Pages

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Silmätön Jack

 Hei, nimeni on Mitch. Olen täällä kertoakseni teille kokemuksestani. En tiedä oliko se paranormaalia tai mitä tahansa tyhmiä sanoja ihmiset käyttävät kuvaillakseen yliluonnollista toimintaa, mutta sen jälkeen kun se vieraili luonani, uskon siihen yliluonnolliseen roskaan.

Viikko sitten kun muutin veljeni Edwinin kanssa samaan asuntoon (sen jälkeen kun omani oli pakkohuutokaupattu) sain valmiiksi tavaroiden purkamisen. Edwin piti ideasta että muuttaisin hänen kanssaan asumaan, kun emme olleet nähneet toisiamme 10 vuoteen. Olin innoissani myös. Viikon jälkeen kuulin rapistelu-ääniä ulkoa eräänä aamuna. Luulin sen olevan pesukarhu joten en huomioinut sitä. Seuraavana aamuna kerroin Edwinille siitä ja hän myönsi kuulleensa sen itsekin.
Sitä seuraavana aamuna kuitenkin, luulin kuulleeni ikkunani avautuvan ja sen jälkeen kuului iso tömähdys, aivankuin jokin olisi tullut sisään huoneeseeni. Nousin ylös ja katsoin ympäri huonettani, mutten nähnyt mitään. Seuraavana aamuna, Edwin pudotti kahvikuppinsa nähdessään minut. Hän otti lähimmän peilin ja osoitti sillä kasvojani ja näin itseni. Minulla oli suuri viilto vasemmassa poskessani.
Sen jälkeen kun olin mennyt sairaalaan, hoitajani sanoi että minun oli täytynyt kävellä unissani, mutta sitten hän näytti minulle jotain joka sai vereni seisahtumaan. Hän nosti paitaani ja paljasti pehmeän kohdan jossa munuaiseni olivat. Tuijotin häntä silmät suurina. "Menetit vasemman munuaisesi viime yönä jotenkin. Me emme tiedä kuitenkaan miten. Anteeksi Mitch." Hoitaja sanoi minulle.
Seuraava ilta oli viimeinen pisara. Keskiyön aikaan, heräsin nähden kauhean asian. Tuijotin silmästä silmään oliota jolla oli musta hupputakki ja tummansininen maski jossa ei ollut nenää tai suuta. Asia, joka säikäytti minut eniten oli, ettei sillä ollut silmiä. Vain tyhjät, mustat aukot. Olion silmistä valui jotain mustaa ainetta. Se otti kameran läheltä takanreunusta ja otti kuvan. Kuvan oton jälkeen, olio hyökkäsi kimppuuni ja yritti repiä rintani auki. Pysäytin sen potkaisemalla sitä kasvoihin. Kun juoksin pois huoneestani, otin lompakkoni mukaan. Tarvitsisin rahaa. Juoksin ulos veljeni talosta yöhön. Päädyin metsään lähelle Edwinin taloa ja kompastuin kiveen.

Lookingup.jpg

Tulin tajuttomaksi ja heräsin sairaalassa. Hoitajani saapui huoneeseen. Sama, joka hoiti minua aijemmi. "Minulla on hyviä uutisia ja pahoja uutisia, Mitch." Hoitajani aloitti. " Hyvät uutiset ovat että sinulla oli vähän vammoja ja että vanhempasi tulevat hakemaan sinut." Huokaisin helpotuksesta. " Huonot ovat että veljesi tappoi jokin.. Anteeksi."
Vanhempani veivät minut takaisin Edwinin talolle, jotta saisin kerättyä tavarani. Kun saavuin huoneeseeni, olin peloissani, mutta rauhallinen. Otin kamerani ja jähmetyin. Käytävällä joka johti huoneeseeni, näin Edwinin ruumiin ja jonkin pienen asian hänen vieressään. Nostin sen ja menin vanhempieni autoon, mainitsematta mitään Edwinin ruumiista. Katsoin mitä olin nostanut maasta ja melkein oksensin. Pitelin minun varastettua puoliksi-syötyä munuaistani, jossa oli jotain mustaa ainetta.

10 kommenttia:

  1. säkähin tota kuvaa eniten mut kumminki hyvä :) voisitko seuraavaksi jättää ne kuvat muualle kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ne kuvat on just parhaita ❤️

      Poista
  2. 5/5! Pelottava tarina!! :D onko sinulla yhtään tietoa silmättömän jackin historioast(et niiku miten se synty jne.) ja jos on nii suomentaisitko tänne, siis jos jostain löytäisit :) vai onks se tääl jo?
    sori oon vast tutustunu blogiis nii oon vähä hakuses.. :3

    VastaaPoista
  3. Ei luoja että oli huono tarina :D Luultavasti suomennettu englannista joten siinä varmasti tekosyy,. mutta ihan kun hoitaja tietäisi tuollaisia (tai kutsuisi henkilöä tuttavallisesti etunimellä), mies itse ei huomaisi että munuainen viedään tai kasvoissa on haava, tai veljen ruumis makaisi yhäkin siellä paikoillaan (tai että murhapaikalle edes saisi mennä)... Luoja paratkoon.

    VastaaPoista
  4. Hui helkkari säikähdin tota kuvaa xDD kelasin vaa nopee alas ja sit siin meni sumeesti joku sininen kuva ja kun kelasin hitaasti takas nii joku random "pelon hymähdys" kulki kehoni läpi. Monet asiat kulkee kehoni läpi esim. Kun kärpänen lensi korvaan nii kylmät väreet oli kyseessä :D

    VastaaPoista
  5. minkä aiot suometaa seuraavaksi?

    VastaaPoista
  6. Aika lyhyt mutta mua jäi häiritsemään mitä se musta aine oli ??????

    VastaaPoista