Japanilaisia urbaanilegendoja

Tominon Helvetti
Tämä suosittu japanilainen legenda on runosta nimeltä "Tomino's Hell". Sanotaan, ettei runoa saisi lukea ääneen koskaan. Runon on kirjoittanut Yomota Inuhiko ja se on kirjassa nimeltä "The Heart Is Like A Rolling Stone". Se ilmestyi myös Saizo Yason runokokoelmassa vuonna 1919. Ei ole varmuutta siitä, miten runoon liittyvät uskomukset saivat alkunsa, mutta varoitus "Jos luet tämän runon ääneen, kauheita asioita tapahtuu." antaa sellaisen vaikutelman, että runon yhteyteen olisi liitetty jonkinlainen kirous.

Runoon liittyvä tarina oli aikoinaan todella suosittu 2ch -nimisellä foorumilla, jonne ihmiset lähettivät kuvia ja videoita runoon littyen. He halusivat näyttää rohkeutensa muille ja lukea runoa ääneen. Jotkut käyttäjät kertoivat, ettei mitään ollut tapahtunut. Toisaalta taas monet eivät koskaan palanneet foorumille kertomaan tuloksista. Jos aijot lukea runon ääneen, lue se mieluummin japaniksi kuin englanniksi.

Pääset lukemaan runon TÄSTÄ.

Inunakin kylä

Inunakin kylä on täysin eristäytynyt muista Japanin kylistä ja kaupungeista. Edes paikalliset eivät löydä paikkaa helposti, joka saa useat epäilemään, onko kylää edes olemassa. Kerrotaan, että kylän ulkopuolella on kyltti jossa lukee "Japanin perustuslaki ei ole voimassa täällä". Sanotaan myös, että kylän asukkaat harjoittavat päivittäin kannibalismia ja insestiä, sekä tappavat ihmisiä. Jostain syystä elektroniset laitteet eivät toimi ollenkaan alueella ja monet ihmiset, jotka ovat matkustaneet tutkimaan kylää eivät ole koskaan palanneet takaisin.

Matsuen linna

Hitobashira

Hitobashira tarkoittaa "ihmispylvästä". Tämä kyseinen legenda sai alkunsa muinaisessa Japanissa. Ihmiset uskoivat, että jumalille täytyi tehdä uhrauksia, jotta heidän rakennuksensa pysyisivät vankkoina. Uskottiin myös, että jumalat alkaisivat suojelemaan rakennuksia, joiden puolesta uhraukset oli tehty. Mutta mitä nämä uhraukset sitten olivat? Ihmiset muun muassa muurasivat elävältä uhreja rakennusten rakenteisiin ja pylväisiin. Nämä väkivaltaiset kuolemat johtivat siihen, että viattomien uhrien sielut jäivät sidoksiin paikkoihin, joiden vuoksi nämä oli uhrattu.

Yksi kuuluisimmasta tarinoista liittyen kyseiseen legendaan kertoo Matsuen linnasta, joka rakennettiin 1600-luvun alussa. Paikallisten mukaan linnan kiviseinämä romahti useaan otteeseen rakennusvaiheessa. Rakennusmiehet uskoivat, että ihmispylväs auttaisi asiaa ja he päättivät mennä etsimään sopivaa henkilöä paikallisilta Bon-festivaaleilta. He valitsivat nuoren ja kauniin naisen, kaappasivat hänet ja sulkivat seinän sisälle. Tämän jälkeen he kykenivät saamaan rakennuksen valmiiksi ilman seinän romahtamista. Sanotaan, että naisen levoton sielu jäi vaeltamaan linnassa sen valmistumisen jälkeen.

Okiku-nukke

Kerrotaan, että 17-vuotias poika nimeltä Eikichi Suzuki osti nuken vuonna 1918. Hän oli ollut kiertelemässä tunnetun ostoskadun, Tanuki-kojin liikkeitä ja päättänyt ostaa nuken 2-vuotiaalle sisarelleen Okikulle. Tyttö rakasti nukkeaan ja leikki sillä päivittäin, mutta yllättäen seuraavana vuonna hän sairastui ja kuoli. Perhe asetti nuken talon alttarille ja rukoili Okikun puolesta jokainen päivä.

