perjantai 24. heinäkuuta 2015

Japanilaisia urbaanilegendoja

Tominon Helvetti
Tämä suosittu japanilainen legenda on runosta nimeltä "Tomino's Hell". Sanotaan, ettei runoa saisi lukea ääneen koskaan. Runon on kirjoittanut Yomota Inuhiko ja se on kirjassa nimeltä "The Heart Is Like A Rolling Stone". Se ilmestyi myös Saizo Yason runokokoelmassa vuonna 1919. Ei ole varmuutta siitä, miten runoon liittyvät uskomukset saivat alkunsa, mutta varoitus "Jos luet tämän runon ääneen, kauheita asioita tapahtuu." antaa sellaisen vaikutelman, että runon yhteyteen olisi liitetty jonkinlainen kirous.

Runoon liittyvä tarina oli aikoinaan todella suosittu 2ch -nimisellä foorumilla, jonne ihmiset lähettivät kuvia ja videoita runoon littyen. He halusivat näyttää rohkeutensa muille ja lukea runoa ääneen. Jotkut käyttäjät kertoivat, ettei mitään ollut tapahtunut. Toisaalta taas monet eivät koskaan palanneet foorumille kertomaan tuloksista. Jos aijot lukea runon ääneen, lue se mieluummin japaniksi kuin englanniksi.

Pääset lukemaan runon TÄSTÄ.


Inunakin kylä
Inunakin kylä on täysin eristäytynyt muista Japanin kylistä ja kaupungeista. Edes paikalliset eivät löydä paikkaa helposti, joka saa useat epäilemään, onko kylää edes olemassa. Kerrotaan, että kylän ulkopuolella on kyltti jossa lukee "Japanin perustuslaki ei ole voimassa täällä". Sanotaan myös, että kylän asukkaat harjoittavat päivittäin kannibalismia ja insestiä, sekä tappavat ihmisiä. Jostain syystä elektroniset laitteet eivät toimi ollenkaan alueella ja monet ihmiset, jotka ovat matkustaneet tutkimaan kylää eivät ole koskaan palanneet takaisin.


Matsuen linna
Hitobashira
Hitobashira tarkoittaa "ihmispylvästä". Tämä kyseinen legenda sai alkunsa muinaisessa Japanissa. Ihmiset uskoivat, että jumalille täytyi tehdä uhrauksia, jotta heidän rakennuksensa pysyisivät vankkoina. Uskottiin myös, että jumalat alkaisivat suojelemaan rakennuksia, joiden puolesta uhraukset oli tehty. Mutta mitä nämä uhraukset sitten olivat? Ihmiset muun muassa muurasivat elävältä uhreja rakennusten rakenteisiin ja pylväisiin. Nämä väkivaltaiset kuolemat johtivat siihen, että viattomien uhrien sielut jäivät sidoksiin paikkoihin, joiden vuoksi nämä oli uhrattu.

Yksi kuuluisimmasta tarinoista liittyen kyseiseen legendaan kertoo Matsuen linnasta, joka rakennettiin 1600-luvun alussa. Paikallisten mukaan linnan kiviseinämä romahti useaan otteeseen rakennusvaiheessa. Rakennusmiehet uskoivat, että ihmispylväs auttaisi asiaa ja he päättivät mennä etsimään sopivaa henkilöä paikallisilta Bon-festivaaleilta. He valitsivat nuoren ja kauniin naisen, kaappasivat hänet ja sulkivat seinän sisälle. Tämän jälkeen he kykenivät saamaan rakennuksen valmiiksi ilman seinän romahtamista. Sanotaan, että naisen levoton sielu jäi vaeltamaan linnassa sen valmistumisen jälkeen.



Okiku-nukke
Kerrotaan, että 17-vuotias poika nimeltä Eikichi Suzuki osti nuken vuonna 1918. Hän oli ollut kiertelemässä tunnetun ostoskadun, Tanuki-kojin liikkeitä ja päättänyt ostaa nuken 2-vuotiaalle sisarelleen Okikulle. Tyttö rakasti nukkeaan ja leikki sillä päivittäin, mutta yllättäen seuraavana vuonna hän sairastui ja kuoli. Perhe asetti nuken talon alttarille ja rukoili Okikun puolesta jokainen päivä.

Vain muutama kuukausi myöhemmin outoja asioita alkoi tapahtumaan. Nuken hiukset alkoivat kasvamaan ja useat kertovat, että nukke saattoi liikkua itsestään silloin tällöin. Ihmiset väittivät, että Okikun henki oli riivannut nuken. Nukke nimettiin Okikuksi tytön mukaan.

