Murha Lululemon-vaatekaupassa

vas. Jayna Murray, oik. Brittany Nordwood

On maaliskuun 12 päivä, vuonna 2011. Päivä lähenee jo loppuaan ja korkealaatuisia joogavaatteita myyvässä Lululemon-kaupassa työntekijät Jayna Murray, 30, ja Brittany Nordwood, 29, ovat sulkemassa ovia. Kuka olisi arvannutkaan, että seuraavana aamuna Murray löydetään kaupasta raa'asti murhattuna ja Brittany kaupan vessasta sidottuna ja yltäpäältä veressä.

Brittany Nordwood kiidätetään ambulanssilla sairaalaan jossa selviää, että hän on onnekseen selvinnyt säikähdyksella; vain muutamia haavoja, ruhjeita ja isku otsassa. Veren määrästä olisi voinut luulla, että Brittany olisi saanut vakaviakin vammoja. Hänelle tehtiin tutkimuksia myös raiskaukseen liittyen, mutta mitään siihen viittaavaa ei löydetty. Todettiin, että hän fyysisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa kertoakseen illan tapahtumista poliisille.

Brittany kertoo, että hän ja Jayna Murray ovat lähteneet koteihinsa samaan aikaan tuona kohtalokkaana iltana työpäivän päätyttyä. Hän kuitenkin huomasi matkalla, että oli unohtanut lompakkonsa työpaikalleen. Lompakossa sattui olemaan nimittäin hänen metro-korttinsa, jota tarvitsi päästäkseen kotiinsa. Jayna oli ollut vastuu-vuorossa illalla, joten hänellä oli ainoat avaimet kaupan oviin. Kello oli jo 10 illalla, kun Brittany soitti Jaynalle kertoen unohduksestaan. Jayna kertoi itsekin unohtaneensa jotain ja suostui ajamaan takaisin. Brittany kertoi Jaynan parkeeraaneen autonsa suoraan kaupan ulko-oven eteen.

Jayna avasi kaupan oven ja naiset menivät sisään. Brittany ei kyennyt löytämään lompakkoaan, joten Jayna auttoi häntä etsinnässä. Brittany kertoi poliiseille, etteivät he olleet laittaneet kaupan valoja päälle, sillä kauppa oli mennyt jo aikoja sitten kiinni, eivätkä he halunnneet herättää huomiota mahdollisissa ulkona liikkuvissa ihmisissä. Jayna oli todennut jonkin ajan kuluttua, että Brittany saisi lainata tämän metro-korttia ja he voisivat etsiä Brittanyn lompakon seuraavan päivänä. Brittany kertoi, että kun he olivat juuri olleet lähdössä kaupasta, olivat he huomanneet, että ulko-ovi oli kokonaan auki. He kummastelivat tätä yhdessä ja olivat varmoja siitä että olivat sulkeneet oven, mutta eivät kuitenkaan lukinneet. Juuri silloin kaksi maskipäistä miestä oli hyökännyt vaaterekkien takaa molempien naisten kimppuun. Toinen oli ollut Brittanyn mukaan erittäin kookas ja pitkä, toinen taas hennompirakenteinen ja lyhyt. Hän kertoi miesten olleen vaaleaihoisia ja kertoi havaintonsa perustuneen siihen, että toinen miehistä oli haukkunut häntä rasistisella tavalla.

Miehet aloittivat silmittömän väkivallan ja raahasivat naiset takahuoneisiin, Brittanyn toiseen ja Jaynan toiseen. Brittany kertoi, kuinka oli kuullut Jaynan huudot toisesta huoneesta. Ne olivat hänen mukaansa olleet aluksi voimakkaita, mutta ajan kuluessa hiipuneet ja lopulta toisessa huoneessa oli ollut haudan hiljaista. Mies sitoi Brittanyn kädet ja jalat kaupasta löytyneillä vetoketjuilla. Omista kokemuksistaan hän kertoi, että mies oli muun muassa viillellyt häntä sekä lyönyt erilaisilla esineillä. Lopulta mies oli raiskannut Brittanyn.

Kauheudet eivät kuitenkaan päättyneet tähän; Mies raahasi Brittanyn viereiseen huoneeseen, missä Jayna makasi kuolleena. Mies heitti Brittanyn ruumiin päälle. Tämä oli viimeinen kerta tuon illan aikana, kun Brittany oli nähnyt Jaynan. Lopulta miehet veivät Brittanyn henkilökunnan vessaan. He olivat vain todeneet säästävänsä Brittanyn hengen, koska tämä oli ollut "parempi pano". Sitten he lähtivät. Brittany kertoi olleensa vessassa aamuun asti.

Palataan maaliskuun 13 päivän aamuun. Lululemon-kaupan managaeri Rachel Oertli saapuu sovitusti aamuvuoroon vain huomatakseen, ettei kaupan ovi olekaan lukossa. Astuttuaan sisään hän ymmärtää, että jotain kauheaa on tapahtunut kaupassa; vaaterekkejä on kaatunut, verta on lattialla, seinissä ja ovissa. Lisäksi lattialla näkyy verisiä kengänjälkiä. Heti Lululemon-kaupan vieressä on Apple-kauppa, jonka ulkopuolella ihmisiä jonottaa sisään. Eräs miehistä näkee Rachelin Lululemon-liikkeen lasi-ikkunoiden läpi ja huomaa välittömästi, että jotakin on meneillään. Mies saapuu Rachelin luokse ja tämä kertoo näkemästään. Mies tarjoutuu tutkimaan rakennuksen takahuoneet ja käskee Rachelia odottamaan kaupan etu-osassa. Hän seuraa verijälkiä takahuoneeseen ja löytää naisen ruumiin. Samalla hetkellä hän kuulee vaimeaa kolinaa, joka tulee henkilökunnan vessan oven takaa. Mies avaa oven ja löytää vessasta naisen, joka makaa selällään raajat sidottuina. Hän huomaa, että nainen hengittää edelleen ja ryntää Rachelin luokse huutaen tätä soittamaan hätänumeroon välittömästi. Rachelin järkytys on melkoinen, kun tajuaa naisten olevan kaupan työntekijöitä.

"Kauppani takaosassa on kaksi ihmistä. Toinen vaikuttaa kuolleelta ja toinen hengittää." Rachel parkaisee puhelimeen.

Erityisesti kaupan takahuone oli täynnä veriroiskeita

Poliisit alkoivat välittömästi tutkimaan tapausta. Kaupan kassat oli kaikki tyhjennetty viimeistä kolikkoa myöten. Vaikutti siis siltä, että kyseessä oli ryöstö, joka oli saanut synkän käänteen Jaynan kuoltua. Jaynan ruumiinavauksesta selvisi, että hänellä oli ainakin yli 330 erilaista vammaa, jotka koostuivat kuristamisesta, viiltelystä ja hakkaamisesta erilaisilla esineillä. Selvisi myös, että Jayna oli ollut elossa jopa viimeiseen iskuun asti. Poliisin mielessä pyöri kysymyksiä; Miksi naisten vammat erosivat niin paljon toisistaan? Miksi miehet olivat säästäneet Brittanyn hengen? Toinen poliiseja askarruttanut asia oli se, etteivät Brittanyn kuvailemat maskipäiset ryöstäjät olleet tuoneet mukanaan käsi- tai ampuma-aseita. He olivat suorittaneet väkivallantekonsa käyttäen ainoastaan kaupasta löytyneitä esineitä; buddha-patsaita, työkalupakin sisältöä, vetoketjuja sekä hengareita.

Alkoi ryöstäjien metsästäminen. Poliisi aloitti lähi-alueen valvontakameroista, sillä kaupassa ei ollut ainuttakaan kameraa. Heidän onnekseen viereisessä Apple-kaupassa oli yksi kamera, joka kuvasi jalkakäytävää. Poliisin tutkiessa kameran tallenteita, he näkivät nauhalla kaksi Brittanyn kuvailuun sopinutta miestä kävelemässä Lululemon-kaupan lähettyvillä niihin aikoihin, kun naiset olivat palanneet takaisin kauppaan; toinen oli lyhyempi, toinen pidempi ja molemmat olivat pukeutuneet mustiin. Kaikille alueen sekä lähialueiden poliiseille annettiin valvontakamera-nauhalta saadut kuvat epäilyistä. Poliisit alkoivat valvomaan kaupan edustaa usean päivän ajan ja toivoivat, että mysteerimiehet niin sanotusti "palaisivat rikospaikalle". Kuinka ollakaan, heidän ei tarvinut monta päivää odottaa, kun nämä samaiset miehet kävelivät yhdessä kadulla. Eräs poliisi meni heidän luokseen suoraan ja näytti kyseistä kuvaa. Hän kysyi, tietävätkö miehet, keitä kuvassa on. Miehet totesivat olevansa kuvassa, mutta poliisin pettymykseksi kertoivat, että ovat läheisen ravintolan työntekijöitä ja kulkevat tästä usein ohi. Tämä ei siis johtanut mihinkään.

