Murha Lululemon-vaatekaupassa

vas. Jayna Murray, oik. Brittany Nordwood

On maaliskuun 12 päivä, vuonna 2011. Päivä lähenee jo loppuaan ja korkealaatuisia joogavaatteita myyvässä Lululemon-kaupassa työntekijät Jayna Murray, 30, ja Brittany Nordwood, 29, ovat sulkemassa ovia. Kuka olisi arvannutkaan, että seuraavana aamuna Murray löydetään kaupasta raa'asti murhattuna ja Brittany kaupan vessasta sidottuna ja yltäpäältä veressä.

Brittany Nordwood kiidätetään ambulanssilla sairaalaan jossa selviää, että hän on onnekseen selvinnyt säikähdyksella; vain muutamia haavoja, ruhjeita ja isku otsassa. Veren määrästä olisi voinut luulla, että Brittany olisi saanut vakaviakin vammoja. Hänelle tehtiin tutkimuksia myös raiskaukseen liittyen, mutta mitään siihen viittaavaa ei löydetty. Todettiin, että hän fyysisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa kertoakseen illan tapahtumista poliisille.

Brittany kertoo, että hän ja Jayna Murray ovat lähteneet koteihinsa samaan aikaan tuona kohtalokkaana iltana työpäivän päätyttyä. Hän kuitenkin huomasi matkalla, että oli unohtanut lompakkonsa työpaikalleen. Lompakossa sattui olemaan nimittäin hänen metro-korttinsa, jota tarvitsi päästäkseen kotiinsa. Jayna oli ollut vastuu-vuorossa illalla, joten hänellä oli ainoat avaimet kaupan oviin. Kello oli jo 10 illalla, kun Brittany soitti Jaynalle kertoen unohduksestaan. Jayna kertoi itsekin unohtaneensa jotain ja suostui ajamaan takaisin. Brittany kertoi Jaynan parkeeraaneen autonsa suoraan kaupan ulko-oven eteen.

Jayna avasi kaupan oven ja naiset menivät sisään. Brittany ei kyennyt löytämään lompakkoaan, joten Jayna auttoi häntä etsinnässä. Brittany kertoi poliiseille, etteivät he olleet laittaneet kaupan valoja päälle, sillä kauppa oli mennyt jo aikoja sitten kiinni, eivätkä he halunnneet herättää huomiota mahdollisissa ulkona liikkuvissa ihmisissä. Jayna oli todennut jonkin ajan kuluttua, että Brittany saisi lainata tämän metro-korttia ja he voisivat etsiä Brittanyn lompakon seuraavan päivänä. Brittany kertoi, että kun he olivat juuri olleet lähdössä kaupasta, olivat he huomanneet, että ulko-ovi oli kokonaan auki. He kummastelivat tätä yhdessä ja olivat varmoja siitä että olivat sulkeneet oven, mutta eivät kuitenkaan lukinneet. Juuri silloin kaksi maskipäistä miestä oli hyökännyt vaaterekkien takaa molempien naisten kimppuun. Toinen oli ollut Brittanyn mukaan erittäin kookas ja pitkä, toinen taas hennompirakenteinen ja lyhyt. Hän kertoi miesten olleen vaaleaihoisia ja kertoi havaintonsa perustuneen siihen, että toinen miehistä oli haukkunut häntä rasistisella tavalla.

Miehet aloittivat silmittömän väkivallan ja raahasivat naiset takahuoneisiin, Brittanyn toiseen ja Jaynan toiseen. Brittany kertoi, kuinka oli kuullut Jaynan huudot toisesta huoneesta. Ne olivat hänen mukaansa olleet aluksi voimakkaita, mutta ajan kuluessa hiipuneet ja lopulta toisessa huoneessa oli ollut haudan hiljaista. Mies sitoi Brittanyn kädet ja jalat kaupasta löytyneillä vetoketjuilla. Omista kokemuksistaan hän kertoi, että mies oli muun muassa viillellyt häntä sekä lyönyt erilaisilla esineillä. Lopulta mies oli raiskannut Brittanyn.

Kauheudet eivät kuitenkaan päättyneet tähän; Mies raahasi Brittanyn viereiseen huoneeseen, missä Jayna makasi kuolleena. Mies heitti Brittanyn ruumiin päälle. Tämä oli viimeinen kerta tuon illan aikana, kun Brittany oli nähnyt Jaynan. Lopulta miehet veivät Brittanyn henkilökunnan vessaan. He olivat vain todeneet säästävänsä Brittanyn hengen, koska tämä oli ollut "parempi pano". Sitten he lähtivät. Brittany kertoi olleensa vessassa aamuun asti.

Palataan maaliskuun 13 päivän aamuun. Lululemon-kaupan managaeri Rachel Oertli saapuu sovitusti aamuvuoroon vain huomatakseen, ettei kaupan ovi olekaan lukossa. Astuttuaan sisään hän ymmärtää, että jotain kauheaa on tapahtunut kaupassa; vaaterekkejä on kaatunut, verta on lattialla, seinissä ja ovissa. Lisäksi lattialla näkyy verisiä kengänjälkiä. Heti Lululemon-kaupan vieressä on Apple-kauppa, jonka ulkopuolella ihmisiä jonottaa sisään. Eräs miehistä näkee Rachelin Lululemon-liikkeen lasi-ikkunoiden läpi ja huomaa välittömästi, että jotakin on meneillään. Mies saapuu Rachelin luokse ja tämä kertoo näkemästään. Mies tarjoutuu tutkimaan rakennuksen takahuoneet ja käskee Rachelia odottamaan kaupan etu-osassa. Hän seuraa verijälkiä takahuoneeseen ja löytää naisen ruumiin. Samalla hetkellä hän kuulee vaimeaa kolinaa, joka tulee henkilökunnan vessan oven takaa. Mies avaa oven ja löytää vessasta naisen, joka makaa selällään raajat sidottuina. Hän huomaa, että nainen hengittää edelleen ja ryntää Rachelin luokse huutaen tätä soittamaan hätänumeroon välittömästi. Rachelin järkytys on melkoinen, kun tajuaa naisten olevan kaupan työntekijöitä.

"Kauppani takaosassa on kaksi ihmistä. Toinen vaikuttaa kuolleelta ja toinen hengittää." Rachel parkaisee puhelimeen.

Erityisesti kaupan takahuone oli täynnä veriroiskeita

Poliisit alkoivat välittömästi tutkimaan tapausta. Kaupan kassat oli kaikki tyhjennetty viimeistä kolikkoa myöten. Vaikutti siis siltä, että kyseessä oli ryöstö, joka oli saanut synkän käänteen Jaynan kuoltua. Jaynan ruumiinavauksesta selvisi, että hänellä oli ainakin yli 330 erilaista vammaa, jotka koostuivat kuristamisesta, viiltelystä ja hakkaamisesta erilaisilla esineillä. Selvisi myös, että Jayna oli ollut elossa jopa viimeiseen iskuun asti. Poliisin mielessä pyöri kysymyksiä; Miksi naisten vammat erosivat niin paljon toisistaan? Miksi miehet olivat säästäneet Brittanyn hengen? Toinen poliiseja askarruttanut asia oli se, etteivät Brittanyn kuvailemat maskipäiset ryöstäjät olleet tuoneet mukanaan käsi- tai ampuma-aseita. He olivat suorittaneet väkivallantekonsa käyttäen ainoastaan kaupasta löytyneitä esineitä; buddha-patsaita, työkalupakin sisältöä, vetoketjuja sekä hengareita.

Alkoi ryöstäjien metsästäminen. Poliisi aloitti lähi-alueen valvontakameroista, sillä kaupassa ei ollut ainuttakaan kameraa. Heidän onnekseen viereisessä Apple-kaupassa oli yksi kamera, joka kuvasi jalkakäytävää. Poliisin tutkiessa kameran tallenteita, he näkivät nauhalla kaksi Brittanyn kuvailuun sopinutta miestä kävelemässä Lululemon-kaupan lähettyvillä niihin aikoihin, kun naiset olivat palanneet takaisin kauppaan; toinen oli lyhyempi, toinen pidempi ja molemmat olivat pukeutuneet mustiin. Kaikille alueen sekä lähialueiden poliiseille annettiin valvontakamera-nauhalta saadut kuvat epäilyistä. Poliisit alkoivat valvomaan kaupan edustaa usean päivän ajan ja toivoivat, että mysteerimiehet niin sanotusti "palaisivat rikospaikalle". Kuinka ollakaan, heidän ei tarvinut monta päivää odottaa, kun nämä samaiset miehet kävelivät yhdessä kadulla. Eräs poliisi meni heidän luokseen suoraan ja näytti kyseistä kuvaa. Hän kysyi, tietävätkö miehet, keitä kuvassa on. Miehet totesivat olevansa kuvassa, mutta poliisin pettymykseksi kertoivat, että ovat läheisen ravintolan työntekijöitä ja kulkevat tästä usein ohi. Tämä ei siis johtanut mihinkään.

