Pages

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kuolemanjälkeiset kuvat

Tämän postauksen myötä toivotan tervetulleeksi Kauhublogin toisen ylläpitäjän, Hazardin!



Erityisesti 1800-luvulla oli yleistä valokuvata kuolleita. Kuvien ottaminen oli kallista, joten kuoleman jälkeen otetut kuvat saattoivat olla jopa ainoita henkilöstä olemassa olleita kuvia.

Ruumiit aseteltiin yleensä luonnollisiin asentoihin istumaan tuolille tai sohvalle. Heidän silmänsä avattiin, jotta luotaisiin ikäänkuin illuusio siitä, että henkilö olisi edelleen hengissä kuvan ottamisen aikaan.

Valokuvissa äiti oli usein tärkeässä roolissa ja saattoi jopa pitää menehtyneen lapsensa kädestä kiinni. Joissakin olosuhteissa ruumiideen silmät suljettiin ja heidät sijoitettiin makaamaan vuoteelle, jotta näyttäisi siltä, että he olisivat vain syvässä unessa.

Vaikka kuoleman jälkeisten kuvien ottaminen saattaa vaikuttaa nykyihmisen näkökulmasta karmivalta, niissä ei nähty tuolloin mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kuvat olivat myös valokuvaajan kannalta helpompia. Kamerat eivät olleet yhtä kehittyneitä, joten pienikin liike näkyi sumeana kohtana kuvassa. Kuolleita kuvatessa pelkoa kuvan epäonnistumisesta liikehdinnän vuoksi ei luonnollisesti ollut.
Kuvan keskellä seisova John O'Connor oli ollut kuvan ottamishetkellä jo kaksi vuotta kuolleena. Kuvissa käytettiin tukia, jos haluttiin kuvata ruumis pystyasennossa.

Lapsi lempilelunsa kanssa
Mies kuolleen vaimonsa kanssa
Vanhemmat kuolleen tyttärensä kanssa

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Nimi

Tiesin aina, että rakkaalla isoäidilläni oli jokin vikana. Hän alkoi yhtäkkiä puhumaan jostain olennosta.

"Se seuraa minua," hän saattoi kuiskata.
Hänen harmaa ihonsa muuttui yhä harmaammaksi.

"Se puhuu minulle,"
Hänen pupillinsa laajenivat.

Kuten moni rakastava perhe olisi luultavasti reagoinut, me ajattelimme vain, että vanhuus saa hänen käyttäytymään kyseisellä tavalla ja päätimme viedä hänet vanhustenkotiin. Tämä ratkaisu oli mielestämme hänen turvallisuutensa kannalta parhain.

Aina silloin tällöin vierailin isoäitini luona. Yleensä löysin hänet istumasta tuolissaan ja puhumassa jollekin. Ainut ongelma oli, että huoneessa ei ollut ketään muuta meidän lisäksemme. Sama kaava toistui melkeinpä aina. Eräänä vierailukertana hän kertoi minulle, mitä näki jokainen ilta.

"Valkoiset kuopat silmien tilalla,"
Hänen kehonsa väreili.

"Se katsoo sisään ikkunastani, odottaen sopivaa tilaisuutta,"
"Odottaen, odottaen että sa..." hän hiljeni hetkeksi "sanon sen nimen..."

Ajattelin jälleen, että tämä oli hänen muistisairautensa oireilua ja jatkoin elämääni normaalisti miettimättä hänen puheitaan kummemmin.

Eräänä päivänä päätin mennä tapaamaan rakasta isoäitiäni. Kuten tavallista, hän istui tuolissaan selkä minuun päin käännettynä. Tällä kertaa hän kuitenkin kääntyi välittömästi puoleeni ja sanoi sen nimen.

Isoäitini katosi mystisesti sinä iltana.

Tähänkään päivään mennessä en kykene muistamaan, millä nimellä hän kutsui sitä oliota.

Oliko se CandleJack?

En muis

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Maski


Tänään vein 7-vuotiaan poikani Jamesin kaupunkiin Halloween-ostoksille. Minun ei tarvinut ostaa yhtään karkkia tänä vuonna, sillä asumme pienessä maatalouskylässä kaupungin ulkopuolella ja on hyvin epätodennäköistä että kukaan kiertelisi halloweenina näin syrjäisessä naapurustossa. Muutin tänne viimevuonna, sillä erosin vaimostani ja menetin sekä vanhan taloni että Jamesin huoltajuuden. J

James ja minä rakastamme Halloweenia. Se on yksi niistä vähäisistä ajoista vuodessa jolloin Tracy hyväksyy sen, että James saa tulla vierailemaan luonani. James on hänen kanssaan muut lomat ja juhlat vuoden aikana. Saan nähdä häntä omana syntymäpäivänäni ja Halloweenia edeltävänä viikkona, ellei Tracy estä sitä jotenkin. Olin yllättynyt kun hän päästi Jamesin kanssani ostoksille.

