lauantai 23. marraskuuta 2013

Herobrine (Minecraft)

Olin luonut vasta uuden maailman Minecraft yksinpeliin. Kaikki oli normaalia aluksi kun aloin hakkaamaan puita ja työskentelemään työpenkillä. Huomasin jotain liikkuvan tiheän sumun keskellä (minulla on todella hidas tietokone joten minun täytyy pelata matalilla grafiikka-asetuksilla). Luulin sen olevan lehmä, joten lähdin seuraamaan sitä toivoen, että saisin siitä nahkaa haarniskaani varten.
    Se ei kuitenkaan ollut lehmä. Minua katsoi toinen hahmo jolla oli normaali iho, mutta sen silmät olivat tyhjät. En nähnyt hahmon nimeä ja katsoin toiseen kertaan etten olisi moninpelissä. Hän ei pysynyt paikallaan kauaa vaan katsoi minua ja juoksi nopeasti takaisin sumuun. Seurasin häntä uteliaisuudesta, mutta hän oli poissa.
     Jatkoin pelaamista, epävarmana siitä mitä tästä pitäisi ajatella. Kun katsoin laajemmin maailmaa huomasin asioita joita oli lisätty; 2x2 tunneleita vuorissa, pieniä täydellisiä pyramideja hiekasta merellä ja puista tehtyjä metsikköjä joiden kaikki lehdet oli leikattu pois. Ajattelin jatkuvasti toista "pelaajaa" jonka olin nähnyt sumussa, mutten koskaan saanut kunnollista silmäystä hänestä. Yritin kohottaa grafiikoitani paremmiksi aina kun luulin nähneeni hänet, mutta se ei auttanut.

Tallensin kartan ja menin foorumeille katsomaan, olisiko kukaan muu nähnyt vale-pelaajaa. Kukaan ei ollut. Loin oman keskustelun jossa kerroin vale-pelaajasta ja kysyin olisiko kellään ollut samanlaisia kokemuksia. Keskustelu poistettiin viidessä minuutissa. Yritin uudelleen ja keskustelu poistettiin jälleen. Sain yksityisviestin käyttäjältä 'Herobrine' ja se sisälsi yhden sanan: 'Lopeta.' Kun menin katsomaan Herobrinen profiilia näytölleni tuli virheilmoitus.
    Sain sähköpostin toiselta käyttäjältä. Hän sanoi että moderaattorit pystyvät lukemaan viestit pelaajien kesken foorumilla, joten me pystyimme keskustelemaan turvallisemmin sähköpostia käyttämällä. Viestin lähettäjä väitti että hän oli nähnyt myös oudon pelaajan, ja hänellä oli pieni 'lista' muistakin käyttäjistä jotka olivat nähneet hänet. Heidän maailmoihinsa oli ilmestynyt erilaisia rakennelmia myöskin ja he kuvailivat että tällä mysteerisellä pelaajalla ei ollut pupilleja silmissä.

Suunnilleen kuukauden jälkeen kuulin sähköpostiviestin lähettäjästä jälleen. Jotkut ihmisistä jotka olivat kohdanneet mysteerisen pelaajan olivat nähneet nimen Herobrine ja löytäneet tietoa jonka mukaan sitä käytti ruotsalainen pelaaja. Kun lisää tieto saatiin kasaan paljastettiin, että se oli ilmeisesti pelin luojan Notchin veli. Lähetin Notchille henkilökohtaisen viestin jossa kysyin häneltä oliko hänellä veljeä. Kesti jonkun aikaa ennenkuin hän vastasi todella lyhyellä viestillä.

Minulla oli, mutta hän ei ole enää meidän keskuudessamme.
-Notch

En ole nähnyt tätä mysteeristä pelaajaa kohtaamisemme jälkeen, ja en ole huomannut mitään muutoksia luomassani maailmassa. Kun näin hänet ensimmäisen kerran onnistuin painamaan print screen-näppäintä. Tässä on ainut todiste mikä minulla on hänen olemassaolostaan:

43 kommenttia:

  1. En oikein ymmärtänyt:D mut sun blogi on paras! Hauska säikyttää itseään nuilla kauhu tarinoilla. Kaikista eniten oon kyllä pelänny nauravaa jakc.iä. Hyi saakeli se kuva on pelottava:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Peleihin liittyvää postausta oli toivottu ja etsittyäni sellaisia löysin tämän suomennettavaksi. Itse en pelaa Minecraftia ja tämä on varmaan mielenkiintoisempi niille jotka sitä pelaavat (:

