sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kauhuvideoita Japanista

Kyseiset pätkät ovat ilmeisesti jonkinlaisesta japanilaisesta kauhu-aiheisesta talk-showsta. En usko että kaikki videot ovat oikeita, mutta ainakin viihdyttäviä!

13 kummitusvideota
10 kummitusvideota

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Täydellinen videopeli

Olen kuullut huhuja pelikonsolista joka julkaistiin 90-luvun alussa. Se lupasi kaikista mukaansatempaavimpia pelejä joita pystyi vain kuvittelemaan. Se oli hyvin samankaltainen kuin Super Nintendo, mutta siinä ei ollut levyasemaa tai käynnistysnappia ja siinä oli vain yksi ohjain. Niitä valmistettiin erittäin vähän; vain viisikymmentä konsolia oli koskaan julkaistu. Ihmiset joille puhuin asiasta, muistivat sen heidän lapsuudestaan ja mainitsivat vain yhdestä tietystä pelistä. Muitakin pelejä oli kehitetty konsolille, mutta tämä peli, he sanoivat, oli täydellinen. Aidot grafiikat ja äänet, jopa nykyajan tasoon verrattuna. Hauska sisältö ja laaja peliympäristö.
    Se oli sellainen peli jonka pelaamista kukaan ei halunnut lopettaa. Ihmiset joita haastattelin huomauttivat jotenkin katkerasti, että heidän vanhempansa vetivät heidät voimakeinoin pois pelin äärestä pari päivän jatkuvan pelaamisen jälkeen ja heittivät konsolin roskiin. Olin hyvin kiinnostunut saamastani tiedosta, joten aloin etsimään lisää ihmisiä jotka muistaisivat tämän pelin.
    Etsin kaikkialta ihmisiä niiden lisäksi joille olin jo puhunut, ja kuukauden uuvuttavan etsimisen jälkeen löysin kaksi ihmistä. Heidän oli hankala muistaa mitään erityisiä yksityiskohtia konsoliin liittyen, mutta onnistuin saamaan heidän muistinsa toimimaan kertaamalla muistiinpanojani aijemmilta keskusteluilta. Huomasin että heidän silmänsä kirkastuivat hieman, täydellisen pelin muistosta, mutta molemmat heistä sanoivat, "Peli oli jotain paljon muutakin." Parin päivän pelaamisen jälkeen, pelillä alkoi olla positiivisia psykologisia vaikutuksia; pelaaja kykeni olemaan ilman ruokaa ja vettä, sillä pelistä kerätyt tavarat eri tasoilla antoivat ikäänkuin tarvittavan ravinnon heille.
    Kun tätä jatkui muutaman päivän (he olivat pelanneet peliä taukoamatta jo viikon tähän hetkeen mennessä), he alkoivat tuntea kivun mitä heidän hahmolleen pelissä tuli; kipu oli aluksi pientä, ja vain muistutus siitä että heidän täytyi olla tarkkaavaisempi pelissä. Pelaamisen jatkuessa kipu alkoi olla jo äärimmillään ja pelin aiheuttama väsymys alkoi näkyä heissä. "Peli oli yhä täydellinen. Se oli parempi kuin edes voisi kuvitella," eräs heistä sanoi, mutta peli alkoi olla fyysisesti uuvuttavaa pelata. He eivät kuitenkaan voineet irtautua siitä. "Olin melkein päässyt erään tason läpi ja olin loppuvastuksessa, joka käytti piiskaa.", toinen haastatelluista sanoi. "Muistan että piiskan isku tappoi sinut yhdellä kertaa; Minun täytyi aloittaa koko taso alusta, mutta muistan sen viiltävän kivun joka osui käteeni." Hän napitti paitansa hihan auki ja näin hänen kätensä ympärillään olevan arven. "Se oli muuttumassa pahemmaksi." Molemmat haastatelluista sanoivat että heidän vanhempansa palasivat kotiin yhdeksän päivän pelimaratoonin jälkeen ja veivät heidät pakolla terveyskeskukseen. Konsoli oli poissa heidän palatessaan kotiin - se oli luultavasti heitetty roskiin kuten toisetkin niistä, luulisin.
    En kyennyt enää löytämään ketään muuta joka olisi ymmärtänyt mistä puhun. Johtolangat olivat loppuneet siihen ja minulla oli kerättynä ainoastaan keskeneräinen kasa tietoja siitä, mistä voisin edes löytää yhden näistä konsoleista. Minulle jäi kuitenkin käteen epätietoisuuden tunne, ja minusta tuntui tarpeelliselta selata vanhoja lehtiartikkeleita noilta ajoilta. Yritin kaikenlaisia hakusanoja netissä toimivaan hakukoneeseen, ja se mitä viimeinkin onnistuin löytämään oli jotain järkyttävää. Hakutuloksena oli 15 erilaista tapausta joissa ihmiset oli löydetty heidän kotoaan kuolleina television äärestä, johon oli kytkettynä tämä samainen pelikonsoli. He näyttivät siltä että heidät olisi ikäänkuin teurastettu. Useimmat oli löydetty paloiteltuina, ja ruumiinavauksessa huomattiin että heidän elimensä olivat tuhoutuneet täysin. Eräässä artikkelissa kerrottiin että televisio kohisi ja rikostutkijat eivät saaneet käynnistettyä konsoleita. Paikalliset viranomaiset yrittivät ottaa yhteyttä konsolin valmistajaan, mutta yhtiön omistajan tiedot tarrassa konsolin takana paljastivat osoitteen, joka johti varastorakennuksen sivuille. Varastorakennus oli purettu 80 vuotta sitten.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Mr. Welldone

