Pages

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Krampus - Joulun paholainen

Krampus on puoleksi vuohi ja puoleksi demoni; hirviö joka kirjaimellisesti piiskaa ihmiset olemaan kilttejä, eikä ilkeitä.

Krampuksen nimi tulee saksalaisesta sanasta krampen (=koura). Muinaisnorjan mytologiassa sen sanotaan olevan Helin poika. Hel on Helheimin eli kuolleiden valtakunnan hallitsija. Krampuksen piirteet ovat erittäin samankaltaisia kreikkalaiseen mytologiaan kuuluvien olentojen, esimerkiksi satyyreiden ja faunien kanssa.

Krampuksen legenda on osa vuosisatoja vanhasta saksalaisesta jouluperinteestä, jossa joulun juhliminen alkaa joulukuun alussa.

Krampus luotiin ystävällisen ja tunnetun joulupukin vastakappaleeksi. Samalla kun joulupukki palkitsi lapsien kiltin käytöksen makeisilla ja lahjoilla, Krampus pahoinpiteli ilekitä lapsia ja vei ne mukanaan omaan luolaansa.

Kansanperinteen mukaan Krampus oletettavasti ilmaantuu kaupunkeihin joulukuun kuudennetta päivää edeltävänä yönä, joka tunnetaan nimellä Krampusnacht eli toisin sanoen Krampuksen yö. Joulukuun kuudes päivä sattuu olemaan useissa Euroopan maissa Pyhän Nikolauksen päivä, jolloin lapset saavat lahjansa. Saksalaisittan Nikolaustagina tunnettuna päivänä lapset katsovat oven ulkopuolelle nähdäkseen, sisältääkö heidän aiemmin ulos jättämänsä kenkä lahjoja (palkintona hyvästä käytöksestä) vai vitsan (huono käyttäytyminen).

Krampukseen liittyvä perinne on saanut nykyaikaisemman version esimerkiksi Itävallassa, Saksassa, Unkarissa ja Tsekissä. Siinä paholaisiksi pukeutuneet miehet valtaavat kadut Krampuslaufina; juhlana, jolloin ihmisille ilkeillään "paholaisten" toimesta.

Krampus tekee jälleen paluuta ja kiitos siitä kuuluu osittain ihmisten halulle löytää tapoja juhlistaa joulunaikaa epäperinteisin tavoin. National Geographic on jopa julkaissut Saksassa kirjan tästä kyseisestä hirviöstä. Tänä vuonna Krampuksesta ilmestyi myös kaksi elokuvaa; Krampus - The Reckoning ja Krampus.

Vaikuttaa siltä, että joulupukilla on kilpailija.

Loppuun vielä video Krampuslaufin juhlinnasta:


eng. ©

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Five Nights At Freddy's



SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA.

Five Nights At Freddy's on peli, jota on kutsuttu vuoden pelottavimmaksi peliksi ja joka nostanut omat myyntilukunsa taivaisiin. Sen suuresta suosiosta huolimatta on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tai tiedä juuri mitään pelistä tai sen juonesta.

Millainen peli FNAF sitten on? Pelissä sinä olet paikallisen pizzerian yövartija. Taivoitteenasi on pysyä hengissä aamuun asti ja selvitä viisi peräkkäistä yötä, josta pelin nimikin kertoo.

Pizzeriassa öisin työskentelevä vartija voi kuulostaa oudolta. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tavallinen pizzeria, kuten arvata saattaa. Pizzeriassa on päivisin neljä robottia, jotka viihdyttävät lapsia; Freddy Fazbear, Bonnie the Bunny, Chica the Chicken, ja Foxy the Pirate.

Sen sijaan että robotit suljettaisiin yön ajaksi, niiden annetaan vaellella tyhjässä rakennuksessa. Miksi? Pizzerian johtohenkilöiden mukaan kyseisten robottien täytyy antaa liikkua jatkuvasti, jotta ne pysyisivät toiminnassa. Ennen robotit saivat vaellella vapaana myös päiväsaikaan, mutta myös nimellä "Bite of ´87" tunnetun pizzeriassa tapahtuneen tapaturman jälkeen näin ei enää ole.

Bite of '87 sattui vuonna 1987 ja siitä mainittiin ensimmäisessä pelissä. Tapaturman yksityiskohtia ei mainittu, eikä tilanteeseen osallisten robottien nimiä kerrottu, mutta ilmeisesti uhrin aivolohkon etuosa sai vakavia vammoja robotin puraisun takia. Tapaturman johdosta ravintolan maine kärsi ja liiketoiminta huononi. Pizzerian johto päätti muunnella robottien ohjelmointia siten, että ne pystyivät liikkumaan vapaina vain yöaikaan.

Robottien vaeltelu taas ennustaa pahaa, varsinkin jos olet kyseisen paikan yövartijana. Koska robotit liikkuvat rakennuksessa, ne saattavat joskus vaeltaa toimistoosi. Ne eivät odota näkevänsä ihmisiä yöaikaan, joten kun näin tapahtuu, ne ajattelevat että sinullakin pitäisi olla robottiasu ylläsi. Tämä taas johtaa siihen, että robotit hyökkäävät milloin mistäkin suunnasta ja yrittävät tunkea sinut tyhjään robottiasuun. Ongelma tällaisessa tilanteessa on se, että asut ovat täynnä jousia, koneistoja ja muita mekanismeja, joten ne voivat tappaa ja yleensä aina tappavatkin ihmset jotka yritetään tunkea niiden sisälle. Sinun täytyy selvitä yksin rakennuksessa, ainoana apunasi "Phone Guy" eli mies joka puhuu kanssasi puhelimessa silloin tällöin ja ohjeistaa sinua.

Ensimmäinen peli paljastaa Five Nights at Freddy's -pelin tarinan, joka jatkuu läpi seuraavien pelien. Öiden aikana pelaaja saa lukea neljä artikkelia, jotka kertovat Freddy Fazbearin pizzerian tapahtumista. Niistä käy ilmi että mies, joka oli pukeutunut yhdeksi pizzerian maskoteista murhasi lapsia houkuttelemalla nämä ensin pizzerian takahuoneeseen.

Pian näiden tapahtumien tultua päivänvaloon, pizzerian työntekijät alkoivat huomaamaan, että pizzerian robottien suiden ympärillä oli verta ja kuolaa ja niitä ympäröi outo löyhkä. Tämä johti siihen uskomukseen, että murhaaja tunki lasten ruumiita eri robottien sisään.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mount Everestin ruumiit


Yli 200 ihmistä on kuollut aikojen saatossa yrittäessään kiivetä maailman korkeimmalle vuorelle Mount Everestille. Vuoristo on vaikeakulkuista, joten kuolema voi koittaa milloin vain. Suuri riski on etenkin kuiluihin tippumiseen, hapen loppumiseen ja putoilevien lohkareiden alle jäämiseen. Näistä seikoista huolimatta, useat vuorikiipeilijät - sekä kokeneet että amatöörit - lähtevät kokeilemaan onneaan vuorelle kiipeämisessä. Mount Everestillä on Death Zoneksi nimitetty laaja alue, jossa lisähappi on pakollista. Siellä ilma on niin ohutta, että ihmisen ruumis tarvitsee enemmän happea kuin ilmasta on mahdollista saada kerralla. Kun kiipeilijä saapuu Death Zonelle, hänellä on 2-3 päivää aikaa päästä huipulle, joka on helpommin sanottu kuin tehty, sillä kiipeilijältä saattaa kestää jopa 12 tuntia yhden ja puolen kilometrin matkaan hapen vähyyden takia.

Kaikkia ruumiita ei voida kuljettaa pois olosuhteiden takia, joten ne jäävät paikoilleen. Vanhimmat ruumiit ovat ansainneet lempinimensä vuorikiipeilijöiden keskuudessa ja ovat ikäänkuin reitin merkkeinä vuorella liikkujille.


Green Boots 
Green Boots on intialaiselle kiipeilijälle annettu lempinimi, joka kuoli vuonna 1996. Hänen oikean nimensä uskotaan olevan Tsewang Paljor ja hänen ruumiinsa on lähellä luolaa, jonka kaikki vuoren hupuille kiipeävät ohittavat. Green Boots on nykyisin välietappina, jota vuorikiipeilijät käyttävät arvioidakseen, kuinka lähellä he ovat vuoren huippua. Green Boots kuoli eksyttyään ryhmästään. Hän havaitsi vuoren ulkoneman, jonka ajatteli olevan hyvä suoja. Hän istui siellä kylmissään siihen asti että kuoli.


David Sharp
Vuonna 2006, englantilainen kiipeilijä nimeltä David Sharp liittyi Green Bootsin seuraan. Hän pysähtyi samaisen luolan kohdalle levätäkseen. Sharpin ruumis jäätyi ja jähmettyi paikalleen, mutta hän oli yhä elossa kykenemättä liikuttamaan itseään. Kun hän istui jäätymässä kuoliaaksi, yli 40 kiipeilijää ohitti ulkoneman. Monet saattoivat ajatella, että Sharp oli jo kuollut Green Boots. Lopulta eräät kiipeilijät kuulivat vaimeita ääniä ja tajusivat, että hän on yhä hengissä. He antoivat Sharpille lisähappea ja yrittivät saada häntä seisomaan, mutta oli kuitenkin liian myöhäistä.


Francys ja Sergei Arsentiev
Francys Arsentiev oli ensimmäinen amerikkalainen nainen, joka saavutti Everestin vuorenhuipun ilman pullotetun hapen käyttöä vuonna 1998. Vuorikiipeilijät eivät kuitenkaan pidä tätä onnistuneena kiipeämisenä, sillä hän ei selvinnyt matkasta huipulta alas hengissä. Seuratessaan reittiä alas, hänen kanssaan kiivennyt hänen Sergei, Francysin aviomies, huomasi että Francys ei seurannut häntä. Vaaroista huolimatta hän päätti kääntyä takaisin löytääkseen vaimonsa. Matkallaan hän kohtasi ryhmän uzbekistanilaisia kiipeilijöitä, jotka kertoivat yrittäneensä auttaa Francystä, mutta heidän oli täytynyt jatkaa matkaa ilman tätä, koska heidän lisähappensa oli lopussa. Seuraavana päivänä kaksi kiipeilijää löysivät Francysen, joka oli yhä elossa mutta liian huonossa kunnossa siihen, että häntä olisi voitu siirtää. Hänen aviomiehensä jääkirves ja köysi löytyivät lähettyviltä, mutta miestä itseään ei näkynyt missään. Francys kuoli sinne, minne kaksi kiipeilijää hänet jättivät. Eräät kiipeilijät selvittivät hänen aviomiehensä kohtalon vuosi myöhemmin, jolloin he löysivät tämän ruumiin läheltä Francysen ruumista. Sergei oli ilmeisesti löytänyt vaimonsa, mutta tippunut kuolemaansa alas vuoren rinteeltä yrittäessään päästä vaimonsa luo.

Dokumentti Everestistä
Vuosi 2006 oli yksi eniten kuolonuhreja vaatinut vuosi Everestin historiassa. Monet kiipeilijät yrittivät hyötyä poikkeuksellisen hyvästä säästä ja päästä huipulle. Heidän joukossaan oli Lincoln Hall, kokenut vuorikiipeilijä joka oli epäonnistunut yrityksessään 22-vuotta aikaisemmin. Tälläkertaa Hall pääsi huipulle asti, mutta pian sen jälkeen alkoi käyttäytyä oudosti ja lyyhistyi maahan. Hänen ajateltiin kuolleen, joten hänen perheelleen ilmoitettiin kuolemasta ja uutisissa kerrottiin Hallin kohtalosta. Myöhemmin tuona kyseisenä iltana jotain tapahtui, jota edes asiantuntijat eivät kykene selittämään. Hall löydettiin elossa istumassa vuorenrinteellä. Miracle on Everest on Lincoln Hallin selviytymiskertomus.


eng. ©

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Overtounin silta



1985-vuonna valmistunut Overtounin silta Miltonissa, Skotlannissa on vaatinut 1950-luvulta lähtien ainakin 50 koiran hengen yli 600 koirasta, jotka ovat mystisesti hypänneet 15 metriä korkealta sillalta alas. Länsi-Dunbartonshiren paikalliset uskovat, että Overtounin Valkoiseksi Naiseksi kutsuttu haamu on kummallisen ilmiön takana, sillä eläimet tunnetusti aistivat ihmisiä paremmin yliluonnollisen läsnäolon.

"Seisoin sillalla kaksi vuotta sitten ja tunsin jämäkän töytäisyn, joka tuntui kuin sormelta. Joku tai jokin yritti pukata minut alas sillalta, aivan kuten ne koiratkin." Sanoi uskonnon ja filosofian opettaja Paul Owens Glasgowsta The Mirrorin mukaan.