      Poista
  2. Ihana tarina! Mun veliki tykkäs tästä ku se pelaa minecraftia :))

    VastaaPoista
  3. Hei Grew! Voisitko suomentaa Creepypastan Naruton kadonneesta jaksosta? Oisin tosi kiitollinen! Sulla on paras blogi<3 Säikähän aina tota Daruma-san kuvaa :D

    VastaaPoista
  4. En ymmärrä näitä Herobrine tarinoita. Pelasin kaverin servulla yksin koska kaveri ei jaksanut tulla. Kaveri kysy haluunko pelata Herobrinen kaa ja tottakai halusin saada jännän kokemuksen. :D Kaverilla oli sellanen sovellus missä se pysty lähettään viestejä Herobrinelle. Herobrine tuli servuun ja aluks pelkösin ihan himona, koska tiedän kyl kaikki pyramidit, lehdettömät puut ja kaiken laiset kyltit. Se kysy chatis mitä haluun ja vastasin ihan läpäl että iron golemin. :D Se teki mulle sellasen ja anto kaikkee kamaa. Ofc pelkäsin vähän, mutta kun aina sanoin "thank you" se yhessä vaihessa sano että kukaan ei oo ollj sille nii kiltti! :D Olin itekki hämillää kun se teki meille talon eikä kiusannu. Sain vähä aika sittten selville että se osaa suomea! :) Oon nähny myös Notchin koska Herobrine pyys sen kerra pelaan mun kaa! Heeobrine on ollut aivan ihana! Ja on vieläkin! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa onnekas! Ehkä Herobrinestä on myös se ystävällisempi versio (:

      Poista
    2. mul on herobrine mun mines ja yks kerta olin luolas niin näin timanttii mut joku oli hakkaamas niitä. luulin sitä mun kamuks mut se oli herobrine. Mä lähin juoksee nii kovaa ku jaloist lähti mut ei auttanut vaan kuolin mines. Mut herobrine on mun mielest pelottava.

      Poista
  5. Tää sun blogis on paras :3
    Voikko joskus kirjottaa siitä puuttuvasta Paavo Pesusieni jaksosta jossa jalmari teki itsemurhan?

    VastaaPoista
  6. Nää "pelikauhujutut" on tosi jänniä. En pelaa minecraftia, mutta pelifriikki kuitenkin olen :D Ois mukava saaha näitä pelitarinoita lisää tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomennan pelijuttuja lisää kunhan löydän sopivia tarinoita (:

      Poista
    2. ÄÄÄ GREW ON DEMONI ÄÄ KU SE KÄYTTÄÄ SULKUMERKKI KAKSOISPISTETTÄ ÄÄ

      Poista
  7. Kiitos Grew! Olet ihan paras! Ja me jotka Blogia luemme olemme onnekkaita koska juuri sinä olet tehnyt kauhublogin ;) Nyt ei oo enää tylsiä päiviä...<3 Muuten kiitos vielä kerran siitä Naruto lost episode jutusta :) :D ;D ;) xD XD <3<3<3<3

    VastaaPoista
  8. Herobrine modissa herobrine on aika ärsyttävä.

    VastaaPoista
  9. Herobrine synty niin että kun se kuoli pelaajan kone sekos samaan aikaan.
    Siitä asti Herobrine on ollu Minecraftissa ilman että kukaan ei pelaa sillä.

    VastaaPoista
  10. oon nähnyt herobrine on rakentaja herobrine kun ammut sitä esim bovilla se muuttuu ansaksi ja katoaa sitten on säikäytteliä herobrine joka teleporttaa sun eteen ja kotoaa ja lyö suo samalla joskus se voi myös tappaa sut kokonaan mutta väitetään että herobrineä ei ole enää minessä mut kuka tietää modei ainakin on viel kiitti tiedoistanne oon muuten alkanut tutkia herobrinejä aijon tehdä herobrine toteemeja ja testata mikä niistä toimii T:Topias Romppanen

    VastaaPoista
  11. Grew pelaatko itse Minecraftia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pelaa, tykkään enemmän ns. räiskintäpeleistä ja fantasiapeleistä.

      Poista
    2. Joo toi on hyvä tarina voisin kirjottaa blogin Herobrinestä
      se on notchin kuollut veli

      Poista
  12. Mun pikku veljel kerran tuli se Herobrine sinne säätää jotai ja sillon ku se tuli sinne ne kaikki pilvet, kivet, hiekat jne. muuttu verisiks.