Suzukin perhe muutti Sakhaliin ja he päättivät lahjoittaa Nuken Mannenjiin. Sitä on säilytetty Mannenjin temppelissä Japanissa vuodesta 1938 lähtien. Hiusten kasvulle ei ole löytynyt selitystä ja temppelin mukaan nuken hiukset leikataan säännöllisesti. Eräs tutkija jopa kertoi, että nuken hiukset ovat tismalleen samanlaiset kuin lapsilla.


Jinmenken
Jinmenken on jälleen yksi legenda Japanista, joka on liikkunut ihmisten keskuudessa vuosisatoja. Jinmenkenit ovat yksinkertaisesti sanottuna koiria, joilla on ihmisen kasvot ja niiden kerrotaan osaavan puhua.

Ne, jotka ovat väittäneet nähneensä kyseisen olennon kertovat, että se näyttää kaukaa katsottuna tavalliselta koiralta, mutta läheltä katsottuna sillä on ihmisen kasvot. Jinmenkenit eivät ole ystävällisiä, sillä niiden sanotaan joko solvaavan tai hätistävän ihmisiä pois luoltaan puhuessaan.

Erään tarinan mukaan ravintolan kokki oli viemässä roskia ravintolan takapihalla sijaitsevaan roskakoriin. Hän huomasi, että kulkukoira oli penkomassa ruuantähteitä, jotka oli aiemmin viety sinne. Hän yritti ajaa koiran pois, mutta koira vain katsoi miestä ihmisen kasvoillaan ja tokaisi "Jätä minut rauhaan."

Jinmenkenien näkemisen uskotaan ennustavan pahaa ja niitä syytetään usein onnettomuuksista ja katastrofeista. Jotkut legendat kertovat, että Jinmenkenit ovat liikenne-onnettomuuksien uhrien henkiä, jotka ovat uudelleensyntyneet koirina. Toisten mukaan taas nämä kyseiset oliot ovat pahojen henkien riivaamia. Villeimmissä tarinoissa Jinmenkenit ovat ihmisen ja koiran risteytymiä, jotka luotiin biologisessa kokeessa. Ne kuitenkin onnistuivat pakenemaan laboratorioista ja vaeltavat nyt pitkin Japanin katuja.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

18 asiaa joita kauhuelokuvat opettivat meidät pelkäämään 2. osa

Lue ensimmäinen osa täältä!

1. Elokuvan The Hitcher ansiosta et tule koskaan ottamaan liftareita kyytiisi.

2. Elokuvan The Ring jälkeen mietit kahdesti ennenkuin katsot nimettömän VHS-kasetin.

3. Uuteen taloon muuttaminen ei tule kuuloonkaan ilman perinpohjaista taustatutkimusta talon historiasta, kiitos elokuvan The Haunting In Connecticut.

4. Äidinrakkaus. Elokuvan Mama jälkeen se on saanut aivan uudenlaisen merkityksen.. Karmivan sellaisen.

5. Peileihin vilkaiseminenkaan saa sinut pelkäämään katsottuasi elokuvan Mirrors.

6. Sanot "Ei kiitos." mökkiviikonlopulle elokuvan Dead Snow jälkeen.

7. Saunominen ei ole enää rentouttavaa elokuvan 247°F jälkeen.

8. Kieltäydyt menemästä hiihtohisseihin katsottuasi elokuvan Frozen.

9. Tulet vainoharhaiseksi jos sinulla on pieniäkin nuhan oireita kiitos elokuvan Contracted.

10. Elokuva Orphan on suurin syy sille, mikset tule koskaan adoptoimaan lasta.

11. Kohtelet ihmisiä jotka sanovat rakastavansa autojaan hyvin nähtyäsi elokuvan Christine.

12. Cujon takia kierrät isommat koirat kaukaa; etenkin bernhardinkoirat.

13. The Babadook sai sinut pelkäämään pimeää entistä enemmän.

14. Megan Is Missing on syy sille, mikset tapaa henkilöä, johon olet tutustunut netissä.

15. Pelletkö ovat hauskoja? Ei elokuvan Clown jälkeen.

16. Elokuva The Fourth Kind sai sinut hokemaan itsellesi "Avaruusolentoja ei ole olemassa." yhä uudelleen ja uudelleen.


17. Hissi vai portaat? Elokuvan Devil näkemisen jälkeen ehdottomasti portaat. Aina.

18. Elokuva Claustrophobia muistuttaa sinua siitä, ettei keneenkään kannata luottaa.

Midnight game

"Midnight Game" oli alunperin vanha pakanallinen rituaali, jota käytettiin pääasiassa sellaisten rankaisemiseen, jotka olivat rikkoneet pakanallisen uskonnon lakeja.

