Valkoinen kuolema

Istun tietokoneella, peloissani. Jokainen hetki voisi olla viimeiseni. Ystäväni on täällä myös ja hän on syy miksi elämäni on vaarassa. Se ei saata käydä järkeen näin aluksi, mutta anna minun selittää.

Kaikki alkoi aiemmin tänään, kun ystäväni tuli talooni ja paiskasi oven perässään kiinni, hengittäen raskaasti. Hänen silmänsä olivat suurina pelosta ja hän nojasi selkä seinää vasten. Kysyin häneltä mitä oli tapahtunut ja hän kertoi minulle tämän tarinan:

Hän oli elänyt tätinsä kanssa viimeisen vuoden ajan koska hänen vanhempansa olivat meksikossa. He tekivät työtä pienessä  sairaalassa pohjois-meksikossa. Edellisenä iltana, vuoteen oma mies oli kompuroinut sairaalan uloskäynnille. Hän huusi espanjaksi ja näytti olevan järkyttynyt.

He toivat miehelle tuolin ja laittoivat hänet istumaan. Hän henkäisi syvään ja kertoin tarinan huonolla englannilla. Hän väitti että hänen siskonsa oli tappanut jokin, jota hän kutsui "La Muerto Blanco". Hän toisteli kokoajan että hän oli seuraava.

Hämmentyneinä he kysyivät kuka tai mikä Muerto Blanco oli. Järkyttävä pelko hänen kasvoillaa, mies sanoi sen olevan Valkoinen kuolema. Se oli tytön sielu joka kuoli vuosia sitten. Hän kuoli oman kätensä kautta, hän sanoi, yksin ja selvittämättömänä. Hän inhosi elämäänsä niin paljon, että halusi poistaa kaikki jälkensä maailmalta. Hän palasi takaisin kuolleista kostonhimoisena henkenä, tappaen kaikki, jotka tiesivät hänen olemassaolostaan.

Hän on tyttö, muttei tyttö, mies sanoi. Hän ei ole kuollut, mutta ei oikeasti elossa. Hänellä on kylmät mustat silmät, jotka itkevät verta. Hän kävelee ilman että liikkuu senttiäkään. Hän seuraa uhrejansa kylästä toiseen, kunnes he palaavat kotiin. Sinä et koskaan oikeastaan tiedä että hän seuraa sinua, kunnes kuulet hänen koputuksensa ovellasi.

"Hän koputtaa kerran ihollesi, jota hän käyttää paikatakseen hänen omansa. Kahdesti hiuksillesi, jotka hän kiristää hampaidensa ympärille. Kolme kertaa luillesi, jotka hän muotoilee mailaksi. Neljä kertaa sydämmellesi, jonka hän repii rinnastasi. Viisi kertaa hampaillesi, jotka hän puhdistaa ja laittaa rasiaan. Kuusi kertaa silmillesi, jotka hän vetää yksitellen pois. Ja seitsemän kertaa sielullesi, jonka hän nielaisee  kokonaan."
  
" Ei väliä minne menet, Valkoinen kuolema seuraa sinua ja kuulet hänen kauhean koputuksensa ovellasi. Voit yrittää paeta häntä, mutta hän on nopeampi kuin kukaan ihminen. Jos lähdet kotoasi, kun hän koputtaa oveasi, hän seuraa sinua."

Kauhistunut mies oli varma, että se oli tappanut hänen siskonsa. Hän yritti kertoa poliiseille Valkoisesta kuolemasta, mutta he eivät kuunnelleet ja sanoivat sen olevan vain vanha legenda. Seuraavana hän yritti kertoa papille, mutta pappi välittömästi sulki ovensa miehen edestä. Pappi sanoi nähneensä Valkoisen kuoleman seuraavan miestä, eikä halunnut sekaantua asiaan.

Mies nojasi käsiinsä päätään ja sanoi, että valkoinen kuolema seuraa sinua ikuisesti ellet kerro jollekin muulle siitä, jota se alkaa seuraamaan. Sitten se iskee. Se tappaa sinut ja alkaa seuraamaan ihmistä, jolle kerroit.

Tarinan lopettamisen jälkeen mies varasti sairaalan auton pihalta ja katosi yöhön.

