Pages

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Itkevä vauva

Eräänä iltana, keski-ikäinen nainen istui kotonaan lukien sanomalehteä. Hänen miehensä oli työskentelemässä ilta-vuorossa, joka tarkoitti, että hänen täytyi olla usein yksin kotona. Oli jo melko myöhäistä ja nainen oli menossa nukkumaan, kunnes hän kuuli outoa ääntä ulkoa. Se kuulosti itkevältä vauvalta ja tuli etuoven viereisestä pusikosta. Hän ajatteli sen olevan hyvin epäilyttävää, mutta päätti silti mennä tutkimaan asiaa. Juuri silloin, hänen koiransa alkoi haukkua ja ulvoa ulko-ovea kohden. Naiselle tuli outo tunne tilanteen johdosta, joten hän pysähtyi ja päätti soittaa poliisille.
   
Kun nainen kertoi kuulleensa vauvan itkua, poliisi sanoi, "Me tulemme heti sinne. Mitä ikinä teetkin, ÄLÄ avaa oveasi."
Nainen sulki puhelimensa ja minuutteja myöhemmin hän kuuli sireeneiden ääntä. Yksi poliiseista koputti ovea, toisten tutkiessa pusikoita.
    Nainen avasi oven ja päästi poliisit sisään. Poliisi piteli käsissään nukkea ja nainen huomasi että sen mahassa oli nauhoitin. Poliisi panoi play-nappia, jolloin alkoi kuulumaan vauvan itkua.
    Hänelle selitettiin että lähistöllä liikkui sarjamurhaaja joka otti kohteikseen yksin olevia naisia. Hän käytti nauhuria houkutellakseen naisia avaamaan ovensa ja tulemaan ulos. Murhaaja piileksi puskissa ja odotti pahaa-aavistamatonta uhriaan.
    Nauhoite vauvan itkusta sai naiset ajattelemaan että heidän oviensa ulkopuolella oli vauva joka tarvitsi apua. Sillä aikaa kun he etsisivät itkun aiheuttajaa, murhaaja iskisi ja tappaisi heidät.

Poliisi sanoi että muutaman päivän aikana he olivat vastaanottaneet lukuisia puheluita naisilta, jotka sanoivat kuulleensa itkua ulko-ovensa takaa heidän ollessa yksin. Sarjamurhaaja oli jo onnistunut tappamaan kaksi naista Baton Rougessa, Louisianassa. Jos naisen koira ei olisi varoittanut häntä vaarasta, hänestä olisi voinut tulla seuraava uhri.

Poliisi ei ole koskaan tosi-elämässä kohdannut tällaista tapahtumaa, mutta sähköposteissa kierteli samantapainen tarina kuin tämä, jonka luitte. Sähköposti sai inspiraationsa America's Most Wanted-sarjan jaksosta jossa kerrottiin sarjamurhaajasta Louisianassa, joka saattoi käyttää vauvan itkua houkutellakseen uhrejaan. Vuosia myöhemmin, Criminal Minds-sarjan jaksossa mainittiin myös sarjamurhaaja joka käytti samankaltaista taktiikkaa.

28 kommenttia:

  1. Jee odottelinki uutta postausta :) koska muuten otat toiveita vastaan ? :)

    VastaaPoista
  2. Ah, uusi postaus *q* Kiitos~! Rakastan lukee blogias, varsinkin iltasin peiton alla. Kiitos, kiitos, kiitos kun jaksat tehdä uusia postauksia tänne :) Odotan innolla seuraavaa.

    VastaaPoista
  3. WOW! Tää on ihan sairaan mahtava :) Tykkään kans tost "Ikkuna" tarinast :) tai no tykkään oikeestaan näistä kaikista :D Oon lukenu tän blogin jokasen kauhutarinan, enkä kadu! Moni on täs nyt sanonu et tuhlaan tän blogin lukemiseen turhaan aikaa, mutta mä en ole tuhlannut sekuntiakaan lukiessani tätä blogia! Onko nää tarinat itse keksittyjä/itse kirjoitettuja, vai kopioituja? :) Kuitenki ihan mahtavaa materiaalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen suomentanut kaikki tarinat englanninkielisistä vastineista (:

      Poista
  4. En koskaan aio asua yksin siis xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ?? Eihän toi nainen tossa asunut yksin????

      Poista
  5. Voitko laittaa tänne jotain juttuu viiltäjä jackista

    VastaaPoista
  6. Moi!
    Saako näitä kauhutarinoita kopioida tulostettaviksi tai kavereille lähetettäviksi?

    Nää kauhutarinat on Parhaita!! :D

    VastaaPoista
  7. Todella kiva tarina!!!

    VastaaPoista
  8. Hyvä ;). Mikä on seuraava pasta???

    VastaaPoista
  9. Millo ticci toby tulis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ticci-Tobyn suomentaminen ei ole vielä valmis, tänään ilmestyy Mr.Welldone ja mahdollisesti joku toinen tarina. (:

      Poista
    2. Ok kiitos tiedosta :)

      Poista
  10. Onko täällä jo Teresa Fidalgon oikea tarina? Jos ei niin olisi kiva.

    VastaaPoista
  11. Oon onnellinen et mul on poikaystävä nii ei tarttee asuu yksin. :)
    PS.sun blogi on paras. näit blogei on liian vähän :)

    VastaaPoista
  12. Hyviä ja pelottavia

    VastaaPoista
  13. Hiton hyviä ����

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kun jaksat tehdä olen tällä hetkellä sängyssä vaikka on aamu tykkäämn näistä **
    O

    VastaaPoista
  16. Tosi hyvä blogi vaikka sanon näin myöhään. Mutta kuitenkin ihan paras.

    VastaaPoista
  17. Ei millään pahal mut tää ei kyl oo creepypasta, vaan tylsä, perinteinen kauhutarina

    VastaaPoista
  18. ei oo se on vasta hyvä tarina

    VastaaPoista
  19. samat sanat kiitos Grewinkin puolesta :)

    VastaaPoista
  20. Criminal Minds on helvetin hyvä sarja! Melkein yhtä mielenkiintoinen kuin teidän blogi.

    VastaaPoista
  21. Olen katsonut meikäkin Criminal Mindsiä!!!

    VastaaPoista