James Hustonin uudelleensyntyminen

Reinkarnaatio eli jälleensyntyminen tai uudelleensyntyminen on nimensä mukaisesti elävän olennon syntyminen kuoleman jälkeen uuteen ruumiiseen. Useissa itämaisissa uskonnoissa reinkarnaatio on olennainen osa uskontoa, mutta myös monet muut uskovat siihen.

Vuosien saatossa esille on tullut hämmästyttävä määrä ihmisiä vauvasta vaariin, joiden uskotaan eläneen jo kerran aikaisemmin. Tässä on James Leiningerin tarina.

James Leininger

Yhdysvalloissa asuvan Leiningerin perheen kuopus, James Leininger, oli vain 2,5-vuotias kun hän alkoi kertomaan vanhemmilleen häntä vaivaavista erittäin yksityiskohtaisista unista ja mielessään pyörivistä vieraista muistoista, jotka kaikki liittyivät mieheen, Pennsylvanian osavaltiossa asuneeseen Luutnantti James McCready Hustoniin. Vanhemmat, Andrea ja Bruce, olivat ihmeissään pojan puheista ja asioista, joita hän yhtäkkiä tiesi. He pyysivät poikaa kertomaan lisää tästä mystisestä miehestä. 

Poika tokaisi, että hän oli itseasiassa ollut kyseinen mies ja taistellut toisessa maailmansodassa lentäjänä. Hän myös mainitsi, että oli kuollut yli 50 vuotta sitten Iwo Jiman taistelussa vuonna 1945. Hän myös mainitsi lentäneensä tuolloin konetta nimeltä Corsair, joka oli lähtenyt Natoma-nimisen laivan kannelta lentoon.

Vanhemmat olivat ymmärrettävästi hämillään ja ihmeissään pojan tarinoista. Andrean äiti oli ollut ensimmäinen, joka oli tuonut vanhempien keskusteluihin mukaan uudelleensyntymisen. Jamesin isä Bruce ajatteli pojan puhuvan omiaan ja vannotti, ettei uudelleensyntyminen ollut mahdollista. 

Pian pikku-James alkoi kertomaan lentämisestä ja lentokoneista todella ammattitaitoisesti. Muistathan, kyseessä on 2,5-vuotias lapsi. Hän halusi leikkiä vain lentokone-leluilla ja osasi nimetä lentokoneiden malleja vain katsomalla niitä. Vanhemmat olivat varmoja, ettei James ollut aikaisemmin kuullut missään kertomiansa tarinoita, saatika tiennyt kummoisemmin lentämisestä. Kerran perhe oli ollut vierailemassa ilmailumuseossa ja James oli teeskennellyt tekevänsä eräälle koneista lento-tarkastusta - oikeaoppisesti.

James kertoi näkevänsä toistuvia painajaisia tilanteesta, jossa japanilaiset sotilaslentäjät ampuvat hänet alas. Andrea kertoi, kuinka James saattoi kiljua herätessään painajaisistaan "Lento-onnettomuus, tulessa, pikkumies ei pääse ulos, apua." Jamesilla oli tapana viitata lentäjä-Jamesiin pikkumies-sanalla. Hän myös potki jaloillaan sekä osoitti kattoa. Eräs toinen outo tapahtuma muistui äidin mieleen. Hän kertoi, kuinka oli ollut ostoksilla poikansa kanssa ja ostanut lentokone-lelun. Andrea oli todennut "Katso, tämän lentokoneen pohjassa on pommi." Jamesin ilmekkään ei ollut värähtänyt kun tämä oli vastasi "Ei se ole pommi, se on pudotussäiliö." Myöhemmin James oli selittänyt tarkasti äidilleen, mikä pudotussäiliö oli. Eräänä päivänä Andrea oli kokannut ensimmäistä kertaa lihamureketta Jamesille. James oli sanonut "Lihamureketta, söin tätä viimeksi Natomalla." 

Jamesin isä alkoi selvittämään pojan kertomuksen taustoja. Hänen tarkoituksenaan oli todistaa, että pojan puheissa ei ollut mitään perää. Toisin kuitenkin kävi. Selvisi, että Iwo Jiman taistelussa oli toden totta ollut laiva nimeltä Natoma Bay. Eikä tässä vielä kaikki; sodassa oli tosiaankin taistellut lentäjä nimeltä James Huston, jonka lentokoneen japanilaiset lentäjät olivat pudottaneet marraskuun 3. päivä, vuonna 1945. James oli aikaisemmin kertonut, että japanilaiset olivat ampuneet hänen koneensa moottoria, jolloin lentokone oli tippunut veteen ja hän oli kuollut. Juuri näin oli käynyt James Hustonille. Tuli myös ilmi, että ainoa Iwo Jiman taistelussa kuollut lentäjä oli ollut nimeltään James Huston. Nämä tiedot riittivät vakuuttamaan Leiningerin perheen.

Isä selvitti, että Hustonilla oli elossa oleva sisko, 87-vuotias Anne Barron. Barroniin saatiin yhteys ja hän suostui kuuntelemaan pikku-Jamesin uskomattoman tarinan. Barron uskoi poikaa välittömästi ja totesi "Hän tietää todella paljon, jostain syystä hän tietää, mitä tuolloin tapahtui." Hustonin serkku, 74-vuotias Bob totesi; "Minusta tämä on uskomatonta, pojan kertomat tapahtumat ovat juuri ne samat, jotka kerrottiin James Hustonin isälle ja minun äidilleni tämän kuoleman jälkeen. Tämä poika ei olisi voinut olla mitenkään tietoinen niistä asioista."

Vuonna 2004, Jamesin isä vei tuolloin 6-vuotiaan pojan keskustelemaan Natomassa palvelleiden veteraanien kanssa. James kykeni tunnistamaan yhden entisistä ystävistään, Jack Larsernin, 60-vuoden takaa. Larsen oli lentänyt James Hustonin rinnalla, kun japanilaiset olivat alkaneet tulittamaan. James oli todennut; "He ovat niin vanhoja jo."

Eräänä päinä James oli ollut haravoimassa lehtiä isänsä kanssa ja isä oli kertonut kuinka iloinen hän on siitä, että James oli hänen poikansa. James oli vastannut; "Juuri siksi valitsin sinut; tiesin, että olisit hyvä isä. Kun löysin sinut ja äidin, tiesin, että olisitte hyviä minulle." Isä kysyi, "Mistä?" James kertoi; "Hawaiilta. Löysin teidät suuresta pinkistä hotellista ja istuitte rannalla syömässä iltapalaa."

Isä, Bruce, kertoi, että vuonna 1977 hän oli vaimonsa kanssa toden totta mennyt Hawaiille ja yöpynyt väriltään pinkissä Royal Hawaii-hotellissa Waikiki-rannalla. Viimeisenä iltana he olivat syöneet rannalla iltapalaa. Viisi viikkoa myöhemmin, Andrea oli alkanut odottamaan Jamesia.

James Leiningerin vanhemmat päätyivät kirjoittamaan pojan kertomuksista kirjan, Soul Survivor.

James on nykyisin jo aikuinen. Hän kertoo, ettei enää näe painajaisia entisestä elämästään, mutta ajattelee James Hustonia toisinaan.

