Mick seisoi heidän edessään. Mick tuijotti syvälle mustiin silmiin. Sininen mies hymyili Mickille ja Mick hymyili takaisin. Sitten Mick alkoi nauraa. Deke hätkähti. Nauru kuulosti vääristyneeltä, sellaiselta, joka sai ihon väreilemään. Mick jatkoi nauramista ja kääntyi poispäin miehestä. joka ei sanonut mitään vaan jatkoi hymyilemistä. Mick työntyi Deken ja Hughin välistä ja meni takaisin autolle.
Hugh katsoi Dekeä ja Deke kohautti olkiaan. He molemmat juoksivat Mickin perään ja menivät autoon. Kumpikaan heistä ei ehtinyt nähdä Sinisen miehen kasvoja. Mickin tehdessä u-käännöksen keskellä tietä, Deke kääntyi nähdäkseen miehen jatkaneen matkaa.
Seuraavana aamuna Mick käveli paikalliseen pankkiin katkaistun haulikon ja semiautomaattisen käsiaseen kanssa. Mick ampui yhden hylsyn ilmaan ja huusi "Kaikki maahan nyt!". Vartija heräsi torkuiltaan Mickin huutoon ja kurotti kohti asettaan. Mick oli kuitenkin nopeampi ja ampui tarkan luodin suoraan kohti vartijaa. Osuma lennätti vartijan taaksepäin ja pudotti maahan. Mick heitti haulikon maahan ja vetäisi käsiaseen esille. Hän osoitti tiskin takana olevia virkailijoita, jotka kyykistyivät nopeasti maahan.
Yksi virkailijoista kuitenkin oli Mickin mielestä liian hidas, joten hän ampui tämän. Toinen virkailija onnistui painamaan hiljaista hälytysnappia kumartuessaan alas.
Mick tuli tiskin t oiselle puolelle ja löi aseena avulla kassan lukkoa. Virkailijat pitivät katseensa maassa, mutta yksi heistä tuijotti suoraan Mickin silmiin ja näki vain mustaa. Mick hymyili virkailijalle ja hänen valkoiset hampaansa hohtivat pankin himmeässä valossa.
Viisi poliisiautoa ilmestyi pankin eteen kymmenisen minuuttia myöhemmin renkaat vinkuen ja sireenit huutaen. Mick nauroi nähdessään autot. Hän nosti haulikkonsa lattialta ja latasi sen. Sitten hän astui ulos ovista ja ampui kaksi luotia tuulilasien läpi. Sitten hän pudotti haulikon jälleen ja otti käsiaseen esille. Sitten poliisit aloittivat tulituksen.
Mick nauroi luotien osuessa häneen ja tähtäsi lähintä poliisia. Poliisi ampui kohti Mickiä osuen tätä toiseen silmään. Mickin pää nytkähti taaksepäin ja hän kaatui maahan.
Sinä iltana Deke ja Hugh istuivat baarissa kuunnellen, kuinka ihmiset puhuivat Mickistä joka sekosi ja ammuskeli pankissa. Eräs vanha mies nojasi taaksepäin ja sanoi: "Niin vain joskus tapahtuu."
Mutta Deke tiesi paremmin.
eng. ©
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Masky
Ymmärtääksesi jotain seuraavasta tekstistä, suosittelen katsomaan Marble Hornetsin videot alkaen ensimmäisestä videosta nimeltä "Introduction". Marble Hornets on Youtube-sarja, jonka inspiraation lähteenä toimii Slender Manin myytti. ToTheArkin epäillään olevan Marble Hornetsin takana olevien henkilöiden sivu-kanava.
