Rakkaudenkipeä

Olen ollut sinkku jo jonkin aikaa ja täysin kyllästynyt siihen. 32-vuotiaana sinkkuna oleminen ei ole naurun asia; joudut katsomaan kun ystäväsi menevät naimisiin, saavat lapsia ja toteuttavat yhteisiä unelmiaan. Minäkin haluan vaimon, lapsia ja vakituisen työn, mutta sen sijaan työskentelen paikallisessa pikaruokaravintolassa ja asun yksin pienessä, ahtaassa yksiössä. Kyllästyin kuitenkin lopulta vellomaan itsesäälissä ja pakotin itseni osallistumaan speed dating-tapahtumaan.

Valitsin ylleni siisteimmät vaatteet, jotka kaapistani löysin ja suuntasin ulos ovesta. Ota huomioon, että minun palkallani siisteimmät vaatteet tarkoittivat keskinkertaisia puvun kenkiä ja suoria khaki-housuja, jotka olin löytänyt paikallisen marketin ale-laarista.

Tapahtuma järjestettiin paikallisessa ravintolassa ja saavuttuani sinne minut ohjattiin istumaan pöytään. Tapahtuma alkoi pian ja eteeni istui ensimmäisenä 22-vuotias kolmen lapsen äiti. Hän kertoi, että oli tehnyt paljon virheitä elämänsä aikana ja häntä kuunnellessaan ymmärsin, ettei meillä ollut juuri mitään yhteistä. Hän esimerkiksi mainitsi ylpeänä, että oli ollut jo neljä päivää raittiina huumeista. Nainen myös totesi, että haluaisi asettua asumaan miehen kanssa joka ei näytä mursulta. Yritin keksiä puhuttavaa seuraavalle neljälle minuutille joita minulla hänen kanssaan vielä oli. Kellon soidessa hypähdin ylös salamannopeasti. Nainen vaikutti hieman loukkaantuneelta, mutta mitä hän olisi voinut odottaa kaiken kertomansa jälkeen minun tekevän?

Seuraava nainen oli rehellisesti sanottuna aivan liian vanha minulle. Olin ollut aikaisemmin siinä uskossa, että tällaisissa tapahtumissa osallistujat jaotellaan ikäryhmittäin. Olin ilmeisesti väärässä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun nainen alkoi puhua lapsenlapsistaan tiesin, että tämä oli tässä. Kellon soidessa kysyin häneltä, tarvitseeko hän apua nousemiseen. Jälleen tuima katse.

Uusi nainen istui eteeni ja huomasin välittömästi, että hänessä oli jotain erilaista. Nainen kertoi minulle olevansa 26-vuotias opiskelija paikallisessa sairaalassa. Hän myönsi rakastavansa lapsia, mutta ei ollut vielä äiti. Se oli kieltämättä suuri helpotus minulle. Nainen oli pukeutunut siististi ja vaikutti tasapainoiselta. Juuri ennen aikamme päättymistä, rohkaisin itseäni kysymään naisen numeroa. Sain myöntävän vastauksen. Hymyilin, kiitiin häntä ja siirryin seuraavaan pöytään. Huomaamattani suljin kuitenkin puhelimeni tallentamatta numeroa ja hävitin sen.

Pöytääni ei tullut ketään. Mikä vitsi. Jos olisin halunnut istua ja tuijottaa seinää, olisin pysynyt kotona. Kellon jälleen soidessa vaihdoin nopeasti seuraavaan pöytään ja mielessäni rukoilin, että seuraava olisi unelmieni nainen.

Eteeni istunut nainen oli kiistelemättä kaikista tapaamistani mielenkiintoisin. Hänellä oli pitkät mustat hiukset, vihreät silmät ja nätti hymy. Yllään naisella oli pelkkää mustaa. Synkästä pukeutumistyylistä huolimatta hänellä oli todella kupliva persoonallisuus. Hän kikatti kaikelle mitä sanoin. Nainen kertoi olevansa 27-vuotias, eikä tällä hetkellä työskennellyt missään. Hän oli ollut naimisissa, mutta hänen miehensä jätti hänet heidän lastensa kuoltua leukemiaan. Mies oli syyttänyt naista lasten sairaudesta, sillä tämän suvussa oli paljon syöpää. Nainen oli päättänyt jättää menneisyytensä taakseen ja oli muuttama viikko sitten muuttanut kaupunkiin.