Vaikka rituaalin tarkoitus oli pääasiassa vain pelästyttää kohdehenkilö, saattoi olla hyvinkin mahdollista, että se koitui joidenkin onnettomien kohtaloksi.

Vielä suurempi mahdollisuus oli, että rituaali aiheutti pysyviä mielenterveydellisiä haittoja. Sen takia on erittäin suositeltavaa, ettet suorittaisi tätä rituaalia, joka nykyisin tunnetaan pelinä nimeltä "Midnight game".

Jos haluat sukeltaa pimeiden rituaalien maailmaan, jatka lukemista. Seuraavana tulevat yksinkertaiset ohjeet pelin valmistelusta suorittamiseen.

Alkuvalmistelut:

Täytyy olla täsmälleen keskiyö, eli kellon täytyy näyttää 00:00. Muuten peli ei tule onnistumaan.

Mitä tarvitset:

- kynttilä
- pala paperia
- kynä
- tulitikkuja tai sytytin
- suolaa
- puinen ovi
- ainakin yksi tippa vertasi

Jos pelaat useamman ihmisen kanssa, he tarvitsevat omat tarvikkeensa.

Pelin kulku:

1. Kirjoita koko nimesi (ensimmäinen,toinen ja sukunimi) paperinpalalle. Laita ainakin yksi tippa vertasi paperille. Anna sen imeytyä paperiin.

2. Sammuta kaikki valot paikasta, jossa olet. Mene puisen oven luokse ja laita nimelläsi varustettu paperinpala oven eteen. Nyt, ota kynttilä esille ja sytytä se. Aseta kynttilä paperinpalan päälle.

3. Koputa oveen 22 kertaa. Kellon täytyy olla tasan 00:00 yöllä viimeisen koputuksen aikana. Tämän jälkeen avaa ovi, puhalla kynttilä ja sulje ovi. Olet juuri päästänyt "Midnight manin" taloosi.

4. Sytytä kynttiläsi välittömästi uudelleen.

Nyt peli on alkanut, Sinun täytyy kävellä ympäriinsä täysin pimeässä talossa, ainoana valonasi kynttilä, jota kannat mukana. Sinun täytyy välttää taloon astunutta Midnight mania kaikin keinoin, kunnes kello näyttää 03.33 aamuyöllä. Jos kynttiläsi sammuu yllättäen, se tarkoittaa, että Midnight Man on lähellä. Sinun täytyy sytyttää se seuraavan kymmenen sekunnin sisällä.

Jos et onnistu sytyttämään kynttilää, sinun täytyy välittömästi tehdä ympärillesi suolarinki. Jos et onnistu siinäkään, Midnight Man luo hallusinaation pahimmasta pelostasi ja repii sisäelimesi ulos yksi kerrallaan. Tulet tuntemaan kivun, muttet kykene reagoimaan.

Jos onnistut tekemään suolaringin, sinun täytyy pysyä sen sisällä kunnes kello näyttää 03.33 aamuyöllä.

Jos taas onnistut kynttilän sytyttämisessä, sinun ei tarvitse tehdä suolarinkiä ja voit jatkaa peliä. Kuten jo aiemmin mainittiin, sinun täytyy jatkaa peliä kello 03:33 asti. Jos kohtaat Midnight Manin tai joudut suolaringin sisälle vangiksi, olet automaattisesti hävinnyt pelin. Midnight Man lähtee kodistasi kello 03:33 ja voit jatkaa aamuasi normaalisti. Jos taas et kohtaa Midnight Mania kertaakaan ja et joudu suolarinkiin, onnea! Olet voittanut pelin.

Ohjeita:

Midnight Man on lähellä, jos lämpötila tippuu nopeasti, näet ihmisen muotoisen varjon pimeydessä ja/tai kuulet hiljaisia kuiskauksia ympäriltäsi. Jos koet mitään näistä, vaihda huonetta siirtyäksesi kauemmas ja välttääksesi kohtaamisen.