Poliisi huomasi, että Brittany oli kertonut Jaynan tulleen ryöstö-iltana autollaan kaupalle. Autoa ei kuitenkaan enää seuraavana aamuna ollut kaupan edessä, vaan se löytyi usean korttelin päästä. Auton sisältä otettujen näytteiden mukaan sisäpinnoilla oli ollut Brittanyn verta. Brittany kertoi, että oli unohtanut sanoa poliiseille seuraavan asian; ryöstäjät olivat hänen mukaansa pakottaneet tämän ajamaan auton sen löytöpaikalle. He olivat vannottaneet, että Brittanyn täytyisi kävellä suorinta tietä takaisin kaupalle. Jos hän kertoisi yhdellekään ulkopuoliselle, mitä aikaisemmin sinä iltana olisi tapahtunut, hän olisi kuollut. Brittany jopa kertoi nähneensä kävellessään poliisin, muttei ollut sanonut tälle mitään.

Poliisit alkoivat epäilemään päivä päivältä yhä enemmän Brittanyn kertomusta ulkopuolisista tunkeutujista. Yli 150 ihmistä haastateltiin asian tiimoilta. Myös Brittanyn puhelin takavarikoitiin ja yli 11,000 tekstiviestiä tutkittiin. Poliisi oli rikospaikkaa tutkiessaan huomannut paljon outoja asioita, jotka eivät sopineet lainkaan Brittanyn kertomukseen illan kulusta. Kaupassa oli hätäuloskäynti, jonka oven sai auki pelkästään henkilökunnan avaimilla. Tässä kyseisessä ovessa oli verijälkiä ja kuinka ollakaan, avaimet olivat lukossa kiinni. Kellä oli kaupan avaimet? Jaynalla. Brittany oli kuitenkin aikaisemmin kertonut poliisille, että oli kuullut heti aluksi kuinka toinen ryöstäjistä oli pahoinpidellyt Jaynan hengiltä. Hän ei myöskään maininnut, että olisi itse päässyt missään vaiheessa vapaaksi ja juossut ovelle. Hänen olisi täytynyt saada myös jollakin tavalla avaimet Jaynalta, joka oli takahuoneessa toisen ryöstäjän kanssa.

Hätäuloskäynti

Eräs hyytävä seikka illan kulussa on se, että viereisessä Apple-kaupassa oli tapon aikana paikalla manageri sekä yksi työntekijä ja he kuulivat seinän läpi, kun Jaynaa murhattiin. He muun muassa kertoivat kuulleensa naisten ääniä; "Puhu minulle. Älä tee tätä. Puhu minulle. Mitä tapahtuu?". Noita lauseita seurasivat useat huudot, kiljaisut ja erilaiset taistelun äänet. Lopulta viimeinen lause kuului "Jumala auta minua... Ole kiltti ja auta minua." kunnes ääni vaimeni kokonaan. Myöhemmin Apple-kaupan sisältä kuvattu video näyttää, kuinka työntekijä kuuntelee seinän läpi toisen kaupan tapahtumia. He eivät tehneet mitään, jonka takia useat ihmiset kritisoivat heitä jälkeenpäin. Manageri kertoi olettaneensa, että kyseessä on vain jonkinlainen riita. Apple-kaupan managerin ja työntekijän kertomukset kuitenkin paljastivat tutkimusten aikana jotain karmivaa; Lululemon-kaupasta ei kuulunut lainkaan miesten ääniä, pelkästään naisten.

Brittany joutui useaan kuulusteluun ja vakuutti jokaisella kerralla, että oli kertonut kaiken todenmukaisesti. Poliisit päättivät alkaa tutkimaan Brittanyn menneisyyttä, jotta selviäisi, oliko hän sittenkään niin puhtoinen mitä antoi ymmärtää.

Poliisien tutkimusten mukaan Brittanyllä oli pitkä historia varastelemisesta. Koko rikosvyyhti alkoi purkautua kun selvisi, että hän oli varastanut myös työpaikaltaan Lululemonista. Lululemon-liikkeillä on käytäntö, että jokaisen työvuoron päätteeksi kumpainenkin työntekijä tarkistaa toisen laukun siltä varalta, että jotain olisi varastettu. Olihan kyseessä tavallista kalliimpia vaatteita myyvä liike. Selvisi myös, että muut työntekijät olivat saaneet vihiä Brittanyn varastelusta ja olivat neuvotelleet asiasta vain päivää ennen ryöstöä. He olivat päättäneet, että jos Brittany jäisi kiinni rysän päältä, hänet potkittaisiin välittömästi ulos. Myös Jayna oli tietoinen keskusteluista, olihan hän ollut niissä osallisena.

Poliisi päätti pidättää Brittany Nordwoodin epäiltynä Jayna Murrayn murhasta. Katsottiin, että Brittany oli lavastanut ulkopuolisten tunkeutujien tulemisen kauppaan.

Poliisin mukaan Jayna olisi tuon epäonnisen vuoron jälkeen tarkistanut Brittanyn laukun vain löytääkseen sieltä kaupassa myytävät jooga-housut. Hän kysyi asiasta Brittanyltä, joka kertoi ostaneensa housut aikaisemmin toisen työntekijän ollessa kassalla. Jayna soitti tälle kyseiselle työntekijälle, joka kertoi ettei ollut myynyt Brittanylle mitään kyseisenä päivänä. Kun Jayna oli kysynyt Brittanylta asiasta, heidän keskustelunsa ajautui riitaan. Yhtäkkiä Brittany oli aloittanut silmittömän väkivallan Jaynaa kohtaan, joka koitui 20 minuutin kuluttua Jaynan kuolemaksi. Jossakin vaiheessa Jayna oli onnistunut pakenemaan hätäuloskäynnille asti, mutta hän ei ollut ehtinyt avata ovea. Brittany päätti lavastaa tapon ryöstöksi. Kaupassa oli kenkiä, jotka Brittany oli tuhrinut Jaynan verellä ja tehnyt verijälkiä lattiaan. Hän oli myös kaatanut rekkejä,heitellyt tavaroita ympäriinsä ja tyhjentänyt kassat rahoista. Brittany oli myös viillellyt itseään, lyönyt esineillä sekä tuhrinut itsensä Jaynan verellä jotta näyttäisi siltä, että häntäkin olisi pahoinpidelty. Lopulta hän meni henkilökunnan vessaan, sitoi kätensä ja jalkansa vetoketjuilla (tutkimuksissa ilmeni, että vetoketjut oli solmittu siten, että Brittany on ne itse kyennyt sitomaan.) ja jäi odottamaan aamuvuorolaisen tuloa töihin.

Brittany lavasti kengänjäljet kaupasta löytyneillä kengillä

Brittany Nordwood tuomittiin Jayna Murrayn murhasta elinkautiseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Tapauksesta on kirjoitettu kaksi kirjaa: The Yoga Store Murder: The Shocking True Account of the Lululemon Athletica Killing ja Murder in the Yoga Store: The True Story of the Lululemon Killing.

Yhdysvalloissa, Marylandissa sijaitsevan kaupan ulkokuori on muuttunut. Ikkunoiden yläosaa koristaa kaunis kuvitus, joka on kunnianosoitus Jayna Murrayn tavalle elää rakkaudella, intohimolla ja ylväydellä.

Kuuluisia sarjamurhaajia

Jack The Ripper (Viiltäjä-Jack)
aktiivinen vuonna 1888
Hänen aktiivisuutensa kesti vain 3 kuukautta, mutta ne olivat pisimmät 3 kuukautta Whitechapelin (Lontoo) kaupungin historiassa. Vain viisi ihmistä vahvistettiin uhreiksi, mutta todellinen uhrien lukumäärä oli joidenkin tutkijoiden mielestä jopa lähemmäs 11. Kaikki heistä olivat prostitoituja. Naiset ympäri kaupunkia elivät pelossa mysteerisen murhaajan takia - jonka henkilöllisyys on yhä tuntematon. Eräässä kuolinraportissa sanotaan "kurkku oli viilletty veitsellä ja pää oli melkein irti kokonaan. Vatsa oli revitty auki ja molemmilla uhreilla oli viiltoja kehossaan...." Hänen murhansa muistetaan verisinä, raakoina ja ratkaisemattomina. Viidestä vahvistetusta uhrista neljää oli seksuaalisesti pahoinpidelty.

Aileen Wuornos 
aktiivinen vuosina 1989-1992
Vain harvat sarjamurhaajista ovat naisia ja yksi näistä naisista oli Aileen Wuornos. Hänen oma elämänsä oli täynnä laiminlyöntejä ja pahoinpitelyä. Hän tuli raskaaksi 15 vuotiaana ja hänellä oli suhde veljensä kanssa. Wuornos rakastui myöhemmin naiseen ja tuki häntä tulemalla prostitoiduksi. Hän tappoi seitsemän miestä, väittäen että nämä yrittivät satuttaa häntä. Hänet pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan.

Gary Ridgway
aktiivinen vuosina 1982-1998
Gary Ridgway kuristi noin 71 naista 8-10 vuoden välillä. Hänen ensimmäiset 5 uhriaan löydettiin Green Riveristä, josta hän sai lempinimen "Green River Killer". Ridgway poimi prostitoituja kaduilta ja sitten kuristi heidät. Hän onnistui pakoilemaan poliiseja kunnes hänet pidätettiin vuonna 2001.