Poliisi huomasi, että Brittany oli kertonut Jaynan tulleen ryöstö-iltana autollaan kaupalle. Autoa ei kuitenkaan enää seuraavana aamuna ollut kaupan edessä, vaan se löytyi usean korttelin päästä. Auton sisältä otettujen näytteiden mukaan sisäpinnoilla oli ollut Brittanyn verta. Brittany kertoi, että oli unohtanut sanoa poliiseille seuraavan asian; ryöstäjät olivat hänen mukaansa pakottaneet tämän ajamaan auton sen löytöpaikalle. He olivat vannottaneet, että Brittanyn täytyisi kävellä suorinta tietä takaisin kaupalle. Jos hän kertoisi yhdellekään ulkopuoliselle, mitä aikaisemmin sinä iltana olisi tapahtunut, hän olisi kuollut. Brittany jopa kertoi nähneensä kävellessään poliisin, muttei ollut sanonut tälle mitään.

Poliisit alkoivat epäilemään päivä päivältä yhä enemmän Brittanyn kertomusta ulkopuolisista tunkeutujista. Yli 150 ihmistä haastateltiin asian tiimoilta. Myös Brittanyn puhelin takavarikoitiin ja yli 11,000 tekstiviestiä tutkittiin. Poliisi oli rikospaikkaa tutkiessaan huomannut paljon outoja asioita, jotka eivät sopineet lainkaan Brittanyn kertomukseen illan kulusta. Kaupassa oli hätäuloskäynti, jonka oven sai auki pelkästään henkilökunnan avaimilla. Tässä kyseisessä ovessa oli verijälkiä ja kuinka ollakaan, avaimet olivat lukossa kiinni. Kellä oli kaupan avaimet? Jaynalla. Brittany oli kuitenkin aikaisemmin kertonut poliisille, että oli kuullut heti aluksi kuinka toinen ryöstäjistä oli pahoinpidellyt Jaynan hengiltä. Hän ei myöskään maininnut, että olisi itse päässyt missään vaiheessa vapaaksi ja juossut ovelle. Hänen olisi täytynyt saada myös jollakin tavalla avaimet Jaynalta, joka oli takahuoneessa toisen ryöstäjän kanssa.

Hätäuloskäynti

Eräs hyytävä seikka illan kulussa on se, että viereisessä Apple-kaupassa oli tapon aikana paikalla manageri sekä yksi työntekijä ja he kuulivat seinän läpi, kun Jaynaa murhattiin. He muun muassa kertoivat kuulleensa naisten ääniä; "Puhu minulle. Älä tee tätä. Puhu minulle. Mitä tapahtuu?". Noita lauseita seurasivat useat huudot, kiljaisut ja erilaiset taistelun äänet. Lopulta viimeinen lause kuului "Jumala auta minua... Ole kiltti ja auta minua." kunnes ääni vaimeni kokonaan. Myöhemmin Apple-kaupan sisältä kuvattu video näyttää, kuinka työntekijä kuuntelee seinän läpi toisen kaupan tapahtumia. He eivät tehneet mitään, jonka takia useat ihmiset kritisoivat heitä jälkeenpäin. Manageri kertoi olettaneensa, että kyseessä on vain jonkinlainen riita. Apple-kaupan managerin ja työntekijän kertomukset kuitenkin paljastivat tutkimusten aikana jotain karmivaa; Lululemon-kaupasta ei kuulunut lainkaan miesten ääniä, pelkästään naisten.

Brittany joutui useaan kuulusteluun ja vakuutti jokaisella kerralla, että oli kertonut kaiken todenmukaisesti. Poliisit päättivät alkaa tutkimaan Brittanyn menneisyyttä, jotta selviäisi, oliko hän sittenkään niin puhtoinen mitä antoi ymmärtää.

Poliisien tutkimusten mukaan Brittanyllä oli pitkä historia varastelemisesta. Koko rikosvyyhti alkoi purkautua kun selvisi, että hän oli varastanut myös työpaikaltaan Lululemonista. Lululemon-liikkeillä on käytäntö, että jokaisen työvuoron päätteeksi kumpainenkin työntekijä tarkistaa toisen laukun siltä varalta, että jotain olisi varastettu. Olihan kyseessä tavallista kalliimpia vaatteita myyvä liike. Selvisi myös, että muut työntekijät olivat saaneet vihiä Brittanyn varastelusta ja olivat neuvotelleet asiasta vain päivää ennen ryöstöä. He olivat päättäneet, että jos Brittany jäisi kiinni rysän päältä, hänet potkittaisiin välittömästi ulos. Myös Jayna oli tietoinen keskusteluista, olihan hän ollut niissä osallisena.

Poliisi päätti pidättää Brittany Nordwoodin epäiltynä Jayna Murrayn murhasta. Katsottiin, että Brittany oli lavastanut ulkopuolisten tunkeutujien tulemisen kauppaan.

Poliisin mukaan Jayna olisi tuon epäonnisen vuoron jälkeen tarkistanut Brittanyn laukun vain löytääkseen sieltä kaupassa myytävät jooga-housut. Hän kysyi asiasta Brittanyltä, joka kertoi ostaneensa housut aikaisemmin toisen työntekijän ollessa kassalla. Jayna soitti tälle kyseiselle työntekijälle, joka kertoi ettei ollut myynyt Brittanylle mitään kyseisenä päivänä. Kun Jayna oli kysynyt Brittanylta asiasta, heidän keskustelunsa ajautui riitaan. Yhtäkkiä Brittany oli aloittanut silmittömän väkivallan Jaynaa kohtaan, joka koitui 20 minuutin kuluttua Jaynan kuolemaksi. Jossakin vaiheessa Jayna oli onnistunut pakenemaan hätäuloskäynnille asti, mutta hän ei ollut ehtinyt avata ovea. Brittany päätti lavastaa tapon ryöstöksi. Kaupassa oli kenkiä, jotka Brittany oli tuhrinut Jaynan verellä ja tehnyt verijälkiä lattiaan. Hän oli myös kaatanut rekkejä,heitellyt tavaroita ympäriinsä ja tyhjentänyt kassat rahoista. Brittany oli myös viillellyt itseään, lyönyt esineillä sekä tuhrinut itsensä Jaynan verellä jotta näyttäisi siltä, että häntäkin olisi pahoinpidelty. Lopulta hän meni henkilökunnan vessaan, sitoi kätensä ja jalkansa vetoketjuilla (tutkimuksissa ilmeni, että vetoketjut oli solmittu siten, että Brittany on ne itse kyennyt sitomaan.) ja jäi odottamaan aamuvuorolaisen tuloa töihin.

Brittany lavasti kengänjäljet kaupasta löytyneillä kengillä

Brittany Nordwood tuomittiin Jayna Murrayn murhasta elinkautiseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Tapauksesta on kirjoitettu kaksi kirjaa: The Yoga Store Murder: The Shocking True Account of the Lululemon Athletica Killing ja Murder in the Yoga Store: The True Story of the Lululemon Killing.

Yhdysvalloissa, Marylandissa sijaitsevan kaupan ulkokuori on muuttunut. Ikkunoiden yläosaa koristaa kaunis kuvitus, joka on kunnianosoitus Jayna Murrayn tavalle elää rakkaudella, intohimolla ja ylväydellä.

Annabelle-nukke ja muita kirottuja esineitä

Annabelle-nukke

Annabelle- sekä The Conjuring-elokuvien myötä maailmankuuluksi nousseen nuken todellinen tarina on mystinen. Sen tiedämme, että nukke on ollut jo pitkään paranormaalin tutkijoiden, Ed ja Lorraine Warrenin perustaman, Connecticutissa sijaitsevan kirottujen esineiden museon kuuluisin esine.

Warrensit ovat kertoneet, että eräs lääketieteen opiskelija nimeltä Donna oli saanut nuken äidiltään 1970-luvulla. Donna sekä hänen huonetoverinsa huomasivat vain muutaman päivän sisällä, että nuken asento saattoi muuttua kun kukaan ei katsonut. Tästä he eivät kuitenkaan vielä hätkähtäneet, vaan ajattelivat, että tälle kaikelle saattaisi olla jokin looginen selitys. Mutta kun nukke alkoi vaihtaa huoneita itsekseen, he päättivät hakea apua psyykikolta. Psyykikko totesi, että nuken on riivannut pikkutytön henki. Pikkutyttö, nimeltään Annabelle Higgins, oli kuollut epämääräisissä olosuhteissa. Psyykikko kertoi myös, että henki oli kertonut haluavansa olla vain rakastettu, eikä toivonut mitään pahaa kellekään. Donna huonekavereineen sääli tyttöä, joten he päättivät antaa Annabellen hengelle luvan pysyä nukessa.

