Pages

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Russian Sleep Experiment (Venäläinen Unitutkimus)


1940 luvun loppupuolella venäläiset tutkijat pitivät viittä ihmistä hereillä viidentoista päivän ajan käyttäen kokeellista kaasua joka perustui piristävään vaikutukseen. Heitä pidettiin suljetussa ympäristössä jotta heidän hengitystään voitiin tarkkailla, sillä kaasu sisälti suuren määrän myrkkyjä. Tämä tapahtui ennen valvontakameroiden keksimistä, joten heillä oli ainoastaan käytössään mikrofoneja ja 12 senttiä paksu peili-ikkuna josta heitä pystyttiin tarkkailemaan. Huoneessa oli paljon kirjoja ja telttäsänkyjä nukkumiseen, juoksevaa vettä, vessa ja tarpeeksi kuivaruokaa viidelle ihmiselle yli kuukauden ajaksi.

Testikohteet olivat poliittisia vankeja joiden uskottiin olevan valtion vihollisia toisen maailmansodan aikaan.

Kaikki meni hyvin ensimmäisten viiden päivän aikana; kohteet eivät tehneet paljon vastarintaa lupauksesta että heidät vapautettaisiin jos he suostuisivat testiin eivätkä nukkuisi 30 päivään. Heidän keskustelujaan ja tekemisiään seurattiin ja huomattiin että he alkoivat puhua menneisyyden traumaattisista tapahtumista ja keskustelujen yleinen sävy muuttui synkäksi 4 päivän kuluttua.

Viiden päivän jälkeen he alkoivat valittaa olosuhteista ja tapahtumista jotka johtivat heidän vangitsemiseensa ja heillä alkoi olla vakavia vainoharhoja. He lopettivat puhumasta toisilleen ja alkoivat jatkuvasti kuiskailemaan mikrofooneihin ja peili-ikkunaan. He alkoivat oudosti ajattelemaan että pystyisivät voittamaan tutkijoiden luottamuksen kääntymällä toisiaan vastaan. Ensin tutkijat luulivat sen olevan vain kaasun sivuvaikutus...

Yhdeksän päivän jälkeen ensimmäinen heistä alkoi kiljumaan. Hän juoksi huonetta ympäri jatkuvasti kiljuen täyttä kurkkua kolme tuntia putkeen, ja kun hän yritti sen jälkeen huutaa hän kykeni vain tekemään satunnaisia vingahteluja. Tutkijat olettivat että hän oli tuhonnut äänihuulensa. Kaikista yllättävin asia tässä käyttäytymisessä oli miten toiset kohteet reagoivat siihen...tai eivät reagoineet ollenkaan. He jatkoivat kuiskailua mikrofooneihin kunnes toinen kohteista alkoi kiljua. Kaksi kiljuvaa kohdetta ottivat kirjat ja avasivat ne keskeltä asettaen ne peili-ikkunoiden päälle. Kiljuminen loppui heti.

Niin loppui myös kuiskaaminen mikrofooneihin.

3 päivää kului. Tutkijat tarkastivat mikrofoonit tunneittain varmistaakseen että ne toimivat, koska oli mahdotonta että niistä ei kuulunut pienintäkään ääntä vaikka huoneessa oli 5 ihmistä. Hapenkäyttö kertoi että kaikkien 5 ihmisen täytyi olla yhä elossa. Itseasiassa huoneessa mitattu hapenkäyttö vastasi 5 ihmisen hapenkäyttöä erittäin korkea tasoisen raskaan treenauksen aikana. Neljännentoistapäivän aamuna tutkijat käyttivät sisäpuhelinta saadakseen yhteyden huoneeseen toivoen jotain vastausta testikohteiltaan, jotka he pelkäsivät olevan joko kuolleita tai aivokuolleita.

He sanoivat: "Me avaamme huoneen testataksemme mikrofoneja, astukaa pois ovelta ja menkää makuullenne lattialle tai teidät ammutaan. Ohjeiden noudattaminen johtaa yhden testikohteen vapauttamiseen."

Tutkijoiden yllätykseksi he kuulivat yhden lauseen joka sanottiin rauhallisella äänellä: "Me emme halua vapautua."

Väittely puhkesi tutkijoiden ja armeijan välille joka rahoitti tutkimusta. Kun tutkijat eivät kyenneet saamaan vastausta sisäpuhelimen avulla, huoneen ovi päätettiin avata viidennentoistapäivän keskiyöllä.

Huone puhdistettiin kaasusta ja täytettiin puhtaalla ilmalla jonka jälkeen mikrofonista alkoi välittömästi kuulua ääntä. 3 eri ääntä alkoi rukoilla että kaasu laitettaisiin takaisin päälle. Huone avattiin ja sotilaat lähetettiin hakemaan kohteet. Testikohteet alkoivat kiljumaan kovempaa kuin koskaan ennen, ja niin myös sotilaat kun näkivät mitä sisällä oli. Neljä viidestä kohteesta oli yhä elossa, vaikka kukaan ei voisi kutsua heidän tilaansa elämän kaltaiseksi.

Ruokavarastoihin viimeisen 5 päivän päivän ajalta ei ollut juurikaan koskettu. Lihapaloja kuolleen testikohteen jaloista ja rinnasta oli tungettu huoneen keskellä olevaan viemäriin tukkeuttaen sen, jonka takia lattialla oli 4 senttiä vettä. Siitä, kuinka suuri osa vedestä oli oikeasti verta ei tiedetty. Kaikilta neljältä "selviytyneeltä" kohteelta oli myös revitty suuria osia lihasta ja ihosta heidän ruumistaan. Tapa jolla liha oli revitty ja sormien päissä näkyvät luut kertoivat että ne oli revitty käsin, ei hampain kuten tutkijat aluksi luulivat.

