Pages

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

The Bitterroot Footage


Netissä liikkuu video, joka pistää katsojat miettimään, onko video totta vai tarua. Kertomus omasta mielestäni muistuttaa paljon The Blair Witch Projectia, mutta ns. todisteiden takia jutussa voisi olla jotain todenperääkin, vaikka kuinka uskomattomalta se saattaakin kuulostaa. No, tässä kuitenkin suomennettuna viesti, jonka tavaroiden ostaja Chad on kirjoittanut: 

" Nimeni on Chad. Olen opiskelijana New Yorkin yliopistossa. Muutin juuri yksiöön ja tarvitsin huonekaluja. Löysin erään miehen Craigslististä, joka halusi epätoivoisesti päästä eroon tavaroistaan todella halvoin hinnoin, joten menin katsomaan. Hän möi kaikki tavarat samassa paketissa, jotta pääsisi mahdollisimman suuresta määrästä eroon. Ostin pienen pöydän, jonka mukana tuli paljon muuta sekalaista tavaraa. Jotkut tavaroista annoin pois ja jotkut pidin itselläni.

Vanha puinen laatikko sai huomioni heräämään. Se oli lukittu ja pelkästä mielenkiinnosta pidin sen itselläni. Minun täytyi avata kansi ruuvimeisselillä ja löysin sisältä vanhoja kuvia. Sana "bitterroot" oli kirjoitettu kaikkien niiden taakse käsikirjoituksella. Siellä oli myös tinapurkki, joka sisälsi 8 mm filmirullan. 

Filmi oli melko vahingoittunut, joten pidin sitä kirjahyllyssäni sisustusesineenä, mutten pystynyt saamaan kuvia pois mielestäni. Minun täytyi löytää tapa katsoa filmi.

Elokuvantekijä-ystäväni Darion avustuksella hankimme toimivan 8 mm projektorin Ebaysta. Filmi hyppi useassa kohtaa, joten me yhdistimme sen erikoisteipillä ja katsoimme uudelleen. Se, mitä näimme, oli järkyttävää. "

VIDEO:


Kyseinen tälle löydölle omistettu nettisivu löytyy täältä:

11 kommenttia:

  1. Katoin ilman ääntä, niin mitä tuolla oli vai oisko pitäny kattoo äänien kans? : D Ihan ku ois ollu kasa hiuksia mutta se nyt tuskin kauhistuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kannattanut katsoa äänet päällä, vaikkei kyllä kuulunutkaan mitään erityistä (:

      Poista
    2. siinä vaa kuulu joku kamera ääni

      Poista
  2. Tiiätkö, onko tästä nauhasta/kuvista saatu mitään selville? Missä on kuvattu, kuka on kuvannut, mitä varten noita heittelee lapsia ojaan? Vai onko tää joku amatöörien tekemä kauhufilmi kenties? Mielenkiintoinen mutta karmiva pätkä, jotain olisi mukava tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minkäänlaista tietoa, mutta haluaisin itsekin tietää!

      Poista
  3. Tuli mieleen yks mahollisuus: Hindulaisethan saattaa tappaa tyttölapsia, koska jos hinduperheeseen tulee tyttölapsi, tulee tämän perheen naittaa hänet. Naittaminen tapahtuu niin, että annetaan jonkun pojan perheelle lahjus, eli rahaa, jotta tää tyttö sais sen miehekseen. Jos et saa miestä, sua pidetään tosi ala-arvosena ja synkiönä koko sun loppuelämäs ajan, jopa sun perhe saattaa kärsiä siitä. Siks jotkut köyhät perheet, joilla ei oo varaa antaa lahjusta saattaa tappaa sen tyttölapsen, jottei niiden tarvis maksaa lahjusta. Siksi Intiassa tyttöjä on niin vähän. Mut tähänhän on monta eri vaihtoehtoa et silleen. Mut hyvä blogi!

    VastaaPoista
  4. en uskaltanu kattoo loppuu :D hyvä blogi

    VastaaPoista
  5. Mikä ihme siellä metässä oli, oliks se sukellusvene vai talo, vai sukellustalo..?
    Mitä ihmeen huoneita kuvattiin...?
    Mikä se käärö oli?

    VastaaPoista
  6. Mun nähdäkseni siinä käärössä oli naisen pää, eikä suinkan vauva. Mut mene, ja tiedä. Mä olen oikea kauhun suurkuluttaja, mutta tämä oli jotain, mitä en ollu ennen nähnyt. Eikä ees mitenkään pelottava, sitä on jo jotenkin turtunut.

    VastaaPoista
  7. Olisiko mahdollista linkata video koska minun puhelimessa sitä ei ole mahdollista näyttää jostai syystä

    VastaaPoista
  8. Ääh mä olin koko videon ajan sillee ÄÄÄ MITÄ TAPAHTUU ja sit siel oli vaa joku mummo heittääs jonku pään ojaa :/

    VastaaPoista