Rauhallista yhteiseloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun nukke tai pikemminkin henki sen sisällä, hyökkäsi Donnan ystävän kimppuun. Donna oli saanut tarpeekseen ja päätti ottaa yhteyttä pappiin. Pappi tunsi Warrensit hyvin, olivathan nämä aikaisemminkin auttaneet kirottujen esineiden kanssa. Hän otti näihin yhteyttä ja Warrensit totesivat miltei välittömästi, ettei kyseessä suinkaan ole tavallinen henki vaan demoni, joka on naamioinut itsensä pikkutytön hengen taakse. Nähtiin parhaaksi, että nukke lähtee Warrensien mukaan. Elettiin vuotta 1971. Warrensit päättivät laittaa Annabellen näytille lasiseen kaappiin, mutta lukitsivat sen visusti, jottei kukaan pääsisi koskemaan nukkea... tai mikään pääsisi ulos kaapista. Kaikki museossa vierailijat eivät kuitenkaan ole uskoneet nuken kykyihin ja vähätelleet ja jopa pilkanneet nukkea kaapin vieressä. Outoa on se, että nämä samaiset vieraat ovat museosta lähdettyään saattaneet joutua läheltä piti-tilanteisiin, onnettomuuksiin tai jopa kuolonkolareihin.

Ed Warren kuoli 79-vuotiaana vuonna 2006. Lorraine kuoli samana vuonna 92-vuotiaana. Heidän vävypoikansa, Tony Spera omistaa nykyisin nuken ja kertoo, ettei Annabellea ole tähän päivään mennessä koskaan päästetty pois lasikaapista.

Lorraine Warren Annabelle-nuken kanssa

The Dybbuk Box

Kaapin ympärille on laitettu suolareunus jotta pahantahtoinen henki ei pääse ulos

Kevin Mannis osti viinikaapin netistä vuonna 2001. Kaappi oli kuulunut vanhalle puolalaiselle naiselle ja tämän lapsenlapsi kertoi Mannisille, että isoäiti oli pitänyt kaappia piilossa muilta eikä ollut koskaan antanut kenenkään avata sitä. Mannis alkoi välittömästi ostopäätöksensä jälkeen nähdä järkyttäviä painajaisia. Myös hänen läheisensä kertoivat kärsivänsä uniongelmista samoihin aikoihin. Kevin ei kuitenkaan osannut yhdistää viinikaappia painajaisten aiheuttajaksi vielä tuolloin ja päätti lahjoittaa kaapin äidilleen. Sinä samaisena päivänä hänen äidilleen tuli aivoinfarkti. Siitä lähtien jokaiselle viinikaapin uudelle omistajalle on tapahtunut kauheita asioita. 

Toiseksi viimeinen omistaja, lääketieteellisen museon kuraattori Jason Haxton päätti selvittää mystisen viinikaapin alkuperän jolloin selvisi, että sillä oli kytköksiä holokaustiin. Uskottiin, että kaapin on riivannut Dybbuk, levoton, usein pahansuopa juutalaiseen mytologiaan kuuluva henki. Sen kerrotaan riivaavan ja vainoavan myös eläviä olentoja. Haxton päätti kirjoittaa viinikaapista kirjan, The Dibbuk Box. 

Dybbuk

Haxton myi kaapin nykyiselle omistajalle, Zak Bagansille, joka tunnetaan muun muassa Ghost Adventures-televisiosarjasta. Bagansilla on Las Vegasissa museo, jossa on mittava kokoelma erilaisia paranormaaleita ja kirottuja esineitä. Tähän kokoelmaan myös viinikaappi päätyi.

Kaapin tarinaan perustuu myös elokuva, The Possession.

Rap-artisti Post Malone oli vierailemassa Zak Bagansin luona. Hän halusi näyttää artistille viinikaapin, josta seurasikin surkeiden sattumusten sarja. Bagansin koskettaessa kaappia Post Malone kosketti samaan aikaan tämän olkapäätä. Bagansin mukaan tämä riittää kiroukseen. Post Malone oli silminnähden ahdistunut ja veti Bagansin mukanaan pois huoneesta. Tämän kohtaamisen jälkeen artistille on tapahtunut outoja asioita; hänen yksityislentokoneensa on meinannut pudota alas, hän on joutunut kolariin ja hänen entiseen kotiinsa murtauduttiin (varkaiden kohteena oli Post Malone, mutta he eivät tienneet ettei artisti ollut asunut kyseisessä asunnossa kuukausiin). Hän jopa itse sanoi että "Jumala taitaa todella vihata minua."

Video tapauksesta:

Kuoleman tuoli

Tämä tuoli kuului murhaajalle nimeltä Thomas Busby. Ennen kuin hänet tuomittiin teoistaan hirttämällä, hänen viimeinen toiveensa oli saada ruokailla vielä kerran suosikki pubissaan. Kerrotaan, että syötyään Busby oli noussut ylös ja julistanut "Kuolkoon jokainen joka uskaltaa istua tuolilleni." Sen jälkeen jopa 63 ihmistä jotka ovat istuneet tuossa kyseisessä tuolissa ovat kuolleet yllättäen.

Kun kuolemien määrä alkoi vaikuttaa liian suurelta ollakseen vain sattumaa, pubin omistaja lahjoitti vuonna 1972 tuolin Iso-Britanniassa sijaitsevalle Thirskin Museolle. Tuoli on kiinnitetty 1,5 metrin korkeuteen seinälle jotta säästyttäisiin muilta kuolonuhreilta.

Thomas Busby

Anna Bakerin häämekko

Vuosi oli 1849 kun rikkaasta perheestä syntyjään oleva nuori tyttö Anna Baker rakastui palavasti alemman luokan metallityömieheen ja he halusivat mennä naimisiin. Annan isä ei tätä hyväksynyt, sillä noihin aikoihin yhteiskunnassa vallitsi vahva luokkajako ja ei tullut kuuloonkaan, että rikkaat olisivat rahvaiden kanssa yhdessä. Anna rukoili isäänsä siitä huolimatta kerta toisensa jälkeen, mutta isän mielipide ei muuttunut. Anna oli jopa niin määrätietoinen, että oli ostanut jo hääpuvun toivoen, että vielä jonain päivänä hänen unelmansa toteutuisi ja hän astelisi miehen kanssa avioon.

Isä toi Annan näytille useita rikkaiden perheiden miehiä, mutta se vain kasvatti vihaa Annan sisällä. Anna päätti että jos hän ei saisi mennä naimisiin metallityömiehen kanssa, hän ei menisi naimisiin kenenkään kanssa.

Vuodet vierivät ja kun isästä aika jätti oli jo liian myöhäistä ja hänen elämänsä mies oli poissa. Anna eli elämänsä yksin ja erittäin katkerana. Annan palvelijattaret näkivät joskus hänet tanssimassa yksin kuutamon alla se samainen häämekko päällä jonka hän oli vuosia aikaisemmin itsellensä ostanut. Anna kuoli vanhana, katkerana ja vihaisena vuonna 1914.

Myöhemmin Bakersien kartano muutettiin museoksi ja Annan häämekko asetettiin lasiseen kaappiin hänen entiseen makuuhuoneeseensa.

Museon vierailijat kertovat usein, että heidän katsellessaan kyseistä häämekkoa lasin heijastuksessa näyttäisi olevan naisen kasvot. Aivan kuin Anna Baker pitäisi häämekkoaan maanpäällisen elämän jälkeenkin. Jotkut ovat myös kertoneet nähneensä kuinka mekko on heilunut lasikaapissa puolelta toiselle. Hurjimmat tarinat kertovat, että ihmiset ovat nähneet naisen tanssimassa häämekossa kartanon pihalla. 

Museo sijaitsee Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa

Basano-vaasi

Legenda kertoo, että vaasi veistettiin 1400-luvulla

Italiassa Napolin lähellä sijaitsevassa kylässä tanssittiin häitä. Morsian sai häälahjaksi kauniin hopeavaasin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt astella alttarille, sillä hänet murhattiin tuntemattomasta syystä juuri tuo kyseinen vaasi käsissään. Hänen kerrotaan vannoneen, että hän palaa kostamaan kurjan kohtalonsa. Epäonnisten häiden jälkeen vaasi siirtyi perheenjäseniltä toisille. Jokainen perheenjäsen jolla vaasi oli, kuoli epäilyttävissä olosuhteissa. Loppujen lopuksi joku päätti katkaista tämän kirouksen kierteen, laittoi vaasin laatikkoon ja piilotti. Jotkut sanovat että pappi olisi haudannut sen pyhälle maalle, toiset taas että se olisi vain yksinkertaisesti ollut kadoksissa vuoteen 1988 saakka.

