Jeff The Killer

Lue myös toinen Jeff The Killer tarina täältä!

---

kuva

Viikkoja selittämättömien murhien jälkeen, uhkaava tuntematon murhaaja oli yhä työssään. Pienen todistusaineiston löydyttyä, nuori poika kertoo selvinneensä yhdestä murhaajan iskusta ja rohkeasti kertoo tarinansa.

"Olin nähnyt painajaista ja heräsin keskellä yötä," sanoo poika, "Huomasin ikkunan olevan auki jostain syystä, vaikka muistan sen olleen kiinni mennessäni nukkumaan. Nousin ja suljin sen. Sen jälkeen ryömin takaisin peiton alle ja yritin nukahtaa uudelleen. Silloin minulle tuli outo tunne, kuin joku katselisi minua. Katsoin ylös ja melkein hyppäsin sängystäni. Siellä, pienessä valossa joka tuli verhojeni välistä, oli yksi pari silmiä. Ne eivät olleet tavalliset silmät; ne olivat tummat, pahaenteiset silmät. Niiden ympärillä oli mustaa ja... se pelotti minua. Silloin näin sen suun. Pitkä, kauhistuttava hymy joka sai jokaisen ihokarvan kehossani nousemaan. Hahmo seisoi siellä, katsellen minua. Lopulta, ikuisuudelta vaikuttavan ajan jälkeen hän sanoi sen. Yksinkertaisen lauseen, mutta sanottuna tavalla, jolla vain hullu voisi puhua.

"Hän sanoi, `Mene nukkumaan.´. Kiljaisin, se sai hänet tulemaan luokseni. Hän veti esiin veitsen; tähdäten sydämeeni. Hän hyppäsi sänkyni päälle. Tappelin vastaan; potkin, löin, kierin ympäriinsä, yrittäen saada hänet pois kimpustani. Silloin isäni tuli sisään. Mies heitti veitsensä, se upposi isäni olkapäähän. Mies olisi luultavasti tappanut hänet, jos yksi naapureista ei olisi hälyttänyt poliisia paikalle.

"He ajoivat parkkipaikalle, ja juoksivat ovea kohti. Mies kääntyi ja juoksi kohti käytävää. Kuulin kolauksen, kuin lasi olisi rikkoutunut. Kun tulin ulos huoneestani, näin takapihalle päin osoittavan ikkunan olevan rikki. Katsoin siitä nähden hänen loittonevan. Voin kertoa sinulle yhden asian; en koskaan unohda niitä kasvoja. Ne kylmät, paholaisen silmät ja psykopaattinen hymy. Ne eivät koskaan lähde mielestäni."

Poliisi etsii yhä sitä miestä. Jos näet ketään joka sopii tämän tarinan kuvailuun, ota yhteyttä paikalliseen poliisilaitokseen.

Jeff ja hänen perheensä olivat juuri muuttaneet uuteen naapurustoon. Hänen isänsä oli saanut ylennyksen töissä ja he ajattelivat että olisi parasta asua yhdessä noista "hienoista" naapurustoista. Jeff ja hänen veljensä Liu eivät voineet kuitenkaan valittaa. Uusi, parempi talo. Mitä siinä ei voinut rakastaa? Kun he purkivat tavaroitaan, yksi naapureista tuli.

"Hei," hän sanoi, "Olen Barbara; asun teitä vastapäätä. No, halusin vain esitellä itseni ja poikani." Hän kääntyy ja kutsuu poikansa. "Billy, tässä ovat uudet naapurimme." Billy sanoi hei ja juoksi takaisin pihalleen leikkimään.

"No," Sanoi Jeffin äiti, "Olen Margaret, ja tämän on mieheni Peter, ja kaksi poikaani Jeff ja Liu." He molemmat esittelivät itsensä ja sitten Barbara kutsui heidät poikansa syntymäpäiville. Jeff ja hänen veljensä olivat aikeissa vastustaa, kun heidän äitinsä sanoi heidän tulevan mielellään. Kun Jeff ja hänen perheensä olivat saaneet kaiken purettua, Jeff meni äitinsä luokse.