Vain muutama kuukausi myöhemmin outoja asioita alkoi tapahtumaan. Nuken hiukset alkoivat kasvamaan ja useat kertovat, että nukke saattoi liikkua itsestään silloin tällöin. Ihmiset väittivät, että Okikun henki oli riivannut nuken. Nukke nimettiin Okikuksi tytön mukaan.

Suzukin perhe muutti Sakhaliin ja he päättivät lahjoittaa Nuken Mannenjiin. Sitä on säilytetty Mannenjin temppelissä Japanissa vuodesta 1938 lähtien. Hiusten kasvulle ei ole löytynyt selitystä ja temppelin mukaan nuken hiukset leikataan säännöllisesti. Eräs tutkija jopa kertoi, että nuken hiukset ovat tismalleen samanlaiset kuin lapsilla.

Jinmenken

Jinmenken on jälleen yksi legenda Japanista, joka on liikkunut ihmisten keskuudessa vuosisatoja. Jinmenkenit ovat yksinkertaisesti sanottuna koiria, joilla on ihmisen kasvot ja niiden kerrotaan osaavan puhua.

Ne, jotka ovat väittäneet nähneensä kyseisen olennon kertovat, että se näyttää kaukaa katsottuna tavalliselta koiralta, mutta läheltä katsottuna sillä on ihmisen kasvot. Jinmenkenit eivät ole ystävällisiä, sillä niiden sanotaan joko solvaavan tai hätistävän ihmisiä pois luoltaan puhuessaan.

Erään tarinan mukaan ravintolan kokki oli viemässä roskia ravintolan takapihalla sijaitsevaan roskakoriin. Hän huomasi, että kulkukoira oli penkomassa ruuantähteitä, jotka oli aiemmin viety sinne. Hän yritti ajaa koiran pois, mutta koira vain katsoi miestä ihmisen kasvoillaan ja tokaisi "Jätä minut rauhaan."

Jinmenkenien näkemisen uskotaan ennustavan pahaa ja niitä syytetään usein onnettomuuksista ja katastrofeista. Jotkut legendat kertovat, että Jinmenkenit ovat liikenne-onnettomuuksien uhrien henkiä, jotka ovat uudelleensyntyneet koirina. Toisten mukaan taas nämä kyseiset oliot ovat pahojen henkien riivaamia. Villeimmissä tarinoissa Jinmenkenit ovat ihmisen ja koiran risteytymiä, jotka luotiin biologisessa kokeessa. Ne kuitenkin onnistuivat pakenemaan laboratorioista ja vaeltavat nyt pitkin Japanin katuja.

10 kuuluisaa haamukuvaa

10. Lordi Combermeren haamu
Tämän valokuvan Combermeren luostarin kirjastosta otti Sybell Corbet vuonna 1891. Miehen hahmo istuu tuolissa vasemmalla. Hänen päänsä, oikea kätensä ja ylävartalonsa pystyy selvästi erottamaan kuvasta. Sanotaan että mies on Lordi Combermeren haamu.

Toinen varakreivi Lordi Combermere kuoli 1891, kun hän jäi yhden Lontoon ensimmäisen moottorilla toimivan taksin alle. Kun Sybell Corbet otti ylläolevaa kuvaa, Lordi Combermeren hautajaiset olivat meneillään 4 kilometrin päässä kirjastosta.

9. Toys R Us -haamu

Tämä infrapunakuva on otettu paranormaali-tutkimuksen aikana Toys R´ Us:in lelukaupassa Sunnyvalessa, Kaliforniassa. Mies, joka nojaa hyllyä vasten ei kuulunut tuktkimusryhmään. Muissa kuvissa kyseinen mies ei näyttäytynyt.