Vatsan elimet rintakehän alapuolella oli poistettu kaikilta neljältä testikohteelta. Sydän ja keuhkot olivat paikoillaan, iho ja suurin osa luihin kiinnittyvistä  lihaksista oli revitty irti, paljastaen keuhkot rintakehän alapuolella. Kaikki verisuonet ja elimet olivat koskemattomia, ne oli vain revitty ulos ja laitettu lattialle. Kaikkien neljän testikohteen ruoansulatuskanavat toimivat. Pian tuli selväksi että heidän vatsansa sulatti heidän omaa lihaansa joka oli revitty irti ja syöty päivän aikana.

Suurin osa sotilaista oli Venäjän kovimpiin sotilaisiin kuuluvia, mutta silti monet kieltäytyivät palaamasta huoneeseen hakemaan testikohteita. Testikohteet jatkoivat huutamista ja rukoilivat ja vaativat että kaasu laitettaisiin takaisin päälle, jotteivät he nukahtaisi...

Kaikkien yllätykseksi testikohteet aloittivat rajun tappelun kun heitä alettiin poistaa huoneesta. Yksi venäläisistä sotilaista kuoli kun hänen kurkkunsa revittiin auki, toinen vahingoittui vakavasti kun hänen kiveksensä revittiin irti ja hänen jalkansa valtimo purtiin poikki. Muut 5 sotilasta menettivät henkensä myös, jos lasketaan mukaan heidän tekemänsä itsemurhat seuraavalla viikolla tapahtumista.

Kamppailussa yhden testikohteen perna oli revennyt ja hän oli vuotanut kuiviin välittömästi. Tohtorit yrittivät rauhoittaa häntä mutta se oli mahdotonta. Häneen piikitettiin yli 10 kertainen ihmisen normaali annos morfiinia ja hän silti taisteli kuin villiintynyt eläin, murtaen tohtorin kylkiluun ja käden. Sen jälkeen kun testikohteen sydän pysähtyi tämän vuodettua kuiviin, hän jatkoi kiljumista ja huitomista vielä 3 minuuttia, vaikeroiden ja hyökäten kaikkia ulottuvilla olevia ihmisiä kohtaan ja toistaen sanaa "LISÄÄ" yhä uudelleen ja uudelleen, heikommin ja heikommin kunnes hän viimein hiljeni.

Kolme selviytynyttä testikohdetta rauhoitettiin ja siirettiin lääketieteelliseen laitokseen. Kaksi joilla äänihuulet olivat yhä ehjät rukoilivat kaasua pitääkseen heidät hereillä.

Pahimmiten loukkaantunut vietiin ainoaan kirurgiseen operointihuoneeseen joka laitoksella oli. Sillä aikaa kun häntä valmisteltiin että hän saisi sisäelimensä takaisin ruumiiseensa huomattiin, että hän oli immuuni rauhoittavalle aineelle jota hänelle oli annettu. Hän taisteli raivostuneesti hänen pitelijöitään vastaan kun nukutuskaasua tuotiin saadakseen hänet rauhoittumaan. Hän onnistui ujuttamaan kätensä melkein kokonaan 10 senttisen nahkaremmin läpi, vaikka 100 kiloinen sotilas piteli hänen rannettaan. Kun hänelle annettiin hieman lisää nukutuskaasua kuin normaalisti ja välittömästi hänen silmäluomensa alkoivat räpsymään ja lopulta sulkeutuivat, ja hänen sydämensä pysähtyi. Operaatiopöydällä kuolleen testikohteen ruumiinavauksessa huomattiin että hänen veressään oli kolminkertainen määrä happea kuin normaalisti. Hänen lihaksensa jotka olivat kiinnittyneinä hänen luurankoonsa olivat pahasti repeytyneet ja hänellä oli 9 murtunutta luuta taistelusta pitelijöitään vastaan.

Toinen selviytyjä oli ensimmäinen ryhmästä joka oli alkanut kiljumaan. Hänen äänihuulensa olivat tuhoutuneet joten hän ei kyennyt rukoilemaan tai objektivoimaan kirurgia ja hän reagoi pudistamalla päätään väkivaltaisesti kun nukutusainetta tuotiin hänen lähelleen. Hän nyökytteli päätään kun joku vastahakoisesti ehdotti että he yrittäisivät leikkausta ilman nukutusainetta ja ei reagoinut 6 tunnin prosessiin jossa hänen vatsansa elimet asetettiin paikoilleen ja yritettiin peittää hänen jäljelle jääneellä ihollaan. Kirurgi sanoi toistuvasti että pitäisi olla lääketieteellisesti mahdollista että potilas olisi yhä elossa. Yksi pelästynyt sairaanhoitaja kertoi että ennen leikkausta potilaan suu oli vääntynyt hymyyn useaan otteeseen kun hän oli katsonut sairaanhoitajaa.

Kun leikkaus päättyi testikohde katsoi kirurgia ja alkoi korista kovaäänisesti, yrittäen puhua. Kirurgi oletti tämän olevan jokin äärimmäisen tärkeä asia joten hän antoi potilaalle kynän ja paperia jotta hän voisi kirjoittaa mitä halusi sanoa. Se oli yksinkertaista. "Jatka leikkaamista."

Kahdelle muulle testikohteelle tehtiin sama leikkaus, ilman nukutusainetta, mutta heihin pistettiin halvauttavaa aineutta operaation ajaksi. Kirugille oli mahdotonta suorittaa operaatiota kun potilaat nauroivat taukoamatta. Halvaantunina testikohteet kykenivät vain seuraamaan tutkijoita silmillään. Aine vaikutti vain lyhyen aikaa joten pian he yrittivät irtautua nahkaremmeistään. Kun he kykenivät jälleen puhumaan he pyysivät piristyskaasua. Tutkijat yrittivät kysyä miksi he olivat vahingoittaneet itseään, miksi he olivat repineet omat sisäelimensä ja miksi he halusivat lisää kaasua.

Ainut vastaus jonka he saivat oli: "Minun täytyy pysyä hereillä."