Sarja seuraa Jayta, nuorta miestä joka yrittää selvittää, mitä tapahtui hänen ystävänsä Alexin kouluprojektin kuvaamisen aikana. Projekti kulki nimellä Marble Hornets. Alex oli kuvannut tätä projektia satunnaisesti kahden kuukauden ajan, ennen kuin hän yhtäkkiä lopetti kuvaamisen ilman minkäänlaista selitystä. Jälkeenpäin Alex etääntyi ystävistään, eikä maininnut projektiin liittyvistä videoista mitään. Itseasiassa vasta kun Jay suostutteli Alexin antamaan videot hänelle, Alex kyllä antoi ne, mutta vannotti Jaylle ettei tämä saisi mainita videoista enää koskaan hänelle. Alex vaihtoi tämän jälkeen koulua ja katkaisi yhteydenpidon Jayn kanssa. Kolme vuotta myöhemmin, Jay muistaa videot ja alkaa katsomaan niitä järjestyksessä jotta ymmärtäisi, miksi Alex lopetti niiden kuvaamisen. Pian tämän jälkeen Jay alkaa kokemaan outoja ja pelottavia asioita liittyen videoihin ja mysteeriseen henkilöön joka tunnetaan vain nimellä "The Operator".
Seuraavaan tarinaan liittyvä Masky on Marble Hornets-videoissa näkyvä hahmo, jolla on valkoinen maski kasvojen edessä. Marble Hornets-videot, joissa Masky on osallisena ovat numeroitu luvuilla #18, #19 ja #23.
Hakkeri, nörtti... Minut on leimattu niin monella erilaisella nimityksellä, että voisit jopa kutsua minua tarralapuksi.
Nimeni on Kris ja asun Kaliforniassa keskellä-ei-mitään. Olen 22-vuotias ja minun lempiaineeni koulussa on teknologia ja kaikki millä on mitään tekemistä numeroiden kanssa. Rakastan haastaa ystäväni Alissahn aivoja numeroihin liittyvillä pulmilla. On hauskaa nähdä, miten hän yrittää ratkaista asettamiani koodeja.
Kello on 01:30 yöllä ja katson pelottavia videoita Youtubesta. Löysin kanavan nimeltä ToTheArk... Öh, outo nimi? Siitä huolimatta menin kanavalle ja klikkasin videota nimeltä "Extraction". Videossa oli hahmo, jolla oli valkoinen maski mustilla huulilla, kulmakarvoilla ja silmäkuopilla... Kyllä, voin myöntää olleeni peloissani. Myöskään videossa näkynyt viesti ei käynyt järkeen.
Videon katsottuani löysin samantapaisia videoita kanavalta nimeltä MarbleHornets. Klikkasin erästä videota, joka oli muistaakseni "Entry #18" niminen.
Näin videossa jälleen saman hahmon valkoisella maskilla... Mutta tällä kertaa videolla oli joku toinenkin.. Tässä ei ole mitään järkeä.
Minun täytyi mennä nukkumaan, sillä olin erittäin väsynyt. Minua kuitenkin häiritsi sisälläni vallitseva tunne siitä, että joku olisi kanssani. En vain tiedä kuka.... Tai mikä.
Herättyäni seuraavana aamuna, seinäni olivat täynnä piirrustuksia, jotka oli kaiverrettu suoraan tapettiin. Lisäksi huoneeseeni oli ilmestynyt nukke, joka oli erittäin pitkä ja valkoinen kuin lumi. Pelkäsin. Ja sitten... Huomasin pöydälläni videon, jonka kääntöpuolella oli käsinkirjoitettu teksti "Katso minut."
En epäröinyt hetkeäkään, vaan menin ostamaan kaupasta kasettinauhurin ja yhdistin sen kotiin tultuani televisiooni.
Video oli Alissahilta. Siinä hän tutki metsiä taloni ympärillä. Hän käänsi kameran kasvoihinsa päin ja sanoi;
- "Voi hyvä jumala, olen niin peloissani, se on Mas--" Video pysähtyi hetkeksi, joten en kuullut mitä hän sanoi.
Alissah jatkoi.
- "Hän on tulossa minun luokseni, he seu-" Video pysähtyi jälleen.
