Pages

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Krampus - Joulun paholainen

Krampus on puoleksi vuohi ja puoleksi demoni; hirviö joka kirjaimellisesti piiskaa ihmiset olemaan kilttejä, eikä ilkeitä.

Krampuksen nimi tulee saksalaisesta sanasta krampen (=koura). Muinaisnorjan mytologiassa sen sanotaan olevan Helin poika. Hel on Helheimin eli kuolleiden valtakunnan hallitsija. Krampuksen piirteet ovat erittäin samankaltaisia kreikkalaiseen mytologiaan kuuluvien olentojen, esimerkiksi satyyreiden ja faunien kanssa.

Krampuksen legenda on osa vuosisatoja vanhasta saksalaisesta jouluperinteestä, jossa joulun juhliminen alkaa joulukuun alussa.

Krampus luotiin ystävällisen ja tunnetun joulupukin vastakappaleeksi. Samalla kun joulupukki palkitsi lapsien kiltin käytöksen makeisilla ja lahjoilla, Krampus pahoinpiteli ilekitä lapsia ja vei ne mukanaan omaan luolaansa.

Kansanperinteen mukaan Krampus oletettavasti ilmaantuu kaupunkeihin joulukuun kuudennetta päivää edeltävänä yönä, joka tunnetaan nimellä Krampusnacht eli toisin sanoen Krampuksen yö. Joulukuun kuudes päivä sattuu olemaan useissa Euroopan maissa Pyhän Nikolauksen päivä, jolloin lapset saavat lahjansa. Saksalaisittan Nikolaustagina tunnettuna päivänä lapset katsovat oven ulkopuolelle nähdäkseen, sisältääkö heidän aiemmin ulos jättämänsä kenkä lahjoja (palkintona hyvästä käytöksestä) vai vitsan (huono käyttäytyminen).

Krampukseen liittyvä perinne on saanut nykyaikaisemman version esimerkiksi Itävallassa, Saksassa, Unkarissa ja Tsekissä. Siinä paholaisiksi pukeutuneet miehet valtaavat kadut Krampuslaufina; juhlana, jolloin ihmisille ilkeillään "paholaisten" toimesta.

Krampus tekee jälleen paluuta ja kiitos siitä kuuluu osittain ihmisten halulle löytää tapoja juhlistaa joulunaikaa epäperinteisin tavoin. National Geographic on jopa julkaissut Saksassa kirjan tästä kyseisestä hirviöstä. Tänä vuonna Krampuksesta ilmestyi myös kaksi elokuvaa; Krampus - The Reckoning ja Krampus.

Vaikuttaa siltä, että joulupukilla on kilpailija.

Loppuun vielä video Krampuslaufin juhlinnasta:


eng. ©

9 kommenttia:

  1. Kiitos taas postauksesta! Pitää näköjään olla kiltti :D

    VastaaPoista
  2. Voisitko laittaa tänne tarinan mr Widemouthista? Jos tiedät sen :) ja hyvä postaus taas!

    VastaaPoista
  3. Hyvää duunia Hazard

    VastaaPoista
  4. Ihmettelinkin miks Drive Ahead-nimisessä autopelissä on naamari jonka nimi on krampus.

    VastaaPoista
  5. olen nähnyt tuon Krampus (2015) trailerin

    VastaaPoista
  6. Jea boi hyvä tarina

    VastaaPoista
  7. laita kushicake onna

    VastaaPoista