ÄLÄ sytytä päälle yhtään valoa pelin aikana.
ÄLÄ käytä taskulamppua.
ÄLÄ mene nukkumaan kesken kaiken.
ÄLÄ yritä käyttää jonkun toisen verta nimelläsi varustettuun paperiin.
ÄLÄ käytä sytytintä kynttilän sijaan.
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ yritä yllyttää Midnight Mania millään tapaa.

Vaikka peli on ohi, se tulee aina tarkkailemaan sinua...
Onnea matkaan, tulet tarvitsemaan sitä.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Uusi puhelin


Muutama kuukausi sitten, sukulaiseni (joka on yksinhuoltaja) osti uuden puhelimen. Kun hän palasi kotiinsa pitkän työpäivän jälkeen, asetti hän puhelimen pöydälle ja meni katsomaan televisiota. Hänen poikansa tuli välittömästi uteliaaksi nähtyään uuden puhelimen ja kysyi, saisiko leikkiä sillä. Äiti suostui sillä ehdolla, ettei poika soittaisi kellekään tai koskisi tekstiviesteihin.

Noin kello 11:20, äiti alkoi tuntea olonsa uneliaaksi ja päätti käydä nukuttamassa poikansa. Hän käveli pojan huoneeseen ja yllätyksekseen huomasi, että se oli tyhjä. Pojasta ei näkynyt jälkeäkään. Äiti juoksi omaan huoneeseensa ja löysi pojan nukkumasta puhelin kädessään.

Helpottuneena äiti otti puhelimen ja tarkisti, ettei poika ollut tehnyt mitään muutoksia siihen. Hän huomasi vain muutamia, kuten uuden taustakuvan ja soittoäänen. Sitten hän meni tarkistamaan puhelimen kuvat. Äiti alkoi poistamaan pojan ottamia kuvia, kunnes jäljellä oli enää vain yksi.

Hän tuijotti kuvaa järkyttyneenä. Kuvassa hänen poikansa nukkui sängyllä ja sen oli ottanut joku muu... Kuvassa näkyi osa vanhemman naisen kasvoista.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kuolemanjälkeiset kuvat

Tämän postauksen myötä toivotan tervetulleeksi Kauhublogin toisen ylläpitäjän, Hazardin!



Erityisesti 1800-luvulla oli yleistä valokuvata kuolleita. Kuvien ottaminen oli kallista, joten kuoleman jälkeen otetut kuvat saattoivat olla jopa ainoita henkilöstä olemassa olleita kuvia.

Ruumiit aseteltiin yleensä luonnollisiin asentoihin istumaan tuolille tai sohvalle. Heidän silmänsä avattiin, jotta luotaisiin ikäänkuin illuusio siitä, että henkilö olisi edelleen hengissä kuvan ottamisen aikaan.

Valokuvissa äiti oli usein tärkeässä roolissa ja saattoi jopa pitää menehtyneen lapsensa kädestä kiinni. Joissakin olosuhteissa ruumiideen silmät suljettiin ja heidät sijoitettiin makaamaan vuoteelle, jotta näyttäisi siltä, että he olisivat vain syvässä unessa.

Vaikka kuoleman jälkeisten kuvien ottaminen saattaa vaikuttaa nykyihmisen näkökulmasta karmivalta, niissä ei nähty tuolloin mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kuvat olivat myös valokuvaajan kannalta helpompia. Kamerat eivät olleet yhtä kehittyneitä, joten pienikin liike näkyi sumeana kohtana kuvassa. Kuolleita kuvatessa pelkoa kuvan epäonnistumisesta liikehdinnän vuoksi ei luonnollisesti ollut.
Kuvan keskellä seisova John O'Connor oli ollut kuvan ottamishetkellä jo kaksi vuotta kuolleena. Kuvissa käytettiin tukia, jos haluttiin kuvata ruumis pystyasennossa.

Lapsi lempilelunsa kanssa
Mies kuolleen vaimonsa kanssa
Vanhemmat kuolleen tyttärensä kanssa

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Nimi

Tiesin aina, että rakkaalla isoäidilläni oli jokin vikana. Hän alkoi yhtäkkiä puhumaan jostain olennosta.

"Se seuraa minua," hän saattoi kuiskata.
Hänen harmaa ihonsa muuttui yhä harmaammaksi.

"Se puhuu minulle,"
Hänen pupillinsa laajenivat.

Kuten moni rakastava perhe olisi luultavasti reagoinut, me ajattelimme vain, että vanhuus saa hänen käyttäytymään kyseisellä tavalla ja päätimme viedä hänet vanhustenkotiin. Tämä ratkaisu oli mielestämme hänen turvallisuutensa kannalta parhain.