Vaikka elämä oli kohdellut naista kaltoin, ei tämä näyttänyt masentuneelta. Joko hän oli todella optimistinen elämän suhteen tai paras näyttelijä jonka olin koskaan nähnyt. Oli miten oli, päätin ottaa riskin. Kysyin, haluaisiko nainen minun numeroni. Tuli ilmi, että naisella oli ollut aikaisemmin illan aikana huonoja partnereita ja halusi poistua yhdessä tekemään jotain hauskaa. Hänen ei tarvinnut pyytää minua mukaan kahta kertaa.

En ymmärtänyt, mitä erityistä hän minussa näki verratuna muihin paikalla olleisiin miehiin. Ehkä hän ymmärsi minun elämäntilanteeni ja kykeni samaistumaan siihen jollain tapaa. Olimme molemmat yksinäisiä ja halukkaita muuttamaan elämämme suunnan. Ikään kuin alottamaan alusta.

Menimme pelaamaan biljardia eräänlaiseen pelihalliin. Hän oli kertomansa mukaan ollut edellisen asuinalueensa baarissa yksi vakituisista biljardin pelaajista ja oli voittanut jopa muutamia paikallisia otteluita. En itse ole oikein hyvä pelaamaan kyseistä peliä, mutta olin innokas ja nopea oppimaan. Hänen jokainen lyöntinsä hipoi täydellisyyttä ja pallot menivät pesiinsä kerta toisensa jälkeen. Minä olin keskinkertainen ja nainen pyyteli jatkuvasti anteeksi pelitaitojaan. Vastauksena heilautin kättäni ja kehuin häntä. Nainen kikatti suloisesti. Joka ikinen kerta kun hän nauroi, vajosin yhä syvemmälle ja syvemmälle hänen pauloihinsa.

Pelattuamme useamman pelin päätimme lähteä. Nainen kertoi lähtevänsä kotiinsa, sillä hänen täytyi järjestellä asioita, olihan hän vasta muuttanut. Vaihdoimme kuitenkin numeroita ja lähdimme eri suuntiin. En voinut uskoa tätä todeksi. Olin juuri tavannut upean naisen, jonka kanssa voisin mahdollisesti jakaa yhteisen tulevaisuuden.

Viikot vierivät ja kuukaudet kuluivat. Me jatkoimme yhteydenpitoa tiiviisti ja loppujen lopuksi aloimme seurustella vakituisesti. Parisuhteemme eteni nopeasti, olimmehan täydellinen pari. Kumpikaan ei nähnyt mitään syytä, miksi meidän olisi pitänyt jarrutella. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen kysyin häntä vaimokseni. Hänestä se oli todella romanttista ja hän kiljui onnesta. Asiat alkoivat vihdoin järjestyä elämässäni.

Muutin pois pienestä asunnostani hänen kotiinsa. Mielestäni se oli juuri täydellinen perheen perustamiseen.

Päivänä jona muutin huomasin, kuinka paljon sotkua olin jo saanut aikaiseksi hänen asunnossaan; olin levittänyt tyhjiä pahvilaatikoita ympäriinsä ja pakkausmateriaaleja lojui siellä täällä. Pahoittelin ja ehdotin, että veisin laatikot säilytykseen kellariin. Hänen katseensa nauliintui minuun ja hän totesi melkeinpä hätäisellä äänellä, että hoitaisi loput ja että minun pitäisi levätä. Hänen käytöksensä oli kyllä hieman outoa, mutta päätin kuitenkin totella häntä ja istuuduin sohvalle. Olin uupunut raskaasta päivästä, joten apu kyllä kelpasi.