Sillan lähelle on asetettu sitemmin kyltit, jotka varoittavat koirien omistajia mahdollisesta vaarasta: "Ole hyvä ja pidä koirasi hihnassa."

Siitä huolimatta koirat, sekä jotkut ihmisetkin jatkavat sillalta hyppäämistä.

Joidenkin lähteiden mukaan kaikki alkoi vuonna 1994, kun mies nimeltä Kevin Moy heitti kaksi viikkoa vanhan poikansa alas sillalta. Moy yritti hypätä sillalta alas itsekin, mutta hänen vaimonsa esti sen. Moy uskoi olevansa antikristus ja että hänen poikansa olisi Saatana uudelleensyntyneenä.

Outo seikka koirien itsemurhassa on se, että ne hyppäävät yleensä aina samalta puolelta siltaa ja ne ovat yleensä pitkäkuonoisia rotuja. Jotkut koirat, jotka ovat aluksi selvinneet hypystä, ovat menneet välittömästi sillalle uudestaan vain hypätäkseen jälleen alas.

"Olen kuullut monia sydäntäsärkeviä tarinoita koirien omistajista, jotka ovat menettäneet lemmikkinsä tässä selittämättömässä ilmiössä." Sanoi alueen palveluiden tarjoaja Jackie Baillie.

Tieteellisempi selitys ehdottaa, että sillan alta tuleva minkkien vahva haju saattaa ajaa koirat hyppäämään, sillä sillan kohtalaisen korkea reuna estää koiria näkemästä korkeaa pudotusta.

Dubartonista kotoisin oleva Alice Trevorrow, jonka 3-vuotias springerspanieli hyppäsi sillalta vuonna 2014 sanoi The Sunin mukaan: "Pystyn yhä kuulemaan hänen ulvaisunsa kuin se olisi tapahtunut eilen. Ei ole mitenkään mahdollista, että koirani olisi hypännyt sillalta tarkoituksella. Siellä on jotakin pahaenteistä meneillään. Käytös ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Olin juuri pysäköinyt sillan lähelle ja koska hän oli erittäin tottelevainen, ei laittanut hänen hihnaansa kiinni. Minä ja poikani Thomas, joka oli 24-vuotias tuolloin, kävelimme kohti Cassieta, joka tuijotti jotain sillan yläpuolella olevaa. En koskaan saa tietää mitä hän tuijotti, mutta hän näki ehdottomasti jotain, joka sai hänet hyppäämään."

Donna Cooper taas todisti tilanteen, jossa hänen colliensa Ben hyppäsi yllättäen sillan kaiteelta alas. Donna kommentoi Mail Onlinelle: "Hänen jalkansa ja leukansa olivat murtuneet. Hänen selkänsä oli murtunut niin pahasti että se oli mutkalla." Ben vietiin eläinlääkäriin, mutta koiran kivut nähtiin niin suuriksi, että tämä päätettiin lopettaa.

Koiran käytösten tutkijoiden mukaan niillä ei voi olla itsemurha-ajatuksia, jote sillan alla täytyy olla jotain, joka simuloi niiden aisteja jollain tapaa ja saa ne hyppäämään.

Tässä vielä loppuun video jossa pohditaan luonnollisia syitä ilmiölle:


eng. ©

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Charlie Charlie-haaste ja muut rituaalit


Outo haaste-peli on levinnyt Twitterin kautta ympäri internettiä. Pelissä pelaajat yrittävät ottaa yhteyttä väitettyyn kuolleeseen meksikolaiseen henkeen, joka tunnetaan nimellä Charlie.

Pelissä kaksi kynää asetellaan ristiin paperin päälle ja paperille kirjoitetaan sanat "Yes" ja "No". Pelaajat toistavat lauseen "Charlie, Charlie, can we play?". Jos Charlie on paikalla, kynät liikkuvat. Tämän jälkeen pelaajat alkavat kyselemään haluamiaan kysymyksiä ja Charlie vastaa liikuttamalla kynää.

Olet varmastikin kuullut Ouija-laudasta, jota on käytetty kautta aikojen kommunikaatiovälineenä kuolleiden ja elävien välillä. Charlie-haasteessa on mahdollisuus kuitenkin saada yhteyttä vain tiettyyn henkeen, Charlieen. Charlien tarina vaihtelee eri tietolähteiden mukaan, mutta yleensä Charlien kerrotaan menehtyneen auto-onnettomuudessa tai että hän olisi tehnyt itsemurhan. Monet väittävät että Charlie on demoni, mutta Maria Elena Navez kertoo BBC Mundo-uutiskanavalla, ettei meksikossa ole demonia nimeltä Charlie. Lisäksi hän toteaa, että että "Meksikolaiset demonit ovat yleensä amerikkalaisten keksintöjä."

Totta kuitenkin luultavasti on se, että kyseinen haaste juontaa juurensa espanjaa puhuviin maihin. Siellä lapset ovat pelanneet alkuperäistä versiota sukupolvien ajan. Siellä peli kulkee nimellä "Juego de la Lapicera". Nämä kaksi toisistaan eroavaa peliä ovat sulautuneet yhteen ja Charlie charlie-haaste on saanut alkunsa. Eräs sivusto kutsuu Lapiceraa köyhän miehen Ouija-laudaksi.

Miksi Charlie Charlie haaste on yhtäkkiä tullut pinnalle? Huhtikuussa Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevan provinssin, Hato Mayorin, paikallinen uutiskanava uutisoi "saatanallisesta" pelistä joka levisi paikallisissa kouluissa. Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin olevat sosiaalisen median käyttäjät alkoivat käyttää Twitteriä, Instagramia ja Vineä kertoakseen pelistä. Toukokuun puolessavälissä "Charlie Charlie" oli yksi Dominikaanisen tasavallan Twitterin suosituimmista hashtageista.

17-vuotias tyttö Georgiasta lähetti Instagramissa kuvan pelistä ja liitti sen yhteyteen #CharlieCharlieChallange. Tämän jälkeen kyseistä hashtagia on käytetty Twitterissä yli 1.6 miljoonaa kertaa.

Jos Charlie Charlie-haaste ei vakuuta sinua, kokeile jotain näistä:

The Telephone ritual

Ennen kuin aloitat, sinun täytyy olla yksin talossasi. Tarvitset puhelimen, suolaa ja kotipuhelimen.

1. Sammuta kaikki valot talosta ja mene vessaan.
2. Ripottele suolaa vessan oviaukolle niin, että suolavana kulkee oviaukon reunalta toiselle.
3. Ota puhelimesi ja lukitse itsesi vessaan. Soita puhelimellasi kotipuhelimeen. Sanotaan, että joku tai jokin vastaa. Jos näin tapahtuu, sulje puhelu välittömästi.

The Answer Man

Tämä peli vaatii kymmenen pelaajaa, joilla kullakin on puhelin käytössään.

1. Menkää seisomaan rinkiin.
2. Ottakaa puhelimenne esille ja soittakaa vasemmallanne seisovalle henkilölle. Varmistakaa, että kaikki soittavat yhtäaikaa.

Toivon mukaan joku pääsee puheluun Answer Manin kanssa. Häneltä saa kysyä mitä kysymyksiä tahansa, mutta pidä mielessäsi se, että hän kysyy aina yhden kysymyksen vastattuaan sinun kysymykseesi. Jos hän ei pidä vastauksestasi, jotain pahaa tulee tapahtumaan.

Closet Game

Tarvitset tulitikkuaskin ja makuuhuoneen, jossa on vaatehuone. Voit pelata joko yksin tai jonkun kanssa. Odota iltaan asti, sillä peli ei tule toimimaan päivänvalossa.

1. Ota tulitikkuaski ja mene makuuhuoneeseesi.
2. Sammuta kaikki huoneen valot; huoneen täytyy olla täysin pimeä. Jos makuuhuoneessasi sijaitsevassa vaatehuoneessa on valot, varmista, että ne ovat kiinni.
3. Astu vaatehuoneeseen ja sulje ovi perässäsi.
4. Seiso pimeydessä noin kahden minuutin ajan niin, että kasvosi ovat vaatehuoneen oveen päin.
5. Ota yksi tulitikku sytyttämättä sitä ja pitele sitä edessäsi sanoen "Show me the light or leave me in the darkness."
6. Kuuntele tarkasti. Jos kuulet hiljaista kuiskailua, sytytä kädessäsi oleva tulitikku välittömästi. Jos et kuule mitään ja tulitikku ei syty itsestään, älä käänny ympäri missään nimessä. Jos et sytytä tulitikkuasi tarpeeksi nopeasti kuultuasi kuiskauksia, jokin tarttuu sinusta kiinni ja vetää sinut ikuiseen pimeyteen.
7. Pidä tulitikku sytytettynä, älä puhalla sitä sammuksiin. Jos se sammuu itsestään, sytytä välittömästi uusi.
8. Pitele palavaa tulitikkua edessäsi, avaa vaatekaapin ovi hitaasti ja astu ulos. ÄLÄ käänny ympäri. Sulje vaatekaapin ovi perässäsi. Älä katso vaatekaapin sisälle.

Tästä lähtien sinun pitää varmistaa, että sytytät valot vaatekkaappiisi aina kun katsot sinne. Jos jätät vaatekaapin oven auki yöksi niin, että siellä ei ole valoja päällä, tulet näkemään demonin punaiset silmät katsomassa sinua vaatekaapin sisältä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ensimmäinen koulupäivä


Ensimmäinen koulupäivä on hermoja raastava jokaiselle oppilaalle. Minun ensimmäinen päiväni uudessa koulussa oli todellinen painajainen.

Olin 14-vuotias ja perheeni oli juuri muuttanut uuteen kaupunkiin. Isälleni oli tarjottu töitä firmasta, jonka palkka-taso oli huomattavasti korkeampi verrattuna hänen edelliseen työhönsä. Parin viikon sisällä saimme vanhan talomme myytyä ja vuokrasimme asunnon paikkakunnalta, jossa isän uusi työpaikka sijaitsi. Muutimme kesän aikana, joten minun ei tarvinnut aloittaa opintojani kesken lukukauden vaan sain aloittaa uudelta luokka-asteelta muiden kanssa samaan aikaan.

Ensimmäisenä päivänä kävelin yksin kouluun. Olin hermostunut, sillä sosiaaliset taitoni olivat heikot ja pelkäsin uusiin ihmisiin tutustumista. Saavuttuani koululle tarkistin postissa saamastani lukujärjestyksestä, että ensimmäinen tuntini olisi matematiikkaa luokkahuoneessa 104.

Kävelin pitkin käytäviä ja etsin oikeaa luokkahuonetta, mutta minusta tuntui kuin koko koulu olisi yksi sokkelo. Hetken päästä kello soi ja oppilaat kiirehtivät luokkiinsa. Alle minuutissa käytävät olivat autioituneet.

Mikään luokkahuoneiden oviin raapustetuista numeroista ei vastannut minun luokkani numeroa. Huomasin käytävän päässä olevat puiset pariovet ja päätin tarkistaa, jatkuiko käytävä niiden takana. Työnsin raskaat ovet auki ja edessäni oli kuin olikin käytävä, mutta se oli pölyinen, pimeä ja osa käytävän lokeroista oli avoinna tai niiden ovet puuttuivat kokonaan. Ilmassa leijaili pistävä homeen haju. Olin juuri kääntymssä takaisinpäin kunnes tajusin tarkistaa ovien numerot: 100...101...102..

Aloin kävelemään pitkin käytävää ja katsoin luokkahuoneiden ovissa olevista ikkunoista sisään; ne olivat kaikki tyhjiä. Sitten löysin sen: luokkahuone 104. Kiihdytin askeleideni tahtia ja kurkistin ikkunasta. Kaikki oppilaat istuivat pulpettiensa ääressä ja opettaja seisoi liitutaulun vieressä. Avasin oven hiljaa ja menin sisälle.

Kukaan oppilaista ei huomioinut minua millään tapaa. Aloin pyytelemään kiusaantuneesti anteeksi myöhästymistä, mutta opettaja vain käänsi selkänsä minuun päin ja alkoi kirjoittamaan liitutaululle. Punastuin häpeästä ja kiirehdin istumaan ensimmäiselle vapaalle penkille.

Opettaja oli kirjoittanut oman nimensä taululle. Se oli Rouva Taylor.

Olin hermostunut ja hämilläni, joten en halunnut kiinnittää muiden huomiota itseeni. Siksi pysyinkin lopputunnin hiljaa ja ratkoin taululle kirjoitettuja ongelmanratkaisutehtäviä.

Oppitunti tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes kello viimein soi merkiksi sille, että välitunti oli alkanut. Muut oppilaat juoksivat välittömästi ulos. Minä katsoin kelloani ja huomasin sen olevan jo kolme iltapäivällä. Koulupäivä oli jo päättynyt ja olin ollut vain yhdellä oppitunnilla.

