Helen on 14-vuotias. Hänen tummat silmänalusensa luovat sellaisen vaikutelman, ettei hän nuku tarpeeksi. Helen ei välitä, että hänen mustat hiuksensa ovat aina sekaisin, sillä hän ei yksinkertaisesti jaksa panostaa omaan ulkonäköönsä; se on turhaa.
Hänen pulpettinsa on luokan perällä, ikkunan vieressä. Helen istuu siellä piirtämässä hiljaa, sillä hän ei pidä ihmisten kanssa puhumisesta.
Koulupäivän jälkeen eräs oppilas kaadettiin maahan. Oppilaan nimi oli Tom ja hän joutuu aina kiusaamisen uhriksi, ei siksi että hän olisi tehnyt jotain mikä saisi ihmiset vihaisiksi. Muut oppilaat eivät vain pitäneet hänestä. Kiusaamista tapahtui usein Helenin koulussa, joten hän oli jo tottunut siihen. Helenistä tuntuu kyllä pahalta Tomin puolesta, mutta hän ei vain halua asettua kiusaajia vastaan.
Välitunnin aikaan Judy kertoo kellonsa kadonneen etsiessään sitä repustaan. Helen ei auta häntä, sillä asia ei kuulu hänelle. Yhtäkkiä, joku näkee mitä Helenin repusta pilkottaa.
"
Mikä tuo on?" Ban sanoo ja työntää kätensä Helenin reppuun. Hän vetäisee ulos kellon, joka on koristeltu tekotimantein.
"
Se on minun kelloni!" Ban ojentaa kellon Judylle. Molemmat tuijottavat Heleniä halveksuen.
"
Se en ollut minä." Helen sanoo kohottamatta päätään ja jatkaa piirtämistä muistivihkoonsa.
"
Niin varmaan." Judy tiuskaisee ja lähtee ulos luokkahuoneesta Banin kanssa.
Seuraavana päivänä Helen istuu pulpettinsa ääressä piirtämässä, kuten tavallista. Hän huomaa, että huoneen ilmapiirissä on jotain outoa; ihmiset kuiskailevat osoitellen häntä ja jotkut jopa alkavat nimittelemään häntä varkaaksi. Helen päättää olla puolustelematta itseään, sillä hän tietää sen olevan turhaa.
Ajan kuluessa Helenistä tulee kiusaamisen uusi uhri; kaikki asiat mitä hän tekee ja sanoo otetaan huomioon ja muokataan ilkeiksi juoruiksi. Hän ei pidä siitä, mutta hän ei myöskään laita vastaan. Helen pitää tunteensa sisällään.
Tätä jatkuu jonkin aikaa, kunnes yhtenä päivänä Ban tulee Helenin luo ja nappaa tämän muistivihon jossa on keskeneräinen piirros.
"
Sinä teet aina näitä merkityksettömiä piirroksia." Ban sanoo ja repii muutaman sivun piiroksia pois ja repii ne kappaleiksi. Hän haluaa nähdä Helenin reaktion. Sillä hetkellä kaikki ne tunteet, mitä Helen on pidellyt sisällään pääsevät valloilleen. Hän lyö Bania suoraan kasvoihin ja aloittaa tappelun. Helen ei ole erityisen voimakas, joten hänet kukistetaan nopeasti. Muut oppilaat kerääntyvät katsomaan tappelua ja eivät tee elettäkään estääkseen sitä; jotkut jopa potkivat Heleniä kasvoihin ja kylkeen.
Heti sen jälkeen kun välituntikello soi, kaikki lopettavat ja menevät takaisin istumaan ennen opettajan tuloa. Helen palaa paikalleen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Opettaja tulee myöhemmin luokkahuoneeseen ja huudahtaa "
Voi ei, Otis (Helenin sukunimi)! Mitä tapahtui?"
Helenillä on niin paljon näkyviä ruhjeita, että opettaja huomaa ne välittömästi huoneeseen tultuaan. Kaikki kääntyvät katsomaan häntä murhaavalla katseella odottaen vastausta. "
Kaaduin portaissa." Helen vastaa muiden kääntyessä poispäin.