Kansan Temppelin joukkomurha

SISÄLTÄÄ KUVIA JOTKA SAATTAVAT JÄRKYTTÄÄ

Jim Jones ©

Jim Jones perusti Kansan Temppeli-nimisen (eng. People's Temple) lahkon vuonna 1956. Hänellä oli selkeä näkemys kommunistisesta yhteisöstä, jossa kaikki ihmiset rotuun tai ikään katsomatta kykenisivät elämään harmoniassa ja työskentelemään yhteisen hyvän eteen. Jones koki myös olevansa sosialistisen aatteen ja kristinuskon sanansaattaja. Hänen ajatuksensa olivat ihailtavia, mutta hänen kuorensa alle kätkeytyi kuitenkin jotain synkkää. Jonesin lapsuuden ystävä Chuck Wilmore kuvaili vuonna 2006 ilmestyneessä dokumentissa Kuoleman Temppeli, Jonesin olleen outo lapsi. Wilmore paljasti, että "Hän oli koukussa uskontoon ja kuolemaan. Ystäväni kertoi minulle, että hän oli nähnyt Jimmyn tappaneen kissan puukolla.". Kirjassa The Road to Jonestown  kuvaillaan myös, kuinka Jones oli jo varhaisesta iästä saakkaa kiinnostunut muun muassa Adolf Hitleristä.

Jones oli naimisissa ja vaimonsa kanssa he adoptoivat useita lapsia

Lahko perustettiin alunperin Indianan Indianapolisiin. Jos jotain positiivista Kansan Temppelistä pitäisi löytää on se, että se suvaitsi kaiken väriset ihmiset jäsenikseen. Tuolloin nimittäin Yhdysvalloissa rotuerottelu oli näkyvä osa jokapäiväistä elämää. Lahkon tukikohta säilyi Indianassa vuoteen 1966. Tuolloin lahko siirtyi Kaliforniaan, Redwood Valleyhyn. Jonesin päämäärä ulottui kuitenkin Yhdysvaltojen ulkopuolelle; hän toivoi, että lahko toimisi kaukana Yhdysvaltojen hallituksen vaikutusalueelta ja hän saisi täydellisen määräysvallan omaan lahkoonsa.

Vuonna 1973 Jones löysi vihdoin lahkon käyttöön täydellisen ja etäisen paikan Etelä-Amerikasta, Guyanasta. Hän ei aikaillut kauaa, vaan osti maata Guyanan hallitukselta keskeltä viidakkoa. Rakennuksiin tarvittiin paljon rakennustarpeita ja niiden kuljettaminen keskelle viidakkoa oli hankalaa. Tämän takia alueen rakennusprojektit venyivät pitkiksi. Alueesta alettiin puhumaan nimellä "Jonestown" perustajansa nimen mukaan. Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa Jonesin lahko levisi San Franciscoon Ja Los Angelesiin.

Vuonna 1977, vain noin 50 ihmistä asui vakituisesti alueella. Edes Jones itse ei ollut vielä muuttanut sinne, vaan asui edelleen Kaliforniassa. Jones kuitenkin muutti suhteellisen nopeasti Guyanaan kun hänen korviinsa kantautui tieto siitä, että erääseen yhdysvaltalaislehteen olisi ilmestymässä paljastusartikkeli hänestä, jota varten oli haastateltu lahkon entisiä jäseniä. Artikkelissa huhun mukaan paljastettaisiin myös lahkon rahallisia epäselvyyksiä. "Sattumoisin" päivää ennen artikkelin julkaisua Jones perheineen lensi usean sadan muun lahkon jäsenen kanssa Guyanaan aikomuksenaan muuttaa Jonestowniin vihdoinkin.

Jonesilla oli ollut hyvin selkeä näkemys siitä, kuinka Jonestown olisi maanpäällinen taivas. Tätä se ei kuitenkaan ollut. Ihmisten suureen määrään ei oltu osattu varautua, joten paikalle rakennetut mökit eivät riittäneet kaikille ihmisille. Tämä johti siihen, että jokainen mökki oli täyteen ahdattu, eikä ihmisillä ollut kunnollista asuintilaa. Usealle tuli yllätyksenä sekin, että mökit oli jaoteltu siten, että miehet ja naiset nukkuvat erillisissä mökeissä. Tämä tarkoitti sitä, että puolisot joutuivat nukkumaan erillään toisistaan. Myöskään ruokaa ei ollut riittävästi ja ihmiset joutuivat usein olemaan nälissään.
Paikka sijaitsi viidakossa, joten ilmaston kuumuus ja kosteus johtivat ihmisten jatkuvaan sairasteluun. Ihmiset joutuivat myös työskentelemään näissä olosuhteissa ja heillä teetätettiin jopa 11 tunnin päiviä.
Kaiken tämän lisäksi alueella oli useita kaiuttimia, joista kuului lähes taukoamatta Jonesin puheita lahkosta ja sen merkityksestä, jopa öisin.

Osa ihmisistä kuitenkin todella rakasti tässä yhteisössä elämistä. Oli myös useita, jotka halusivat lähteä pois. Se ei kuitenkaan ollut helppoa; ympärillä kasvoi viidakkoa silmän kantamattomiin ja lisäksi aluetta vartioi useita aseistettuja vartijoita. Jones ei päästänyt ketään lähtemään pois. Ihmisten saapuessa Jonestowniin Jones otti heidän passinsa ja kaikki käteisenä olleet rahat, jotta nämä eivät voisi lähteä vaikka haluaisivat.

 Lahkon entinen jäsen, Yulanda Williams kertoi, että "Jäsenten rankaiseminen oli tavallista," ja että "Hänen (Jonesin) käyttäytymisensä oli täysin järjen vastaista. Ihmiset alkoivat vain tottelemaan häntä pelon varjossa. Mitä tapahtuisi, jos eroaisin lahkosta, mitä saattaisin joutua kokemaan, millaiseen vaaraan saattaisin itseni."

Lahkon todellinen luonne alkoi paljastua vähitellen myös ulkopuolisille. Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen, Leo Ryan, oli saanut vihiä Jonestownin tapahtumista. Hän päätti matkustaa itse paikan päälle vuoden 1978 marraskuussa katsomaan, pitivätkö huhut ihmisten kaltoinkohtelusta paikkansa. Hän lensi Guyanaan neuvonantajansa, kuvaustiimin ja useiden lahkolaisten huolestuneiden sukulaisten kanssa. Heidän saapumispäinsä iltana Jonestownissa järjestettiin juhlallisuudet, joiden aikana eräs lahkolaisista oli ojentanut eräälle tiimin jäsenelle lapun. Lapussa oli lukenut useiden ihmisten nimiä ja tieto siitä, että he haluaisivat lähteä pois Jonestownista. Totuus selvisi Ryanille ja hän ilmoitti seuraavana päivänä, että kaikki halukkaat voisivat lähteä hänen kanssaan takaisin Yhdysvaltoihin. Tuolloin kuitenkin vain osa uskaltautui lähtemään, sillä he pelkäsivät niin paljon Jonesin reaktiota.

Lähtöhetki koitti ja lahkosta poistuvat nousivat lentokentälle ajavien autojen kyyttin. Ryan itse jäi vielä paikan päälle hetkeksi varmistamaan, ettei kukaan muu haluaisi enää tulla mukaan. Kultin jäsenet hyökkäsivät yllättäen hänen kimppuunsa ja yrittivät jopa leikata hänen kaulansa. Ryan onnistui pakenemaan ja pääsi viimeisen ajoneuvon kyydissä lentokentälle. Heidän tiiminsä joutui kuitenkin odottamaan kentällä saapuvia lentokoneita. Tämä koitui osan kohtaloksi; lahkon jäsenet olivat seuranneet heitä ja alkoivat ampumaan aseilla tiimiä kohti. Tässä välikohtauksessa viisi ihmistä menetti henkensä, joihin lukeutui myös Leo Ryan.