Ted Bundy

aktiivinen vuosina 1973-1978

Ted Bundya kuvailtiin erittäin karismaattiseksi ja ystävälliseksi mieheksi. Tämän kuvan takana oli kuitenkin kylmäverinen murhaaja. Vain neljässä vuodessa hän kidnappasi ja tappoi 30 nuorta naista Yhdysvalloissa. Houkutellakseen uhrejaan hän teeskenteli olevansa vaikutusvaltainen henkilö tai invalidi. Oli myös tapauksia joissa hän vain murtautui uhrien koteihin ja puukotti heidät kuoliaaksi näiden nukkuessa. Sitten hän raiskasi ja silpoi uhrejaan, ja otti näiden päät "muistoiksi" itselleen. Hänet pidätettiin viimein vuonna 1979 ja  hänelle asetettiin kuoleman tuomio sähkötuolissa vuonna 1989.

John Wayne Gacy "The Killer Clown" (Tappajaklovni)

aktiivinen vuosina 1972-1978

John Wayne Gacy oli yksi pahamaineisimmista sarjamurhaajista historiassa. Hänet pidätettiin kahden teinipojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Hyvän käytöksen takia hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen. Vuosien kuluessa hän nautti pelleksi pukeutumisesta ja nimesi hahmonsa nimellä "Pogo the Clown" ja alkoi tehdä ilmaiseksi pelletöitä paraateissa ja juhlissa. Puvun takana oli henkilö joka tappoi 33 nuorta miestä, haudaten nämä pihalleen, talonsa alle ja läheiseen jokeen. Hänet pidätettiin murhista epäiltynä, sillä hänen talonsa alta löytyi luita.

Jeffrey Dahmer

aktiivinen vuosina 1978-1991

13 vuodessa Dahmer tappoi 17 poikaa ja miestä. Hän ei kuitenkaan vain tappanut heitä; murhat sisälsivät raiskausta, nekrofiliaa, silpomista ja kannibalismia. Poliisi löysi jotain todella järkyttävää hänen asunnostaan. Ilmeisesti hän oli porannut vielä elossa olevien uhriensa päähän reijän ja harrastanut seksiä kirjaimellisesti uhrin päällä. Kun uhrit kuolivat, hän joko harrasti seksiä ruumiilla tai söi siitä palasia. Hänet pidätettiin vuonna 1994. Vankilassa hänen sellitoverinsa pahoinpitelivät hänet hengiltä.

Richard Trenton Chase 

aktiivinen 1977-1979

Richard Trenton Chase tunnetaan myös nimellä "The Vampire of Sacramento". Hänet lempinimensä johtui siitä että hän söi uhriensa ruumiinosia ja joi näiden verta. Chase aloitti tappamalla eläimiä ja syömällä näitä raakana. Hänet määrättiin mielisairaalan hoitoon ja hänelle annettiin lääkitys. Myöhemmin hänet vapautettiin, joka johti armottomiin tappoihin. Hän tappoi 6 ihmistä vain yhdessä kuukaudessa. Tapettuaan heidät, Chase harrasti seksiä uhrien ruumiiden kanssa. Hän myös saattoi sekoittaa ruumiinpalasia virvoitusjuomiin tehdäkseen "pirtelöä". Hänet vangittiin vuonna 1979 murhattuaan kokonaisen perheen. Hän sai kuolemantuomion kaasukammiossa mutta tappoi itsensä ennen teloitusta.

7 kauhuelokuvien murhaajaa ilman maskia

Michael Myers elokuvasta 'Halloween' (1978)

Nick Castle - Michael Myers - Tony Moran

Useat eri näyttelijät ovat olleet Michael Myersin roolissa 'Halloween' elokuvissa, mutta luultavasti kaksi mainitsemisenarvoista ovat Nick Castle ja Tony Moran. He jakoivat roolin alkuperäisessä elokuvassa - Castle näytteli Myersiä kun maski oli päällä ja Moran näytteli häntä elokuvan lopussa maskin ollessa poissa.

Leatherface elokuvasta 'Texas Chainsaw Massacre' (2003)

Leatherface - Andrew Bryniarski

Gunnar Hanson oli se joka kuuluisasti muutti Leatherfacen kauheaksi moottorisahaa heiluttavaksi psykopaatiksi jona se tunnetaan tänäpäivänä. 2003 julkaistuun uusintaversioon valittiin kuitenkin amerikkalainen näyttelijä ja entinen kehonrakentaja Andrew Bryniarski.

Vincent elokuvasta 'House Of Wax' (2005)

Vincent - Brian Van Holt

Brian Van Holt näytteli epämuodostunutta Vincentin kaksoisveljeä, sekä Vincentiä itseään.

Freddy Krueger elokuvasta 'A Nightmare On Elm Street'

Freddy Krueger - Robert Englund

Robert Englund on kauhugenren tuki ja turva; siitä lähtien kun hänen klassikoksi tullut roolinsa yliluonnollisena murhaajana Freddy Kruegerina aiheutti katsojille painajaisia. Ennen tätä roolia häntä alkuperäisesti harkittiin lyhyen aikaa Han Solon rooliin elokuvassa 'Star Wars', vaikka hän ei edes koe-esiintynyt. Studio näki hänet mutta he päättivät, että Englund on liian nuori tähän rooliin.

The Creeper elokuvasta 'Jeepers Creepers' (2001)

The Creeper - Jonathan Breck

Näytti siltä kuin Jonathan Breck olisi luotu Creeperin rooliin 'Jeepers Creepers'-elokuvassa. Hän kertoo heränneensä kello kolmelta koe-esiintymistä edeltävänä aamuyönä ja tajusi että hänen kannattaisi ehkä ajella päänsä kaljuksi. Yhtäkkinen muodonmuutos ja Breckin ymmärrys hirviötä kohtaan vakuuttivat ohjaajan antamaan hänelle Creeperin roolin.

Pennywise elokuvasta 'It'

Pennywise - Tim Curry

Sillä aikaa kun me odotamme täydellistä katastrofia Stephen Kingin uudelleen filmatisoidulta  mini-sarjalta 'It', muistellaan miestä joka teki pelottavasta pellestä painajaismaisen - Tim Curry. Hänen meikattuja kasvojaan katsomalla ei saata heti arvata että mies hirviön takana on näytellyt kokoperheen elokuvissa kuten 'Clue' ja 'Muppet Treasure Island'

Ghostface elokuvasta 'Scream'

Dane Farwell (kuvassa oikealla) on mies, joka oli Ghostface-naamarin takana kahdessa ensimmäisessä sekä neljännessä Scream-elokuvassa, sillä aikaa kun Roger Jackson puhui murhaajan kammottavalla äänellä.

Jeff The Killer

Lue myös toinen Jeff The Killer tarina täältä!

---

kuva

Viikkoja selittämättömien murhien jälkeen, uhkaava tuntematon murhaaja oli yhä työssään. Pienen todistusaineiston löydyttyä, nuori poika kertoo selvinneensä yhdestä murhaajan iskusta ja rohkeasti kertoo tarinansa.

"Olin nähnyt painajaista ja heräsin keskellä yötä," sanoo poika, "Huomasin ikkunan olevan auki jostain syystä, vaikka muistan sen olleen kiinni mennessäni nukkumaan. Nousin ja suljin sen. Sen jälkeen ryömin takaisin peiton alle ja yritin nukahtaa uudelleen. Silloin minulle tuli outo tunne, kuin joku katselisi minua. Katsoin ylös ja melkein hyppäsin sängystäni. Siellä, pienessä valossa joka tuli verhojeni välistä, oli yksi pari silmiä. Ne eivät olleet tavalliset silmät; ne olivat tummat, pahaenteiset silmät. Niiden ympärillä oli mustaa ja... se pelotti minua. Silloin näin sen suun. Pitkä, kauhistuttava hymy joka sai jokaisen ihokarvan kehossani nousemaan. Hahmo seisoi siellä, katsellen minua. Lopulta, ikuisuudelta vaikuttavan ajan jälkeen hän sanoi sen. Yksinkertaisen lauseen, mutta sanottuna tavalla, jolla vain hullu voisi puhua.

"Hän sanoi, `Mene nukkumaan.´. Kiljaisin, se sai hänet tulemaan luokseni. Hän veti esiin veitsen; tähdäten sydämeeni. Hän hyppäsi sänkyni päälle. Tappelin vastaan; potkin, löin, kierin ympäriinsä, yrittäen saada hänet pois kimpustani. Silloin isäni tuli sisään. Mies heitti veitsensä, se upposi isäni olkapäähän. Mies olisi luultavasti tappanut hänet, jos yksi naapureista ei olisi hälyttänyt poliisia paikalle.

"He ajoivat parkkipaikalle, ja juoksivat ovea kohti. Mies kääntyi ja juoksi kohti käytävää. Kuulin kolauksen, kuin lasi olisi rikkoutunut. Kun tulin ulos huoneestani, näin takapihalle päin osoittavan ikkunan olevan rikki. Katsoin siitä nähden hänen loittonevan. Voin kertoa sinulle yhden asian; en koskaan unohda niitä kasvoja. Ne kylmät, paholaisen silmät ja psykopaattinen hymy. Ne eivät koskaan lähde mielestäni."

Poliisi etsii yhä sitä miestä. Jos näet ketään joka sopii tämän tarinan kuvailuun, ota yhteyttä paikalliseen poliisilaitokseen.

Jeff ja hänen perheensä olivat juuri muuttaneet uuteen naapurustoon. Hänen isänsä oli saanut ylennyksen töissä ja he ajattelivat että olisi parasta asua yhdessä noista "hienoista" naapurustoista. Jeff ja hänen veljensä Liu eivät voineet kuitenkaan valittaa. Uusi, parempi talo. Mitä siinä ei voinut rakastaa? Kun he purkivat tavaroitaan, yksi naapureista tuli.

"Hei," hän sanoi, "Olen Barbara; asun teitä vastapäätä. No, halusin vain esitellä itseni ja poikani." Hän kääntyy ja kutsuu poikansa. "Billy, tässä ovat uudet naapurimme." Billy sanoi hei ja juoksi takaisin pihalleen leikkimään.

"No," Sanoi Jeffin äiti, "Olen Margaret, ja tämän on mieheni Peter, ja kaksi poikaani Jeff ja Liu." He molemmat esittelivät itsensä ja sitten Barbara kutsui heidät poikansa syntymäpäiville. Jeff ja hänen veljensä olivat aikeissa vastustaa, kun heidän äitinsä sanoi heidän tulevan mielellään. Kun Jeff ja hänen perheensä olivat saaneet kaiken purettua, Jeff meni äitinsä luokse.

"Äiti, miksi sanoit että tulemme jonkun lapsen juhliin? Jos et ole huomannut, en ole jokin tyhmä lapsi."

"Jeff," sanoi hänen äitinsä, "Me muutimme juuri tänne; meidän täytyisi näyttää haluavamme viettää aikaa naapureidemme kanssa. Nyt, me olemme menossa sinne juhliin ja se siitä." Jeff alkoi puhua, mutta lopetti, tietäen ettei hän voisi tehdä mitään. Aina, kun äiti sanoi jotakin, se oli lopullista. Hän käveli huoneeseensa ja meni makuulle sängylleen. Hän tuijotti kattoa kun yhtäkkiä, hän sai oudon tunteen. Ei kipua, mutta... oudon tunteen. Hän ajatteli sen olevan vain satunnainen tunne. Hän kuuli äitinsä kutsuvan häntä alakertaan hakemaan tavaroitaan ja hän käveli alas hakemaan ne.

Seuraavana päivänä, Jeff käveli alakertaan syömään aamiaista ja valmistautumaan kouluun. Kun hän istui siellä, syöden aamiaistaan, hän sai uudelleen sen tunteen. Tällä kertaa vahvempana. Se antoi hänelle kevyen kivun, mutta hän ei välittänyt siitä taaskaan. Kun hän ja Liu lopettivat aamiaisen, he kävelivät bussipysäkille. He istuivat odottamaan bussia, ja sitten yhtäkkiä joku lapsi skeittilaudalla hyppäsi heidän ylitseen, vain senttejen päässä heidän sylistään. He molemmat nojasivat taaksepäin yllättyneinä. "Hei, mitä helvettiä?"

Lapsi laskeutui ja kääntyi takaisin heihin päin. Hän potkaisi skeittilautansa ilmaan ja nappasi sen käsillään. Lapsi näytti olevan suunnilleen 12-vuotta; yhden vuoden nuorempi kuin Jeff. Hänellä oli yllään Aeropostalen paita ja revityt siniset farkut.

"Jaahas. Näyttää että meillä on tuoretta lihaa." Yhtäkkiä, kaksi muuta lasta ilmestyi. Toinen oli todella laiha ja toinen jättikokoinen. "No, kun olette uusia täällä, haluaisin esitellä meidät, tuolla on Keith." Jeff ja Liu katsoivat laihaa lasta. "Ja hän on Troy." He katsoivat lihavaa lasta.

"Ja minä," sanoi ensimmäinen lapsi, "olen Randy. Kaikille lapsille naapurustossa on pieni vero bussi maksusta, jos tajuatte mitä tarkoitan." Liu nousi seisomaan, valmiina lyömään lapselta tajun kankaalle kunnes yksi hänen kavereistaan vetäisi puukon esille. "Olisin toivonut sinun olevan yhteistyöhaluisempi, mutta ilmeisesti meidän on tehtävä se vaikeamman kautta." Lapsi käveli Liun luo ja otti hänen lompakkonsa. Jeff sai jälleen sen tunteen. Nyt, se oli tosiaankin voimakas; polttava aisti. Hän nousi, mutta Liu elehti häntä istumaan. Jeff ei huomioinut häntä vaan käveli lapsen luo.

"Kuunteleppa nyt pikku kovis, anna veljeni lompakko takaisin tai.." Randy pisti lompakon taskuunsa ja veti oman puukkonsa esiin.

"Ai? Mitä sinä aijot tehdä?" Juuri kun hän lopetti lauseensa, Jeff löi lasta nenään. Kun Randy tarrasi kiinni kasvoistaan, Jeff otti hänen ranteensa ja mursi sen. Randy kiljui ja Jeff nappasi puukon hänen kädestään. Troy ja Keith juoksivat Jeffiä kohti mutta Jeff oli liian nopea. Hän heitti Randyn maahan. Keith löi häntä kohti, mutta Jeff väisti ja puukotti häntä käteen. Keith pudotti veitsensä ja kaatui maahan huutaen. Troy yritti myös, mutta Jeff ei tarvinnut edes veistä. Hän vain löi Troyta suoraan vatsaan ja Troy kaatui. Kaatuessaan hän oksensi kaikkialle. Liu ei voinut muuta kuin katsoa ihmeissään Jeffiä.

"Kuinka pystyit?" se oli ainut mitä hän sanoi. He näkivät bussin tulevan ja tiesivät tulevansa syytetyiksi koko jutusta. Joten he alkoivat juosta niin nopeaa kuin pystyivät. Juostessaan, he katsoivat taaksepäin ja näkivät bussin kuljettajan juoksevan Randyn ja muiden luokse. Kun Jeff ja Liu pääsivät koululle, he eivät uskaltaneet kertoa mitä oli tapahtunut. He vain istuivat ja kuuntelivat. Liu luuli sen olleen vain parin lapsen hakkaamista, mutta Jeff tiesi sen olevan enemmän. Se oli jotain pelottavaa. Kun hän sai sen tunteen hän tunsi kuinka voimakas se oli, kehottaen häntä vain satuttamaan jotakuta. Hän ei pitänyt siitä miltä se kuulosti, mutta ei voinut olla tuntematta iloisuutta. Hän tunsi oudon tunteen kaikkonevan ja se pysyi poissa koulun loppuun asti. Jopa kun hän käveli koulusta kotiin, hän tunsi iloa. Kun hän saapui kotiin hänen vanhempansa kysyivät miten hänen päivänsä oli mennyt, hän vastasi, jotenkin pahaenteisellä äänellä, "Oli mahtava päivä." Seuraavana aamuna, hän kuuli koputusta etuovelta. Hän käveli alakertaan ja kaksi poliisia seisoi ovella, hänen äitinsä katsoessa häntä vihaisesti.

"Jeff, nämä poliisit sanovat minulle että hyökkäsit kolmen lapsen kimppuun. Ja että se ei ollut tavallista tappelua vaan heitä puukotettiin. Puukotettiin, poika!" Jeffin katse putosi maahan, näyttäen hänen äidilleen että se oli totta.

"Äiti, he vetivät puukot minua ja Liuta vastaan."

"Poika," sanoi toinen poliiseista,"Me löysimme kolme lasta, kaksi puukotettua ja yksi jonka vatsa oli mustelmilla, ja meillä on todistajia jotka kertovat sinun paenneen paikalta. Joten, mitä se kertoo meille?" Jeff tiesi ettei millään ollut väliä. Hän voisi sanoa että hän ja Liu olivat uhreja, muttei ollut mitään todisteita kuka hyökkäsi ensimmäisenä. He eivät voineet sanoa että he eivät paenneet, koska totuus oli että he tekivät niin. Joten Jeff ei voinut puolustaa häntä tai Liuta.

"Poika, kutsu veljesi paikalle." Jeff ei voinut tehdä sitä, koska sehän oli hän joka hakkasi kaikki ne lapset.

"Herra, se...se olin minä. Minä pahoinpitelin ne lapset. Liu yritti estää minua, mutta hän ei voinut." Poliisi katsoi partneriaan ja he molemmat nyökkäsivät.

"No poikaseni, näyttää että vietät vuoden nuorisovankilassa..."

"Odottakaa!" Liu huusi. He kaikki katsoivat häntä pitelemässä puukkoa. Poliisit ottivat aseensa esille ja tähtäsivät ne Liuhun.

"Se olin minä, minä hakkasin ne pikku kovikset. Tässä on jäljet todistamaan sen." Hän nosti hihaansa näyttääkseen haavat ja mustelmat, kuin hän olisi kärsivä.

"Poika, laske puukko," Poliisi sanoi. Liu pudotti puukon lattialle. Hän nosti kätensä ja käveli poliisien luokse.

"Ei Liu, se olin minä! Minä tein sen!" Kyyneleitä valui Jeffin kasvoja pitkin."

"Veli-parka. Yrittää ottaa syyt niskoilleen siitä, mitä minä tein. No, viekää minut pois." Poliisi johdatti Liun autoon.