Kuulin hänen lopettavan kävelyn ja pysähtyvän. Sitten hänen silmänsä laajenivat.
- "Löysin sinut."
Kamera tippui ja kuulin Alissahin kiljuvan:
- "MENE POIS! MENE POIS!! EI! APU--"
Video katkesi. Olin katsonut videota noin 15 minuutin ajan ja olin yllättynyt, että se kesti niinkin pitkään. Yhtäkkiä kamera päästi kimeän äänen ja peitin korvani tuskaisesti. Kasettinauhuri sekoili jälleen. Itseasiassa epäilin jopa hetken aikaa että videon pätkiminen saattoi johtua nauhurista."Tämä kasettinauhuri on pelkkä romu." Ajattelin, Huomasin, että video pyörii jälleen ja kamera oli nostettu maasta. Se kuvasi Alissahia, joka oli yltäpäältä veressä ja jonka niska näytti vääntyneen epäluonnolliseen asentoon. Video pysähtyi ja jatkui jälleen. Tällä kertaa kameran edessä seisoi sama hahmo maski päällään kuin eilisessäkin videossa.
Yhtäkkiä kuulin oveni pamahtavan auki, tai siltä se ainakin kuulosti. Sydämeni hakkasi lujaa poimiessani pöytäni alla teipattuna olleen pistoolin. Olin säästänyt sitä juuri tällaisia tilanteita varten ja olin siitä tällä hetkellä erittäin kiitollinen itselleni. Huusin "Kuka siellä?" kovaa. Koitin kuulostaa määrätietoiselta ja uhkaavalta, mutta uskottavuus hävisi viimeistään siinä vaiheessa kun ääneni murtui pelon alla.
Valot sammuivat. Se sai minut entistä vainoharhaisemmaksi.
Tunsin käsien tarraavan minuun kiinni takaapäin, joten refleksinomaisesti ammuin. Osuin jalkaan joka ei ollut kuitenkaan omani. Kuulin karjaisun ja löin takanani seisovaa henkilöä pistoolini takaosalla. Henkilö hätkähti, mutta taklasi minut maahan. Tunsin iskun naamassani ja näin kuinka henkilö otti aseen kädestäni ja heitti sen huoneen toiseen päähän. Sitten kädet kiertyivät kaulani ympärille ja alkoivat hitaasti painaa lujemmin henkitorveani.
Haukoin henkeä ja yritin saada käsiä pois kurkultani siinä kuitenkaan onnistumatta. Pyörryin. Viimeinen asia, jonka näin oli se että hän otti takkiaan pois ja potkaisi minua kipeästi.
--
"Tämä hahmo sopii tähän kirjeeseen," Kris sanoi osoittaen ja katsoi ylös hahmoa, jolla oli maski yllään. Hahmo taputti häntä selkään, sitten hän kääntyi ja katsoi kelloa.
Hahmo huokaisi syvään, katsoi Krisiä ja nyökkäsi ovelle päin. Kris nyökkäsi takaisin ja veti ylleen ruskehtavan hupparin ja laittoi mustan kankaan kasvojensa päälle. Kankaassa oli kaksi punaista ympyrää silmien kohdalla. "Ai niin, anteeksi jalastasi Tim." Kris sanoi kikattaen ja kääntyi ovelle. Hahmo, jolla oli maski eli toisin sanoen Tim punastui maskin takana, käänsi Krisin kohti itseään ja painoi otsansa vasten Krisin otsaa. Kris kikatti jälleen ja käveli ulos ovesta. Tim hymyili.
"Hei, Operaattori, yritä olla syömättä häntä, okei?"