Kaikkien kolmen testikohteen nahkaremmit irrotettiin ja heidät laitettiin takaisin huoneeseen odottamaan päätöstä mitä heille pitäisi tehdä. Tutkijat kohtasivat armeijan "hyväntekijöiden" vihan heidän lopetettuaan testikohteiden valvonnan kun eräät testikohteista olivat peittäneet kammion ikkunan. Komentaja upseeri entisestä Neuvostoliiton komiteasta näki tutkimuksella valoisan tulevaisuuden ja halusi nähdä mitä tapahtuisi, jos kohteet laitettaisiin takaisin kaasukammioon. Tutkijat vastustivat tätä vahvasti, mutta heidät jätettiin huomiotta.

Kammion uudelleensulkemisen valmistelujen aikana kohteet yhdistettiin monitoriin ja heidän nahkaremminsä pehmustettiin kamppailun varalta. Kaikkien yllätykseksi kaikki kolme testikohdetta lopettivat kamppailun samalla hetkellä kun joku lipsautti että heidät laitettaisiin takaisin kaasukammioon. Oli selvää, että sillä hetkellä kaikki kolme kävivät jatkuvaa kamppailua etteivät he vain vaipuisi uneen. Yksi kohteista joka kykeni puhumaan hymisi taukoamatta ja kovaa; mykkä testikohde venytti jalkojaan nahkaremmejä vasten kaikilla voimillaan, ensin vasenta sitten oikeaa, sitten vasenta jotta keskittyisi johonkin eikä nukahtaisi. Kolmas testikohteista piteli päätään tyynyllä ja räpytteli silmiään nopeasti. Hän oli ensimmäinen joka kytkettiin monitoriin ja tutkijat katselivat hänen aivojensa aaltoja yllättyneinä. Ne olivat normaaleita suurimman osan ajasta mutta joskus linja meni yhtäkkiä suoraksi ja litteäksi. Vaikutti siltä kuin hänen aivonsa kuolisivat yhä uudelleen, palaten takaisin normaaleiksi. Kaikki olivat niin keskittyneitä monitorin tarkkailuun että vain yksi hoitajista näki testikohteen silmien menevän kiinni samalla hetkellä kuin hänen päänsä laskeutui tyynylle. Hänen aivoaaltonsa muuttuivat välittömästi kuvaamaan syvää unta, sitten suora viiva tuli viimeistä kertaa ja hänen sydämensä pysähtyi samanaikaisesti lopullisesti.

Ainut puhumaan kykenevä jäljelläoleva testikohde alkoi kiljuen vaatia, että hänet suljettaisiin kammioon välittömästi. Hänen aivoaaltonsa oli samankaltainen kuin kuolleella testikohteella joka oli kuollut vaivuttuaan uneen. Upseeri antoi käskyn sulkea viimeiset kaksi testikohdetta kammioon, sekä kolme tutkijaa. Yksi kolmesta nimetystä tutkijasta vetäisi välittömästi aseen esille ja ampui upseeria, sitten käänsi aseen kohti mykkää testikohdetta ja ampui tätä.

Hän osoitti aseellaan viimeistä testikohdetta, joka oli yhä remmitettynä sänkyyn samalla kun loput lääkäreistä ja tutkijoista tulivat huoneeseen. "En aijo sulkeutua sinne! En sinun kanssasi!" Hän huusi miehelle joka makasi sängyllä. "MIKÄ SINÄ OLET?" hän vaati. "Minun täytyy tietää!"

Testikohde hymyili.

"Oletko unohtanut sen noin helposti?" Testikohde kysyi. "Me olemme sinä. Me olemme hulluus joka on kaikkien teidän sisällä, rukoilemme vapautusta jokaisella hetkellä syvimmällä eläimellisissä mielissänne. Me olemme se miltä te piileksitte sängyssänne jokainen ilta."

Tutkija keskeytti hänet. Hän tähtäsi testikohteen sydäntä ja laukaisi aseensa. Monitorin käyrä suoreni kun kohde heikosti sanoi, "Niin...pian...vapaa...""

tiistai 20. elokuuta 2013

Jeff Is Back

Lue myös edellinen Jeff The Killer tarina täältä !

kuva
Seuraavan tarinan kirjoitti etsivä, joka analysoi todistevideon, todistajien lausunnot, ja videon joka väitettiin katsotuksi. Tämä on se tarina.

Oli tyypillinen myöhäinen torstai-ilta. Surffailin netissä sillä olin ostanut kaksi suurta kahvia paikallisesta kahvilasta aijemmin päivällä ja en kyennyt nukkumaan. Katsottuani tylsiä Youtube-videoita, huomasin videon jossa oli outo otsikko. Mikään sanoista ei ollut englanniksi; kuitenkin, kirjainten muodot näyttivät kuvastavan sanoja, mutten pystynyt selvittämään mitä. Uteliaana klikkasin videota.

Yhtäkkiä aloin kuulemaan sekalaista narinaa ja vaikerointia talostani. Pyörähdin ympäri ja otin lähelläni olevan pesäpallomailan, valmiina tappeluun. Yllätyksekseni, talossa ei ollut tunkeilijoita, eikä merkkejä siitä että taloon olisi yritetty tulla voimakeinoin. Kaikki ovet olivat lukossa. Ajatellen että olin vain vainoharhainen, kohotin olkapäitäni ja kävelin laiskasti takaisin huoneeseeni.

Olin kuluttanut paljon rahaa nopeaan nettiyhteyteen, joten olin hämmentynyt ettei klikkaamani video ollut latautunut vielä. Klikkasin videota kärsimättömästi neljä lisäkertaa saadakseni sen toimimaan. Ikuisuudelta tuntuneen odotusajan jälkeen, sivu viimein latasi. Taustaväri oli musta ja se peitti täysin kaikki sivun tekstit, paitsi lataajan käyttäjänimen ja videon kuvauksen, jotka olivat verenpunaisella. Lataajan käyttäjänimi oli "NightmareSLUMBER" ja videon kuvauksessa luki:

Kuinka typerää sinulta.
Olet tietämätön demonisesta olemassaolostani elämässäsi.
Tuhoan kaiken mitä siedät.
Arvoton pelkuri.
Tarkkailen sinua aina.
Ja pian tulet elämään kanssani...
Ikuisesti...

Ajatellen että tämä oli vain 12-vuotiaan typerää tekstiä, en ymmärtänyt vaaraa missä olin. Video alkoi kuvalla hylätystä mielisairaalasta (myöhemmin sain tietää sen olevan Denbighin mielisairaala). Kuva oli pitkä, tumma ja repaleinen käytävä avautui. Käytävän vasemmalla puolella oli ikkunoita, joista kuunvalo kajasti sisään. Käytävä oli täysin musta, tavalla jota en ollut koskaan nähnyt. Minulle tuli tunne kuin mielisairaala olisi hylätty hätäisesti ja jätetty siivoamatta.

Videon ensimmäisellä minuutilla, näytöllä näkyi vain tyhjä käytävä. Ei ollut ääniä tai liikettä. Noin 1:13 kohdassa videolla, huomasin hitaasti mutta selkeästi liikkuvan hahmon käytävän päässä. Sen asento oli ihmismäinen mutta se käveli todella epänormaalisti, pää kääntyneenä maahan päin. Se kiihdytti vauhtiaan tasaisesti videon edetessä, lopulta päätyen juoksuvauhtiin. Se juoksi pääedellä kameraan, kaataen sen. Samanaikaisesti kuulin todella kovan pamauksen ovelta. Se kuului vain kerran ja kuulosti kuin joku olisi juuri juossut oveeni pahki.

Hypähdin ja nostin mailan jälleen, kunnes kuulin tietokoneeni tekevän virhe äänen. Sitten sen näyttö meni kokonaan siniseksi ja ilmestyi teksti joka sanoi tietokoneen sulkeutuvan turvallisuussyistä. Sitten tuli lisää tekstiä jossa sanottiin että tuntematon hakkeroija oli vastaanottanut tietoja olinpaikastani. Antivirus-ohjelmani jäljitti hakkeroijan IP osoitteen, joka tuli Pohjois-Walesin kaupungista. Hakkerointi oli tehty hylätystä mielisairaalasta.

Sitten sähköt menivät poikki. Sillä hetkellä, tulin hyvin tietoiseksi tilanteesta. Silmäni täyttyivät kyynelistä samalla kun hengitykseni kiihtyi. Oven takaa alkoi kuulumaan tuskaista vaikerointia. Tiesin että olisi suuri virhe mennä katsomaan, mutta päätin mennä kuitenkin. Kun kumarruin katsomaan avaimenreijästä läpi, kukaan ei ollut oven ulkopuolella. Kuulin silti yhä vaikeroinnin. En tosiaankaan aikonut avata sitä ovea.

Sain paniikkikohtauksen ja yritin välittömästi soittaa poliisille; kuitenkin, sekä pöytäpuhelimeni että matkapuhelimeni näyttivät varattua. Juoksin takaisin tietokoneelleni nähdäkseni voisinko yhdistää sen generaattoriin ja kysyä apua sitä kautta, ja huomasin että näyttö oli yhä päällä. Mustalla ruudulla luki suurin punaisin kirjaimin "MENE NUKKUMAAN".

Kuului kimeä kiljahdus. Kuulosti kuin joku olisi kuolemaisillaan. Menin keittiöön ja otin kaksi puukkoa laatikosta. Tämä oli todellista. Tämä tapahtuu oikeasti. Kiljahdukset tulivat kovemmiksi ja yhä epätoivoisimmiksi. Kiljahdusten joukosta alkoi kuulua hiljaista hysteeristä naurua.

Juoksin ympäri taloa miettien mitä oli meneillään. Sitten kuulin nyyhkytystä kaapista lähellä tietokonehuonettani. Ihoni läpi kulki kylmiä väreitä kun tartuin kaapin kahvaan. Se oli kylmä. Minun olisi pitänyt sanoa jotain ennenkuin avasin oven, mutta en ajatellut sitä sillä hetkellä. Vetäisin oven auki ja näin nuoren tytön, kuolleena ja verisenä, lyyhistyneenä kasaan.

Hänen vatsansa oli revitty auki ja sisäelimet oli kiskottu ulos. Hän oli täysin alaston ja veren peitossa. Huomasin että jotain oli kirjoitettu verellä seinään.

"Sinun olisi pitänyt noudattaa varoitusta. Aika mennä nukkumaan."

Käännyin ympäri ja näin hahmon videossa, katse laskettuna maahan. Jähmetyin pelosta. Yhdellä äkkisellä liikkeellä, aivan kuin olisin katsonut videota joka skippasi pari kohtaa, hahmo nosti päänsä ja katsoi minua. Sitten kaikki pimeni.

Etsivän muistiinpanot:
Uhrin ruumis löytyi samanlaisessa tilassa kuin sen nuoren tytön joka oli kaapissa. Useiden veritestien jälkeen emme kyenneet tunnistamaan tyttöä. Itseasiassa, ei ollut yhtään kadonnut-ilmoituksia, kukaan ei tullut tunnistamaan hänen jäänteitään tai yrittänyt selvittää murhaa, ja koska mikään veritesti ei vastannut ketään testaamaamme, vaikutti kuin tyttöä ei olisi koskaan ollut olemassa. Me olemme vahvistaneet että hakkerointi tuli hylätystä mielisairaalasta, ei ole kuitenkaan minkäänlaista selitystä sille miten tapahtumat oli ajoitettu niin tiheään. Olemme laatineet pidätysmääräyksen mutta kukaan poliisi ei halua henkensä uhalla mennä hylättyyn mielisairaalaan. Ainut asia minkä saimme tietoomme oli todistajan havaitsema hyvin epätavallinen ja kauhea hahmo joka juoksi hylättyyn mielisairaalaan pari päivää myöhemmin. Todistajanlausunnosta huomasimme shokeeraavan yhteyden mielisairaalan entisen potilaan ja seuraavan kuvan välillä, joka otettiin sivulta täynnä kauhutarinoita, sanoin "GO TO SLEEP" kuvan ylälaidassa.