8. Piilossa oleva Cowboy

Vuonna 1996 Ike Clanton (pukeutuneena cowboy-asuun) halusi ystävänsä ottavan kuvan hänestä kun hän seisoi Boothillin hautuumaalla kuuluisassa Tombstonen kaupungissa Arizonassa. Kun Clanton näki kuvan, hän huomasi miehen taustalla joka ei ollut siellä kuvan ottamishetkellä.

Clanton kiinnostui tästä ja yritti kuvata saman tilanteen uudelleen ystävänsä kanssa, joka meni seisomaan taustalle. He huomasivat että taustalla olijan jalkojen täytyisi näkyä kuvassa, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut alkuperäisessä otoksessa. Kuva on vielä nykyäänkin mysteeri.

7. Nuori tyttö ikkunassa

Kuvan otti Tony O'Rahilly Wem Town Hallissa Shropshiressa, Englannissa kun halli oli tulessa. Rakennuksessa ei ollut ketään, vaikka tässä kuvassa nuori tyttö on ikkunan luona. Kuvaa tutki tohtori Vernon Harrison, Royal Photographic Societyn edellinen presidentti. Harrison arveli ettei kuvaa oltu käsitelty ja oli siten aito.

Vuonna 1677, nuori tyttö nimeltään Jane Churn sytytti vahingossa olkikaton tuleen kynttilällä. Monet kylän vanhoista puutaloista paloivat samalla. Useat ihmiset uskovat että hänen haamunsa on kummitellut alueella siitä lähtien ja todistajat väittävät nähneensä hänet monissa tulipaloihin liittyvissä tapaturmissa vuosien saatossa. Kuvassa esiintyvä haamu on hänen, jos on puheisiin uskominen.

6. Corroboree Rockin henki

Kuvan otti Reverend R.S. Blance Corroboree Rockin lähistössä, Australiassa vuonna 1959. Tässä kuuluisassa kuvassa näkyy nainen joka pitelee käsiään kasvojaan vasten ja tuijottaa kaukaisuuteen.

5. Bachelor's Groven Madonna

Kuva on otettu elokuun 10. päivä vuonna 1991 Ghost Research Societyn paranormaaleiden tukimusten aikana Grove Cemeteryllä, joka on lähellä Midlothianin esikaupunkialuetta Illinoisissa.

4. Freddy Jackson

Yläpuolella on Royal Air Forcen laivueen tavallien ryhmäkuva, mutta kuvan ottamisen jälkeen tajuttiin ettei kyseessä ollut mikään tavallinen kuva. Yhden miehen takana seisoi kaksi päivää kuvan ottamista ennen menehtynyt Freddy Jackson.

Jackson oli  Royal Air Forcen mekaanikko ja palveli H.M.S. Daedalusissa. Hän oli ollut työskentelemässä ja kuoli tapaturmassa joka liittyi lentokoneen potkuriin. Jackson ei antanut kuolemansa haitata vaan näyttäytyi ryhmäkuvassa kaksi päivää myöhemmin. Useat miehistä vahvistivat että kuvan taustalla olevat kasvot kuuluivat Jacksonille.

3. Takapenkin nainen

Tämä kuuluisan haamukuvan on ottanut vuonna 1959 Mable Chinnery. Kun Mable oli vieraillut äidinsä haudalla, hän kääntyi ottamaan kuvan miehestään joka odotti autossa. Mable ei odottanut näkevänsä kuollutta äitiään takapenkillä.

2. Portaikon haamu

Kuvan otti vuonna 1966 Ralph Hardy National Maritimen museon Queen's Housessa, Englannissa. Hardy, eläkkeellä oleva pappismies, aikoi ottaa kuvan ainoastaan vaikuttavasta portaikosta, mutta sai kuvaansa myös kaapuun pukeutuneen hahmon joka käveli portaita pitkin.

Asiantuntijat tutkivat alkuperäistä negatiiviä, ja vakuuttuivat että kuvaa ei ollut käsitelty. Ihmiset ovat kertoneet nähneensä selittämättömiä hahmoja ja kuulleet askelia portaikosta vuosia aikaisemmin ja myöhemmin kuvan ottamisen jälkeen.