"Äiti, miksi sanoit että tulemme jonkun lapsen juhliin? Jos et ole huomannut, en ole jokin tyhmä lapsi."

"Jeff," sanoi hänen äitinsä, "Me muutimme juuri tänne; meidän täytyisi näyttää haluavamme viettää aikaa naapureidemme kanssa. Nyt, me olemme menossa sinne juhliin ja se siitä." Jeff alkoi puhua, mutta lopetti, tietäen ettei hän voisi tehdä mitään. Aina, kun äiti sanoi jotakin, se oli lopullista. Hän käveli huoneeseensa ja meni makuulle sängylleen. Hän tuijotti kattoa kun yhtäkkiä, hän sai oudon tunteen. Ei kipua, mutta... oudon tunteen. Hän ajatteli sen olevan vain satunnainen tunne. Hän kuuli äitinsä kutsuvan häntä alakertaan hakemaan tavaroitaan ja hän käveli alas hakemaan ne.

Seuraavana päivänä, Jeff käveli alakertaan syömään aamiaista ja valmistautumaan kouluun. Kun hän istui siellä, syöden aamiaistaan, hän sai uudelleen sen tunteen. Tällä kertaa vahvempana. Se antoi hänelle kevyen kivun, mutta hän ei välittänyt siitä taaskaan. Kun hän ja Liu lopettivat aamiaisen, he kävelivät bussipysäkille. He istuivat odottamaan bussia, ja sitten yhtäkkiä joku lapsi skeittilaudalla hyppäsi heidän ylitseen, vain senttejen päässä heidän sylistään. He molemmat nojasivat taaksepäin yllättyneinä. "Hei, mitä helvettiä?"

Lapsi laskeutui ja kääntyi takaisin heihin päin. Hän potkaisi skeittilautansa ilmaan ja nappasi sen käsillään. Lapsi näytti olevan suunnilleen 12-vuotta; yhden vuoden nuorempi kuin Jeff. Hänellä oli yllään Aeropostalen paita ja revityt siniset farkut.

"Jaahas. Näyttää että meillä on tuoretta lihaa." Yhtäkkiä, kaksi muuta lasta ilmestyi. Toinen oli todella laiha ja toinen jättikokoinen. "No, kun olette uusia täällä, haluaisin esitellä meidät, tuolla on Keith." Jeff ja Liu katsoivat laihaa lasta. "Ja hän on Troy." He katsoivat lihavaa lasta.

"Ja minä," sanoi ensimmäinen lapsi, "olen Randy. Kaikille lapsille naapurustossa on pieni vero bussi maksusta, jos tajuatte mitä tarkoitan." Liu nousi seisomaan, valmiina lyömään lapselta tajun kankaalle kunnes yksi hänen kavereistaan vetäisi puukon esille. "Olisin toivonut sinun olevan yhteistyöhaluisempi, mutta ilmeisesti meidän on tehtävä se vaikeamman kautta." Lapsi käveli Liun luo ja otti hänen lompakkonsa. Jeff sai jälleen sen tunteen. Nyt, se oli tosiaankin voimakas; polttava aisti. Hän nousi, mutta Liu elehti häntä istumaan. Jeff ei huomioinut häntä vaan käveli lapsen luo.

"Kuunteleppa nyt pikku kovis, anna veljeni lompakko takaisin tai.." Randy pisti lompakon taskuunsa ja veti oman puukkonsa esiin.

"Ai? Mitä sinä aijot tehdä?" Juuri kun hän lopetti lauseensa, Jeff löi lasta nenään. Kun Randy tarrasi kiinni kasvoistaan, Jeff otti hänen ranteensa ja mursi sen. Randy kiljui ja Jeff nappasi puukon hänen kädestään. Troy ja Keith juoksivat Jeffiä kohti mutta Jeff oli liian nopea. Hän heitti Randyn maahan. Keith löi häntä kohti, mutta Jeff väisti ja puukotti häntä käteen. Keith pudotti veitsensä ja kaatui maahan huutaen. Troy yritti myös, mutta Jeff ei tarvinnut edes veistä. Hän vain löi Troyta suoraan vatsaan ja Troy kaatui. Kaatuessaan hän oksensi kaikkialle. Liu ei voinut muuta kuin katsoa ihmeissään Jeffiä.

