Russian Sleep Experiment (Venäläinen Unitutkimus)

1940 luvun loppupuolella venäläiset tutkijat pitivät viittä ihmistä hereillä viidentoista päivän ajan käyttäen kokeellista kaasua joka perustui piristävään vaikutukseen. Heitä pidettiin suljetussa ympäristössä jotta heidän hengitystään voitiin tarkkailla, sillä kaasu sisälti suuren määrän myrkkyjä. Tämä tapahtui ennen valvontakameroiden keksimistä, joten heillä oli ainoastaan käytössään mikrofoneja ja 12 senttiä paksu peili-ikkuna josta heitä pystyttiin tarkkailemaan. Huoneessa oli paljon kirjoja ja telttäsänkyjä nukkumiseen, juoksevaa vettä, vessa ja tarpeeksi kuivaruokaa viidelle ihmiselle yli kuukauden ajaksi.

Testikohteet olivat poliittisia vankeja joiden uskottiin olevan valtion vihollisia toisen maailmansodan aikaan.

Kaikki meni hyvin ensimmäisten viiden päivän aikana; kohteet eivät tehneet paljon vastarintaa lupauksesta että heidät vapautettaisiin jos he suostuisivat testiin eivätkä nukkuisi 30 päivään. Heidän keskustelujaan ja tekemisiään seurattiin ja huomattiin että he alkoivat puhua menneisyyden traumaattisista tapahtumista ja keskustelujen yleinen sävy muuttui synkäksi 4 päivän kuluttua.

Viiden päivän jälkeen he alkoivat valittaa olosuhteista ja tapahtumista jotka johtivat heidän vangitsemiseensa ja heillä alkoi olla vakavia vainoharhoja. He lopettivat puhumasta toisilleen ja alkoivat jatkuvasti kuiskailemaan mikrofooneihin ja peili-ikkunaan. He alkoivat oudosti ajattelemaan että pystyisivät voittamaan tutkijoiden luottamuksen kääntymällä toisiaan vastaan. Ensin tutkijat luulivat sen olevan vain kaasun sivuvaikutus...

Yhdeksän päivän jälkeen ensimmäinen heistä alkoi kiljumaan. Hän juoksi huonetta ympäri jatkuvasti kiljuen täyttä kurkkua kolme tuntia putkeen, ja kun hän yritti sen jälkeen huutaa hän kykeni vain tekemään satunnaisia vingahteluja. Tutkijat olettivat että hän oli tuhonnut äänihuulensa. Kaikista yllättävin asia tässä käyttäytymisessä oli miten toiset kohteet reagoivat siihen...tai eivät reagoineet ollenkaan. He jatkoivat kuiskailua mikrofooneihin kunnes toinen kohteista alkoi kiljua. Kaksi kiljuvaa kohdetta ottivat kirjat ja avasivat ne keskeltä asettaen ne peili-ikkunoiden päälle. Kiljuminen loppui heti.

Niin loppui myös kuiskaaminen mikrofooneihin.

3 päivää kului. Tutkijat tarkastivat mikrofoonit tunneittain varmistaakseen että ne toimivat, koska oli mahdotonta että niistä ei kuulunut pienintäkään ääntä vaikka huoneessa oli 5 ihmistä. Hapenkäyttö kertoi että kaikkien 5 ihmisen täytyi olla yhä elossa. Itseasiassa huoneessa mitattu hapenkäyttö vastasi 5 ihmisen hapenkäyttöä erittäin korkea tasoisen raskaan treenauksen aikana. Neljännentoistapäivän aamuna tutkijat käyttivät sisäpuhelinta saadakseen yhteyden huoneeseen toivoen jotain vastausta testikohteiltaan, jotka he pelkäsivät olevan joko kuolleita tai aivokuolleita.

He sanoivat: "Me avaamme huoneen testataksemme mikrofoneja, astukaa pois ovelta ja menkää makuullenne lattialle tai teidät ammutaan. Ohjeiden noudattaminen johtaa yhden testikohteen vapauttamiseen."

