Pages

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Jack O'Lantern


Jack O'Lanternin perinteen Amerikkaan toi Irlanti. Mutta alkuperäinen Jack O'Lantern ei ollut kurpitsa. Jack O'Lanternin legenda on kulkenut Irlannin historiassa satoja vuosia. Tarina kertoo haisevasta ja murheellisesta Jackista, vanhasta juoposta joka tykkäsi tehdä piloja kaikille: perheelle, ystäville, hänen äidilleen ja jopa itse paholaiselle. Eräänä päivänä, hän teki pilan paholaiselle ja sai tämän kiipeämään omenapuuhun. Kerran kun paholainen kiipesi ylös puuhun, Jack kiireesti asetti ristejä puun rungon ympärille. Paholainen ei näin kyennyt tulemaan alas puusta. Jack sai paholaisen lupaamaan, ettei tämä ottaisi hänen sieluaan kun hän kuolisi. Kun paholainen teki lupauksen, Jack otti ristit pois ja päästi paholaisen alas.
Monta vuotta myöhemmin, kun Jack viimein kuoli, hän meni taivaan porteille. Porteilla vastassa häntä oli Pietari, joka sanoi että hän oli liian ilkeä ja julma ja oli elänyt onnetonta ja tarkoituksetonta elämää maapallolla. Hän ei pystynyt menemään taivaaseen. Hän meni alas Helvettiin Paholaisen luokse. Paholainen piti lupauksensa eikä antanut hänen joutua Helvettiin. Nyt Jack oli peloissaan ja hänellä ei ollut paikkaa minne mennä joten hän vaelteli ikuisuuden pimeydessä taivaan ja helvetin välillä. Hän kysyi paholaiselta, miten hän pystyisi lähtemään, jos ei ole valoa. Paholainen heitti hänelle Helvetin liekkien hiilloksen auttaakseen häntä kirkastamaan tiensä. Jack asetti hiilloksen nauriin koloon, joka oli hänen lempiruokansa ja joka hänellä oli aina mukanaan, aina, kun hän vain pystyi varastamaan yhden. Päivä eteenpäin, Jack harhaili maassa ilman lepäämispaikkaa, valaisemalla tiensä "Jack O'Lanternilla".

Halloweenina, Irlantilaiset tekivät koloja nauriisiin, lanttuihin, kurpitsoihin, perunoihin ja punajuuriin. He asettivat valon niihin suojautuakseen pahoilta hengiltä ja pitääkseen Jackin poissa. Ne olivat alkuperäisiä Jack O'Lanternseja. 1800-luvulla Irlantilaisia maahanmuuttajia tuli Amerikkaan. Maahanmuuttajat  tajusivat nopeasti, että kurpitsat olivat isompia ja helpompia veistää, joten he alkoivat käyttää kurpitsoja Jack O'Lanternseina.

torstai 26. heinäkuuta 2012

La LLoronan legenda

Ehkä olet kuullut hänen itkunsa yöllä? Ehkä olet jopa nähnyt tämän kyseisen itkevän neidon. Hänen tarinansa on surullinen ja meksikolaiset isovanhemmat kertovat tarinan nuoremmille sukupolville, jotta he eivät olisi öisin ulkona ja pysyisivät turvassa.

Tämä on latinalaisamerikkalainen legenda La Lloronasta, itkevästä naisesta.


Hänen nimensä oli Maria ja hän syntyi köyhille vanhemmille. Hänen kasvaessaan huomattiin, että nuori naisen alku oli uskomattoman kaunis; suorat, pitkät ja kauniit mustat hiukset ylettyivät pitkälle olkapäiden yli. Hänen silmänsä olivat suklaan ruskeat ja hänen kasvojensa iho pehmeä ja täydellinen.

Maria tajusi ajan myötä, kuinka kaunis hän oli. Kun pojat hänen kaupungissaan osoittivat kiinnostusta, Maria ei välittänyt. Hän vannoi, että löytäisi maailman komeimman miehen itselleen. Lopulta koitti se päivä, kun nuori mies saapui Marian kaupunkiin mustalla hevosellaan. Hänen nimensä oli Marco. Miehen hiukset olivat tummat ja laineikkaat, ja hänellä oli ohuet viikset huulien yläpuolella. Hänen kehonsa oli lihaksikas ja täydellisen sopusuhtainen.

Maria rakastui mieheen välittömästi. Hän tiesi, että hänen täytyisi valloittaa Marcon sydän pian. Tämä oli nimittäin saanut kylässä jo lyhyessä ajassa melkoisen poikamiehen maineen ja naisia riitti jonoksi asti.

Maria päätti käyttäytyä kuitenkin erillä tavalla kuin muut naiset, jotta hän herättäisi Marcon huomion. Hän aikoi esittää vaikeasti tavoiteltavaa aina, kun Marco yritti aloittaa keskustelun hänen kanssaan. Maria ei huomioinut Marcoa ja piti hänet etäisyydellä itsestään. Hän onnistui, sillä ajan saatossa Marco rakastui Mariaan. Mies alkoi laulaa serenadeja Marialle ja antaa lahjoja, mutta Maria kieltäytyi kaikista.

