Pages

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Overtounin silta



1985-vuonna valmistunut Overtounin silta Miltonissa, Skotlannissa on vaatinut 1950-luvulta lähtien ainakin 50 koiran hengen yli 600 koirasta, jotka ovat mystisesti hypänneet 15 metriä korkealta sillalta alas. Länsi-Dunbartonshiren paikalliset uskovat, että Overtounin Valkoiseksi Naiseksi kutsuttu haamu on kummallisen ilmiön takana, sillä eläimet tunnetusti aistivat ihmisiä paremmin yliluonnollisen läsnäolon.

"Seisoin sillalla kaksi vuotta sitten ja tunsin jämäkän töytäisyn, joka tuntui kuin sormelta. Joku tai jokin yritti pukata minut alas sillalta, aivan kuten ne koiratkin." Sanoi uskonnon ja filosofian opettaja Paul Owens Glasgowsta The Mirrorin mukaan.

Sillan lähelle on asetettu sitemmin kyltit, jotka varoittavat koirien omistajia mahdollisesta vaarasta: "Ole hyvä ja pidä koirasi hihnassa."

Siitä huolimatta koirat, sekä jotkut ihmisetkin jatkavat sillalta hyppäämistä.

Joidenkin lähteiden mukaan kaikki alkoi vuonna 1994, kun mies nimeltä Kevin Moy heitti kaksi viikkoa vanhan poikansa alas sillalta. Moy yritti hypätä sillalta alas itsekin, mutta hänen vaimonsa esti sen. Moy uskoi olevansa antikristus ja että hänen poikansa olisi Saatana uudelleensyntyneenä.

Outo seikka koirien itsemurhassa on se, että ne hyppäävät yleensä aina samalta puolelta siltaa ja ne ovat yleensä pitkäkuonoisia rotuja. Jotkut koirat, jotka ovat aluksi selvinneet hypystä, ovat menneet välittömästi sillalle uudestaan vain hypätäkseen jälleen alas.

"Olen kuullut monia sydäntäsärkeviä tarinoita koirien omistajista, jotka ovat menettäneet lemmikkinsä tässä selittämättömässä ilmiössä." Sanoi alueen palveluiden tarjoaja Jackie Baillie.

Tieteellisempi selitys ehdottaa, että sillan alta tuleva minkkien vahva haju saattaa ajaa koirat hyppäämään, sillä sillan kohtalaisen korkea reuna estää koiria näkemästä korkeaa pudotusta.

Dubartonista kotoisin oleva Alice Trevorrow, jonka 3-vuotias springerspanieli hyppäsi sillalta vuonna 2014 sanoi The Sunin mukaan: "Pystyn yhä kuulemaan hänen ulvaisunsa kuin se olisi tapahtunut eilen. Ei ole mitenkään mahdollista, että koirani olisi hypännyt sillalta tarkoituksella. Siellä on jotakin pahaenteistä meneillään. Käytös ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Olin juuri pysäköinyt sillan lähelle ja koska hän oli erittäin tottelevainen, ei laittanut hänen hihnaansa kiinni. Minä ja poikani Thomas, joka oli 24-vuotias tuolloin, kävelimme kohti Cassieta, joka tuijotti jotain sillan yläpuolella olevaa. En koskaan saa tietää mitä hän tuijotti, mutta hän näki ehdottomasti jotain, joka sai hänet hyppäämään."

Donna Cooper taas todisti tilanteen, jossa hänen colliensa Ben hyppäsi yllättäen sillan kaiteelta alas. Donna kommentoi Mail Onlinelle: "Hänen jalkansa ja leukansa olivat murtuneet. Hänen selkänsä oli murtunut niin pahasti että se oli mutkalla." Ben vietiin eläinlääkäriin, mutta koiran kivut nähtiin niin suuriksi, että tämä päätettiin lopettaa.

Koiran käytösten tutkijoiden mukaan niillä ei voi olla itsemurha-ajatuksia, jote sillan alla täytyy olla jotain, joka simuloi niiden aisteja jollain tapaa ja saa ne hyppäämään.

Tässä vielä loppuun video jossa pohditaan luonnollisia syitä ilmiölle:


eng. ©

7 kommenttia:

  1. Jes, taas uusi postaus, tykkäsin ((;

    VastaaPoista
  2. Kiitti uudesta postauksesta! Oon oottanu uutta jo kauan ja nyt oon kiitollinen ku se tuli! :)
    oisko mahollista jos jompikumpi teistä vois suomentaa jommankumman näistä: elevator to otherworld tai sit the three kings oisin kiitollinen

    VastaaPoista
  3. Voi eiii...

    Noi pienet koiraraukat ja ihmiset jotka on hypänny tuolts sillalta :'(

    En välttämättä edes haluu tietää mikä sai ne hyppäämään...

    Hyh toi video on karmiva... :D

    VastaaPoista
  4. Haluisin niin tietää mikä saa noi kpirat hyppäämään alas tuolta :( Onko tuolta siis hypännyt ihmisiäkin
    ... ja miksiköhän??

    VastaaPoista
  5. Noisssa vuosiluvuissa on ainakin jotain outoa.

    VastaaPoista
  6. Heips!
    Taas hienoa työtä, tämä on erittäin kiinnostava aihe.
    Tosin pieni lapsus on sattunut, heti alussa lukee, että silta on valmistunut 1985. Heti perään lukee, että 50-luvulla... :D
    Sepä vasta on kauhusilta.
    Kiitoksia kuitenkin hyvästä blogista!

    VastaaPoista