Ei enää koskaan

Olin seitsemäntoistavuotias kun hän tuli. Olin asunut väkivaltaisen äitini kanssa seitsemäntoista pitkää, kivuliasta vuotta. Oli keskiyö ja äitini oli nukkumassa, joten kun kolme pehmeää koputusta kuului etuovelta, minä menin avaamaan oven. Sen takana seisoi oudolta näyttävä tyttö, jolla oli kalpeat, värittömät posket, mustat silmät ja vaaleat hiukset letitettyinä saparoille. Hänen pinkki mekkonsa oli revennyt helmasta ja tyttö oli avojaloin. Hänen jalkansa olivat sinertävät kylmän talven takia. Päästin hänet nopeasti sisään ajatellen miten vähän hänellä oli vaatetta päällään, vaikka ulkona oli jäätävän kylmä. Ajattelin vasta myöhemmin miksei hän vaikuttanut kylmettyneeltä, tai edes miksi hän oli ilmaantunut ovellemme. Saatoin hänet olohuoneeseen ja käärin hänen ympärilleen paksun viltin jonka mummoni oli kutonut. Hän piti sitä, ja hymyili.

"Mikä sinun nimesi on kultaseni?"
Kysymystäni seurasi pitkä hiljaisuus kun hän tuijotti minua. Minulle tuli epämukava olo hänen synkästä katseestaan. Sitten tyttö aukaisi suunsa ja sanoi pehmeällä äänellä.
"Lacy Morgan."
Nyökkäsin hymyillen.
"Voit olla täällä yön yli, Lacy." Sanoin nyökäten sohvaan päin. Tyttö käpertyi pienelle kerälle, mustat silmät yhä minussa kun poistuin huoneesta. Sinä iltana nukuin rauhallisesti, enkä ollut huolissani äidistäni tai oudosta tytöstä sohvalla.

Kun aamu koitti ja menin keittiöön, minua tervehdittiin lyömällä kahvimukilla olkapäähän. Huudahdin kivusta, tuijottaen äitiäni.

"Mitä helvettiä sinä teit? Miksi sohvalla on mutaa ?!" Hän huusi ja vastasin hämmentyneellä katseella. Menin tutkimaan tilannetta ja huomasin että Lacy oli kadonnut, ainoa todiste siitä että hän oli ollut siellä oli mutaa, jonka oli täytynyt tippua hänen mekostaan tai jaloistaan. Otin vastuun, ja sain vahvan iskun poskelleni. Sen jälkeen lähdin kouluun. Koulussa kuulin jotain joka sai kylmiä väreitä kulkemaan selkääni pitkin.
"Lacy Morgan löydettiin kuolleena eilen."

Kulutin päivän odottamalla jotain lisätietoa uutisesta, mutten kuullut mitään. Saapuessani kotiin, uutisissa näytettiin live-lähetys Lacystä.
"Kuusivuotias Lacy Morgan löydettiin eilen kuolleena seitsemältä illalla. Hänen ruumiinsa löydettiin takapihalta haudattuna. Hänen äidinsä Marrisa Morganin liikkeistä ei ole tietoa, ja häntä epäillään tappajaksi. Marrisan on raportoitu lyövän Lacyä usein, ja hän saattaa olla vastuussa tytön kuolemasta."

Yhtäkkiä, kuva Lacysta ilmestyy ruudulle. Hän näyttää samalta kuin tavatessamme, vaaleat hiukset saparoilla, pinkki mekko, kalpeat kasvot. Ainut poikkeus oli että hänen poskissaan oli väriä.... ja hänen silmänsä olivat vaalean siniset. Monille tämä ei olisi ollut tärkeää, mutta minulle se oli. Hän kuoli ennen kuin tuli talolleni, jos uutisankkurin puheisiin on uskominen. Tyttö kuoli tunteja aijemmin. Yritin unohtaa asian ja menin nukkumaan aikaisin jottei minun tarvisi nähdä äitiäni. Oli melkein keskiyö kun heräsin siihen että kylmät sormet hivelivät mustelmaa poskessani. Huokaisin nojaten pieneen käteen.

"Ei enää koskaan." Lacy kuiskasi ennenkuin katosi. Kymmenen minuutin kuluttua kuulin äitini kiljuvan. Juoksin makuuhuoneeseen ja melkein pyörryin siitä mitä näin.

Äitini rimpuili sängyssä ja pieni olio oli upottanut kasvonsa hänen rintakehäänsä. Kuulin repeilevän lihan äänen ja äitini kiljui kovaa. Toivoin etten olisi herännyt. Myöhemmin vakuutin itselleni että se oli unta. Mutta se ei ollut. Joten, kun Lacy perääntyi äidistäni revittyään häneen suuren reiän, näin hänen terävät hampaansa, jotka loistivat yössä. Loistivat äitini verestä. Hän hymyili viattomasti minulle hetken aikaa, ennenkuin repi äitini kaulavaltimon. Silloin pyörryin. Kun virkosin, olin sängyssäni. Kävelin äitini huoneeseen. Avatessani oven huomasin, että sänky oli tyhjä. Sänky oli pedattu aivan kuten silloin kun äitini olisi lähtenyt töihin. Ainoa outo asia oli pienen lapsen likaiset jalanjäljet ja avoin ikkuna, jotka paljastivat että Lacy oli vieraillut talossa. En nähnyt äitiäni enää koskaan, enkä myöskään ikävöinyt häntä. Aikanaan menin naimisiin ja sain lapsen. Nimesin hänet Lacyksi. Viimeaikoina olen huomannut että naapurin lapsilla on ympäri kehoa mustelmia ja haavoja. Olen alkanut tarkkailemaan heidän talojaan. Yhtenä päivänä huomasin jotain outoa: pieni tyttö juoksi paljain jaloin erään talon takapihalta takaovelle. Oli keskiyö, joten en ollut varma, mutta luulen että hän näki minut. Ja voin vannoa että hän muotoili suullaan kolme sanaa minulle.

Ei enää koskaan.