1. The Brown Lady

Raynham Hallin Brown Lady, kummittelee toistuvasti taloa Nortfolkissa, Englannissa. Tämä on maan kuuluisin kummitus, pääasiassa sen takia että "Brown Lady" on saatu filmille. Kuvan ottivat Country Life -lehden kuvaajat, jotka olivat Raynham Hallissa kuvaamassa portaikkoa.

Lalaurien kummitustalo

Lalaurien kummitustalon historia on ehkäpä yksi New Orleansin parhaiten tunnetuista kummitustarinoista.  150 vuoden ajan, läpi useiden sukupolvien, Lalaurien talon on sanottu olevan Ranskan korttelin pelottavin ja kauhein paikka. Taloon liittyy julmia tapahtumia ja orjuutta.

Alunperin kummitustarinat talosta sijoittuvat vuodesta 1832 eteenpäin, kun Tohtori Louis Lalaurie ja hänen vaimonsa Delphine, muuttivat kartanoonsa Ranskan kortteliin. He tulivat maineikkaiksi sosiaalisista suhteistaan ja heitä kunnioitettiin heidän varakkuudestaan ja merkittävyydestään. Rouva LaLaurie tuli tunnetuksi vaikutusvaltaisimpana Ranskalais-Creolelisena naisena kaupungissa, pitäen pystyssä perheen liikeasioita ja olemalla tyyli-tietoinen. Hänen tyttärensä kuuluivat hienoiten puettujen tyttöjen joukkoon New Orleanissa. Niille jotka olivat tarpeeksi onnekkaita elämään elämäänsä kadulla 1140 Royal Street, hämmästyivät siitä miten hieno talo oli; kolmikerroksinen kartano, jokseenkin yksinkertaistettu ulkokuori, oli sisältä täysin erilainen; sadoittain kynttilöitä ja kynttelikköjä. Vieraita tuli Euroopasta ja Kiinasta asti tanssimaan ja lepäämään. Rouva Lalaurie laskettiin yhdeksi viisaimmista ja kauneimmista naisista kaupungissa. Ne, jotka ansaitsivat edes pienen osan hänen huomiostaan eivät voineet lakata puhumasta hänestä. Vieraat heidän talossaan saivat yleellistä kohtelua ja kaikki heidän tarpeensa täytettiin. Mutta tämä oli se puoli Rouva Lalauriesta jonka hänen ystävänsä ja ihailijansa näkivät. Oli myös toinen puoli. Se oli julma, kylmäverinen ja hullu, jota jotkut vain epäilivät, jotkut tiesivät faktana. Taloa hoiti kymmeniä orjia, joita Rouva kohteli hirveästi. Hän piti kokkiaan kahlittuna keittiön takkaan jossa monet illalliset valmistettiin. Monia kohdeltiin jopa kauheammin. Täytyy muistaa, että noina päivinä orjia pidettiin alempi-arvoisina kuin eläimiä. Tietenkään tämä ei selitä orjien kauheaa kohtelua, mutta muistuttaa siitä, kuinka kauheaa Rouvan kohtelu oli. Royal Streetillä asuvat Rouvan naapurit alkoivat ensimmäisenä epäilemään että kaikki ei ollut kohdallaan Lalaurien talossa. Käytiin vaiettuja keskusteluja siitä, kuinka hänen orjansa vaihtuivat nopeasti. Hovineidit saatettiin korvata ilman minkäänlaista selitystä ja tallirenki saattoi vain kadota.  Sitten, eräänä päivänä naapuri kuuli kiivetessään omia portaitaan ylös kiljuntaa ja näki Rouva Lalaurien jahtaamassa pientä tyttöä, Rouvan henkilökohtaista palvelijaa, ruoska kädessään. Hän ajoi tytön talon katolle, josta tyttö hyppäsi alas kuolemaan. Naapuri näki myöhemmin pienen orjatytön haudattavana matalaan hautaan sypressipuun juurelle. Laki, joka kielsi julman kohtelun orjia vastaan oli yhä voimassa New Orleansissa ja viranomaiset jotka tutkivat