Pages

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Kiitos

Päätin nyt vielä erikseen kirjoittaa postauksen koskien tätä meidän blogin uutta tulemista ja meidän jo vitsiksikin asti päätynyttä "pientä taukoa".

En minä eikä varmasti myöskään tämän blogin perustaja Grew arvannut kuinka suuresti tämä blogi on aikojen saatossa ollut osana kauhun ystävien päivittäistä tai lähes päivittäistä elämää. Tiedän (ja tulleiden kommentien perusteella TODELLAKIN tiedän) ja ymmärrän, etteivät kaikki jaksaneet odottaa neljää vuotta postauksia. Mutta on myös niitä, jotka ovat vuosien saatossa käyneet säännöllisesti katsomassa, joko olisi uutta postausta tullut. Kiitos teille, että olette olleet täällä silloin, kun me ylläpitäjät emme ole.

Grewin kanssa ollaan puhuttu asiat halki ja hän palaa myös tänne blogin puolelle jossakin vaiheessa. Nyt minä kuitenkin toistaiseksi olen saanut tämän blogin valtikan käsiini.

Me ollaan kirjoitettu tähän blogiin kiinnostuksesta kaikkea paranormaalia kohtaan ja vaikka blogi niin sanotusti laman kävikin läpi niin se kiinnostus ei ole minnekään hävinnyt näiden vuosien aikana.

Mutta hei, iso kiitos teille lukijoille menneistä vuosista ja tulevista! Ette vielä pääse meistä eroon vaikka sitä oli kommenteissa jo veikkailtukin!

- Hazard & Grew 

15 kommenttia:

  1. muistan ku ekan kerran tän löysin ku mun sisko oli tästä kertonu ja oon ittelleni sen jälkee ragennu että "olisko jo se PIENI tauko ohitte vai mitä ne siel tekee 4 VUOTTA" tai sitte oon vaa miettiny että ootteks te kuollu :´DDD mutt näköjään ootte elossa, parhaat kauhutarinat oon täältä löytäny ja edelleen luen vanhoja tarinoita kolmelta yöllä ja kadun elämän päätöksiäni mutt on tosi kiva ku tulitte takas :DDD en kadu tän löytämistä vaikka välilä tuntuu ku olisin myöhimmin katunu jotaki ;`DDDD

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että olette palanneet!! Luulin jo kokonaan että tämä blogi oli jo haudattu mutta se heräsi henkii ja antaa minun taas nauttia teidän kirjoituksitanne♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kai sanoa että blogi oli haudattu, mutta kaivettiin se takaisin ylös! Kiitos että jaksoit odottaa.

      Poista
  3. ihan mahtavaa, että palasitte! vaikka oon käynytkin suht säännöllisesti kurkkaamassa onko uusia kirjoituksia, niin en olisi olettanut paluuta. ihanaa päästä lukemaan uusia postauksia, kun oon tätä blogia seurannut jo monta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että olet ollut lukijana niinkin kauan! Kiitos sinulle.

      Poista
  4. oon täsä viimesten vuosien aikana useemman kerran käyny kattomassa että onko tullu mitää uutta päivitystä. olin oikeestaan jo aateelu et turhaan tarkistan mut hyvä et tulin taas tarkastaa. Tää blogi tuotti mulle todella paljon iloa sillon teinivuosien alussa ja ihana nähdä että ootte taas palannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että olet jaksanut ootella ja kiva kuulla että blogista on ollut iloa!

      Poista
  5. Itsekim vuosien varrella käynyt useasti käynyt tarkistamassa onkos uusia postauksia. Odotus palkittiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että olet kuitenkin jaksanut odottaa vuosia uutta postausta!

      Poista
  6. Ihanaa että palasitte tauon jälkeen♡ Ootte ollut kyllä paras blogi minkä oon koskaan löytäny KIITOS TEILLE :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mahtavaa että jaksat seurata meitä vielä pitkän tauon jälkeenkin!

      Poista
  7. Jo oli aikakin että tänävuonna kävis jotain hyvääkin! Tää blogi oli mun ja mun frendin e l ä m ä ku oltiin pienempiä :D kiitos

    T: 17v randomi

    VastaaPoista
  8. Tätä on odotettu. Kiitos teille, kun jaksatte viihdyttää lukijoita käännöksillänne. :)

    VastaaPoista
  9. Vihdoinkin. Te palasitte🖤
    Oon oottanut innolla.

    VastaaPoista