Kauppoja kierrellessämme James osoitti vahvaa mieltymystä Toy Storista tuttua Buzzin asua kohtaan. On tyypillistä, että lapsi tykkää kaikista kalleimmasta asusta kaupassa. En kyennyt kuitenkaan kieltäytymään ostamasta sitä, kun katsoin hänen syvänsinisiä silmiään. James valitsi myös kaikki talon koristeet. Tiedän, että emme tule saamaan yhtään karkki-keppostelijoita mutta talon koristeleminen halloweeniksi on aina ollut meidän yhteinen perinteemme.

Perjantai, Lokakuu 21

Näyttää siltä että James ja minä voitamme "Parhain Halloween Koristelu"-palkinnon, sillä harmillisesti tässä naapurustossa taloni on ainut valopilkku pimeässä. Kun asuin vielä Jamesin ja ex-vaimoni kanssa, me voitimme palkinnon koristeluistamme lähes jokainen vuosi.

Välihuomautuksena voin kertoa, että nykyinen naapurini törsäilee aina Halloween-koristeluissa. Hänen pihallansa olevia kylttejä koristaa kliseinen teksti "Hyvää Halloweenia!" ja talon ulkokuori on koristeltu mitä mahtavimmilla kauhu-aiheisilla virityksillä.  Esimerkkinä mainitsen naapurin autotallin oveen kiinnitetyn köyden, jossa roikkuu kalliin näköisiä luita ja pääkalloja. Hän oli myös asettanut luita törröttämään maasta. Niissä ei ollut väriä tai yksityiskohtia vaan ne olivat vain normaaleja luita, joita oli asetettu sinne tänne. Hänestä ei ole mihinkään.

Lauantai, Lokakuu 22

Kävellessäni aamuyöllä talossani, huomasin keittiön ikkunassa nopeaa liikehdintää. Halusin luonnollisesti tietää, mitä on tekeillä ja miksi joku liikkuu taloni lähettyvillä tähän kellonaikaan. Peräännyin hitaasti, jottei minua huomattaisi ja näin jälleen liikettä ikkunan takana. Kävelin hitaasti kauemmaksi ikkunasta ja menin katsomaan lasisesta takaovesta. Näin osittain ihmisen pään aidan takana ja näytti siltä, kuin se katselisi minua. Kuka ikinä se olikin, huomattuaan että katsoimme toisiamme se kyyristyi ja katosi näkökentästäni.Tälläkertaa menin katsomaan olohuoneen ikkunasta, joka osoitti samaan suuntaan kuin keittiön ikkuna, mutta eristä kulmasta.

Pysyin matalana. Raotin verhoa ja huomasin, että pihallani liikkui hahmo, jonka kasvoilla oli maski. Maskissa oli ammottava, roikkuva suu, samantapainen kuin mitä Scream-elokuvissa olevalla murhaajalla on päällään. Ainut eroavaisuus oli, että leuka heilui tuulessa ja suussa olivat myös hampaat.

Noin kymmenen sekunnin kuluttua siitä kun näin sen, sen toinen silmä alkoi hitaasti kääntyä vasemmalle eli sinne, missä minä olin. Huomattuaan minut se katosi yön pimeyteen.

Tiistai, Lokakuu 25

En oikeastaan tunne naapureitani, enkä tiedä mistä hän saa kaikki halloween-koristeensa. Huomasin tänään uuden koristeen hänen ulko-ovensa vierellä. Se oli keraaminen kulho joka oli täynnä muovisia sisäelimiä. Sen takana oli valkoinen paperinpala jossa luki "OTA YKSI". Koko kyltti oli veristen sormenjälkien tahrima. Vielä vakuuttavampi oli hänen seinänsä, joka oli töhritty punaisenruskeaksi.

Olen puhunut naapurilleni vain kerran; kun olin juuri muuttanut talooni. Hän vaikutti oudon järkyttyneeltä. Kun lähestyin häntä kysyin, oliko kaikki kunnossa. Hän sanoi olevansa myöhässä töistä joka oli outoa, sillä kello oli noin puoli yhdeksän illalla. Kysyin häneltä missä hän työskenteli ja hän paljasti minulle että hän oli biologi ja työskenteli sotilastukikohdassa.

Joka kerta kun näin hänet ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen, hän käyttäytyi erittäin kömpelösti ja vaikutti kiusaantuneelta. Minä ja muut naapurini vitsailimme hänestä silloin tällöin. Muistan erityisesti erään tilanteen, kun hän oli kastelemassa pensaikkojaan ja hänen toinen jalkansa petti alta yllättäen; tosin hänen jalkansa taipuivat vastakkaiseen suuntaan polven kohdalta, niinkuin linnuilla. Se näytti erittäin kivuliaalta, mutta hän ei edes hätkähtänyt ja nousi nopeasti takaisin jaloilleen. Tämän jälkeen olen nähnyt hänet vain kerran, kuukausia myöhemmin.