Menin käytävälle ja yritin löytää ulospääsyä. Yhtäkkiä kuulin jonkun huhuilevan nimeäni ja katsahdin taakseni. Huomasin jonkun opettajista kävelevän minua kohti kulmat kurtussa.

"Sinä! Juuri sinä! Etkö olekin se uusi oppilas?" Hän kysyi.

"Öh... Kyllä." Vastasin.

"Missä olet ollut? Olen etsinyt sinua koko päivän! Mikset osallistunut tunneille?" Hän kysyi tiukalla äänensävyllä.

"Mutta minä olin tunnilla!"

"Millä tunnilla olit?"

"Rouva Taylorin tunnilla." Vastasin. "Luokassa 104."

Opettajan silmät laajenivat ja hän raivostui silminnähden.

"Luulet olevasi varmasti todella hauska." Hän huusi. "Häivy silmieni edestä!"

Olin tyrmistynyt ja mietin koko kotimatkani ajan, mitä olin tehnyt väärin. Saavuttuani kotiin, käynnistin tietokoneeni ja aloin etsimään tietoa koulusta ja Rouva Taylorista.

Järkytyin siitä, mitä löysin.

Kymmenet uutisartikkelit kertoivat kauheasta kouluammuskelusta, joka oli tapahtunut kymmenen vuotta sitten.

Aikaisin eräänä aamuna mielenvikainen asemies oli kävellyt koululle ja aloittanut ammuskelun. Hän oli seisonut luokkahuoneen ovella ja ampunut ensin opettajan, sitten oppilaat yksitellen. Artikkeleihin oli lisätty kuvia luokkahuoneesta, jossa ammuskelu oli tapahtunut. Tunnistin sen välittömästi. Luokkahuone 104. Ohessa oli myös luokan luokkakuva oppilaista ja Rouva Taylorista, jotka kaikki hymyilivät iloisesti.

Tunsin itseni huonovointiseksi. Käteni tärisivät ja kylmät väreet kulkivat pitkin kehoani. Vietin koko yön hokien itselleni, ettei se voinut olla mahdollista.

Seuraavana aamuna olin liian kauhuissani mennäkseni takaisin kouluun. Purskahdin itkuun ja kerroin vanhemmilleni edellisen päivän tapahtumista. Ensiksi he olivat varmoja, että kaikki johtui vain suuresta muutoksesta elämässäni, mutta sen jälkeen kun olin kieltäytynyt menemästä kouluun koko viikkona, he luovuttivat ja sallivat minun vaihtaa koulua.

Yritin unohtaa tapahtumat ja jatkaa elämääni tavalliseen tapaan. Onnistuinkin siinä melkein...

Tänä aamuna sain kirjeen postissa. Kirjeessä ei ollut postimerkkiä, vaan joku oli tuonut sen postilaatikkoomme. Avattuani sen luin kirjeen sisällä olevan lapun. Tunsin kyyneileiden kohoavan silmiini pelosta.

Se oli kutsu luokkakokoukseen...

... ja sen oli allekirjoittanut Rouva Taylor.

eng.  ©

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Lyhyitä kauhuelokuvia

2AM: The Smiling Man

Skypemare


Tea Time


                                                                Bedtime


The Clown Statue


Walkie Talkie


MAMA


He Dies At The End


The Black Hole


Peekers

lauantai 31. lokakuuta 2015

Netin karmivimmat

Viimeiset sanat
Sivustolla on kokoelma kuolemaantuomittujen teksasilaisten vankien viimeisimmistä sanoista.

Lento-onnettomuuksien äänitteitä
Sisältää äänitteitä lentokoneista niiden onnettomuushetkiltä.

Ihmisen nahasta tehdyt tuotteet
Kyllä, luit oikein. On olemassa nettikauppa joka kaupittelee ihmisen nahasta valmistettuja tuotteita; lompakoita, kenkiä ja vöitä.

Sivut satanismille
Yksinkertaisesti sanottuna sivu sisältää melko kattavan paketin satanismista. Sivustolla todetaan; "Me työskentelemme suoraan Saatanalle."

Ok-su station Ghost
Sanooko Bong-Cheong Dong Ghost-sarjakuva sinulle mitään? Jos vastasit kyllä, tiedät mitä odottaa tältä sarjakuvalta!

Oletko nähnyt koskaan unta tästä miehestä?
Jokainen yö sadat ihmiset ympäri maailmaa näkevät unta samannäköisestä miehestä, jonka piirroskuva on sivustolla. Kukaan ei ole osannut kertoa kuka mies on, mutta häneen liittyvistä unista on olemassa useita mielenkiintoisia teorioita.

Kuolleet tähdet
Sivusto saattaa olla haitallinen joillekin henkilöille. Siellä on lista kuolleista julkisuuden henkilöistä kuten Marilyn Monroe, Ted Bundy, Elvis Presley ja Jesse James. Eikä tässä vielä kaikki; jos klikkaat nimeä, näytöllesi ilmestyy kuva julkimon ruumiista ja selostus tavasta jolla he kuolivat.

Hyvää Halloweenia kaikille!

lauantai 24. lokakuuta 2015

Ihmissudet


Viimevuosisadan aikana on tehty useita ihmissusi-havaintoja. Monet niistä on tehty Wisconsissa, jossa ihmissusien juurten uskotaan olevan.

Ihmissusien, kuten monien muidenkin taruhahmoiksi kutsuttujen legendat ovat levinneet niiden alkuperämaiden rajojen ulkopuolelle. Raaoista ja säälimättömistä eläinhyökkäyksistä on ollut keskustelua jo vuosisatojen ajan, mutta päiväsaikaan kukaan ei löydä jälkeäkään hyökkäyksistä vastuussa olevista olennoista. Ennen kuin hyppäämme suoraan näiden pelättyjen ja voimakkaiden olentojen maailmaan on tärkeää selventää, mikä ihmissusi todella on.

Ihmissuden määritelmä
Mytologit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mikä todella lasketaan ihmissudeksi. Tämän takia on ollut tarpeellista jaotella erilaiset ihmissudet erilaisiin luokkiin.


1. Muotoaan muuttava susi
Twilight-elokuvien fanit tunnistavat varmasti tämän tyyppisen "ihmissuden". Kuten Jacob Black ja tietyt Quileute-heimon jäsenet, muotoaan muuttavalla sudella on kyky muuttaa muotoaan mihin aikaan tahansa. Tämän uskotaan olevan ensimmäisen ihmissuden alkuperäinen voima, ennen kuin se otettiin siltä pois. Tämänkaltainen susi voi muuttua ihmisestä sudeksi omasta tahdostaan, vaikkakin agressiivinen olotila voi lisätä riskiä sudeksi muuntautumiseen ilman henkilön omaa tahtoa. Kyvyn kanssa synnytään, eikä sitä voi siirtää muille esimerkiksi puremalla.


2. Susimies
Monet tarinat ihmissusista (esimerkiksi legendaarisesta Bray Road Beastista) kertovat olennosta, joka on suden ja ihmisen sekoitus. Mutantiksikin mielletyllä susimiehellä on tyypillisesti ihmisen keho ja se seisoo kahdella jalalla, mutta suden tavoin se on karvan peitossa kokonaan tai osittain. Tavallisten hampaiden tilalla ovat torahampaat ja kynnet ovat pitkät ja terävät. Susimiestä kutsutaan usein ihmissudeksi, koska monet tähän taruhahmoon liittyvistä legendoista antavat sille samanlaisia ominaisuuksia, joita kuuluu alkuperäisenkin ihmissuden kiroukseen. Joissakin legendoissa susimiehet ovat ihmisiä päivisin ja ihmissusia öisin, kun taas toisissa ne ovat samassa ihmissusimuodossa kaiken aikaa. Yleisesti käytetty teoria on, että henkilö muttuu ihmisestä susimieheksi vain täydenkuun aikaan, mutta ajan kuluessa muodonmuutos tapahtuu jokainen yö ja lopulta henkilön keho omaksuu susimiehen muodon lopullisesti. Tunteiden ja mielen kontrolloiminen hankaloituu susimiehen muodon muuttuessa yhä pysyvämmäksi.

3. Alkuperäinen ihmissusi
Ihmissusi on yleisesti käsitettynä ihminen, joka muuttuu tahtomattaan sudeksi täydenkuun aikaan. Alkuperäisessä ihmissuden kirouksessa henkilöllä ei ole täydenkuun muuntautumisensa aikana kykyä ajatella kuin ihminen, vaan on jatkuvan nälän ja raivon vallassa. Ne tappavat jokaisen elävän olennon, joka sattuu niiden tielle huolimatta siitä, onko kyseessä esimerkiksi heidän ihmiselämänsä ystävä tai tuttava. Kirous saa ihmisen menettämään hallinnan omasta mielestään ja ajatuksistaan. Hän herää ihmismuodossaan aamulla muistamatta mitään (hän saattaa kuitenkin nähdä unia täydenkuun aikaan tehdyistä teoistaan). Alkuperäisesti ihmissudet kykenivät siirtämään kirouksen uhrilleen pureman kautta, jos uhri selvisi ihmissuden hyökkäyksestä hengissä.

eng. ©

lauantai 17. lokakuuta 2015

Selvittämättömiä mysteereitä

Viiltäjä-Jack


Viiltäjä-Jack on lehdistön antama nimitys 1800-luvun lopussa Lontoossa toimineelle sarjamurhaajalle, jonka henkilöllisyyttä ei ole koskaan saatu selville. Häntä voidaan pitää maailman kuuluisimpana sarjamurhaajana, sillä murhat ovat saaneet erittäin paljon huomiota medialta. Viiltäjä-Jack murhasi 11 naista, joista suurin osa oli prostituoituja. Joidenkin naisten ruumiit oli pahoinpidelty ja silvottu niin pahoin, ettei niitä kyetty tunnistamaan. Nimitys on peräisin tavasta, jolla murhat yleensä tehtiin; viiltämällä uhrien kaulat auki.

Bermudan kolmio



Bermudan kolmio on yksi maailman suurimmista selvittämättömistä mysteereistä. Bermudan kolmio on merialue, joka sijaitsee Atlantin valtamerellä ja jossa lukuisat laivat ja lentokoneet ovat kadonneet erittäin oudoissa olosuhteissa. Eräs näistä alueelle kadonneista on Lentue 19, joka oli viidestä Yhdysvaltain laivueen ilmavoimien lentokoneesta koostuva ryhmä, joka katosi tavallisella harjoituslennolla vuonna 1945. Ryhmää ei koskaan löydetty, vaikka etsintäpartio lähti heidän peräänsä samana päivänä. Bermudan kolmion alueelle on kadonnut myös muun muassa USSCyclops, Yhdysvaltain laivaston laiva joka katosi vuonna 1918. Se vei mennessään kaikki mukana olleet 309 miehistön jäsentä. Toinen kuuluisa tapaus sattui vuonna 1955, jolloin nimeä Connemara IV kantava huvijahti löytyi ajelehtimasta kolmion alueelta ilman miehistöään.

Alue 51


Virallisesti Alue 51 on etäinen ja tarkasti vartioitu toimialue, joka on yhdysvaltain ilmavoimien käytössä. Epävirallisesti se on huhupuheiden ja salaliittoteorioiden kehto. Ehkä tunnetuimmat kertomukset paikasta liittyvät UFO-havaintoihin. Alue sijaitsee Nevadassa ja sitä ympäröi salaisuuksien muuri; kaikki sitä koskevat tutkimukset on luokiteltu huippusalaisiksi. Lisäksi sen läheinen sijainti valtatiehen nimeltä "Extraterrestrial Highway" (paikka jossa on tehty lukemattomia UFO-havaintoja) saa ihmiset erittäin epäileväisiksi siitä, mitä alueella todellisuudessa tapahtuu..

Pollockin kaksoset


Vuonna 1957, sisarukset Joanna ja Jacqueline Pollock kuolivat traagisesti auto-onnettomuudessa Northumberlandissa, Englannissa. Seuraavana vuonna, heidän äitinsä tuli raskaaksi uudelleen ja sai kaksoset, jotka nimettiin Jenniferiksi ja Gillianiksi. Molemmilla tytöillä väitettiin olevan tietoa asioista, joista vain heidän edesmenneet vanhemmat sisaruksensa olisivat voineet tietää. He myös pyysivät jatkuvasti kuolleille sisaruksilleen kuuluneita leluja, vaikkeivat olleet aiemmin tienneet lelujen olemassaolosta. Jotkut ovat epäilleet, että edesmenneet sisarukset olivat uudelleensyntyneet kaksosten muodossa.