Aina silloin tällöin vierailin isoäitini luona. Yleensä löysin hänet istumasta tuolissaan ja puhumassa jollekin. Ainut ongelma oli, että huoneessa ei ollut ketään muuta meidän lisäksemme. Sama kaava toistui melkeinpä aina. Eräänä vierailukertana hän kertoi minulle, mitä näki jokainen ilta.

"Valkoiset kuopat silmien tilalla,"
Hänen kehonsa väreili.

"Se katsoo sisään ikkunastani, odottaen sopivaa tilaisuutta,"
"Odottaen, odottaen että sa..." hän hiljeni hetkeksi "sanon sen nimen..."

Ajattelin jälleen, että tämä oli hänen muistisairautensa oireilua ja jatkoin elämääni normaalisti miettimättä hänen puheitaan kummemmin.

Eräänä päivänä päätin mennä tapaamaan rakasta isoäitiäni. Kuten tavallista, hän istui tuolissaan selkä minuun päin käännettynä. Tällä kertaa hän kuitenkin kääntyi välittömästi puoleeni ja sanoi sen nimen.

Isoäitini katosi mystisesti sinä iltana.

Tähänkään päivään mennessä en kykene muistamaan, millä nimellä hän kutsui sitä oliota.

Oliko se CandleJack?

En muis

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Maski


Tänään vein 7-vuotiaan poikani Jamesin kaupunkiin Halloween-ostoksille. Minun ei tarvinut ostaa yhtään karkkia tänä vuonna, sillä asumme pienessä maatalouskylässä kaupungin ulkopuolella ja on hyvin epätodennäköistä että kukaan kiertelisi halloweenina näin syrjäisessä naapurustossa. Muutin tänne viimevuonna, sillä erosin vaimostani ja menetin sekä vanhan taloni että Jamesin huoltajuuden. J

James ja minä rakastamme Halloweenia. Se on yksi niistä vähäisistä ajoista vuodessa jolloin Tracy hyväksyy sen, että James saa tulla vierailemaan luonani. James on hänen kanssaan muut lomat ja juhlat vuoden aikana. Saan nähdä häntä omana syntymäpäivänäni ja Halloweenia edeltävänä viikkona, ellei Tracy estä sitä jotenkin. Olin yllättynyt kun hän päästi Jamesin kanssani ostoksille.

Kauppoja kierrellessämme James osoitti vahvaa mieltymystä Toy Storista tuttua Buzzin asua kohtaan. On tyypillistä, että lapsi tykkää kaikista kalleimmasta asusta kaupassa. En kyennyt kuitenkaan kieltäytymään ostamasta sitä, kun katsoin hänen syvänsinisiä silmiään. James valitsi myös kaikki talon koristeet. Tiedän, että emme tule saamaan yhtään karkki-keppostelijoita mutta talon koristeleminen halloweeniksi on aina ollut meidän yhteinen perinteemme.

Perjantai, Lokakuu 21

Näyttää siltä että James ja minä voitamme "Parhain Halloween Koristelu"-palkinnon, sillä harmillisesti tässä naapurustossa taloni on ainut valopilkku pimeässä. Kun asuin vielä Jamesin ja ex-vaimoni kanssa, me voitimme palkinnon koristeluistamme lähes jokainen vuosi.

Välihuomautuksena voin kertoa, että nykyinen naapurini törsäilee aina Halloween-koristeluissa. Hänen pihallansa olevia kylttejä koristaa kliseinen teksti "Hyvää Halloweenia!" ja talon ulkokuori on koristeltu mitä mahtavimmilla kauhu-aiheisilla virityksillä.  Esimerkkinä mainitsen naapurin autotallin oveen kiinnitetyn köyden, jossa roikkuu kalliin näköisiä luita ja pääkalloja. Hän oli myös asettanut luita törröttämään maasta. Niissä ei ollut väriä tai yksityiskohtia vaan ne olivat vain normaaleja luita, joita oli asetettu sinne tänne. Hänestä ei ole mihinkään.