Etäisyydeltä kuului hiljaista naurua. Tim sulki oven ja lähti Krisin perään.
eng. ©
Sarja seuraa Jayta, nuorta miestä joka yrittää selvittää, mitä tapahtui hänen ystävänsä Alexin kouluprojektin kuvaamisen aikana. Projekti kulki nimellä Marble Hornets. Alex oli kuvannut tätä projektia satunnaisesti kahden kuukauden ajan, ennen kuin hän yhtäkkiä lopetti kuvaamisen ilman minkäänlaista selitystä. Jälkeenpäin Alex etääntyi ystävistään, eikä maininnut projektiin liittyvistä videoista mitään. Itseasiassa vasta kun Jay suostutteli Alexin antamaan videot hänelle, Alex kyllä antoi ne, mutta vannotti Jaylle ettei tämä saisi mainita videoista enää koskaan hänelle. Alex vaihtoi tämän jälkeen koulua ja katkaisi yhteydenpidon Jayn kanssa. Kolme vuotta myöhemmin, Jay muistaa videot ja alkaa katsomaan niitä järjestyksessä jotta ymmärtäisi, miksi Alex lopetti niiden kuvaamisen. Pian tämän jälkeen Jay alkaa kokemaan outoja ja pelottavia asioita liittyen videoihin ja mysteeriseen henkilöön joka tunnetaan vain nimellä "The Operator".
Seuraavaan tarinaan liittyvä Masky on Marble Hornets-videoissa näkyvä hahmo, jolla on valkoinen maski kasvojen edessä. Marble Hornets-videot, joissa Masky on osallisena ovat numeroitu luvuilla #18, #19 ja #23.
Hakkeri, nörtti... Minut on leimattu niin monella erilaisella nimityksellä, että voisit jopa kutsua minua tarralapuksi.
Nimeni on Kris ja asun Kaliforniassa keskellä-ei-mitään. Olen 22-vuotias ja minun lempiaineeni koulussa on teknologia ja kaikki millä on mitään tekemistä numeroiden kanssa. Rakastan haastaa ystäväni Alissahn aivoja numeroihin liittyvillä pulmilla. On hauskaa nähdä, miten hän yrittää ratkaista asettamiani koodeja.
Kello on 01:30 yöllä ja katson pelottavia videoita Youtubesta. Löysin kanavan nimeltä ToTheArk... Öh, outo nimi? Siitä huolimatta menin kanavalle ja klikkasin videota nimeltä "Extraction". Videossa oli hahmo, jolla oli valkoinen maski mustilla huulilla, kulmakarvoilla ja silmäkuopilla... Kyllä, voin myöntää olleeni peloissani. Myöskään videossa näkynyt viesti ei käynyt järkeen.
Videon katsottuani löysin samantapaisia videoita kanavalta nimeltä MarbleHornets. Klikkasin erästä videota, joka oli muistaakseni "Entry #18" niminen.
Näin videossa jälleen saman hahmon valkoisella maskilla... Mutta tällä kertaa videolla oli joku toinenkin.. Tässä ei ole mitään järkeä.
Minun täytyi mennä nukkumaan, sillä olin erittäin väsynyt. Minua kuitenkin häiritsi sisälläni vallitseva tunne siitä, että joku olisi kanssani. En vain tiedä kuka.... Tai mikä.
Herättyäni seuraavana aamuna, seinäni olivat täynnä piirrustuksia, jotka oli kaiverrettu suoraan tapettiin. Lisäksi huoneeseeni oli ilmestynyt nukke, joka oli erittäin pitkä ja valkoinen kuin lumi. Pelkäsin. Ja sitten... Huomasin pöydälläni videon, jonka kääntöpuolella oli käsinkirjoitettu teksti "Katso minut."
En epäröinyt hetkeäkään, vaan menin ostamaan kaupasta kasettinauhurin ja yhdistin sen kotiin tultuani televisiooni.
Video oli Alissahilta. Siinä hän tutki metsiä taloni ympärillä. Hän käänsi kameran kasvoihinsa päin ja sanoi;
- "Voi hyvä jumala, olen niin peloissani, se on Mas--" Video pysähtyi hetkeksi, joten en kuullut mitä hän sanoi.