Cicada3301


Kolmena edellisenä vuonna, jokainen tammikuu nettiin on ilmestynyt hämmentävä, ratkottavaksi tarkoitettu pulmapeli, jonka järjestää nimimerkillä "3301" liikkuva järjestö/henkilö. Heidän symboolinsa on kaskas. Monimutkaiset pulmat pyörivät muun muassa matematiikan, piilotettujen viestien, data-turvallisuuden ja kryptografian eli salakirjoitustekniikan ympärillä. Kaskaan kuvia ilmestyy vuosittain eripuolille maailmaa, josta voidaan päätellä, että 3301 on laaja verkosto. Kuvia on nähty muun muassa Puolassa, Havaijilla, Espanjassa, Australiassa ja Koreassa. 3301 väittää, että heidän tarkoituksenaan on löytää "älykkäitä yksilöitä", jotka kykenevät ratkaisemaan heidän laatimansa pulmapelit. Siihen, mihin he tarvitsevat kyseisiä yksilöitä on hämärän peitossa. Monet uskovat, että nämä erittäin vaikeiksi kuvaillut ongelmanratkaisut toimivat värväyksinä muun muassa CIA:lle tai MI6:lle.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Bloody Painter

kuva
Helen  on 14-vuotias. Hänen tummat silmänalusensa luovat sellaisen vaikutelman, ettei hän nuku tarpeeksi. Helen ei välitä, että hänen mustat hiuksensa ovat aina sekaisin, sillä hän ei yksinkertaisesti jaksa panostaa omaan ulkonäköönsä; se on turhaa.

Hänen pulpettinsa on luokan perällä, ikkunan vieressä. Helen istuu siellä piirtämässä hiljaa, sillä hän ei pidä ihmisten kanssa puhumisesta.

Koulupäivän jälkeen eräs oppilas kaadettiin maahan. Oppilaan nimi oli Tom ja hän joutuu aina kiusaamisen uhriksi, ei siksi että hän olisi tehnyt jotain mikä saisi ihmiset vihaisiksi. Muut oppilaat eivät vain pitäneet hänestä. Kiusaamista tapahtui usein Helenin koulussa, joten hän oli jo tottunut siihen. Helenistä tuntuu kyllä pahalta Tomin puolesta, mutta hän ei vain halua asettua kiusaajia vastaan.

Välitunnin aikaan Judy kertoo kellonsa kadonneen etsiessään sitä repustaan. Helen ei auta häntä, sillä asia ei kuulu hänelle. Yhtäkkiä, joku näkee mitä Helenin repusta pilkottaa.

"Mikä tuo on?" Ban sanoo ja työntää kätensä Helenin reppuun. Hän vetäisee ulos kellon, joka on koristeltu tekotimantein.
"Se on minun kelloni!" Ban ojentaa kellon Judylle. Molemmat tuijottavat Heleniä halveksuen.
"Se en ollut minä." Helen sanoo kohottamatta päätään ja jatkaa piirtämistä muistivihkoonsa.
"Niin varmaan." Judy tiuskaisee ja lähtee ulos luokkahuoneesta Banin kanssa.

Seuraavana päivänä Helen istuu pulpettinsa ääressä piirtämässä, kuten tavallista. Hän huomaa, että huoneen ilmapiirissä on jotain outoa; ihmiset kuiskailevat osoitellen häntä ja jotkut jopa alkavat nimittelemään häntä varkaaksi. Helen päättää olla puolustelematta itseään, sillä hän tietää sen olevan turhaa.

Ajan kuluessa Helenistä tulee kiusaamisen uusi uhri; kaikki asiat mitä hän tekee ja sanoo otetaan huomioon ja muokataan ilkeiksi juoruiksi. Hän ei pidä siitä, mutta hän ei myöskään laita vastaan. Helen pitää tunteensa sisällään.

Tätä jatkuu jonkin aikaa, kunnes yhtenä päivänä Ban tulee Helenin luo ja nappaa tämän muistivihon jossa on keskeneräinen piirros.
"Sinä teet aina näitä merkityksettömiä piirroksia." Ban sanoo ja repii muutaman sivun piiroksia pois ja repii ne kappaleiksi. Hän haluaa nähdä Helenin reaktion. Sillä hetkellä kaikki ne tunteet, mitä Helen on pidellyt sisällään pääsevät valloilleen. Hän lyö Bania suoraan kasvoihin ja aloittaa tappelun. Helen ei ole erityisen voimakas, joten hänet kukistetaan nopeasti. Muut oppilaat kerääntyvät katsomaan tappelua ja eivät tee elettäkään estääkseen sitä; jotkut jopa potkivat Heleniä kasvoihin ja kylkeen.

Heti sen jälkeen kun välituntikello soi, kaikki lopettavat ja menevät takaisin istumaan ennen opettajan tuloa. Helen palaa paikalleen, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Opettaja tulee myöhemmin luokkahuoneeseen ja huudahtaa "Voi ei, Otis (Helenin sukunimi)! Mitä tapahtui?"
Helenillä on niin paljon näkyviä ruhjeita, että opettaja huomaa ne välittömästi huoneeseen tultuaan. Kaikki kääntyvät katsomaan häntä murhaavalla katseella odottaen vastausta. "Kaaduin portaissa." Helen vastaa muiden kääntyessä poispäin.

Palatessaan takaisin kotiin koulusta, hänen vanhempansakin kysyvät mitä on tapahtunut. Helen vastaa samalla tavalla kuin koulussakin. Hänen yllään oleva sininen takki peittää kaikki kehon mustelmat ja haavat, muttei kasvoissa olevia. Hänen vanhempansa uskovat Heleniä. Yleensä kun hänen vanhempansa kysyvät koulupäivästä, Helen vastaa aina päivän menneen hyvin. Hän kieltäytyy kertomasta totuutta, sillä hän ei halua huolestuttaa vanhempiaan.

Muutama kuukausi myöhemmin Helen on jo tottunut negatiivisiin kommentteihin ja nöyryytetyksi tai lyödyksi tuleminen oli jo osa hänen arkipäiväänsä. Kuka lavasti hänet syylliseksi? Sillä ei ole enää mitään väliä. Millään ei ole enää väliä.

"Hei, oletko siellä?" Helen sai viestin tuntemattomalta käyttäjältä Facebookissa.
"Kuka olet?" Helen vastasi.
"Olen Tom sinun luokaltasi."

Tom ei ollut koskaan puhunut Helenille ennen, joten luonnollisesti hän oli yllättynyt yhtäkkisestä yhteydenotosta.

"Ööh... Oletko kunnossa?" Tom kysyi.
"Se ei kuulu sinulle." Helen vastasi.

Tom kirjoitti hetken aikaa ennen kuin näytölle ilmestyi viesti:
"Kuuntele minua. Tiedän miltä sinusta tuntuu ja olet samassa tilanteessa kuin minäkin. Haluaisin auttaa sinua, mutten voi...anteeksi."

Jälkeenpäin Tom ja Helen viestittelevät toisilleen pitkän aikaa ja Helen tunsi olonsa paljon paremmaksi kyettyään kertomaan jollekin kivusta ja tunteista joita hän on kokenut. Hän jopa pystyy vitsailemaan Tomin kanssa ja käyttää hymiöitä ilmaistakseen iloaan. Ensimmäistä kertaa koskaan Helenistä tuntuu, että hänellä on ystävä.

On lämmin iltapäivä. Tom oli tekstannut Helenille eilen: "Tule tapaamaan minua katolle ensimmäisen iltapäivätunnin jälkeen huomenna. Meidän täytyy puhua, älä kysy miksi."

Helen seurasi Tomin ohjeita ja meni tapaamaan häntä katolle. Kiivettyään tikkaat, hän läheni Tomia heiluttaen kättään ja huudahti: "Hei Tom! Mitä asiaa sinulla oli?"

"Minulla Täytyy sanoa sinulle jotain... Jotain todella tärkeää..." Tom sanoi totinen ilme kasvoillaan.
"Muistatko sen varkaus-syytteen?" Tom kysyi.

Miten Helen voisi unohtaa sen? Siitä lähtien hän on käynyt läpi jokapäiväistä helvettiä! Helen tyytyi nyökkäämään näyttääkseen muistavansa. "Minä lavastin sinut." Tom sanoi nopeasti ja suuntasi katseensa maahan, sillä hän selvästi vältti Helenin silmiin katsomista.

"MITÄ?" Helen huudahti järkyttyneenä.
"Minä varastin Judyn kellon ja lavastin sinut syylliseksi."
"Miksi sinä teit niin?"
"Koska jos sinusta tulisi heidän uusi uhrinsa, minun elämäni muuttuisi paljon paremmaksi." Tom virnisti.

Se oli totta. Kaikki kääntyivät Heleniä vastaan, eivätkä keskittyneet enää Tomin kiusaamiseen ja hänestä tuli kuin hylätty lelu. Tomin kannalta tämä oli täydellinen tilanne. Niin kauan kun kun Tom vain pysyy hiljaa, hän saa käydä koulua rauhassa. Hän onnistui; suunnitelma oli täydellinen.

Helen tarttuu Tomin kauluksesta kiinni ja he horjahtavat lähelle katon reunaa. Tom astuu harha-askeleen ja tippuu katolta. Helen tarttuu välittömästi kiinni Tomista estääkseen tippumisen, mutta hänen voimansa eivät riitä.

"Olen pahoillani Helen." Tom sanoo ennen tippumistaan maahan. Helen sulkee silmänsä, sillä hän ei halua nähdä mitä tapahtui. Hän ei kykene edes kuvittelemaan mitä tapahtuu ihmiselle, joka tippuu 6-kerroksisen rakennuksen katolta.

Poliisien saavuttua he haastattelevat Heleniä. Hän on liian kauhuissaan tapahtuneesta, ettei kykene juurikaan puhumaan.

Jälleen kerran Helenistä tulee keskustelun aihe opiskelijoiden keskuudessa. Jotkut ajattelevat, että Helen työnsi Tomin alas katolta. Suurin osa kuitenkin epäilee, että Tom teki itsemurhan ja Helen epäonnistui hänen pelastamisessaan, sillä he näkivät hänet tarttumassa kiinni Tomin käteen ennen tämän putoamista.

Sinä iltana Helen istui huoneessaan itkemässä, eikä voinut lopettaa syyllisyyden kasvamista sisällään. Yhtäkkiä hän kuitenkin tajusi, ettei Tomin kuolema ollut hänen syytään. Tom ansaitsi kuolla! Ajatus sai hänet voimaan paljon paremmin ja syyllisyyden leima alkoi haihtua pois. Helen tunsi kuinka hymy nousi hänen kasvoilleen. Tom oli saanut rangaistuksensa... Nyt oli siis muiden vuoro, eikö? Hänen itkunsa muuttui nauruksi.

Helenin luokkalaiset päättivät pitää juhlat Halloweenina. Heleniä ei oltu tietenkään kutsuttu. Halloween-päivää edeltävänä iltana Judy ja Maggie viestittelivät toisilleen Facebookissa. Molemmat heistä asuivat koulun asuntolassa ja Judyn huone sijaitsi Maggien huoneen vieressä.

09:03 - Judy: Keitä huomisiin juhliin on tulossa? Olen niin innoissani!
09:03 - Maggie: Suurin osa luokasta on siellä. Tekstasin Banille monta kertaa, mutta vaikka kaikki viestit on nähty, hän ei vastaa minulle. Mikä häntä vaivaa?
09:04 - Judy: Hän luultavasti työskentelee.

09:06 - Maggie: Jotain outoa tapahtuu... Oveni ulkopuolelta kuuluu askelia. Luulen, että joku on ovellani. Odota hetki, käyn katsomassa.
(Maggie käyttää ovessaan olevaa aukkoa  ja näkee jotain epätavallista)
09:06 - Maggie: Oveni ulkopuolella seisoo joku mies, jolla on maski ja sininen takki päällään... Ja hänellä on veitsi kädessään! Ja hän.. Hän on verinen!
09:07 - Maggie: Hän koputtaa oveeni
09:08 - Maggie: Mitä teen
09:08 - Judy: Rauhoitu ja löydä jonkinlainen ase!
09:08 - Maggie: Hän yrittää aukaista ovea, onneksi lukitsin sen
09:09 - Maggie: Pelkään niin paljon Judy!!!
09:09 - Judy: Maggie
09:09 - Maggie: Mitä minun pitäisi tehdä???
09:09 - Judy: Maggie, kuuntele minua
09:09 - Maggie: PELASTA MINUT!!
09:09 - Judy: Maggie, rauhoitu.
09:09 - Judy: Maggie
09:10 - Judy: Maggie?
09:10 - Judy: Oletko siellä?

