Pages

perjantai 5. lokakuuta 2012

Äidin rakkaus


Eräänä iltapäivänä, pariskunta oli ajamassa autolla kunnes he näkivät kauempana keskellä tietä seisovan naisen, joka huitoi kädellään raivokkaasti.
Vaimo sanoi miehelle että heidän täytyisi jatkaa ajamista koiska pysähtyminen voisi olla liian vaarallista. Mies kuitenkin päätti ajaa hitaasti naisen ohi. Kun he saapuivat autolla lähemmäksi naista, he huomasivat, että naisella oli haavoja ja mustelmia kasvoissaan ja käsissään. He päättivät pysähtyä ja katsoa, voisivatko he auttaa.
Nainen rukoili apua ja kertoi olleensa auto-onnettomuudessa ja että hänen aviomiehensä ja poikansa, vasta syntynyt poikansa, olivat yhä auton sisällä joka oli syvällä ojassa. Nainen kertoi heille hänen aviomiehensä jo kuolleen mutta hänen lapsensa näytti olevan yhä elossa.
Pariskunnan mies päätti mennä ulos autosta ja aikoi yrittää pelastaa lapsen ja hän käski loukkaantuneen naisen menemään autoon hänen vaimonsa kanssa. Kun mies meni alas ojaan, hän huomasi kaksi ihmistä etupenkillä muttei kiinnittänyt siihen huomiota vaan otti lapsen nopeasti ulos autosta ja kantoi sen autolleen. Hän kuitenkin huomasi, ettei loukkaantunutta naista näkynyt missään joten hän kysyi vaimoltaan minne nainen oli mennyt.
Vaimo kertoi hänelle, että nainen oli seurannut häntä kolaroidulle autolle.
Kun aviomies meni etsimään naista, hän huomasi, että etupenkillä istuva pariskunta oli selvästi kuollut, ja toinen heistä oli erehtymättä nainen, joka oli hetki sitten viittonut heitä pysähtymään.

6 kommenttia: