Oikean elämän paholaislapset? osa 2.

Mary Bell

Mary Bellin äiti Betty oli prostituoitu ja usein poissa kotoa. Betty oli 17 saadessaan ensimmäisen lapsensa Maryn toukokuun 26. vuonna 1957. Isästä ei ole tietoa, mutta Mary uskoi isänsä olevan taparikollinen Billy Bell, joka meni naimisiin Bettyn kanssa Maryn syntymän jälkeen. Sukulaiset uskovat, että Betty oli yrittänyt tappaa Maryn ja lavastaa onnettomuuden useamman kerran hänen ensimmäisinä elinvuosinaan. Mary itse sanoo tulleensa toistuvasti hyväksikäytetyksi, äiti mm. antoi tyttärensä miesten käyttöön 4-vuotiaasta alkaen.

Toukokuun 25. 1968, päivää ennen 11. syntymäpäiväänsä, Mary Bell kuristi 4-vuotiaan Martin Brownin. Ruumis löydettiin asumattomasta talosta. Hänen uskotaan toimineen yksin. Ennen seuraavaa murhaa Mary ja ystävänsä 13-vuotias Norma Joyce Bell (ei sukua) murtautuivat lastentarhaan ja jättivät jälkeensä viestejä, joissa kertoivat olevansa Brownin surman takana. Newcastlen poliisi piti viestejä pilana.

Heinäkuun 31. 1968 kuristettiin 3-vuotias Brian Howe. Hänen ruumiinsa löydettiin vanhalta työmaalta, jossa lapset leikkivät autonromuissa ja rakennusmateriaaleilla. Vatsaan oli viilletty N-kirjaimen, joka myöhemmin oli vielä muunnettu M-kirjaimeksi. Brianilta oli myös leikattu hiuksia ja hänen sukuelimensä oli silvottu.

Tyttöjen, varsinkin Maryn, omituinen käytös kiinnitti poliisin huomion. Mary esimerkiksi seisoi nauraen Howen perheen talon edessä, kun Brianin arkku tuotiin ulos. Koska tytöt olivat niin nuoria ja heidän tarinoissaan ristiriitoja, tapahtumien kulkua ei koskaan täysin selvitetty. Martinin kuolemaa pidettiin aluksi onnettomuutena. Elokuussa hänen kuolemansa yhdistettiin Brianin tapaukseen ja tyttöjä syytettiin taposta. Joulukuussa 1968 Norma todettiin syyttömäksi ja Mary Bell tuomittiin alentuneen syyntakeisuuden vuoksi tapoista. Tuomio oli "at Her Majesty's Pleasure" eli määrittelemättömän ajan pituinen.

Mary Bell vapautettiin vuonna 1980 istuttuaan 12 vuotta. Hänelle ja hänen vuonna 1984 syntyneelle tyttärellensä annettiin uusi identiteetti. Tytär ei tiennyt äitinsä menneisyyttä, ennen kun teini-iässä, kun toimittavat saivat selville uudet henkilöllisyydet. Tyttären identiteettisuoja oli alunperin määrätty päättyväksi kun hän täyttää 18 vuotta, mutta vuonna 2003 Mary Bell voitti oikeudessa ja heille myönnettiin elinikäinen identiteettisuoja. Vuoden 2009 alussa tuli tietoon, että Marystä on tullut isoäiti ja vauvan henkilöllisyys on niin ikään suojattu.

lähde: brann / murha.info

Willie Bosket

 Maaliskuun 19 päivä, 1978, 15-vuotias poika nimeltään Willie Bosket oli metrossa, etsimässä joitakuta ryöstettävää. Hän oli ollut ulkona ja sisällä tuomioistuimesta useita kertoja 9-vuotiaasta lähtien. Hänelle kerrottiin, että rakastava pari aikoi adoptoida hänet kasvatti-lapseksi, siksi aikaa kun hänen oma isänsä oli vankilassa ja äidillä oli rankkaa hänen kanssaan. Koska valtio tarvitsi aikaa adoptiopapereiden käsittelemiseen, Willie vaelteli ympäriinsä.

Eräänä iltana, hän löysi 380 dollaria (noin 300 euroa) nukkuvan matkustajan lompakosta metrossa ja hän käytti sen aseen ostamiseen Charlesilta, mieheltä, joka asui hänen äitinsä luona Harlemissa. Charles sanoi hänelle, että aseen käyttäminen kaduilla antaisi Willielle arvostusta. Charles myi hänelle aseen 65 dollarilla (noin 51 eurolla). Willie osti kotelon aseelle ja kiinnitti sen jalkaansa. Sen pitäminen sai hänet tuntemaan olonsa voimakkaaksi.

17.30 sunnuntai-iltapäivänä, Willie oli junassa erään toisen matkustajan kanssa. Matkustaja, joka oli keski-ikäinen mies ja jolla oli kädessään kultainen digitaali-kello, nukkui. Willie potkaisi häntä, ei saanut vastausta ja alkoi ottamaan kelloa pois miehen kädestä. Hän huomasi että miehellä oli pinkit aurinkolasit, joka muistutti Willietä asianajajasta nuoriso-vankeudessa jota hän oli halveksinut. Se raivostutti hänet. Mies avasi yllättäen silmänsä ja Willie tarttui aseeseensa ja ampui miestä läpi aurinkolasien oikeaan silmään, lävistäen tämän aivot. Silloin matkustaja nosti kätensä antautumisen merkiksi ja huusi. Willie panikoi, ettei mies saata kuolla, joten hän ampui uudestaan ohimoon. Mies kaatui seinää vasten ja valui lattialle. Kun juna pysähtyi sen viimeiselle pysäkille, lähelle Yankeen stadiumia, Willie otti uhrinsa kellon, löysi 15 dollaria ( noin 12 euroa) tämän housujen taskusta, otti sormuksen, jonka hän myi matkalla kotiinsa 20 dollarilla (noin 16 euroa).

Ammuskelun uhriksi tunnistettiin 44-vuotias Noel Perez, joka työskenteli sairaalassa ja asui yksin. Paperit kertoivat ammunnan olleen satunnainen ilman ilmenevää motiivia. Syyllistä oli hankala löytää. Willielle kuolettava yhteenotto oli hänen kohtalonsa. Hän eli suurimman osan elämästään hetkessä, elämän vietävänä. Outoa oli, ettei kukaan nähnyt häntä. Hän jopa kertoi siskolleen mitä hän oli tehnyt, ilman että sillä oli mitään välittömiä seuraamuksia. Hän oli päässyt pälkähästä ja luuli ettei ihmisen tappaminen ole iso asia. Nyt hän oli "paha", yhtä paha kuin oli kaikille kertonut olevansa jonakin päivänä.

Willielle määrättiin nuorisosanktiosta maksimirangaistus. Hän olisi 21 vuotta, kun hän vapautuisi.

Oikean elämän paholaislapset? osa 1.

Joshua Phillips

 Maddie Clifton

Marraskuun 3 päivä, vuonna 1998. 8-vuotias Maddie Clifton katosi Jacksonvillessä, Floridassa. Kun hänet ilmoitettiin kadonneeksi, poliisi alkoi etsiä häntä aloittaen haastattelemalla naapureita. Melkein välittömästi, heillä oli epäilty mielessään. Naapuri oli pidätetty ja tuomittu yli 15 vuotta aijemmin kahdesta seksuaalisesta pahoinpitelystä; kuitenkin kummassakin tapauksessa syytteet kumottiin.

Kuten selvisi, he epäilivät väärää miestä, mutta tytön murhaaja oli todellakin naapuri. Sadat ihmiset ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi etsimään Maddietä, haravoiden metsiä ja roskalavoja naapurin lähistössä. Etsinnät loppuivat viikko sen jälikeen kun hän katosi, mutta vapaaehtoiset eivät löytäneet Maddien ruumista. Löytäjä oli Melissa Phillips, 14-vuotiaan Joshua Phillipsin äiti. Hän luuli poikansa vesisängyn vuotavan, hän tarkisti sen, ja löysi Maddie Cliftonin ruumiin piilotettuna sängyn alle. Hän juoksi ulos talosta ja meni välittömästi poliisin puheille.

Joshua Phillips oli koulussa kun löytö tehtiin ja poliisi pidätti hänet. Kaikki olivat shokissa. 14-vuotiaalla pojalla ei ollut väkivaltaista historia ja kukaan ei halunnut uskoa että hän olisi ollut murhan tekijä, mutta hän oli. Joshua myönsi poliisille että hän oli murhannut tytön, mutta se alkoi vahingosta, hän sanoi. Joshua väitti että he olivat leikkineet yhdessä, ja hän joutui paniikkiin kun oli osunut vahingossa Maddieta päähän pesäpallolla. Hän kantoi tytön taloon, vei makuuhuoneeseensa ja laittoi hänet lattialle, missä hän alkoi ääntelemään ja itkemään. Hän sanoi pelänneensä isänsä reaktiota jos hän olisi löytänyt Maddien talosta. Hän oli peloissaan, ja ei halunnut joutua ongelmiin tytön satuttamisesta, joten paniikissa, hän löi tyttöä pesäpallomailalla, ja puukotti häntä lopettaakseen tämän kiljumisen ja itkemisen. Poliisi löysi mailan ja puukon joita oli käytetty vahingoittamiseen. Sitten hän piilotti tytön ruumiin sänkynsä alle. 