Jonestownissa kaikki käskettiin kokoontumaan keskeisellä paikalle sijaitsevan paviljongin luokse kuuntelemaan Jonesin puhetta. Hänen olemuksensa oli muuttunut; hän panikoi ja oli silminnähden levoton. Jones ilmaisi myös pettymyksensä siihen, että osa lahkon jäsenistä oli lähtenyt pois. Hän myös kertoi ihmisille lentokentällä tapahtuneesta välikohtauksesta, jonka johdosta Jonestown ei ollut enää turvassa hänen sanojensa mukaan. Jones kertoi, että Yhdysvaltojen hallitus reagoisi nopeasti välikohtaukseen. Jones totesi, että "Kun he hyppäävät laskuvarjoilla alas kyläämme, he tappavat meidän viattomat lapsemme.".

Jones vakuutti ihmiset siitä, että ainoa tie ulos tilanteesta olisi tehdä "vallankumouksellinen teko", itsemurhan muodossa.

Jonesille kerrottiin kesken puheen Leo Ryanin kuolemasta, joka sai hänet täysin pois tolaltaan. Jones vakuutti, että "Jos he onnistuvat laskeutumaan tänne, he kiduttavat lapsiamme. He kiduttavat meidän kanssaihmisiämme, he kiduttavat meidän vanhuksiamme. Me emme voi hyväksyä sitä."

Lahkolaiset valmistivat useita saavillisia mehua, joiden sekaan sekoitettiin syanidi-nimistä myrkkyä.

Vauvat ja lapset tapettiin ensin. Heidän suuhusa ruiskutettiin tappavaa mehua. Tämän jälkeen naiset joivat mehunsa. Lopulta muut tekivät saman. Myrkyllä kesti arviolta 3-8 minuuttia tappaa uhri, joten osa ihmisistä kuoli jo ennen toisia. Jos joku vastusti juomista, vartijat uhkasivat tätä aseella ja pakottivat juomaan myrkyn.

© / Frank Johnston

18.11.1978. Tuona päivänä 912 Kansan Temppelin jäsentä menehtyi juotuaan myrkkyä. Heistä 276 oli vasta lapsia. Jim Jones kuoli itse päähän kohdistettuun ampuma-aseen luotiin, mutta ei kuitenkaan koskaan selvinnyt, tappoiko Jones itsensä vai ehtikö joku muu ennen sitä. Vain muutama ihminen selvisi tuosta tragediasta piiloutumalla tai juoksemalla viidakkoon. Jonestownin joukkomurha on yksi Yhdysvaltojen eniten ihmishenkiä vaatinut, luonnonkatastrofiin liittymätön tragedia.

Tim Carter, eräs selviytyneistä, totesi "Todellisuudessa se ei ollut mikään 'Kuollaan yhdessä Jim Jonesin Puolesta-hetki', vaan täysin päinvastoin. Koin sen niin. Se, mitä Jonestownissa tapahtui oli murha."

©

Jonesin puhe ihmisten juodessa ja juottaessa myrkkyä lapsilleen:

Itänaapurin urbaanilegendoja

Musta Volga

1960- ja 1970-lukujen aikana urbaanilegenda kiersi Neuvostoliitossa. Kylmää sotaa käytiin tuolloin Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan, joten ihmiset olivat jo valmiiksi peloissaan. Pelkoa lisäsi tarina mustasta Volga-autosta, joka tarinoiden mukaan sieppasi lapsia kaduilta. Kyseinen automerkki oli käytössä vain ylemmillä luokilla ja virkamiehillä, olivathan Volgat noihin aikoihin kalleimpiin automerkkeihin lukeutuvia.

Kukaan ei koskaan kyennyt näkemään, kuka autoa ajoi. Huhut kertoivat, että autossa olisi nähty nunnia. Hurjimmat kertoivat itse Luciferin ajavan sitä. 

Jotkut väittivät, ettei autossa ollut lainkaan sivupeilejä; niiden tilalla sanottiin olevan valtavat paholaisen sarvet. Kerrottiin myös, että jos ei uskonut Volgan olevan lasten sieppausten takana, kuolisi seuraavan vuorokauden aikana.

Ivan Vassilin kirous

Ivan Vassili oli aikoinaan rahtilaiva, joka joutui oudon kirouksen kohteeksi. Kukaan ei osaa kertoa, mistä kirous alkoi ja kuljettiko laiva jotain rahtina, jota sen ei olisi todellakaan pitänyt.

Kaikki alkoi siitä, kun miehistön jäsenet alkoivat tuntea toistuvasti olonsa epämukavaksi laivassa. He kertoivat, että joku katselee heitä.

Eräänä yönä miehistö menetti hetkellisesti järkensä; he alkoivat jahtaamaan toisiaan ilman mitään syytä. Kaikki päättyi tuona pelottava yönä siihen, että eräs miehistön jäsenistä heittäytyi laidan yli kuolemaansa. Muutama päivä myöhemmin tuosta tapahtumasta kaikki toistui uudelleen ja toinen miehistön jäsen hyppäsi laidan yli.

Laivan ankkuroidessa satamaan, suurin osa jäljellä olevasta miehistöstä erosi tehtävistään. Tilalle palkattiin luonnollisesti uusi miehistö. Laivan seilatessa merellä kaikki tapahtui jälleen ja aivan kuten aikaisemminkin, kaksi miestä hyppäsi laidan yli. Näihin lukeutui myös laivan silloinen kapteeni.

Sama kuvio toistui useamman kerran ennen kuin tajuttiin, että ainoa tapa lopettaa tämä useita ihmishenkiä vaatinut kirous olisi polttaa laiva. Ja niin tehtiin; ihmiset hurrasivat katsoessaan, kun kirottu laiva paloi tuhkaksi.

Helvetin kaivo

Tarinan mukaan venäläinen tutkimusryhmä oli poraamassa maaöljyä ja muita luonnonvaroja tutkimuskäyttöön jossain päin Siperiaa. 

He löysivät jotain, mitä kukaan ei osannut järjellä selittää.

Kaikki meni aluksi kuten pitikin; maahan oli saatu porattua jo syvä reikä. Eräänä päivänä tutkijoiden  porauslaite oli yllättäen mennyt rikki. He huomasivat poranneensa jostain läpi; maa oli ontto sisältä ja  heidän poraamastaan reiästä säteili polttavan kuumaa ilmaa. He mittasivat lämpötilan parhaimmalla mahdollisella, raudasta tehdyllä mittarilla laskemalla sen reiän sisään. He näkivät jotain mahdotonta; mittarin lämpötila oli noussut yli tuhanteen asteeseen.

Tutkiessaan reikää ulkoisesti, he huomasivat, että reiästä kuului vaimeita ääniä. Ajatellen, että kyseessä oli maan liikehdinnästä aiheutuvia ääniä, he laskivat mikrofoneja alas. Tutkijat toivoivat, etteivät olisi koskaan erehtyneet tekemään sitä.

He kertoivat kuulleensa veren seisauttavaa kiljuntaa ja huutoja maan uumenista. Ihmisten huutoja. Lähimpänä kaiutinta ollut menetti järkensä. He tajusivat nopeasti, että olivat löytäneet Helvetin kaivon.

 Tsernobylin musta lintu

Lähes kaikki ovat varmasti kuulleet vuonna 1986 tapahtuneesta ydinvoimalaonnettomuudesta. Tuosta kauheasta tapahtumasta selvinneet, Pripyatin kaupungista evakoidut ihmiset kertovat, että juuri ennen onnettomuutta, saman vuoden huhtikuussa oli tapahtunut paljon outoja asioita; Ihmiset olivat alkaneet yllättäen näkemään pahoja painajaisia ja vastaanottivat uhkaavia puheluita. 

Useat ihmiset kertoivat nähneensä ennen onnettomuutta siivellisen humanoidimaisen olennon, jolla oli kirkkaan punaiset silmät. Jotkut jopa väittivät nähneensä sen onnettomuuden tapahtuessa, lentelemässä ydinvoimalan reaktorin yllä. Lintumainen olento sai lempinimekseen "Tsernobylin musta lintu", sillä niin monet ihmiset kertoivat nähneensä sen.