Kun olin kävelemässä postilaatikolleni eräänä iltapäivänä viime kuussa, kuulin hänen lastensa itkevän hysteerisesti. Se jatkui koko illan ajan, mutta sitten he lopettivat. Sinä iltana minulla oli vaikeuksia nukkua, sillä mielikuvitukseni oli saanut minut ajattelemaan kaikenlaista. Toivoin vain, että naapurini ei olisi kajonnut lapsiinsa. Kaikista oudointa oli, etten ollut koskaan nähnyt hänen lapsiansa. Toivottavasti hän olisi vain setä.

Keskiviikko, Lokakuu 26

Siitä lähtien kun James saapui aiemmin viikolla, hän ei ole suostunut riisumaan Buzz-asuaan. Pieni Buzz on juoksennellut ympäri taloa huudellen repliikkejä Toy Story-elokuvista.

En ole nähnyt outoa naamariin pukeutunutta hiipparia lähiaikoina. Se saattoi olla vain joku elämäänsä kyllästynyt teini viereisestä naapurustosta, joka halusi säikytellä ihmisiä.

Naapurini oli jälleen ostanut uuden koristeen; noin 60-metriä pitkä valonauhan. Valot, jotka hohtivat syvän punaisina, valaisivat pihalla olevia koristeita ja antoivat niille melkeinpä aavemaisen hohdon. Se ei kuitenkaan vienyt huomiotani, vaan hänen pihaltaan kantautuva palaneen haju. Menin melkein valittamaan asiasta hänelle. Melkein.

Kun mietin asiaa, haju ei ollut sietämätön. Se muistutti ikäänkuin hajua grillistä.

Perjantai, Lokakuu 28

Olen tulossa hulluksi. Mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, mitä näin tänään. Kun aurinko oli laskemassa, näin jälleen maskimiehen vilaukselta. Mutta se mitä näin, ei ollut todellakaan maski. Istuin olohuoneessani lukemassa. Yksi olohuoneeni suurista ikkunoista avaa näkymän koko kadulle ja pidän usein sälekaihtimia avoimina. Auringonvalo paahtoi ikkunan läpi lämmittäen huonetta.

Nostin katseeni ylös kirjasta ikkunaan, sillä olin kuullut jotain. Ääni kuulosti siltä kuin astmasta kärsivä mies olisi yrittänyt saada ilmaa megafonin kautta. Nousin sohvalta ja kävelin ripeästi ikkunaa kohti. Laitoin käteni silmieni yläpuolelle estääkseni valoa häikäisemästä silmiäni ja painoin kasvoni ikkunaa vasten. Silloin näin sen. Se jahtasi pientä kissaa. Olio juoksi kuin strutsi. Ne kohdat sen kehosta jotka eivät olleet kaljuja tai vääristyneen värisiä, olivat paksujen verisuonien peitossa. Harmaita hiustupsuja kasvoi sieltä täältä sen mädäntyvältä näyttävän pään huipulta. Sen roikkuva leuka heilui juoksuaskeleiden tahdissa  Kuola valui sen suupielistä ja terävien hampaiden välistä. Vääristyneitä käsiä jatkoivat pitkät luisevat sormet, joissa kaikissa oli terävät kynnet. Olio seurasi kissaa pihalta pihalle ja oli jatkuvasti aivan sen perässä. Olin juuri todistanut jotain, mitä en kyennyt järjellä selittämään.

Kissa lähestyi erään naapurini aitaa ja hyppäsi aidan yli päästäkseen turvaan. Olio hyppäsi kuitenkin perässä nappasi kissan ilmasta käsillään. Kissalla ei ollut enää minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pakoon. Olio katosi saaliinsa kanssa läheiseen metsään. Elämäni unohtumattomimmat sekunit.

Sitten aloin miettimään poikaani. Hän olisi saattanut olla aivan hyvin tuon avuttoman kissan tilalla. Ei, en saisi edes ajatella mitään tällaista. Mitä minun pitäisi tehdä? Heittää hukkaan se vähäinen aika vuodesta, minkä saan viettää poikani kanssa koska joku.... olento on vapaana? Pitäisikö minun kertoa ex-vaimolleni että naapurustoni on liian vaarallinen Jamesille vai ostaa haulikko ja hoidella olio itse? Halloweeniin on aikaa vain kaksi päivää, joten mitään ei varmasti tapahdu näin lyhyessä ajassa.

Lauantai, Lokakuu 29

Olen ajatellut soittaa poliisille, mutta mitä sanoisin? En voisi keksiä tarinaa murtovarkaista tai mistään ihmisiin liittyvästä, koska silloin he eivät etsisi oikeaa asiaa. Kukaan ei saa tietää.

Aiemmin tänä iltana eräs naapurini järjesti halloween-juhlat. En mennyt sinne, koska minun täytyi työskennellä myöhään. Töitteni jälkeen hain Jamesin tämän ystävän luota ja meillä oli rauhallinen peli-ilta.