Lukemattomia tämänkaltaisia murhia on tapahtunut siitä lähtien ja jokainen uhri on katsonut videon pari minuuttia ennen kuolemaansa. Youtuben toimihenkilöt ovat yrittäneet poistaa videon; jokainen toimihenkilö joka yrittää sitä joutuu murhatuksi. Tämä tapaus on yhä selvittämätön.

Etsivän muistiinpanot 2:
Lisätutkimusten jälkeen, pari löytöä on tehty. Ensimmäisenä, kun en ole kyennyt löytämään videon lähdettä, tappajan uhrien käyttäjätunnusten viimeiset tapahtumat ovat tarjonneet tarpeeksi kuvailevaa todistusaineistoa tietääksemme minkälaista kuvaa käytettiin videon taustalla. Vaikka se oli JPEG kuva, sanotaan että jos tuijotat kuvaa tarpeeksi pitkään, se alkaa vääntyä ja vääristyä. Jos jatkat tuijottamista, voit nähdä hahmon juoksemassa kameraa kohti. Kukaan ei ole katsonut kuvaa niin pitkää että se olisi tullut tarpeeksi lähelle, mutta visuaalisen todistusaineiston mukaan oletetaan sen olevan sama kuin videolla näkyvä hahmo. 

Lisäksi, olen etsinyt lisää tietoa liittyen tappajaan. Kauhukseni, olen löytänyt kymmenittäin tarinoita netistä viitaten nimeen "Jeff The Killer". Tarinat kertovat sarjamurhaajasta jonka psykopaattiset taipumukset teinivuosilta kehittyvät tasaisesti ja lopulta hän päätyy tappamaan kaikki perheenjäsenensä. Kauhein puoli asiassa on että Jeff tappoi uhrinsa samalla brutaalilla tavalla kuin Denbighin mielisairaalan potilas tappoi omansa ja molemmat käyttävät lausetta "GO TO SLEEP" ennen uhriensa murhaamista. Nämä lukuisat yhdenmukaisuudet johdattelevat tutkijat siihen tulokseen että he ovat sama henkilö.

Henkilökohtaisesti järkyttävintä minulle on ollut oma kokemukseni. Sen jälkeen kun kirjoitin raportin, kuulin oudon äänen kotoani. Ajattelin ettei se ollut mitään, joten jatkoin tietojen etsimistä Jeffistä. Hakkaamisäänet kasvoivat kovemmiksi ja kovemmiksi. Katsoin ulos ja luulin sen olevan ehkä lintu joka lensi ikkunaan. Kun avasin oven, huomasin liikettä ikkunan luona. Yritin välittömästi soittaa poliisille, mutta linja oli varattu. Huolestuneena laitoin puhelimen alas ja katsoin kohti ovea, nähdäkseni Jeffin katsomassa suoraan minuun niillä kylmillä, kuolleilla silmillään ja niillä kauheilla runnelluilla kasvoilla. Hänen hymynsä oli pelottavin asia mitä olen koskaan nähnyt. Vedin välittömästi esiin aseeni ja aloin ampumaan. Jeff pakeni yöhön.

Tiedän olevani vaarassa, joten olen asettanut taloni jatkuvaan tarkkailuun suojellakseni itseäni. Näen yhä kirkkaita välähdyksiä ja kuulen hakkaamisääniä talostani hirveän naurun saattelemana jonka vain todellinen psykopaatti sarjamurhaaja voi tehdä. En tiedä kuinka kauan kestää että saamme hänet, mutta jos hän jatkaa tällaisten virheiden tekemistä, meillä on hänen identiteettinsä ja vaikea juttu käsiteltävänä. Olen äänittänyt ystäväpoliisilleni tapahtumia, mutta nyt radio on sammunut. Valo lähestyy, ja minulla on aseeni valmiina. Se on hän. Näen hänen kasvonsa. On aikdsdddddddddddjjjjjjjjjjjjjuuuuuuuuuuuuuuujujjjjjjjjhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

Hei kaikki. Nimeni on Jeff. En pidä siitä että tämä tarina julkaistaan, mutta no. Ei kukaan teistä pystyisi kiinniottamaan minun kaltaistani demonia. Etsivä on nyt kuollut. Päiväkirja on päättynyt. Ja on aika huvittavaa, koska kun katsotte tätä kirjoitusta, olen kirjautunut jokaisen teidän IP osoitteellenne ja tietän tasan tarkkaan missä olette. Esimerkiksi: Yksi teistä työskentelee Cousinsissa Drexelin kadulla, yksi asuu Burbankissa, yksi asuu East avenuella, yksi käy yliopistoa ystävänään Becky ja yksi on menossa Lowalle. Lista jatkuu ja jatkuu. Tiedän missä olet. Tiedän ystäväsi. Perheesi. Rakkaimpasi. Tiedän kaiken. Pian, kaikki se otetaan sinulta pois. Lukiessasi tätä viestiä minulta, sinun pitäisi alkaa kuulemaan outoja ääniä ja tuntea pelkoa ja dysforiaa. Sinusta tulee jännittynyt ja epätoivoinen ilman loogista syytä. Koputus ei tule rakennuksesta jossa asut. Se on jotain muuta. Jotain melko pahaenteistä. Jotain joka haluaa vertasi. Jos en saa sinua, valitsen ne joista välität. Sinä, se joka täriset tuolissasi ja tyttöystäväsi on nimeltään Jessica jonka kanssa asut...Hän on minun.