Alissah jatkoi.
- "Hän on tulossa minun luokseni, he seu-" Video pysähtyi jälleen.
Kuulin hänen lopettavan kävelyn ja pysähtyvän. Sitten hänen silmänsä laajenivat.
- "Löysin sinut."
Kamera tippui ja kuulin Alissahin kiljuvan:
- "MENE POIS! MENE POIS!! EI! APU--"
Video katkesi. Olin katsonut videota noin 15 minuutin ajan ja olin yllättynyt, että se kesti niinkin pitkään. Yhtäkkiä kamera päästi kimeän äänen ja peitin korvani tuskaisesti. Kasettinauhuri sekoili jälleen. Itseasiassa epäilin jopa hetken aikaa että videon pätkiminen saattoi johtua nauhurista."Tämä kasettinauhuri on pelkkä romu." Ajattelin, Huomasin, että video pyörii jälleen ja kamera oli nostettu maasta. Se kuvasi Alissahia, joka oli yltäpäältä veressä ja jonka niska näytti vääntyneen epäluonnolliseen asentoon. Video pysähtyi ja jatkui jälleen. Tällä kertaa kameran edessä seisoi sama hahmo maski päällään kuin eilisessäkin videossa.
Yhtäkkiä kuulin oveni pamahtavan auki, tai siltä se ainakin kuulosti. Sydämeni hakkasi lujaa poimiessani pöytäni alla teipattuna olleen pistoolin. Olin säästänyt sitä juuri tällaisia tilanteita varten ja olin siitä tällä hetkellä erittäin kiitollinen itselleni. Huusin "Kuka siellä?" kovaa. Koitin kuulostaa määrätietoiselta ja uhkaavalta, mutta uskottavuus hävisi viimeistään siinä vaiheessa kun ääneni murtui pelon alla.
Valot sammuivat. Se sai minut entistä vainoharhaisemmaksi.
Tunsin käsien tarraavan minuun kiinni takaapäin, joten refleksinomaisesti ammuin. Osuin jalkaan joka ei ollut kuitenkaan omani. Kuulin karjaisun ja löin takanani seisovaa henkilöä pistoolini takaosalla. Henkilö hätkähti, mutta taklasi minut maahan. Tunsin iskun naamassani ja näin kuinka henkilö otti aseen kädestäni ja heitti sen huoneen toiseen päähän. Sitten kädet kiertyivät kaulani ympärille ja alkoivat hitaasti painaa lujemmin henkitorveani.
Haukoin henkeä ja yritin saada käsiä pois kurkultani siinä kuitenkaan onnistumatta. Pyörryin. Viimeinen asia, jonka näin oli se että hän otti takkiaan pois ja potkaisi minua kipeästi.
--
"Tämä hahmo sopii tähän kirjeeseen," Kris sanoi osoittaen ja katsoi ylös hahmoa, jolla oli maski yllään. Hahmo taputti häntä selkään, sitten hän kääntyi ja katsoi kelloa.
Hahmo huokaisi syvään, katsoi Krisiä ja nyökkäsi ovelle päin. Kris nyökkäsi takaisin ja veti ylleen ruskehtavan hupparin ja laittoi mustan kankaan kasvojensa päälle. Kankaassa oli kaksi punaista ympyrää silmien kohdalla. "Ai niin, anteeksi jalastasi Tim." Kris sanoi kikattaen ja kääntyi ovelle. Hahmo, jolla oli maski eli toisin sanoen Tim punastui maskin takana, käänsi Krisin kohti itseään ja painoi otsansa vasten Krisin otsaa. Kris kikatti jälleen ja käveli ulos ovesta. Tim hymyili.
"Hei, Operaattori, yritä olla syömättä häntä, okei?"
Etäisyydeltä kuului hiljaista naurua. Tim sulki oven ja lähti Krisin perään.
eng. ©