Hirviöitä ei ole olemassa

"Sänkyni alla on hirviö!", Jimmy huusi ja heittäytyi sängyssä makaavien, häkeltyneiden vanhempiensa väliin. Hänen äitinsä kietoi kätensä hellästi pojan ympärille samalla kun isä vakuutti, ettei hirviöitä ole olemassa. Jimmy kuitenkin vaati, että isä kävisi tarkistamassa hänen huoneensa. Isä myöntyi, nousi huokaisten ylös ja käveli käytävään.

Äiti ja Jimmy kuuntelivat, kuinka isän askeleet suuntasivat Jimmyn huoneeseen. Yllättäen kuului kova kolahdus, jota seurasi hiljaisuus. Äiti nousi ylös kiiruhtaen katsomaan mitä oli tapahtunut, jättäen Jimmyn yksin pimeään huoneeseen. Jimmy kuunteli äidin askelia, kun tämä asteli hänen huoneeseensa päin. Toinen kolahdus, jota seurasi jälleen hiljaisuus.

Jimmy keräsi rohkeutensa, nousi ylös ja hiipi käytävään. Hän käveli hitaasti kohti huonettaan lattialautojen naristessa tasaisesti hänen jalkojensa alla. Jimmy yllättyi nähdessään, että hänen huoneensa ovi oli kiinni. Hän kurottautui hitaasti kurkkaamaan aivaimenreiästä ja näki äitinsä pyyhkimässä lattiaa ja isänsä nojaamassa hänen sänkyynsä päin. Jimmy avasi oven hitaasti. Hänen äitinsä hyppäsi välittömästi ylös ja piilotti kätensä selkänsä taakse.

"Anteeksi," äiti sanoi hellästi. "Isäsi kompastui leluun ja repäisi kaatuessaan sänkysi kankaan rikki. Hän yrittää saada sen ommeltua kiinni ja minä vain siivoilen." Isä sai kankaan korjattua ja käveli Jimmyn luokse. "Mitäpä jos nukkuisit tämän yön meidän vieressämme poika?" Isä sanoi samalla, kun nosti Jimmyn syliinsä. Sinä yönä Jimmy nukahti nopeasti vanhempiensa turvalliseen läsnäoloon.

Seuraavana päivänä Jimmy huomasi, että hänen vanhempansa käyttäytyivät oudosti. He laittoivat Jimmyn nukkumaan heti illallisen jälkeen sanomatta sanaakaan. Jimmy tajusi mennessään sänkyynsä, että se tuntui todella muhkuraiselta. Hän mietti, olikohan isä sittenkään ommellut kangasta kiinni oikein. Jimmy nousi ja käveli vanhempiensa huoneen ovelle, joka oli kuitenkin lukossa. Vaikka Jimmy kuinka koputti oveen, kukaan ei tullut sitä avaamaan. Hän luovutti ja meni takaisin sänkyynsä lopulta nukahtaen.

Aamulla Jimmy kysyi vanhemmiltaan sängystä ja lukitusta ovesta. Isä väisti kysymyksen ja sanoi tiukasti, että Jimmy oli liian vanha pelkäämään hirviöitä. Isä myös totesi, että he tulisivat vastaisuudessa lukitsemaan hänen huoneensa oven yöksi, kunnes Jimmy ei enää pelkäisi olemattomia.

Seuraavana yönä uni ei tullut Jimmylle heposti. Maatessaan peittonsa alla hän haistoi oudon hajun, vaikka tuuletin puhalsi täydellä teholla huoneeseen. Jimmy yritti olla välittämättä hajusta, mutta päätyi lopulta nukkumaan huoneensa lattialla.

Jimmy vaati vanhempiaan tarkistamaan sänkynsä seuraavana aamuna, mutta he vain totesivat, että sängyn pinta oli tasainen ja mikään ei haissut. Rangaistuksena valehtelemisesta isä lukitsi Jimmyn omaan huoneeseensa. Aika kului hitaasti ja Jimmyllä alkoi olla jo nälkä ja tukala olo. Tilannetta pahensi sängystä leijaileva haju, jonka lämmin iltapäivän aurinko oli saanut voimistumaan.

Jimmy päätti löytää itse hajun lähteen. Hän otti laatikostaan sakset ja leikkasi sänkynsä kankaan auki. Hänen eteensä paljastui järkyttävä näky; Jimmy alkoi kiljumaan nähdessään patjan täytteiden seassa hänen vanhempiensa mädäntyvät ruumiit.

Oveen koputettiin.

"Jimmy? Oletko kunnossa?" Hänen äitinsä ääni sanoi. Isän ääni jatkoi; "Muista Jimmy, sänkysi alla ei ole hirviöitä."

eng. ©

La Lechuza

La Lloronan legendan tavoin, La Lechuzan legenda on lähtöisin Meksikosta. Tarinoita tästä karmivasta olennosta on kerrottu jo 1700-luvun puolivälistä lähtien. Havaintoja on tehty erityisesti Meksikossa Chihuahuan, Coahuilan, Durangon, Nuevo Leonin ja Tamaulipasin alueilla. Myös Amerikassa, Teksasin Rio Grandessa on kerrottu useista havainnoista. Sana La Lechuza tarkoittaa pöllöä. Nimitys juontaa juurensa siitä, että kyseisen olennon on kerottu näyttävän ihmisen ja pöllön risteytykseltä, siipineen kaikkineen. Lechuzan on väitetty olevan yli kaksi metriä korkea ja sen siipien väliksi on kerrottu yli 4,5 metriä.

Tämän legendan alkujuurista on monta erilaista tarinaa. Ehkäpä tunnetuin kertoo, että Lechuza oli eläessään noituutta harjoittava nainen. Kylän asukkaat eivät olleet todellakaan innoissaan tällaisesta toiminnasta heidän asuinalueellaan ja näkivät ainoana ratkaisunaan noidan tappamisen. Lechuza ei kuitenkaan pysynyt kuolleena, vaan palasi takaisin kostamaan kyläläisille. Näiden tappaminen ei vielä hänelle kuitenkaan riittänyt, vaan hän jatkaa legendan mukaan edelleen kostoretkeään. Kerrotaan, että päivisi noita ottaa kauniin ja nuorekkaan naisen muodon ja iltaisin muuttuu pöllöä muistuttavaksi vanhaksi noidaksi, joka kykenee lentämään. 

Lechuza nappaa erään version mukaan lapsia mukaansa, koska vihaiset kyläläiset aikanaan tappoivat hänen lapsensa, koska tämä oli heidän mukaansa varastellut. Toinen versio kertoo, että eräs humalainen mies oli tappanut hänen lapsensa, jonka takia noita vainoaa etenkin humalaisia miehia baarien sulkemisaikojen jälkeen. Ehkä yksi erikoisimmista tarinoista kertoo, että Lechuza ei ole niinkään fyysinen, vaan psyykkinen vainoaja. Tarinan mukaan noita metsästää ihmisten negatiivisia tunteita mielen sisäisesti saaden niistä voimaa itselleen samalla kuihduttaen ihmisen loppuun.

Lechuzan uhreiksi valikoituvat yleisesti ottaen kaikki vauvasta vaariin. Useat ihmiset ovat kertoneet, että noita houkuttelee yön varjossa uhrejansa viheltelemällä kuin ihminen, ääntämällä kuin lintu tai jopa matkimalla vauvan itkua. Sanotaan, että jos noidan vihellykseen vastaa viheltämällä, Lechuza tulee välittömästi piilostaan ja vien mukanaan. Toisinaan noita saattaa jättää ulko-oveen tai ikkunaan raapimisjälkiä, joka siis kertoo, että olet valikoitunut tämän seuraavaksi uhriksi.