naapurin väitteitä takavarikoivat LaLaurien orjia ja myivät ne huutokaupassa. Valitettavaa heille, Rouva Lalaurie houkutteli jotkin sukulaisistaan ostamaan orjat ja myymään ne salaisesti takaisin hänelle. Tarinat jatkuivat orjien huonoista kohteluista ja jopa Rouvan ystävät juoruilivat. Juhlakutsuja peruttiin, päivälliskutsuihin ei tultu ja perhe oli pian kaikkien välttelyn kohde. Viimeinkin, huhtikuussa 1834, kaikki epäilyt Madame Lalauriesta vahvistettiin... Kauhea tulipalo syttyi Lalaurien keittiössä. Legenda kertoo että kokki sytytti sen, sillä hän ei kestänyt enää kidutusta. Huolimatta siitä miten palo oli saanut alkunsa, se levisi ympäri taloa. Kun palo saatiin hallintaan, palomiehet löysivät ullakolle vievän teljetyn oven, jonka takana olivat Lalaurien kauheat salaisuudet. He löysivät sieltä yli kymmenen  huonokuntoista orjaa köytettynä seinään. Siellä oli sekä naisia että miehiä... Jotkut oli remmitetty operaatiopöydille, jotkut oli laitettu häkkiin kuin koirat. Ihmisten ruumiinosia oli ympäriinsä ja vateja jotka olivat täynnä päitä ja suolia. Huoneesta löytyi myös kokoelma ruoskia ja mailoja. Se oli kauheampaa kuin mikään mitä ihminen voisi ajatella. Lehdessä The New Orleans Bee kerrottiin että kaikki uhrit olivat alastomia ja ne jotka eivät olleet pöydällä roikkuivat seinästä. Joidenkin naisten vatsat oli aukaistu ja suolet oli kiedottu heidän lantionsa ympärille. Yhden naisen suu oli täytetty eläimen ulosteella ja huulet oli tikattu yhteen. Miehet olivat jopa kauheammassa tilassa. Kynnet oli revitty irti, silmät puhkottu ja sukupuolielimet katkaistu. Yksi mies roikkui kahleista ja hänen päänsä sisälle poratussa reijässä oli keppi. Sitä oli käytetty hänen aivojensa "sekoittamiseen". Kidutukset oli suunniteltu niin, etteivät ne tuottaisi nopeaa kuolemaa. Suut oli tikattu kiinni ja kädet oli ommeltu kehoon. Jotkut olivat kuitenkin olleet jo kauan kuolleina. Toiset olivat tajuttomia ja jotkut vain itkivät kivusta, rukoillen että heidät päästettäisiin tuskistaan. Palomiehet alkoivat voida pahoin ja kävivät hakemassa lähimmän sairaalan lääkäreitä apuun. On epäselvää kuinka monta orjaa tarkalleen löytyi Madame Lalaurien "kidutuskammiosta", mutta vain pieni osa heistä oli elossa.. Esimerkiksi nainen jonka kädet ja jalat oli poistettu ja toinen joka oli pakotettu menemään pieneen häkkiin ja hänen aijemmin murtuneet luunsa olivat asettuneet outoihin asentoihin. Kauheat raportit Lalaurien talosta olivat hirveimpiä asioita mitä kaupunki tai maailma oli koskaan levittänyt ihmisille. Uskottiin että Madame Lalaurie oli ainut vastuullinen näistä kauheista hirmuteoista, mutta hänen miehensä tiesi vaimonsa teoista tekemättä asialle mitään. Kiihkoisat sanat levisivät New Orleansin läpi ja pian väkijoukko keräytyi talon ulkopuolelle, haluten kostoa Lalaurielle ja kantaen hirttoköysiä mukanaan. Yhtäkkiä, portit aukesivat ja hevosvaunut tulivat talon pihalta ja katosivat väkijoukkoon. Madame Lalaurieta ja hänen perhettään ei nähty enää koskaan. Juorut kuitenkin yhä liikkuivat.. jotkut sanoivat että he olivat menneet Ranskaan