Pages

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Illinoisin Kampus

Sanotaan, että Illinoisin kampuksessa Jacksonvillessä, Illinoisissa kummittelee pahantahtoinen henki joka esiintyy kasvottoman miehen muodossa ja jota kutsutaan nimellä "The Grey Ghost".


Illinoisin kampus rakennettiin vuonna 1829. Vuosia sitten, kampuksella oli lääketieteellinen rakennus ja sanottiin, että ruumiita säilytettiin salaisesti ullakolla. Legendan mukaan lääketieteen opiskelijoilla ei todellisuudessa saanut olla käytössä oikeita ruumiita. He varastivat ruumiit paikallisista sairaaloista ja hautausmailta ja pitivät niitä piilossa rakennuksessa. Ruumiit oli piilotettu ullakolle, kunnes mätänevän lihan haju johdatteli opettajat ruumiiden luo.

Jos tarinoihin on uskominen, rakennuksen ullakko oli myöhemmin muunettu soluasunnoksi mutta se suljettiin, koska liian paljon outoja asioita alkoi tapahtua opiskelijoille jotka asuivat siinä. On nykyään hyvin hankalaa löytää ketään, joka haluaisi viettää yönsä rakennuksessa.
    Yöllä oppilaat kuulivat ovien pauketta, valot syttyivät ja sammuivat itsestään ja hallin vessat huuhtoutuivat itsestään. Askelten ääniä, jotka kulkivat huoneesta toiseen kuului jatkuvasti. Usein seinien toiseltapuolen kuului koputusääniä, vaikka niiden takana ei ollut ketään. Jotkut oppilaat jopa kertoivat esineiden lennelleen heidän huoneissaan.

Eräänä iltana tytön, jonka oli tarkoitus mennä juhlimaan täytyi hakea jotain ullakolta. Tyttö alkoi kävellä kierreportaita, mutta päästyään portaiden puoliväliin, hän katsoi ylös ja näki miehen seisomassa portaiden ylimmällä askelmalla. Mies oli pukeutunut harmaisiin vaatteisiin ja seisoi eleettömästi tuijottaen tyttöä. Kun tyttö nojautui hieman lähemmäs miestä, hän tajusi ettei miehellä ollut kasvoja. Hän alkoi kiljua ja juoksi alas portaita ja ulos rakennuksesta.
    Kun tyttö kertoi ystävilleen mitä oli nähnyt, he etsivät rakennuksen, mutta mitään ei löytynyt. Siitä lähtien kasvoton mies on nähty useissa paikoissa ympäri kampusta. Hänet tunnetaan pelkästään nimellä "Gray Ghost".

Joitakin vuosia sitten Crampton Hallissa, oppilas oli lähdössä pois juhlista. Myöhemmin, hänet löydettiin hirttäytyneenä kaappiinsa. Hänen kätensä oli sidottu selän taakse joten oli selvää, ettei hän ollut kyennyt itse hirttäytymään. Hänen tappajaansa ei koskaan löytynyt.

Pari vuotta myöhemmin tapahtumasta, eräs oppilas ei ilmaantunut tapaamiseen ja hänen ystävänsä kyllästyivät odottamaan. He menivät etsimään häntä ja löysivät hänet kaapista. Hän roikkui siellä alastomana, ylösalaisin ja kädet sidottuina selän taakse. Oppilas oli yhä elossa, mutta niin kauhuissaan ettei hänen puheistaan saanut selvää.
    Hänellä ei ollut mitään tajua siitä, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi asuneensa rakennuksessa yhden lukukauden muttei enää koskaan asuisi siellä. Sinä iltana, hän nukahti valot päällä mutta heräsi ääneen. Kun hän katsoi ylös, hän näki kasvottoman miehen joka oli pukeutunut harmaisiin. Mies vain seisoi katsomassa häntä, kääntyi nopeasti ja katosi kaappiin.
    Samana iltana, useat oppilaat olivat heränneet vaimeisiin ääniin ja nähneet harmaan miehen seisomassa sänkyjensä luona. Outoa harmaata miestä ei koskaan tunnistettu.

7 kommenttia:

  1. Loistoblogi! Saatan tsekata useamman kerran päivässä onko uusia juttuja tullut. :D Blogi ansaitsisi enemmän lukijoita. Jatka samaan malliin, grew!

    VastaaPoista
  2. yläkerran ikunassa (kolmas vasemmalta laskettuna) on jotkut kasvot :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on vai rikkoutunut ikkuna ja kaksi ehjää ikkunaa. Olisi kiva jos suomentaisit Ticci Tobyn

      Poista
    2. se ei ole suomentanu mitään sitten viime vuoden ehkä sille on sattunut jotain

      Poista
  3. Erehdyttävästi muistuttaa kasvoja tuolla ikkunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta se ei voi olla Grey Ghost, koska se on kasvoton, eli sillä ei ole kasvoja. Mietityttää tuossa tarinassakin, että miten Grey Ghost muka pystyi katsomaan ketään jos sillä ei ollut kasvoja??

      Poista
    2. Joo, edellinen on vanha kommentti, mutta vastaan silti. :D

      Aloin vain miettimään, että ehkä Grey Ghostin kohdanneelle tuli sellainen tunne Grey Ghostin katsovan takaisin. Siis ihan pelkkä ehdotus, mutta tuota vain mietin. :D

      Poista