Maski

Tänään vein 7-vuotiaan poikani Jamesin kaupunkiin Halloween-ostoksille. Minun ei tarvinut ostaa yhtään karkkia tänä vuonna, sillä asumme pienessä maatalouskylässä kaupungin ulkopuolella ja on hyvin epätodennäköistä että kukaan kiertelisi halloweenina näin syrjäisessä naapurustossa. Muutin tänne viimevuonna, sillä erosin vaimostani ja menetin sekä vanhan taloni että Jamesin huoltajuuden. J

James ja minä rakastamme Halloweenia. Se on yksi niistä vähäisistä ajoista vuodessa jolloin Tracy hyväksyy sen, että James saa tulla vierailemaan luonani. James on hänen kanssaan muut lomat ja juhlat vuoden aikana. Saan nähdä häntä omana syntymäpäivänäni ja Halloweenia edeltävänä viikkona, ellei Tracy estä sitä jotenkin. Olin yllättynyt kun hän päästi Jamesin kanssani ostoksille.

Kauppoja kierrellessämme James osoitti vahvaa mieltymystä Toy Storista tuttua Buzzin asua kohtaan. On tyypillistä, että lapsi tykkää kaikista kalleimmasta asusta kaupassa. En kyennyt kuitenkaan kieltäytymään ostamasta sitä, kun katsoin hänen syvänsinisiä silmiään. James valitsi myös kaikki talon koristeet. Tiedän, että emme tule saamaan yhtään karkki-keppostelijoita mutta talon koristeleminen halloweeniksi on aina ollut meidän yhteinen perinteemme.

Perjantai, Lokakuu 21

Näyttää siltä että James ja minä voitamme "Parhain Halloween Koristelu"-palkinnon, sillä harmillisesti tässä naapurustossa taloni on ainut valopilkku pimeässä. Kun asuin vielä Jamesin ja ex-vaimoni kanssa, me voitimme palkinnon koristeluistamme lähes jokainen vuosi.

Välihuomautuksena voin kertoa, että nykyinen naapurini törsäilee aina Halloween-koristeluissa. Hänen pihallansa olevia kylttejä koristaa kliseinen teksti "Hyvää Halloweenia!" ja talon ulkokuori on koristeltu mitä mahtavimmilla kauhu-aiheisilla virityksillä.  Esimerkkinä mainitsen naapurin autotallin oveen kiinnitetyn köyden, jossa roikkuu kalliin näköisiä luita ja pääkalloja. Hän oli myös asettanut luita törröttämään maasta. Niissä ei ollut väriä tai yksityiskohtia vaan ne olivat vain normaaleja luita, joita oli asetettu sinne tänne. Hänestä ei ole mihinkään.

Lauantai, Lokakuu 22

Kävellessäni aamuyöllä talossani, huomasin keittiön ikkunassa nopeaa liikehdintää. Halusin luonnollisesti tietää, mitä on tekeillä ja miksi joku liikkuu taloni lähettyvillä tähän kellonaikaan. Peräännyin hitaasti, jottei minua huomattaisi ja näin jälleen liikettä ikkunan takana. Kävelin hitaasti kauemmaksi ikkunasta ja menin katsomaan lasisesta takaovesta. Näin osittain ihmisen pään aidan takana ja näytti siltä, kuin se katselisi minua. Kuka ikinä se olikin, huomattuaan että katsoimme toisiamme se kyyristyi ja katosi näkökentästäni.Tälläkertaa menin katsomaan olohuoneen ikkunasta, joka osoitti samaan suuntaan kuin keittiön ikkuna, mutta eristä kulmasta.

Pysyin matalana. Raotin verhoa ja huomasin, että pihallani liikkui hahmo, jonka kasvoilla oli maski. Maskissa oli ammottava, roikkuva suu, samantapainen kuin mitä Scream-elokuvissa olevalla murhaajalla on päällään. Ainut eroavaisuus oli, että leuka heilui tuulessa ja suussa olivat myös hampaat.

Noin kymmenen sekunnin kuluttua siitä kun näin sen, sen toinen silmä alkoi hitaasti kääntyä vasemmalle eli sinne, missä minä olin. Huomattuaan minut se katosi yön pimeyteen.