Tutkijoiden yllätykseksi he kuulivat yhden lauseen joka sanottiin rauhallisella äänellä: "Me emme halua vapautua."

Väittely puhkesi tutkijoiden ja armeijan välille joka rahoitti tutkimusta. Kun tutkijat eivät kyenneet saamaan vastausta sisäpuhelimen avulla, huoneen ovi päätettiin avata viidennentoistapäivän keskiyöllä.

Huone puhdistettiin kaasusta ja täytettiin puhtaalla ilmalla jonka jälkeen mikrofonista alkoi välittömästi kuulua ääntä. 3 eri ääntä alkoi rukoilla että kaasu laitettaisiin takaisin päälle. Huone avattiin ja sotilaat lähetettiin hakemaan kohteet. Testikohteet alkoivat kiljumaan kovempaa kuin koskaan ennen, ja niin myös sotilaat kun näkivät mitä sisällä oli. Neljä viidestä kohteesta oli yhä elossa, vaikka kukaan ei voisi kutsua heidän tilaansa elämän kaltaiseksi.

Ruokavarastoihin viimeisen 5 päivän päivän ajalta ei ollut juurikaan koskettu. Lihapaloja kuolleen testikohteen jaloista ja rinnasta oli tungettu huoneen keskellä olevaan viemäriin tukkeuttaen sen, jonka takia lattialla oli 4 senttiä vettä. Siitä, kuinka suuri osa vedestä oli oikeasti verta ei tiedetty. Kaikilta neljältä "selviytyneeltä" kohteelta oli myös revitty suuria osia lihasta ja ihosta heidän ruumistaan. Tapa jolla liha oli revitty ja sormien päissä näkyvät luut kertoivat että ne oli revitty käsin, ei hampain kuten tutkijat aluksi luulivat.

Vatsan elimet rintakehän alapuolella oli poistettu kaikilta neljältä testikohteelta. Sydän ja keuhkot olivat paikoillaan, iho ja suurin osa luihin kiinnittyvistä  lihaksista oli revitty irti, paljastaen keuhkot rintakehän alapuolella. Kaikki verisuonet ja elimet olivat koskemattomia, ne oli vain revitty ulos ja laitettu lattialle. Kaikkien neljän testikohteen ruoansulatuskanavat toimivat. Pian tuli selväksi että heidän vatsansa sulatti heidän omaa lihaansa joka oli revitty irti ja syöty päivän aikana.

Suurin osa sotilaista oli Venäjän kovimpiin sotilaisiin kuuluvia, mutta silti monet kieltäytyivät palaamasta huoneeseen hakemaan testikohteita. Testikohteet jatkoivat huutamista ja rukoilivat ja vaativat että kaasu laitettaisiin takaisin päälle, jotteivät he nukahtaisi...

Kaikkien yllätykseksi testikohteet aloittivat rajun tappelun kun heitä alettiin poistaa huoneesta. Yksi venäläisistä sotilaista kuoli kun hänen kurkkunsa revittiin auki, toinen vahingoittui vakavasti kun hänen kiveksensä revittiin irti ja hänen jalkansa valtimo purtiin poikki. Muut 5 sotilasta menettivät henkensä myös, jos lasketaan mukaan heidän tekemänsä itsemurhat seuraavalla viikolla tapahtumista.

Kamppailussa yhden testikohteen perna oli revennyt ja hän oli vuotanut kuiviin välittömästi. Tohtorit yrittivät rauhoittaa häntä mutta se oli mahdotonta. Häneen piikitettiin yli 10 kertainen ihmisen normaali annos morfiinia ja hän silti taisteli kuin villiintynyt eläin, murtaen tohtorin kylkiluun ja käden. Sen jälkeen kun testikohteen sydän pysähtyi tämän vuodettua kuiviin, hän jatkoi kiljumista ja huitomista vielä 3 minuuttia, vaikeroiden ja hyökäten kaikkia ulottuvilla olevia ihmisiä kohtaan ja toistaen sanaa "LISÄÄ" yhä uudelleen ja uudelleen, heikommin ja heikommin kunnes hän viimein hiljeni.