Ilmeisesti kaverini vanhemmat soittivat hänen tädilleen, ja kertoivat oudosta miehestä jonka olivat kohdanneet. He kysyivät tädiltä, oliko tämä kuullut Valkoisesta kuolemasta. Hän ei ollut, joten he kertoivat hänelle saman tarinan jonka mies oli heille kertonut.

Seuraavana päivänä täti sai puhelun. Se oli Meksikon poliisilta. Hänelle kerrottiin että vanhemmat oli löydetty sairaalan ulkopuolelta revittynä kappaleiksi.

Kun hän lopetti puhelun, hän soitti kaverilleni, joka oli koulussa ja kertoi järkyttävät uutiset. Kaverini itkiessä, täti sanoi ette voinut ymmärtää mitä oli tapahtunut. Hän kertoi oudosta miehestä joka oli ilmestynyt sairaalaan juuri ennen hänen vanhempiensa kuolemaa. Täti sanoi, että kaverini vanhemmille oli juuri ennen heidän kuolemaansa kerrottu tarina Valkoisesta kuolemasta.

Kun puhelu loppui, kaverini ei kyennyt ymmärtämään mitä oli tapahtunut, ja se ei tuntunut todelliselta. Kun hän meni kotiin, ovi oli avoinna. Sisällä oli verivana, joka johti keittiöön. Keittiössä oli tädin ruumis, joka oli revitty kappaleiksi.

Hän juoksi ulos talosta, läpi kaupungin, kunnes saapui minun taloni luokse. Kun hän kertoi minulle tämän tarinan, minun oli hankala uskoa sitä. Ennenkuin ehdin sanoa mitään, me molemmat seisahduimme kauhusta, kun etuovellani alkoi koputus.

Olemme tuijottaneet ovea nyt tunnin, eikä kumpikaan meistä halua avata sitä. Koputus jatkuu yhä, kasvaen kovemmaksi ja kovemmaksi. Hän ei koskaan luovuta. Hän ei koskaan lopeta. La Muerto Blanco on pysäyttämätön. Luulen että hän haluaa säikäyttää meidät, kaverini ja minut. Luulen, että hän haluaa meidän syyttävän toinen toisiamme. Ja minä syytän. Kaikki on hänen syytään. Hänen ei olisi koskaan pitänyt kertoa minulle.

Kun istun täällä, ystäväni vieressä, kuunnellen koputuksen kasvavan kovemmaksi ja kovemmaksi, toivon monia asioita. Toivon, että hän olisi tappanut ystäväni ennekuin hän ehti talolleni. Jos hän ei olisi kertonut minulle, en olisi vaarassa nyt. Toivon, etten olisi koskaan tavannutkaan häntä.

Ja olen pahoillani sinunkin puolestasi. Olen pahoillani että sain sinut lukemaan tämän tarinan. Olen pahoillani, että kertoin sinulle Valkoisesta kuolemasta. Koska nyt kun tiedät hänestä, hän tulee luoksesi seuraavana.

Kuvaaja

Tarina alkaa vuosia takaperin, kun nainen ja mies ovat ajamassa kotiin. On pimeää, sataa vettä ja näkyvyys on huono. Yhtäkkiä tiellä seisoo nainen, ja ennenkuin kumpikaan heistä ehtii reagoida mitenkään, he törmäävät naiseen rajusti. Paniikissa he astuvat ulos autosta ja rukoilevat, että nainen ei olisi pahoin loukkaantunut. Heidän kauhukseen nainen ei hengitä. He eivät tiedä, mitä tehdä ja he eivät halua joutua vankilaan kuoleman tuottamuksesta. He tekevät vaikean päätöksen ja päättävät haudata ruumiin tien viereen. Tämän jälkeen he päättävät vaijeta tapahtumasta ja unohtaa sen kokonaan.

Vuosien jälkeen, mies oli tullut lahjakkaaksi valokuvaajaksi ja hän haluaa saada työltään enemmän. Hän ja hänen vaimonsa päättävät muuttaa Tokioon, josta miehelle tarjottiin työtä. He sopeutuvat hyvin ja nauttivat elämästään. Mies kuitenkin alkaa huomata jotain outoa kuvissa.. Kuvissa ihmisten kasvot ovat muuttuneet tunnistamattomiksi ja lisäksi kuviin alkaa ilmestyä hahmo. Myös nainen alkaa nähdä kauheita näkyjä ja kuulla ääniä. Mies alkaa tuntea niskakipuja ja useiden lääkärikäyntien jälkeen lääkärit eivät osaa sanoa, mikä miestä vaivaa.