Kesken pelimme Jamesin täytyi käydä vessassa. Hän viipyi yli 15 minuuttia. Palatessaan hän kertoi minulle innoissaan, että kun hän oli katsonut olohuoneen ikkunasta, hän oli nähnyt "todella oudon pitkän miehen" joka juoksi sitä taloa kohti, jossa juhlia vietettiin tyhjä kassi kädessään. James kertoi, että tämä oli kadonnut talon takapihalle ja sekunteja myöhemmin tuli ulos kassi täynnä karkkeja ja naamiaisasu päällä. Tämän jälkeen mies juoksi naapuriini. Tämä toistui monta kertaa peräkkäin, mutta jokaisella kerralla miehellä oli erilainen asu päällään.

James sanoi että viimeisellä kierroksellaan mies pysähtyi yllättäen keskelle katua, ja sen oikea silmä kääntyi katsomaan suoraan häntä kohden. Sitten mies kääntyi suoraan Jamesiin päin ja sen suu kääntyi suurimpaan hymyyn mitä James oli koskaan nähnyt. Hän kertoi, että miehen suusta pilkotti "miljoonia hampaita."

Jamesin mukaan miehen hymy hyytyi yhtäkkiä ja sillä samalla hetkellä tämän leuka laskeutui miehen rintakehän päälle. Mies meni naapurini pihalle ja sen nähtyään James tuli raportoimaan minulle havainnoistaan.

Mielessäni pyöri kuva tästä hirviöstä hymyilemässä rakkaalle pojalleni. James luuli että miehen naamiaisasuun kuului rintakehällä roikkuva leuka ja miljoonat hampaat, mutta minä tiesin paremmin.

Sunnuntai, Lokakuu 30

Jälleen naapurini pihalle oli imestynyt uusia koristeita; muutamia luurankoja eri kokoisina ja erilaisiin naamiaisasuihin puettuina. Joukossa oli muun muassa Marilyn Monroe-luuranko, Darth Vader-luuranko, Abraham Lincoln-luuranko ja niin edelleen. Kaikki luurangot oli kiinitetty niskasta, joka jätti niiden jalat heilumaan tuulessa. Halusin kysyä naapuriltani mistä ihmeestä hän löysi kaikki koristeet ja miten hänen mielikuvituksensa riitti näin pitkälle.

Hieman jälkeen keskiyön olin saanut viimeinkin työni valmiiksi. Asettuessani nukkumaan kuulin ovikellon soivan. Uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Vastahakoisesti nousin lämpimästä sängystäni ja kävelin kohti ulko-ovea.

Avasin oven. Naapurini. Ei, ei se outo naapuri taloni vierestä vaan naapurini, jonka talo sijaitsee taloni takana. Hän on närkästynyt jostakin ja alkaa valittamaan minulle. En kuitenkaan kuule mitään, sillä silmiini on osunut naapurini pihalla oleva uusi luuranko. Se on muiden vieressä ja sen leuka roikkuu alhaalla, toisinkuin muilla luurangoilla. Se on pienempi kuin muut ja näyttää siltä, kuin siitä valuisi jotakin. Kuunvalo osuu juuri ja juuri sen silmiin; isot siniset silmät.

Käännän katseeni takaisin naapuriini joka on korottanut ääntään.
"Kuunteletko edes minua?" Naapurini tiuskaisee.
"Ky...kyllä kuuntelen." Vastaan hämmentyneesti.
"Mitä sinä oikein yritit aiemmin? Vaimoni sai melkein sydänkohtauksen siitä maskista jota käytit!"

Ilmeisesti poikani ja minä emme olleet ainoita jotka olivat nähneet naapurustossa liikuskelevan olion. Mutta miten ihmeessä naapurini yhdisti sen automaattisesti minuun?

"Äläkä yritäkään kieltää mitään. Näin kun hyppäsit aitasi yli ja menit piileskelemään kellariisi käytyäsi ensin säikyttelemässä vaimoani meidän pihallamme. Vaikka olikin pimeää, olen silti varma että näin sinut!" Naapurini sanoi uhmakkaasti.

"...Olen pahoillani..." Improvisoin. En jaksanut alkaa väittelemään asiasta, sillä tiesin etten ollut käynyt naapurini pihalla. "En tiedä mikä minuun meni... Voinko tehdä jotain hyvit-"
Sydämeni nousi kurkkuun.
"Odota täällä." Sanoin nopeasti.

Ei voi olla totta. Naapurini kertoi jonkun tai jonkin menneen kellariini. Juoksen huoneen ovelle, jossa Jamesin sänky sijaitsee. Tärisevin käsin käännän ovenripaa ja heilautan oven auki; poikani makaa sängyssään juuri niinkuin olin hänet viimeksi nähnytkin, kasvot seinään päin. Pieni vihan aalto pyyhkäisee ruumiini lävitse, sillä ovella oleva naapurini oli todellakin saanut minut säikähtämään. Menen takaisin ovelle, jossa naapurini edelleen seisoo kärsimättömänä.