Tuona kyseisenä vuotena joku epäonninen sattui vaasin löytämään. Sen sisällä kerrotaan olleen paperille kirjoitettu viesti, jossa luki "Varoitus, tämä vaasi koituu kuolemaksi." Löytäjä ilmeisesti vain kouhatti harteitaan ja sai sen nopeasti myytyä 4,000,000 liiralla, eli noin 527 502,81 eurolla nykyrahassa. Kuoleman kierre sai siis jatkua.

 Ostaja oli paikallinen apteekkari, joka kuoli vain kolme kuukautta oston jälkeen. Apteekkarin perhe myi vaasin lekurille, joka vain naureskeli perheen varoittaessa kirouksesta. Hän kuoli kaksi kuukautta myöhemmin, 37-vuotiaana.

Pian vaasi oli jälleen myynnissä ja tällä kertaa epäonninen ostaja oli arkeologi, jonka mielestä kaunis vaasi oli sopiva lisä hänen yksityiskokoelmaansa. kolme kuukautta myöhemmin - varmaan arvaatkin - arkeologi kuoli tuntemattomaan infektioon. Vaasi laitettiin myyntiin, mutta tähän mennessä se oli jo tullut tunnetuksi huonosta onnestaan. Sitä ei saatu myytyä lähellekään samaan hintaan millä arkeologi oli sen lekurilta ostanut, mutta myyjät olivat onnellisia siitä että olivat päässeet vaasista eroon.

Tällä kertaa uusi ostaja koki loppunsa vain kuukausi oston jälkeen. Viimeisen ostajan omaiset heittivät pahaa onnea tuovan vaasin ulos ikkunasta ja se osui melkein kadulla kävellyttä poliisia päähän. Poliisi närkästyi tästä ja uhkaili vaasin heittänyttä sukulaista sakoilla. Sukulainen pahoitteli tapausta, mutta ei suostunut ottamaan vaasia takaisin itselleen vaan totesi, että mieluummin menisi vankilaan kuin ottaisi sen takaisin.

Poliisi yritti tarjota vaasia usealle museolle, mutta kaikki kieltäytyivät ottamasta huonoa onnea tuovaa esinettä. Kerrotaan, että poliisi hautasi vaasin jämäkässä arkussa vanhalle hautuumaalle, jotta kukaan ei enää kaivaisi sitä ylös vahingossakaan.

Kiitos

Päätin nyt vielä erikseen kirjoittaa postauksen koskien tätä meidän blogin uutta tulemista ja meidän jo vitsiksikin asti päätynyttä "pientä taukoa".

En minä eikä varmasti myöskään tämän blogin perustaja Grew arvannut kuinka suuresti tämä blogi on aikojen saatossa ollut osana kauhun ystävien päivittäistä tai lähes päivittäistä elämää. Tiedän (ja tulleiden kommentien perusteella TODELLAKIN tiedän) ja ymmärrän, etteivät kaikki jaksaneet odottaa neljää vuotta postauksia. Mutta on myös niitä, jotka ovat vuosien saatossa käyneet säännöllisesti katsomassa, joko olisi uutta postausta tullut. Kiitos teille, että olette olleet täällä silloin, kun me ylläpitäjät emme ole.

Grewin kanssa ollaan puhuttu asiat halki ja hän palaa myös tänne blogin puolelle jossakin vaiheessa. Nyt minä kuitenkin toistaiseksi olen saanut tämän blogin valtikan käsiini.

Me ollaan kirjoitettu tähän blogiin kiinnostuksesta kaikkea paranormaalia kohtaan ja vaikka blogi niin sanotusti laman kävikin läpi niin se kiinnostus ei ole minnekään hävinnyt näiden vuosien aikana.

Mutta hei, iso kiitos teille lukijoille menneistä vuosista ja tulevista! Ette vielä pääse meistä eroon vaikka sitä oli kommenteissa jo veikkailtukin!

- Hazard & Grew 

Kenneka Jenkins

Pitkästä aikaa!

Eiköhän neljä vuotta taukoa ollut riittävä...

On syyskuun 10 päivä, vuonna 2017. Yhdysvaltain Illinoisin Crowne Plaza-hotellin pakastehuoneesta tehdään järkyttävä löydös; varhain edellisenä päivänä kadonneeksi ilmoitetun 19-vuotiaan Kenneka Jenkinsin pahoin jäätynyt ruumis lojuu huoneen lattialla. Poliisi julistaa Jenkinsin kuoleman hypotermian aiheuttamaksi. Useat ihmiset eivät kuitenkaan tähän selitykseen tyydy, vaan uskovat, että nainen on rikoksen uhri. Videot hotellin valvontakameroista julkaistaan tuon epäonnisen illan ajalta poliisin toimesta. Videoissa Jenkinsin nähdään kiertelevän hotellin käytäviä pitkin päätyen keittiöön, joka ei ole käytössä remontin vuoksi. Jenkinsin ei kuitenkaan koskaan nähdä astuvan pakastehuoneeseen, joka virallisten raporttien mukaan koitui hänen kohtalokseen. Mikä on totuus?

Kaikki saa alkunsa paria päivää aikaisemmin, eli syyskuun 8 päivänä. Perjantai-ilta on jo pitkällä kun Jenkins saapuu Crowne Plaza hotelliin kolmen ystävättärensä kanssa. Heidän päämääränään ovat juhlat, jotka ovat meneillään hotellin yhdeksännessä kerroksessa. Kello neljän aikaan aamuyöstä Jenkinsin ystävät soittavat tämän äidille, Theresa Martinille, ja kertovat etteivät löydä Kennekaa mistään ja olisiko mahdollista, että tämä olisi jo kotona. He myös ojentavat myöhemmin Theresalle puhelimen sekä avaimet jotka Kenneka on heille yöllä antanut.

Theresa suuntaa hotellille, kuten jokainen äiti tällaisessa tilanteessa tekisi. Hänen järkytyksekseen hotellin työntekijät pysäyttävät hänet ja kertovat, etteivät he saa näyttää hotellin valvontakameroiden nauhaa ulkopuoliselle, ellei kyseessä ole virallisesti kadonneeksi julistettu henkilö. Poliisi kertoo Theresalle, että tämän täytyy odottaa muutama tunti ennen kuin hänen tyttärensä voidaan julistaa virallisesti kadonneeksi, onhan katoamisesta kulunut vasta reilusti alle vuorokausi. 

Vihdoin kello 13.15, poliisi virallistaa Kenneka Jenkinsin katoamisen, mutta alkaa tutkia valvontakameroita vasta myöhemmin samana iltapäivänä. Tästä alkaa  yli 11 pitkää tuntia kestänyt etsintä. 

Poliisi löytää valvontakameratallenteista Jenkinsin useasta eri kamerasta. Outo tässä on se, että noin kello 01.30 aikoihin Kenneka kävelee vielä selväpäisen oloisesti, mutta puolitoista tuntia myöhemmin hän on vaeltelemassa ilmeisen humalassa hotellin autioita käytäviä pitkin kello 03.00 aikoihin lauantai-aamuna. Virallisesti poliisi löysi Kennekan ruumiin noin kello 01.00 sunnuntai-yönä.

Kenneka sekavana hotellin käytävällä

Palataan takaisin iltaan, jolloin Kenneka oli juhlimassa ystäviensä kanssa hotellin yhdeksännessä kerroksessa. Alkoholi sekä huumeet olivat isossa osassa juhlia, jotka olivat saaneet useita nuoria aikuisia kokoontumaan hotellihuoneeseen sinä iltana. Eräs juhlavieraista kuvasi Facebook-liveä.

Kennekan ystävä, Irene Roberts, kertoi että he olivat päättäneet lähteä pois juhlista jossakin vaiheessa Kennekan vahvan humalatilan vuoksi. Irene, Kenneka sekä kaksi muuta nuorta naista poistuivat hänen sanojensa mukaan juhlista yhdessä. Irene kuitenkin huomasi, ettei ollut muistanut ottaa Kennekan puhelinta ja avaimia jotka tämä oli aikaisemmin samana yönä Irenelle antanut. Irene lähti kahden naisen kanssa takaisin juhliin etsiäkseen Kennekan tavarat. Kun he palasivat takaisin sinne missä olivat Kennekan viimeksi nähneet, oli tämä kadonnut jäljettömiin. Jenkinsin ystävien tarinat ovat muuttuneet useasti tapauksen edetessä, joka on kummastuttanut poliiseja.