"Liu, kerro heille että se olin minä! Kerro heille! Minä hakkasin ne lapset!" Jeffin äiti laski kätensä tämän hartioille.

"Jeff kiltti, sinun ei tarvitse valehdella. Me tiedämme että se oli Liu, voit lopettaa." Jeff katsoi avuttomasti poliisiauton kaartaessa pois Liu sisällään. Pari minuuttia myöhemmin Jeffin isä pysäytti autonsa tien laitaan, nähden Jeffin kasvot ja tietäen jonkin olevan hätänä.

"Poika, mikä on?" Jeff ei voinut vastata. Jeffin äiti käveli isän kanssa sisään kertoakseen huonot uutiset Jeffin itkiessä jalkakäytävällä. Noin tunnin jälkeen Jeff meni sisälle nähden hänen vanhempansa shokissa, surullisina ja pettyneinä. Hän ei kyennyt katsomaan heitä. Hän ei kyennyt katsomaan kuinka he luulivat sen olleen Liun syytä vaikka se oli hänen. Hän meni vain nukkumaan, yrittäen saada koko jutun mielestään pois. Kaksi päivää kului, ilman sanaakaan Liusta. Ei kavereita joiden kanssa viettää aikaa. Ei mitään muuta kuin surua ja syyllisyyttä. Sitä kesti lauantaihin, jolloin Jeffin herätti hänen äitinsä iloinen ja aurinkoinen ilme kasvoillaan.

"Jeff, on se päivä." Hän sanoi aukaisten verhot.

"Mitä, mikä päivä?" Jeff kysyi.

"No Billyn juhlat." Hän ei ollut kokonaan hereillä.

"Äiti, vitsailet, niinhän? Etkai odota minun menevän jonkun lapsen juhliin sen jälkeen kun..." Seurasi pitkä tauko.

"Jeff, me molemmat tiedämme mitä tapahtui. Luulen näiden juhlien olevan asia joka piristäisi viime päiviä. Nyt, pukeudu. Jeffin äiti käveli ulos huoneesta alakertaan laittautumaan. Hän taisteli herätäkseen kunnolla. Hän valitsi satunnaisesti paidan ja farkut ja käveli alakertaan. Hän näki äitinsä ja isänsä juhla-asuissa. Hän mietti miksi he laittoivat tuollaiset vaatteet jonkun lapsen juhliin?

"Jeff, nuo vaatteetko aijot laittaa?" Hänen äitinsä sanoi.

"Parempi kuin ylipukeutua." hän sanoi. Hänen äitinsä peitti vihan hymyllä.

"Jeff, me saatamme olla ylipukeutuneita, mutta näin pukeudut vaikutuksen tekemiseksi." hänen isänsä sanoi. Jeff huokaisi ja meni takaisin huoneeseensa.

"Minulla ei ole yhtään hienoja vaatteita!" hän huusi.

"On sinulla jotakin." hänen äitinsä vastasi. Hän katsoi kaappiinsa löytääksen jotain jota hän kutsui hienoksi. Hän löysi mustat housut ja valkoisen hupparin.

"Nuoko sinä laitat?" He molemmat sanoivat. Hänen äitinsä katsoi kelloaan. "No, ei ole aikaa vaihtaa. Mennään vain." He ylittivät tien Barbaran ja Billyn pihalle. He koputtivat ovea jota avaamaan ilmestyi Barbara, aivan kuten hänen vanhempansa, ylipukeutuneena. Kun he kävelivät sisälle Jeff näki vain aikuisia, ei lapsia.

"Lapset ovat pihalla. Jeff, mikset mene tapaamaan heitä?" Barbara sanoi.

Jeff käveli pihalle joka oli täynnä lapsia. He juoksentelivat ympäriinsä oudoissa cowboy-asuissa ampuen toisiaan muoviaseilla. Yhtäkkiä lapsi tuli hänen luokseen ja ojensi hänelle leluaseen ja hatun.

"Hei. Haluatko leikkiä?" hän sanoi.

"En, olen liian vanha sellaiseen." 

"Kiltti?" Lapsi sanoi. "Okei," Jeff vastasi. Hän laittoi hatun päähänsä ja alkoi leikkiä ampuvansa lapssia. Ensimmäisenä hän ajatteli sen olevan vastenmielistä, mutta sitten hänellä alkoi olla oikeasti hauskaa. Hän leikki lasten kanssa hetken aikaa kunnes kuuli jotain. Oudon rullaus äänen. Sitten se osui häneen. Randy, Troy ja Keith hyppäsivät kaikki skeittilaudoillaan aidan yli. Jeff pudotti leikkiaseen ja repi hatun päästään. Randy katsoi Jeffiä vihaisesti.

"Hei, Jeff, eikö vain?" hän sanoi. "Meillä on vähän keskeneräisiä asioita." Jeff näki hänen mukiloidun nenänsä. "Mielestäni olemme tasoissa. Hakkasin sinut, ja sinä sait minun veljeni nuorisovankilaan.

Randylla oli vihainen katse silmissään. "Voi ei, en halua tasapeliä, haluan voiton. Sinä olet ehkä hakannut meidät sinä yhtenä päivänä, muttet tänään." Kun hän oli sanonut sen Randy juoksi Jeffiä kohden. He molemmat kaatuivat maahan. Randy löi Jeffiä nenään, ja Jeff otti häntä korvista kiinni ja löi päällään häntä. Jeff puski Randyn pois ja he molemmat nousivat seisomaan. Lapset kiljuivat ja vanhemmat juoksivat pihalle. Troy ja Keith vetivät aseensa taskuistaan.

"Kukaan ei tule keskeyttämään tai luodit lentävät!" he sanoivat. Randy veti puukon esille ja puukotti Jeffiä olkapäähän.

Jeff kiljui ja kaatui polvilleen. Randy alkoi potkia häntä kasvoihin. Kolmen potkun jälkeen Jeff otti hänen jalastaan kiinni ja käänsi sitä, aiheuttaen Randyn kaatumisen maahan. Jeff nousi seisomaan ja käveli takaovea kohden. Troy otti hänestä kiinni.

"Tarvitko apua?" Hän heitti Jeffin takaoven läpi. Jeff yritti nousta pystyyn mutta hänet potkaistiin uudelleen maahan. Randy potki useasti Jeffiä, kunnes Jeff alkoi yskiä verta.

"Noniin Jeff, tappele kanssani!" Hän pukkasi Jeffin keittiöön. Randy näki pullon vodkaa ja rikkoi sen Jeffin päähän.

"Tappele!" Hän heitti Jeffin olohuoneeseen.

"Jeff, katso minua!" Jeff kohottaa kasvonsa, ne ovat veriset. "Minä sain sinun veljesi nuorisovankilaan! Ja nyt sinä vain olet täällä ja annat hänen mädäntyä vankilassa koko vuoden! Sinun pitäisi hävetä!" Jeff alkaa nousta.

"Oi vihdoin! Nouset tappelemaan!" Jeff on nyt jaloillaan, verta ja vodkaa kasvoillaan. Taas kerran hän saa sen oudon tunteen, jota ei ole tuntenut hetkeen. "Vihdoin. Hän on ylhäällä!" Sanoo Randy ja juoksee Jeffiä kohden. Silloin se tapahtuu. Jokin Jeffin sisällä napsahtaa. Hän mielensä on tuhottu, kaikki  järjellinen ajattelu on mennyttä, ainoa mitä hän voi tehdä on tappaa. Hän ottaa kiinni Randystä ja kaataa hänet maahan. Hän menee Randyn yläpuolelle ja lyö häntä suoraan sydämeen. Lyönti aiheuttaa Randyn sydämen pysähtymisen. Randyn haukkoessa henkeä Jeff hakkaa häntä. Lyönti lyönnin jälkeen, verta roiskuu Randyn ruumiista, kunnes hän ottaa viimeisen hengenvedon ja kuolee.

Kaikki katsovat nyt Jeffiä. Hänen vanhempansa, itkevät lapset, jopa Troy ja Keith. Jeff näkee kuinka he tähtäävät aseitaan häneen ja juoksee portaisiin. Juostessaan Troy ja Keith ampuvat häntä, mutta jokainen luoti menee ohi. Jeff juoksee yläkertaan. Hän kuulee Troyn ja Keithin takanaan. Jeff menee vessaan ja ottaa pyyhekoukut irti seinästä. Troyn ja Keithin panosten loputtua he tulevat puukkojen kanssa.

Troy heilauttaa puukkoaan Jeffiä kohden joka peruuttaa ja lyö koukulla Troyn kasvoja. Troy kaatuu pahasti. Nyt on jäljellä Keith. Jeff heilauttaa koukkua ja Keith pudottaa puukkonsa. Keith ottaa Jeffiä kaulasta kiinni. Hän puskee Jeffin seinää vasten, jolloin seinällä olleelta hyllyltä kaatuu valkaisuainetta heidän päälleen. Molemmat kiljuvat pyyhkiessään silmiään. Jeff on kuitenkin nopeampi ja heilauttaa koukun suoraan Keithin päähän. Keithin maatessa maassa ja vuotaessa kuiviin hänellä on uhkaava hymy kasvoillaan.