Palatessaan takaisin kotiin koulusta, hänen vanhempansakin kysyvät mitä on tapahtunut. Helen vastaa samalla tavalla kuin koulussakin. Hänen yllään oleva sininen takki peittää kaikki kehon mustelmat ja haavat, muttei kasvoissa olevia. Hänen vanhempansa uskovat Heleniä. Yleensä kun hänen vanhempansa kysyvät koulupäivästä, Helen vastaa aina päivän menneen hyvin. Hän kieltäytyy kertomasta totuutta, sillä hän ei halua huolestuttaa vanhempiaan.
Muutama kuukausi myöhemmin Helen on jo tottunut negatiivisiin kommentteihin ja nöyryytetyksi tai lyödyksi tuleminen oli jo osa hänen arkipäiväänsä. Kuka lavasti hänet syylliseksi? Sillä ei ole enää mitään väliä. Millään ei ole enää väliä.
"
Hei, oletko siellä?" Helen sai viestin tuntemattomalta käyttäjältä Facebookissa.
"
Kuka olet?" Helen vastasi.
"
Olen Tom sinun luokaltasi."
Tom ei ollut koskaan puhunut Helenille ennen, joten luonnollisesti hän oli yllättynyt yhtäkkisestä yhteydenotosta.
"
Ööh... Oletko kunnossa?" Tom kysyi.
"
Se ei kuulu sinulle." Helen vastasi.
Tom kirjoitti hetken aikaa ennen kuin näytölle ilmestyi viesti:
"
Kuuntele minua. Tiedän miltä sinusta tuntuu ja olet samassa tilanteessa kuin minäkin. Haluaisin auttaa sinua, mutten voi...anteeksi."
Jälkeenpäin Tom ja Helen viestittelevät toisilleen pitkän aikaa ja Helen tunsi olonsa paljon paremmaksi kyettyään kertomaan jollekin kivusta ja tunteista joita hän on kokenut. Hän jopa pystyy vitsailemaan Tomin kanssa ja käyttää hymiöitä ilmaistakseen iloaan. Ensimmäistä kertaa koskaan Helenistä tuntuu, että hänellä on ystävä.
On lämmin iltapäivä. Tom oli tekstannut Helenille eilen: "
Tule tapaamaan minua katolle ensimmäisen iltapäivätunnin jälkeen huomenna. Meidän täytyy puhua, älä kysy miksi."
Helen seurasi Tomin ohjeita ja meni tapaamaan häntä katolle. Kiivettyään tikkaat, hän läheni Tomia heiluttaen kättään ja huudahti: "
Hei Tom! Mitä asiaa sinulla oli?"
"
Minulla Täytyy sanoa sinulle jotain... Jotain todella tärkeää..." Tom sanoi totinen ilme kasvoillaan.
"
Muistatko sen varkaus-syytteen?" Tom kysyi.
Miten Helen voisi unohtaa sen? Siitä lähtien hän on käynyt läpi jokapäiväistä helvettiä! Helen tyytyi nyökkäämään näyttääkseen muistavansa. "
Minä lavastin sinut." Tom sanoi nopeasti ja suuntasi katseensa maahan, sillä hän selvästi vältti Helenin silmiin katsomista.
"
MITÄ?" Helen huudahti järkyttyneenä.
"Minä varastin Judyn kellon ja lavastin sinut syylliseksi."
"
Miksi sinä teit niin?"
"
Koska jos sinusta tulisi heidän uusi uhrinsa, minun elämäni muuttuisi paljon paremmaksi." Tom virnisti.
Se oli totta. Kaikki kääntyivät Heleniä vastaan, eivätkä keskittyneet enää Tomin kiusaamiseen ja hänestä tuli kuin hylätty lelu. Tomin kannalta tämä oli täydellinen tilanne. Niin kauan kun kun Tom vain pysyy hiljaa, hän saa käydä koulua rauhassa. Hän onnistui; suunnitelma oli täydellinen.
Helen tarttuu Tomin kauluksesta kiinni ja he horjahtavat lähelle katon reunaa. Tom astuu harha-askeleen ja tippuu katolta. Helen tarttuu välittömästi kiinni Tomista estääkseen tippumisen, mutta hänen voimansa eivät riitä.
"
Olen pahoillani Helen." Tom sanoo ennen tippumistaan maahan. Helen sulkee silmänsä, sillä hän ei halua nähdä mitä tapahtui. Hän ei kykene edes kuvittelemaan mitä tapahtuu ihmiselle, joka tippuu 6-kerroksisen rakennuksen katolta.