Mies ja nainen alkavat olla toivottomia. Naisen hahmo alkaa ilmestyä päivittäin ja näyt vain lisääntyvät. Nainen alkaa tutkia asiaa perinpohjin ja käy ennustajilla ja lukee kirjoja paranormaalista toiminnasta. Mistään ei näytä olevan hyötyä. Eräänä iltana naisen ollessa yksin kotona ja selaillessaan vanhoja hääkuva-kansioita miehensä tietokoneelta, hän huomaa erinlaisen kansion. Kansiolla ei ole nimeä, se on hääkuvien joukossa. Nainen painaa kansiota katsoakseen kuvia ja järkyttyy. Kuvissa näkyy nainen vähissä pukeissa sängyllä ja häntä pitelevät hänen miehensä ystävät. Nainen näyttää olevan jotenkin huumattu ja hänen katseessaan on pelkoa.

Miehen tullessa kotiin nainen odottaa häntä. Mies tietenkin kysyy mikä naisella on hätänä ja miksi tämä on niin järkyttynyt. Nainen tyytyy vain ojentamaa miehelle tietokoneen, jossa kuva on avoinna. Mies jäykistyy ja hän vetää syvään henkeä. Nainen alkaa itkemään ja huutamaan, miten mies on saattanut tehdä jotain sellaista ja miksi kuvat ovat hänen koneellaan. Mies selittää, että hänen edellisessä työpaikassaan eräs nainen oli kiinnostunut hänestä. Tuo nainen oli kuvan nainen.  Kiinnostunut on ehkä lievä ilmaisu. Pikemminkin pakkomielteinen. Kuvan nainen ja valokuvaajamies seurustelivat, mutta naisen isän kuoltua hän ei halunnut luopua miehestään. Hän seurasi miestä kaikkialle ja halusi tietää kaiken mitä tämä tekee. Mies ei kestänyt tätä joten hän katkaisi suhteen. Nainen tuli kuitenkin vielä pakkomielteisemmäksi ja seurasi miestä kaikkialle. Aina siellä missä mies oli, oli myös kyseinen nainen. Mies ja hänen ystävänsä päättivät antaa naiselle opetuksen ja raiskata tämän. He juottivat tytön humalaan ja ottivat kuvia, aivankuin naisella olisi ollut hauskaa, jottei heitä myöhemmin voitaisi syyttää. Nainen oli sama, jonka päälle he aijemmin olivat ajaneet, mutta mies oli saanut tietää sen vasta myöhemmin.

Nainen sanoi miehelle ettei hän tunne tätä enää ja sano kaiken olevan loppu. Hän lähti pois asunnosta, vaikka mies rukoilikin että tämä jäisi. Mies raivostui haamunaiselle ja tiesi, että jos ottaisi kuvia ympäri taloa, nainen varmasti ilmestyisi niissä jos hän olisi vain paikalla. Mies alkoi mielipuolisesti ottamaan kuvia ympäri taloa ja huutaen haamunaisen nimeä. Missään kuvassa nainen ei kuitenkaan ilmestynyt ja mies heitti kameran maahan. Kamera otti vielä yhden kuvan, miehestä. Mies nosti kameran ja järkytti kuvasta. Samantien hän tajusi mistä pitkään jatkuneet selkäkivut olivat johtuneet. Kuvassa kuollut nainen istui hänen olkapäillään, ikäänkuin tarraantuneena häneen kiinni.




 Tarinaa suomentaessa tajusin, että se on kopioitu melkein kokonaan elokuvasta Shutter. Jos siis tarina kiinnostaa ja haluaisit nähdä elokuvan, se löytyy TÄÄLTÄ

Silmätön Jack

 Hei, nimeni on Mitch. Olen täällä kertoakseni teille kokemuksestani. En tiedä oliko se paranormaalia tai mitä tahansa tyhmiä sanoja ihmiset käyttävät kuvaillakseen yliluonnollista toimintaa, mutta sen jälkeen kun se vieraili luonani, uskon siihen yliluonnolliseen roskaan.

