Nimi

Tiesin aina, että rakkaalla isoäidilläni oli jokin vikana. Hän alkoi yhtäkkiä puhumaan jostain olennosta.

"Se seuraa minua," hän saattoi kuiskata.
Hänen harmaa ihonsa muuttui yhä harmaammaksi.

"Se puhuu minulle,"
Hänen pupillinsa laajenivat.

Kuten moni rakastava perhe olisi luultavasti reagoinut, me ajattelimme vain, että vanhuus saa hänen käyttäytymään kyseisellä tavalla ja päätimme viedä hänet vanhustenkotiin. Tämä ratkaisu oli mielestämme hänen turvallisuutensa kannalta parhain.

Aina silloin tällöin vierailin isoäitini luona. Yleensä löysin hänet istumasta tuolissaan ja puhumassa jollekin. Ainut ongelma oli, että huoneessa ei ollut ketään muuta meidän lisäksemme. Sama kaava toistui melkeinpä aina. Eräänä vierailukertana hän kertoi minulle, mitä näki jokainen ilta.

"Valkoiset kuopat silmien tilalla,"
Hänen kehonsa väreili.

"Se katsoo sisään ikkunastani, odottaen sopivaa tilaisuutta,"
"Odottaen, odottaen että sa..." hän hiljeni hetkeksi "sanon sen nimen..."

Ajattelin jälleen, että tämä oli hänen muistisairautensa oireilua ja jatkoin elämääni normaalisti miettimättä hänen puheitaan kummemmin.

Eräänä päivänä päätin mennä tapaamaan rakasta isoäitiäni. Kuten tavallista, hän istui tuolissaan selkä minuun päin käännettynä. Tällä kertaa hän kuitenkin kääntyi välittömästi puoleeni ja sanoi sen nimen.

Isoäitini katosi mystisesti sinä iltana.

Tähänkään päivään mennessä en kykene muistamaan, millä nimellä hän kutsui sitä oliota.

Oliko se CandleJack?

En muis