ja toiset väittivät että he asuivat Lake Ponchatrainin pohjois-rannalla metsän keskellä. Jotkut juoruista kertoivat että perhe oli mennyt yhteen New Orleansin pienistä kylistä, missä ystävät ja sukulaiset suojelivat heitä. Olisiko tämä totta? Jos niin olisivatko Madame Lalaurien hirveät teot "tarttuneet" hänen entiseen taloonsa Ranskan korttelissa? Mitä Lalaurien perheeseen tulee, ei ole yhtään kirjallista tietoa että mitään syytteitä olisi koskaan nostettu Madame Lalaurieta vastaan tai mitään mainintaa että häntä olisi enää koskaan nähty New Orleansissa tai hänen hienossa talossaan. Tietenkään samaa ei voi sanoa hänen uhreistaan... Kummitustarinat 1140 Royal Streetista alkoivat melkeinpä välittömästi kun Lalaurien perhe jätti talonsa. Kun kuolleet orjat oli poistettu talosta, se joutui ihmisten ilkivallan kohteeksi. Talo pysyi autiona useita vuosia kunnes se rappeutui raunioiksi. Monet ihmiset väittivät kuulevansa tuskan kiljuntaa tyhjästä talosta öisin ja näkivät orjien haamuja kävelemässä parvekkeella ja talon pihalla. Jotkut tarinat jopa väittivät että kodittomat jotka olivat menneet taloon etsiessään suojaa, eivät koskaan palanneet takaisin. Talo laitettiin myyntiin vuonna 1837 ja sen osti mies joka piti sitä vain kolme kuukautta. Hän kertoi kuulleensa outoja ääniä, itkemistä ja valittamista yöllä ja pian sen jälkeen hylkäsi paikan. Hän yritti vuokrata huoneita lyhyen aikaa, mutta vuokralaiset pysyivät niissä vain pari päivää. Lopulta hän luovutti ja talo oli jälleen autio. Siviilisodan jälkeen, tyhjä Lalaurien talo kunnostettiin yläkouluksi "alemman kastin tytöille", mutta 1974,  valkoihoiset pakottivat mustat lapset jättämään koulun. Vähän myöhemmin, rotuerottelijat  tekivät koulusta pelkästään tummaihoisten lasten koulun. Sitä kesti yhden vuoden. Vuonna 1882, talosta tuli jälleen New Orleansin hienostokorttelin keskipiste kun englantilainen opettaja muutti sen "musiikkiopistoksi ja hienon tanssin kouluksi". Kaikki meni jonkin aikaa juuri niinkuin oli suunniteltukin kun hyvin tunnettu opettaja  houkutteli oppilaita hienoimmista paikallisista perheistä opiskelemaan kouluunsa... mutta sitten asiat saivat kauhean päätöksen. Paikallinen lehti alkoi ilmeisesti nostaa syytteitä jutuissaan opettajaa kohtaan, väittäen että opettaja oli ollut säädytön tyttö-oppilaitaan kohtaan juuri ennenkuin koulussa piti olla suuri sosiaalinen tapahtuma. Oppilaat ja vieraat alkoivat vältellä paikkaa ja koulu suljettiin seuraavana päivänä. Pari vuotta myöhemmin outo tapahtumaketju otti sijan talossa ja siitä tuli juorujen kohde, jotka viittasivat Jules Vignien kuolemaan, New Orleansin varakkaan perheen outoon jäseneen. Vignie asui salaisesti talossa 1880 luvun loppupuoliskosta lähtien kunnes hän kuoli 1892. Hänet löydettiin kuolleena talosta riekaleisesta sängystä. Hän oli ilmeisesti halunnut elää vähävaraisena,  sillä muissa huoneissa oli antiikkia ja aarteita, mutta hän oli valinnut kaikista huonokuntoisimman huoneen itselleen. Hänen ruumiinsa läheltä löydettiin säkki joka sisälsi useita satoja dollareita ja maton alle