Poliisin mukaan Kenneka lähti yksin humalassa hortoilemaan hotellin käytäville ja päätyi menemään vahingossa hotellin keittiön pakastehuoneeseen, eikä päässyt huoneesta ulos humalatilansa takia. Tämä johti hypotermiaan, joka lopulta koitui hänen kohtalokseen. Täytynee myös mainita, että naisen verestä löytyi viitteitä sekä alkoholista että lääkkeistä. Niiden yhteisvaikutus voi hyvinkin saada käytöksen muuttumaan sekavaksi.

Tämän pakasteen oven takaa Jenkinsin ruumis löytyi.

Sitten päästäänkin näihin "salaliittoteorioihin" liittyen Kenneka Jenkinsin kuolemaan. Edes hänen äitinsä ei usko siihen, että hänen tyttärensä kuolema oli vahinko ja tämä olisi itse mennyt pakasteeseen.

Ensimmäisenä teoriana pidetään sitä, että Kenneka Jenkins olisi raiskattu hänen ystävänsä kuvaaman Facebook live-videon aikana. (Raiskausväite on kuitenkin lähteiden mukaan perätön) Jotkut väittävät kuulevansa naisen itkua ja avunpyyntöjä videon aikana. Sen jälkeen Kenneka olisi suljettu pakasteeseen, jossa tämä olisi jäätynyt kuoliaaksi.

Pätkä Facebook live-videosta:

Poliisi julkaisi kuvat jotka otettiin Kennekan ruumiista pakasteessa useista eri kuvakulmista. Kennekan äiti Theresa totesi, että hänen tyttärensä ruumiin asento ja vaatetus "herättivät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia". Kuvissa Kennekan paita on vedetty alas, hänellä on nirhaumia ihossa ja toinen kenkä on lattialla. Tutkijat kertovat, että kyseessä voi olla ilmiö nimeltä paradoksaalinen riisuutuminen, jossa veri alkaa virrata uudestaan kehon sisäosista raajoihin. Kuuma aalto jääkylmän ihon alla on niin polttava tuntuinen, että  hypotermian uhrin on pakko alkaa riisuuntua. Tämän kerrotaan olevan myös viimeinen asia mitä hypotermiasta kärsivä tekee ennen tajuttomuutta.

Palataan vielä lopuksi Poliisien julkaisemiin valvontakamera videoihin. Jotkut väittävät, että videoita olisi muokattu ja joitakin osia videoista leikattu pois rikoksen peittämiseksi. Jopa Kennekan mahdollisen murhaajan varjon tai hahmon väitetään näkyvän videon eri osissa. Murhaajan, joka olisi tahallisesti lukinnut naisen pakasteeseen. Hurjimmat teoriat jopa väittävät, että hotellin henkilökunnalla olisi ollut osuutta naisen kuolemaan ja he olisivat peukaloineet videotallenteita. Ihmetystä herättää myös se, että pakaste oli päällä vaikka sen sisällä ei ollut yhtään elintarvikkeita.

Valvontakameroiden tallenteita Kennekasta kohtalokkaalta illallta:

Poliisi on kuullut yli 20 henkilöä tapauksesta. Kennekan perhe kritisoi sekä hotellia että poliisia siitä, ettei tutkimuksia aloitettu heti. Siten Kenneka olisi saatettu heidän mukaansa pelastaa.

Jos haluat nähdä lisää kuvia tapauksesta, suuntaa tänne. Huom! Kuvat saattavat järkyttää herkimpiä.

Tauko

Pidämme pienen tauon postausten tekemisessä kiireiden vuoksi. Toivottavasti ymmärrätte. Käymme kuitenkin julkaisemassa kommentteja tasaisin väliajoin.

- Grew & Hazard

Sininen mies

Jos näet Sinisen Miehen kävelevän
Osoita hänelle ettet puhu
Jos näet Sinisen Miehen hymyilevän
Sinun sielusi hän anastaa
-Kappale perinteisestä kansanmusiikin balladista nimeltä"The Blue Man"


Samuel Douglas ajoi kotiin kaupungista ja valitsi reitikseen päätien sivuteiden sijaan. Se poikkesi tavallisesta, sillä sivutiet olivat yleensä hänen ensimmäinen valintansa. Samuelilla ei ollut mitään erityistä tekemistä kaupungissa, joten hänen vierailunsa oli lyhyt. Hän kulutti aikaansa puhumalla alueella viljeleville maanviljelijöille eli niille harvoille joiden tiloja ei oltu myyty isommille yhdistyksille. Ned Harrison kuitenkin myisi tilansa pian; hänen viljelykasvinsa olivat huonoja ja lapsi makasi sairaana sängyssä. Tämän johdosta maan myyminen tuntui varmasti parhaimmalta ajatukselta. Ehkä tilan ostajat peräti antaisivat hänen jäädä entiselle tilalleen ja jatkaa työskentelyä.

Sam pudisti päätään. Ned ei työskentelisi koskaan toisen miehen omistamalla maalla, ei mistään rahasummasta. Nedin maa kuului Nedille ja se oli kuulunut siitä lähtien kun ihmiset alkoivat asuttaa aluetta.

Sam alkoi pyöritellä käsissään omenaa joka oli aiemmin pyörinyt holtittomasti hänen viereisellään istuimella. Osa Sarahin suurta projektia oli saada hänet syömään oikein. Tämä tarkoitti sitä, että aina kun Sam oli lähdossä jonnekin Sarah pakkasi hänen mukaansa hedelmiä ja vihanneksia. Sam oli jo tottunut siihen. Hän puraisi omenasta katsomatta poispäin tiestä. Hän ei koskaan myöntänyt sitä, mutta Sarah oli oikeassa. Hän oli jo alkanut tottumaan hedelmien syöntiin. Hän tuhahti ääneen ja ajatteli kertoa Sarahille havainnostaan myöhemmin.

Samin ajatus katkesi kun hän näki hahmon kävelemässä teinposkessa. Oli outoa nähdä joku kävelemässä tällaisena päivänä, sillä lämpötilat olivat huipussaan. Vielä oudompaa oli se, että hahmo käveli ojassa. Kello oli hieman yli viisi iltapäivällä ja aurinko oli jo alkanut laskemaan, mutta sen lämpö velloi yhä ilmassa.

Sam huomasi lähestyessään, että hahmo oli mies ja erittäin pitkä sellainen. Mies käveli pitkin harppauksin ja hän oli pukeutunut siniseen päästä varpaisiin. Sam hidasti kuitenkaan pysähtymättä. Ehkä hän voisi antaa kävelijälle kyydin, jotta tämä pääsisi nopeampaa määränpäähänsä. Tai ainakin hän voisi ojentaa vettä. Samilla oli aina pari pulloa vettä autossaan, sillä nekin olivat osa Sarahin projektia muuttaa Samin elämäntapoja.

Sam pysäytti autonsa miehen vierelle, kurotti matkustajanpuoleisen etupenkin yli ja avasi ikkunan. Mies oli lopettanut kävelemisen ja seisoi paikallaan. Miehen sininen farkkutakki näytti paksulta, eikä se voinut yhtään helpottaa kuumutta. Hänen farkkunsa näyttivät kuluneilta ja haalistuneilta ja Sam huomasi, että niissä ei ollut ollenkaan mutaa vaikka mies seisoi ojassa.

"Hei! Tarvitsetko kyydin jonnekin?" Sam kysyi.

Sininen mies kääntyi ja mustat silmät porautuivat Samin silmiin. Mies hymyili leveästi paljastaen hammasrivinsä. Sam nojautui takaisin autoonsa ja painoi kaasua. Auto singahti eteenpäin ja mystinen mies katosi auton jättämään pölypilveen. Sam katsoi sivupeilistä ja näki miehen jatkaneen kävelemistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi leveä hymy oli hyytynyt. Pelästynyt Sam ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä vaan jatkoi ajamista ilman pysähdyksiä kotiinsa asti.

Sam parkkeerasi talon etupihalla kasvavan yksinäisen puun viereen, jonne hän parkkeerasi aina. Sitten hän nousi autosta ja jätti autonsa lattialla omenan, josta hän oli aiemmin puraissut. Sam käveli jäykästi talolle ja pysähtyi terassille työkalulaatikon eteen. Hän kumartui alas ja alkoi tutkimaan sitä. Hän jätti laatikon aina terassille, mutta Sarah kävi aina viemässä sen takaisin paikalleen pihalla olevaan vajaan.