Et ole turvassa.
Luulen että sinun on aika mennä nukkumaan. Yritän kirjoittaa lyhyesti.
Sinun,
Jeffrey The Killer.
P.S.Se joka on Kettle Morainen ensimmäisellä asteella...Olet söpö. Vietän aikani kanssasi.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Gladdagh sormus


Kolme poikaa asui lähellä Galwayn kylää Irlannissa. He olivat olleet läheisiä ystäviä lapsesta asti ja olivat varttuneet yhdessä samalla kadulla. He olivat nimeltään Sean, Patrick ja Ronan.
    Eräänä päivänä, kun he kävelivät heidän kotiensa läheisellä niityllä, pojat löysivät kivisen autiotalon. Heidän ystävänsä olivat kertoneet heille että sen huhuttiin olevan kummitustalo ja monet lapset naapurustossa vierailivat paikassa, joka oli tavallaan rohkeustesti.
    Tietenkin pojat eivät voineet koskaan vastustaa haastetta, joten yhtenä iltana, he päättivät että olisi hauskaa vierailla autiotalossa. Yhdellä heistä oli puhelin mukana joten he ajattelivat että heidän seikkailunsa kuvaaminen olisi mahtava ajatus.

Kun he astuivat aution talon sisälle, pojat kuulivat tuulen vinkuvan avonaisissa ikkunoissa. Raunio näytti oudon aavemaiselta kuunvalossa.
"Kuulitteko tuon? Ronan nauroi. "Haamu sanoo MENE POIS, MENE POIS!"
"Ei ihme että ihmiset ovat niin peloissaan tullessa tänne," Sean sanoi. "Tämä paikka on oikea kaatopaikka!"

Pojat liikuivat talossa varoen liukastumasta mutaisella lattialla.
"Katsokaa tuota," Patrick sanoi, kuvaten maata puhelimellaan. "Tuolla on jotain kimaltelevaa. Se on sormus."

Patrick kumartui ja nosti mudan peittämän sormuksen. Sen kuviointi oli todella outo. Siinä oli kaksi kättä pitelemässä sydäntä. Sydämen huipulla oli kruunu. Se näytti todella arvokkaalta.

"Olen nähnyt tuollaisen kerran aijemminkin," Sean sanoi. "Se on Gladdagh sormus."

Iloisina löydöstään, pojat päättivät lähteä hylätystä talosta ja palata kotiin. He eivät olleet muutenkaan kokeneet mitään yliluonnollista.
    Kun he lähtivät, Ronan kääntyi ja huusi, "Hei, kummitus! Meillä on sormuksesi! Mitä ajoit tehdä asialle?"

Pojat kävelivät pois nauraen.

He kokoontuivat Ronanin taloon ja istuivat olohuoneeseen keskustelemaan, mitä Gladdaghin sormukselle pitäisi tehdä.
"Huomenna, meidän pitäisi mennä kaupunkiin ja myydä se kultasepälle", Sean ehdotti.
"Me voimme katsoa videon nyt," Patrick sanoi yhdistäessään puhelimen televisioon.

Hän painoi nappia ja näytöllä näkyi Ronan ja Sean kävelemässä autiotaloon tuulen vinkuessa kovaa.
"Kuulitteko tuon? Ronan nauroi. "Haamu sanoo MENE POIS, MENE POIS!"

Pari sekuntia myöhemmin he kuulivat matalan, pahantahtoisen äänen sanovan: 
"...menkää pois..."
Pojat jähmettyivät, silmät liimaantuneina näyttöön.
"Ehkä se oli vain tuuli," Patrick kuiskasi.

Video jatkui.
"Ei ihme että ihmiset ovat niin peloissaan tullessa tänne. Tämä paikka on oikea kaatopaikka!"
"...lähtekää täältä..."
Kolme poikaa tärisivät. He tajusivat ettei se ollut vain tuuli. He pystyivät kuulemaan äänen selkeästi.

Videolla, Patric tutki huoneen lattiaa.
"Katsokaa tuota. Tuolla on jotain kimaltelevaa. Se on sormus."
"...Älä koske siihen..."
"Olen nähnyt tuollaisen kerran aijemminkin. Se on Gladdagh sormus."
"...laita se takaisin..."
"Hei, kummitus! Meillä on sormuksesi! Mitä ajoit tehdä asialle?"
"...tapan sinut..."

Pojat katsoivat toisiaan uskomatta kuulemaansa.
"Tämä on vitsi, eikö?" änkytti Ronan. "Tarkoitan, teittehän te nuo äänet?"

Yhtäkkiä Patrickin puhelin alkoi soida. Hän nosti sen, tuijottaen poikia. Sitten hän vastasi puheluun ja asetti puhelimen korvalleen.

"Haloo?" hän sanoi varovasti.
Linjan toisessa päässä oli pitkä hiljaisuus. Sitten ääni kiljui:
"ANNA TAKAISIN GLADDAGH SORMUKSENI!"

lauantai 10. elokuuta 2013

Nahkasohva


Kun olin nuori, muistan että talossamme oli vanha nahkainen sohva. Se oli käytetty ja repaleinen ja sijaitsi olohuoneen nurkassa. Vanhempani olivat löytäneet sen pihakirpputorin alennuksesta.
    Eräänä päivänä, kun olin noin 5-vuotias, leikin olohuoneessa yksikseni. Satuin katsomaan ylös ja huomasin jotain todella outoa. Sohvan edessä lattialla oli rypistynyt paperipussi. Mietin mitä pussin sisällä oli, joten nousin seisomaan ja menin tutkimaan sitä. Paperipussissa oli hyvin erikoinen logo.
    Juuri kun ajattelin nostaa pussin, tajusin että vääntynyt käsi kurotti sohvan alta ja piteli paperipussia. Pysähdyin ja kylmä väre kulki lävitseni. Olin järkyttynyt.

Katsellessani, käsi hitaasti vetäytyi takaisin sohvan alle paperipussi mukanaan. Juoksin ulos olohuoneesta ja löysin äitini tiskaamassa astioita. Täristen pelosta, yritin kertoa hänelle mitä olin nähnyt, mutta hän ei uksonut minua. Hän vain nauroi ja sanoi että olin vain kuvitellut asioita.
    Sen jälkeen, yritin pysyä kaukana nahkasohvasta. Vältin menestä olohuoneeseen mistään hinnasta. Eräänä aamuna heräsin, ja huomasin että nahkasohva oli kadonnut. Sen tilalla oli uusi sohva. Huokaisin helpotuksesta ja ajan kuluessa unohdin koko jutun.