Viikko sitten kun muutin veljeni Edwinin kanssa samaan asuntoon (sen jälkeen kun omani oli pakkohuutokaupattu) sain valmiiksi tavaroiden purkamisen. Edwin piti ideasta että muuttaisin hänen kanssaan asumaan, kun emme olleet nähneet toisiamme 10 vuoteen. Olin innoissani myös. Viikon jälkeen kuulin rapistelu-ääniä ulkoa eräänä aamuna. Luulin sen olevan pesukarhu joten en huomioinut sitä. Seuraavana aamuna kerroin Edwinille siitä ja hän myönsi kuulleensa sen itsekin.
Sitä seuraavana aamuna kuitenkin, luulin kuulleeni ikkunani avautuvan ja sen jälkeen kuului iso tömähdys, aivankuin jokin olisi tullut sisään huoneeseeni. Nousin ylös ja katsoin ympäri huonettani, mutten nähnyt mitään. Seuraavana aamuna, Edwin pudotti kahvikuppinsa nähdessään minut. Hän otti lähimmän peilin ja osoitti sillä kasvojani ja näin itseni. Minulla oli suuri viilto vasemmassa poskessani.
Sen jälkeen kun olin mennyt sairaalaan, hoitajani sanoi että minun oli täytynyt kävellä unissani, mutta sitten hän näytti minulle jotain joka sai vereni seisahtumaan. Hän nosti paitaani ja paljasti pehmeän kohdan jossa munuaiseni olivat. Tuijotin häntä silmät suurina. "Menetit vasemman munuaisesi viime yönä jotenkin. Me emme tiedä kuitenkaan miten. Anteeksi Mitch." Hoitaja sanoi minulle.
Seuraava ilta oli viimeinen pisara. Keskiyön aikaan, heräsin nähden kauhean asian. Tuijotin silmästä silmään oliota jolla oli musta hupputakki ja tummansininen maski jossa ei ollut nenää tai suuta. Asia, joka säikäytti minut eniten oli, ettei sillä ollut silmiä. Vain tyhjät, mustat aukot. Olion silmistä valui jotain mustaa ainetta. Se otti kameran läheltä takanreunusta ja otti kuvan. Kuvan oton jälkeen, olio hyökkäsi kimppuuni ja yritti repiä rintani auki. Pysäytin sen potkaisemalla sitä kasvoihin. Kun juoksin pois huoneestani, otin lompakkoni mukaan. Tarvitsisin rahaa. Juoksin ulos veljeni talosta yöhön. Päädyin metsään lähelle Edwinin taloa ja kompastuin kiveen.

Tulin tajuttomaksi ja heräsin sairaalassa. Hoitajani saapui huoneeseen. Sama, joka hoiti minua aijemmi. "Minulla on hyviä uutisia ja pahoja uutisia, Mitch." Hoitajani aloitti. " Hyvät uutiset ovat että sinulla oli vähän vammoja ja että vanhempasi tulevat hakemaan sinut." Huokaisin helpotuksesta. " Huonot ovat että veljesi tappoi jokin.. Anteeksi."
Vanhempani veivät minut takaisin Edwinin talolle, jotta saisin kerättyä tavarani. Kun saavuin huoneeseeni, olin peloissani, mutta rauhallinen. Otin kamerani ja jähmetyin. Käytävällä joka johti huoneeseeni, näin Edwinin ruumiin ja jonkin pienen asian hänen vieressään. Nostin sen ja menin vanhempieni autoon, mainitsematta mitään Edwinin ruumiista. Katsoin mitä olin nostanut maasta ja melkein oksensin. Pitelin minun varastettua puoliksi-syötyä munuaistani, jossa oli jotain mustaa ainetta.

