Pages

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kuolemanjälkeiset kuvat

Tämän postauksen myötä toivotan tervetulleeksi Kauhublogin toisen ylläpitäjän, Hazardin!



Erityisesti 1800-luvulla oli yleistä valokuvata kuolleita. Kuvien ottaminen oli kallista, joten kuoleman jälkeen otetut kuvat saattoivat olla jopa ainoita henkilöstä olemassa olleita kuvia.

Ruumiit aseteltiin yleensä luonnollisiin asentoihin istumaan tuolille tai sohvalle. Heidän silmänsä avattiin, jotta luotaisiin ikäänkuin illuusio siitä, että henkilö olisi edelleen hengissä kuvan ottamisen aikaan.

Valokuvissa äiti oli usein tärkeässä roolissa ja saattoi jopa pitää menehtyneen lapsensa kädestä kiinni. Joissakin olosuhteissa ruumiideen silmät suljettiin ja heidät sijoitettiin makaamaan vuoteelle, jotta näyttäisi siltä, että he olisivat vain syvässä unessa.

Vaikka kuoleman jälkeisten kuvien ottaminen saattaa vaikuttaa nykyihmisen näkökulmasta karmivalta, niissä ei nähty tuolloin mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kuvat olivat myös valokuvaajan kannalta helpompia. Kamerat eivät olleet yhtä kehittyneitä, joten pienikin liike näkyi sumeana kohtana kuvassa. Kuolleita kuvatessa pelkoa kuvan epäonnistumisesta liikehdinnän vuoksi ei luonnollisesti ollut.
Kuvan keskellä seisova John O'Connor oli ollut kuvan ottamishetkellä jo kaksi vuotta kuolleena. Kuvissa käytettiin tukia, jos haluttiin kuvata ruumis pystyasennossa.

Lapsi lempilelunsa kanssa
Mies kuolleen vaimonsa kanssa
Vanhemmat kuolleen tyttärensä kanssa

14 kommenttia:

  1. Yyh, kammottavaa ottaa kuolleista kuvia...
    Mutta olen onnellinen, tästä en sentään saanut traumoja :)
    Ja nuo kuvat tosiaan näyttävät siltä, että kuolleet olisivat elossa!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun jatkat postauksia vieläkin. Oon lukenu sun blogia jo kauan!

    VastaaPoista
  3. Tossa viimisessä kuvassa noi kaikki on kuolleit
    Mut ku kattoo tota isää huomaa sen silmät
    Jotka kattsoo kameraan eikä muualle niinku
    Kuolleen pitäis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tossa vikassa kuvassa toi lapsi on vaa kuollu

      Poista
  4. Tossa viikko sitte kuultii kaverin kaa sellast ku Sikamies (Pigman) siinä jos katsoo kylppärissä peiliin ja sanoo "Tule tänne pikku possu..." nii sellane mies jol on possun naama, hyökkää suihkuverhon takaa ja tappaa :D ei löydetty siit oikee.mitää kunnollist tarinaa mut jos sä löytäisit ja suomentaisit tänne nii se ois kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos toi ny oikeesti ois totta nii entäs jos ei oo suihkuverhoa :D

      Poista
  5. Taas kiva postaus. Ja tarvetuloa Hazard! :)

    VastaaPoista
  6. Voitko suomentaa midnight gamen tarinan tänne? Jos sul on aikaa. Ois kiva lukee se :)

    VastaaPoista
  7. Hyhhh... Karmivaa että ollaan otettu kuolleista kuvia.. • __ •"
    Minusta tuo viimeinen kuva oli jotenkin "pelottava"..
    Itsekkin uskon, että viimeisessä kuvassa ainut elossa oleva on tuo mies. (?)

    Ja tervetuloa myös Hazard‼ c:

    VastaaPoista
  8. Jotenki tosi surullinen toi kuolleen lapsen kuva. :c

    VastaaPoista
  9. Ystäväni vauva syntyi kuolleena viikkoa ennen laskettua aikaa. He saivat ottaa kuvia synnytyksen jälkeen, oli outoa nähdä kuvia kuolleesta vauvasta kun hän oli niin täydellinen ja näytti vain nukkuvan.
    Ennen nämä kuvat ovat varmasti merkinneet paljon kuolleiden läheisille.

    VastaaPoista
  10. Tästä taitaa olla ihan elokuvakin? :) tai jossain sarjassa :) en ny ihan tarkkaan muista

    VastaaPoista