The Candy Man

Parker ja minä kävelimme kaupan käytäviä pitkin ja yritimme etsiä osastoa, josta löytäisimme suklaata tai jotain muuta makeaa, sillä olihan kuitenkin pian halloween.

"Hei muuten, näitkö sen ison tummanpunaisen pakettiauton kaupan parkkipaikalla? Sen kylkeen oli maalattu sana 'Ilmaista karkkia'. Se oli todella epäilyttävä, eikö?" Parker sanoi ja poimi hyllystä pari pientä karkkipussia. Hän pudotti ne ostoskärryihin ja minä nyökkäsin.
"Kyllä, se oli jollain tavalla karmiva. Toivottavasti emme näe auton omistajaa." Sanoin ja otin viereiseltä hyllyltä Mountain Dew-limsan. Olimme juuri kävelemässä karkkihyllyn päähän, kunnes meidät pysäytti pitkä, silmälasipäinen miesmyyjä.

"Mitä te lapset luulette tekevänne?" Hän sanoi ja siirtyi eteemme niin, ettemme voineet ohittaa häntä. Kohautin olkapäitäni ja katsoin häntä hölmistyneellä ilmeellä.
"Miltä näyttää? Ostamme karkkia." Sanoin ja koitin kiertää hänet ostoskärryä työntäen siinä kuitenkaan onnistumatta.
"Enhän minä voi antaa teidän kahden ostaa kaikkia näitä...epäterveellisiä...herkkuja yksin." Hän sanoi ja tarrasi kiinni ostoskärryymme. "Hakekaa seurassanne olevat vanhemmat ja-"
"Et voi olla tosissasi. Minulla on työpaikka ja sinä oletat, että olen liian nuori ostamaan itselleni karkkia ja limsaa? Olen maksava asiakas ja voit olla varma, että kerron sinusta pomollesi." Sanoin ja katsoin hänen nimikylttiään jossa luki 'Tim'.

Yritin jälleen työntää ostoskärryjä, mutta hän ei irrottanut otettaan niistä. Sitten hän vetäisi nopealla liikkeellä ostoskärryt kädestäni ja alkoi kävellä käytävää pitkin meidän ohitsemme. En edes ehtinyt ajatella, kun huomasin juoksevani hänen peräänsä. Tönäisin häntä mahdollisimman kovaa ja otin ostoskärryt itselleni. Yritin juosta takaisin Parkerin luokse, mutta Tim tuli perässäni. Yhtäkkiä hän kuitenkin pysähtyi. Huomasin, että hyllyjen välistä pilkotti käsi, joka viittilöi Timille.

"Tim...tule..." Ääni kuiskasi. Tim kohotti kulmakarvojaan, kääntyi ja lähti kävelemään kohti ääntä. Otin tämän mahdollisuuden paetakseni Timiä. Kiirehdin Parkerin luo ja lähdimme yhdessä kassan kautta kaupan oville. Ulkopuolella istuuduimme läheiselle penkille odottamaan kyytiämme ja puhuimme äsköisistä tapahtumista nauraen. Yhtäkkiä pakettiauto, josta Parker oli aiemmin maininnut lipui nurkan takaa eteemme. Auto pysähtyi ja sen takaovet aukesivat. Sitten kaikki pimeni.

Täällä minä nyt olen. Heräsin juuri ja huomaan olevani jonkun kellarissa sidottuna. Näen vain Timin ruumiin. Hänen silmänsä on revitty irti. Pienehkössä huoneessa on myös uuni ja suklaalähde. Parkerin huuto kuuluu minun takaani.

"Robby, olet hereillä! Luojan kiitos! Sinun köytesi näyttävät löysiltä, yritä ujuttaa kätesi pois niistä!" Hän hihkaisee. Yritän katsoa taakseni, mutten näe mitään. Vedän käteni erilleen toisistaan ja köysi tipahtaa maahan pienen ponnistelun jälkeen. Nousen seisomaan ja horjuen käännyn ympäri. Parker roikkuu katossa olevasta koukusta, joka on ujutettu läpi hänen käsiensä ympärillä olevista köysistä. Otan hänen ympäriltään kiinni ja nostan hänet kaikkia voimiani käyttäen pois koukusta. Onnekseni Parker on aina ollut pienikokoinen. Tämän jälkeen irrotan köydet ja katson ympärilleni. Minun täytyy löytää jonkinlainen ase. Siiten kuulen jotain... outoa.

"Who can take the sunrise? Sprinkle it with dew? The candy man can, the candy man can." Kuulen jonkun laulavan käheällä äänellä. Tunnistan sävelen Sammy Davis Jr. kappaleeksi nimeltä "The Candy Man". Kellarin ovi aukeaa ja kuulen vanhojen puisten portaiden narinan jonkun astuessa askelmia alemmas. Sitten näkökenttääni ilmestyy hahmo, jolla on pelottava naamari kasvoillaan. Naamari näyttää joltain 1940-luvun mainoksissa esiintyvän hahmon kasvoilta. Naamarin silmät on leikattu ympyröiksi, joten kykenen näkemään hahmon ruskeat silmät, jotka pälyilevät ympärilleen. Hän kantaa toisessa kädessään lihakirvestä ja toisessa väritöntä tikkukaramellia. Hahmo kävelee meidän ohitsemme Timin ruumiin luokse. Hän katkaisee ruumiin ranteet muutamalla kirveen heilautuksella ja kastaa tikkukaramellin ensin veressä ja sitten sulkaalähteen alla.

"Juokse..." Kuiskaan Parkerille. Parker ei mieti kahdesti, vaan ryntää portaita ylös ja ulos avonaisesta ovesta. Alan seuraamaan häntä, mutta juoksen niin nopeasti että portaiden yläpäässä kaadun ja tipun portaat alas. Hahmo kääntyy ja lähestyy minua. En näe mitään, mutta kuulen hänen askeleensa. Kuulen niiden lähenevän. Ja lähenevän. Juuri kun olen nousemassa takaisin jaloilleni, tunnen hänen hengityksensä niskassani.