Outo kuva

Kesällä 1950, ryhmä nuoria löysi vanhan hylätyn talon metsästä. He menivät sisään tutkiakseen taloa. Keskellä talon lattiaa oli kuoppa täynnä vettä. Kolme pojista päätti uida, samalla kun muut ottivat kuvia talosta.
32 vuotta myöhemmin, vuonna 1982, mies oli patikoimassa ja löysi vanhan kameran. Hän vei kameran paikalliselle poliisiasemalle jossa yritettiin selvittää, kenelle kamera kuului. Poliisi lähetti filmin kehitettäväksi. Suurin osa kuvista oli tuhoutunut.

Tämä kuva on viimeinen, joka oli otettu. Ei tiedetä, mitä poikien kasvoille tapahtui tai miksi kuvasarja äkillisesti päättyi. Nuoria ei koskaan tunnistettu eikä heidän ruumiitaan koskaan löydetty. Se, mitä kuvassa tapahtuu, on yhä mysteeri.

The Bunnyman Bridge

Kertomus Bunny manista (suom. kani-mies) alkoi monia vuosia sitten. Se alkoi vuonna 1905 sen jälkeen kun useita murhia oli jo tehty. Varmistaaksesi tarinan todellisuuden, voit vierailla "Vanhan Cliftonin kirjastossa", joka sijaitsee Cliftonissa, Pohjois-Virginiassa, Yhdysvalloissa. Tarina, jonka tulette kuulemaan on täysin totta.

Syksyllä vuonna 1904, osa vangeista koottiin ja kasattiin bussiin, jotta heidät siirrettäisiin Lortoniin. He eivät olleet kerenneet ajaa kauaa, kun kuljettaja väisti jotain tiellä, menetti auton hallinnan ja bussi törmäsi puuhun.  Moni vangeista vahingoittui, mutta he onnistuivat karkaamaan bussista ja pakenivat öiseen metsään. Myöhemmin seuraavana aamuna paikallisen poliisin tutkimustyö oli alkanut. Tunnit vaihtuivat päiviksi, päivät viikoiksi, viikot kuukausiksi. Jokainen vanki löydettiin, paitsi 2 heistä, Marcus A. Wallster ja Douglas J. Grifon. Tutkimusten aikana poliisi löysi satunnaisesti kuolleitä jäniksiä puoliksi syötyinä ja teloitettuina hirveillä tavoilla. Viimeinkin he löysivät Marcuksen kuolleena Fairfaxin Juna-aseman sillalta (nykyisin tunnettu Bunny Man bridgenä).

Kädessään hänellä oli itsetehty kirves/puukko, joka oli tehty terävästä kivestä ja puusta. He eivät epäilleet mitään ja eivät välittäneet miten vanki kuoli, vain että hän oli saatu kiinni ja hänestä ei tarvinnut enää huolehtia. Heillä oli nimi Marcukselle, mutta myöhemmin he tulivat ymmärtämään että olivat nimenneet väärän miehen Bunny Maniksi. Yhä etsien Douglasta, he löysivät edelleen puoliksi syötyjä jäniksiä. Vihdoinkin he nimesivät Douglasin Bunny Maniksi.

3 kuukautta kului ja poliisi lopetti etsintänsä Huhtikuun 7. päivä, vuonna 1905. Kaikki olettivat Bunny Manin kuolleen, joten asia unohdettiin. Syyskuussa ihmiset alkoivat nähdä kuolleita jäniksiä, ja alkoivat pelätä. Halloween-yö saapui, ja ryhmä nuoria oli mennyt sillalle juomaan tai mitä tahansa heidän ikäisensä lapset tekivät 1900-luvulla.

Keskiyö tuli ja useat nuorista olivat jo lähteneet, vain kolme heistä oli edelleen sillalla. Kaikki heistä löytyivät aamulla kuolleina. Heidän kurkkunsa oli halkaistu samanlaisella kirveellä mikä oli löytynyt kuolleen vangin kädestä. Heidän rintaansa oli leikattu pitkiä ja syviä haavoja. Bunnyman oli ripustanut nuoret roikkumaan sillan reunalta narut heidän kaulojensa ympärillä.

Tämä tapahtui halloweeninä vuonna 1905. Sen jälkeen, he eivät nähneet tai kuulleet mitään murhaajasta seuraavaan vuoteen. Halloween 1906 lähestyi ja vanhemmat sekä nuoret Cliftonista muistivat yhä mitä oli tapahtunut edellisenä halloweenina sillalla. Sinä halloweenina kuusi nuorta vietti iltaansa siellä, kun yksi heistä, Adrian Hatala, pysytteli kauempana sillasta toivoen, että jos jotain tapahtuisi hänellä olisi aikaa paeta.