"Anteeksi...Minä vain-"
Hän keskeytti minut.
"En jaksa kuunnella, minä en ole kiinnostunut ongelmistasi. Pysy vain kaukana minusta ja perheestäni. Onko selvä?"
"On...kyllä.."

Katseeni eksyy jälleen naapurini pihalla roikkuvan luurangon tuttuihin sinisiin silmiin.

"Minun täytyy kyllä myöntää, sait minut nauramaan kun juoksentelit ympäriinsä lasten Buzz-naamiaisasu päällä."

maanantai 25. toukokuuta 2015

Dyatlovin solan onnettomuus

HUOM: sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää herkimpiä

Tammikuussa vuonna 1959, 23-vuotias Igor Dyatlov johti kahdeksan nuoren neuvostoliittolaishiihtäjän ryhmää Uralin vuorille ja heidän päämääränään oli saavuttaa Otorten vuori. Ryhmä koostui seitsemästä miehestä ja kahdesta naisesta. Kaikkien yhdeksän ruumiin löytämisessä kesti yli kolme kuukautta. Ruumiiden löytöalue nimettiin myöhemmin Dyatlovin solaksi ryhmän johtajan Igor Dyatlovin mukaan.

Ryhmään kuuluivat: Igor Dyatlov, Semen Zolotarev, Lyudmila Duminina, Nicolai Thibeaux-Brignolle, Alexander Kolevatov, Yuri Krivonischenko, Rustem Slobodin, Yuri Doroshenko ja Zinaida Kolmogorava.

He löytyivät yli yhdeksän kilometrin päästä kohteestaan ja melkein 2 kilometrin päästä heidän leiripaikastaan osa ilman suksia, kenkiä tai takkeja arviolta -16 asteen pakkasessa. Kahdella heistä oli murtunut kallo, kahdella muulla oli valtavia rintakehän alueelle sijoittuvia vammoja ja yhdellä patikoijalla ei ollut kieltä. Neuvostoliiton tutkijat kertoivat heidän kuolemansa syyksi "tuntemattoman pakottavan luonnonvoiman," ja ilmoittivat tapauksen loppuunkäsitellyksi alle kuukausi ruumiideen löydöstä.

Kuusi patikoijista kuoli hypotermiaan ja kolme vammoihinsa. He kuolivat erillään - kaksi heistä löytyi puun alta läheltä nuotion jälkiä, kun taas kolme muuta löytyivät puun ja leirin väliltä ja neljä löytyivät rotkosta. Kahdella puun alta löytyneellä oli palovammoja käsissään. Rotkossa olleet ruumiit löydettiin vasta toukokuun 4 päivä, kolme kuukautta tapaturman jälkeen. Outoa oli myös se, että heillä oli toistensa vaatteita päällä: Ludmila Dubininan jalkojen ympärille oli kiedottu Yuri Krivonischenkon housut ja Semyon Zolotaryovin päällä olivat Dubininan hattu ja takki. Joissakin vaatekappaleissa oli repeämiä ja vaikutti siltä, että ne oli revitty jonkun päältä voimakeinoin. Lumessa oli pelkästään kahdeksat tai yhdeksät jalanjäljet, eli ei vaikuttanut siltä, että joku ulkopuolinen olisi sekaantunut tapahtumaan (ainakaan jalan). Alueella ei ollut jälkiä kamppailusta tai kenenkään retkikuntaan kuulumattoman ihmisen (tai eläimen) jälkiä. Helmikuun toisena päivänä alueella oli lumimyrsky, joka saatiin selville heidän päiväkirjojaan tutkimalla. Tuona päivänä tapahtui myös kyseinen tapaturma.


Heidän leirinsä oli pystytetty Kholat Syakhlin rinteelle (eng. Dead Mountain). Kaikki patikoijat - kahdeksan heistä 20-30 vuotiaita, lukuunottamatta Zolotaryovia joka lähestyi 40 ikävuotta - olivat kokeneita vuorikiipeilijöitä ja olivat joutuneet hiihttämään läpi jäätyneiden järvien ja asumattomien alueiden päästäkseen leiripaikalleen. Huonosta säästä ja hitaammasta etenemisestä huolimatta, heidän viimeisimmät päiväkirjamerkintänsä huokuivat vahvaa tahdonvoimaa.

He jopa tuottivat pienen sanomalehden matkastaan ennen lähtemistä, jonka he nimesivät "The Evening Otorten" ja jossa oli uutisotsikko "From now on, we know that the snowmen exist". Se kertoi, että lumimiehiä voi nähdä Pohjois-Uralilla, Otorten vuoren lähettyvillä. (He luultavasti vitsailivat viitaten kyseisellä lauseella itseensä.)