Kun Joshualta kysyttiin vuosia myöhemmin, miten hän olisi pystynyt jatkamaan elämäänsä tytön ruumis piilotettuna makuuhuoneeseen, hän sanoi että hän jopa päätti, ettei huomioi ruumista mitenkään. Hän oli kielteinen, hän ei pystynyt uskomaan sen olemassaoloon, joten hän eli fantasia-maailmassa, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kun häneltä kysyttiin miksi tämä tapahtui, Joshua sanoi ettei hän oikeastaan tiedä, ei edes tänäpäivänä. Hän sanoi, että jos hän voisi palata ajassa taaksepäin, hän tekisi niin.

Joshua 24-vuotiaana, 10 vuotta murhan jälkeen. 

Robert Thompson ja Jon Venables

2-vuotias James Bulger ja toinen pojista

Marraskuun 24 päivä 1993, 10-vuotiaista Jon Venablesta ja Robert Thompsonista tuli nuorimmat murhasta tuomitut Englannin historiassa. Todiste New Strandin ostoskeskuksesta, päiväykseltä Helmikuun 12, 1993 näytti Thompsonin ja Venablesin johdattavan James Bulgerin pois ostoskeskuksesta. Pojat veivät Jamesin Leedsiin ja Liverpoolin kanaalille, johdattivat hänet rautatien kiskoille Walton & Anfield rautatieaseman lähelle ja hakkasivat tämän kuoliaaksi. Pojat tuomittiin Jamesin murhasta 20 Helmikuuta, 1993 ja määrättiin pidätettäväksi oikeuden käsittelyyn asti. Tunnustuksen aikana, kun seksuaalisen hyökkäyksen juttu tuli esille, Jon meni isänsä luokse ja itki "luulet että tiedän, mutten tiedä". Robert sanoi kerran, "Jos haluaisin tappaa lapsen, tappaisin omani, enkö?".

Jon Venables ja  Robert Thompson

The Bitterroot Footage

Netissä liikkuu video, joka pistää katsojat miettimään, onko video totta vai tarua. Kertomus omasta mielestäni muistuttaa paljon The Blair Witch Projectia, mutta ns. todisteiden takia jutussa voisi olla jotain todenperääkin, vaikka kuinka uskomattomalta se saattaakin kuulostaa. No, tässä kuitenkin suomennettuna viesti, jonka tavaroiden ostaja Chad on kirjoittanut: 

" Nimeni on Chad. Olen opiskelijana New Yorkin yliopistossa. Muutin juuri yksiöön ja tarvitsin huonekaluja. Löysin erään miehen Craigslististä, joka halusi epätoivoisesti päästä eroon tavaroistaan todella halvoin hinnoin, joten menin katsomaan. Hän möi kaikki tavarat samassa paketissa, jotta pääsisi mahdollisimman suuresta määrästä eroon. Ostin pienen pöydän, jonka mukana tuli paljon muuta sekalaista tavaraa. Jotkut tavaroista annoin pois ja jotkut pidin itselläni.

Vanha puinen laatikko sai huomioni heräämään. Se oli lukittu ja pelkästä mielenkiinnosta pidin sen itselläni. Minun täytyi avata kansi ruuvimeisselillä ja löysin sisältä vanhoja kuvia. Sana "bitterroot" oli kirjoitettu kaikkien niiden taakse käsikirjoituksella. Siellä oli myös tinapurkki, joka sisälsi 8 mm filmirullan. 

Filmi oli melko vahingoittunut, joten pidin sitä kirjahyllyssäni sisustusesineenä, mutten pystynyt saamaan kuvia pois mielestäni. Minun täytyi löytää tapa katsoa filmi.

Elokuvantekijä-ystäväni Darion avustuksella hankimme toimivan 8 mm projektorin Ebaysta. Filmi hyppi useassa kohtaa, joten me yhdistimme sen erikoisteipillä ja katsoimme uudelleen. Se, mitä näimme, oli järkyttävää. "

VIDEO:

Kyseinen tälle löydölle omistettu nettisivu löytyy täältä:

http://www.thebitterrootfootage.com