Hän näki jonkun kävelevän taskulampun kanssa kiskoilla ennen keskiyötä, joka pysähtyi sillan yläpuolen keskikohdalle ja pian hän oli sillan alla. Adrian kuuli tappelun ääniä ja kauhistuneita huutoja sillan alta jotka kestivät vain pari sekuntia. Hän katsoi kauhistuneena kun ruumiit ripustettiin roikkumaan sillan reunalta, aivankuin edellisenä vuonna. Kauhistuneena hän juoksi kotiin, ei kertonut kenellekään mitä näki, vain sanoi sanoja jotka yhdistettiin tarinaksi. Kukaan ei ymmärtänyt tarinaa eikä uskonut sitä. He syyttivät tyttöä murhista ja hänet suljettiin Lortonin vankilaan.


1913 vuonna, 9 nuorta murhattiin. Halloween-ilta jälleen. Adrian oli yhä vankilassa. Hänet vapautettiin, mutta oli liian myöhäistä. Hän oli jo menettänyt järkensä. Vaikka hänet vapautettiin, hän oli liian sekaisin jatkaakseen normaalia elämää, joten hän vietti elämänsä vankimielisairaalassa kunnes lopulta kuoli vuonna 1953 shokkiin. Kukaan ei tiennyt mikä järkytti häntä niin, mutta ilmeisesti hän kuoli nukkuessaan, mahdollisesti uneksien halloween-yöstä. Ehkä Bunny Man oli viimeinkin napannut hänet.

Lisää murhia tapahtui, vaikkakin 1913 vuonna tapahtuneiden jälkeen suurin osa ihmisistä ysyi kaukana sillasta Halloween-yönä. 1943 vuoden halloweenina kuusi nuorta murhattiin. Tutkinnat aloitettiin, mutta kuten tavallista, mitään ei löydetty.

Vuonna 1976 sama tilanne toistui, tällä kertaa vain kolme ihmistä murhattiin. Eräs tapaus sattui vuonna 1987. Janet Charletier nautti illastaan kavereidensa kanssa. Halloween-ilta oli vihdoin koittanut ja he viettivät iltaa ajellen autolla ja varastellen karkkia lapsilta. He asettuivat illalla kello 11 aikoihin sillan alle, odottaen keskiyön saampumista. He eivät uskoneet myyttiin joten he päättivät nähdä itse mitä tapahtuisi ja Janet oli tiettävästi ainut nuori joka on koskaan Bunny Manin hyökkäyksestä selvinnyt. He odottivat melkein tunnin. Oli melkein keskiyö, Janet alkoi olla peloissaan. He kaikki tekivät kepposia toisilleen, hyppien puskista ja kiljuen. Keskiyö tuoli, ja Janet käveli sillan alla kun valot sillan katossa tulivat yhtäkkiä todella kirkkaiksi. Ilmeisesti hän tuni jonkun yhtäkkiä viiltävän rintaansa muttei nähnyt ketään. Hän onnistuu tulemaan pois sillan alta. Kauhuissaan hänet kaataa roikkuva ruumis ja hän kaatuu ja menettää tajunsa. Kun hän herää, hän huomaa vuotneensa melko pahasti verta. Hän oli onnekas että viillot hänet rinnassaan eivät olleet syviä. Hän lähti eikä koskaan palannut sillalle takaisin. Hän on istunut terassinsa tuolissa kiikkuen ja tuijottaen suoraan sillalle päin, joka näkyy hänen taloltaan.

Siitä lähtien tarina on pysynyt muuttumattomana ja paikka on pysynyt samana. Halloween-yönä, voit löytää nuoria sillan ympärillä polttaen ja juoden, mutta paria minuuttia ennen keskiyötä kaikki lähtevät. Näin on käynyt useina vuosina. Sanotaan, että sillan reunassa on näkyvissä kuluma-jälkiä, jotka roikkuvat ruumiit ovat tehneet.

