Gladdagh sormus

Kolme poikaa asui lähellä Galwayn kylää Irlannissa. He olivat olleet läheisiä ystäviä lapsesta asti ja olivat varttuneet yhdessä samalla kadulla. He olivat nimeltään Sean, Patrick ja Ronan.

    Eräänä päivänä, kun he kävelivät heidän kotiensa läheisellä niityllä, pojat löysivät kivisen autiotalon. Heidän ystävänsä olivat kertoneet heille että sen huhuttiin olevan kummitustalo ja monet lapset naapurustossa vierailivat paikassa, joka oli tavallaan rohkeustesti.

    Tietenkin pojat eivät voineet koskaan vastustaa haastetta, joten yhtenä iltana, he päättivät että olisi hauskaa vierailla autiotalossa. Yhdellä heistä oli puhelin mukana joten he ajattelivat että heidän seikkailunsa kuvaaminen olisi mahtava ajatus.

Kun he astuivat aution talon sisälle, pojat kuulivat tuulen vinkuvan avonaisissa ikkunoissa. Raunio näytti oudon aavemaiselta kuunvalossa.

"Kuulitteko tuon? Ronan nauroi. "Haamu sanoo MENE POIS, MENE POIS!"

"Ei ihme että ihmiset ovat niin peloissaan tullessa tänne," Sean sanoi. "Tämä paikka on oikea kaatopaikka!"

Pojat liikuivat talossa varoen liukastumasta mutaisella lattialla.

"Katsokaa tuota," Patrick sanoi, kuvaten maata puhelimellaan. "Tuolla on jotain kimaltelevaa. Se on sormus."

Patrick kumartui ja nosti mudan peittämän sormuksen. Sen kuviointi oli todella outo. Siinä oli kaksi kättä pitelemässä sydäntä. Sydämen huipulla oli kruunu. Se näytti todella arvokkaalta.

"Olen nähnyt tuollaisen kerran aijemminkin," Sean sanoi. "Se on Gladdagh sormus."

Iloisina löydöstään, pojat päättivät lähteä hylätystä talosta ja palata kotiin. He eivät olleet muutenkaan kokeneet mitään yliluonnollista.

    Kun he lähtivät, Ronan kääntyi ja huusi, "Hei, kummitus! Meillä on sormuksesi! Mitä ajoit tehdä asialle?"

Pojat kävelivät pois nauraen.

He kokoontuivat Ronanin taloon ja istuivat olohuoneeseen keskustelemaan, mitä Gladdaghin sormukselle pitäisi tehdä.

"Huomenna, meidän pitäisi mennä kaupunkiin ja myydä se kultasepälle", Sean ehdotti.

"Me voimme katsoa videon nyt," Patrick sanoi yhdistäessään puhelimen televisioon.

Hän painoi nappia ja näytöllä näkyi Ronan ja Sean kävelemässä autiotaloon tuulen vinkuessa kovaa.

"Kuulitteko tuon? Ronan nauroi. "Haamu sanoo MENE POIS, MENE POIS!"

Pari sekuntia myöhemmin he kuulivat matalan, pahantahtoisen äänen sanovan: 

"...menkää pois..."

Pojat jähmettyivät, silmät liimaantuneina näyttöön.

"Ehkä se oli vain tuuli," Patrick kuiskasi.

Video jatkui.

"Ei ihme että ihmiset ovat niin peloissaan tullessa tänne. Tämä paikka on oikea kaatopaikka!"

"...lähtekää täältä..."

Kolme poikaa tärisivät. He tajusivat ettei se ollut vain tuuli. He pystyivät kuulemaan äänen selkeästi.

Videolla, Patric tutki huoneen lattiaa.

"Katsokaa tuota. Tuolla on jotain kimaltelevaa. Se on sormus."

"...Älä koske siihen..."

"Olen nähnyt tuollaisen kerran aijemminkin. Se on Gladdagh sormus."

"...laita se takaisin..."

"Hei, kummitus! Meillä on sormuksesi! Mitä ajoit tehdä asialle?"

"...tapan sinut..."

Pojat katsoivat toisiaan uskomatta kuulemaansa.

"Tämä on vitsi, eikö?" änkytti Ronan. "Tarkoitan, teittehän te nuo äänet?"

Yhtäkkiä Patrickin puhelin alkoi soida. Hän nosti sen, tuijottaen poikia. Sitten hän vastasi puheluun ja asetti puhelimen korvalleen.

"Haloo?" hän sanoi varovasti.

Linjan toisessa päässä oli pitkä hiljaisuus. Sitten ääni kiljui:

"ANNA TAKAISIN GLADDAGH SORMUKSENI!"