Seuraavat pari kuukautta olivat loistavia ja emme koskaan kyllästyneet toistemme seuraan. Ainoa minua silloin tällöin vaivannut asia oli, että hän muuttui aina oudoksi jos olin lähellä kellarin ovea. Joskus hän jopa toi sen satunnaisissa riidoissamme esille. Muuten en nähnyt hänessä mitään negatiivisia puolia, hän oli elämäni nainen.

Oli, sanoin. Kunnes elämäni pirstaloitui.

Eräänä päivänä hän kertoi minulle menevänsä ruokakauppaan. Pyysin häntä tuomaan myös pihvejä, sillä ajattelin hemmotella häntä ja tehdä hampurilaisia päivälliseksi. Hän hymyili hellyyttävästi vastaukseksi ja lähti.

Olin saanut ajan saatossa ylennettyä itseni työpaikkani talouspäälliköksi ja tämä tarkoitti sitä, että työskentelin alueeni pikaruokapaikkojen budjetoinnin parissa. Palkkani oli todella hyvä, joten en valita. Siirsin jokaisen budjettiraporttini usb-tikulle. Kauhukseni tietokoneeni kaatui juuri, ennen kuin ehdin siirtää raporttini. Ne olivat kadonneet jonnekkin bittiavaruuteen. Jos en saisi tehtyä niitä uudelleen, menettäisin työpaikkani varmasti.

Soitin vaimolleni kysyäkseni, olisiko hänellä tietokonetta jota voisin käyttää. Hän ei kuitenkaan vastannut puhelimeen. Päädyin etsimään talon kaapeista tietokonetta tai edes jotain, jolla saisin raporttini valmiiksi. Viimeiseksi vaihtoehdokseni jäi kellari. Tartuin sen jääkylmästä kahvasta kiinni; lukossa. Istahdin sohvalle turhautuneena. Muistin, että vaimollani oli eräs kukka, jota hän rakasti yli kaiken. Minulla ei ollut mitään menetettävää, joten kävelin kukan luokse ja nostin sen ylös katsoakseni ruukun alle; avain.

Avasin oven ja minua vastassa oli järkyttävä löyhkä. Kellari näytti läpimädältä ja jokaista tasoa peitti paksu pölykerros. Näytti siltä, että kukaan ei olisi astunut sinne vuosikausiin. Käytin puhelimeni taskulamppua valaistuksena laskeutuessani varovasti portaita alas. Painoin seinässä olevaa valonkatkaisinta ja yllätyin himmeän kattolampun syttyessä hitaasti päälle.

Seinät olivat selvästi homeessa, joka mahdollisesti selitti ilmassa vellovan kitkerän hajun. Aloin nopeasti etsimään jotain tietokoneen tapaista. Onnekseni löysin eräästä pahvilaatikosta vanhan läppärin ja latausjohdon piilotettuna kirjojen ja laatikoiden alle.

Annoin tietokoneelle muutaman minuutin aikaa käynnistyä. Vaikka ohjelmisto siinä oli todella vanhaa, minulle riitti, että kirjoitusohjelma toimisi. Raportit oli pakko saada valmiiksi. Ruudulle tuli teksti, jossa kerrottiin vastikään lisätyistä tiedostoista. Tietokone kysyi, halusinko tarkastella niitä. Uteliaisuuteni otti vallan.

Näytölle aukesi piilotettu tiedosto, joka vaati salasanan. Pyöritin silmiäni ja suljin tiedoston. Se ei kuitenkaan sulkeutunut, vaan salasana täyttyi näytölle itsestään ja päästi minut sisälle tiedostoon. Tiedostossa oli neljä videota; HIM.avi, TWO.avi, ONE.avi ja WHY.avi. Videoiden kuvakkeet olivat pikimustia. Avasin videon HIM.avi. Minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä sitä.