piilotettuna löydettiin useita tuhansia dollareita. Tapahtumista oli kulunut jonkin aikaa kunnes juorut alkoivat jälleen kiertää viitaten talossa piilossa olevaan aarteeseen.. mutta vain harvat uskalsivat mennä etsimään sitä. Talo oli jälleen hylättynä 1890 luvun loppupuolelle saakka. Tällöin maahanmuuttajien aalto pyyhkäisi läpi Amerikan ja monet italialaiset muuttivat asumaan New Orleansiin. Vuokraisännät ostivat nopeasti hylättyjä rakennuksia muuttakseen ne halvaksi asutukseksi näille maahanmuuttajille. Lalaurien asunto muutettiin tällaiseksi.. ja monille maahanmuuttajille edes alhainen vuokra ei ollut tarpeeksi jotta he olisivat jääneet asumaan sinne. Siihen aikaan kun talo oli asuintalona, useat oudot tapahtumat ottivat paikkansa siellä. Niiden joukossa oli kohtaaminen asukkaan ja alastoman mustan kahlitun miehen välillä, joka hyökkäsi tämän kimppuun. Musta mies katosi äkillisesti. Toiset väittivät että heidän eläimiään tapettiin talossa, lasten kimppuun hyökkäsi aave piiskan kanssa, oudot kuolinliinoihin käärityt hahmot ilmestyivät, nuori äiti löysi hienoon iltapukuun pukeutuneen naisen nojaamassa lapsensa kehtoa vasten ja huudot, valitukset ja itkut joita kuultiin yöllä. Ei ollut koskaan helppoa pitää asukkaita talossa ja lopulta kun sana tapahtumista levisi, talo hylättiin jälleen kerran. Talosta tuli myöhemmin baari ja sitten sisustusliike.  Baari hyötyi talon aavemaisesta historiasta ja sen nimi olikin "Haunted Saloon". Omistaja tiesi monista rakennuksen kummitustarinoista ja huomioi jokaisen oudon asian joka tapahtui asiakkaille. Sisustusliike ei pärjännyt yhtä hyvin entisessä Lalaurien talossa. Ensimmäiseksi omistaja epäili ilkivallantekijöitä, kun hänen kauppatavaroitaan rikottiin ja sotkettiin. Ne olivat jonkinlaisen tumman, haisevan nesteen peitossa. Hän viimein päätti olla hereillä yhden yön haulikko kainalossaan jos ilkivallantekijät palaisivat. Kun aamu koitti, huonekaluja oli jälleen sotkettu vaikka kukaan, ei ainakaan ihminen, ollut astunut rakennukseen. Omistaja sulki paikan. Tänä päivänä talo on remontoitu ja uudistettu ja se on luksusasunto niille, joilla on varaa siihen. Ilmeisesti asukkaat on nykyään helpompi pitää talossa kuin sata vuotta sitten. Onko Lalaurien talossa yhä kummituksia? Se ei ole varmaa, mutta täytyy miettiä voivatko henget jotka ovat käyneet läpi niin kauhean tradegian koskaan levätä? Pari vuotta sitten talon omistajat olivat remontoinnin puolessavälissä kun he löysivät piilossa olleen hätiköidysti tehdyn hautausmaan takapihalta puisen oven alapuolelta. Luurangot oli heitetty maahan ja kun tätä tapausta tutkittiin, huomattiin niiden olevan melko "tuoreita". He uskoivat että se oli Madame Lalaurien oma hautausmaa. Hän oli poistanut pari osaa lattiasta ja haudannut ne hätäisesti jottei häntä oltaisi huomattu. Jäännösten löytäminen vastasi yhteen kysymykseen ja valitettavasti loi myös uuden. Mysteeri siitä, miksi Lalaurien orjat vaikuttivat katoavan kuin tuhka tuuleen selvitettiin lopulta.. Mutta se saa miettimään kuinka monta uhria Madame Lalauriella todellisuudessa oli?