Hän löysi vasaran, jota hän oli etsinytkin. Sam avasi oven ja käveli sisälle taloon vasara roikkuen rennosti toisessa kädessä. Sarah oli keittiössä valmistamassa illallista.Sam ei tiennyt eikä välittänyt mitä se oli. Aurinko paistoi Sarahin haalean vaaleisiin hiuksiin kun hän käänsi päänsä hymyillen ja avasi suunsa tervehtiäkseen Samia.

Sarah kuitenkin lopetti huomatessaan hänen silmänsä. Ne eivät oleet enää Samin. Silmät, jotka Sarah näki olivat mustat ja kuolleet. Samin ote vasarasta tiukkeni ja hän aloitti lyönnit. Ensimmäisen lyönnin jälkeen kuului vertahyytävä kiljaisu, mutta toinen lyönti hiljensi sen. Kolmas, neljäs, viides. Sam ei lopettanut ennen  kuin vasaran kahva halkesi.

Sitten Sam käveli peremmälle keittiöön ja vetäisi keittiötasojen yläpuolella olevien kaappien päältä haulikon. Hän latasi haulikon ja laittoi piipun leukaansa vasten vasemmalla kädellään. Oikean käden hän laittoi liipaisimelle ja painoi. Sitten hänen kasvonsa olivat mennyttä.

Naapurit eivät kyenneet selittämään tragediaa, eikä poliisi edes yrittänyt. Ihmiset kertoivat parin olleen syvästi rakastuneita. Pettikö mies? Tai nainen? Kaikki kysyivät miksi. Ainoa vastaus, mitä he kykenivät ajattelemaan oli, että näin vain joskus tapahtui.

Hiljaisilla maanteillä ja vanhoilla valtateillä
Sininen mies kävelee ja huojuu ja heiluu
Kylmä musta sydän ja hymy
Hän kävelee kanssasi sen viimeisen pitkän kilometrin
- "The Blue Man"-balladista

Franklin muistutti kaikkia aina siitä, että häntä ei saisi kutsua Frankliniksi. Miksikö? Syy oli se, että hänen vanhempansa kutsuivat häntä sillä nimellä. Kutsu häntä vain Frankieksi. Kertoessaan tämän Frankie nojaisi erittäin lähelle ja kykenisit haistamaan hänen hengityksestään kaiken, mitä hän oli edellisenä iltana juonut.

Johnny Walker Halliwell pyöritti paikallista baaria ja kaikki huomasivat, että hän halusi aina heittää Frankien ulos tämän tullessa sisään. Frankie joi aina kaikista halvinta alkoholia, eikä koskaan jättänyt tippiä. Ja Frankie puhui loputtomasti; hän ei koskaan sulkenut suutaan. Yhdeksästä kahteentoista Frankie istui baarin nurkassa ja puhui taukoamatta. Urheilu, politiikka, uskonto; aiheella ei ollut väliä.

Frankie joi viimeisen kulauksen juomastaan ja katseli hetken aikaa ympärilleen etsien silmillään Johnnyä. Huomatessaan tämän Frankie viittoi tätä tulemaan luokseen. Johnny ei aikonut kuunnella miehen höpinöitä illan loppuun saakka.

"Sinun on tullut aika lähteä kotiisi Frankie. Häivy." Johnny sanoi.

"Selvä, selvä. Olin juuri lähdössä." Frankie lähti kävelemään ovelle päin ja tunnusteli samalla takkinsa sisätaskua. Johnny kuuli avainten kilinää.

"Mene taksilla, Frankie. Et voi ajaa tuollaisessa kunnossa."

Frankie pyörähti ympäri ja kaatui kohti baaritiskiä.

"Sinun olisi pitänyt ajatella tuota ennen kuin käskit minua lähtemään!" Frankie huudahti ja huojui ulos baarista paiskaten oven perässään kiinni.

Johnny huokaisi ja palasi työnsä pariin. Tämä ei ollut hänen ongelmansa.

Frankie onnistui saamaan autonsa päälle ja ajamaan pois parkkiruudusta. Ei ollut kuitenkaan lähellä että hän olisi kolhinut muutamaa parkkipaikalla ollutta autoa. Frankie ajoi pois parkkipaikalta ja pääsi valtatielle, joka oli onneksi tähän aikaan melko tyhjänä lukuunottamatta satunnaisia autoilijoita.

Frankie nojautui ratin päälle ja yritti katsoa humalaisilla silmillään tietä. Hän ei edes huomannut kuinka auto lipui kaistalta toiselle ja lopulta päätyi jalkakäytävälle. Auton ajovalojen edessä näkyi jotain, joten Frankie painoi tottumuksesta jarrua ja tunsi tömähdyksen.

Auto oli nyt pysähtyneenä ja ajovalot osoittivat pimeyteen. Frankie istui hievahtamatta paikallaan. Mies makasi ruohikossa noin kolmen metrin päässä auton keulasta. Frankien sydän alkoi lyödä kiivaammin. Osuiko hän mieheen? Hänen pitäisi mennä katsomaan, missä kunnossa mies on. Frankie onnistui saamaan oven auki muutaman yrityksen jälkeen ja jätti auton päälle.

Frankien lähtiessä kävelemään miehen luokse tämä oli jo noussut seisomaan ja lähtenyt kävelemään poispäin. Frankie tunsi helpotuksen virtaavan läpi kehonsa.

"Hei kaveri! Hei! Oletko kunnossa? Osuinko sinuun?"

Ei vastausta.

Frankie juoksi miehen taakse. "HEI, OSUINKO sinuun?"

"Minun ei ollut tarkoitus osua sinuun, join muutaman oluen, tiedäthän? Minun ei ollut tarkoitus osua sinuun jos osuin. Oletko kunnossa vai pitääkö sinun mennä sairaalaan?"

Frankie tarttui kiinni miehen olkapäästä ja käänsi tämän ympäri. Mustat silmät. Frankie irrotti otteensa miehestä ja katsahti tämän käsiin. Hän karjaisi.

Frankie perääntyi, mutta kompastui omiin jalkoihinsa kaatuen maahan. Sininen mies vain katsoi Frankietä hymyillen ja hampaat välkehtien auton ajovaloissa.

Frankie onnistui nousemaan pystyyn ja hän juoksi jättäen autonsa tien reunaan.

Frankie jatkoi juoksemistaan eikä pysähtynyt, ennen kuin pääsi kotiinsa. Hän potkaisi oven auki ja juoksi sisään. Frankie katsoi ympärilleen hien valuessa pitkin hänen kasvojaan ja sydämen hakatessa taukoamatta. Frankie ei kuitenkaan välittänyt tästä. Hänen täytyi peseytyä. Hänen täytyi pestä kätensä. Hän tarvitsi kuumaa vettä. Frankie meni keittiöönsä ja etsi käsiinsä kattilan. Hän täytti sen nopeasti vedellä, laittoi kattilan liedelle ja käänsi lieden lämpötilan kuumimpaan.

Hän katsoi kuinka levy alkoi hehkumaan punaisena ja vesi alkoi kuplia. Sitten hän työnsi kätensä kattilaan. Kädet muuttuivat tulipunaisiksi ja rakkulaisiksi välittömästi, mutta Frankie ei sanonut mitään. Hän vain hymyili tyhjää hymyä ja keitti käsiään.

Hymy hyytyi ja muuttui irvistykseksi. Hän ei ollut puhdas. Hänen täytyi olla PUHDAS. Frankie heitti kuuman kattilan pois hellalta ja laittoi kätensä suoraan liedelle. Höyry housi hänen käsistään ja hän kuuli sihinää ja kuplintaa. Frankie alkoi jälleen hymyillä, mutta tuokin hymy hyytyi. Hän otti kätensä pois liedeltä, johon oli palanut hänen käsiensä muotoiset alueet.

Frankie tuijotti tuhoutuneita käsiään lihan yhä kupliessa ja savutessa. Tämä ei ollut tarpeeksi. Hän oli yhä likainen, ei vieläkään puhdas. Hän piteli käsiään kaukana muusta ruumiistaan kuin ne oisivat kuolleita eläimiä ja yritti ajatella. Hän piristyi ja juoksi autotalliinsa. Frankie heitteli tavaroita sivuun kunnes löysi etsimänsä; polttoaine ruohonleikkurille.

Frankie onnistui saamaan korkin auki, vaikkakin se oli hankalaa palaneiden käsien takia. Hän kaatoi runsaasti polttoainetta kummalekin kädelle ja seisoi hetken paikallaan kunnes tajusi, että hänen piti löytää tulta. Frankie alkoi lyömään nyrkkiään seinään vihaisesti. Sitten hän lopetti ja hymy palasi hänen kasvoilleen.