Sen jälkeen, kun ensimmäiset viisi ruumista löydettiin, oikeustieteellinen kuolemansyyn selvittäminen aloitettiin ja he tulivat siihen johtopäätökseen, että nämä viisi olivat kuolleet hypotermiaan. Kuolemat vaikuttivat aluksi melko suoraviivaisilta. Kuolleiden vähäinen vaatetus selitettiin paradoksaalisella riisuutumisella, joka voi tapahtua tietyssä hypotermian vaiheessa. Tällöin hypotalamus toimintahäiriöityy ja ruumiin lämpötila vaikuttaa valheellisesti nousevan nopeasti, vaikka oikeasti se vain laskee.

Tuhoutunut teltta
Patikoijien pahoin tuhoutunut teltta oli leikattu auki sisältä ja kaikki heidän tavaransa olivat yhä teltassa. Miksi he olivat lähteneet vähissä vaatteissa teltasta jäätävään viimaan, vaikka heidän toppavaatteensa olivat teltassa? Ottaen huomioon teltan auki repimisen sisältä päin, he olivat luultavasti lähteneet teltasta kiireessä. Outoa kyllä, Zolotaryov oli lähtenyt leirialueelta ilman varusteitaan, mutta hänellä oli kamera mukanaan. Slobodilla oli pieni halkeama kallossa, mutta tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että olosuhteet koituivat hänen kohtalokseen, ei halkeama kallossa. Yhtään ulkoisia vammoja ei löydetty keltään ryhmään kuuluneista.

Igor Dyatlovin ruumis
Dubininan ja Thibeaux-Brignollen ruumiit
Kun rotkon neljä ruumista löydettiin ja tutkittiin, saatin selville seuraavat asiat: sekä Dubininan että Zolotarevin kylkiluut olivat murtuneet ja Nicolai Thibeaux-Brignollesilla oli laaja kallonmurtuma. Eräs tutkijoista vertasi näiden kolmen vammoja vammoihin, jotka ihminen voisi saada autokolarista. Oli selvää, ettei kukaan ihminen ollut aiheuttanut vammoja patikoijille. Kun Dubinina löydettiin, häneltä puuttui kieli. Tämä herätti keskustelua mahdollisesta ulkopuolisesta hyökkääjästä. Kuka kykenisi tällaiseen? Leikkasiko joku ryhmän jäsenistä kielen? Miksi? Mutta edelleenkään ei ollut minkäänlaista näyttöä siitä että ryhmään kuulumattomia ihmisiä olisi ollut lähettyvillä, ei edes paikallisia Mansi-kansaan kuuluvia ihmisiä, joiden tiedetään oleskelevan alueella. Yksi hämmentävistä seikoista on se, että joidenkin patikoijien vaatteista löytyi suuria määriä säteilyä.

Koska syyllisiä ei ollut, tutkimukset lopetettiin toukokuussa 1959, vain muutama viikko neljän viimeisen ruumiin löytymisen jälkeen. Äkillinen lopettaminen sai erilaiset teoriat liikkelle tapahtumien kulusta. Kauempana ollut retkeilyryhmä kertoi nähneensä oransseja valoja taivaalla Dyatlovin ryhmän kuoliniltana. Koska osasta Dyatlovin ryhmän jäsenten vaatteista oli löytynyt säteilyä, jotkut epäilivät että he olivat juoneet saastunutta sulanutta lunta.Viiden ryhmään kuuluneen henkilön hautajaisiin osallistunut kertoi, että ruumiit olivat oranssihtavia. On liikkunut myös lukuisia huhuja avaruusolioiden ja UFOjen sekaantumisesta tapaturmaan. Jotkut jopa väittivät että ryhmäläisten ennen matkaa julkaistussa lehdessä mainitut lumimiehet olivat syyllisiä.

Ryhmäisten muistoksi pystytetty monumentti
Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä vastausta siihen, mitä todella tapahtui tuona kyseisenä iltana. Varmaa vastausta emme varmaan koskaan saakaan, sillä eloonjääneitä ei ole. Jos haluatte syventyä vielä enemmän tapaukseen, sen pohjalta on tehty elokuva nimeltä "Devil's Pass".

lauantai 23. toukokuuta 2015

Elisa Lamin mysteerinen kuolema


Helmikuussa 2013, tämä kuvissakin näkyvä 21-vuotias opiskelija Vancouverista, Canadasta, löytyi kuolleena Los Angelesin Cecil-nimisen hotellin katolla sijaitsevasta vesisäiliöstä. Kuolemansyytutkijat kertoivat, että syy kuolemaan oli "hukkuminen tapaturmaisesti" ja mitään jälkiä huumausaineista tai alkoholista ei löytynyt ruumiinavauksen yhteydessä. Kuinka hyvänsä, Elisa Lamin kuolemaan liittyy paljon enemmän asioita, joista on olemassa todistusaineistoa. Ensimmäinen todistusaineisto on valvontakameran nauha, joka nauhoitti Elisan outoa käytöstä vain hetkiä ennen kuin hän menetti henkensä.