Viimeinen viesti näyttää että se on luettu, mutta Judy ei saa Maggielta vastausta. Yhtäkkiä hän kuulee ovensa avautuvan. Sillä sekunilla kun hän kääntyy katsoakseen ovelle päin, hän tuntee viiltävää kipua vatsassaan. Hahmo, jolla on maski ja sininen takki yllään ryntää Judyn huoneeseen ja puukottaa häntä.

Sinä iltana joka ikinen oppilas joka oli asuntolassa tapettiin. Kukaan ei tiedä, miten tappaja teki sen. Tappaja käytti uhrien verta maalatakseen asuntolan seinille ja suurimmassa osassa maalauksista oli hymynaama. Monet uhrien ruumiista oli joko pilkottu tai pahoinpidelty tunnistamattomaan kuntoon. Helen Otis on kateissa.

Judyn ja Maggien Facebook-keskusteluun oli kuitenkin ilmestynyt uusi viesti. Viesti oli tarkoitettu vastaukseksi Judyn ensimmäiseen viestiin.

11.15 - Judy: Älä ole turhaan innoissasi huomisesta :) Huomista ei tule.

eng. ©

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

One-Man Hide and Seek

"One-Man Hide and Seek" on rituaali, jossa otetaan yhteys kuolleisiin. Maan päällä vaeltavat henget etsivät aina ihmisiä, joiden ruumiin he haluavat riivata. Tässä rituaalissa yritetään kutsua sellaista henkeä, mutta oman ruumiin riivauksen sijaan tarjotaan nukkea.

Mitä tarvitset:
- Yksi täytetty nukke. Sillä täytyy olla kaikki raajat paikoillaan.
- Tarpeeksi riisiä nuken täyteen täyttämiseksi.
- Yksi neula ja lankakerä
- Kynsisakset
- Jotain terävää kuten puukko tai sakset
- Lasillinen suolavettä.
- Kylpyhuone, kylpyamme ja jonkinlainen pöytä/taso.
- Piilopaikka. Mieluiten sellainen huone, joka on puhdistettu esimerkiksi suitsukkeilla. Huoneessa täytyy olla televisio.

Valmistelu:
- Ota nuken täytteet pois. Kun nukke on tyhjillään, täytä se riisillä. leikkaa muutama palanen kynsistäsi ja laita ne nuken sisälle. Tämän jälkeen ompele nukke jälleen kiinni. Kun nukke on ommeltu, kierrä lankaa nuken ympärille ja sido kiinni.
- Mene kylpyhuoneeseen ja täytä amme vedellä. Palaa piilopaikkaasi ja laita lasi suolavettä lattialle.

Rituaali:
- Anna nukelle nimi. Se voi olla mikä tahansa, kunhan se ei ole oma nimesi.
- Kun kello on 03.00, sano "(nimesi) on ensimmäinen etsijä," nukelle kolme kertaa.
- Mene kylpyhuoneeseen ja laita nukke kylpyammeessa olevaan veteen.
- Sammuta kaikki valot talostasi ja mene takaisin piilopaikkaasi. Käynnistä televisio.
- Laske kymmeneen silmät suljettuna. Tämän jälkeen mene takaisin kylpyhuoneeseen valitsemasi terävä esine kädessäsi. Sano kylpyammeessa olevalle nukelle "Olen löytänyt sinut, (nuken nimi)." Paina terävä esine nukkeen.
- Sano "Sinä olet seuraava etsijä (nuken nimi),". Ota nukke pois kylpyammeesta ja aseta se kylpyhuoneen pöydälle.
- Heti, kun olet laskenut nuken pöydälle, palaa takaisin piilopaikkaasi ja piiloudu.

Miten rituaali lopetetaan:
- Kaada puolet suolavedestä suuhusi. Älä nielaise suussasi olevaa vettä.
- Lähde pois piilopaikastasi ja ala etsimään nukkea. Nukke ei ole välttämättä kylpyhuoneessa. Mitä tahansa tapahtuukin, älä sylkäise vettä ulos.
- Kun löydät nuken, kaada loput lasissa olevasta suolavedestä sen päälle. Tämän jälkeen voit sykäistä vedet pois.
- Sano "Minä voitin," kolme kertaa.

Tämä on rituaalin loppu.
Sinun täytyy kuivata, polttaa ja hävittää nukke.

TÄRKEÄÄ:
Älä pysäytä rituaalia kesken kaiken. Sinun täytyy suorittaa se loppuun saakka.

Muita huomioitavia asioita:
- Älä lähde talostasi ennen rituaalin loppumista.
- Sinun täytyy sammuttaa jokainen valo talostasi.
- Pysy hiljaa ollessasi piilossa.
- Sinun ei tarvitse juoda suolavettä alussa, vaan vain rituaalia lopetettaessa.
- Muista; jos asut jonkun kanssa, saatat vaarantaa myös heidät suorittaessasi rituaalia. Muista lopettaa rituaali ennen kuin aloittamisesta on kulunut 2 tuntia. Jos et lopeta ajoissa, henget tulevat liian voimakkaiksi, eivätkä lähde helpolla pois. Turvallisuussyistä johtuen, pidä kaikki talon ovet avoimina.Varmistu siitä, että ystäväsi ovat lähellä ja valmiita auttamaan hädän hetkellä. Hyvä idea olisi pitää puhelinta mukana.

Muuta:
- Riisi kuvastaa sisäelimiä ja sen on todettu myös houkuttavan henkiä.
- Lankakerä kuvastaa verisuonia. Se sulkee henget nuken sisälle.
- Jos katkaiset langan, päästät vangitsemasi henget vaapaaksi.
- Jos lähdet piilopaikastasi ilman suolavettä suussasi, saatat kohdata "jotain" vaeltelemassa talossasi. Se jokin saattaa vahingoittaa sinua jollain tapaa.
- Televisiota tarkkailemalla voit tietää, onko henkiä läsnä. Ruudun kuvasta saattaa tulla epätasainen ja ääni toistaa itseään kuin rikkinäinen levysoitin.

eng. ©

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

The Candy Man


Parker ja minä kävelimme kaupan käytäviä pitkin ja yritimme etsiä osastoa, josta löytäisimme suklaata tai jotain muuta makeaa, sillä olihan kuitenkin pian halloween.

"Hei muuten, näitkö sen ison tummanpunaisen pakettiauton kaupan parkkipaikalla? Sen kylkeen oli maalattu sana 'Ilmaista karkkia'. Se oli todella epäilyttävä, eikö?" Parker sanoi ja poimi hyllystä pari pientä karkkipussia. Hän pudotti ne ostoskärryihin ja minä nyökkäsin.
"Kyllä, se oli jollain tavalla karmiva. Toivottavasti emme näe auton omistajaa." Sanoin ja otin viereiseltä hyllyltä Mountain Dew-limsan. Olimme juuri kävelemässä karkkihyllyn päähän, kunnes meidät pysäytti pitkä, silmälasipäinen miesmyyjä.

"Mitä te lapset luulette tekevänne?" Hän sanoi ja siirtyi eteemme niin, ettemme voineet ohittaa häntä. Kohautin olkapäitäni ja katsoin häntä hölmistyneellä ilmeellä.
"Miltä näyttää? Ostamme karkkia." Sanoin ja koitin kiertää hänet ostoskärryä työntäen siinä kuitenkaan onnistumatta.
"Enhän minä voi antaa teidän kahden ostaa kaikkia näitä...epäterveellisiä...herkkuja yksin." Hän sanoi ja tarrasi kiinni ostoskärryymme. "Hakekaa seurassanne olevat vanhemmat ja-"
"Et voi olla tosissasi. Minulla on työpaikka ja sinä oletat, että olen liian nuori ostamaan itselleni karkkia ja limsaa? Olen maksava asiakas ja voit olla varma, että kerron sinusta pomollesi." Sanoin ja katsoin hänen nimikylttiään jossa luki 'Tim'.

Yritin jälleen työntää ostoskärryjä, mutta hän ei irrottanut otettaan niistä. Sitten hän vetäisi nopealla liikkeellä ostoskärryt kädestäni ja alkoi kävellä käytävää pitkin meidän ohitsemme. En edes ehtinyt ajatella, kun huomasin juoksevani hänen peräänsä. Tönäisin häntä mahdollisimman kovaa ja otin ostoskärryt itselleni. Yritin juosta takaisin Parkerin luokse, mutta Tim tuli perässäni. Yhtäkkiä hän kuitenkin pysähtyi. Huomasin, että hyllyjen välistä pilkotti käsi, joka viittilöi Timille.

"Tim...tule..." Ääni kuiskasi. Tim kohotti kulmakarvojaan, kääntyi ja lähti kävelemään kohti ääntä. Otin tämän mahdollisuuden paetakseni Timiä. Kiirehdin Parkerin luo ja lähdimme yhdessä kassan kautta kaupan oville. Ulkopuolella istuuduimme läheiselle penkille odottamaan kyytiämme ja puhuimme äsköisistä tapahtumista nauraen. Yhtäkkiä pakettiauto, josta Parker oli aiemmin maininnut lipui nurkan takaa eteemme. Auto pysähtyi ja sen takaovet aukesivat. Sitten kaikki pimeni.

Täällä minä nyt olen. Heräsin juuri ja huomaan olevani jonkun kellarissa sidottuna. Näen vain Timin ruumiin. Hänen silmänsä on revitty irti. Pienehkössä huoneessa on myös uuni ja suklaalähde. Parkerin huuto kuuluu minun takaani.

"Robby, olet hereillä! Luojan kiitos! Sinun köytesi näyttävät löysiltä, yritä ujuttaa kätesi pois niistä!" Hän hihkaisee. Yritän katsoa taakseni, mutten näe mitään. Vedän käteni erilleen toisistaan ja köysi tipahtaa maahan pienen ponnistelun jälkeen. Nousen seisomaan ja horjuen käännyn ympäri. Parker roikkuu katossa olevasta koukusta, joka on ujutettu läpi hänen käsiensä ympärillä olevista köysistä. Otan hänen ympäriltään kiinni ja nostan hänet kaikkia voimiani käyttäen pois koukusta. Onnekseni Parker on aina ollut pienikokoinen. Tämän jälkeen irrotan köydet ja katson ympärilleni. Minun täytyy löytää jonkinlainen ase. Siiten kuulen jotain... outoa.

"Who can take the sunrise? Sprinkle it with dew? The candy man can, the candy man can." Kuulen jonkun laulavan käheällä äänellä. Tunnistan sävelen Sammy Davis Jr. kappaleeksi nimeltä "The Candy Man". Kellarin ovi aukeaa ja kuulen vanhojen puisten portaiden narinan jonkun astuessa askelmia alemmas. Sitten näkökenttääni ilmestyy hahmo, jolla on pelottava naamari kasvoillaan. Naamari näyttää joltain 1940-luvun mainoksissa esiintyvän hahmon kasvoilta. Naamarin silmät on leikattu ympyröiksi, joten kykenen näkemään hahmon ruskeat silmät, jotka pälyilevät ympärilleen. Hän kantaa toisessa kädessään lihakirvestä ja toisessa väritöntä tikkukaramellia. Hahmo kävelee meidän ohitsemme Timin ruumiin luokse. Hän katkaisee ruumiin ranteet muutamalla kirveen heilautuksella ja kastaa tikkukaramellin ensin veressä ja sitten sulkaalähteen alla.

"Juokse..." Kuiskaan Parkerille. Parker ei mieti kahdesti, vaan ryntää portaita ylös ja ulos avonaisesta ovesta. Alan seuraamaan häntä, mutta juoksen niin nopeasti että portaiden yläpäässä kaadun ja tipun portaat alas. Hahmo kääntyy ja lähestyy minua. En näe mitään, mutta kuulen hänen askeleensa. Kuulen niiden lähenevän. Ja lähenevän. Juuri kun olen nousemassa takaisin jaloilleni, tunnen hänen hengityksensä niskassani.

perjantai 21. elokuuta 2015

Robert The Doll


Myöhään 1800-luvulla Thomas Otto ja hänen perheensä muuttivat Eatonin ja Simonton kadun kulmassa sijaitsevaan kartanoon. Floridan Key Westissä oleva talo tunnetaan nykyisin nimellä "Artist House". Otton perhe tunnettiin heidän ankarasta otteestaan palvelijoihinsa. Erään haitilaisen palvelijan huono kohtelu sai kuitenkin heidän elämänsä muuttumaan.

Tämä kyseinen palvelija palkattiin huolehtimaan heidän pojastaan, Robertista. Eräänä päivänä Rouva Otto ilmeisesti yllätti haitilaisen harjoittamassa mustaa magiaa heidän takapihallaan ja erotti tämän välittömästi.

Ennen kuin palvelija lähti, hän antoi Robertille noin metrin pituisen nuken, jolla oli nappisilmät, ihmisen hiukset (joiden uskottiin olevan Robertin omia) ja joka oli täytetty oljilla.