"Kuinka pystyit?" se oli ainut mitä hän sanoi. He näkivät bussin tulevan ja tiesivät tulevansa syytetyiksi koko jutusta. Joten he alkoivat juosta niin nopeaa kuin pystyivät. Juostessaan, he katsoivat taaksepäin ja näkivät bussin kuljettajan juoksevan Randyn ja muiden luokse. Kun Jeff ja Liu pääsivät koululle, he eivät uskaltaneet kertoa mitä oli tapahtunut. He vain istuivat ja kuuntelivat. Liu luuli sen olleen vain parin lapsen hakkaamista, mutta Jeff tiesi sen olevan enemmän. Se oli jotain pelottavaa. Kun hän sai sen tunteen hän tunsi kuinka voimakas se oli, kehottaen häntä vain satuttamaan jotakuta. Hän ei pitänyt siitä miltä se kuulosti, mutta ei voinut olla tuntematta iloisuutta. Hän tunsi oudon tunteen kaikkonevan ja se pysyi poissa koulun loppuun asti. Jopa kun hän käveli koulusta kotiin, hän tunsi iloa. Kun hän saapui kotiin hänen vanhempansa kysyivät miten hänen päivänsä oli mennyt, hän vastasi, jotenkin pahaenteisellä äänellä, "Oli mahtava päivä." Seuraavana aamuna, hän kuuli koputusta etuovelta. Hän käveli alakertaan ja kaksi poliisia seisoi ovella, hänen äitinsä katsoessa häntä vihaisesti.

"Jeff, nämä poliisit sanovat minulle että hyökkäsit kolmen lapsen kimppuun. Ja että se ei ollut tavallista tappelua vaan heitä puukotettiin. Puukotettiin, poika!" Jeffin katse putosi maahan, näyttäen hänen äidilleen että se oli totta.

"Äiti, he vetivät puukot minua ja Liuta vastaan."

"Poika," sanoi toinen poliiseista,"Me löysimme kolme lasta, kaksi puukotettua ja yksi jonka vatsa oli mustelmilla, ja meillä on todistajia jotka kertovat sinun paenneen paikalta. Joten, mitä se kertoo meille?" Jeff tiesi ettei millään ollut väliä. Hän voisi sanoa että hän ja Liu olivat uhreja, muttei ollut mitään todisteita kuka hyökkäsi ensimmäisenä. He eivät voineet sanoa että he eivät paenneet, koska totuus oli että he tekivät niin. Joten Jeff ei voinut puolustaa häntä tai Liuta.

"Poika, kutsu veljesi paikalle." Jeff ei voinut tehdä sitä, koska sehän oli hän joka hakkasi kaikki ne lapset.

"Herra, se...se olin minä. Minä pahoinpitelin ne lapset. Liu yritti estää minua, mutta hän ei voinut." Poliisi katsoi partneriaan ja he molemmat nyökkäsivät.

"No poikaseni, näyttää että vietät vuoden nuorisovankilassa..."

"Odottakaa!" Liu huusi. He kaikki katsoivat häntä pitelemässä puukkoa. Poliisit ottivat aseensa esille ja tähtäsivät ne Liuhun.

"Se olin minä, minä hakkasin ne pikku kovikset. Tässä on jäljet todistamaan sen." Hän nosti hihaansa näyttääkseen haavat ja mustelmat, kuin hän olisi kärsivä.

"Poika, laske puukko," Poliisi sanoi. Liu pudotti puukon lattialle. Hän nosti kätensä ja käveli poliisien luokse.

"Ei Liu, se olin minä! Minä tein sen!" Kyyneleitä valui Jeffin kasvoja pitkin."

"Veli-parka. Yrittää ottaa syyt niskoilleen siitä, mitä minä tein. No, viekää minut pois." Poliisi johdatti Liun autoon.

"Liu, kerro heille että se olin minä! Kerro heille! Minä hakkasin ne lapset!" Jeffin äiti laski kätensä tämän hartioille.