Lauantai, Lokakuu 22

Kävellessäni aamuyöllä talossani, huomasin keittiön ikkunassa nopeaa liikehdintää. Halusin luonnollisesti tietää, mitä on tekeillä ja miksi joku liikkuu taloni lähettyvillä tähän kellonaikaan. Peräännyin hitaasti, jottei minua huomattaisi ja näin jälleen liikettä ikkunan takana. Kävelin hitaasti kauemmaksi ikkunasta ja menin katsomaan lasisesta takaovesta. Näin osittain ihmisen pään aidan takana ja näytti siltä, kuin se katselisi minua. Kuka ikinä se olikin, huomattuaan että katsoimme toisiamme se kyyristyi ja katosi näkökentästäni.Tälläkertaa menin katsomaan olohuoneen ikkunasta, joka osoitti samaan suuntaan kuin keittiön ikkuna, mutta eristä kulmasta.

Pysyin matalana. Raotin verhoa ja huomasin, että pihallani liikkui hahmo, jonka kasvoilla oli maski. Maskissa oli ammottava, roikkuva suu, samantapainen kuin mitä Scream-elokuvissa olevalla murhaajalla on päällään. Ainut eroavaisuus oli, että leuka heilui tuulessa ja suussa olivat myös hampaat.

Noin kymmenen sekunnin kuluttua siitä kun näin sen, sen toinen silmä alkoi hitaasti kääntyä vasemmalle eli sinne, missä minä olin. Huomattuaan minut se katosi yön pimeyteen.

Tiistai, Lokakuu 25

En oikeastaan tunne naapureitani, enkä tiedä mistä hän saa kaikki halloween-koristeensa. Huomasin tänään uuden koristeen hänen ulko-ovensa vierellä. Se oli keraaminen kulho joka oli täynnä muovisia sisäelimiä. Sen takana oli valkoinen paperinpala jossa luki "OTA YKSI". Koko kyltti oli veristen sormenjälkien tahrima. Vielä vakuuttavampi oli hänen seinänsä, joka oli töhritty punaisenruskeaksi.

Olen puhunut naapurilleni vain kerran; kun olin juuri muuttanut talooni. Hän vaikutti oudon järkyttyneeltä. Kun lähestyin häntä kysyin, oliko kaikki kunnossa. Hän sanoi olevansa myöhässä töistä joka oli outoa, sillä kello oli noin puoli yhdeksän illalla. Kysyin häneltä missä hän työskenteli ja hän paljasti minulle että hän oli biologi ja työskenteli sotilastukikohdassa.

Joka kerta kun näin hänet ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen, hän käyttäytyi erittäin kömpelösti ja vaikutti kiusaantuneelta. Minä ja muut naapurini vitsailimme hänestä silloin tällöin. Muistan erityisesti erään tilanteen, kun hän oli kastelemassa pensaikkojaan ja hänen toinen jalkansa petti alta yllättäen; tosin hänen jalkansa taipuivat vastakkaiseen suuntaan polven kohdalta, niinkuin linnuilla. Se näytti erittäin kivuliaalta, mutta hän ei edes hätkähtänyt ja nousi nopeasti takaisin jaloilleen. Tämän jälkeen olen nähnyt hänet vain kerran, kuukausia myöhemmin.

Kun olin kävelemässä postilaatikolleni eräänä iltapäivänä viime kuussa, kuulin hänen lastensa itkevän hysteerisesti. Se jatkui koko illan ajan, mutta sitten he lopettivat. Sinä iltana minulla oli vaikeuksia nukkua, sillä mielikuvitukseni oli saanut minut ajattelemaan kaikenlaista. Toivoin vain, että naapurini ei olisi kajonnut lapsiinsa. Kaikista oudointa oli, etten ollut koskaan nähnyt hänen lapsiansa. Toivottavasti hän olisi vain setä.

Keskiviikko, Lokakuu 26

Siitä lähtien kun James saapui aiemmin viikolla, hän ei ole suostunut riisumaan Buzz-asuaan. Pieni Buzz on juoksennellut ympäri taloa huudellen repliikkejä Toy Story-elokuvista.

En ole nähnyt outoa naamariin pukeutunutta hiipparia lähiaikoina. Se saattoi olla vain joku elämäänsä kyllästynyt teini viereisestä naapurustosta, joka halusi säikytellä ihmisiä.

Naapurini oli jälleen ostanut uuden koristeen; noin 60-metriä pitkä valonauhan. Valot, jotka hohtivat syvän punaisina, valaisivat pihalla olevia koristeita ja antoivat niille melkeinpä aavemaisen hohdon. Se ei kuitenkaan vienyt huomiotani, vaan hänen pihaltaan kantautuva palaneen haju. Menin melkein valittamaan asiasta hänelle. Melkein.