"Mikä on niin hauskaa?" Jeff kysyy. Keith ottaa käteensä sytkärin ja sytyttää sen. "Mikä on hauskaa," Hän sanoo, "Sinä olet valkaisuaineen ja alkoholin peittämä." Jeffin silmien laajentuessa Keith heittää sytkärin häntä kohden. Samalla hetkellä kun sytkäri osuu häneen liekki reagoi vodkaan. Alkoholin polttaessa häntä, valkaisuaine valkaisee hänen ihoaan. Jeff päästää kauhean kiljaisun. Hän yrittää kieriä mutta siitä ei ole apua. Hän juoksee käytävään ja putoaa portaat alas. Kaikki alkavat kiljua kun he näkevät Jeffin, sytytettynä tuleen, melkein kuolleena. Viimeinen asia jonka Jeff näkee on hänen äitinsä ja muiden vanhempien yritys saada liekit sammumaan. Sitten hän pyörtyy.

Kun Jeff herää hänellä on side kasvojensa ympärillä. Hän ei voi nähdä mitään, mutta tuntee tikkejä kaikkialla kehossaan. Hän yrittää nousta, mutta tajuaa jonkun letkun olevan hänen kädessään. Jeff istuu siellä, ilman minkäänlaista tajua missä hän on. Vihdoin, tuntien jälkeen, hän kuulee äitinsä äänen.

"Kulta, oletko kunnossa?" hän kysyy. Jeff ei voi vastata, koska hänen kasvonsa ovat siteiden peitossa ja hän ei pysty puhumaan. "Kultaseni, minulla on mahtavia uutisia. Sen jälkeen kun kaikki silminnäkijät kertoivat poliisille Randyn aloittaneen tappelun, he päättivät päästää Liun vapaaksi." Se sai Jeffin melkein hyppäämään ylös, mutta hän kuitenkin hillitsi itsensä muistaessaan letkun kädessään. "Hän pääsee kotiin huomenna, ja sitten voitte olla taas yhdessä."

Jeffin äti halaa Jeffiä ja sanoo hyvästit. Seuraavan parin viikon aikana Jeffin perhe vieraili hänen luonaan. Sitten tuli päivä jolloin hänen siteensä poistettiin. Hänen perheensä oli paikalla katsomassa, miltä hän näyttäisi. Lääkärin poistaessa siteitä Jeffin kasvoilta kaikki nojasivat innoissaan nähdäkseen kasvot. He odottivat kunnes viimeinen side, joka peitti kasvoja oli melkein otettu pois.

"Toivotaan parasta," sanoin tohtori. Hän vetäisi nopeasti siteen pois; paljastaen loputkin Jeffin kasvoista.

Jeffin äiti kiljaisi nähdessään kasvot. Liun ja Jeffin isä tuijotti pelästyneenä hänen kasvojaan.

"Mitä? Mitä kasvoilleni on tapahtunut?" Jeff sanoi. Hän nousi sängystä ja kiirehti vessaan. Hän katsoi peiliin ja näki pelon aiheuttajan. Hänen kasvonsa. Se oli...Se oli kauhea. Hänen huulensa olivat palaneet tumman punaiseksi. Hänen kasvonsa olivat vitivalkoiset ja hänen hiuksensa vaihtelivat mustasta ruskeaan. Hän laski hitaasti kätensä kasvoilleen. Siinä oli nyt outo nahkainen kuori. Hän katsoi perhettään ja sitten takaisin peiliin.

"Jeff," Liu sanoi, "Ei se ole niin paha...."

"Ei paha?" Jeff sanoi, "Se on täydellinen!" Hänen perheensä oli yllättynyt. Jeff alkoi nauraa hallitsemattomasti. Hänen vanhempansa huomasivat hänen vasemman silmänsä ja kätensä nykivän.

"Jeff....Oletko kunnossa?"

"Kunnossa? En ole koskaan ollut näin onnellinen! Katsokaa minua. Nämä kasvot sopivat täydellisesti minulle!" Hän ei voinut lopettaa nauramista. Hän veteli kasvojaan tunnustellen niitä. Katsoen peiliin. Mikä aiheuttaa tämän? No, saatat muistaa kun Jeff tappeli Randyn kanssa jokin hänen päässään napsahti; järki. Nyt jäljellä on vain hullu tappo-kone, jota hänen vanhempansa eivät tienneet.

"Lääkäri," Jeffin äiti sanoi, "Onko minun poikani... kunnossa, tiedäthän. Päästä?"
"Kyllä, tällainen käyttäytyminen on tyypillistä potilaille jotka ovat saaneet suuren annoksen kipulääkettä. Jos hänen käyttäytymisensä ei muutu parissa viikossa, tuo hänet takaisin tänne ja me teetämme hänellä psykologisen testin."

"Kiitos lääkäri." Jeffin äiti meni Jeffin luokse. "Jeff, kultaseni. On aika mennä."

Jeff katsoi pois peilistä, huulillaan yhä se sama hullu hymy. "Okei äiti." äiti otti hänen hartioistaan kiinni ja vei hänet hakemaan vaatteitaan. He lähtivät, tietämättä että se olisi heidän viimeinen elinpäivänsä.

Myöhemmin sinä iltana, Jeffin äiti heräsi ääneen joka tuli vessasta. Se kuulosti siltä kuin joku itkisi. Hän käveli hitaasti katsomaan kuka siellä oli. Kun hän katsoi vessaan ja näki jotain järkyttävää. Jeff oli ottanut veitsen ja veistänyt hymyn poskiinsa asti.

"Jeff, mitä sinä teet?" hänen äitinsä kysyi.

Jeff katsoi hänen äitiään. "En voinut hymyillä kokoaikaa. Se alkoi sattua. Nyt voin hymyillä ikuisesti. Jeffin äiti huomasi hänen silmänsä, mustat ringit ympärillä.

"Jeff, silmäsi!" Hänen silmänsä näyttivät kuin ne eivät olisi kiinni koskaan.

"En voinut nähdä kasvojani. Väsyin siihen että silmäni menivät aina kiinni. Poltin silmäluomeni jotta voisin nähdä itseni aina; uudet kasvoni." Jeffin äiti alkoi hitaasti perääntyä, nähden että hänen poikansa alkoi seota. "Mikä on vikana äiti? Enkö ole kaunis?"

"Kyllä poika," Hän sanoi, "Kyllä olet. Anna minun hakea isä, jotta hänkin voi nähdä kasvosi." Hän juoksi makuuhuoneeseen ja ravisteli Jeffin isää hereille. "Kulta, hae ase me...." Hän lopetti kun näki Jeffin ovella, pidellen veitseä.

"Äiti, valehtelit." Se oli viimeinen asia jonka he kuulivat kun Jeff juoksi veitsi kädessään puukottaen heitä molempia.

Hänen veljensä Liu heräsi ääniin. Kun hän ei hetkeen kuullut mitään, hän sulki vain silmänsä ja yritti nukahtaa uudelleen. Juuri ennenkuin hän nukahti, hän sai oudon tunteen että joku katseli häntä. Hän katsoi ylös ja Jeff peitti hänen suunsa kädellään. Hän hitaasti nosti veitsen iskeäkseen sen Liuhun. Liu kieri yrittäen päästä pois Jeffin otteesta.

"Shhhh," Jeff sanoi, "Nuku vain."

Amityvillen kirous

 Marraskuun 13 päivä, vuonna 1974 Amityvillessä, talossa 112 Ocean Avenue, 24-vuotias Ronald DeFeo murhasi perheensä. DeFeo käytti kivääriä ampuen isänsä, äitinsä, kaksi veljeään ja kaksi sisartaan. Kaikki Ronald DeFeon kuudesta perheenjäsenestä kuolivat. Ronald tappoi heidät näiden nukkuessa, ampuen heitä selkään. Ronald DeFeo myönsi tapot ja sanoi kuulleensa ääniä: " Aina, kun katsoin ympärilleni, ketään ei ollut siellä, joten Jumalan täytyi puhua minulle," hän sanoi.

Uskon, että suurin osa on vähintään kuullut Amityvillen murhista tai jopa nähnyt elokuvan. On ollut uutisia siitä, että Amityvillen murhien ja urbaanien legendojen syntylähde myydään ja ainakin mitä itse etsin netistä, talossa asuisi jonkinlainen uusi perhe. No, kuitenkin, tässä Amityvillen kirouskierteen synty ja kooste murha-illan tapahtumista:

Pikkuyön tunneilla Marraskuun 13 päivä, 1974,  Asiakkaat Henry's Baarissa, Merrick Roadin ja Ocean Avenuen kulmassa Amityvillessä sijaitsevassa tavernassa, juttelivat siemaillen oluitaan ja drinkkejään. Heille, alkuilta vaikutti tyypilliseltä Amityvillessä: rauhalliselta ja tapahtumaköyhältä. Kuitenkin illan loppuun mentäessä, elämä Amityvillessä ei tulisi olemaan enää koskaan samanlaista.

18.30 Ronaldo DeFeo Jr., paikallisten antamalla lempinimellä "Butch", avasi baarin oven ja huusi, "Sinun täytyy auttaa minua! Luulen että äitiäni ja isääni on ammuttu."

