Pages

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Naruto - kadonnut jakso

Oletko koskaan törmännyt animeen ja rakastunut siihen aivan yhtäkkiä? Olin nähnyt Naruton kasvamassa yhä suositummaksi ja nähnyt siihen liittyviä pelejä, mutten koskaan ollut ajatellut katsoa sarjaa. Kaikki muuttui vuonna 2008. Minä tulin niin riippuvaiseksi siitä että ostin kaikki DVD:t siihen liittyen. Sitten löysin jotain joka vaikutti Naruton kadonneelta jaksolta.

Kuten useimmat faneista, menin nettiin ja odotin uusien japaninkielisten jaksojen englanninkielisten tekstitysten ilmestymistä jotka julkaistiin jonkinlaisella nettisivulla. Kun sivulle ei kolmeen viikkoon tullut uutta jaksoa, aloin katsomaan Narutoa levyiltä joita olin ostanut. Televisiosta katsomisen sijaan päätin katsoa sitä tietokoneeltani jonka olin ostanut lukio aikoinani. En ostanut levyjä netistä virallisilta sivuilta. Ostin ne heti niiden julkaisemisen jälkeen, eikä niitä oltu editoitu tai mitään. Tietenkin ne olivat japaninkielisiä joten en koskaan ymmärtänyt sanaakaan mitä niissä sanottiin. Katsoin vain animaatioiden liikkumista.

Kun katsoin Naruton jaksoa tietokoneeltani mietin että voisin asettaa siihen omat englanninkieliset tekstitykseni, naurun takia. Saisin luultavasti Naruton Sanomaan "Fuck you" sen sijaan että hän sanoisi "Damn it." Joten yritin editoida DVD:tä Microsoft Silverlightin avulla. Nyt toivon etten olisi koskaan tehnyt sitä.

Löysin jakson rungon. Se on kuin piilotettu viesti läpi jaksojen. Leikin editointityökalulle ja painoin "Frame By Frame." Näin Naruton silmien olevan veriset ja erittäin realistisen näiköiset. Ajattelin "Sakuran on täytynyt lyödä häntä tässä kohtaa." Olin erittäin väärässä. Naruto vain seisoi kohtauksessa paikallaan aina kun käytin toimintoa "Frame By Frame". Jatkoin editointia ja Naruto oli samanlainen koko ajan. Sitten se loppui. Minun tietokoneeni sammui ja käynnistyi uudelleen. Olin peloissani, jähmettynyt, kauhuissani, EN VOI EDES SANOIN KUVAILLA OLOANI!

Kun tietokone käynnistyi uudelleen, mitään erikoista ei tapahtunut 30 sekuntiin. Sitten näytölle ilmestyi Hidan joka käytti yhtä hänen Jashinistisista tekniikoistaan. Ajattelin että uudelleenkäynnistyksen jälkeen tietokone jatkoi jakson näyttämistä automaattisesti. Sitten video pysähtyi ja ruudulle ilmestyi Hidanin mustavalkoiset kasvot. Sitten videolla näkyi Shikamarun kasvot, jonka jälkeen jakso alkoi näyttää kuin vanhalta elokuvalta, missä mustat täplät ilmestyvät ajoittain ja saavat näyttävään videon palaneelta. Video alkoi muuttua ruskeaksi, sitten jälleen mustavalkoiseksi. Jakso jatkui, ja siinä Hidan sanoi sanat joita en olisi uskonut kuulevani animehahmon suusta. Jakso OLI muokkaamaton. Stten Hidan sanoi jotain englanniksi japanin sijaan. Hän ei edes kuulostanut englantilaiselta ääninäyttelijältä, vaan siltä että demoninen ääni otti hänestä kontrollin. Hidan sanoi:

"Juokse juokse. Takerru elämään. Tulen luoksesi, Rabin. Olen nyt osa elämääsi. Olen ruumiisi. Olen osa sinua."

Sitten jakso alkoi näyttämään Hidania puukottamassa itseään. Asuma kaatui maahan kuolleena. Sitten kohtaus toistui moneen kertaan. Viidennen toistokerran jälkeen webkamerani meni päälle, sillä vihreä valo syttyi siihen. Pian se sammui, mutta kasvoni olivat Asuman kasvojen tilalla ja näyttivät siltä että ne olisi liitetty siihen photoshopilla. Pakotin tietokoneeni sammumaan ja ajoin kaverini luokse. Soitin hänen ovikelloaan, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Kun painoin ovikelloa kolme kertaa, joku viimein avasi. Se oli ystäväni äiti. Kun kysyin missä ystäväni on, hän alkoi nyyhkyttää. Kysyin tietenkin mikä hänellä on hätänä ja hänen vastauksensa oli:

"Hän on kuollut. Hänelle tuli kohtaus ja hän tuli luokseni. Kysyin mitä tapahtui, mutta hän ei vastannut. Hänen silmänsä olivat pyörähtäneet taakse ja hän liikutteli jalkojaan ympyrän muotoon. Näin hänen jalkaliikeensä ja näin hänen piirtävän A-kirjaimen ympyrän sisälle...."

Hän sulki oven ja pystyin kuulemaan nyyhkytystä oven takaa. Mitä on tekeillä?! Menin toisen ystäväni luokse koska olin liian peloissani palatakseni kotiin. Menin hänen tietokoneelleen ja etsin taustatietoja Hidanista. Hän oli Jashinisti, joten aktivoidakseen tekniikoitaan hän tarvitsi jonkinlaisen A-kirjaimen ympyrän sisällä. Aloin itkeä, mutta onneksi kello oli vasta viisi iltapäivällä ja valo valaisi huonetta. En halunnut mennä nukkumaan koska pelkäsin pimeyttä. Kutsuin luokseni kolme ystävääni ja heidän lisäkseen yhden joka tulisi luokseni yötä. Halusin olla turvassa.

