Pages

lauantai 24. lokakuuta 2015

Ihmissudet


Viimevuosisadan aikana on tehty useita ihmissusi-havaintoja. Monet niistä on tehty Wisconsissa, jossa ihmissusien juurten uskotaan olevan.

Ihmissusien, kuten monien muidenkin taruhahmoiksi kutsuttujen legendat ovat levinneet niiden alkuperämaiden rajojen ulkopuolelle. Raaoista ja säälimättömistä eläinhyökkäyksistä on ollut keskustelua jo vuosisatojen ajan, mutta päiväsaikaan kukaan ei löydä jälkeäkään hyökkäyksistä vastuussa olevista olennoista. Ennen kuin hyppäämme suoraan näiden pelättyjen ja voimakkaiden olentojen maailmaan on tärkeää selventää, mikä ihmissusi todella on.

Ihmissuden määritelmä
Mytologit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mikä todella lasketaan ihmissudeksi. Tämän takia on ollut tarpeellista jaotella erilaiset ihmissudet erilaisiin luokkiin.


1. Muotoaan muuttava susi
Twilight-elokuvien fanit tunnistavat varmasti tämän tyyppisen "ihmissuden". Kuten Jacob Black ja tietyt Quileute-heimon jäsenet, muotoaan muuttavalla sudella on kyky muuttaa muotoaan mihin aikaan tahansa. Tämän uskotaan olevan ensimmäisen ihmissuden alkuperäinen voima, ennen kuin se otettiin siltä pois. Tämänkaltainen susi voi muuttua ihmisestä sudeksi omasta tahdostaan, vaikkakin agressiivinen olotila voi lisätä riskiä sudeksi muuntautumiseen ilman henkilön omaa tahtoa. Kyvyn kanssa synnytään, eikä sitä voi siirtää muille esimerkiksi puremalla.


2. Susimies
Monet tarinat ihmissusista (esimerkiksi legendaarisesta Bray Road Beastista) kertovat olennosta, joka on suden ja ihmisen sekoitus. Mutantiksikin mielletyllä susimiehellä on tyypillisesti ihmisen keho ja se seisoo kahdella jalalla, mutta suden tavoin se on karvan peitossa kokonaan tai osittain. Tavallisten hampaiden tilalla ovat torahampaat ja kynnet ovat pitkät ja terävät. Susimiestä kutsutaan usein ihmissudeksi, koska monet tähän taruhahmoon liittyvistä legendoista antavat sille samanlaisia ominaisuuksia, joita kuuluu alkuperäisenkin ihmissuden kiroukseen. Joissakin legendoissa susimiehet ovat ihmisiä päivisin ja ihmissusia öisin, kun taas toisissa ne ovat samassa ihmissusimuodossa kaiken aikaa. Yleisesti käytetty teoria on, että henkilö muttuu ihmisestä susimieheksi vain täydenkuun aikaan, mutta ajan kuluessa muodonmuutos tapahtuu jokainen yö ja lopulta henkilön keho omaksuu susimiehen muodon lopullisesti. Tunteiden ja mielen kontrolloiminen hankaloituu susimiehen muodon muuttuessa yhä pysyvämmäksi.

3. Alkuperäinen ihmissusi
Ihmissusi on yleisesti käsitettynä ihminen, joka muuttuu tahtomattaan sudeksi täydenkuun aikaan. Alkuperäisessä ihmissuden kirouksessa henkilöllä ei ole täydenkuun muuntautumisensa aikana kykyä ajatella kuin ihminen, vaan on jatkuvan nälän ja raivon vallassa. Ne tappavat jokaisen elävän olennon, joka sattuu niiden tielle huolimatta siitä, onko kyseessä esimerkiksi heidän ihmiselämänsä ystävä tai tuttava. Kirous saa ihmisen menettämään hallinnan omasta mielestään ja ajatuksistaan. Hän herää ihmismuodossaan aamulla muistamatta mitään (hän saattaa kuitenkin nähdä unia täydenkuun aikaan tehdyistä teoistaan). Alkuperäisesti ihmissudet kykenivät siirtämään kirouksen uhrilleen pureman kautta, jos uhri selvisi ihmissuden hyökkäyksestä hengissä.

eng. ©

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa että teit jutun ihmissusista mut olis saanu olla vähä pidempi 4/5

    VastaaPoista
  2. <3 Kiitos ku teit tän ku pyysin:)) Toivottavasti en ole liian shne tai jtn mutta viittisikkö tehä postauksen haamukirjoituksesta

    VastaaPoista
  3. No jaa, uskon ihmissusiin muttaah...
    1. Kohta "muotoaan muuttava" on toisin sanoen animaagi (heh... #potterholisti)... ^^'
    Tämä oli yksi "ei niin pelottavista" teksteistä, joita on turvallista lukea :D

    VastaaPoista
  4. Potterholisti minäkin

    VastaaPoista
  5. Millon alatte taas postaamaan?

    VastaaPoista