Pages

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ed Gein


Kokonimeltään Edward 'Eddie' Theodore Gein tunnettiin sadistisena murhaajana. Hän myös ryösti hautoja. Eddie asui Wisconsinilaisessa pikkukylässä. Hänestä muistettavan ja julman tekee se, että murhattuaan ihmisiä, hän valmisti niistä vaatteita, astioita ja huonekaluja. Eddien isä oli alkoholisti ja pahoinpiteli perhettä alituiseen. Äiti taas oli uskonnollisempaa sorttia ja kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli kielletty heidän talossaan. Edward kasvoi ujoksi ja hiljaiseksi lapseksi, joka ei saanut ystäviä koulussa. Äiti oli jostain syystä kieltänyt Eddietä puhumaan ihmisille. Hän kertoi Edwardille kaikkien naisten olevan huoria ja pakotti perheensä muuttamaan kylästä metsän keskelle maatilalle. Eddien isän ja veljen kuoltua tuntemattomasti, äiti oli Edwardin ainut ystävä. Heillä oli ns. viha-rakkaus-suhde. 

 Edwardin äiti kuoli lopulta 39-vuotiaana aivoinfraktiin ja Eddie masentui vakavasti, koska äiti oli ollut hänen elämänsä jo pitkän aikaa, koska asui tämän kanssa kahdestaan, eikä juurikaan tavannut ketään ulkopuolista, saatikka puhunut muille kuin äidilleen. Edwardilla alkoi olla skitsofreniaan ja aistiharhoihin viittaavia oireita. Hän kuuli, näki ja haistoi asioita, mitä ei oikeasti ollut. Äidin kuolema oli järkyttänyt Edwardin mieltä niin paljon, että hän alkoi olla psykoottinen. Hän myös alkoi keräillä kaikenlaista romua taloonsa. Käytössä hänellä olivat vain keittiö ja yksi huone. Muut huoneet olivat täynnä roskaa ja likaa.

Edward alkoi olla kiinnostunut trans-sukupuolisuudesta ja kaivoi haudoista naisten ruumita ylös ja teki mm. kasvonaamioita naisten kasvoista ja housut naisten säärinahoista. Eddie murhasi naisiaan ja vei heidät silvottavaksi kotikartanolleen. 

Eddie jäi lopulta kiinni, kun oli vitsaillut erään naisen ruumiin olevan hänen talossaan. Poliisit ottivat miehen poliisikuulusteluihin ja Eddie sanoi jonkun yrittävän lavastaa hänet murhaajaksi, vaikka murhasta ei silloin vielä ollut puhettakaan. Hänet vangittiin ja myöhemmin todettiin mielisairaaksi ja hän kuoli 77-vuotiaana sydänpysähdykseen laitoksessa.

Hänen hautansa sijaitsee Plainfieldin hautausmaalla, äitinsä vieressä. 

Edward Gein teki astioita murhaamiensa ihmisten pääkalloista.
  
Edwardin talo.

 Järkyttävä näky odotti poliiseja Edward Geinin talossa. Ylösalaisin ripustettu ruumis roikku päättömänä ja sukupuolielimettömänä katosta.


Edward Geinin teoista on otettu mallia Teksasin moottorisahamurhaaja ja Psyko - elokuvissa.

12 kommenttia:

  1. Tuo pääkallosta tehty muki/kulho on kyllä aivan helvetin hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Miks tollasist ei vois tehä vaikka jotai muovisii jäljennöksii? Tollaset esim. Murokipot olis aika hauskoja.

      Poista
    2. totesin aivan saman :D

      Poista
  2. Onks toi siis totta?

    VastaaPoista
  3. Onks toi siis totta?

    VastaaPoista
  4. Ok... Vähän pelottavaa!

    VastaaPoista
  5. Jep kyllä mullekki tollai MUOVINEN kelpais.

    VastaaPoista
  6. Taitaa olla totta mut toi mieshän kuoli et nii.

    VastaaPoista