Video oli todella epävakaa ja rakeinen. Erotin juuri ja juuri miehen hahmon, joka istui sidottuna jonkinlaisella rautalangalla. Videolla näkyi myös nainen, joka näytti siltä kuin hän olisi leijunut ilmassa. Nainen leijui hitaasti huoneen läpi miehen luokse. Huomasin, että nainen kantoi kädessään isoa veitseä. Nainen alkoi viillellä miestä. Mies karjui kivusta naisen leikatessa tätä hitaasti. Verta alkoi pursuta miehen suusta naisen työntäessä veistä yhä syvemmälle ja syvemmälle. Nainen otti esille jotain, jolla sytytti tulen ja poltti sillä miestä, en saanut kunnolla selvää. Miehen iho oli täynnä palovammoja ja pahoja viiltoja. Mies ei enää kyennyt karjumaan vaan huokaisi vain välillä "Miksi?". Jokaisella kerralla nainen puukotti häntä ikään kuin rangaistuksena lausutuista sanoista. Mies alkoi oksentamaan verta ja jotain muuta epämääräistä nestettä naisen nauraessa pilkallisesti. Hän otti veitsen terällä oksennusta maasta ja nuolaisi sen puhtaaksi. Naisen alkaessa repimään miehen toista silmää, suljin videon. En kyennyt katsomaan enempää.

Kauhusta täristen klikkasin videota ONE.avi. Minun täytyi tietää, mitä oli meneillään. Tällä kertaa videossa oli nuori poika, joka oli köytettynä tuoliin. Ravistin epäuskoisena päätäni ja kyyneleet alkoivat virtaamaan pitkin poskiani.

Videon laatu oli samanlainen kuin aikasemmankin, mutta tällä kertaa tausta oli paljon vaaleampi. Video oli kuvattu jonkinlaisessa vanhassa talossa seinien homepilkuista päätellen. Kesti hetki, ennen kuin tunnistin mikä paikka oli kyseessä. Nainen leijui jälleen, aivan kuten edellisessäkin videossa, pojan luokse ja suuteli tätä hellästi poskelle. Nainen veti huoneen reunoilta lämpölamput (jotka olivat ilmeisesti videon valon lähteenä) pojan kasvoihin kiinni. Lamput alkoivat hitaasti polttamaan hänen vaatteitaan ja ihoaan. Poika kiljui "MIKSI?". Rangaistuksena häntä lyötiin jokaisella kerralla vyöllä, joka näytti olevan täynnä jonkinlaisia teräviä lasinsiruja. Hänen ihonsa alkoi kuplimaan polttavan lampun alla. Lopulta videolla oli haudan hiljaista eikä poika enää liikkunut. Nainen nauroi jälleen ja kaiversi puukolla "MINÄ ANSAITSIN TÄMÄN" pojan vatsaan.

Seuraava video, TWO.avi. Tässä videossa kukaan ei ollut sidottuna kiinni. Videossa oli tuoli, jonka päällä oli pieni kehto. Kehdossa makasi pieni lapsi. Nainen leijui jälleen ruutuun ja huoneen läpi uhrinsa viereen. Hän hyväili hellästi lapsen poskea ja poistui kameran kuvasta hetkeksi. Hän palasi ruutuun ruisku kädessään ja iski sen lapseen. Sinistä nestettä virtasi lapsen suoneen. Video alkoi kelaamaan eteenpäin, kunnes lapsi alkoi itkemään ja yskimään. Videolla näytettiin pullo, jossa luki "Makeaa mehua". Pullon sisältö kaadettiin maahan; sinistä nestettä tulvi lattialle. Lapsi oli liikkumatta. Nainen alkoi jälleen nauraa, tällä kertaa holtittomasti ja iski lapsen ruumiin voimalla seinään. Sitten video muuttui mustaksi.

Viimeinen video, WHY.avi. Huomasin videon tiedoista, että sitä oli muokattu viimeisen tunnin aikana. Olin järkyttynyt ja kauhunsekaisin ajatuksin painoin videon päälle. Tällä kertaa videossa oli vain nainen, ei keitään muuta. Hän oli kääntynyt pois päin kamerasta ja  demonisella, matalalla äänellä.