Pari vuotta sitten, puhuin äitini kanssa lapsuuteni muistoista ja muistin yhtäkkiä vanhan nahkasohvan.

"Mitä sille tapahtui?" kysyin.
"Älä puhu minulle siitä kauheasta asiasta," äiti sanoi järkyttyneenä. "Me heitimme sen pois."
"Miksi?" kysyin. " Senkö takia että pelkäsin sitä?"
"No... En koskaan kertonut tätä sinulle," hän sanoi ääni väristen. "Sinä olit hyvin nuori ja en halunnut säikäyttää sinua. Eräänä aamuna, et halunnut mennä kouluun ja piilouduit minulta. Kävin läpi koko talon etsiessäni sinua ja lopulta päädyin olohuoneeseen. Juuri kun olin avaamassa ovea, luulin kuulleeni sinun kikattelevan itseksesi. Ryntäsin olohuoneeseen ja silmäni nurkasta olin näkevinäni sinun jalkojesi katoavan nahkasohvan alle. Polvistuin ja huudahdin "Löysinpäs sinut!"ja sain melkein sydänkohtauksen. Se et ollut sinä. Niin kauan kun elän, en koskaan unohda sitä."

"Mikä se oli?" kysyin.

"Se oli vanha nainen jonka olkäpäillä oli musta hartiahuivi ja kasvot harmaat ja ryppyiset. Hänen kasvonsa oli vääntynyt irvistykseen ja hän kikatteli kuin lapsi. Hän piteli kaulaketjua tai rannekorua kädessään. Halusin juosta, mutta olin jähmettynyt kauhusta. Hän tuijotti suoraan minuun kylmillä, kuolleilla silmillään. Ei sielua. Kiljuin ja juoksin pois olohuoneesta. Seisoit keittiössä, joten nostin sinut ja juoksin talosta ulos niin nopeaa kun vain kykenin. Soitin isällesi ja hänen täytyi tulla pois töistä kesken päivän. Yritin selittää hänelle mitä oli tapahtunut, mutta hän ei uskonut minua. Kieltäydyin menemästä takaisin taloon ennenkuin hankkituisimme eroon siitä kauheasta nahkasohvasta."

Olin sanaton.

"Pari viikkoa sen jälkeen, olin hakemassa sinua koulusta," äitini jatkoi." Ajoimme talon ohi jonka pihakirpputorilta olimme löytäneet sohvan. Pysäytin auton ja päätin saada lisää tietoa siitä. Nainen joka asui siellä kertoi minulle että kaikki huonekalut olivat tulleet talon mukana kun hän osti sen. Hän selitti että talo oli aijemmin kuulunut vanhalle naiselle joka asui yksin. Hänellä ei ollut perhettä, joten kun hän kuoli hänen ruumistaan ei löydetty viikkoihin. Kun hänen mätänevä ruumiinsa vihdoin löydettiin, se makasi sohvalla. Sama vanha nahkainen sohva jonka me ostimme pihakirpputorilta. Vielä nytkin minua pelottaa edes ajatella sitä."

Äitini tarina palautti mieleeni kaikki vanhat muistot lapsuudestani, nahkasohvasta ja vääntyneestä kädestä joka piteli paperipussia. Juuri edellisenä päivänä olin kaupungissa ruokaostoksilla. Eräässä kaupassa, kuljin käytäviä pitkin kun näin jotain tuttua. Eräässä hyllyssä oli pieni paperipussi jossa oli sama outo logo.

Käteni tärisivät kun nostin sen ja katsoin sisälle.

Se oli pussi partateriä.

tiistai 6. elokuuta 2013

Tuijotus


Tyttö istui metrossa myöhäisenä iltana ja huomasi että nainen joka istui vastapäätä tuijotti häntä. Nainen istui kahden vanhan miehen välissä. Tyttö katseli muualle mutta nainen ei rikkonut katsekontaktiaan häneen. Tuijotus alkoi pelottaa tyttöä.

Seuraavalla pysäkillä, uusi matkustaja astui metroon. Hän oli pitkä mies harmaassa trenssitakissa. Hän istui tytön viereen.
    Nainen ei kiinnittänyt huomiota mieheen trenssitakissa. Hän vain jatkoi tytön tuijottamista, joka tuli kokoajan yhä pelokkaammaksi. Kaksi vanhaa miestä eivät edes katsoneet hänen suuntaansa. Tyttö teeskenteli ettei huomaisi, mutta jokainen kerta kun hän katsoi outoa naista tuijotus jatkui.

Kun juna pysähtyi seuraavalla pysäkillä, mies trenssitakissa nousi lähteäkseen. Yhtäkkiä hän tarrasi tytön kädestä tiukasti kiinni ja kun ovet aukesivat hän raahasi tytön pois junasta.
    Metron ovet sulkeutuivat ja se jatkoi matkaansa, jättäen tytön yksin pysäkille miehen kanssa. Hän alkoi kiljua apua.

"Rauhoitu", mies sanoi. "Pelastin juuri henkesi. Tarkoitukseni ei ollut pelästyttää sinua mutta minun täytyi saada sinut ulos siitä metrosta. Nainen joka istui sinua vastapäätä oli kuollut ja kaksi miestä hänen sivuillaan pitivät häntä pystyssä."

"Minulla on sian ruumis"


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kylpyamme


Siitä lähtien kun hänen vanhempansa ostivat kylpyammeen, Janey tunsi olonsa muuttuvan kun hän meni kylpyhuoneeseen. Hänen isänsä sanoi ammeen olevan vanha viktoriaaninen kylpyamme, mutta Janey epäili että hänen isänsä oli saanut sen halvalla antiikkikaupasta. Melkein kaikki mitä he omistivat oli käytettyä tavaraa. Hänen isänsä ei voinut koskaan vastustaa alennuksia.
    Jokin antiikkisessa ammeessa häiritsi häntä. Ehkä se johtui tummista, punaisen-ruskeista tahroista posliinissa. Ehkä se johtui ammeen vinoista valurautajaloista, jotka sojottivat outoihin kulmiin. Ne näyttivät valtavan hirviön tassuilta. Joskus hän kuvitteli että kylpyamme nousisi pystyyn ja kävelisi pois kylpyhuoneesta silloin kun hänen silmänsä välttäisi.