Neljäminuuttinen Youtube-video näyttää Elisan painamassa kaikkia hissin painikkeita ja odottamassa sen liikkeelle lähtöä. Kun hän huomaa, että hissin ovet eivät sulkeudu, hän alkaa käyttäytymään erittäin oudosti. Tässä on kyseinen video:
Aluksi Elisa menee hissin sisään ja ilmeisesti painaa kaikkia hissin nappeja. Hän odottaa että jotain tapahtuisi, mutta jostain syystä hissin ovet eivät sulkeudu. Hän alkaa katselemaan ympärilleen kuin odottaisi (tai pelkäisi) jotain. Videon kohdassa 1:57 hänen kätensä alkavat liikkumaan erittäin oudolla tavalla ja näyttää kuin hän puhuisi jollekin. Sitten hän kävelee pois. Hissin ovet sulkeutuvat Elisan poistuttua ja se näyttää toimivan jälleen normaalisti. Hissi jatkaa kulkuaan tyhjillään käyden jokaisessa kerroksessa, jotka Elisa on painanut.

Heti videon tapahtumien jälkeen, Elisa ilmeisesti pääsi hotellin katolle ja kiipesi yhteen sen vesitankeista hukkuen sinne. Hänen ruumiinsa löydettiin pari viikkoa kuoleman jälkeen, kun hotellin vieraat alkoivat tekemään valituksia hotellin veden mausta ja väristä.

Monet ihmiset videon katsottuaan tulevat siihen johtopäätökseen, että hänen on täytynyt olla huumeiden alaisena. Elisalla ei kuitenkaan ollut taustaa huumeiden käytöstä ja ruumiinavauksen yhteydessä huomattiin, ettei Elisalla ollut elimistössään minkäänlaisia huumeita. Kun tarkastellaan kuoleman olosuhteita, asiat muuttuvat yhä oudommiksi.


Cecil-hotellin synkkä historia

Hotelli rakennettiin vuonna 1920 "liikemiehille jotka tulivat viettämään kaupungissa yön tai pari", mutta se jäi pian hienompien hotellien varjoon. Se sijaitsi lähellä pahamaineista slummikortteli-aluetta ja alkoi vuokraamaan huoneita pitkäaikaisesti halvalla hinnalla. Tällainen toimintaperiaate houkutteli epäilyttäviä asiakkaita. Hotellin maine muuttui nopeasti epäluotettavan oloisesta kammottavaan kun se joutui valokeilaan lukuisista sen seinien sisällä tehdyistä murhista ja itsemurhista. Myös kuuluisat sarjamurhaajat ovat majailleen hotellissa sen historian aikana.

Las Vegasin Guardian Express kertoo jutussaan "Elisa Lam, Morbid History Of Two Serial Killers Unfolds at Cecil Hotel" seuraavasti:

"Hotellin historiaan liittyy kaksi sarjamurhaajaa: Richard Ramirez ja Jack Unterweger.


Kuolemaantuomittu Ramirez, lempinimeltään "The Nightstalker", majaili Cecil-Hotellin ylimmässä kerroksessa vuonna 1985. Häneltä perittiin 14 dollaria yöltä. Hotellissa, jonka asiakaskunta vaihtui nopeaa, hän pysyi huomaamattomana kun hän seurasi ja tappoi 13 naispuolista uhriaan. Richard Schave kertoi "Hän vei veriset vaatteensa hotellin roskakoriin murhiensa päätteeksi ja palasi takaisin sisälle takaoven kautta."

Jack Unterweger oli toimittaja, joka julkaisi Los Angelesissa tapahtuneista rikoksista Itävaltalaiseen lehteen vuonna 1991. "Me uskomme että hän asui Cecil-hotellissa kunnianosoituksena Ramirezille," Schave sanoi.

Unterwegeria syytetään kolmen prostituoidun tappamisesta Los Angelesissa niihin aikoihin kun hän majaili Cecilissä.

50- ja 60-luvulla Cecil tunnettiin paikkana, jonka ikkunoista ihmiset hyppäsivät kuolemaansa. Noin 50-vuotias Helen Gurnee hyppäsi seitsemännen kerroksen ikkunasta, pudoten Cecil-Hotellin edustalle lokakuun 22 päivä, vuonna 1954. Julia Moore hyppäsi kahdeksannen kerroksen ikkunasta Helmikuun 11 päivä, vuonna 1962. Pauline Otton, 27, hyppäsi yhdeksännen kerroksen ikkunasta hänen miehensä kanssa käydyn riidan päätteeksi lokakuun 12 päivä, vuonna 1962. Otton tippui jalkakäytävää pitkin kävelleen George Gianinnin, 65, päälle. Molemmat kuolivat välittömästi.