Hän juoksi takaisin sisälle taloon ja löysi sytyttimen. Frankiellä oli hankaluuksia pidellä sytytintä käsissään polttoaineen vuoksi. Hän laittoi sytyttimen lähelle vasenta kättään ja sytytti sen. Ensin pieni liekki leimahti, mutta muutamassa sekunissa molemmat kädet olivat ilmiliekeissä. Frankie hymyili. Näin oli parempi. Hänen kätensä olivat nyt puhtaat.

Vuosi myöhemmin Frankie istui jälleen baarin nurkassa, mutta tällä kertaa hän ei puhunut kellekään. Hän käytti koukkukättään vetääkseen lasin lähemmäs itseään ja joi pitkän kulauksen viskiä pillillään. Niin hän joi alkoholinsa nykyään.

Johnny tuijotti Frankietä ja mietti, mitä hänelle tapahtui sinä iltana. Hän oli kyllä kysynyt Frankielta, mutta Frankie ei puhunut enää. Ei yhtään mitään. Jos hän halusi juomista, hän osoitti kädellään Johnnyn suuntaan. Ei mitään politiikasta, uskonnosta tai säästä. Vain hiljaisuutta. Kukaan ei tiennyt miksi hän oli polttanut omat kätensä.

Johnny kohautti olkapäitään, niin vain joskus tapahtui.

Hulluus ja kuolema ovat hänen vanhoja ystäviään
Ja niiden avulla hän saa aikaan kammottavia loppuja 
Niille jotka pysähtyvät ja puhuvat
Siniselle miehelle joka kävelee ikuisesti
- "The Blue Man"-balladista

Mick oli aina ongelmissa, sillä hän etsimällä etsi niitä ja onnistui aina löytämään. Deke ja Hugh tiesivät tämän, sillä he olivat liikkuneet samoissa piireissä yläkoulusta lähtien. He olivat joutuneet vuosien saatossa tappeluihin, varastaneet autoja ja myyneet niiden osia sekä varastaneet savukkeita kaupoista. Ei siis mitään vakavaa, mutta tarpeeksi vakavaa sille, että heidät on lähetetty muutamaan otteeseen nuorisovankilaan.

Mutta sitten Mick lähetettiin vankilaan kahdeksi vuodeksi. Poliisi oli löytänyt hänen hallustaan yli kilon kannabista, jossa oli tarpeeksi epäilynvaraa poliiseille siitä, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut myydä sitä. Deke ja Hugh eivät olleet hänen kanssaan huumeiden löytämisen aikaan, joten he välttivät vankilatuomion. Mick piti tietenkin suunsa kiinni, sillä kumpikaan heistä ei saanut vierailua poliiseilta.

Mickin palatessa takaisin hän oli erilainen. Ennen hän oli aina tiennyt rajansa, eikä ollut koskaan ylittänyt sitä. Nyt hän meni aina rajojen yli, siitä kertoo myös se että hän melkein tappoi Charlien erään tappelun aikana. Ja hän havitteli aina yhä suurempia ja suurempia rikoksia. Se ei ollut enää pelkästään hauskanpitoa Mickille, kuten se oli Dekelle ja Hughille. Deke ei tiennyt mitä Mickille oli tapahtunut tuomion aikana, mutta se oli muuttanut Mickiä.

He kolme istuivat Mickin autossa ja ajoivat pitkin valtatietä huomattavalla ylinopeudella. Mick ajoi ja oli ollut hiljaa siitä lähtien kun hän kävi hakemassa Deken ja Hughin kyytiin. Hughkaan ei sanonut paljoa, hän vain istui takapenkillä toivoen, että joku kertoisi hänelle mitä oli meneillään. Deke istui Mickin vieressä etupenkillä ja tarkkaili tätä sivusilmällä.

Mick ei kiinnittänyt huomiotaan keneenkään muuhun tiellä liikkujaan ja ignoorasi myös kaikki Deken yritykset aloittaa keskustelua. Mick ei edes kertonut minne he olivat menossa tai mitä he aikoivat tehdä. Heidän iltansa olivat lähiaikoina kuluneet siinä että he ajelivat ympäriinsä ilman päämäärää tekemättä mitään.

Deke huokaisi syvään ja painautui syvemmälle penkkiin yrittäen nukahtaa hetkeksi.

"Mikä tuo on?"

Deke suoristi itsensä. Mick oli puhunut. Ja hän oli alkanut hiljentää auton vauhtia. Kaksi jännittävää tilannetta yhden illan aikana. Deke ei voinut uskoa tätä.

Mick osoitti miestä joka käveli tien laidassa. Mies oli pitkä ja pukeutunut siniseen; siniset farkut, sininen takki, näytti jopa siltä että miehellä olisi siniset kengät.

"Mennään." Mick sanoi selittelemättä enempää, mutta kaikki autossa olevat tiesivät mitä hän tarkoitti.

Deke kohautti olkapäitään. Mikä tahansa oli hauskempaa kuin ajella koko yön ympäriinsä etsien jotain, mitä Mick ei näyttänyt koskaan löytävän.

Mick pysäytti autonsa muutaman metrin päähän miehen taakse ja he kaikki kolme astuivat ulos autosta. He lähtivät kävellen miehen perään. Mies ei kääntynyt, vaan jatkoi matkaansa tien reunaa pitkin. Dekellä oli paha aavistus miehestä, sillä tämä oli jollain tavalla melko aavemainen. Kuka sitäpaitsi ei kääntyisi katsomaan, ketkä olivat lähteneet seuraamaan? Mies ei juossut, ei kävellyt nopeampaa, ei tehnyt mitään. Hän vain välitti omista asioistaan. Ihmiset jotka käyttäytyivät kyseisellä tavalla eivät nähneet huolen häivää.

Mickillä ei ollu epäilyksiä hänen pukatessaan miestä.

"Hei, anna meille lompakkosi tai saat selkään."

Sininen mies pysähtyi ja kääntyi. Deke ja Hugh eivät kyenneet näkemään miehen kasvoja, sillä Mick seisoi heidän edessään. Mick tuijotti syvälle mustiin silmiin. Sininen mies hymyili Mickille ja Mick hymyili takaisin. Sitten Mick alkoi nauraa. Deke hätkähti. Nauru kuulosti vääristyneeltä, sellaiselta, joka sai ihon väreilemään. Mick jatkoi nauramista ja kääntyi poispäin miehestä. joka ei sanonut mitään vaan jatkoi hymyilemistä. Mick työntyi Deken ja Hughin välistä ja meni takaisin autolle.

Hugh katsoi Dekeä ja Deke kohautti olkiaan. He molemmat juoksivat Mickin perään ja menivät autoon. Kumpikaan heistä ei ehtinyt nähdä Sinisen miehen kasvoja. Mickin tehdessä u-käännöksen keskellä tietä, Deke kääntyi nähdäkseen miehen jatkaneen matkaa.

Seuraavana aamuna Mick käveli paikalliseen pankkiin katkaistun haulikon ja semiautomaattisen käsiaseen kanssa. Mick ampui yhden hylsyn ilmaan ja huusi "Kaikki maahan nyt!". Vartija heräsi torkuiltaan Mickin huutoon ja kurotti kohti asettaan. Mick oli kuitenkin nopeampi ja ampui tarkan luodin suoraan kohti vartijaa. Osuma lennätti vartijan taaksepäin ja pudotti maahan. Mick heitti haulikon maahan ja vetäisi käsiaseen esille. Hän osoitti tiskin takana olevia virkailijoita, jotka kyykistyivät nopeasti maahan.

Yksi virkailijoista kuitenkin oli Mickin mielestä liian hidas, joten hän ampui tämän. Toinen virkailija onnistui painamaan hiljaista hälytysnappia kumartuessaan alas.

Mick tuli tiskin t oiselle puolelle ja löi aseena avulla kassan lukkoa. Virkailijat pitivät katseensa maassa, mutta yksi heistä tuijotti suoraan Mickin silmiin ja näki vain mustaa. Mick hymyili virkailijalle ja hänen valkoiset hampaansa hohtivat pankin himmeässä valossa.

Viisi poliisiautoa ilmestyi pankin eteen kymmenisen minuuttia myöhemmin renkaat vinkuen ja sireenit huutaen. Mick nauroi nähdessään autot. Hän nosti haulikkonsa lattialta ja latasi sen. Sitten hän astui ulos ovista ja ampui kaksi luotia tuulilasien läpi. Sitten hän pudotti haulikon jälleen ja otti käsiaseen esille. Sitten poliisit aloittivat tulituksen.