Tiistai, Lokakuu 25

En oikeastaan tunne naapureitani, enkä tiedä mistä hän saa kaikki halloween-koristeensa. Huomasin tänään uuden koristeen hänen ulko-ovensa vierellä. Se oli keraaminen kulho joka oli täynnä muovisia sisäelimiä. Sen takana oli valkoinen paperinpala jossa luki "OTA YKSI". Koko kyltti oli veristen sormenjälkien tahrima. Vielä vakuuttavampi oli hänen seinänsä, joka oli töhritty punaisenruskeaksi.

Olen puhunut naapurilleni vain kerran; kun olin juuri muuttanut talooni. Hän vaikutti oudon järkyttyneeltä. Kun lähestyin häntä kysyin, oliko kaikki kunnossa. Hän sanoi olevansa myöhässä töistä joka oli outoa, sillä kello oli noin puoli yhdeksän illalla. Kysyin häneltä missä hän työskenteli ja hän paljasti minulle että hän oli biologi ja työskenteli sotilastukikohdassa.

Joka kerta kun näin hänet ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen, hän käyttäytyi erittäin kömpelösti ja vaikutti kiusaantuneelta. Minä ja muut naapurini vitsailimme hänestä silloin tällöin. Muistan erityisesti erään tilanteen, kun hän oli kastelemassa pensaikkojaan ja hänen toinen jalkansa petti alta yllättäen; tosin hänen jalkansa taipuivat vastakkaiseen suuntaan polven kohdalta, niinkuin linnuilla. Se näytti erittäin kivuliaalta, mutta hän ei edes hätkähtänyt ja nousi nopeasti takaisin jaloilleen. Tämän jälkeen olen nähnyt hänet vain kerran, kuukausia myöhemmin.

Kun olin kävelemässä postilaatikolleni eräänä iltapäivänä viime kuussa, kuulin hänen lastensa itkevän hysteerisesti. Se jatkui koko illan ajan, mutta sitten he lopettivat. Sinä iltana minulla oli vaikeuksia nukkua, sillä mielikuvitukseni oli saanut minut ajattelemaan kaikenlaista. Toivoin vain, että naapurini ei olisi kajonnut lapsiinsa. Kaikista oudointa oli, etten ollut koskaan nähnyt hänen lapsiansa. Toivottavasti hän olisi vain setä.

Keskiviikko, Lokakuu 26

Siitä lähtien kun James saapui aiemmin viikolla, hän ei ole suostunut riisumaan Buzz-asuaan. Pieni Buzz on juoksennellut ympäri taloa huudellen repliikkejä Toy Story-elokuvista.

En ole nähnyt outoa naamariin pukeutunutta hiipparia lähiaikoina. Se saattoi olla vain joku elämäänsä kyllästynyt teini viereisestä naapurustosta, joka halusi säikytellä ihmisiä.

Naapurini oli jälleen ostanut uuden koristeen; noin 60-metriä pitkä valonauhan. Valot, jotka hohtivat syvän punaisina, valaisivat pihalla olevia koristeita ja antoivat niille melkeinpä aavemaisen hohdon. Se ei kuitenkaan vienyt huomiotani, vaan hänen pihaltaan kantautuva palaneen haju. Menin melkein valittamaan asiasta hänelle. Melkein.

Kun mietin asiaa, haju ei ollut sietämätön. Se muistutti ikäänkuin hajua grillistä.

Perjantai, Lokakuu 28

Olen tulossa hulluksi. Mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, mitä näin tänään. Kun aurinko oli laskemassa, näin jälleen maskimiehen vilaukselta. Mutta se mitä näin, ei ollut todellakaan maski. Istuin olohuoneessani lukemassa. Yksi olohuoneeni suurista ikkunoista avaa näkymän koko kadulle ja pidän usein sälekaihtimia avoimina. Auringonvalo paahtoi ikkunan läpi lämmittäen huonetta.