"Jeff kiltti, sinun ei tarvitse valehdella. Me tiedämme että se oli Liu, voit lopettaa." Jeff katsoi avuttomasti poliisiauton kaartaessa pois Liu sisällään. Pari minuuttia myöhemmin Jeffin isä pysäytti autonsa tien laitaan, nähden Jeffin kasvot ja tietäen jonkin olevan hätänä.

"Poika, mikä on?" Jeff ei voinut vastata. Jeffin äiti käveli isän kanssa sisään kertoakseen huonot uutiset Jeffin itkiessä jalkakäytävällä. Noin tunnin jälkeen Jeff meni sisälle nähden hänen vanhempansa shokissa, surullisina ja pettyneinä. Hän ei kyennyt katsomaan heitä. Hän ei kyennyt katsomaan kuinka he luulivat sen olleen Liun syytä vaikka se oli hänen. Hän meni vain nukkumaan, yrittäen saada koko jutun mielestään pois. Kaksi päivää kului, ilman sanaakaan Liusta. Ei kavereita joiden kanssa viettää aikaa. Ei mitään muuta kuin surua ja syyllisyyttä. Sitä kesti lauantaihin, jolloin Jeffin herätti hänen äitinsä iloinen ja aurinkoinen ilme kasvoillaan.

"Jeff, on se päivä." Hän sanoi aukaisten verhot.

"Mitä, mikä päivä?" Jeff kysyi.

"No Billyn juhlat." Hän ei ollut kokonaan hereillä.

"Äiti, vitsailet, niinhän? Etkai odota minun menevän jonkun lapsen juhliin sen jälkeen kun..." Seurasi pitkä tauko.

"Jeff, me molemmat tiedämme mitä tapahtui. Luulen näiden juhlien olevan asia joka piristäisi viime päiviä. Nyt, pukeudu. Jeffin äiti käveli ulos huoneesta alakertaan laittautumaan. Hän taisteli herätäkseen kunnolla. Hän valitsi satunnaisesti paidan ja farkut ja käveli alakertaan. Hän näki äitinsä ja isänsä juhla-asuissa. Hän mietti miksi he laittoivat tuollaiset vaatteet jonkun lapsen juhliin?

"Jeff, nuo vaatteetko aijot laittaa?" Hänen äitinsä sanoi.

"Parempi kuin ylipukeutua." hän sanoi. Hänen äitinsä peitti vihan hymyllä.

"Jeff, me saatamme olla ylipukeutuneita, mutta näin pukeudut vaikutuksen tekemiseksi." hänen isänsä sanoi. Jeff huokaisi ja meni takaisin huoneeseensa.

"Minulla ei ole yhtään hienoja vaatteita!" hän huusi.

"On sinulla jotakin." hänen äitinsä vastasi. Hän katsoi kaappiinsa löytääksen jotain jota hän kutsui hienoksi. Hän löysi mustat housut ja valkoisen hupparin.

"Nuoko sinä laitat?" He molemmat sanoivat. Hänen äitinsä katsoi kelloaan. "No, ei ole aikaa vaihtaa. Mennään vain." He ylittivät tien Barbaran ja Billyn pihalle. He koputtivat ovea jota avaamaan ilmestyi Barbara, aivan kuten hänen vanhempansa, ylipukeutuneena. Kun he kävelivät sisälle Jeff näki vain aikuisia, ei lapsia.

"Lapset ovat pihalla. Jeff, mikset mene tapaamaan heitä?" Barbara sanoi.

Jeff käveli pihalle joka oli täynnä lapsia. He juoksentelivat ympäriinsä oudoissa cowboy-asuissa ampuen toisiaan muoviaseilla. Yhtäkkiä lapsi tuli hänen luokseen ja ojensi hänelle leluaseen ja hatun.

"Hei. Haluatko leikkiä?" hän sanoi.

"En, olen liian vanha sellaiseen." 