Eräs baarissa istuva asiakas Robert "Bobby" Kelske on töistä vapaalla oleva muurari ja Butchin paras ystävä. Bobby ryntäsi ystävänsä luokse, joka oli vajonnut polvilleen. Itkien hysteerisesti, Butch aneli apua, "Bobby, sinun täytyy auttaa minua. Joku ampui äitini ja isäni."

"Oletko varma etteivät he nuku?" Bobby kysyi.

"Kyllä, näin heidät siellä."

"Tule sitten; mennään."

Butch nousi jaloilleen ja kutsui muut baarissa olijat seuraamaan Bobbyä takaisin tämän talolle. Mukaan baarista lähtivät John Altieri, Joey Yeswoit, Al Saxton ja William Scordamaglia, Henry's Baarin omistaja. Kuusi miestä kasaantuivat Butchin 1970 vuosimallia olevaan Buick Electra 225. Butch meni takapenkille ja Bobby lähti ajamaan.

Vaikka DeFeoiden talo oli vain korttelin päässä, Bobby ajoi raivokkaasti. Yksi miehistä käski häntä hidastamaan, mutta Bobby jätti kommentin huomioimatta, saapuen 112 Ocean Avenuelle.

DeFeoiden asunto oli suuri, rönsyinen, 3-kerroksinen talo, joka oli rakennettu 1925. Bobby pysäytti auton ja kiipesi ulos. Kun hän käveli kuistin rappusia ylös, yksi mies huusi "Ole varovainen! Joku saattaa olla siellä!"

Talo oli hiljainen, lukuunottamatta Shaggyn, DeFeoiden lammaskoiran haukuntaa, joka oli sidottu keittiön taka-oven luokse.

Bobby Kelske edellä, viisi miestä ryntäsivät toiseen kerrokseen portaita pitkin. Bobby, säännöllinen vierailija DeFeoiden perheessä, tiesi tarkalleen, missä pää-makuuhuone oli. Kun he pääsivät toiseen kerrokseen, he järkyttyivät kuoleman voimasta.

"En välitä," Bobby huusi ja avasi oven DeFeoiden kotiin.

Bobby pysähtyi pää-makuuhuoneen oven suulle ja laittoi valot päälle. Sängyssä makaa 43 vuotias Ronald Joseph DeFeo Sr. ja hänen vaimonsa 42 vuotias Louise DeFeo. Josephin selän keskellä oleva reikä kertoi että pari ei nukkunut. Sen sijaan Louisen haavat eivät olleet helposti todettavissa.

Bobbyn huomattiin olevan pyörtymäisillään, joten eräs miehistä vei hänet alakertaan perhepotretin ohi, jossa kaikki perheenjäsenet olivat koossa. John Altieri meni tarkistamaan toisen kerroksen ja pohjoisimman makuu-huoneen.

Pukuhuoneessa oli monia patsaita figuureja, jotka kertoivat perheen olevan katolinen. Seuraavassa huoneessa pukuhuonetta vastapäätä oli kahden nuoren pojan ruumiit naamat maahanpäin, aivan kuten heidän vanhemmillaan. Huoneessa oli 9-vuotiaan John DeFeon ja 12-vuotiaan Marc DeFeon ruumiit. Marcin sängyn vieressä oli harmaa pyörätuoli jalkapallo vamman takia.

Kun miehet olivat nähneet tarpeeksi, Joe Yeswoit soitti hätänumeroon.

Talo tunnettiin ennen nimellä 112 Ocean Avenue, mutta se nimettiin uudelleen ja remontoitiin ehkäistäkseen turistien vierailemista siellä. Kuuluisat ikkunat on poistettu ja talo on aivan erilainen kuin murhien aikaan.Talo Toms Riverillä, jota on käytetty kolmessa ensimmäisessä elokuvassa, on muutettu samoista syistä. Vuoden 2005 elokuvan takia talo uudelleen nimettiin 412 Ocean Avenueksi.

Ronald DeFeo

DeFeon perhe

DeFeoiden talo murhien aikaan. Talon nimi oli "high hopes" eli korkeat unelmat.

Oikean elämän paholaislapset? osa 2.

Mary Bell

Mary Bellin äiti Betty oli prostituoitu ja usein poissa kotoa. Betty oli 17 saadessaan ensimmäisen lapsensa Maryn toukokuun 26. vuonna 1957. Isästä ei ole tietoa, mutta Mary uskoi isänsä olevan taparikollinen Billy Bell, joka meni naimisiin Bettyn kanssa Maryn syntymän jälkeen. Sukulaiset uskovat, että Betty oli yrittänyt tappaa Maryn ja lavastaa onnettomuuden useamman kerran hänen ensimmäisinä elinvuosinaan. Mary itse sanoo tulleensa toistuvasti hyväksikäytetyksi, äiti mm. antoi tyttärensä miesten käyttöön 4-vuotiaasta alkaen.

Toukokuun 25. 1968, päivää ennen 11. syntymäpäiväänsä, Mary Bell kuristi 4-vuotiaan Martin Brownin. Ruumis löydettiin asumattomasta talosta. Hänen uskotaan toimineen yksin. Ennen seuraavaa murhaa Mary ja ystävänsä 13-vuotias Norma Joyce Bell (ei sukua) murtautuivat lastentarhaan ja jättivät jälkeensä viestejä, joissa kertoivat olevansa Brownin surman takana. Newcastlen poliisi piti viestejä pilana.

Heinäkuun 31. 1968 kuristettiin 3-vuotias Brian Howe. Hänen ruumiinsa löydettiin vanhalta työmaalta, jossa lapset leikkivät autonromuissa ja rakennusmateriaaleilla. Vatsaan oli viilletty N-kirjaimen, joka myöhemmin oli vielä muunnettu M-kirjaimeksi. Brianilta oli myös leikattu hiuksia ja hänen sukuelimensä oli silvottu.

Tyttöjen, varsinkin Maryn, omituinen käytös kiinnitti poliisin huomion. Mary esimerkiksi seisoi nauraen Howen perheen talon edessä, kun Brianin arkku tuotiin ulos. Koska tytöt olivat niin nuoria ja heidän tarinoissaan ristiriitoja, tapahtumien kulkua ei koskaan täysin selvitetty. Martinin kuolemaa pidettiin aluksi onnettomuutena. Elokuussa hänen kuolemansa yhdistettiin Brianin tapaukseen ja tyttöjä syytettiin taposta. Joulukuussa 1968 Norma todettiin syyttömäksi ja Mary Bell tuomittiin alentuneen syyntakeisuuden vuoksi tapoista. Tuomio oli "at Her Majesty's Pleasure" eli määrittelemättömän ajan pituinen.

Mary Bell vapautettiin vuonna 1980 istuttuaan 12 vuotta. Hänelle ja hänen vuonna 1984 syntyneelle tyttärellensä annettiin uusi identiteetti. Tytär ei tiennyt äitinsä menneisyyttä, ennen kun teini-iässä, kun toimittavat saivat selville uudet henkilöllisyydet. Tyttären identiteettisuoja oli alunperin määrätty päättyväksi kun hän täyttää 18 vuotta, mutta vuonna 2003 Mary Bell voitti oikeudessa ja heille myönnettiin elinikäinen identiteettisuoja. Vuoden 2009 alussa tuli tietoon, että Marystä on tullut isoäiti ja vauvan henkilöllisyys on niin ikään suojattu.

lähde: brann / murha.info

Willie Bosket

 Maaliskuun 19 päivä, 1978, 15-vuotias poika nimeltään Willie Bosket oli metrossa, etsimässä joitakuta ryöstettävää. Hän oli ollut ulkona ja sisällä tuomioistuimesta useita kertoja 9-vuotiaasta lähtien. Hänelle kerrottiin, että rakastava pari aikoi adoptoida hänet kasvatti-lapseksi, siksi aikaa kun hänen oma isänsä oli vankilassa ja äidillä oli rankkaa hänen kanssaan. Koska valtio tarvitsi aikaa adoptiopapereiden käsittelemiseen, Willie vaelteli ympäriinsä.

Eräänä iltana, hän löysi 380 dollaria (noin 300 euroa) nukkuvan matkustajan lompakosta metrossa ja hän käytti sen aseen ostamiseen Charlesilta, mieheltä, joka asui hänen äitinsä luona Harlemissa. Charles sanoi hänelle, että aseen käyttäminen kaduilla antaisi Willielle arvostusta. Charles myi hänelle aseen 65 dollarilla (noin 51 eurolla). Willie osti kotelon aseelle ja kiinnitti sen jalkaansa. Sen pitäminen sai hänet tuntemaan olonsa voimakkaaksi.

17.30 sunnuntai-iltapäivänä, Willie oli junassa erään toisen matkustajan kanssa. Matkustaja, joka oli keski-ikäinen mies ja jolla oli kädessään kultainen digitaali-kello, nukkui. Willie potkaisi häntä, ei saanut vastausta ja alkoi ottamaan kelloa pois miehen kädestä. Hän huomasi että miehellä oli pinkit aurinkolasit, joka muistutti Willietä asianajajasta nuoriso-vankeudessa jota hän oli halveksinut. Se raivostutti hänet. Mies avasi yllättäen silmänsä ja Willie tarttui aseeseensa ja ampui miestä läpi aurinkolasien oikeaan silmään, lävistäen tämän aivot. Silloin matkustaja nosti kätensä antautumisen merkiksi ja huusi. Willie panikoi, ettei mies saata kuolla, joten hän ampui uudestaan ohimoon. Mies kaatui seinää vasten ja valui lattialle. Kun juna pysähtyi sen viimeiselle pysäkille, lähelle Yankeen stadiumia, Willie otti uhrinsa kellon, löysi 15 dollaria ( noin 12 euroa) tämän housujen taskusta, otti sormuksen, jonka hän myi matkalla kotiinsa 20 dollarilla (noin 16 euroa).