Voiko tältä noidalta siis suojautua lainkaan? Kyllä, jos on legendaan uskominen. Jos oven yläpuolelle ripustaa köyden, johon on solmittu tismalleen 7 solmua, suojaa se sinua noidalta.  Lechuza on myös haavoittuvainen rukoukselle. Jos lausut espanjalaisittain La Magnifica-nimisen rukosen sekä etu- että takaperin, Lechuza jättää sinut rauhaan. Myös eräs kikka, suolan ja chilijauheen seos, karkottaa noidan tiehensä kun tätä heitetään sillä kasvoihin.

Aina Lechuzan kohtaaminen ei kuitenkaan johda kuolemaasi, sillä sen näkeminen voi myös ennustaa jotain tulevaa katastrofia kuten tsunamia, tulvaa tai tornadoa. Lechuzan sanotaan myös pystyvän vaikuttamaan säähän.

The Big Book Of Texas Ghost Stories-kirjassa kerrotaan eräästä hyytävästä kohtaamisesta Lechuzan kanssa. Tarinan mukaan miesporukka oli seurannut La Lechuzaksi olettamaansa suurta linnunomaista oliota ammuskelen tätä kohti tappamistarkoituksella. He kuitenkin kadottivat jossain vaiheessa olion ja luovuttivat jahdin suhteen. Seuraavana päivänä he olivat palanneet tuonne samaiseen paikkaan ja olivat löytäneet vanhan naisen ruumiin roikkumasta puun oksalta. He olivat varmoja, että kyseessä oli La Lechuza.

Olipa legenda totta tai ei, se kulkeutuu sukupolvelta toiselle tarinan muodossa vuodesta toiseen. Ole kuitenkin varuillasi jos kuulet Lechuzan kutsuvan sinua pimeyden keskeltä.

Pluckley - maailman aavemaisin kylä

©

Miltä kuulostaisi vierailu maailman karmivimmassa kylässä? Kyseessä on Pluckley, pienehkö kylä Iso-Britannian Kentissä. Paikka on päässyt aavemaisen maineensa ansiosta jopa Guinnessin maailmanennätysten joukkoon; kylällä on nimittäin ainakin 12 haamua, joiden havainnoista ihmiset ovat raportoineet säännöllisesti. Uskotaan kuitenkin, että niiden todellinen lukumäärä on vielä suurempi. Mikä tekee tästä kylästä vielä mielenkiintoisemman on se, että ihmisten haamujen lisäksi kylässä kerrotaan olevan myös esimerkiksi koiria ja hevosia.

Kylän asukasluku ei päätä huimaa; siellä asuu vain noin 1000 vakituista asukasta. Alueella on pitkä ja rikas historia ja ajan saatossa kylää ympäröivä maalaisseutu on saanut lempinimen "Englannin puutarha". Paikka itsessään on hyvin kaunis ja tyypillinen brittiläinen kylä. Ei siis uskoisi, että sen kuoren alle kätkeytyy joukko karmivia kummitustarinoita. Tässä muutama tunnetuimmista.

©

Mustalaisnainen

Kyseinen nainen tienasi aikanaan elantonsa myymällä sillan kupeessa lähistöltä keräämäänsä, salaattina ja mausteena syötävää vesikrassia. Kerrotaan, että hänen kuolemansa oli epäonnisten sattumusten sarja; naisella oli päällään iso hame, joka oli kauttaaltaan alkoholin tahrima, olihan hän hieman viinaan menevä. Hänellä oli tapanaan poltella piippua, josta oli lentänyt kipinä hameeseen ja nainen oli sammutusyritysten jälkeen palanut hengiltä alkoholin leimahtaessa palamaan. Hänen haamunsa kerrotaan oleskelevan erään risteyksen lähettyvillä olevan sillan luona. Sen samaisen sillan, jossa hän oli eläessään myynyt vesikrassia. 

©

Robert Du Bois

Robert oli eläessään tunnettu ja pelätty mies, joka ryöväsi pahaa-aavistamattomia ihmisiä satoja vuosia sitten. Hänellä oli tapana piiloutua onttoon puuhun, joka sijaitsi erään tienhaaran keskellä. Samaisen tienhaaran, jonka lähettyvillä olevan sillan luona mustalaisnaisen haamu on nähty. Matkailijan kulkiessa puun ohi, Robertilla oli tapana hypätä piilostaan ja vaatia tämän kantamia arvotavaroita itselleen. Ajan saatossa Robert alkoi niittämään itselleen mainetta ja sana lähti kiertämään; jos kävelit risteyksestä, tulit mitä todennäköisimmin hänen ryöstämäkseen. Robertin tarinalle on olemassa kaksi päätöstä; ensimmäinen kertoo, kuinka eräs matkailija ei halunnut tulla ryöstetyksi ja läpäisi miekallaan puun kätköissä piileskelleen Robertin. Toinen tarina kertoo, että Pluckleyn kyläläinen oli kyllästynyt ryövärin toimintaan ja oli käynyt omakätisesti tappamassa miekalla puussa piileskelleen Robertin.

Huutava mies

Pluckleyn kylän yössä kuuluu tuskan huutoja; kyseessä on mitä luultavammin yksi kylän tunnetuimmista kummituksista. Eräs mies kuoli jäätyään sortuvan kivimuurin murskaamaksi. Sanotaan, että hänen huutonsa kaikuu ilmassa edelleen.

Rehtori

Elettiin vuotta 1920, kun joukko lapsia löysi paikallisen koulun rehtorin hirttäytyneenä. Sanotaan, että hänen haamunsa, jolla on yllään pitkä takki ja raidalliset housut, vaeltelee edelleen Puckleyn kylän laitamilla.

©

Black Horse-Pubi

Tämä 1450-luvulla rakennettu kuppilla sijaitsee keskeisellä paikalla kylää ja se on tunnettu maistuvan ruoan ja kylmien juomien lisäksi kummituksistaan. Itseasiassa, kun puhutaan koko Iso-Britannian aavemaisimmasta pubista, puhutaan mitä todennäköisemmin tästä. Paikassa kummittelee useampikin kummitus, Erään kummituksen muun muassa kerrotaan pelleilevän ruokailuvälineillä, kerran se lukitsi jopa paikan omistajan talon ulkopuolelle. Yhdessä pubin yläkerran huoneista on myös nähty pitkää punaista mekkoa käyttävän naisen haamu.

©

St. Nicholaksen kirkon hautausmaa

Hautausmaalla kummittelee kaksi Dering-nimisen suvun naista. Ensimmäinen naisista, eläessään äärimmäisen kaunis, kuoli traagisesti joskus 1100-luvulla. Naisen käsiin asetettiin kaunis, punainen ruusu. Sitemmin naisen haamu sai lempinimekseen "Red Lady". Sanotaan, että hautausmaalla liikkuessa saattaa kuulla vaimeita lyöntejä, joiden uskotaan tulevan siitä, että nainen hakkaa jykevää arkkuansa käsillään sisältä päin. Usein nainen on nähty vaeltelemassa hautausmaalla punainen ruusu käsissään. Hänen kerrotaan etsivän kuolleena syntyneen lapsensa hautaa samalla hiljaa valittaen kurjaa kohtaloaan.

Toinen nainen liikkuu kirkon sisällä sekä aikaisemmin myös kotinsa kirjastossa, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1952. Tulipaloa ennen, maailmansotien välissä Yhdysvaltojen suurlähetystön työntekijät asuttivat Deringin suvun taloa. He kertoivat useita tarinoita mystisestä naisesta, jonka olivat nähneet talossa. Nimekseen tämä kyseinen kummitus sai "White Lady". Eräs hurja tarina kertoo, miten eräs mies, Herra Walter nimeltään, oli myös ollut talon omistajana jonkin aikaa. Hän oli viettänyt joulua talon kirjastossa ja naisen haamu oli yhtäkkiä ilmestynyt hänen eteensä. Vaistomaisesti Walter oli ampunut kiväärillään hahmon lävitse.