Nostin katseeni ylös kirjasta ikkunaan, sillä olin kuullut jotain. Ääni kuulosti siltä kuin astmasta kärsivä mies olisi yrittänyt saada ilmaa megafonin kautta. Nousin sohvalta ja kävelin ripeästi ikkunaa kohti. Laitoin käteni silmieni yläpuolelle estääkseni valoa häikäisemästä silmiäni ja painoin kasvoni ikkunaa vasten. Silloin näin sen. Se jahtasi pientä kissaa. Olio juoksi kuin strutsi. Ne kohdat sen kehosta jotka eivät olleet kaljuja tai vääristyneen värisiä, olivat paksujen verisuonien peitossa. Harmaita hiustupsuja kasvoi sieltä täältä sen mädäntyvältä näyttävän pään huipulta. Sen roikkuva leuka heilui juoksuaskeleiden tahdissa  Kuola valui sen suupielistä ja terävien hampaiden välistä. Vääristyneitä käsiä jatkoivat pitkät luisevat sormet, joissa kaikissa oli terävät kynnet. Olio seurasi kissaa pihalta pihalle ja oli jatkuvasti aivan sen perässä. Olin juuri todistanut jotain, mitä en kyennyt järjellä selittämään.

Kissa lähestyi erään naapurini aitaa ja hyppäsi aidan yli päästäkseen turvaan. Olio hyppäsi kuitenkin perässä nappasi kissan ilmasta käsillään. Kissalla ei ollut enää minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä pakoon. Olio katosi saaliinsa kanssa läheiseen metsään. Elämäni unohtumattomimmat sekunit.

Sitten aloin miettimään poikaani. Hän olisi saattanut olla aivan hyvin tuon avuttoman kissan tilalla. Ei, en saisi edes ajatella mitään tällaista. Mitä minun pitäisi tehdä? Heittää hukkaan se vähäinen aika vuodesta, minkä saan viettää poikani kanssa koska joku.... olento on vapaana? Pitäisikö minun kertoa ex-vaimolleni että naapurustoni on liian vaarallinen Jamesille vai ostaa haulikko ja hoidella olio itse? Halloweeniin on aikaa vain kaksi päivää, joten mitään ei varmasti tapahdu näin lyhyessä ajassa.

Lauantai, Lokakuu 29

Olen ajatellut soittaa poliisille, mutta mitä sanoisin? En voisi keksiä tarinaa murtovarkaista tai mistään ihmisiin liittyvästä, koska silloin he eivät etsisi oikeaa asiaa. Kukaan ei saa tietää.

Aiemmin tänä iltana eräs naapurini järjesti halloween-juhlat. En mennyt sinne, koska minun täytyi työskennellä myöhään. Töitteni jälkeen hain Jamesin tämän ystävän luota ja meillä oli rauhallinen peli-ilta.

Kesken pelimme Jamesin täytyi käydä vessassa. Hän viipyi yli 15 minuuttia. Palatessaan hän kertoi minulle innoissaan, että kun hän oli katsonut olohuoneen ikkunasta, hän oli nähnyt "todella oudon pitkän miehen" joka juoksi sitä taloa kohti, jossa juhlia vietettiin tyhjä kassi kädessään. James kertoi, että tämä oli kadonnut talon takapihalle ja sekunteja myöhemmin tuli ulos kassi täynnä karkkeja ja naamiaisasu päällä. Tämän jälkeen mies juoksi naapuriini. Tämä toistui monta kertaa peräkkäin, mutta jokaisella kerralla miehellä oli erilainen asu päällään.

James sanoi että viimeisellä kierroksellaan mies pysähtyi yllättäen keskelle katua, ja sen oikea silmä kääntyi katsomaan suoraan häntä kohden. Sitten mies kääntyi suoraan Jamesiin päin ja sen suu kääntyi suurimpaan hymyyn mitä James oli koskaan nähnyt. Hän kertoi, että miehen suusta pilkotti "miljoonia hampaita."

Jamesin mukaan miehen hymy hyytyi yhtäkkiä ja sillä samalla hetkellä tämän leuka laskeutui miehen rintakehän päälle. Mies meni naapurini pihalle ja sen nähtyään James tuli raportoimaan minulle havainnoistaan.