Mick nauroi luotien osuessa häneen ja tähtäsi lähintä poliisia. Poliisi ampui kohti Mickiä osuen tätä toiseen silmään. Mickin pää nytkähti taaksepäin ja hän kaatui maahan.

Sinä iltana Deke ja Hugh istuivat baarissa kuunnellen, kuinka ihmiset puhuivat Mickistä joka sekosi ja ammuskeli pankissa. Eräs vanha mies nojasi taaksepäin ja sanoi: "Niin vain joskus tapahtuu."

Mutta Deke tiesi paremmin.

eng. ©

Masky

Ymmärtääksesi jotain seuraavasta tekstistä, suosittelen katsomaan Marble Hornetsin videot alkaen ensimmäisestä videosta nimeltä "Introduction". Marble Hornets on Youtube-sarja, jonka inspiraation lähteenä toimii Slender Manin myytti. ToTheArkin epäillään olevan Marble Hornetsin takana olevien henkilöiden sivu-kanava.

Sarja seuraa Jayta, nuorta miestä joka yrittää selvittää, mitä tapahtui hänen ystävänsä Alexin kouluprojektin kuvaamisen aikana. Projekti kulki nimellä Marble Hornets. Alex oli kuvannut tätä projektia satunnaisesti kahden kuukauden ajan, ennen kuin hän yhtäkkiä lopetti kuvaamisen ilman minkäänlaista selitystä. Jälkeenpäin Alex etääntyi ystävistään, eikä maininnut projektiin liittyvistä videoista mitään. Itseasiassa vasta kun Jay suostutteli Alexin antamaan videot hänelle, Alex kyllä antoi ne, mutta vannotti Jaylle ettei tämä saisi mainita videoista enää koskaan hänelle. Alex vaihtoi tämän jälkeen koulua ja katkaisi yhteydenpidon Jayn kanssa. Kolme vuotta myöhemmin, Jay muistaa videot ja alkaa katsomaan niitä järjestyksessä jotta ymmärtäisi, miksi Alex lopetti niiden kuvaamisen. Pian tämän jälkeen Jay alkaa kokemaan outoja ja pelottavia asioita liittyen videoihin ja mysteeriseen henkilöön joka tunnetaan vain nimellä "The Operator".

Seuraavaan tarinaan liittyvä Masky on Marble Hornets-videoissa näkyvä hahmo, jolla on valkoinen maski kasvojen edessä. Marble Hornets-videot, joissa Masky on osallisena ovat numeroitu luvuilla #18, #19 ja #23.

Hakkeri, nörtti... Minut on leimattu niin monella erilaisella nimityksellä, että voisit jopa kutsua minua tarralapuksi.

Nimeni on Kris ja asun Kaliforniassa keskellä-ei-mitään. Olen 22-vuotias ja minun lempiaineeni koulussa on teknologia ja kaikki millä on mitään tekemistä numeroiden kanssa. Rakastan haastaa ystäväni Alissahn aivoja numeroihin liittyvillä pulmilla. On hauskaa nähdä, miten hän yrittää ratkaista asettamiani koodeja.

Kello on 01:30 yöllä ja katson pelottavia videoita Youtubesta. Löysin kanavan nimeltä ToTheArk... Öh, outo nimi? Siitä huolimatta menin kanavalle ja klikkasin videota nimeltä "Extraction". Videossa oli hahmo, jolla oli valkoinen maski mustilla huulilla, kulmakarvoilla ja silmäkuopilla... Kyllä, voin myöntää olleeni peloissani. Myöskään videossa näkynyt viesti ei käynyt järkeen.

Videon katsottuani löysin samantapaisia videoita kanavalta nimeltä MarbleHornets. Klikkasin erästä videota, joka oli muistaakseni "Entry #18" niminen.

Näin videossa jälleen saman hahmon valkoisella maskilla... Mutta tällä kertaa videolla oli joku toinenkin.. Tässä ei ole mitään järkeä.

Minun täytyi mennä nukkumaan, sillä olin erittäin väsynyt. Minua kuitenkin häiritsi sisälläni vallitseva tunne siitä, että joku olisi kanssani. En vain tiedä kuka.... Tai mikä.

Herättyäni seuraavana aamuna, seinäni olivat täynnä piirrustuksia, jotka oli kaiverrettu suoraan tapettiin. Lisäksi huoneeseeni oli ilmestynyt nukke, joka oli erittäin pitkä ja valkoinen kuin lumi. Pelkäsin. Ja sitten... Huomasin pöydälläni videon, jonka kääntöpuolella oli käsinkirjoitettu teksti "Katso minut."

En epäröinyt hetkeäkään, vaan menin ostamaan kaupasta kasettinauhurin ja yhdistin sen kotiin tultuani televisiooni.

Video oli Alissahilta. Siinä hän tutki metsiä taloni ympärillä. Hän käänsi kameran kasvoihinsa päin ja sanoi;

- "Voi hyvä jumala, olen niin peloissani, se on Mas--" Video pysähtyi hetkeksi, joten en kuullut mitä hän sanoi.

Alissah jatkoi.

- "Hän on tulossa minun luokseni, he seu-" Video pysähtyi jälleen.

Kuulin hänen lopettavan kävelyn ja pysähtyvän. Sitten hänen silmänsä laajenivat.

- "Löysin sinut."

Kamera tippui ja kuulin Alissahin kiljuvan:

- "MENE POIS! MENE POIS!! EI! APU--"

Video katkesi. Olin katsonut videota noin 15 minuutin ajan ja olin yllättynyt, että se kesti niinkin pitkään. Yhtäkkiä kamera päästi kimeän äänen ja peitin korvani tuskaisesti. Kasettinauhuri sekoili jälleen. Itseasiassa epäilin jopa hetken aikaa että videon pätkiminen saattoi johtua nauhurista."Tämä kasettinauhuri on pelkkä romu." Ajattelin, Huomasin, että video pyörii jälleen ja kamera oli nostettu maasta. Se kuvasi Alissahia, joka oli yltäpäältä veressä ja jonka niska näytti vääntyneen epäluonnolliseen asentoon. Video pysähtyi ja jatkui jälleen. Tällä kertaa kameran edessä seisoi sama hahmo maski päällään kuin eilisessäkin videossa.

Yhtäkkiä kuulin oveni pamahtavan auki, tai siltä se ainakin kuulosti. Sydämeni hakkasi lujaa poimiessani pöytäni alla teipattuna olleen pistoolin. Olin säästänyt sitä juuri tällaisia tilanteita varten ja olin siitä tällä hetkellä erittäin kiitollinen itselleni. Huusin "Kuka siellä?" kovaa. Koitin kuulostaa määrätietoiselta ja uhkaavalta, mutta uskottavuus hävisi viimeistään siinä vaiheessa kun ääneni murtui pelon alla.

Valot sammuivat. Se sai minut entistä vainoharhaisemmaksi.

Tunsin käsien tarraavan minuun kiinni takaapäin, joten refleksinomaisesti ammuin. Osuin jalkaan joka ei ollut kuitenkaan omani. Kuulin karjaisun ja löin takanani seisovaa henkilöä pistoolini takaosalla. Henkilö hätkähti, mutta taklasi minut maahan. Tunsin iskun naamassani ja näin kuinka henkilö otti aseen kädestäni ja heitti sen huoneen toiseen päähän. Sitten kädet kiertyivät kaulani ympärille ja alkoivat hitaasti painaa lujemmin henkitorveani.

Haukoin henkeä ja yritin saada käsiä pois kurkultani siinä kuitenkaan onnistumatta. Pyörryin. Viimeinen asia, jonka näin oli se että hän otti takkiaan pois ja potkaisi minua kipeästi.

--

"Tämä hahmo sopii tähän kirjeeseen," Kris sanoi osoittaen ja katsoi ylös hahmoa, jolla oli maski yllään. Hahmo taputti häntä selkään, sitten hän kääntyi ja katsoi kelloa.

Hahmo huokaisi syvään, katsoi Krisiä ja nyökkäsi ovelle päin. Kris nyökkäsi takaisin ja veti ylleen ruskehtavan hupparin ja laittoi mustan kankaan kasvojensa päälle. Kankaassa oli kaksi punaista ympyrää silmien kohdalla. "Ai niin, anteeksi jalastasi Tim." Kris sanoi kikattaen ja kääntyi ovelle. Hahmo, jolla oli maski eli toisin sanoen Tim punastui maskin takana, käänsi Krisin kohti itseään ja painoi otsansa vasten Krisin otsaa. Kris kikatti jälleen ja käveli ulos ovesta. Tim hymyili.

"Hei, Operaattori, yritä olla syömättä häntä, okei?"

Etäisyydeltä kuului hiljaista naurua. Tim sulki oven ja lähti Krisin perään.

eng. ©