Hei.
Minä olen Mr. Welldone.
Katsoin tapahtumaa jossa sinä sait alkusi ja huusin kauhusta. Näin kun sinä synnyit kuin kuoriutunut lintu, hiuksettomana ja kakistellen. Minä purin hammasta vihaisena, liikutellen niitä yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kunnes ne olivat täysin sileät ja pehmeät. Tulen katsomaan sinua kun kuihdut ja sinusta tulee vanhus, kun kehosi kangistuu ja vuosien määrä venyttää ihoasi. Silloin minä nauran ja hihitän, nauran ja nauran. Tulen näkemään kuivettuneen ruumiisi täynnä kemikaaleja, haudattuna multaan. Olet silmättömien, maan alla asuvien ötököiden ruokaa ja minä ulvon naurusta koska tiedän minne olet menossa.

Tiedän minne olet menossa.
Tiedän tämän maailman salaisuudet, niinkuin tiesin edellisenkin. Tuon lopun sille, ja sinä et voi estää minua. Luet näitä kertomuksia ja sinä et tiedä, että jokainen jonka luet, jokainen jonka luot ja herätät henkiin, jokainen jonka sinä kerrot eteenpäin, jokainen jonka väität omakseksi, sinä edistät lopun alkua.
Joukossanne on sellaisia jotka yrittävät todistaa näitä kertomuksia. Te etsitte vastauksia niihin. Ne jotka tekevät niin määrätietoisesti huomaavat, että monet niistä ovat tarua... mutta jotkut ovat tuskallisia. Jotkut saavat sinut pelkäämää jäljelläolevien ohikiitävien päiviesi ajaksi. Toiset taas saavat sinut kynityksi lihastasi.
Ja sitä lihaa käytetään uusien tarinoiden kehittämiseen. Vääristyneinä nämä tarinat pelottavat yhä useampia uteliaita yksilöitä.

Ja minä tulen hymyilemään, hampaat puristettuna yhteen tiukasti, tiukasti, tiukasti, kunnes yksi halkeaa miellyttävällä poksahduksella. Silmääkään räpäyttämättä, katson palojen loksahtavan paikoilleen.

Olen niin innoissani. Todella innoissani.

Silläkin aikaa kun luet tätä, joku teidän joukosanne rohkaistuu. Se sairas osa teistä joka himoitsee lopun kuiskauksia mieliinne, saaden teidät haluamaan lisää kauhua, kipua, verta, kuolemaa. Te haluatte nähdä sen. Haluatte nähdä mitä pimeän takana on piilossa.