Kolme selviytynyttä testikohdetta rauhoitettiin ja siirettiin lääketieteelliseen laitokseen. Kaksi joilla äänihuulet olivat yhä ehjät rukoilivat kaasua pitääkseen heidät hereillä.

Pahimmiten loukkaantunut vietiin ainoaan kirurgiseen operointihuoneeseen joka laitoksella oli. Sillä aikaa kun häntä valmisteltiin että hän saisi sisäelimensä takaisin ruumiiseensa huomattiin, että hän oli immuuni rauhoittavalle aineelle jota hänelle oli annettu. Hän taisteli raivostuneesti hänen pitelijöitään vastaan kun nukutuskaasua tuotiin saadakseen hänet rauhoittumaan. Hän onnistui ujuttamaan kätensä melkein kokonaan 10 senttisen nahkaremmin läpi, vaikka 100 kiloinen sotilas piteli hänen rannettaan. Kun hänelle annettiin hieman lisää nukutuskaasua kuin normaalisti ja välittömästi hänen silmäluomensa alkoivat räpsymään ja lopulta sulkeutuivat, ja hänen sydämensä pysähtyi. Operaatiopöydällä kuolleen testikohteen ruumiinavauksessa huomattiin että hänen veressään oli kolminkertainen määrä happea kuin normaalisti. Hänen lihaksensa jotka olivat kiinnittyneinä hänen luurankoonsa olivat pahasti repeytyneet ja hänellä oli 9 murtunutta luuta taistelusta pitelijöitään vastaan.

Toinen selviytyjä oli ensimmäinen ryhmästä joka oli alkanut kiljumaan. Hänen äänihuulensa olivat tuhoutuneet joten hän ei kyennyt rukoilemaan tai objektivoimaan kirurgia ja hän reagoi pudistamalla päätään väkivaltaisesti kun nukutusainetta tuotiin hänen lähelleen. Hän nyökytteli päätään kun joku vastahakoisesti ehdotti että he yrittäisivät leikkausta ilman nukutusainetta ja ei reagoinut 6 tunnin prosessiin jossa hänen vatsansa elimet asetettiin paikoilleen ja yritettiin peittää hänen jäljelle jääneellä ihollaan. Kirurgi sanoi toistuvasti että pitäisi olla lääketieteellisesti mahdollista että potilas olisi yhä elossa. Yksi pelästynyt sairaanhoitaja kertoi että ennen leikkausta potilaan suu oli vääntynyt hymyyn useaan otteeseen kun hän oli katsonut sairaanhoitajaa.

Kun leikkaus päättyi testikohde katsoi kirurgia ja alkoi korista kovaäänisesti, yrittäen puhua. Kirurgi oletti tämän olevan jokin äärimmäisen tärkeä asia joten hän antoi potilaalle kynän ja paperia jotta hän voisi kirjoittaa mitä halusi sanoa. Se oli yksinkertaista. "Jatka leikkaamista."

Kahdelle muulle testikohteelle tehtiin sama leikkaus, ilman nukutusainetta, mutta heihin pistettiin halvauttavaa aineutta operaation ajaksi. Kirugille oli mahdotonta suorittaa operaatiota kun potilaat nauroivat taukoamatta. Halvaantunina testikohteet kykenivät vain seuraamaan tutkijoita silmillään. Aine vaikutti vain lyhyen aikaa joten pian he yrittivät irtautua nahkaremmeistään. Kun he kykenivät jälleen puhumaan he pyysivät piristyskaasua. Tutkijat yrittivät kysyä miksi he olivat vahingoittaneet itseään, miksi he olivat repineet omat sisäelimensä ja miksi he halusivat lisää kaasua.

Ainut vastaus jonka he saivat oli: "Minun täytyy pysyä hereillä."