Nuket, jotka muistuttivat lapsia eivät olleet ennenkuulumattomia noihin aikoihin, mutta tässä nukessa oli jotain erityistä. Robert nimesi nukkensa oman nimensä mukaan ja puki usein omia vaatteitaan nukelle. Nukesta tuli pojalle luotettava kumppani. Robert otti nuken mukaan kaupungille ja asetti sen istumaan pöytään perheen ruokaillessa. Robert antoi jopa nukelle ruokaa vanhempien katsoessa muualle. Jokainen yö poika nukkui nukke vierellään. Tämä viaton ystävyyssuhde sai kuitenkin pian oudon käänteen.

Robert päätti, että häntä pitäisi alkaa puhuttelemaan hänen toisella nimellään, joka oli Gene. Syy tähän oli se, että poika kertoi Robertin olevan nuken nimi, ei hänen. Vanhemmat kuulivat usein Genen keskustelevan Robertin kanssa leluhuoneessaan. Gene saattoi sanoa jotain lapsen äänellään ja vastaukset kuuluivat paljon matalemmalla äänellä. Genestä tuli myös joskus erittäin levoton, joka sai hänen äitinsä ja palvelijat huolestumaan. Joskus äidin tullessa Genen huoneeseen, hän saattoi löytää tämän kyyristelemästä huoneen nurkasta ja Robertin istumasta tuolilta tai sängylta tuijottamassa poikaa. Tämä oli vasta alkua.

Huonekaluja ja esineitä saattoi löytyä ympäri huonetta ja sellaisista paikoista, jonne ne eivät kuuluneet. Genen leluja silvottiin ja tuhottiin, sekä monet talon asukkaat ja palvelijat kertoivat kuulemastaan kikattelusta, jolle ei löytynyt selitystä eikä lähdettä. Aina kuin jotain tällaista tapahtui, Gene totesi "Robert teki sen!". Poika oli aina se jota rangaistiin, mutta hän väitti kiven kovaan että syy oli Robertin. Ilkivallan muuttuessa yhä pahemmaksi, yhä useammat palvelijat erosivat työstään ja uusia palkattiin. Otton perheen sukulaiset päättivät, että jotain oli tehtävä. Erään sukulaisen ehdotuksesta Genen vanhemmat ottivat Robertin pojalta ja sulkivat sen ullakolla olevaan laatikkoon. Robert pysyi siellä monta vuotta.

Isänsä kuoleman jälkeen, Gene sai testamentissa luvatun lapsuudenkotinsa omistukseensa. Hän muutti kartanoon vaimonsa kanssa. Gene oli taiteilija ja talon avaruus antoi hänelle tilaa maalata. Eräänä päivänä Gene oli tutkimassa ullakon laatikoita ja löysi lapsuuden lelunsa. Hän tunsi jälleen voimakasta kiintymystä nukkeensa, vaikka hänen vaimonsa inhosi sitä. Gene otti nuken mukaansa jokaiseen paikkaan minne hän meni. Robert istui pienessä tuolissaan Genen ja tämän vaimon nukkuessa vieressä. Talon tornihuoneesta tuli pian Robertin huone, sillä Genen vaimo ei halunnut sitä muualle taloon. Nukke asetettiin siellä istumaan ikkunan lähellä sijaitsevaan tuoliin. Monien koululaisten tie kulki talon ohitse tuolloin, ja he väittivät nähneensä Robertin liikkuvan ja tuijottavan heitä ikkunasta useaan otteeseen. Genen ja hänen vaimonsa avioliitto alkoi hitaasti rakoilla, kunnes Rouva Otto sekosi ja kuoli tuntemattomista syistä. Gene seurasi pian perässä.

Kerrotaan, että Robert hyökkäili ihmisten kimppuun ja lukitsi heitä tornihuoneeseen. Ihmiset, jotka kävelivät kartanon ohi väittivät kuulleensa pahaenteistä naurua Robertin huoneesta. Nukke oli jonkin aikaa tyhjässä talossa, kunnes uusi perhe osti kartanon. Robert siirrettiin tornihuoneesta ullakolle, joka ei miellyttänyt sitä. Nukke saattoi löytyä eri paikoista talossa, joka oli Robertin tapa osoittaa mieltään. Eräänä iltana omistajat löysivät Robertin sängyn jalkopäästään kikattelemassa keittiöveitsi kädessään. Omistajat muuttivat pian tämän tapahtuman jälkeen pois.

Robert siirrettiin myöhemmin Key Westissä sijaitsevaan Fort East Martello Museeon, jossa se istuu pienellä tuolillaan lasikuvun alla. Vaikka nuken elinympäristö on muuttunut, uskotaan, ettei se ole luopunut vanhoista tavoistaan. Vierailijat ja työntekijät väittävät nähneensä nuken liikkuvan, sekä sen hymyn väitetään muuttuvan joskus synkäksi irvistykseksi.


Eräs työntekijä puhdisti Robertin työvuoronsa lopussa. Tämän jälkeen hän sammutti valot ja lähti rakennuksesta. Seuraavana päivänä hän palasi takaisin ja laittoi valot jälleen päälle. Robert istui täysin erilaisessa asennossa kuin edellisenä iltana ja sen kengissä oli uusi kerros pölyä. Villeimmät tarinat väittävät, että Robert kykenee langettamaan kirouksia ihmisten ylle. Jos haluat ottaa kuvan Robertin kanssa, sinun täytyy kysyä sitä ystävällisesti. Jos et tee niin ja otat siltikin kuvan, Robert kiroaa sinut ja jokaisen, joka on mukanasi museossa. Sama tapahtuu, jos vitsailet hänestä. Tarina kertoo eräästä moottoripyöräilijästä, joka piti Robertia pilkkanaan ja yllytti tätä tekemään jotain. Paluumatkallaan kotiin moottoripyöräilijä ajautui pois tieltä ja osui puuhun. Hän kuoli välittömästi.

Vielä tänäkin päivänä Robert on Fort East Martellon Museossa. Muun muassa Child's Play elokuvista tuttu Chucky on saanut vaikutteita Robertilta.

torstai 13. elokuuta 2015

Ticci-Toby

kuva
Pitkä tie kotiin näytti jatkuvan ja jatkuvan. Se ikäänkuin venyi auton edessä. Valo, joka paistoi pitkien puiden oksien läpi häikäisi aina välillä inhottavasti ajajan silmiä. Tietä ympäröi synkkä metsä ja ainoa ääni kuului auton moottorista sen kulkiessa eteenpäin.

Keski-ikäisellä naisella ratin takana oli ruskeat hiukset jotka sopivat hyvin hänen ihonväriinsä. Hänellä oli vihreä v-kaula-aukkoinen paita ja siniset farkut. Timanttikorvakorut koristivat hänen korviaan ja ne näkyivät osittain hänen lyhyen hiustyylinsä alta. Naisen silmät olivat syvän vihreät, joita hänen paitansa korosti. Hänen ulkonäössään ei ollut mitään erityistä, mutta hänen ilmeensä oli synkkä ja surullinen, vaikka nainen päältäpäin näyttikin henkilöltä, joka hymyilisi paljon.

Ajaessaan hän katsahti aika-ajoin peilistä takapenkillä istuvaa poikaansa kohden, joka piti käsiään tiukasti puuskassa rintaansa vasten ja katsoi ikkunasta ulos. Poikakin vaikutti aivan normaalilta, eikä kukaan olisi pystynyt huomaamaan jonkin olevan pielessä. Hänen sekaiset ruskeat hiuksensa sojottivat kaikkiin suuntiin ja hänen vaalea, melkein valkoinen ihonsa pistäytyi esiin valon osuessa siihen. Hänen silmänsä olivat ruskeat toisin kuin äidillä. Pojalla oli yllään valkoinen t-paita ja housut, jotka hän oli saanut sairaalasta. Hänen edelliset vaatteensa olivat niin repeytyneet ja veriset, ettei hän kyennyt enää käyttämään niitä.

Pojan kasvojen toisella puolella oli muutama viilto ja oikea käsi oli siteiden peittämä olkapäähän asti. Hänen vammansa vaikuttivat kivuliailta, mutta poika ei tuntenut mitään.Yksi niistä monista ongelmista, joita hän oli kohdannut varttuessaan oli hänen harvinainen sairautensa. Siihen kuului se, että hänen kehonsa oli täysin tunnoton kipua kohtaan. Hän olisi voinut menettää vaikka kätensä muttei olisi tuntenut kipua. Se, ja hänen toinen sairautensa, touretten syndrooma, olivat tuoneet tullessaan useita loukkaavia lempinimiä koulussa, jossa hän oli opiskellut ennen kotiopetukseen siirtymistä. Se sai hänen kehonsa nykimään eri paikoista, eikä hän kyennyt hallitsemaan sitä. Hän saattoi heiluttaa päätään hallitsemattomasti aina silloin tällöin. Muut lapset kiusasivat ja kutsuivat häntä Ticci-Tobyksi. He myös esittivät Tobyä nykivillä liikkeillä ja nauroivat päälle. Kiusaaminen muuttui niin pahaksi, että Tobyn täytyi turvautua kotiopetukseen. Hän ei kestänyt olla jatkuvasti sellaisessa ympäristössä, jossa jokainen lapsi pilkkasi häntä.

Toby tuijotti ilmeettömästi ikkunasta ulos ja muutaman minuutin välein hänen olkapäänsä, kätensä tai jalkansa nyki. Jokainen kuoppa johon auton renkaat osuivat, saivat hänen voimaan pahoin.

Pojan nimi oli Toby Rogers. Viimeisin kerta, jonka Toby muistaa olleensa autossa oli silloin kun hän joutui auto-onnettomuuteen. Se oli melkeimpä ainoa asia mitä hän nykyään mietti ja kertasi tapahtumia mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Tobylla oli ollut onnea mukanaan, mutta hänen sisarensa ei ollut yhtä onnekas. Kun ajatus sisaresta tuli hänen mieleensä, hän ei voinut estää kyyneleitä tulemasta. Kauheat muistot pyörivät hänen mielessään; hänen sisarensa kiljaisu, joka loppui siihen hetkeen kun auto rutistui kasaan. Kaikki pimeni hetkeksi, jonka jälkeen Toby avasi silmänsä ja näki sisarensa ruumiin; lasinsirpaleet lävistivät tämän otsaa, jalat ja lantio olivat musertuneet ratin voimasta. Hänen yläruumistaan painoi liian myöhään lauennut turvatyyny. Se oli viimeinen kerta, kun hän näki isosiskonsa.

Tie jatkui ikuisuudelta tuntuvan ajan. He olivat valinneet pidemmän kiertotien kotiin, sillä hänen äitinsä halusi välttää onnettomuuspaikan ohitse ajamista.

He saapuivat viimeinkin tuttuun naapurustoon, joka oli hieman muita kaupungissa sijaitsevia naapurustoja vanhempi. Äiti ja Toby molemmat olivat enemmän kuin valmiita astumaan ulos autosta ja menemään heidän uuteen taloonsa.

He huomasivat vanhan auton, joka oli parkkeerattu heidän talonsa eteen. Sen vieressä jalkakäytävällä seisoi tutulta näyttävä hahmo. Toby tunsi kuinka viha levisi hänen kehossaan tunnistaessaan hahmon isäkseen. Isäksi, joka ei ollut paikalla silloin kun häntä eniten tarvittiin.

Tobyn äiti pysäytti auton isän viereen, muttei vielä sammuttanut sitä. Äiti valmistautui astumaan ulos ja kohtaamaan aviomiehensä.

"Miksi hän on täällä?" Toby sanoi hiljaa ja katsoi äitiään, joka kurotti auton ovenkahvaa avatakseen oven.
"Toby, hän on isäsi ja tuli tänne nähdäkseen sinut," Äiti vastasi rauhallisesti, mutta Toby pystyi kuulemaan hänen äänensä väreilyn.
"Mutta isä ei voinut ajaa sairaalaan nähdäkseen Lyraa. Lyra ehti kuolla." Toby tuijotti ulos ikkunasta ilmeettömästi.
"Hän oli humalassa sinä iltana, hän ei voinut aj-"
"Niin, milloinpa hän ei olisi."

Toby työnsi auton oven auki ennen äitiään ja käveli jalkakäytävälle, missä hän kohtasi isänsä katseen. Toby katsoi alas maahan tuima ilme kasvoillaan. Äiti tuli Tobyn peräässä. Isä levitti kätensä odottaen halausta vaimoltaan, mutta tämä käveli hänen ohitsensa ja laittoi käden Tobyn olkapäille, valmiina kävelemään sisälle.