"Kiltti?" Lapsi sanoi. "Okei," Jeff vastasi. Hän laittoi hatun päähänsä ja alkoi leikkiä ampuvansa lapssia. Ensimmäisenä hän ajatteli sen olevan vastenmielistä, mutta sitten hänellä alkoi olla oikeasti hauskaa. Hän leikki lasten kanssa hetken aikaa kunnes kuuli jotain. Oudon rullaus äänen. Sitten se osui häneen. Randy, Troy ja Keith hyppäsivät kaikki skeittilaudoillaan aidan yli. Jeff pudotti leikkiaseen ja repi hatun päästään. Randy katsoi Jeffiä vihaisesti.

"Hei, Jeff, eikö vain?" hän sanoi. "Meillä on vähän keskeneräisiä asioita." Jeff näki hänen mukiloidun nenänsä. "Mielestäni olemme tasoissa. Hakkasin sinut, ja sinä sait minun veljeni nuorisovankilaan.

Randylla oli vihainen katse silmissään. "Voi ei, en halua tasapeliä, haluan voiton. Sinä olet ehkä hakannut meidät sinä yhtenä päivänä, muttet tänään." Kun hän oli sanonut sen Randy juoksi Jeffiä kohden. He molemmat kaatuivat maahan. Randy löi Jeffiä nenään, ja Jeff otti häntä korvista kiinni ja löi päällään häntä. Jeff puski Randyn pois ja he molemmat nousivat seisomaan. Lapset kiljuivat ja vanhemmat juoksivat pihalle. Troy ja Keith vetivät aseensa taskuistaan.

"Kukaan ei tule keskeyttämään tai luodit lentävät!" he sanoivat. Randy veti puukon esille ja puukotti Jeffiä olkapäähän.

Jeff kiljui ja kaatui polvilleen. Randy alkoi potkia häntä kasvoihin. Kolmen potkun jälkeen Jeff otti hänen jalastaan kiinni ja käänsi sitä, aiheuttaen Randyn kaatumisen maahan. Jeff nousi seisomaan ja käveli takaovea kohden. Troy otti hänestä kiinni.

"Tarvitko apua?" Hän heitti Jeffin takaoven läpi. Jeff yritti nousta pystyyn mutta hänet potkaistiin uudelleen maahan. Randy potki useasti Jeffiä, kunnes Jeff alkoi yskiä verta.

"Noniin Jeff, tappele kanssani!" Hän pukkasi Jeffin keittiöön. Randy näki pullon vodkaa ja rikkoi sen Jeffin päähän.

"Tappele!" Hän heitti Jeffin olohuoneeseen.

"Jeff, katso minua!" Jeff kohottaa kasvonsa, ne ovat veriset. "Minä sain sinun veljesi nuorisovankilaan! Ja nyt sinä vain olet täällä ja annat hänen mädäntyä vankilassa koko vuoden! Sinun pitäisi hävetä!" Jeff alkaa nousta.

"Oi vihdoin! Nouset tappelemaan!" Jeff on nyt jaloillaan, verta ja vodkaa kasvoillaan. Taas kerran hän saa sen oudon tunteen, jota ei ole tuntenut hetkeen. "Vihdoin. Hän on ylhäällä!" Sanoo Randy ja juoksee Jeffiä kohden. Silloin se tapahtuu. Jokin Jeffin sisällä napsahtaa. Hän mielensä on tuhottu, kaikki  järjellinen ajattelu on mennyttä, ainoa mitä hän voi tehdä on tappaa. Hän ottaa kiinni Randystä ja kaataa hänet maahan. Hän menee Randyn yläpuolelle ja lyö häntä suoraan sydämeen. Lyönti aiheuttaa Randyn sydämen pysähtymisen. Randyn haukkoessa henkeä Jeff hakkaa häntä. Lyönti lyönnin jälkeen, verta roiskuu Randyn ruumiista, kunnes hän ottaa viimeisen hengenvedon ja kuolee.

Kaikki katsovat nyt Jeffiä. Hänen vanhempansa, itkevät lapset, jopa Troy ja Keith. Jeff näkee kuinka he tähtäävät aseitaan häneen ja juoksee portaisiin. Juostessaan Troy ja Keith ampuvat häntä, mutta jokainen luoti menee ohi. Jeff juoksee yläkertaan. Hän kuulee Troyn ja Keithin takanaan. Jeff menee vessaan ja ottaa pyyhekoukut irti seinästä. Troyn ja Keithin panosten loputtua he tulevat puukkojen kanssa.