The Rake

Koillis-Yhdysvaltojen tapahtumiin liittyi outo, ihmismäinen olento. Pääasiassa New Yorkin osavaltion maalaisosaan keskittyneet tapahtumat, itsensä julkisuuteen tuoneet todistajat kertoivat tarinoita heidän kohtaamisistaan tuntemattoman olennon kanssa. Heidän tunnetilansa vaihtelivat todella traumatisoituneista tunnetiloista pelokkaisiin epämukaviin ja joillakin jopa leikkimielisyyteen ja mielenkiintoisuuteen.
  Vuoden 2006 alussa yhteistyöstä todistajien kanssa oli kertynyt lähes 2000 asiakirjaa 1100-luvulta nykypäivään, neljän osavaltion alueelta. Melkein kaikissa tapauksissa tarinat olivat identtisiä. Tässä otteita asian parissa työskennelleen ryhmän julkaisemasta kirjasta:

The Rake
Itsemurha-viesti: 1964
Kun valmistaudun päättämään elämäni, tunnen tarpeelliseksi lievittää syyllisyyttä tai tuskaa mitä tapahtuu tämän teon johdosta. Se ei ole kenenkään muun kuin hänen syynsä. Kerran heräsin ja tunsin hänen läsnäolonsa. Ja kerran heräsin ja näin hänen muotonsa. Ja jälleen kerran heräsin ja kuulin hänen äänensä ja katsoin hänen silmiinsä. En voi nukkua ilman pelkoa mitä tapahtuu, kun seuraavaksi herään. En voi koskaan herätä. Hyvästi.
Kyseinen viesti löytyi samasta puisesta laatikosta kuin kaksi tyhjää kirjekuorta jotka oli osoitettu Williamille ja Roselle, ja yksi irrallinen henkilökohtainen kirje ilman vastaanottajaa.
"Rakkain Linnie, olen rukoillut puolestasi. Hän lausui nimesi. "

Päiväkirjamerkintä: 1880
Olen kokenut suurta kauhua. Olen kokenut suurta kauhua. Olen kokenut suurta kauhua. Näen hänen silmänsä kun suljen omani. Ne ovat tyhjät. Mustat. Ne näkivät minut ja lävistivät minut. Hänen märät kätensä. En aio nukkua. Hänen äänensä.

Merenkävijän loki: 1691

Hän tuli luokseni nukkuessani. Tunsin sen metrin päässä sängystäni. Hän otti kaiken. Meidän täytyy palata Englantiin. Meidän ei pidä palata tänne takaisin Raken pyynnöstä.