"Connie," Hänen aviomiehensä sanoi käheällä äänellä, "Enkö saakaan tervetulo-halausta?"
Hän ei huomioinut miehen sanoja vaan käveli ovelle Toby kainalossaan.
"Hän on 16 ja osaa varmasti kävellä itsekin," Hänen isänsä tokaisi ja alkoi seuraamaan heitä.
"Hän on 17," Connie sanoi ja avasi talon oven astuen sisään.
"Toby, vien sinut huoneeseesi lepäämään, käykö? Tulen hakemaan sinut kun päivällinen on valmista."
"Ei, olen 16 ja osaan kävellä itse." Toby sanoi sarkastisesti ja loi katseen isäänsä, ennekuin käveli ylös rappusia huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni perässään vihaisesti.

Hänen pienessä huoneessaan ei ollut paljon mitään. Vain sänky, kaappi ja ikkuna. Seinällä oli muutamia kehystettyjä kuvia heidän perheestään, silloin kun se oli vielä perhe. Ennen kuin hänen isästään tuli alkoholisti, joka käyttäytyi väkivaltaisesti muuta perhettä kohtaan. Toby muisti kun hänen vanhempansa riitelivät, isä otti äitiä hiuksista kiinni ja heitti hänet oveen. Lyra yritti lopettaa tappelun, mutta isä työnsi hänet pois ja Lyra löi selkänsä keittiön kaapin nurkkaan. Toby ei voi antaa isälleen anteeksi sitä, mitä tämä oli tehnyt. Ei koskaan.

Toby ei välittänyt siitä, kuinka paljon hänen isänsä löi häntä, sillä hän ei muutenkaan tuntenut mitään. Toby välitti siitä, miten hänen isänsä tarkoituksellisesti satutti kahta ihmistä, joista hän välitti eniten koko maailmassa. Ainoa, joka ei kiirehtinyt sairaalaan silloin kun hänen sisarensa otti viimeiset henkäyksensä oli isä.

Toby seisoi ikkunansa edessä ja katsoi kadulle. Hän vannoi näkevänsä silloin tällöin jotain silmäkulmastaan, mutta ajatteli sen johtuvan pelkästään lääkkeistä, joita hän joutui ottamaan. Kun päivällinen oli viimeinkin valmista, äiti kutsui häntä alakerrasta. Toby käveli portaat alas ja istui tuolille vastapäätä hänen isäänsä.

Ruokapöydässä vallitsi hiljaisuus, kun hänen vanhempansa söivät ruokiaan. Toby kieltäytyi syömästä. Sen sijaan hän tuijotti isäänsä tyhjällä katseella.

Tobyn äiti huomasi pojan tuijotuksen ja tönäisi häntä kevyesti. Toby havahtui ja katsahti koskematonta ruokaa lautasellaan. Hänellä ei ollut aikomustakaan syödä sitä.

Myöhemmin Toby makasi sängyllään peiton alla ja tuijotti ikkunaan. Hän oli väsynyt, mutta ei kyennyt nukahtamaan. Ajatukset virtasivat hänen päässään liian nopeasti. Hän mietti, pitäisikö hänen antaa anteeksi isälleen äidin kehotusten mukaisesti vai jatkaa kaunan kantamista.

Toby kuuli huoneensa oven avautuvan. Hänen äitinsä käveli huoneeseen ja istui sängyn päätyyn. Äiti kurotti silittämään Tobyn selkää, joka oli käännettynä häneen päin.

"Tiedän että tämä on vaikeaa, usko minua. Minä ymmärrän ja lupaan sinulle, että kaikki tulee muuttumaan paremmaksi." Äiti sanoi hiljaa.
"Milloin hän lähtee?" Toby sanoi viaton sävy värisevässä äänessään.
Connie tuijotti lattiaan. "En tiedä kultaseni, isäsi jää tänne ainakin toistaiseksi." hän vastasi.

Toby ei vastannut. Hän vain jatkoi ikkunaan tuijottamista.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Connie huokaisi ja kumartui antamaan suukon Tobyn poskelle. Tämän jälkeen hän käveli ulos huoneesta ja sanoi vielä "Hyvää yötä." sulkiessaan oven.

Tunnit kuluivat hitaasti ja Toby ei voinut lakata kääntyilemästä sängyssään. Jokainen kerta, kun hän antoi mielikuvitukselleen vallan, hän kuuli renkaiden ääniä ja sisarensa kiljuntaa. Toby heitti peittonsa lattialle, veti kasvonsa lähelle tyynyään ja itki. Muutaman minuutin kuluttua hän laski tyynyn ja istuutui sängyn laidalle. Kyyneleet valuivat yhä pitkin Tobyn poskia, sillä hän ei yksinkertaisesti voinut lopettaa itkemistä.

Toby hengähti syvään, ennen kuin nousi seisomaan ja käveli ikkunansa luokse. Hän hieroi silmiään ja yllätyksekseen huomasi jonkun seisomassa katuvalon alla. Hahmo oli pitkä ja valkoinen, eikä sillä ollut minkäänlaisia piirteitä; Ei silmiä, suuta, tai nenää. Sillä oli yllään musta puku. Toby ei voinut lakata tuijottamasta sitä. Hänen korvissaan alkoi kuulua helinää. Äänen kasvaessa kovemmaksi ja kovemmaksi hän tunsi kaiken pimenevän.

Seuraavana aamuna Toby heräsi sängystään ja tunsi olonsa erilaiseksi. Hän ei ollut lainkaan väsynyt, mutta hänestä tuntui kuin hän olisi vain maannut sängyssään hereillä tunteja. Hänen mielessään ei ollut ainuttakaan ajatusta. Toby nousi istumaan hitaasti, mutta häntä alkoi välittömästi huimata. Siitä huolimatta hän kompuroi ovelleen ja käveli portaat alas. Hänen vanhempansa olivat istumassa pöydän ääressä. Isä katsoi pientä televisiota, joka oli keittiön nurkassa ja äiti luki sanomalehteä. Hän huomasi Tobyn.

"Hyvää huomenta unikeko, sinä nukuitkin pitkään!" Äiti sanoi hymy kasvoillaan.
Toby käveli hitaasti pöydän luokse ja huomasi kellon näyttävän 12.30.
"Tein sinulle aamiaista, mutta se on jo kylmää. Ajattelin kyllä herättää sinut mutta minusta tuntui, että tarvitset unta." Äidin ilme muuttui iloisesta huolestuneeksi, sillä Toby ei vastannut hänelle.
"Oletko kunnossa?"

Toby istuutui isänsä viereen. Tuntui siltä, kuin hän ei olisi ollut hallinnassa omista toimistaan. Hän kyllä näki kaiken mitä teki, mutta käskyt eivät tulleet hänen aivoistaan. Yllättäen hän otti isänsä kädestä kiinni, mutta sain iskun kasvoihinsa. Isä kääntyi poikansa puoleen ja työnsi Tobyn tuolin kauemmas jalallaan. "Älä koske minuun poika!" Hän huusi. Tobyn äiti nousi seisomaan.
"Lopeta! Tuo on viimeinen asia, mitä haluan tapahtuvan kattomme alla tällaisena aikana!"

Päivät kuluivat ja asiat pysyivät ennallaan. Connie kulutti suurimman osan ajastaan siivoammalla taloa ja hänen töykeä aviomiehensä käskytti häntä. Asiat olivat samalla lailla kuin ne olivat ennen onnettomuutta.

Toby ei poistunut huoneestaan usein. Hän vain istui sängyllään ja tärisi. Hänen mielensä vaelteli viimeaikaisissa tapahtumissa ja hänen ajatuksensa vaihtuivat tiheään tahtiin. Toby saattoi joko kävellä ympäri huonettaan kuin vangittu eläin tai tuijottaa ulos ikkunasta. Kierre jatkui jatkumistaan.

Ennen kuin Toby huomasikaan, hän saattoi alkaa yhtäkkiä repimään nahkaa sormistaan. Hän jatkoi sitä kunnes sormet olivat verillä. Jos Connie sattui tulemaan huoneeseen tällöin, hän juoksi alakertaan hakemaan ensiapulaukun ja kääri Tobyn kädet sideharsolla.

Toby eristi itseään muista niin kauan, että hän alkoi vihata muiden ihmisten lähellä olemista. Hänen muistinsa huononi; hän alkoi unohdella asioita viimeisten minuuttien, tuntien ja päivien ajalta. Kesken keskustelun Toby saattoi alkaa puhumaan jostain asiasta, joka ei liittynyt lainkaan puheenaiheeseen. Hän saattoi puhua haista käsienpesualtaassa, aaveesta huoneensa ikkunasta tai sirkoista tyynynsä sisällä. Kaikki nämä oudot puheet johdattivat hänet terapeutin juttusille. Tobyn äiti oli alkanut epäilemään poikansa mielenterveyttä, joten hän päätti että olisi parhaaksi viedä Toby puhumaan ongelmistaan jollekin ammattilaiselle.

Connie johdatti Tobyn rakennukseen kädestä pitäen. He kävelivät yhdessä vastaanottotiskille, jonka takana istui nuorempi nainen.
"Rouva Rogers?" Nainen kysyi.
"Kyllä," Connie nyökkäsi. "Tobyllä tässä on aika Tohtori Oliverille."
"Selvä, tätä tietä." Nainen nousi seisomaan ja lähti johdattamaan heitä pitkää käytävää pitkin. Toby katsoi kehystettyjä tauluja käytävän seinillä ja kuunteli naisen korkokenkien kopinaa kovalla puulattialla. Nainen avasi käytävän perällä olevan oven. Oven takana oli huone, jossa oli pöytä ja kaksi tuolia.

"Jos Toby menisit istumaan tuonne muutamaksi minuutiksi, niin haen tohtorin." Nainen hymyili ja piteli ovea auki.

Toby käveli huoneeseen ja istui pöydän ääreen. Hän katsoi äitiään ja naista ennen kuin ovi sulkeutui hitaasti heidän perässään. Toby katseli ympärilleen huoneessa ja alkoi sitten avaamaan hampaillaan tiukalle vedettyjä sideharsoja käsissään. Hänet kuitenkin keskeytettiin, kun ovi lennähti auki ja nuori nainen mustavalkoisessa mekossa ja vaaleissa hiuksissa astui sisään pidellen lehtiötä ja kynää.

"Toby?" hän kysyi hymyillen.
Toby katsoi häntä ja nyökkäsi.
"Hauska tutustua Toby, minä olen Tohtori Oliver." Hän ojensi kättään kätelläkseen, mutta veti sen pian takaisin huomattuaan sideharsot Tobyn käsissä. "Oi," hän hymyili hermostuneeti ja istuutui toiselle tuolille.
"Joten, kysyn sinulta muutamia kysymyksiä. Sinun tehtäväsi on vastata niihin niin rehellisesti kuin mahdollista, selvä?" Tohtori asetti lehtiönsä pöydälle.

Toby nyökkäsi hitaasti ja piteli käsiään sylissään.
"Kuinka vanha olet Toby?"
"17." hän vastasi hiljaa.

Tohtori kirjoitti vastauksen ylös lehtiöönsä.
"Mikä on koko nimesi?" "Toby Erin Rogers."
"Milloin on syntymäpäiväsi?" "Huhtikuun 28 päivä."
"Keitä perheeseesi kuuluu?"

Toby piti pienen tauon, ennen kuin vastasi "Äitini, isäni ja ..." Hän hiljeni hetkeksi. "M-minun siskoni."
"Kuulin siskostasi... Olen todella pahoillani." Naisen ilme muuttui sääliväksi.
Toby nyökkäsi.

"Muistatko mitään onnettomuudesta Toby?"
Toby katsoi poispäin tohtorista. Hänen mielensä tyhjeni hetkeksi, Toby tunsi kuinka hänen korvissaan alkoi soida. Hän jähmettyi paikalleen ja hänen silmänsä laajenivat.
"Toby?" Tohtori kysyi.
"Toby, kuunteletko sinä?"

Toby tunsi kuinka väristys kulki pitkin hänen selkärankaansa kunnes hän jähmettyi jälleen ja katsoi hitaasti pientä ikkunaa huoneen ovessa, jolloin hän näki sen; valkoinen, mustaan pukeutunut piirteetön hahmo, joka tuijotti häntä ikkunasta. Toby tuijotti hahmoa silmät laajentuneina, korvissaan kuuluvan äänen kasvaessa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi kunnes tohtorin ääni rikkoi hänen transsinomaisen tilansa.

"Toby!" Tohtori huusi.
Toby hypähti tuoliltaan ja kaatui lattialle. Hän perääntyi huoneen nurkkaan. Tohtori nousi ylös yllättynyt ilme kasvoillaan ja piteli lehtiötä rintakehäänsä vasten. Heidän katseensa kohtasivat Tobyn hengittäessä kiivaasti ja nytkähdellen hallitsemattomasti.