Hautausmaan lähettyvillä sijaitsee vuonna 1863 rakennettu talo. Alunperin se oli pappila, jossa kirkon pappi asui. Sitemmin siellä kummitteli pitkän aikaa muuan munkki. Havainnot kyseisestä munkista kuitenkin loppuivat heti sen jälkeen, kun talo nimettiin uudelleen vuonna 1924 Greystoneksi.

©

Kummitushevosia

Kylässä sijaitsevalla Maltman Hill-nimisen kukkulan läpi kulkevalla tiellä kerrotaan myös kummituksista - mutta tällä kertaa kyseessä on kummitushevoset. Tiellä on nähty hevosia, jotka vetävät perässään vanhanaikaista kärryä. Eräs nainen kertoo nähneensä kerran myös kyseisen kärryn kuskin hevosten pysähtyessä kadulle. Kärryn ikkunasta oli hänen kertomansa mukaan hehkunut outoa valoa. Vuonna 1997 eräs autoilija oli ajanut melkein ulos tieltä säikähtäessään yhtäkkistä voimakasta kavioiden kopsetta.

Rakastajatar

Yli 250 vuoden ajan, Rose Court-niminen kartano on ollut erään epäonnisen naisen kummittelun kohteena. Hänen kerrotaan olleen Daeringin perheeseen kuuluneen miehen rakastajatar. Nainen kuoli nieltyään kourallisen myrkyllisiä marjoja. Ihmiset ovat kertoneet kuuleensa nimenomaan iltapäiväisin naisen äänen kutsuvan kartanon pihamailla kahta koiraansa. Myös koirien haukkumista on kuultu, vaikka lähettyvillä ei ole koiria - tai siis ainakaan elossa olevia sellaisia.

©

The Dering Arms-pubi

Vuonna 1840 valmistunut rakennus toimi alunperin metsästysmökkinä. Aikaisemmin The Blacksmith's Arms, The Spectre's Arms ja The Ghost's Arms nimiä kantaneessa, nykyisin Pubina toimivassa rakennuksessa on nähty ainakin kolme erilaista kummitusta; sisäkkö, ajomies joka tuijottaa usein pubissa sijaitsevaa tulipesää ja vanha nainen, joka istuskelee pöydässä ja katselee ulos ikkunasta. Vielä tänäkin päivänä pubissa tapahtuu outoja, selittämättömiä asioita.

©

Metsä

Lempinimeä "Screaming Woods" kantava metsä on saanut hyytävän lempinimensä useiden ihmisten kertoessa kuulleensa kiljumista metsän uumenista. Tarina kertoo, että huudot ovat peräisin metsään ikuisiksi ajoiksi eksyneiden ihmisten hengistä. Metsässä kuullaan usein myös askeleita, vaikka ketään ei olisi lähimaillakaan. Lisäksi on kerrottu sotilaasta, joka kävelee metsän polkuja pitkin. Eräs toinen sotilas roikkuu puusta tai kävelee metsässä.

Rakkaudenkipeä

Olen ollut sinkku jo jonkin aikaa ja täysin kyllästynyt siihen. 32-vuotiaana sinkkuna oleminen ei ole naurun asia; joudut katsomaan kun ystäväsi menevät naimisiin, saavat lapsia ja toteuttavat yhteisiä unelmiaan. Minäkin haluan vaimon, lapsia ja vakituisen työn, mutta sen sijaan työskentelen paikallisessa pikaruokaravintolassa ja asun yksin pienessä, ahtaassa yksiössä. Kyllästyin kuitenkin lopulta vellomaan itsesäälissä ja pakotin itseni osallistumaan speed dating-tapahtumaan.

Valitsin ylleni siisteimmät vaatteet, jotka kaapistani löysin ja suuntasin ulos ovesta. Ota huomioon, että minun palkallani siisteimmät vaatteet tarkoittivat keskinkertaisia puvun kenkiä ja suoria khaki-housuja, jotka olin löytänyt paikallisen marketin ale-laarista.

Tapahtuma järjestettiin paikallisessa ravintolassa ja saavuttuani sinne minut ohjattiin istumaan pöytään. Tapahtuma alkoi pian ja eteeni istui ensimmäisenä 22-vuotias kolmen lapsen äiti. Hän kertoi, että oli tehnyt paljon virheitä elämänsä aikana ja häntä kuunnellessaan ymmärsin, ettei meillä ollut juuri mitään yhteistä. Hän esimerkiksi mainitsi ylpeänä, että oli ollut jo neljä päivää raittiina huumeista. Nainen myös totesi, että haluaisi asettua asumaan miehen kanssa joka ei näytä mursulta. Yritin keksiä puhuttavaa seuraavalle neljälle minuutille joita minulla hänen kanssaan vielä oli. Kellon soidessa hypähdin ylös salamannopeasti. Nainen vaikutti hieman loukkaantuneelta, mutta mitä hän olisi voinut odottaa kaiken kertomansa jälkeen minun tekevän?

Seuraava nainen oli rehellisesti sanottuna aivan liian vanha minulle. Olin ollut aikaisemmin siinä uskossa, että tällaisissa tapahtumissa osallistujat jaotellaan ikäryhmittäin. Olin ilmeisesti väärässä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun nainen alkoi puhua lapsenlapsistaan tiesin, että tämä oli tässä. Kellon soidessa kysyin häneltä, tarvitseeko hän apua nousemiseen. Jälleen tuima katse.

Uusi nainen istui eteeni ja huomasin välittömästi, että hänessä oli jotain erilaista. Nainen kertoi minulle olevansa 26-vuotias opiskelija paikallisessa sairaalassa. Hän myönsi rakastavansa lapsia, mutta ei ollut vielä äiti. Se oli kieltämättä suuri helpotus minulle. Nainen oli pukeutunut siististi ja vaikutti tasapainoiselta. Juuri ennen aikamme päättymistä, rohkaisin itseäni kysymään naisen numeroa. Sain myöntävän vastauksen. Hymyilin, kiitiin häntä ja siirryin seuraavaan pöytään. Huomaamattani suljin kuitenkin puhelimeni tallentamatta numeroa ja hävitin sen.

Pöytääni ei tullut ketään. Mikä vitsi. Jos olisin halunnut istua ja tuijottaa seinää, olisin pysynyt kotona. Kellon jälleen soidessa vaihdoin nopeasti seuraavaan pöytään ja mielessäni rukoilin, että seuraava olisi unelmieni nainen.

Eteeni istunut nainen oli kiistelemättä kaikista tapaamistani mielenkiintoisin. Hänellä oli pitkät mustat hiukset, vihreät silmät ja nätti hymy. Yllään naisella oli pelkkää mustaa. Synkästä pukeutumistyylistä huolimatta hänellä oli todella kupliva persoonallisuus. Hän kikatti kaikelle mitä sanoin. Nainen kertoi olevansa 27-vuotias, eikä tällä hetkellä työskennellyt missään. Hän oli ollut naimisissa, mutta hänen miehensä jätti hänet heidän lastensa kuoltua leukemiaan. Mies oli syyttänyt naista lasten sairaudesta, sillä tämän suvussa oli paljon syöpää. Nainen oli päättänyt jättää menneisyytensä taakseen ja oli muuttama viikko sitten muuttanut kaupunkiin.