Troy heilauttaa puukkoaan Jeffiä kohden joka peruuttaa ja lyö koukulla Troyn kasvoja. Troy kaatuu pahasti. Nyt on jäljellä Keith. Jeff heilauttaa koukkua ja Keith pudottaa puukkonsa. Keith ottaa Jeffiä kaulasta kiinni. Hän puskee Jeffin seinää vasten, jolloin seinällä olleelta hyllyltä kaatuu valkaisuainetta heidän päälleen. Molemmat kiljuvat pyyhkiessään silmiään. Jeff on kuitenkin nopeampi ja heilauttaa koukun suoraan Keithin päähän. Keithin maatessa maassa ja vuotaessa kuiviin hänellä on uhkaava hymy kasvoillaan.

"Mikä on niin hauskaa?" Jeff kysyy. Keith ottaa käteensä sytkärin ja sytyttää sen. "Mikä on hauskaa," Hän sanoo, "Sinä olet valkaisuaineen ja alkoholin peittämä." Jeffin silmien laajentuessa Keith heittää sytkärin häntä kohden. Samalla hetkellä kun sytkäri osuu häneen liekki reagoi vodkaan. Alkoholin polttaessa häntä, valkaisuaine valkaisee hänen ihoaan. Jeff päästää kauhean kiljaisun. Hän yrittää kieriä mutta siitä ei ole apua. Hän juoksee käytävään ja putoaa portaat alas. Kaikki alkavat kiljua kun he näkevät Jeffin, sytytettynä tuleen, melkein kuolleena. Viimeinen asia jonka Jeff näkee on hänen äitinsä ja muiden vanhempien yritys saada liekit sammumaan. Sitten hän pyörtyy.

Kun Jeff herää hänellä on side kasvojensa ympärillä. Hän ei voi nähdä mitään, mutta tuntee tikkejä kaikkialla kehossaan. Hän yrittää nousta, mutta tajuaa jonkun letkun olevan hänen kädessään. Jeff istuu siellä, ilman minkäänlaista tajua missä hän on. Vihdoin, tuntien jälkeen, hän kuulee äitinsä äänen.

"Kulta, oletko kunnossa?" hän kysyy. Jeff ei voi vastata, koska hänen kasvonsa ovat siteiden peitossa ja hän ei pysty puhumaan. "Kultaseni, minulla on mahtavia uutisia. Sen jälkeen kun kaikki silminnäkijät kertoivat poliisille Randyn aloittaneen tappelun, he päättivät päästää Liun vapaaksi." Se sai Jeffin melkein hyppäämään ylös, mutta hän kuitenkin hillitsi itsensä muistaessaan letkun kädessään. "Hän pääsee kotiin huomenna, ja sitten voitte olla taas yhdessä."

Jeffin äti halaa Jeffiä ja sanoo hyvästit. Seuraavan parin viikon aikana Jeffin perhe vieraili hänen luonaan. Sitten tuli päivä jolloin hänen siteensä poistettiin. Hänen perheensä oli paikalla katsomassa, miltä hän näyttäisi. Lääkärin poistaessa siteitä Jeffin kasvoilta kaikki nojasivat innoissaan nähdäkseen kasvot. He odottivat kunnes viimeinen side, joka peitti kasvoja oli melkein otettu pois.

"Toivotaan parasta," sanoin tohtori. Hän vetäisi nopeasti siteen pois; paljastaen loputkin Jeffin kasvoista.

Jeffin äiti kiljaisi nähdessään kasvot. Liun ja Jeffin isä tuijotti pelästyneenä hänen kasvojaan.

"Mitä? Mitä kasvoilleni on tapahtunut?" Jeff sanoi. Hän nousi sängystä ja kiirehti vessaan. Hän katsoi peiliin ja näki pelon aiheuttajan. Hänen kasvonsa. Se oli...Se oli kauhea. Hänen huulensa olivat palaneet tumman punaiseksi. Hänen kasvonsa olivat vitivalkoiset ja hänen hiuksensa vaihtelivat mustasta ruskeaan. Hän laski hitaasti kätensä kasvoilleen. Siinä oli nyt outo nahkainen kuori. Hän katsoi perhettään ja sitten takaisin peiliin.