Sinä yönä Toby makasi sängyssään ja tuijotti kattoa. Hän alkoi vaipumaan uneen, mutta kuuli hiljaisia askeleita yläkerran käytävältä. Toby nousi istumaan ja katsoi oveaan, joka oli auki. Talossa ei ollut päällä yhtään valoa ja ainoastaan kuun heikko hohde valaisi himmeästi.

Hän nousi ylös ja käveli kohti oviaukkoa, mutta ovi, joka oli ollut aiemmin auki paiskautui hänen edessään kiinni. Toby haukkoi henkeä ja kaatui taaksepäin. Hän pysyi paikallaan ja tasasi hengitystään, ennen kuin kurotti ovenkahvaan ja aukaisi oven. Toby katsoi pimeään käytävään ja hiipi ulos huoneestaan. Hän oli kiitollinen siitä, että käytävän päässä oleva ikkuna valaisi osittain hänen reittinsä. Toby kuuli ympäriltään askelia ja hiljaista kikatusta, jota seurasivat pienet juoksuaskeleet. Se kuulosti siltä, kuin pieni lapsi juoksisi hänen edellään. Käytävä oli pidempi kuin Toby oli muistanut. Se vaikutti loppumattomalta... Kuten matka sairaalasta kotiin. Toby kuuli edellä olevan käytävän oven aukevan narahtaen.

"Äiti?" Hän kuiskasi tärisevällä äänellään.

Yhtäkkiä ovi hänen takanaan paiskautui kiinni ja Toby kääntyi välittömästi katsomaan. Hänen takaansa alkoi kuulumaan vaikerointia, joka kuului aivan hänen korvansa juuressa. Toby kääntyi jälleen ympäri niin nopeasti kuin pystyi ja järkyttyi: hän seisoi kasvokkain kuolleen sisarensa kanssa. Tämän silmät olivat valkeat, kuten myös ihokin. Oikea puoli leuasta roikkui pelkästään lihan ja kääreiden varassa. Otsaan oli uppoutunut lukemattomia lasinsirpaleita, joiden tekemistä haavoista oli valunut verta kasvoille. Vaaleat hiukset oli vedetty taakse kiinni, kuten ne aina olivat. Hänellä oli yllään harmaa paita ja shortsit, jotka olivat tahriintuneet vereen. Jalat olivat taipuneet epäluonnolliseen asentoon. Siinä hänen siskonsa seisoi, vain muutaman sentin päässä Tobyn kasvoista, päästellen silloin tällöin korahduksia kurkustaan.

Toby älähti ja kaatui maahan. Hän ryömi nopeasti poispäin kuolleesta sisarestaan. Toby ei jostain syystä kyennyt rikkomaan heidän katsekontaktiaan, vaan jatkoi tyhjien, kuolleiden silmien tuijottamista. Toby jatkoi perääntymistään, kunnes hänen selkänsä osui johonkin.

Hän pysähtyi hetkeksi. Talossa vallitsi syvä hiljaisuus, jonka rikkoi vain Tobyn kiihtynyt hengitys ja itku. Hän katsoi hitaasti taakseen ja näki mustiin pukeutuneen piirteettömän ja pitkän hahmon seisomassa siellä, saman kuin ennenkin. Hahmon vierellä seisoi riveittäin lapsia, noin 3-10 vuotiaita, joiden silmät olivat täysin mustat ja tummaa verta valui heidän silmäkuopistaan.

Toby kiljaisi ja yritti lähteä juoksemaan, mutta musta lonkero kietoutui hänen nilkkansa ympärille. Toby kaatui suoraan eteenpäin ja ilmat menivät ulos hänen keuhkoistaan. Hän yritti huutaa, muttei voinut tehdä ääntäkään. Sitten kaikki pimeni.

Toby heräsi omaan kiljuntaansa ja nousi välittömästi ylös. Hän huohotti raskaaksti ja piteli rintaansa käsillään. Se olikin vain unta...Vain unta. Hän laskeutui jälleen makaamaan sängylleen ja kääntyi kyljelleen. Tuntui siltä, kuin suuri paino olisi nostettu pois hänen rintakehältään kun hän otti muutaman pitkän henkäyksen. Hetken maattuaan Toby nousi ja vilkaisi ikkunaansa. Hän ei nähnyt siellä ketään. Ei kummituksia, ei hahmoja, ei mitään. Hän kuuli isänsä yskintää alakerrasta. Toby käveli ovensa luokse ja aukaisi sen, katsoen heti sen jälkeen molemmille puolille käytävää. Siellä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten Toby käveli keittiöön, josta näki isänsä polttamassa heidän olohuoneessaan.

Toby katsoi häntä oviaukolta hetken aikaa, jolloin polttava tunne valtasi hänen rintakehänsä. Syvä, kupliva viha otti vallan hänestä. Toby kuuli päänsä sisällä ääniä. "Tee se, tee se, tee se." Ne hokivat. Hän kääntyi selin isäänsä ja risti kätensä. Tobystä tuntui kuin hänellä olisi kontrolli itsestään ja hän voisi itse hallita kehoaan, mutta päänsisäiset äänet peittivät kontrollin tunteen. "Tapa hänet, hän ei ollut paikalla silloin, hän ei ollut paikalla silloin, tapa hänet, tapa hänet." Äänet jatkoivat.

Toby tärisi. Ei. Hän ei aikonut tehdä sitä. Oliko hän sekoamassa? Ei. Hän ei aikonut tappaa ketään. Hän ei voinut. Hän vihasi isäänsä, mutta ei niin paljoa että voisi tappaa hänet.

Se oli viimeinen ajatus Tobyn päässä ennen kuin hän vajosi jälleen transsinomaiseen tilaan. Hänen päässään kuuluvien äänien vaikutus oli aivan liian suuri. Toby alkoi kävellä hitaasti isänsä selkää päin. Matkalla hän nappasi käteensä veitsitelineen suurimman veitsen. Tunne hänen rintakehässään kasvoi yhä miellyttävämmäksi ja Toby alkoi nauraa. Ensin hiljaa, mutta nauru yltyi yltymistään ja kohta hän haukkoi henkeään liiasta nauramisesta. Tobyn isä kääntyi ympäri juuri ennen kuin Toby puski hänet voimalla kumoon.

"Mitä!" Isä huusi yllättyneesti huomatessaan Tobyn yläpuolellaan pitelemässä veitseä kädessään.
"Toby, mitä sinä teet!" Hänen isänsä nousi istumaan ja piteli käsiään edessään estääkseen Tobya, mutta hän oli ehtinyt jo mennä isänsä päälle. Toby laittoi kätensä isänsä kaulalle, mutta tämä tarrasi hänen ranteestansa kiinni.

"Lopeta! Mene pois päältäni paskiainen!" Isä huusi ja löi kohti Tobyn olkapäätä. Toby ei lopettanut. Hänen ilmeensä oli sekava ja vaikutti siltä kuin demoni olisi vallannut hänen kehonsa. Toby alkoi iskemään veitseä isänsä rintaan, mutta isä esti iskun ottamalla Tobya kiinni toisestakin ranteesta. Tämän jälkeen isä yritti työntää Tobyä pois, mutta Toby potkaisi jalallaan suoraan isänsä kasvoihin. Hänen isänsä hätkähti ja peitti kasvonsa käsillään, mutta Toby päätti iskeä seuraavana veitsen isänsä olkapäähän. Hänen isänsä karjaisi tuskasta ja alkoi vetäisemään veitseä pois, mutta ennen kuin hän kerkesi tehdä mitään, Toby keräsi kaikki voimansa ja suuntasi toisen iskun isänsä kasvoihin nyrkillään. Toby jatkoi pään lyömistä nauraen mielipuolisesti. Lopulta hän rasautti isänsä kaulan, vetäisi veitsen syvältä tämän olkapäästä ja puukotti useaan otteeseen tämän rintakehää. Verta lensi kaikkialle, mutta Toby ei lopettanut, ennen kuin hänen isänsä oli liikkumaton.

Toby heitti veitsen sivuun ja kumartui isänsä ruumiin päälle yskien ja huohottaen. Hän tuijotti mukiloitua päätä nytkähdellen, kunnes kimeä kiljaisu rikkoi hiljaisuuden. Toby katsoi äänen suuntaan ja näki äitinsä seisomassa muutaman metrin päässä. Äiti peitti suutaan käsillään, samalla kun kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiaan.

"Toby!"
"Miten saatoit tehdä tämän?!" Äiti itki. "M-miksi?"

Toby nousi ylös ja alkoi perääntymään pois isänsä ruumiin luota. Hän katsoi verisiä käsiään ja sen jälkeen viimeisen kerran äitiään, ennen kuin juoksi ulos talosta suunnaten kohti perheensä autotallia. Autotallissa hän näki isänsä kaksi kirvestä, jotka roikkuivat seinällä. Ensimmäinen kirveistä oli uusi ja siinä oli kirkkaan oranssi varsi ja kiiltelevä terä. Toinen oli vanha, puisella varrella varustettu tylsäteräinen kirves. Toby nappasi molemmat mukaansa ja huomasi pöydällä olevan tulitikkuaskin sekä autotallin seinustalla olevan punaisen bensakanisterin. Hän siirsi kirveet toiseen käteensä ja poimi tulitikkuaskin sekä bensakanisterin toiseensa. Tämän jälkeen hän juoksi ulos kadulle. Lähestyessään katuvaloa, jonka hän pystyi näkemään makuuhuoneensa ikkunasta, hän kuuli poliisiauton sireenit lähettyvillä.

Kääntyessään ympäri Toby näki punaisten ja sinisten valojen välähtelevän kadun päässä. Hän mietti hetken, ennen kuin aukaisi kanisterin ja lähti juoksemaan pitkin katua kaataen bensaa maahan. Toby kääntyi metsään ja tyhjensi loput kanisterista metsän laidalle. Sitten hän otti tulitikkuaskista tulitikun, sytytti sen ja heitti bensalammikkoon. Liekit valtasivat välittömästi kaiken hänen ympärillään; puut, pensaat ja ruohon. Poliisien hahmot näkyivät himmeästi liekkien takaa Tobyn perääntyessä mahdollisimman syvälle metsään. Liekit kuitenkin estivät pakenemisen. Hän katsoi ympärilleen sydämen lyödessä kiivaasti ja sulki silmänsä hetkeksi. Tämä oli tässä. Tämä oli kaiken loppu.

Toby tunsi käden olkapäällään. Hän avasi silmänsä ja näki olkapäällään suuren valkoisen käden luisevilla sormilla. Toby kääntyi ja huomasi, että hänen takanaan seisoi pitkä hahmo, jolla oli musta asu päällään ja jonka kasvot olivat täysin piirteettömät. Hahmon selästä tuli esille lonkero joka kurotti kohti Tobya. Ennen kuin hän ehti tehdä mitään, Tobyn näkökenttä sumentui ja hänen korvistaan alkoi kuulua helinää. Kaikki muuttui valkoiseksi. Tämä oli tässä. Tämä oli kaiken loppu. Näin Toby Rogers kuoli.

Muutama viikko myöhemmin Connie istui siskonsa keittiössä. Hänen sisarensa Lori istui hänen vieressään ja joi kahvia. Noin kolme viikkoa sitten, Connie menetti aviomiehensä ja poikansa ja joitakin viikkoja ennen sitä tyttärensä auto-onnettomuudessa. Näiden tapahtumien jälkeen hän oli muuttanut siskonsa luokse. Poliisi piti hänet kiireisenä. Median huomio oli onneksi jo suuntautunut uusiin tapahtumiin, sillä heidän tarinansa julkaistiin pari viikkoa sitten.

Lori avasi television ja alkoi katsomaan uutislähetystä, jossa toimittaja alkoi esittelemään uutisotsikoita.

"Viime yönä tapahtui neljän ihmisen murha. Varmoja tekijöitä ei vielä ole tiedossa. Uhrit olivat joukko koululaisia, jotka olivat menneet metsään myöhään eilen illalla. Heidät oli puukotettu kuoliaaksi, mutta ruumiissa oli myös merkkejä tylpän esineen iskusta. Tutkijat ovat löytäneet murha-aseen rikospaikalta; se on vanha, tylsäteräinen kirves."

Ruudulle ilmestyi hetkeksi muutamia kuvia kirveestä, kunnes toimittaja jatkoi:

"Mahdollinen epäilty on 17-vuotias Toby Rogers, joka paria viikkoa aiemmin puukotti isänsä kuoliaaksi ja yritti peittää jälkensä sytyttämällä tulipaloja kadulla ja metsä-alueella naapurustossa. Vaikka uskottiin, että nuori Rogers oli kuollut tulipalossa, tutkijat epäilevät, että hän on yhä elossa. Tähän johtopäätökseen on tultu, koska Rogersin ruumista ei koskaan löydetty."