    VastaaPoista
  13. Herobrine poistettiin minestä koska yksi pelas sitä ja sit ku se Herobrine tuli nii se säikäytti sen ja sit se pelaaja sai sydärin

    VastaaPoista
  14. Minecraft on hyvä peli! Ois aika outoo jos tollee kävis...tää blogi on paras!

    VastaaPoista
  15. Minecraft pessä (pocket edition) on herobrine. Oikeest! Mun kamul on se. Mun kamun maahan se teki sinne pohjattomii ravineja ja se poltti mun kamun talon.

    VastaaPoista
  16. Olen itse minecrafteri, ja tuo Herobrone on oikeasti olemassa, tosin sen voi saada nykyisin vain Herobrine-modilla:) En ole nähnyt herraa livenä itse, mutta lukuisia videoita olen nähnyt, mutta lukuisia sen modin esittelyvideoita olen nähnyt:)

    VastaaPoista
  17. Mun veli on nähnyt Herobrinen kaksi kertaa. Mun mielestä molemmilla kerroilla maan alla.

    VastaaPoista
  18. Voisitko suomentaa creepypastan nimeltä Hetalia episode 23.5? Se olis kiva suomennettuna :)

    VastaaPoista
  19. Suosittelen kattoon YouTubesta herobrine videoita ne on parhait
    PS.Sun blogi on paras voisitko tehä Smileystä jutun

    VastaaPoista
  20. Mä oon nähny myös sen! Kysyin yhelt kamulta joka oli pelannu minecraftia ainaki 5vuotta ja se sano mulle että ae oli vaan mielikuvituksen tuotetta! Hyvä jos muutkin on nähny sen ajattelin eka et oon hullu! Paras blogi ikinä!��

    VastaaPoista
  21. Ei millään pahalla todellakaan, mutta eikös tuo ole se zombie hirviö, mikä on yksinpelissä aina öisin? Mitä se tekee päivällä tossa kuvassa?xD PS: Blogisi on kyllä aivan ihana! Rakastan tätä!
    PSS: Voisitko suomentaa Creepypastan Ronald McDonlad's house ? (:

    VastaaPoista
  22. Mä pelaan minee ja kerran mun taloon tuli herobrine ja Se otti tnt:n ja Se räjähti ja voitte arvata miltä näytti mun talo��

    VastaaPoista
  23. Mä menin ihan rauhassa kotiin kun helvetillinen herobrine oli siel ja räjäjäytti sen��

    VastaaPoista
  24. Aattelin että tää ei oo pelottava ku kertoo herovrinesta mutta olihan tää sitte kummiski D:

    VastaaPoista
  25. Mulla on minecraft ps3:sella siitä ei olla varmoja että onko herobrine poistettu siitä

    VastaaPoista
  26. Kaikille tiedoksi: Herobrine ON OLLUT PELISSÄ ja on vain harvinaisen ärsyttävä npc (non-playable character). Itse pelaan Minecraftia ja tiedän, että Herobrine ON EDELLEEN pelin koodissa, mutta sitä ei ole ilman taitavan hakkerin taitoja saada "esille" eli peliin nähtäväksi. Tuo oli siis aiemmissa versioissa täysin mahdollista, että Herobrine tuli riehumaan vähän. :3

    VastaaPoista
  27. Herobrine pelottaa kyl mua koska oon minecraftin pelaaja. Joskus kun olin maan alla jossain luolassa, näin kaukaisuudessa nimilapun, sain melkein sydärin ja lopetin minen pelaamisen kauaksi aikaa. Harmikseni se nimilappu oli niin kaukana, etten erottanut nimeä.
    Ja kaikista pelottavinta on se, että Ps3 minecraft editionissa lukee "luulemme poistaneen herobrinen Ps3 minecraft editionista, muttemme voi olla asiasta täysin varmoja" D:

    VastaaPoista
  28. Tee pelitarina FNAF:ista se on hyvä peli
    Grew sä oot hyvä tyyppi

    VastaaPoista
  29. Itse en oo Herobrinea kolmosen puolella nähnyt mutta välillä luolastossa liikun ja yritän tähystää sitä paskaiaista josse vaikka tulisi moikkaamaan :D

    VastaaPoista
  30. Herobrine on erään lainen bugi tai sen voi luoda

    VastaaPoista