Kun mietin asiaa, haju ei ollut sietämätön. Se muistutti ikäänkuin hajua grillistä.

Perjantai, Lokakuu 28

Olen tulossa hulluksi. Mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, mitä näin tänään. Kun aurinko oli laskemassa, näin jälleen maskimiehen vilaukselta. Mutta se mitä näin, ei ollut todellakaan maski. Istuin olohuoneessani lukemassa. Yksi olohuoneeni suurista ikkunoista avaa näkymän koko kadulle ja pidän usein sälekaihtimia avoimina. Auringonvalo paahtoi ikkunan läpi lämmittäen huonetta.

Nostin katseeni ylös kirjasta ikkunaan, sillä olin kuullut jotain. Ääni kuulosti siltä kuin astmasta kärsivä mies olisi yrittänyt saada ilmaa megafonin kautta. Nousin sohvalta ja kävelin ripeästi ikkunaa kohti. Laitoin käteni silmieni yläpuolelle estääkseni valoa häikäisemästä silmiäni ja painoin kasvoni ikkunaa vasten. Silloin näin sen. Se jahtasi pientä kissaa. Olio juoksi kuin strutsi. Ne kohdat sen kehosta jotka eivät olleet kaljuja tai vääristyneen värisiä, olivat paksujen verisuonien peitossa. Harmaita hiustupsuja kasvoi sieltä täältä sen mädäntyvältä näyttävän pään huipulta. Sen roikkuva leuka heilui juoksuaskeleiden tahdissa  Kuola valui sen suupielistä ja terävien hampaiden välistä. Vääristyneitä käsiä jatkoivat pitkät luisevat sormet, joissa kaikissa oli terävät kynnet. Olio seurasi kissaa pihalta pihalle ja oli jatkuvasti aivan sen perässä. Olin juuri todistanut jotain, mitä en kyennyt järjellä selittämään.

Kissa lähestyi erään naapurini aitaa ja hyppäsi aidan yli päästäkseen turvaan. Olio hyppäsi kuitenkin perässä nappasi kissan ilmasta käsillään. Kissalla ei ollut enää minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pakoon. Olio katosi saaliinsa kanssa läheiseen metsään. Elämäni unohtumattomimmat sekunit.

Sitten aloin miettimään poikaani. Hän olisi saattanut olla aivan hyvin tuon avuttoman kissan tilalla. Ei, en saisi edes ajatella mitään tällaista. Mitä minun pitäisi tehdä? Heittää hukkaan se vähäinen aika vuodesta, minkä saan viettää poikani kanssa koska joku.... olento on vapaana? Pitäisikö minun kertoa ex-vaimolleni että naapurustoni on liian vaarallinen Jamesille vai ostaa haulikko ja hoidella olio itse? Halloweeniin on aikaa vain kaksi päivää, joten mitään ei varmasti tapahdu näin lyhyessä ajassa.

Lauantai, Lokakuu 29

Olen ajatellut soittaa poliisille, mutta mitä sanoisin? En voisi keksiä tarinaa murtovarkaista tai mistään ihmisiin liittyvästä, koska silloin he eivät etsisi oikeaa asiaa. Kukaan ei saa tietää.

Aiemmin tänä iltana eräs naapurini järjesti halloween-juhlat. En mennyt sinne, koska minun täytyi työskennellä myöhään. Töitteni jälkeen hain Jamesin tämän ystävän luota ja meillä oli rauhallinen peli-ilta.

Kesken pelimme Jamesin täytyi käydä vessassa. Hän viipyi yli 15 minuuttia. Palatessaan hän kertoi minulle innoissaan, että kun hän oli katsonut olohuoneen ikkunasta, hän oli nähnyt "todella oudon pitkän miehen" joka juoksi sitä taloa kohti, jossa juhlia vietettiin tyhjä kassi kädessään. James kertoi, että tämä oli kadonnut talon takapihalle ja sekunteja myöhemmin tuli ulos kassi täynnä karkkeja ja naamiaisasu päällä. Tämän jälkeen mies juoksi naapuriini. Tämä toistui monta kertaa peräkkäin, mutta jokaisella kerralla miehellä oli erilainen asu päällään.

James sanoi että viimeisellä kierroksellaan mies pysähtyi yllättäen keskelle katua, ja sen oikea silmä kääntyi katsomaan suoraan häntä kohden. Sitten mies kääntyi suoraan Jamesiin päin ja sen suu kääntyi suurimpaan hymyyn mitä James oli koskaan nähnyt. Hän kertoi, että miehen suusta pilkotti "miljoonia hampaita."