Kaikkien kolmen testikohteen nahkaremmit irrotettiin ja heidät laitettiin takaisin huoneeseen odottamaan päätöstä mitä heille pitäisi tehdä. Tutkijat kohtasivat armeijan "hyväntekijöiden" vihan heidän lopetettuaan testikohteiden valvonnan kun eräät testikohteista olivat peittäneet kammion ikkunan. Komentaja upseeri entisestä Neuvostoliiton komiteasta näki tutkimuksella valoisan tulevaisuuden ja halusi nähdä mitä tapahtuisi, jos kohteet laitettaisiin takaisin kaasukammioon. Tutkijat vastustivat tätä vahvasti, mutta heidät jätettiin huomiotta.

Kammion uudelleensulkemisen valmistelujen aikana kohteet yhdistettiin monitoriin ja heidän nahkaremminsä pehmustettiin kamppailun varalta. Kaikkien yllätykseksi kaikki kolme testikohdetta lopettivat kamppailun samalla hetkellä kun joku lipsautti että heidät laitettaisiin takaisin kaasukammioon. Oli selvää, että sillä hetkellä kaikki kolme kävivät jatkuvaa kamppailua etteivät he vain vaipuisi uneen. Yksi kohteista joka kykeni puhumaan hymisi taukoamatta ja kovaa; mykkä testikohde venytti jalkojaan nahkaremmejä vasten kaikilla voimillaan, ensin vasenta sitten oikeaa, sitten vasenta jotta keskittyisi johonkin eikä nukahtaisi. Kolmas testikohteista piteli päätään tyynyllä ja räpytteli silmiään nopeasti. Hän oli ensimmäinen joka kytkettiin monitoriin ja tutkijat katselivat hänen aivojensa aaltoja yllättyneinä. Ne olivat normaaleita suurimman osan ajasta mutta joskus linja meni yhtäkkiä suoraksi ja litteäksi. Vaikutti siltä kuin hänen aivonsa kuolisivat yhä uudelleen, palaten takaisin normaaleiksi. Kaikki olivat niin keskittyneitä monitorin tarkkailuun että vain yksi hoitajista näki testikohteen silmien menevän kiinni samalla hetkellä kuin hänen päänsä laskeutui tyynylle. Hänen aivoaaltonsa muuttuivat välittömästi kuvaamaan syvää unta, sitten suora viiva tuli viimeistä kertaa ja hänen sydämensä pysähtyi samanaikaisesti lopullisesti.

Ainut puhumaan kykenevä jäljelläoleva testikohde alkoi kiljuen vaatia, että hänet suljettaisiin kammioon välittömästi. Hänen aivoaaltonsa oli samankaltainen kuin kuolleella testikohteella joka oli kuollut vaivuttuaan uneen. Upseeri antoi käskyn sulkea viimeiset kaksi testikohdetta kammioon, sekä kolme tutkijaa. Yksi kolmesta nimetystä tutkijasta vetäisi välittömästi aseen esille ja ampui upseeria, sitten käänsi aseen kohti mykkää testikohdetta ja ampui tätä.

Hän osoitti aseellaan viimeistä testikohdetta, joka oli yhä remmitettynä sänkyyn samalla kun loput lääkäreistä ja tutkijoista tulivat huoneeseen. "En aijo sulkeutua sinne! En sinun kanssasi!" Hän huusi miehelle joka makasi sängyllä. "MIKÄ SINÄ OLET?" hän vaati. "Minun täytyy tietää!"

Testikohde hymyili.

"Oletko unohtanut sen noin helposti?" Testikohde kysyi. "Me olemme sinä. Me olemme hulluus joka on kaikkien teidän sisällä, rukoilemme vapautusta jokaisella hetkellä syvimmällä eläimellisissä mielissänne. Me olemme se miltä te piileksitte sängyssänne jokainen ilta."

Tutkija keskeytti hänet. Hän tähtäsi testikohteen sydäntä ja laukaisi aseensa. Monitorin käyrä suoreni kun kohde heikosti sanoi, "Niin...pian...vapaa...""