Mielessäni pyöri kuva tästä hirviöstä hymyilemässä rakkaalle pojalleni. James luuli että miehen naamiaisasuun kuului rintakehällä roikkuva leuka ja miljoonat hampaat, mutta minä tiesin paremmin.

Sunnuntai, Lokakuu 30

Jälleen naapurini pihalle oli imestynyt uusia koristeita; muutamia luurankoja eri kokoisina ja erilaisiin naamiaisasuihin puettuina. Joukossa oli muun muassa Marilyn Monroe-luuranko, Darth Vader-luuranko, Abraham Lincoln-luuranko ja niin edelleen. Kaikki luurangot oli kiinitetty niskasta, joka jätti niiden jalat heilumaan tuulessa. Halusin kysyä naapuriltani mistä ihmeestä hän löysi kaikki koristeet ja miten hänen mielikuvituksensa riitti näin pitkälle.

Hieman jälkeen keskiyön olin saanut viimeinkin työni valmiiksi. Asettuessani nukkumaan kuulin ovikellon soivan. Uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Vastahakoisesti nousin lämpimästä sängystäni ja kävelin kohti ulko-ovea.

Avasin oven. Naapurini. Ei, ei se outo naapuri taloni vierestä vaan naapurini, jonka talo sijaitsee taloni takana. Hän on närkästynyt jostakin ja alkaa valittamaan minulle. En kuitenkaan kuule mitään, sillä silmiini on osunut naapurini pihalla oleva uusi luuranko. Se on muiden vieressä ja sen leuka roikkuu alhaalla, toisinkuin muilla luurangoilla. Se on pienempi kuin muut ja näyttää siltä, kuin siitä valuisi jotakin. Kuunvalo osuu juuri ja juuri sen silmiin; isot siniset silmät.

Käännän katseeni takaisin naapuriini joka on korottanut ääntään.
"Kuunteletko edes minua?" Naapurini tiuskaisee.
"Ky...kyllä kuuntelen." Vastaan hämmentyneesti.
"Mitä sinä oikein yritit aiemmin? Vaimoni sai melkein sydänkohtauksen siitä maskista jota käytit!"

Ilmeisesti poikani ja minä emme olleet ainoita jotka olivat nähneet naapurustossa liikuskelevan olion. Mutta miten ihmeessä naapurini yhdisti sen automaattisesti minuun?

"Äläkä yritäkään kieltää mitään. Näin kun hyppäsit aitasi yli ja menit piileskelemään kellariisi käytyäsi ensin säikyttelemässä vaimoani meidän pihallamme. Vaikka olikin pimeää, olen silti varma että näin sinut!" Naapurini sanoi uhmakkaasti.

"...Olen pahoillani..." Improvisoin. En jaksanut alkaa väittelemään asiasta, sillä tiesin etten ollut käynyt naapurini pihalla. "En tiedä mikä minuun meni... Voinko tehdä jotain hyvit-"
Sydämeni nousi kurkkuun.
"Odota täällä." Sanoin nopeasti.

Ei voi olla totta. Naapurini kertoi jonkun tai jonkin menneen kellariini. Juoksen huoneen ovelle, jossa Jamesin sänky sijaitsee. Tärisevin käsin käännän ovenripaa ja heilautan oven auki; poikani makaa sängyssään juuri niinkuin olin hänet viimeksi nähnytkin, kasvot seinään päin. Pieni vihan aalto pyyhkäisee ruumiini lävitse, sillä ovella oleva naapurini oli todellakin saanut minut säikähtämään. Menen takaisin ovelle, jossa naapurini edelleen seisoo kärsimättömänä.

"Anteeksi...Minä vain-"
Hän keskeytti minut.
"En jaksa kuunnella, minä en ole kiinnostunut ongelmistasi. Pysy vain kaukana minusta ja perheestäni. Onko selvä?"
"On...kyllä.."

Katseeni eksyy jälleen naapurini pihalla roikkuvan luurangon tuttuihin sinisiin silmiin.

"Minun täytyy kyllä myöntää, sait minut nauramaan kun juoksentelit ympäriinsä lasten Buzz-naamiaisasu päällä."