Tule.
Tule ja näe.
Tulen näyttämään sinulle mahtavia asioita.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Itkevä vauva

Eräänä iltana, keski-ikäinen nainen istui kotonaan lukien sanomalehteä. Hänen miehensä oli työskentelemässä ilta-vuorossa, joka tarkoitti, että hänen täytyi olla usein yksin kotona. Oli jo melko myöhäistä ja nainen oli menossa nukkumaan, kunnes hän kuuli outoa ääntä ulkoa. Se kuulosti itkevältä vauvalta ja tuli etuoven viereisestä pusikosta. Hän ajatteli sen olevan hyvin epäilyttävää, mutta päätti silti mennä tutkimaan asiaa. Juuri silloin, hänen koiransa alkoi haukkua ja ulvoa ulko-ovea kohden. Naiselle tuli outo tunne tilanteen johdosta, joten hän pysähtyi ja päätti soittaa poliisille.
   
Kun nainen kertoi kuulleensa vauvan itkua, poliisi sanoi, "Me tulemme heti sinne. Mitä ikinä teetkin, ÄLÄ avaa oveasi."
Nainen sulki puhelimensa ja minuutteja myöhemmin hän kuuli sireeneiden ääntä. Yksi poliiseista koputti ovea, toisten tutkiessa pusikoita.
    Nainen avasi oven ja päästi poliisit sisään. Poliisi piteli käsissään nukkea ja nainen huomasi että sen mahassa oli nauhoitin. Poliisi panoi play-nappia, jolloin alkoi kuulumaan vauvan itkua.
    Hänelle selitettiin että lähistöllä liikkui sarjamurhaaja joka otti kohteikseen yksin olevia naisia. Hän käytti nauhuria houkutellakseen naisia avaamaan ovensa ja tulemaan ulos. Murhaaja piileksi puskissa ja odotti pahaa-aavistamatonta uhriaan.
    Nauhoite vauvan itkusta sai naiset ajattelemaan että heidän oviensa ulkopuolella oli vauva joka tarvitsi apua. Sillä aikaa kun he etsisivät itkun aiheuttajaa, murhaaja iskisi ja tappaisi heidät.

Poliisi sanoi että muutaman päivän aikana he olivat vastaanottaneet lukuisia puheluita naisilta, jotka sanoivat kuulleensa itkua ulko-ovensa takaa heidän ollessa yksin. Sarjamurhaaja oli jo onnistunut tappamaan kaksi naista Baton Rougessa, Louisianassa. Jos naisen koira ei olisi varoittanut häntä vaarasta, hänestä olisi voinut tulla seuraava uhri.

Poliisi ei ole koskaan tosi-elämässä kohdannut tällaista tapahtumaa, mutta sähköposteissa kierteli samantapainen tarina kuin tämä, jonka luitte. Sähköposti sai inspiraationsa America's Most Wanted-sarjan jaksosta jossa kerrottiin sarjamurhaajasta Louisianassa, joka saattoi käyttää vauvan itkua houkutellakseen uhrejaan. Vuosia myöhemmin, Criminal Minds-sarjan jaksossa mainittiin myös sarjamurhaaja joka käytti samankaltaista taktiikkaa.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ikkuna