Ammuskelun uhriksi tunnistettiin 44-vuotias Noel Perez, joka työskenteli sairaalassa ja asui yksin. Paperit kertoivat ammunnan olleen satunnainen ilman ilmenevää motiivia. Syyllistä oli hankala löytää. Willielle kuolettava yhteenotto oli hänen kohtalonsa. Hän eli suurimman osan elämästään hetkessä, elämän vietävänä. Outoa oli, ettei kukaan nähnyt häntä. Hän jopa kertoi siskolleen mitä hän oli tehnyt, ilman että sillä oli mitään välittömiä seuraamuksia. Hän oli päässyt pälkähästä ja luuli ettei ihmisen tappaminen ole iso asia. Nyt hän oli "paha", yhtä paha kuin oli kaikille kertonut olevansa jonakin päivänä.

Willielle määrättiin nuorisosanktiosta maksimirangaistus. Hän olisi 21 vuotta, kun hän vapautuisi.

Oikean elämän paholaislapset? osa 1.

Joshua Phillips

 Maddie Clifton

Marraskuun 3 päivä, vuonna 1998. 8-vuotias Maddie Clifton katosi Jacksonvillessä, Floridassa. Kun hänet ilmoitettiin kadonneeksi, poliisi alkoi etsiä häntä aloittaen haastattelemalla naapureita. Melkein välittömästi, heillä oli epäilty mielessään. Naapuri oli pidätetty ja tuomittu yli 15 vuotta aijemmin kahdesta seksuaalisesta pahoinpitelystä; kuitenkin kummassakin tapauksessa syytteet kumottiin.

Kuten selvisi, he epäilivät väärää miestä, mutta tytön murhaaja oli todellakin naapuri. Sadat ihmiset ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi etsimään Maddietä, haravoiden metsiä ja roskalavoja naapurin lähistössä. Etsinnät loppuivat viikko sen jälikeen kun hän katosi, mutta vapaaehtoiset eivät löytäneet Maddien ruumista. Löytäjä oli Melissa Phillips, 14-vuotiaan Joshua Phillipsin äiti. Hän luuli poikansa vesisängyn vuotavan, hän tarkisti sen, ja löysi Maddie Cliftonin ruumiin piilotettuna sängyn alle. Hän juoksi ulos talosta ja meni välittömästi poliisin puheille.

Joshua Phillips oli koulussa kun löytö tehtiin ja poliisi pidätti hänet. Kaikki olivat shokissa. 14-vuotiaalla pojalla ei ollut väkivaltaista historia ja kukaan ei halunnut uskoa että hän olisi ollut murhan tekijä, mutta hän oli. Joshua myönsi poliisille että hän oli murhannut tytön, mutta se alkoi vahingosta, hän sanoi. Joshua väitti että he olivat leikkineet yhdessä, ja hän joutui paniikkiin kun oli osunut vahingossa Maddieta päähän pesäpallolla. Hän kantoi tytön taloon, vei makuuhuoneeseensa ja laittoi hänet lattialle, missä hän alkoi ääntelemään ja itkemään. Hän sanoi pelänneensä isänsä reaktiota jos hän olisi löytänyt Maddien talosta. Hän oli peloissaan, ja ei halunnut joutua ongelmiin tytön satuttamisesta, joten paniikissa, hän löi tyttöä pesäpallomailalla, ja puukotti häntä lopettaakseen tämän kiljumisen ja itkemisen. Poliisi löysi mailan ja puukon joita oli käytetty vahingoittamiseen. Sitten hän piilotti tytön ruumiin sänkynsä alle. 

Kun Joshualta kysyttiin vuosia myöhemmin, miten hän olisi pystynyt jatkamaan elämäänsä tytön ruumis piilotettuna makuuhuoneeseen, hän sanoi että hän jopa päätti, ettei huomioi ruumista mitenkään. Hän oli kielteinen, hän ei pystynyt uskomaan sen olemassaoloon, joten hän eli fantasia-maailmassa, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kun häneltä kysyttiin miksi tämä tapahtui, Joshua sanoi ettei hän oikeastaan tiedä, ei edes tänäpäivänä. Hän sanoi, että jos hän voisi palata ajassa taaksepäin, hän tekisi niin.

Joshua 24-vuotiaana, 10 vuotta murhan jälkeen. 

Robert Thompson ja Jon Venables

2-vuotias James Bulger ja toinen pojista

Marraskuun 24 päivä 1993, 10-vuotiaista Jon Venablesta ja Robert Thompsonista tuli nuorimmat murhasta tuomitut Englannin historiassa. Todiste New Strandin ostoskeskuksesta, päiväykseltä Helmikuun 12, 1993 näytti Thompsonin ja Venablesin johdattavan James Bulgerin pois ostoskeskuksesta. Pojat veivät Jamesin Leedsiin ja Liverpoolin kanaalille, johdattivat hänet rautatien kiskoille Walton & Anfield rautatieaseman lähelle ja hakkasivat tämän kuoliaaksi. Pojat tuomittiin Jamesin murhasta 20 Helmikuuta, 1993 ja määrättiin pidätettäväksi oikeuden käsittelyyn asti. Tunnustuksen aikana, kun seksuaalisen hyökkäyksen juttu tuli esille, Jon meni isänsä luokse ja itki "luulet että tiedän, mutten tiedä". Robert sanoi kerran, "Jos haluaisin tappaa lapsen, tappaisin omani, enkö?".

Jon Venables ja  Robert Thompson

Ed Gein

Kokonimeltään Edward 'Eddie' Theodore Gein tunnettiin sadistisena murhaajana. Hän myös ryösti hautoja. Eddie asui Wisconsinilaisessa pikkukylässä. Hänestä muistettavan ja julman tekee se, että murhattuaan ihmisiä, hän valmisti niistä vaatteita, astioita ja huonekaluja. Eddien isä oli alkoholisti ja pahoinpiteli perhettä alituiseen. Äiti taas oli uskonnollisempaa sorttia ja kaikki seksuaalisuuteen liittyvä oli kielletty heidän talossaan. Edward kasvoi ujoksi ja hiljaiseksi lapseksi, joka ei saanut ystäviä koulussa. Äiti oli jostain syystä kieltänyt Eddietä puhumaan ihmisille. Hän kertoi Edwardille kaikkien naisten olevan huoria ja pakotti perheensä muuttamaan kylästä metsän keskelle maatilalle. Eddien isän ja veljen kuoltua tuntemattomasti, äiti oli Edwardin ainut ystävä. Heillä oli ns. viha-rakkaus-suhde. 

 Edwardin äiti kuoli lopulta 39-vuotiaana aivoinfraktiin ja Eddie masentui vakavasti, koska äiti oli ollut hänen elämänsä jo pitkän aikaa, koska asui tämän kanssa kahdestaan, eikä juurikaan tavannut ketään ulkopuolista, saatikka puhunut muille kuin äidilleen. Edwardilla alkoi olla skitsofreniaan ja aistiharhoihin viittaavia oireita. Hän kuuli, näki ja haistoi asioita, mitä ei oikeasti ollut. Äidin kuolema oli järkyttänyt Edwardin mieltä niin paljon, että hän alkoi olla psykoottinen. Hän myös alkoi keräillä kaikenlaista romua taloonsa. Käytössä hänellä olivat vain keittiö ja yksi huone. Muut huoneet olivat täynnä roskaa ja likaa.

Edward alkoi olla kiinnostunut trans-sukupuolisuudesta ja kaivoi haudoista naisten ruumita ylös ja teki mm. kasvonaamioita naisten kasvoista ja housut naisten säärinahoista. Eddie murhasi naisiaan ja vei heidät silvottavaksi kotikartanolleen. 

Eddie jäi lopulta kiinni, kun oli vitsaillut erään naisen ruumiin olevan hänen talossaan. Poliisit ottivat miehen poliisikuulusteluihin ja Eddie sanoi jonkun yrittävän lavastaa hänet murhaajaksi, vaikka murhasta ei silloin vielä ollut puhettakaan. Hänet vangittiin ja myöhemmin todettiin mielisairaaksi ja hän kuoli 77-vuotiaana sydänpysähdykseen laitoksessa.

Hänen hautansa sijaitsee Plainfieldin hautausmaalla, äitinsä vieressä. 

Edward Gein teki astioita murhaamiensa ihmisten pääkalloista.

  

Edwardin talo.

 Järkyttävä näky odotti poliiseja Edward Geinin talossa. Ylösalaisin ripustettu ruumis roikku päättömänä ja sukupuolielimettömänä katosta.

Edward Geinin teoista on otettu mallia Teksasin moottorisahamurhaaja ja Psyko - elokuvissa.