Vaikka elämä oli kohdellut naista kaltoin, ei tämä näyttänyt masentuneelta. Joko hän oli todella optimistinen elämän suhteen tai paras näyttelijä jonka olin koskaan nähnyt. Oli miten oli, päätin ottaa riskin. Kysyin, haluaisiko nainen minun numeroni. Tuli ilmi, että naisella oli ollut aikaisemmin illan aikana huonoja partnereita ja halusi poistua yhdessä tekemään jotain hauskaa. Hänen ei tarvinnut pyytää minua mukaan kahta kertaa.

En ymmärtänyt, mitä erityistä hän minussa näki verratuna muihin paikalla olleisiin miehiin. Ehkä hän ymmärsi minun elämäntilanteeni ja kykeni samaistumaan siihen jollain tapaa. Olimme molemmat yksinäisiä ja halukkaita muuttamaan elämämme suunnan. Ikään kuin alottamaan alusta.

Menimme pelaamaan biljardia eräänlaiseen pelihalliin. Hän oli kertomansa mukaan ollut edellisen asuinalueensa baarissa yksi vakituisista biljardin pelaajista ja oli voittanut jopa muutamia paikallisia otteluita. En itse ole oikein hyvä pelaamaan kyseistä peliä, mutta olin innokas ja nopea oppimaan. Hänen jokainen lyöntinsä hipoi täydellisyyttä ja pallot menivät pesiinsä kerta toisensa jälkeen. Minä olin keskinkertainen ja nainen pyyteli jatkuvasti anteeksi pelitaitojaan. Vastauksena heilautin kättäni ja kehuin häntä. Nainen kikatti suloisesti. Joka ikinen kerta kun hän nauroi, vajosin yhä syvemmälle ja syvemmälle hänen pauloihinsa.

Pelattuamme useamman pelin päätimme lähteä. Nainen kertoi lähtevänsä kotiinsa, sillä hänen täytyi järjestellä asioita, olihan hän vasta muuttanut. Vaihdoimme kuitenkin numeroita ja lähdimme eri suuntiin. En voinut uskoa tätä todeksi. Olin juuri tavannut upean naisen, jonka kanssa voisin mahdollisesti jakaa yhteisen tulevaisuuden.

Viikot vierivät ja kuukaudet kuluivat. Me jatkoimme yhteydenpitoa tiiviisti ja loppujen lopuksi aloimme seurustella vakituisesti. Parisuhteemme eteni nopeasti, olimmehan täydellinen pari. Kumpikaan ei nähnyt mitään syytä, miksi meidän olisi pitänyt jarrutella. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen kysyin häntä vaimokseni. Hänestä se oli todella romanttista ja hän kiljui onnesta. Asiat alkoivat vihdoin järjestyä elämässäni.

Muutin pois pienestä asunnostani hänen kotiinsa. Mielestäni se oli juuri täydellinen perheen perustamiseen.

Päivänä jona muutin huomasin, kuinka paljon sotkua olin jo saanut aikaiseksi hänen asunnossaan; olin levittänyt tyhjiä pahvilaatikoita ympäriinsä ja pakkausmateriaaleja lojui siellä täällä. Pahoittelin ja ehdotin, että veisin laatikot säilytykseen kellariin. Hänen katseensa nauliintui minuun ja hän totesi melkeinpä hätäisellä äänellä, että hoitaisi loput ja että minun pitäisi levätä. Hänen käytöksensä oli kyllä hieman outoa, mutta päätin kuitenkin totella häntä ja istuuduin sohvalle. Olin uupunut raskaasta päivästä, joten apu kyllä kelpasi.

Seuraavat pari kuukautta olivat loistavia ja emme koskaan kyllästyneet toistemme seuraan. Ainoa minua silloin tällöin vaivannut asia oli, että hän muuttui aina oudoksi jos olin lähellä kellarin ovea. Joskus hän jopa toi sen satunnaisissa riidoissamme esille. Muuten en nähnyt hänessä mitään negatiivisia puolia, hän oli elämäni nainen.

Oli, sanoin. Kunnes elämäni pirstaloitui.

Eräänä päivänä hän kertoi minulle menevänsä ruokakauppaan. Pyysin häntä tuomaan myös pihvejä, sillä ajattelin hemmotella häntä ja tehdä hampurilaisia päivälliseksi. Hän hymyili hellyyttävästi vastaukseksi ja lähti.

Olin saanut ajan saatossa ylennettyä itseni työpaikkani talouspäälliköksi ja tämä tarkoitti sitä, että työskentelin alueeni pikaruokapaikkojen budjetoinnin parissa. Palkkani oli todella hyvä, joten en valita. Siirsin jokaisen budjettiraporttini usb-tikulle. Kauhukseni tietokoneeni kaatui juuri, ennen kuin ehdin siirtää raporttini. Ne olivat kadonneet jonnekkin bittiavaruuteen. Jos en saisi tehtyä niitä uudelleen, menettäisin työpaikkani varmasti.

Soitin vaimolleni kysyäkseni, olisiko hänellä tietokonetta jota voisin käyttää. Hän ei kuitenkaan vastannut puhelimeen. Päädyin etsimään talon kaapeista tietokonetta tai edes jotain, jolla saisin raporttini valmiiksi. Viimeiseksi vaihtoehdokseni jäi kellari. Tartuin sen jääkylmästä kahvasta kiinni; lukossa. Istahdin sohvalle turhautuneena. Muistin, että vaimollani oli eräs kukka, jota hän rakasti yli kaiken. Minulla ei ollut mitään menetettävää, joten kävelin kukan luokse ja nostin sen ylös katsoakseni ruukun alle; avain.

Avasin oven ja minua vastassa oli järkyttävä löyhkä. Kellari näytti läpimädältä ja jokaista tasoa peitti paksu pölykerros. Näytti siltä, että kukaan ei olisi astunut sinne vuosikausiin. Käytin puhelimeni taskulamppua valaistuksena laskeutuessani varovasti portaita alas. Painoin seinässä olevaa valonkatkaisinta ja yllätyin himmeän kattolampun syttyessä hitaasti päälle.

Seinät olivat selvästi homeessa, joka mahdollisesti selitti ilmassa vellovan kitkerän hajun. Aloin nopeasti etsimään jotain tietokoneen tapaista. Onnekseni löysin eräästä pahvilaatikosta vanhan läppärin ja latausjohdon piilotettuna kirjojen ja laatikoiden alle.

Annoin tietokoneelle muutaman minuutin aikaa käynnistyä. Vaikka ohjelmisto siinä oli todella vanhaa, minulle riitti, että kirjoitusohjelma toimisi. Raportit oli pakko saada valmiiksi. Ruudulle tuli teksti, jossa kerrottiin vastikään lisätyistä tiedostoista. Tietokone kysyi, halusinko tarkastella niitä. Uteliaisuuteni otti vallan.

Näytölle aukesi piilotettu tiedosto, joka vaati salasanan. Pyöritin silmiäni ja suljin tiedoston. Se ei kuitenkaan sulkeutunut, vaan salasana täyttyi näytölle itsestään ja päästi minut sisälle tiedostoon. Tiedostossa oli neljä videota; HIM.avi, TWO.avi, ONE.avi ja WHY.avi. Videoiden kuvakkeet olivat pikimustia. Avasin videon HIM.avi. Minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä sitä.