Myös yksi hotellin vieraista murhattiin. "Pigeon Goldie" Osgood, eläkkeelle jäänyt puhelinoperaattori, joka tunnettiin läheisen puiston puluje suojelemisesta ja ruokkimisesta, löytyi lattiasta kattoon kolutusta huoneestaan kuolleena kesäkuun 4 päivä, vuonna 1964. Häntä oli raiskattu, puukotettu ja kuristettu. Kyseinen rikos on yhä selvittämättä."

Liitokset elokuvaan "Dark Water" (sisältää juonipaljastuksia!!)

Elisa Lamin tarina on pelottavan samankaltainen vuoden 2005 kauhuelokuvaan "Dark Water" verrattuna. Dahlia, elokuvan päähenkilö, muuttaa nuoren tyttärensä Cecilian kanssa vuokrataloon.

Black Dahlia oli Elizabeth Shortille annettu lempinimi. Short joutui raa'an murhan kohteeksi vuonna 1947. Tapausta ei koskaan selvitetty. On myös huhuttu, että Black Dahlia oli asiakkaana Cecil Hotellissa juuri ennen kuolemaansa.

Elokuvassa tyttären nimi, Cecilia, on huomattavasti samankaltainen hotellin nimeen verrattuna.

Kun Dahlia muuttaa asuntoonsa, hän huomaa, että hänen vessansa katosta vuotaa tummaa vettä. Hänelle selviää, että nuori tyttö nimeltä Natasha Rimsky hukkui rakennuksen katolla olleeseen vesisäiliöön, minkä johdosta vesi muuttui mustaksi. Elisa Lamin ruumis löydettiin myös vesitankista kahden viikon jälkeen, kun hotellin vieraat valittivat veden väristä ja mausta.

Elokuvan loppu on myös erittäin samankaltainen: rakennuksen hissiin tulee toimintahäiriö. Onko Elisa Lamin kuolema yksi rituaalisista murhista jotka on suoritettu jonkun Hollywood-elokuvan esimerkin mukaisesti?


Ei sittenkään rikosta tai yliluonnollisia tapahtumia?

Kesäkuussa 2013, asiantuntijat kertoivat Elisa Lamin kuoleman olleen tapaturmainen ja hänen epäiltiin kärsivän kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Jotkin kysymykset kuitenkin pysyvät vastaamattomina. Miten Elisa, joka ei ilmeisesti ollut aivan täysin järjissään, joutui hotellin vesisäiliöön alueelle, jonne on erittäin vaikea päästä? Seuraavassa videossa näkyy uutisraportti, joka kuvailee aluetta vesisäiliöiden ympärillä:

Kuten toimittaja kertoo videolla, katon alue on suojattu hälytysjärjestelmällä ja vesisäiliöille on hankala päästä. Miten Elisa sitten pääsi alueelle? Ja miten hän sulki vesisäiliön kannen? Ja suurin kysymyksistä: miksi hän meni vesisäiliöön?

Kuten tavallisestikin oudoissa kuolemaanjohtavissa tapahtumissa, asiantuntijat ovat olleet erittäin vähäpuheisia tutkimuksista. Mitä todella tapahtui Cecil-hotellissa? Miksi eri asioiden välillä on niin paljon sattumia? Miksi Elisa Lam käyttäytyi niin oudosti hississä? Liittyikö hänen kuolemaansa jotain rituaalista? Miksi Cecil-hotellissa on tapahtunut niin paljon synkkiä asioita? Onko paranormaaleilla asioilla osuutta kuolemaan? Kuten elokuvan Dark Water iskulause menee: "Some mysteries are not meant to be solved".

Tiedote

Hei kaikki lukijani.

Olen teille enemmän kuin selityksen velkaa yhtäkkisestä katoamisestani bloggailun parissa. Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui paljon asioita, joista en nyt ala täällä yleisesti kertomaan. Toinen syy oli yksinkertaisesti inspiraation loppuminen. Olen miettinyt tämän reilun vuoden tauon aikana sitä, alkaisinko jälleen postaamaan tänne vai lopettaisinko blogini kokonaan. Ymmärsin, ettei blogin lopettaminen ole vaihtoehto, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja samalla sain myös uusia inspiraation lähteitä. Ulkoasu tulee muuttumaan, sekä tietenkin uusia postauksia tulee.

On hienoa huomata, että huolimatta minun poissaolostani olette olleet akitiivisia blogissa. Kiitän teitä siitä. Kommentteja on tullut satoja tauon aikana, joten valitettavasti en kykene vastamaan kaikkien kommentteihin vaikka haluaisinkin.

Pyytäisin nyt teiltä toivomuksia postauksien suhteen. Myös minulle jo esitettyjä toiveita voitte laittaa tämän postauksen kommentteihin.

Yksinkertaisesti sanottuna siis, blogi heräilee jälleen henkiin!