Käynnistin tietokoneeni ja mitään ei tapahtunut. Näytöllä oli vain Toshiban logo ja työpöydällä olevat kuvakkeet. Naurto DVD oli vieläkin koneeni sisässä. Painoin "Play" nappia ja avasin Microsoft Silverlight -ohjelman. Jokaisella kerralla kun yritin avata sen, se sulkeutui automaattisesti. Tietokoneeni käynnistyi uudelleen vielä kerran ja webkamera syttyi automaattisesti päälle. Näytölle ilmestyi jälleen Hidan. Sitten ilmestyi ihmisiä joita Hidan oli tappanut, mutta niiden kasvojen tilalla oli ystävieni kasvot. Me olimme kaikki todella peloissamme, mutta anelin etteivät he lähtisi pois. He pysyivät sen ajatuksen turvin että me olemme turvassa yhdessä.

Me panikoimme, mutta sitten Hidanin kasvot ilmestyivät näytölleni. Hän halusi... jutella kansamme. Ajattelimme kaikki että tämä on typerää, mutta teimme sen silti. Tässä on keskustelumme:

"Kuka olet?"
"Olen kaikki."
"Miksi teet tämän?!"
"Syystä jota en tiedä itsekään."
"Mikset lopeta?"
"Luultavasti lopetankin...pian."
"Miten voimme auttaa sinua lopettamaan?"
"Antaakaa minulle toinen sielu jota voin vainota.."
"Miten tapoit ystäväni?"
"Olen kaikki...Olen sairaudet...Olen YSTÄVÄSI."

Näyttöni sulkeutui, emmekä voineet käynnistää sitä uudelleen. Tiesimme kaikki mitä meidän täytyy tehdä. Otin DVD:n tietokoneestani ja laitoin sen takaisin koteloon. Pidin pihakirpputorin yhden kaverini pihalla. 15-vuotias poika osti DVD:n. Sydämeni alkoi hakata, kun mielikuvat liikkuivat mielessäni. Pystyin näkemään Hidanin puukottamassa itseään Jashinistisessa ringissään. Tulin takaisin todellisuuteen ja näin pojan kävelemässä DVD kädessään. Tunsin oloni surulliseksi ja helpottuneeksi..

Ole varuillasi. Voit joko uskoa minua tai olla uskomatta.

24 kommenttia:

  1. Mistä toi on? :O PELOTTAVA :3

    VastaaPoista
  2. Wau, tää oli pelottava o_o Uskallankohan kattoa enää Narutoa illalla xD

    VastaaPoista
  3. Wow'! Aika jännä

    Huomasin että joku muukin oli aikaisemmin toivonut, mutta voisitko kirjoittaa Paavo Pesusienen puuttuvasta jaksosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo Pesusienen puuttuva jakso on jo blogin luonnoksissa suomennettavana, en vain ole saanut sitä valmiiksi (:

      Poista
  4. Hmm, aika mielenkiintoinen. :--3
    Jos kiinnostaa semmoinen pasta kuin Tiny Teri niin olisi kiva jos haluaisit suomentaa sen.

    VastaaPoista
  5. Mäkin olisin kiinnostunu urbaanilegendoista!!:)

    VastaaPoista
  6. Hei Grew!
    Olisin tosi iloinen jos voisit suomentaa the expressionless urbaanilegendan :)
    Blogisi on paras! :)

    VastaaPoista
  7. Onkohan mitenkään mahdollista kirjoittaa oma tarina ja lähettää sulle vaikka sähköpostilla niin että voisit sit ikään kuin "julkaista" sen tänne? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Sähköpostiosoite on: kauhublogigrew@luukku.com (: Julkaisen lukijoiden kirjoittamat tarinat heidän nimimerkillään varustettuina!

      Poista
  8. Minä repesin ihan totaaliselle tälle Kadonnut jakso-tarinalle.

    Sekava sepustus monesta muusta jaksosta: kuten Benistä,
    Jalmarin itsemurhasta, Suicide Mousista.

    Lisäksi Hidan on niin koominen hahmo, ettei se pystyisi mihinkään tuollaiseen.

    :D Mutta kiva blogi, arvostan, että käännät ja suomennat näitä. Tää tarina ei vaan minusta ollut pelottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekkään en pitänyt tätä mitenkään pelottavana saatikka ymmärtänyt koko juttua koska en katso Narutoa (:

      Poista
  9. Mun yks kamu on koukussa Narutoon!!

    VastaaPoista
  10. Onks toi niiku totta? Vai keksitty tarina? Hui ja hyi! En ikinä kato Narutoo!!! D:

    VastaaPoista
  11. Nyt minun tekee enemmän mieli katsoa Narutoa :D

    VastaaPoista
  12. Pgäääh...? Sekava, en tajunnu kunnolla mut silti pelottava :o

    VastaaPoista
  13. Mitä ihmettä, mut on varmaan oikeesti kirottu O.o Luen ihan rauhassa creepypastaa, ja sit tulee juttu Narutosta jota rakastan XD Ei saa edes vähän aikaa levätä Japanista tai Etelä-Koreasta, mutta hyvä niin! :3 Kiitos, tää oli mahtava tarina! ♥

    VastaaPoista
  14. Mut on oikeesti varmaa kirottu O.o Luen ihan rauhassa creepypastaa, ja sit tulee juttu Narutosta jota rakastan XD Ei saa edes vähän aikaa levätä Japanista tai Etelä-Koreasta, mutta hyvä niin! :D Kiitos, tää oli tosi hyvä tarina!

    VastaaPoista
  15. Aika mielenkiintonen tarina miun kaltaselle Narutardille :D

    VastaaPoista