Eräänä päivänä Maria otti vastaan ruusun merkkinä heidän rakkaudestaan. He aloittivat välittömästi häiden valmistelun. Koitti päivä, jolloin he sanoivat toisilleen tahdon. Vaikutti siltä, että he eläisivät onnellisina elämiensä loppuun asti.

He eivät tuolloin osanneet arvatakaan, että kauniille rakkaustarinalle oli tulossa synkkä loppu.

Pian häiden jälkeen, Maria tuli raskaaksi ja synnytti ensimmäisen lapsensa. Hieman myöhemmin hän synnytti toisenkin. Molemmat lapset olivat poikia ja saivat Marian todella onnelliseksi, olihan tämä halunnut jo pitkään olla äiti.

Maria oli edelleen onnensa kukkuloilla, mutta Marcon tunteet olivat alkaneet hiipua. Hiljalleen mies alkoi palata takaisin villiin poikamiehen elämäntyyliin ja saattoi lähteä viikoiksi pois Marian luota. Marco jätti lapset Marian hoidettavaksi, eikä hän koskaan tiennyt minne Marco meni ja milloin hän tuli.

Eräänä päivänä Maria näki Marcon eräällä tiellä kaukana heidän kotoaan. Hän puhui toiselle naiselle joka oli yhtä kaunis kuin Maria, ellei jopa kauniimpi. Maria oli raivoissaan, mutta yritti silti voittaa Marcon takaisin itselleen. Heidän avioliittonsa oli kuitenkin tuhoutunut lopullisesti.

Maria purki mustasukkaisuutensa ja vihansa lapsiinsa. Hän otti lapset mukaansa ja vei nämä läheiselle joelle. Maria hukutti molemmat lapsensa hetkellisen raivon puuskan vallassa. Melkein välittömästi hirmutekonsa jälkeen hän tajusi, mitä oli mennyt tekemään. Maria hyppäsi jokeen ja koki saman kohtalon, kuin hänen pienet lapsensa olivat hekeä aikaisemmin kokeneet.

Seuraavana aamuna kyläläiset löysivät Marian ruumiin joen rannalta. He pukivat Marian valkoiseen kaapuun ja hautasivat hänet joen pientareelle. Kun hautaamisesta oli kulunut jonkin aikaa, kyläläiset alkoivat kuulla sydäntä raastavaa itkua ja valitusta iltaisin. Kuulosti siltä, kuin joku olisi sanonun "Mis hijos", "Minun lapseni".

Kylän lapset alkoivat kertomaan, että olivat nähneet naisen tulevan sumun keskeltä, pukeutuneena valkoiseen kaapuun. Jotkut lapset jopa katosivat pian itkun kuultuaan.
Maria tunnetaan nykyään nimellä La Llorona tai itkevä nainen.

Jotkut vannovat tämän legendan olevan tosi. Toiset sanovat, että se on valetta. Vanhemmat jatkavat tämän tarinan kertomista jälkipolvilleen. Sanotaan, että La Llorona etsii hukuttamiaan lapsia edelleen. Hän sieppaa toisten lapsia luullen heitä omikseen ja hukuttaa nämä huomatessaan, ettei kyseessä olekaan hänen lapsensa.  Yksi asia on varma : jos kuulet naisen itkua öisin, mene sisälle, sillä La Llorona saattaa olla ulkona etsimässä seuraavaa uhriaan.

Tässä vielä muutama video luomaan tunnelmaa:





lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kauhujen yö



Olen maannut sängyssäni tunteja nyt. Kello on 05.35 ja en voi tehdä oikein mitään. Tiedätkö mikä on pahinta tilanteessani? Olen samassa huoneessa vanhempieni kanssa. He tuijottavat minua ja en voi olla tuijottamatta takaisin. Heidän silmänsä ovat kohdistuneet minuun ja heidän suunsa ovat auki. Ilmassa leijuu vahva veren haju ja olen jähmettyneenä pelosta.
Sillä sekunnilla kun annan yhtään merkkejä siitä, että olen hereillä, olen pulassa. Tulen kuolemaan ja lähelläni ei ole ketään pelastamassa minua. Olen yrittänyt miettiä viisasta pakokeinoa, mutta ainoa mikä on tullut mieleeni on juosta pois talosta ja huutaa apua toivoen, että naapurimme kuulisivat minut. Se on suuri riski, mutta jos jään tänne, kuolen varmasti. Hän odottaa minun heräävän.
Sinä varmaan mietit, mitä on tekeillä.
Noin kolme tuntia sitten, kuulin kiljumista talon toisesta päästä, nousin ylös mennäkseni etsimään äänen lähdettä, mutta ennen sitä minun täytyi käydä vessassa. Olisin kuollut jos olisin mennyt suoraan tarkistamaan. Tein tarpeeni ja tarkistin vessan ulkopuolen ja huomasin, että matolla oli verta. Luonnollisesti säikähdin todella paljon ja juoksin takaisin huoneeseeni, piiloutuen peittoni alle koska olen pelkuri. Koitin rauhoittaa itseäni ja alkaa nukkumaan, sanoen itselleni että olin vain uneksinut tai jotain.
Sitten kuulin toisen vessan oven avautuvan. Näin peittoni raosta jonkun raahaavan kuolleita vanhempiani huoneeseeni. Se ei ollut ihminen. Se oli kalju, silmätön ja alaston, se käveli kuin luolamies, selkä kyyryssä kun se raahasi vanhempiani. Mutta se oli paljon viisaampi kuin luolamies. Se oli tietoinen siitä, mitä se oli tekemässä.
Se laittoi isäni nojaamaan sänkyäni vasten ja käänsi hänen kasvonsa minuun päin. Sitten se laittoi äitini tuolille istumaan ja käänsi hänen kasvonsa minuun päin. Sitten se alkoi raapimaan käsiään seinää vasten, sotkien ne verellä ja piirsi ympyrän ja pentagrammin sen sisälle. Lisäksi se kirjoitti viestin seinälle, jota en kyennyt lukemaan pimeässä.
Sitten se meni sänkyni alle odottamaan.
Silmäni alkoivat tottumaan pimeään ja pystyin näkemään paremmin. En halua lukea seinällä olevaa viestiä, mutta tuntuu että minun täytyy nähdä se, ennenkuin kuolen.
Luen olion kirjoittaman viestin:
Tiedän että olet hereillä.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

13 asiaa jotka tapahtuivat Perjantain 13. päivä

vuonna 1307

Ranskan Kuningas Philip IV pidättää ja vangitsee Ritareiden temppeliherran

vuonna 1521

Atsteekkien valtakunta hajoaa kun Cortes valtaa Atsteekkien kongressitalon.

vuonna 1932

Suurin metsäpalo Australian historiassa polttaa yli 5 miljoonaa eekkeriä.

vuonna 1940

Saksa aloittaa hyökkäyksen, pommittaen Lontoota 76 yötä.

vuonna 1970

Happitankki räjähtää Apollo 13- avaruus-sukkulassa.

Suuri myrsky Bangladeshissa vaatii yli miljoona henkeä.

vuonna 1972

Rygby-joukkuetta kuljettanut lentokone tippuu Andien vuorille.

vuonna 1986

Olsenin kaksoset syntyvät tai mahdollisesti heidät luodaan "täydellisiksi lapsinäyttelijöiksi" laboratorion kokeessa.

vuonna 1996

Maailmankuulu Rap-laulaja Tupac Amaru Shakur menehtyy ammuskelussa.

vuonna 1997

Intialainen elokuvateatteri syttyy palamaan tappaen 60 ihmistä.

vuonna 2009

2012- elokuva saa ensi-iltansa.

vuonna 2029

Asteroidi 99942 Apophis ohittaa maapallon vaarallisen läheltä, jopa lähempää kuin satelliitit.

Äidin ääni


Nuori tyttö leikkii huoneessaan kunnes hän kuulee äitinsä kutsuvan häntä keittiöstä. Tyttö juoksee alakertaan äitinsä luokse.

Kun hän on mennyt portaat alas ja suuntaa keittiöön, portaiden alla oleva komero aukeaa ja käsi tarraa hänestä kiinni vetäen hänet komeroon. Se on hänen äitinsä. Äiti kuiskaa tytölle "Älä mene keittiöön. Kuulin sen myös."


Tarina Iso-äidistä


Minun iso-äitini ja äitini olivat todella läheisiä. Iso-äitini kuoli ennenkuin minä olin edes syntynyt, mutta äitini kertoo hänestä paljon tarinoita. Niihin aikoihin kun pikkusiskoni oli syntynyt, hän muistutti hyvin paljon iso-äitiämme. Tämä tapahtui, kun siskoni oli vielä vauva ja opetteli vasta puhumaan. Äiti piteli siskoani sylissään puhuen ja leikkien hänen kanssaan. Yhtäkkiä siskoni nousi ja otti äitini kasvot käsiinsä (kuten iso-äidilläni oli tapana kun hän oli vielä elossa) katsoi äitiä silmiin ja sanoi todella selvästi "olit aina kaunis lapsi". Äitini meni shokkiin, mutta siskoni, joka ei osannut vielä puhua kokonaisina lauseina, alkoi taas päästelemään normaaleita vauva-ääniä.

Äitini kertoi tämän tarinan eräällä lounaalla kun siskoni oli 6-7 vuotias. Se oli ensimmäinen kerta kun siskoni koskaan kuulee tarinan ja hän säikähti. Kun äitini lopetti tarinan kertomisen, siskoni silmä sulkeutui, ikäänkuin hän olisi vinkannut silmää.