Pages

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Mount Everestin ruumiit


Yli 200 ihmistä on kuollut aikojen saatossa yrittäessään kiivetä maailman korkeimmalle vuorelle Mount Everestille. Vuoristo on vaikeakulkuista, joten kuolema voi koittaa milloin vain. Suuri riski on etenkin kuiluihin tippumiseen, hapen loppumiseen ja putoilevien lohkareiden alle jäämiseen. Näistä seikoista huolimatta, useat vuorikiipeilijät - sekä kokeneet että amatöörit - lähtevät kokeilemaan onneaan vuorelle kiipeämisessä. Mount Everestillä on Death Zoneksi nimitetty laaja alue, jossa lisähappi on pakollista. Siellä ilma on niin ohutta, että ihmisen ruumis tarvitsee enemmän happea kuin ilmasta on mahdollista saada kerralla. Kun kiipeilijä saapuu Death Zonelle, hänellä on 2-3 päivää aikaa päästä huipulle, joka on helpommin sanottu kuin tehty, sillä kiipeilijältä saattaa kestää jopa 12 tuntia yhden ja puolen kilometrin matkaan hapen vähyyden takia.

Kaikkia ruumiita ei voida kuljettaa pois olosuhteiden takia, joten ne jäävät paikoilleen. Vanhimmat ruumiit ovat ansainneet lempinimensä vuorikiipeilijöiden keskuudessa ja ovat ikäänkuin reitin merkkeinä vuorella liikkujille.


Green Boots 
Green Boots on intialaiselle kiipeilijälle annettu lempinimi, joka kuoli vuonna 1996. Hänen oikean nimensä uskotaan olevan Tsewang Paljor ja hänen ruumiinsa on lähellä luolaa, jonka kaikki vuoren hupuille kiipeävät ohittavat. Green Boots on nykyisin välietappina, jota vuorikiipeilijät käyttävät arvioidakseen, kuinka lähellä he ovat vuoren huippua. Green Boots kuoli eksyttyään ryhmästään. Hän havaitsi vuoren ulkoneman, jonka ajatteli olevan hyvä suoja. Hän istui siellä kylmissään siihen asti että kuoli.


David Sharp
Vuonna 2006, englantilainen kiipeilijä nimeltä David Sharp liittyi Green Bootsin seuraan. Hän pysähtyi samaisen luolan kohdalle levätäkseen. Sharpin ruumis jäätyi ja jähmettyi paikalleen, mutta hän oli yhä elossa kykenemättä liikuttamaan itseään. Kun hän istui jäätymässä kuoliaaksi, yli 40 kiipeilijää ohitti ulkoneman. Monet saattoivat ajatella, että Sharp oli jo kuollut Green Boots. Lopulta eräät kiipeilijät kuulivat vaimeita ääniä ja tajusivat, että hän on yhä hengissä. He antoivat Sharpille lisähappea ja yrittivät saada häntä seisomaan, mutta oli kuitenkin liian myöhäistä.


Francys ja Sergei Arsentiev
Francys Arsentiev oli ensimmäinen amerikkalainen nainen, joka saavutti Everestin vuorenhuipun ilman pullotetun hapen käyttöä vuonna 1998. Vuorikiipeilijät eivät kuitenkaan pidä tätä onnistuneena kiipeämisenä, sillä hän ei selvinnyt matkasta huipulta alas hengissä. Seuratessaan reittiä alas, hänen kanssaan kiivennyt hänen Sergei, Francysin aviomies, huomasi että Francys ei seurannut häntä. Vaaroista huolimatta hän päätti kääntyä takaisin löytääkseen vaimonsa. Matkallaan hän kohtasi ryhmän uzbekistanilaisia kiipeilijöitä, jotka kertoivat yrittäneensä auttaa Francystä, mutta heidän oli täytynyt jatkaa matkaa ilman tätä, koska heidän lisähappensa oli lopussa. Seuraavana päivänä kaksi kiipeilijää löysivät Francysen, joka oli yhä elossa mutta liian huonossa kunnossa siihen, että häntä olisi voitu siirtää. Hänen aviomiehensä jääkirves ja köysi löytyivät lähettyviltä, mutta miestä itseään ei näkynyt missään. Francys kuoli sinne, minne kaksi kiipeilijää hänet jättivät. Eräät kiipeilijät selvittivät hänen aviomiehensä kohtalon vuosi myöhemmin, jolloin he löysivät tämän ruumiin läheltä Francysen ruumista. Sergei oli ilmeisesti löytänyt vaimonsa, mutta tippunut kuolemaansa alas vuoren rinteeltä yrittäessään päästä vaimonsa luo.

Dokumentti Everestistä
Vuosi 2006 oli yksi eniten kuolonuhreja vaatinut vuosi Everestin historiassa. Monet kiipeilijät yrittivät hyötyä poikkeuksellisen hyvästä säästä ja päästä huipulle. Heidän joukossaan oli Lincoln Hall, kokenut vuorikiipeilijä joka oli epäonnistunut yrityksessään 22-vuotta aikaisemmin. Tälläkertaa Hall pääsi huipulle asti, mutta pian sen jälkeen alkoi käyttäytyä oudosti ja lyyhistyi maahan. Hänen ajateltiin kuolleen, joten hänen perheelleen ilmoitettiin kuolemasta ja uutisissa kerrottiin Hallin kohtalosta. Myöhemmin tuona kyseisenä iltana jotain tapahtui, jota edes asiantuntijat eivät kykene selittämään. Hall löydettiin elossa istumassa vuorenrinteellä. Miracle on Everest on Lincoln Hallin selviytymiskertomus.


eng. ©

18 kommenttia:

  1. Voikko tehä Five nights at freddys- aiheisia juttuja tai suomentaa jonkun fnaf tarinan jos löydät?

    VastaaPoista
  2. Tiesin kyllä että vuorelle oli kuollut ihmisiä, mutten tiennyt niiden olevan vielä siellä! Karmaisevaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylhäällä on niukasti happea,Jos happi on pulloista loppu niin ei ole enää aikaa paljonjäljelä

      Poista
    2. Ylhäällä on hyvin niukasti happea

      Poista
  3. Five nights at Freddy's juttuja ja my little pony creepypastoja (mm Cupcakes ja Rainbow facktory) toivoisin minä. ;D

    VastaaPoista
  4. Huh, kuinkahan moni kuollut myös löydetään? Mielenkiintonen juttu kyllä.

    VastaaPoista
  5. Todella kiva blogi!

    Itse haluaisin kuulla myös fnaf juttuja. Myös rituaaleista olisi kivaa lukea lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, tykkään lukee kans nuita rituaaleja :D

      Poista
    2. Kiitos! Postauksia rituaaleista tulee varmasti lisää jossakin vaiheessa :)

      Poista
  6. Mä niin rakastan sun blogii oot paras grew

    VastaaPoista
  7. Suomenna ben drowned!pliis!

    VastaaPoista
  8. Haha itse asiassa tiesin että siellä on ruumiita, mutta en tiennyt että niitä käytetään tiennäyttäjinä :DDD
    Tiedän et oon jotenki sairas ku mua alkaa naurattaa xD

    VastaaPoista
  9. Sukulaiseni on paennut sinne.

    VastaaPoista