Todistajalta: 2006
Kolme vuotta sitten, olin juuri palannut matkalta Niagran putouksilta perheeni kanssa Heinäkuun 4 päivä. Me kaikki olimme väsyneitä päivän ajamisen jälkeen, joten mieheni ja minä laitoimme lapset nukkumaan ja menimme itsekin.
Noin kello 4 aamuyöllä heräsin aviomiestäni ajatellen ja nousin ylös käydäkseni vessassa. Vahingossa herätin mieheni vetäistessäni peittoa. Pyysin häneltä anteeksi ja sanoin että luulin hänen lähteneen pois sängystä. Kun hän käänsi kasvonsa minuun päin, hän henkäisi ja vetäisi nopeasti jalkansa pois sängyn jalkopäästä niin nopeaa, että hänen polvensa liike melkein pudotti minut sängystä. Sitten hän tarrasi minuun eikä sanonut mitään. Totuttuani pimeään puolessa sekunnissa, näin mikä aiheutti hänen oudon reaktionsa. Metrin päässä sängystä, istuen selkä meihin päin, näytti olevan alaston mies tai jonkinlainen karvaton koira. Sen ruumiinrakenne oli järkyttävä ja epäluonnollinen, aivan kuin se olisi jäänyt auton alle tai jotain. Jostain syystä, en järkyttynyt heti siitä, vaan olin enemmän huolissani sen tilasta. Tässä vaiheessa oletin, että meidän täytyy auttaa sitä. Mieheni nojasi käsiensä ja polviensä yli, vääntyen jonkinlaiseen sikiöasentoon, välillä vilkaisten minua tujoittaessaan olentoa.
Yhtäkkiä olio juoksi sängyn toiselle puolelle kunnes sen kasvot olivat melkein kiinni mieheni kasvoissa. Olio oli täysin hiljaa noin 30 sekuntia (tai luultavasti melkein 5 sekuntia, se vain vaikutti pitkältä ajalta) vain katsoen miestäni. Sitten olio asetti kätensä mieheni polvelle ja juoksi käytävälle, suuntanaan lasten huone.
Kiljuin ja juoksin valonkatkaisijalle, suunnitelmanani pysäyttää se ennenkuin se ehtii satuttaa lapsiani. Kun pääsin käytävälle, valo makuuhuoneesta oli tarpeeksi nähdäkseni sen kumartelevan ja kyyristelevän 30 metrin päässä. Se kääntyi ympäri ja katsoi suoraan minuun, veren peitossa. Laitoin käytävän valot päälle ja näin tyttäreni Claran.
Olio juoksi alakertaan samalla kun mieheni ja minä kiirehdimme auttamaan tytärtäni. Hän oli pahasti loukkaantunut ja hän puhui vielä kerran lyhyen elämänsä aikana. Hän sanoi "Hän on Rake".
Mieheni ajoi autonsa jokeen sinä iltana, kun kiirehti liikaa viedessään tytärtämme sairaalaan. Hän ei selvinnyt.
Pienessä kylässä, uutiset leviävät nopeasti. Poliisit olivat avuliaita aluksi, ja paikallinen sanomalehti oli kiinnotunut asiasta. Kuitenkin tarinaa ei koskaan julkaistu ja paikalliset televisio-uutiset eivät koskaan kertoneet siitä.
Usean kuukauden ajan, poikani Justin ja minä asuimme hotellissa lähellä vanhempieni taloa. Kun päätimme palata kotiin, aloin etsiä vastauksia itse. Löysin miehen toisesta kaupungista jolla oli samantapainen tarina. Me pysyimme yhteyksissä ja aloimme puhua kokemuksistamme. Hän tiesi kaksi muuta ihmistä New Yorkista jotka oliva nähneet olion jota nyt kutsumme Rakeksi.

Neljä kokonaista vuotta se vainosi meitä internetistä käsin ja kirjeiden kautta. Mikään niistä ei antanut yhtään yksityiskohtia, historiaa tai tietoa tulevasta. Yhdessä lehdessä oli juttu oliosta enimmäisillä kolmella sivulla ja siitä ei mainittu enää myöhemmin mitään. Laivan lokikirja ei kertonut mitään kohtaamisesta, sanoen vain Raken käskeneen heitä lähtemään. Se oli viimeinen merkintä lokissa.
Oli kuitenkin monia tapauksia, joissa olio vieraili saman henkilön luona useita kertoja. Useat ihmiset mainitsivat myös että heille oli puhuttu, tyttäreni mukaanlukien. Se sai meidät miettimään, oliko Rake vieraillut kenenkään meidän luona ennen viimeisintä kohtaamista.
Asensin äänittäjän lähelle sänkyäni ja jätin sen koko yöksi päälle, joka yöksi kahden viikon ajan.
Toisen viikon lopussa, olin melko tottunut siihen, että äänittäjästä ei kuulunut mitään normaalista poikkeavaa. Ensimmäisenä päivänä kolmannen viikon alussa, luulin että kuulin jotain erilaista. Se, mitä löysin oli kimeä ääni. Se oli Rake. En voi kuunnella sitä tarpeeksi kauan edes alkaakseni tutkia sitä. En ole antanut kenenkään kuulla sitä vielä. Kaikki mitä tiedän on, että olen kuullut sen aikaisemminkin ja nyt uskon, että se puhui istuessaan mieheni edessä. En muista kuulleeni mitään silloin, mutta jostain syystä, ääni äänittäjässä tuo minut välittömästi takaisin siihen hetkeen.
Ajatukset, joiden on täytynyt liikkua tyttäreni päässä saavat minut surulliseksi.
En ole nähnyt Rakea sen jälkeen kun se pilasi elämäni, mutta tiedän sen olleen huoneessani nukkuessani. Tiedän ja pelkään että jonain yönä herään ja näen sen tuijottamassa minua.

13 kauhutarinaa aasiasta

VIDEOON PÄÄSET TÄSTÄ