Eräänä kylmänä talvisena iltana, 16-vuotias tyttö nimeltä Brittany Snow oli kotona yksin ja katsoi televisiota. Hänen vanhempansa olivat menneet illalliselle ystäviensä luokse. Rankka lumisade oli kestänyt koko iltapäivän, mutta Brittany ei välittänyt siitä sillä hän oli kääriytynyt sohvalle pehmeän peitteen alle.
    Keskiyöhön mennessä Brittanyn vanhemmat eivät olleet vieläkään tulleet kotiin, ja hänestä alkoi tuntua epämukavalta. Hän ei kuitenkaan halunnut soittaa heille, koska he olisivat ajatelleet ettei hän osaisi huolehtia itsestään.
    Televisio oli huoneen nurkassa, ikkunan vieressä. Hän katsoi yhtä lempielokuvaansa, kauhuelokuvaa nimeltä Prom Night. Yhtäkkiä hän näki silmäkulmastaan jonkin liikkuvan ikkunassa. Pimeyden ja lumen seasta hän pystyi erottamaan miehen hahmon, joka käveli ikkunaa kohden. Kun mies läheni, Brittany näki tämän kasvot ja hän järkyttyi näkemästään. Miehen kasvot olivat arpeutuneet ja hänen silmissään oli hullu katse. Hän tuijotti herkeämättä Brittanya. Brittany vetäisi peitteen päänsä yli. Hän ei uskaltanut liikkua.
    Hitaasti hän veti peitteen nähdäkseen juuri ja juuri jotain. Mies seisoi yhä siellä, tuijottaen suoraan häneen. Sitten, mies laittoi kätensä taskuunsa ja vetäisi jotain esille. Se oli pitkä veitsi. Kauhistuneena Brittany vetäisi peitteen jälleen päänsä yli ja toivoi että mies luulisi sohvalla olevan vain kasa vilttejä. Hän onnistui siirtämään kättään ja vetämään hitaasti puhelimen taskustaan. Hän paineli numerot 911 hitaasti ja pidätti hengitystään odottaen vastausta.
    Kun operaattori vastasi "Mikä on hätätilanteesi?", Brittany veti puhelimen lähelle kasvojaan ja kuiskasi "Ikkunani takana seisoo mies. Hänellä on veitsi. Tulkaa pian."
Hän oli liikkumattomana peiton alla minuuttien kuluessa. Lopulta hän kuuli sireenien äänen ulkoa ja poliisi koputti oveen.
    Brittany vetäisi peitteen pois ja juoksi ulko-ovelle päästäen kaksi poliisia sisään. He sanoivat etteivät olleet nähneet ketään talon ulkopuolella.
"Hän oli tuolla", Birttany sanoi osoittaen ikkunaa etupihalla.
"Se ei ole mahdollista", toinen poliiseista sanoi. "Kukaan ei ole voinut seistä siellä. Lumessa ei ole yhtään jälkiä. Jos joku olisi ollut siellä, hän olisi jättänyt jalanjälkiä."
"Mutta hän seisoi juuri siellä ja tuijotti minua", Brittany sanoi. "Näin hänet omilla silmilläni!"
"Tiedäthän että silmäsi saattavat joskus huiputtaa sinua", poliisi sanoi. "Ehkä olet katsonut liikaa kauhuelokuvia."
Poliisit kääntyivät lähteäkseen, kun yhtäkkiä toinen poliiseista pysähtyi. Hän katsoi sohvaa jossa Brittany oli ollut. Hänen leukansa loksahti auki ja silmät suurenivat shokista.

Lattialla sohvan takana oli vetiset jalanjäljet ja veitsi.
"Sinä et katsonut miestä ikkunasi ulkopuolella", sanoi poliisi. "Katsoit hänen heijastustaan. Hän seisoi kokoajan takanasi."


Kelly Linkin kummitustarina

Time-lehti haastatteli Kelly Linkiä artikkeliin nimeltä "What Scares The People Who Scare Us?". Hän kertoi lehdelle seuraavan tositarinan.

Meitä oli yhdeksän tai kahdeksan North Carolinassa sijaitsevassa ravintolassa ja kerroimme toisillemme kummitustarinoita. Ystäväni ystävä sanoi, "Kun asuin pienenä Teksasissa, näin toistuvasti samaa unta. Unessa kävelin kotikaupunkini katua pitkin ja mies käveli minua vastaan. Joskus hän oli vanhempi ja joskus nuorempi. Hänellä ei ollut aina samoja kasvoja, mutta tiesin että hän oli sama mies. Hän läheni ja läheni, ja minulla oli tunne että jotain pahaa tapahtuisi, mutta heräsin aina ennen kohtaamistamme. Herätessäni olin kauhuissani. Eräänä yönä unessani, me vihdoinkin kohtasimme ja minä puhuin hänelle.
"Mikä sinun nimesi on?"
Hän sanoi, "Olen Sammy."
Sitten heräsin ja olin niin peloissani etten voinut enää mennä nukkumaan. Menin siskoni huoneeseen ja sanoin: "Voisinko tulla nukkumaan viereesi? Näin painajaista."
Siskoni sanoi, "Oliko se Sammy?"
"Mitä sanoit? Miten tiedät Sammyn?"
Siskoni vastasi, "En tiedäkkään. Mutta sinä toit juuri hänet kanssasi huoneeseen."
Laitoin valot päälle ja huomasin että siskoni nukkui.