"Hei. Tiedät nyt etten ole se ihminen, joksi olet minua luullut. Olen sairas. Rakastan tätä. Tiedän, että katsot tätä videota ja tiedän että olet peloissasi. Tappamani ihmisten sielut parveilevat ympärilläsi ja käskevät sinua vetäytymään pois ruudun luota pelastaaksesi itsesi. Mutta katsot silti tätä. Kaikki mitä näit on totta. Rakastan katsoa näitä videoita, mutta minun täytyi pysyä piilossa. Sinä et saanut tietää. Sinun pienet aivosi olisivat ilmoittaneet minusta poliisille. Olit niin epätoivoinen rakastaja. Rakastuit sarjamurhaajaan."

Nainen kääntyi hitaasti kameraan päin ja tunnistin välittömästi vaimoni kasvot. En kyennyt enää tuntemaan mitään. En tiennyt mitä ajatella. Muistoni olivat hajonneet palasiksi, meidän muistomme. En tiennyt missä olin, kuka olin ollut ja mitä minulle tulisi tapahtumaan., Kaikki elämässäni kuoli sillä sekunnilla, kun näin kerran niin iloiset ja kirkkaat silmät nyt synkkinä ja tunteettomina. Hymy hiipi hänen kasvoilleen. Siinä oli pelkkää pahuutta. Video jatkui.

"Sääli että oikeasti rakastin sinua. Meillä oli intohimoa. Minä sain sinut rakastumaan minuun. Huijasin sinua. Valehtelin sinulle. Ja haluatko tietää erään asian? Tiesin että saisit kaiken selville. En pystyisi pitämään salaisuutta ikuisesti. Lopulta löytäisit avaimen kellariin ja lopulta tajuaisit, ettei lapsillani koskaan ollut leukemiaa eikä mieheni koskaan jättänyt minua. Minä tapoin heidät. Ja he ovat lähempänä kuin arvaatkaan. Miksi luulet, että kellarissa haisee niin pahalta? Et arvaakkaan kuinka helppoa on muurata ihmisen jäänteet lattiaan. Seisot heidän päällään."

"Minä tiedän että katsot tätä. Tiedän sen."

Pudistin jälleen päätäni epäuskoisena, olin sanaton. Kylmä hiki nousi kasvoilleni tuntiessani jonkun katselevan minua. Tuntui, kuin olisin ollut halvautunut. Käännyin hitaasti. Silmäni kohtasivat vaimoni psykoottisten silmien kanssa. Hän alkoi kikattaa.

En tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui. Poliisi kertoi minulle, että naapurit olivat kuulleet huutoa talostani ja soittivat poliiseille. Entinen vaimoni oli kiduttanut minua aivan kuten edellisiä uhrejaan ja videoinut kaiken. Olin onnekas, että naapurit olivat hälyttäneet apua ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä. Videot ovat nyt poliisin hallussa, enkä suostu koskaan katsomaan omaani.

Vaimoni tuomittiin kuolemaan hänen tekemiensä rikosten vuoksi. Olin paikalla teloituksessa. Hän vannotti viimeisinä sanoinaan, että ei koskaan jättäisi minua ja tietäisi aina missä olin. Hän aikoisi kertomansa mukaan saattaa murhani loppuun asti ja että tulisin näkemään hänet vielä. Lopuksi hän vielä totesi, etten olisi koskaan turvassa.

Outoa kyllä, hän selvisi kolmesta ensimmäisestä teloitusruiskeesta ja kuoli vasta neljännen ruiskeen vaikutuksesta. Kuollessaan hän hymyili ja kikatti vielä viimeisen kerran.

Olen käynyt läpi kymmeniä terapiaistuntoja ja nyt, vuosia myöhemmin olen alkanut päästä yli kokemastani traumasta. Minulla on yhä hyväpalkkainen työ, useita ystäviä ja elämäni on kaikin puolin loistavaa. Olen itsevarma. Itse asiassa niin itsevarma, että aijon mennä treffeille erään tytön kanssa. Hän on suloinen; pitkät mustat hiukset ja kauniit vihreät silmät.

eng. ©