Jamesin mukaan miehen hymy hyytyi yhtäkkiä ja sillä samalla hetkellä tämän leuka laskeutui miehen rintakehän päälle. Mies meni naapurini pihalle ja sen nähtyään James tuli raportoimaan minulle havainnoistaan.

Mielessäni pyöri kuva tästä hirviöstä hymyilemässä rakkaalle pojalleni. James luuli että miehen naamiaisasuun kuului rintakehällä roikkuva leuka ja miljoonat hampaat, mutta minä tiesin paremmin.

Sunnuntai, Lokakuu 30

Jälleen naapurini pihalle oli imestynyt uusia koristeita; muutamia luurankoja eri kokoisina ja erilaisiin naamiaisasuihin puettuina. Joukossa oli muun muassa Marilyn Monroe-luuranko, Darth Vader-luuranko, Abraham Lincoln-luuranko ja niin edelleen. Kaikki luurangot oli kiinitetty niskasta, joka jätti niiden jalat heilumaan tuulessa. Halusin kysyä naapuriltani mistä ihmeestä hän löysi kaikki koristeet ja miten hänen mielikuvituksensa riitti näin pitkälle.

Hieman jälkeen keskiyön olin saanut viimeinkin työni valmiiksi. Asettuessani nukkumaan kuulin ovikellon soivan. Uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Vastahakoisesti nousin lämpimästä sängystäni ja kävelin kohti ulko-ovea.

Avasin oven. Naapurini. Ei, ei se outo naapuri taloni vierestä vaan naapurini, jonka talo sijaitsee taloni takana. Hän on närkästynyt jostakin ja alkaa valittamaan minulle. En kuitenkaan kuule mitään, sillä silmiini on osunut naapurini pihalla oleva uusi luuranko. Se on muiden vieressä ja sen leuka roikkuu alhaalla, toisinkuin muilla luurangoilla. Se on pienempi kuin muut ja näyttää siltä, kuin siitä valuisi jotakin. Kuunvalo osuu juuri ja juuri sen silmiin; isot siniset silmät.

Käännän katseeni takaisin naapuriini joka on korottanut ääntään.
"Kuunteletko edes minua?" Naapurini tiuskaisee.
"Ky...kyllä kuuntelen." Vastaan hämmentyneesti.
"Mitä sinä oikein yritit aiemmin? Vaimoni sai melkein sydänkohtauksen siitä maskista jota käytit!"

Ilmeisesti poikani ja minä emme olleet ainoita jotka olivat nähneet naapurustossa liikuskelevan olion. Mutta miten ihmeessä naapurini yhdisti sen automaattisesti minuun?

"Äläkä yritäkään kieltää mitään. Näin kun hyppäsit aitasi yli ja menit piileskelemään kellariisi käytyäsi ensin säikyttelemässä vaimoani meidän pihallamme. Vaikka olikin pimeää, olen silti varma että näin sinut!" Naapurini sanoi uhmakkaasti.

"...Olen pahoillani..." Improvisoin. En jaksanut alkaa väittelemään asiasta, sillä tiesin etten ollut käynyt naapurini pihalla. "En tiedä mikä minuun meni... Voinko tehdä jotain hyvit-"
Sydämeni nousi kurkkuun.
"Odota täällä." Sanoin nopeasti.

Ei voi olla totta. Naapurini kertoi jonkun tai jonkin menneen kellariini. Juoksen huoneen ovelle, jossa Jamesin sänky sijaitsee. Tärisevin käsin käännän ovenripaa ja heilautan oven auki; poikani makaa sängyssään juuri niinkuin olin hänet viimeksi nähnytkin, kasvot seinään päin. Pieni vihan aalto pyyhkäisee ruumiini lävitse, sillä ovella oleva naapurini oli todellakin saanut minut säikähtämään. Menen takaisin ovelle, jossa naapurini edelleen seisoo kärsimättömänä.

"Anteeksi...Minä vain-"
Hän keskeytti minut.
"En jaksa kuunnella, minä en ole kiinnostunut ongelmistasi. Pysy vain kaukana minusta ja perheestäni. Onko selvä?"
"On...kyllä.."

Katseeni eksyy jälleen naapurini pihalla roikkuvan luurangon tuttuihin sinisiin silmiin.

"Minun täytyy kyllä myöntää, sait minut nauramaan kun juoksentelit ympäriinsä lasten Buzz-naamiaisasu päällä."