Janey oli melkein 13 vuotta vanha, mutta hänen äitinsä kohteli häntä yhä kuin lasta, kertoen hänelle milloin herätä aamulla, milloin tehdä kotitehtävät, milloin hän saisi katsoa televisiota ja milloin hänen pitäisi mennä nukkumaan.

Hänen vanhempansa vaikuttivat kinastelevan jatkuvasti kaikesta. Jopa pieninkin asia saattoi johtaa tappeluun joka kesti useita tunteja. Hän ei kyennyt muistamaan aikaa jolloin perheessä oli vallinnut rauha ja talo oli ollut hiljainen. Pitkin päivää hänen äitinsä ja isänsä olivat toistensa kurkuissa kiinni.
    Usein, yöllä, kun hänen vanhempansa huusivat ja kiljuivat, Janey laittoi tyynyn korviensa peitoksi ja itki itsensä uneen. Kaiken kaaoksen keskellä, nuoresta tytöstä tuntui usein että hän olisi menettämässä järkensä.

Lähiaikoina, hän oli alkanut epäillä mielenterveyttään yhä enemmän ja enemmän. Jokainen kerta kun hän meni kylpyhuoneeseen suihkuun tai pesemään hampaitaan, hän näki asioita silmänsä nurkasta. Takanaan hän näki peilin heijastuksesta kylpyammeen.
    Kerran, hän luuli nähneensä että vesihanasta valui verta. Mutta kun hän kääntyi katsomaan, hana oli kiinni. Toisella kerralla, hän kuvitteli nähneensä jotain pimeässä; varjoisan hahmon makaamassa ammeessa, jonka pää pilkotti ammeen kulmasta. Tietenkin hän kääntyi katsomaan sydän hakaten, mutta kylpyamme oli tyhjä.

Silloin kun hän riisuutui ja astui ammeeseen ottamaan suihkua, hänellä oli outo tunne kuin joku katselisi häntä. Hiukset hänen niskassaan nousivat pystyyn kun hän tunsi että joku tuijotti hänen alastonta vartaloaan.

Eräänä iltana kun hän oli suihkussa, hän pudotti saippuan. Kun hän kumartui alas nostamaan sitä ammeen pohjalta, hän menetti tasapainonsa ja kaatui. Yhtäkkiä hän tunsi kuin kädet olisivat ottaneet hänestä kiiinni ja pitäneet häntä veden alla.
    Pelästynyt tyttö potki ja kamppaili, lopulta päästen näkymättömästä otteesta pois. Yskien ja haukkoen happea, hän saattoi kuulla hiljaisen naurun ympäri pientä kylpyhuonetta.

Aamulla hän päätti vierailla paikallisessa antiikkikaupassa josta kylpyamme oli peräisin. Kun hän kysyi kaupan omistajalta kylpyammeesta jonka hänen isänsä oli ostanut paria päivää aijemmin, hän oli järkyttynyt tarinasta joka omistajalla oli kerrottavanaan.

Ilmeisesti, vanha kylpyamme oli peräisin Viktoriaaniselta aikakaudelta. Mies sanoi että se oli joskus kuulunut pahamaineiselle sarjamurhaajalle nimeltään George Haigh. Janeyn suu loksahti auki ja hän alkoi täristä pelosta.
    Mies sanoi että sarjamurhaaja houkutteli nuoria tyttöjä taloonsa ja valmisti heille kylvyn. Tyttöjen kylpiessä mies vakoili heitä reiän läpi jonka hän oli porannut seinään. Kun he vähiten odottivat, mies syöksyi heidän kimppuunsa ja piteli heidän päitään pinnan alla kunnes tytöt hukkuivat.

Paha murhaaja paloitteli sen jälkeen heidän ruumiinsa kirveellä ja hävitti palaset roskakoreihin. Lukuisten tyttöjen kadottua kyseisellä alueella, hän jäi vihdoin kiinni kauheista teoistaan.
    Naapuri oli tutkinut miehen roskia löytäessään ihmisen jäänteitä ja ottaen yhteyttä poliisiin. Poliisit pidättivät miehen ja määräsivät hänet oikeudenkäyntiin. Hänet todettiin syylliseksi ja teloitettiin hirttämällä.
    Janey oli järkyttynyt. Hän Tajusi että hänen täytyi saada vakuutettua vanhempansa luopumaan ammeesta ennenkuin jotain kauheaa tapahtuisi. Janey juoksi takaisin kotiinsa niin nopeaa kuin vain kykeni.

Kun hän pääsi kotiin, hän näki isänsä istumassa yksin olohuoneen sohvalla. Televisio oli kiinni ja talo oli kuoleman hiljainen.

"Missä äiti on?", Janey kysyi.
"Hän on yläkerrassa kylpemässä", isä sanoi."Menen katsomaan häntä."

Janey istui sohvalle samalla kun hänen isänsä meni yläkertaan. Talo oli niin hiljainen että se hermostutti häntä. Hän ei ollut tottunut tällaiseen hiljaisuuteen. Yhtäkkiä, hän kuuli sarjan lyhyita teräviä kolahduksia yläkerrasta, joita seurasivat hitaat askeleet jotka kulkivat katon halki portaisiin.
    Hänen isänsä ilmestyi olohuoneen ovelle. Hänen silmänsä olivat lasittuneet ja hänellä oli outo ilme kasvoillaan. Sitten, hän huomasi että isä piteli veristä kirvestä.

"Sinun äitisi on valmis", hän sanoi. "Nyt on sinun vuorosi kylpeä."