Poliisien saavuttua he haastattelevat Heleniä. Hän on liian kauhuissaan tapahtuneesta, ettei kykene juurikaan puhumaan.
Jälleen kerran Helenistä tulee keskustelun aihe opiskelijoiden keskuudessa. Jotkut ajattelevat, että Helen työnsi Tomin alas katolta. Suurin osa kuitenkin epäilee, että Tom teki itsemurhan ja Helen epäonnistui hänen pelastamisessaan, sillä he näkivät hänet tarttumassa kiinni Tomin käteen ennen tämän putoamista.
Sinä iltana Helen istui huoneessaan itkemässä, eikä voinut lopettaa syyllisyyden kasvamista sisällään. Yhtäkkiä hän kuitenkin tajusi, ettei Tomin kuolema ollut hänen syytään. Tom ansaitsi kuolla! Ajatus sai hänet voimaan paljon paremmin ja syyllisyyden leima alkoi haihtua pois. Helen tunsi kuinka hymy nousi hänen kasvoilleen. Tom oli saanut rangaistuksensa... Nyt oli siis muiden vuoro, eikö? Hänen itkunsa muuttui nauruksi.
Helenin luokkalaiset päättivät pitää juhlat Halloweenina. Heleniä ei oltu tietenkään kutsuttu. Halloween-päivää edeltävänä iltana Judy ja Maggie viestittelivät toisilleen Facebookissa. Molemmat heistä asuivat koulun asuntolassa ja Judyn huone sijaitsi Maggien huoneen vieressä.
09:03 -
Judy: Keitä huomisiin juhliin on tulossa? Olen niin innoissani!
09:03 -
Maggie: Suurin osa luokasta on siellä. Tekstasin Banille monta kertaa, mutta vaikka kaikki viestit on nähty, hän ei vastaa minulle. Mikä häntä vaivaa?
09:04 -
Judy: Hän luultavasti työskentelee.
09:06 -
Maggie: Jotain outoa tapahtuu... Oveni ulkopuolelta kuuluu askelia. Luulen, että joku on ovellani. Odota hetki, käyn katsomassa.
(Maggie käyttää ovessaan olevaa aukkoa ja näkee jotain epätavallista)
09:06 -
Maggie: Oveni ulkopuolella seisoo joku mies, jolla on maski ja sininen takki päällään... Ja hänellä on veitsi kädessään! Ja hän.. Hän on verinen!
09:07
- Maggie: Hän koputtaa oveeni
09:08 -
Maggie: Mitä teen
09:08 -
Judy: Rauhoitu ja löydä jonkinlainen ase!
09:08 -
Maggie: Hän yrittää aukaista ovea, onneksi lukitsin sen
09:09 -
Maggie: Pelkään niin paljon Judy!!!
09:09 -
Judy: Maggie
09:09 -
Maggie: Mitä minun pitäisi tehdä???
09:09 -
Judy: Maggie, kuuntele minua
09:09 -
Maggie: PELASTA MINUT!!
09:09 -
Judy: Maggie, rauhoitu.
09:09 -
Judy: Maggie
09:10 -
Judy: Maggie?
09:10 -
Judy: Oletko siellä?
Viimeinen viesti näyttää että se on luettu, mutta Judy ei saa Maggielta vastausta. Yhtäkkiä hän kuulee ovensa avautuvan. Sillä sekunilla kun hän kääntyy katsoakseen ovelle päin, hän tuntee viiltävää kipua vatsassaan. Hahmo, jolla on maski ja sininen takki yllään ryntää Judyn huoneeseen ja puukottaa häntä.
Sinä iltana joka ikinen oppilas joka oli asuntolassa tapettiin. Kukaan ei tiedä, miten tappaja teki sen. Tappaja käytti uhrien verta maalatakseen asuntolan seinille ja suurimmassa osassa maalauksista oli hymynaama. Monet uhrien ruumiista oli joko pilkottu tai pahoinpidelty tunnistamattomaan kuntoon. Helen Otis on kateissa.
Judyn ja Maggien Facebook-keskusteluun oli kuitenkin ilmestynyt uusi viesti. Viesti oli tarkoitettu vastaukseksi Judyn ensimmäiseen viestiin.
11.15 -
Judy: Älä ole turhaan innoissasi huomisesta :) Huomista ei tule.
eng.
©