"Jeff," Liu sanoi, "Ei se ole niin paha...."

"Ei paha?" Jeff sanoi, "Se on täydellinen!" Hänen perheensä oli yllättynyt. Jeff alkoi nauraa hallitsemattomasti. Hänen vanhempansa huomasivat hänen vasemman silmänsä ja kätensä nykivän.

"Jeff....Oletko kunnossa?"

"Kunnossa? En ole koskaan ollut näin onnellinen! Katsokaa minua. Nämä kasvot sopivat täydellisesti minulle!" Hän ei voinut lopettaa nauramista. Hän veteli kasvojaan tunnustellen niitä. Katsoen peiliin. Mikä aiheuttaa tämän? No, saatat muistaa kun Jeff tappeli Randyn kanssa jokin hänen päässään napsahti; järki. Nyt jäljellä on vain hullu tappo-kone, jota hänen vanhempansa eivät tienneet.

"Lääkäri," Jeffin äiti sanoi, "Onko minun poikani... kunnossa, tiedäthän. Päästä?"
"Kyllä, tällainen käyttäytyminen on tyypillistä potilaille jotka ovat saaneet suuren annoksen kipulääkettä. Jos hänen käyttäytymisensä ei muutu parissa viikossa, tuo hänet takaisin tänne ja me teetämme hänellä psykologisen testin."

"Kiitos lääkäri." Jeffin äiti meni Jeffin luokse. "Jeff, kultaseni. On aika mennä."

Jeff katsoi pois peilistä, huulillaan yhä se sama hullu hymy. "Okei äiti." äiti otti hänen hartioistaan kiinni ja vei hänet hakemaan vaatteitaan. He lähtivät, tietämättä että se olisi heidän viimeinen elinpäivänsä.

Myöhemmin sinä iltana, Jeffin äiti heräsi ääneen joka tuli vessasta. Se kuulosti siltä kuin joku itkisi. Hän käveli hitaasti katsomaan kuka siellä oli. Kun hän katsoi vessaan ja näki jotain järkyttävää. Jeff oli ottanut veitsen ja veistänyt hymyn poskiinsa asti.

"Jeff, mitä sinä teet?" hänen äitinsä kysyi.

Jeff katsoi hänen äitiään. "En voinut hymyillä kokoaikaa. Se alkoi sattua. Nyt voin hymyillä ikuisesti. Jeffin äiti huomasi hänen silmänsä, mustat ringit ympärillä.

"Jeff, silmäsi!" Hänen silmänsä näyttivät kuin ne eivät olisi kiinni koskaan.

"En voinut nähdä kasvojani. Väsyin siihen että silmäni menivät aina kiinni. Poltin silmäluomeni jotta voisin nähdä itseni aina; uudet kasvoni." Jeffin äiti alkoi hitaasti perääntyä, nähden että hänen poikansa alkoi seota. "Mikä on vikana äiti? Enkö ole kaunis?"

"Kyllä poika," Hän sanoi, "Kyllä olet. Anna minun hakea isä, jotta hänkin voi nähdä kasvosi." Hän juoksi makuuhuoneeseen ja ravisteli Jeffin isää hereille. "Kulta, hae ase me...." Hän lopetti kun näki Jeffin ovella, pidellen veitseä.

"Äiti, valehtelit." Se oli viimeinen asia jonka he kuulivat kun Jeff juoksi veitsi kädessään puukottaen heitä molempia.

Hänen veljensä Liu heräsi ääniin. Kun hän ei hetkeen kuullut mitään, hän sulki vain silmänsä ja yritti nukahtaa uudelleen. Juuri ennenkuin hän nukahti, hän sai oudon tunteen että joku katseli häntä. Hän katsoi ylös ja Jeff peitti hänen suunsa kädellään. Hän hitaasti nosti veitsen iskeäkseen sen Liuhun. Liu kieri yrittäen päästä pois Jeffin otteesta.

"Shhhh," Jeff sanoi, "Nuku vain."