Video oli todella epävakaa ja rakeinen. Erotin juuri ja juuri miehen hahmon, joka istui sidottuna jonkinlaisella rautalangalla. Videolla näkyi myös nainen, joka näytti siltä kuin hän olisi leijunut ilmassa. Nainen leijui hitaasti huoneen läpi miehen luokse. Huomasin, että nainen kantoi kädessään isoa veitseä. Nainen alkoi viillellä miestä. Mies karjui kivusta naisen leikatessa tätä hitaasti. Verta alkoi pursuta miehen suusta naisen työntäessä veistä yhä syvemmälle ja syvemmälle. Nainen otti esille jotain, jolla sytytti tulen ja poltti sillä miestä, en saanut kunnolla selvää. Miehen iho oli täynnä palovammoja ja pahoja viiltoja. Mies ei enää kyennyt karjumaan vaan huokaisi vain välillä "Miksi?". Jokaisella kerralla nainen puukotti häntä ikään kuin rangaistuksena lausutuista sanoista. Mies alkoi oksentamaan verta ja jotain muuta epämääräistä nestettä naisen nauraessa pilkallisesti. Hän otti veitsen terällä oksennusta maasta ja nuolaisi sen puhtaaksi. Naisen alkaessa repimään miehen toista silmää, suljin videon. En kyennyt katsomaan enempää.

Kauhusta täristen klikkasin videota ONE.avi. Minun täytyi tietää, mitä oli meneillään. Tällä kertaa videossa oli nuori poika, joka oli köytettynä tuoliin. Ravistin epäuskoisena päätäni ja kyyneleet alkoivat virtaamaan pitkin poskiani.

Videon laatu oli samanlainen kuin aikasemmankin, mutta tällä kertaa tausta oli paljon vaaleampi. Video oli kuvattu jonkinlaisessa vanhassa talossa seinien homepilkuista päätellen. Kesti hetki, ennen kuin tunnistin mikä paikka oli kyseessä. Nainen leijui jälleen, aivan kuten edellisessäkin videossa, pojan luokse ja suuteli tätä hellästi poskelle. Nainen veti huoneen reunoilta lämpölamput (jotka olivat ilmeisesti videon valon lähteenä) pojan kasvoihin kiinni. Lamput alkoivat hitaasti polttamaan hänen vaatteitaan ja ihoaan. Poika kiljui "MIKSI?". Rangaistuksena häntä lyötiin jokaisella kerralla vyöllä, joka näytti olevan täynnä jonkinlaisia teräviä lasinsiruja. Hänen ihonsa alkoi kuplimaan polttavan lampun alla. Lopulta videolla oli haudan hiljaista eikä poika enää liikkunut. Nainen nauroi jälleen ja kaiversi puukolla "MINÄ ANSAITSIN TÄMÄN" pojan vatsaan.

Seuraava video, TWO.avi. Tässä videossa kukaan ei ollut sidottuna kiinni. Videossa oli tuoli, jonka päällä oli pieni kehto. Kehdossa makasi pieni lapsi. Nainen leijui jälleen ruutuun ja huoneen läpi uhrinsa viereen. Hän hyväili hellästi lapsen poskea ja poistui kameran kuvasta hetkeksi. Hän palasi ruutuun ruisku kädessään ja iski sen lapseen. Sinistä nestettä virtasi lapsen suoneen. Video alkoi kelaamaan eteenpäin, kunnes lapsi alkoi itkemään ja yskimään. Videolla näytettiin pullo, jossa luki "Makeaa mehua". Pullon sisältö kaadettiin maahan; sinistä nestettä tulvi lattialle. Lapsi oli liikkumatta. Nainen alkoi jälleen nauraa, tällä kertaa holtittomasti ja iski lapsen ruumiin voimalla seinään. Sitten video muuttui mustaksi.

Viimeinen video, WHY.avi. Huomasin videon tiedoista, että sitä oli muokattu viimeisen tunnin aikana. Olin järkyttynyt ja kauhunsekaisin ajatuksin painoin videon päälle. Tällä kertaa videossa oli vain nainen, ei keitään muuta. Hän oli kääntynyt pois päin kamerasta ja  demonisella, matalalla äänellä.

"Hei. Tiedät nyt etten ole se ihminen, joksi olet minua luullut. Olen sairas. Rakastan tätä. Tiedän, että katsot tätä videota ja tiedän että olet peloissasi. Tappamani ihmisten sielut parveilevat ympärilläsi ja käskevät sinua vetäytymään pois ruudun luota pelastaaksesi itsesi. Mutta katsot silti tätä. Kaikki mitä näit on totta. Rakastan katsoa näitä videoita, mutta minun täytyi pysyä piilossa. Sinä et saanut tietää. Sinun pienet aivosi olisivat ilmoittaneet minusta poliisille. Olit niin epätoivoinen rakastaja. Rakastuit sarjamurhaajaan."

Nainen kääntyi hitaasti kameraan päin ja tunnistin välittömästi vaimoni kasvot. En kyennyt enää tuntemaan mitään. En tiennyt mitä ajatella. Muistoni olivat hajonneet palasiksi, meidän muistomme. En tiennyt missä olin, kuka olin ollut ja mitä minulle tulisi tapahtumaan., Kaikki elämässäni kuoli sillä sekunnilla, kun näin kerran niin iloiset ja kirkkaat silmät nyt synkkinä ja tunteettomina. Hymy hiipi hänen kasvoilleen. Siinä oli pelkkää pahuutta. Video jatkui.

"Sääli että oikeasti rakastin sinua. Meillä oli intohimoa. Minä sain sinut rakastumaan minuun. Huijasin sinua. Valehtelin sinulle. Ja haluatko tietää erään asian? Tiesin että saisit kaiken selville. En pystyisi pitämään salaisuutta ikuisesti. Lopulta löytäisit avaimen kellariin ja lopulta tajuaisit, ettei lapsillani koskaan ollut leukemiaa eikä mieheni koskaan jättänyt minua. Minä tapoin heidät. Ja he ovat lähempänä kuin arvaatkaan. Miksi luulet, että kellarissa haisee niin pahalta? Et arvaakkaan kuinka helppoa on muurata ihmisen jäänteet lattiaan. Seisot heidän päällään."

"Minä tiedän että katsot tätä. Tiedän sen."

Pudistin jälleen päätäni epäuskoisena, olin sanaton. Kylmä hiki nousi kasvoilleni tuntiessani jonkun katselevan minua. Tuntui, kuin olisin ollut halvautunut. Käännyin hitaasti. Silmäni kohtasivat vaimoni psykoottisten silmien kanssa. Hän alkoi kikattaa.

En tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui. Poliisi kertoi minulle, että naapurit olivat kuulleet huutoa talostani ja soittivat poliiseille. Entinen vaimoni oli kiduttanut minua aivan kuten edellisiä uhrejaan ja videoinut kaiken. Olin onnekas, että naapurit olivat hälyttäneet apua ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä. Videot ovat nyt poliisin hallussa, enkä suostu koskaan katsomaan omaani.

Vaimoni tuomittiin kuolemaan hänen tekemiensä rikosten vuoksi. Olin paikalla teloituksessa. Hän vannotti viimeisinä sanoinaan, että ei koskaan jättäisi minua ja tietäisi aina missä olin. Hän aikoisi kertomansa mukaan saattaa murhani loppuun asti ja että tulisin näkemään hänet vielä. Lopuksi hän vielä totesi, etten olisi koskaan turvassa.

Outoa kyllä, hän selvisi kolmesta ensimmäisestä teloitusruiskeesta ja kuoli vasta neljännen ruiskeen vaikutuksesta. Kuollessaan hän hymyili ja kikatti vielä viimeisen kerran.

Olen käynyt läpi kymmeniä terapiaistuntoja ja nyt, vuosia myöhemmin olen alkanut päästä yli kokemastani traumasta. Minulla on yhä hyväpalkkainen työ, useita ystäviä ja elämäni on kaikin puolin loistavaa. Olen itsevarma. Itse asiassa niin itsevarma, että aijon mennä treffeille erään tytön kanssa. Hän on suloinen; pitkät mustat hiukset ja kauniit vihreät silmät.

eng. ©